Monijumalaisuus

Kyselin tuolla Jeesus-osastolla miten ihmeessä Jeesus voi istua Isän oikealla puolella, jos he ovat yksi ja sama Jumala. En saanut tyydyttävää vastausta.

Minulle Jeesus ei ole Jumala, vaan Jumalasta emanoitunut olento siinä missä me kaikki muutkin. Mutta kun nyt lähdetään miettimään sitä että onko Jumala yksi vai kaksi vaiko mitä, niin katsoisin että Jumala on sekä yksi että ääretön, mutta ei hän/se mikään epämääräiset 2 - 3 persoonaa ole.

SAMALLE YHDELLE AINOALLE JUMALALLE on annettu useita nimiä kautta aikain. Jopa kristinuskon sisällä hänellä on useita nimiä. Omituista että yhden uskon sisällä hänelle on soveliasta antaa nimiä läjäpäin, mutta sitten kun tulee puhe muiden uskontojen jumalnimistä, niin nämä yhtäkkiä ovatkin sitten "kuolleita jumalia" tai epäjumalia.

Miten oletatte että jonkun toisen uskonnon edustajan Jumala ei olisi muka aivan yhtä pyhä hänelle kuin kristityille on Jehova joka Suomessa on saanut nimekseen Jumala? Jopa intialaisilla on näkemys että loppujenlopuksi kaikki jumalat ovat yksi; jokainen jumaluus vain on yksi osatekijä koko suuressa Jumalassa johon kaikki kuuluu.

Yksinkertaisuuteen kaipaavana en itse pidä monijumalaisuudesta tippaakaan, ja sen vuoksi en pidä edes kristittyjen jumalperheestä Isä/Poika/Pyhä Henki, varsinkin kun mielestäni Jumala ei ikinä voisi olla mitään niin pientä kuin "poika". (Poika on mielestäni kaikki elävät olennot jotka ovat siis Jumalasta lähtöisin.) Pyhä Henki on aivan hyvä "lempinimi" Jumalalle sikäli että Jumala penetroi kaiken ja on kaikessa (elämän)henkenä läsnä.

Mutta mikäli kristityille tämä isyys, poikuus ja henkeys on jotenkin erinomaisen tärkeä opinkappale, heillä ei ole mielestäni mitään nokan koputtamista niistä uskonnoista joissa niitä jumalia on läjäpäin ja kaikki kumminkin on YKSI.

Eniten tietysti ärsyttää tuollaisessa perhejumaluudessa se että siitä "pojasta" on tullut niin tavattoman tärkeä. Koska minä näen "pojan" olevan koko luomakunta, minusta pojan palvominen on kuin palvoisi itseään. Ehkäpä se sen takia niin ihmetyttääkin. Ajatus siitä että Jeesus olisi Jumala joka on tullut lihaksi on varmaankin juuri sen vuoksi niin suosittu, että jotkut haluavat vetää Jumalan meidän ihmisten tasolle?
16554
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 16

Vanhimmat

kristinuskon piirissäkin olisi se, että on vain yksi Jumala, ja käsitteellä Jumalan Poika tarkoitetaan jotain muuta. Jos Uutta testamenttia luetaan ilman opillisia ennakkokäsityksiä, tällainen vaihtoehto on täysin mahdollinen ja jopa todennäköisempi kuin muunlainen tulkinta. Jeesuksen jumaluus on kuitenkin useimmille kristityille suoranainen elämän ja kuoleman kysymys, ja siksi tällaiset tulkinnat tuomitaan jyrkästi harhaoppeina. Juuri tämän takia esim. jehovantodistajia ei yleensä pidetä kristittyinä, vaikka hekin uskovat Jeesuksen uhrikuolemaan.

Käsittääkseni ortodoksit ajattelevat asiasta hieman eri tavalla kuin katoliset ja protestantit. Erosivathan ortodoksit ja katolinen kirkko alun perin toisistaan juuri siksi, että katoliset halusivat lisätä uskontunnustukseen sanan 'filioque' = 'ja Pojasta', eli Pyhä Henki lähtee Isästä ja Pojasta. Muutenkin ortodoksien käyttämä Nikealainen uskontunnustus poikkeaa esim. luterilaisten käyttämästä siinä, että Pojan uskotaan olevan syntynyt Isästä: "...Jumalan ainoaan Poikaan, joka ennen aikojen alkua on Isästä syntynyt, Jumala Jumalasta, Valkeus Valkeudesta, tosi Jumala tosi Jumalasta, syntynyt eikä luotu; joka on Isän kanssa yhtä olemusta ja jonka kautta kaikki ovat tehdyt;" Vaikka tässä sanotaan Jumala Jumalasta, ajatukseen on sisäänrakennettuna aste-ero, koska se joka on syntynyt ei voi olla suurempi tai yhtä suuri kuin se joka synnytti.

Evankelistoista vain Johannes korostaa Jeesuksen jumaluutta. Suomenkielisessä kirkkoraamatussa evankelimin alku menee näin: "Alussa oli Sana, ja Sana oli Jumalan tykönä, ja Sana oli Jumala". Kreikankielisessä alkutekstissä viimeinen lause on: "kai Theos een ho Logos" eli "Jumala oli (se) sana". Tällainen sananmukainen käännös löytyy vielä vuoden 1776 Pipliasta.

Paavali kirjoittaa Timoteukselle: "Sillä yksi on Jumala, yksi myös välimies Jumalan ja ihmisten välillä, ihminen Kristus Jeesus," (1.Tim 2:5) Ehkä kristinusko oli alun perin aidosti yksijumalainen uskonto, mutta myöhemmin tullut kolminaisuusoppi teki siitä jotain muuta. Nykyään myös Pyhää Henkeä pidetään erillisenä persoonana, mutta Johanneksen evankeliumin mukaan "Jumala on Henki; ja jotka häntä rukoilevat, niiden tulee rukoilla hengessä ja totuudessa." (Joh. 4:24) Minun mielestäni Henki on Jumalan syvin olemus eikä voi mitenkään olla Jumalasta erillinen persoona, koska on mahdotonta kuvitella Jumalaa ilman Henkeä.

Tunnen suurta sympatiaa sekä muslimeja että hindulaisen Krishna-liikkeen edustajia kohtaan, koska molemmat palvovat yhtä Jumalaa. Ilman kolminaisuusoppia uskonnot olisivat varmaan lähempänä toisiaan ja uskonsotia yms. olisi ollut vähemmän. Profeetta Sakarian kirjassa Vanhassa testamentissa on tätä koskeva ennustus: "14:9. Herra on oleva koko maan kuningas. Sinä päivänä on Herra oleva yksi ja hänen nimensä yksi." Toinen, minusta juuri tänä aikana tärkeä ennustus löytyy saman luvun lopusta: "14:21 Eikä ole enää sinä päivänä yhtään kaupustelijaa Herran Sebaotin temppelissä."

Äänestä
  • >Paavali kirjoittaa Timoteukselle: "Sillä yksi on Jumala, yksi myös välimies Jumalan ja ihmisten välillä, ihminen Kristus Jeesus," (1.Tim 2:5) Ehkä kristinusko oli alun perin aidosti yksijumalainen uskonto, mutta myöhemmin tullut kolminaisuusoppi teki siitä jotain muuta. Nykyään myös Pyhää Henkeä pidetään erillisenä persoonana, mutta Johanneksen evankeliumin mukaan "Jumala on Henki; ja jotka häntä rukoilevat, niiden tulee rukoilla hengessä ja totuudessa." (Joh. 4:24) Minun mielestäni Henki on Jumalan syvin olemus eikä voi mitenkään olla Jumalasta erillinen persoona, koska on mahdotonta kuvitella Jumalaa ilman Henkeä.

    Aivan. Paavalista tulee mieleeni, että kun hän niin kovin arvostettu on (suorastaan ärsyttävyyteen asti), niin miksei hänen tekstejään sitten lueta ajatuksella. Tai miksi uskovaiset usein tapaavat syyttää niitä joita katsovat ei-uskoviksi siitä että poimitaan niitä ja näitä Raamatun kohtia jotka sattuvat ihmiselle sopimaan, kun itse tekevät aivan samoin. Ja jättävät sopimattomat huomioimatta, tai selittelevät parhain päin.

    Muutoin luulen että Paavalin sanoma voi olla vallan jotain muuta kuin miksi se nykyään on tiivistynyt eli naissukupuolen ja homouden vastaista. Täytyisikin oikeastaan tutustua tarkemmin guben juttuihin. Sellaista vain olen kuullut että osa hänen kirjoituksistaan olisi myöhemmin kirjoitettu hänen nimissään, eli väärennetty.

    Kolminaisuus ja Jeesuksen jumaluus ovat sellaisia kompastuskiviä, että ilman niitä kristinusko tuskin olisi niin arveluttava uskonto kuin miltä se nykyisellään vaikuttaa.

    Äänestä

  • Qadesha kirjoitti:

    >Paavali kirjoittaa Timoteukselle: "Sillä yksi on Jumala, yksi myös välimies Jumalan ja ihmisten välillä, ihminen Kristus Jeesus," (1.Tim 2:5) Ehkä kristinusko oli alun perin aidosti yksijumalainen uskonto, mutta myöhemmin tullut kolminaisuusoppi teki siitä jotain muuta. Nykyään myös Pyhää Henkeä pidetään erillisenä persoonana, mutta Johanneksen evankeliumin mukaan "Jumala on Henki; ja jotka häntä rukoilevat, niiden tulee rukoilla hengessä ja totuudessa." (Joh. 4:24) Minun mielestäni Henki on Jumalan syvin olemus eikä voi mitenkään olla Jumalasta erillinen persoona, koska on mahdotonta kuvitella Jumalaa ilman Henkeä.

    Aivan. Paavalista tulee mieleeni, että kun hän niin kovin arvostettu on (suorastaan ärsyttävyyteen asti), niin miksei hänen tekstejään sitten lueta ajatuksella. Tai miksi uskovaiset usein tapaavat syyttää niitä joita katsovat ei-uskoviksi siitä että poimitaan niitä ja näitä Raamatun kohtia jotka sattuvat ihmiselle sopimaan, kun itse tekevät aivan samoin. Ja jättävät sopimattomat huomioimatta, tai selittelevät parhain päin.

    Muutoin luulen että Paavalin sanoma voi olla vallan jotain muuta kuin miksi se nykyään on tiivistynyt eli naissukupuolen ja homouden vastaista. Täytyisikin oikeastaan tutustua tarkemmin guben juttuihin. Sellaista vain olen kuullut että osa hänen kirjoituksistaan olisi myöhemmin kirjoitettu hänen nimissään, eli väärennetty.

    Kolminaisuus ja Jeesuksen jumaluus ovat sellaisia kompastuskiviä, että ilman niitä kristinusko tuskin olisi niin arveluttava uskonto kuin miltä se nykyisellään vaikuttaa.

    minullakin on usein uskovaisten kanssa. Kun yritän saada heidät lukemaan Raamattua tarkemmin ja osoitan, ettei heidän opittu tulkintansa ole ainoa mahdollinen, he vastaavat minulle dogmeilla. Usein tulee sellainen tunne, etteivät he edes lukeneet kysymystäni kunnolla, saati sitten tutkineet asiaa Raamatustaan. Helluntaipalstalla sain kyllä asiallisia vastauksia nimimerkeiltä Lumpsis ja Ekivaari mutta muun porukan kanssa keskustelu oli sitä, että he vastasivat dogmeilla kysymyksiin, joita LUULIVAT minun kysyneen ja jättivät vastaamatta todellisiin kysymyksiini.

    Ehkä ongelmani on se, että olen kasvanut seurakuntien ulkopuolella, enkä siis 'pysy ruodussa'. Mutta kokonaisuus on helpompi nähdä kauempaa. Jo kauan sitten omaksuin sellaisen raamatunlukutavan, että en hyväksy valmiita selityksiä, jotka aina lisäävät tekstiin jotain tai hävittävät siitä jotain. Siksi minusta tulikin pahimman sortin kerettiläinen. Minua on jo kauan vaivannut epäilys, että nykyinen kristinusko on jotain muuta kuin mitä Jeesus opetti tai mitä alkuseurakunta uskoi. Tämä käsitys vahvistuu päivä päivältä. Ehkä Lutherin 'yksin uskosta' -oppi tosiaan tuhosi kristinuskon logiikan ja moraalin.

    Äänestä

  • Kempiläinen kirjoitti:

    ...on mielestäni se, että tässä maassa puhutaan niin vähän Lutherista siihen nähden että valtauskonto sanoo olevansa "evankelis-luterilaista". Kun itse vielä kuuluin tähän kirkkoon, en tiennyt Lutherista kuin nimen. No enpä kyllä nykyäänkään tiedä paljon sitä enkä tätä, muuta kuin vähemmän mairittelevia anekdootteja kuten että ukko näki pirun ja heitti sitä mustepullolla, pahoinpiteli vaimoaan yms. Mutta ehkäpä ne niinä aikoina olivat normaaleja aktiviteetteja, joten turha kai irrottaa niitä historiallisesta kehyksestään...

    Mutta tämä pirujen näkemisen vimma on jäänyt päälle uskovaisille, tai sanoisinko että on nykyään muotia. Minua eniten kiinnostaisi juuri poistaa pelkoa ja vihaan ihmisistä, ja se on varsin risuinen savotta kun se kun sanon ensimmäisenkin sanan mikä ei sovi nykyiseen uskomismuotiin tai -muottiin, niin jo ovat pahat henget (kuulema) irrallaan. Siihen kaikki järkevä keskustelu sitten tyrehtyykin, kun toisessa päässä vain demonisoidaan minua. Ja kuitenkin itse kuvittelen - kuten nämä uskovaisetkin - muka jotain tietäväni mitä voi sanoa Jumalasta etc. (vaikka se kaikki on toki vain teoriaa tällä maisella tasolla).

    En tiedä miten edetä. Joskus yritän tosiaankin sieltä Raamatusta löytää jotain minkä avulla puhua järkeä sille joka pelkää saatanaa (eikä luota että Jumala olisi niin suuri että koko saatana-kysymys on mitätön sivuseikka!) Tämä kuitenkin sitoo minua, koska minut haukutaan sitten siitä että valikoin sieltä mitä lystään. Tai sitten tulee vaan lisää haukkuja ja demonisoimista, koska en osannut ottaa juuri niitä avainkohtia mitä kuulema pitäisi.

    Miehenikin kanssa olemme ihmetelleet että mikä on kun ei sitä Raamattua edes tunneta, vaan väitetään ihan poskettomia. Tuossakin joku uskovainen väitti pokkana että Jehova ei ole sama kuin kristittyjen Jumala. Minusta se on jo surullista tiedottomuutta se sellainen. Tiedottomuudesta ja HALUTTOMUUDESTA AJATELLA ASIOITA on tehty oikein taitolaji...

    Ehkäpä monen uskovaisen olisi vain parasta myöntää että ei heitä edes kiinnosta lukea Raamattua (saati muita pyhiä kirjoja), vaan he haluavat kuulua Jeesus-kerhoon jossa jaellaan taivaspaikkoja. Se olisi sentään edes rehellistä myöntää, vaikka sen keskeinen ahneus toki tympäiseekin vakavampaa Totuuden etsijää.

    Ehkä minun pitäisi vain osata päästää irti ja antaa ihmisten olla sellaisia kuin ovat. Harmittaa vaan kun heidän pitää sitten pilata muidenkin elämiä omilla peloillaan ja vihallaan jota tuntevat kaikkea erilaisuutta kohtaan. Maailman pitäisi kai olla mahdollisimman ahdas ja tylsä ollakseen turvallinen.

    Toisaalta kuultuani henk.koht. seikkoja parin uskovaisen elämästä heillä tuntuu olevan yleensä jotain niin rankkaa matskua psyyken puolella, karmeita kohtaloita, että kaippa he tarvitsevat sen oljenkortensa. Tjah, ehkäpä minun pitäisi vain keskittyä ilosanomaan siitä että Jumala on kaikkialla, eikä märehtiä muiden uskomisia. :)

    Äänestä

  • Kempiläinen kirjoitti:

    minullakin on usein uskovaisten kanssa. Kun yritän saada heidät lukemaan Raamattua tarkemmin ja osoitan, ettei heidän opittu tulkintansa ole ainoa mahdollinen, he vastaavat minulle dogmeilla. Usein tulee sellainen tunne, etteivät he edes lukeneet kysymystäni kunnolla, saati sitten tutkineet asiaa Raamatustaan. Helluntaipalstalla sain kyllä asiallisia vastauksia nimimerkeiltä Lumpsis ja Ekivaari mutta muun porukan kanssa keskustelu oli sitä, että he vastasivat dogmeilla kysymyksiin, joita LUULIVAT minun kysyneen ja jättivät vastaamatta todellisiin kysymyksiini.

    Ehkä ongelmani on se, että olen kasvanut seurakuntien ulkopuolella, enkä siis 'pysy ruodussa'. Mutta kokonaisuus on helpompi nähdä kauempaa. Jo kauan sitten omaksuin sellaisen raamatunlukutavan, että en hyväksy valmiita selityksiä, jotka aina lisäävät tekstiin jotain tai hävittävät siitä jotain. Siksi minusta tulikin pahimman sortin kerettiläinen. Minua on jo kauan vaivannut epäilys, että nykyinen kristinusko on jotain muuta kuin mitä Jeesus opetti tai mitä alkuseurakunta uskoi. Tämä käsitys vahvistuu päivä päivältä. Ehkä Lutherin 'yksin uskosta' -oppi tosiaan tuhosi kristinuskon logiikan ja moraalin.

    lueskellut uskonto-palstaa ja harvoin olen törmännyt samanlaisiin ajatuksiin kuin teillä kahdella on. Minun filosofiani pohjautuukin samanlaisiin ajatuksiin Jeesuksen juutalaisuudesta ja pelkästä ihmisyydestä ,joka onkin mielestäni ja nykytutkimuksenkin mukaan se kaikkein loogisin selitys alkuseurakunnan mysteeriin.
    Mielestäni myös Jeesuksen realipoliittiset ja sosialistiset pyrkimykset ovat myös ohitettu ja kumottu selvistä todisteista huolimatta,liian helposti.
    Se että Paavali kehitti pakanallisen "pelastaja-sankari" uskonnon Jeesuksen ja hänen veljensä Jaakobin ohjeitten vastaisesti ei tee Paavalin sekauskonnosta yhtään sen Jumalallisempaa kuin muistakaan aikansa pakanauskonnoista.

    Kristityt ovat sokeita ja kuuroja tosiasioille jopa 10:tä käskyä kohtaan ,jossa käsketään vältää epäJumalien palvontaa ja nostamasta ketään Jumalan rinnalle. Amen!

    Äänestä

  • tinotito kirjoitti:

    Paavali oli juuri sellainen omaa guruaan voimallisesti esiintuova tyyppi, sellainen kuin mitä Intiastakin löytyy pilvin pimein. Ei ehkä ole Paven syy että jokin/jotkut näistä tapahtuivat:

    - osa hänen kirjoituksistaan on kirjoitettu vain hänen nimissään

    - osa hänen kirjoituksistaan voi olla gnostillista ja ymmärretään väärin

    - hän oli niin tohkeissaan oman uskonsa vimmassa että ehkä käsitti vähän väärin...

    Mitä tulee meihin jotka ehkä koemme että kristinusko tarvitsee puhdistusta ja perusteellista sellaista, niin onhan tämä hienoa että meitä löytyy useampiakin. Se vain tietysti mietityttää että olemmeko omassa vimmassamme yhtä fanaattisia kuin ne jotka ottavat nykyisen uskonnon sellaisenaan tai sekoilevat lahkolaisuuksien kanssa seuraten kulloinkin kovimpaa huutavaa karismaattista saarnamiestä. ;)

    Mutta sitä en ymmärrä miksi Paavalia arvostetaan joskus jopa enemmän kuin Jeesusta?
    Tiettävästi Paavali ei ollut edes nähnyt Jeesusta "oikesti". Paavalin oppi muistuttaakin epäilyttävän paljon muita aikansa pakamysteereitä,taitava markkinakikkako?-todennäköisesti.
    Olen oppinut ja lukenut paljonkin Paavalista ja suurin osa esim. hänen taustastaankin Juutalaisena rabbina onkin keksittyä.Kun taustakin on keksittyä niin entäs oppi?

    Tulee mieleeni kaksi vähemmän uskovaisille mairittelevaa seikka minkä vuoksi Paavali on niin suosittu.

    a) Jeesus on liian hippi uskovaisille. Mokoma ei tajua laittaa akkaväkeä kuriin ja järjestykseen, ja kehtaapa vielä ehdotella että mies ei saisi laittaa vaimoaan kävelemään kun sattuu kyllästymään tähän.

    b) Uskovaiset samaistuvat Paavaliin. Äijällähän on tämä Näky, ja pitkiä pajatuksia. Uskovaisetkin haluavat saada Suuria Ilmoituksia, ja todistaa uskostaan niin että kieli irtoaa suusta.

    Jos laittaa Jeesuksen ja Paavalin rinnakkain, niin vaikuttaa siltä että edellinen oli järkimies, kun taas jälkimmäiselle kaikesta piti tehdä harrasta ja perusteellista selontekoa kuin Mooseksen kirjoissa ikään.

    Siinä Jumala kadotetaan monien sanojen alle. Niin, ja jos poitsulla on puhtaat jauhot pussissaan, onko hänellä tarvis puhua kuin Ruuneperi?

    Pakko toki myöntää että on tuo P. jäänyt minulta vähän vähemmälle huomiolle ja enimmäkseen lukematta... Pitäisi varmaan tutustua kunnolla. Yksi todiste sen puolesta että hän olisi ollut (ainakin omasta mielestään) hyvällä asialla olisi fiilis että hän kovasti yrittää selittää jotain asiaa mitä on vähän vaikea selittää, ja sitten sekoaa selittelyyn. Mutta se mikä taas tuntuu huonolta seikalta hänen osaltaan on nimenomaan se tarve päästä sanelemaan kaikkien "oikeat" paikat ja kaikkien kaikki, jos tätä nyt joku ymmärtää mitä tarkoitan... Otetaan sellainen auktoriteettiasenne muihin ihmisiin, ja kuitenkin kai seurakunnassa oli tarkoitus olla veljeys Kristuksessa...?

    Täytyisi tosiaan tutkiskella tarkemmin, vaan kun tapaan olla kärsimätön ja ottaa kirjoista sen mikä niissä on parasta. UT:n suhteen se tietysti on Jeesus itse, eikä tumpeloiden apostolien seikkailut provinssissa...

    tuo mitä sanoit Paavalin sekoilemisesta omiin selityksiinsä. Joutuihan jo Pietari omassa kirjeessään selittelemään Paavalia.

    Paavali oli ristiriitainen tyyppi. Yhtäällä hän vetosi Mooseksen lakiin: "olkoot vaimot vaiti teidänkin seurakunnankokouksissanne, sillä heidän ei ole lupa puhua, vaan olkoot alamaisia, niinkuin lakikin sanoo." (1 Kor 14:34) Toisaalla hän sanoi: "emme ole lain alla, vaan armon alla" (Room 6:15)

    Oppi Paavalin erehtymättömyydestä on samalla pohjalla kuin paavinkin erehtymättömyys. Tavallisia kuolevaisia ihmisiä kumpikin.

    Koska naiset ovat verbaalisesti lahjakkaita, heidän ei tule käydä kahvipöytäkeskusteluja seurakunnassa, silloin kun sanaa opetetaan. Tulee keskittyä sanan kuulemiseen.

    Paavali edustaa Jeesuksen Pyhän Hengen kautta antamaa Jumalan Sanaa, aivan siinä kuin esimerkiksi Matteuksen evankeliumikin.

    Äänestä

  • UPDATE_6899599 kirjoitti:

    Tuli tuossa mieleen sellainen ristiriita, että kun yleensä sanotaan ettei ole ketään muuta synnitöntä kuin Jeesus, niin eikö voida myös ajatella, ettei ole ketään muuta erehtymätöntä?

    Kun Paavalin kirjeet hyväksyttiin Nikean yms. kirkolliskokouksissa osaksi Uutta testamenttia, muuttuiko Paavali silloin erehtymättömäksi? Olivatko valinnan suorittaneet papit ja piispat erehtymättömiä? Minusta on luontevampaa ajatella, että Paavali edusti sitä hyvää sanomaa mitä evankeliumitkin, mutta jos kaikki asiat otetaan sananmukaisesti, niin kai meidänkin pitäisi leikata kätemme irti ja kaivaa silmät päästämme, niin kuin Jeesus kehotti tekemään jos käsi tai silmä viettelee. No, kirkkoisä Origenes tosin kuohitsi itsensä... Jeesushan käytti puheessaan paljon aramealaisia sananparsia, joissa asiat tarkoituksella kärjistettiin äärimmilleen.

    Esim. naispappeuskiista osoittaa, että Paavalin sanasta on tehty Jumalan laki, vaikka P. itse kirjoittaa: "me emme ole lain alla vaan armon alla". Ristiriita? Mitenkä sen selität?

    Äänestä

  • Kempiläinen kirjoitti:

    tuo mitä sanoit Paavalin sekoilemisesta omiin selityksiinsä. Joutuihan jo Pietari omassa kirjeessään selittelemään Paavalia.

    Paavali oli ristiriitainen tyyppi. Yhtäällä hän vetosi Mooseksen lakiin: "olkoot vaimot vaiti teidänkin seurakunnankokouksissanne, sillä heidän ei ole lupa puhua, vaan olkoot alamaisia, niinkuin lakikin sanoo." (1 Kor 14:34) Toisaalla hän sanoi: "emme ole lain alla, vaan armon alla" (Room 6:15)

    Oppi Paavalin erehtymättömyydestä on samalla pohjalla kuin paavinkin erehtymättömyys. Tavallisia kuolevaisia ihmisiä kumpikin.

    mainita myös Jeesuksen, mutta hänen julistuksensa onkin vanhempaa essealaisperäistä juutalaisuuutta.
    Ottaisin kuitenkin hänen sanansa vakavammin kuin mukamas rabbioppilaan Paavalin.

    Äänestä

Quadesha: "Minulle Jeesus ei ole Jumala, vaan Jumalasta emanoitunut olento siinä missä me kaikki muutkin."

Koska Jeesus ei ole sinulle, Jumala, raamatun kirjoitukset eivät aukea sinulle. Toki voit joskus tai nyt tehdä parannuksen asiasta. Ei ole mikään ihme että sinulla on erikoisia kysymyksiä. Mutta et todellakaan voi opettaa mitään Jeesuksesta, ellet itse usko.

Yllä olevalla tunnustuksellasi sinä et vielä pääse taivaaseen. Että voi pelastua, Jeesukseen tulee uskoa sydämellään ja tunnustaa se suullaan. Vaikka käyttäisit koko elämäsi mekaaniseen jauhamiseen täällä se ei sinua pelasta taivaaseen. Vain usko Jeesukseen pelastaa sen voi saada näin:

9.Jos sinä tunnustat suullasi Jeesuksen Herraksi ja uskot sydämessäsi, että Jumala on herättänyt hänet kuolleista, sinä pelastut.
[Jumalan Kansan Raamattu: Room. 10:9]

Niin kauan kuin et ole uskossa, ja olet harhaopeissasi, epäjumaliesi kanssa, jotka ovat saatanasta, et voi ymmärtää raamatun tekstejä syvällisesti.

11.Hän sanoi heille: "Teille on uskottu Jumalan valtakunnan salaisuus, mutta noille ulkopuolella oleville kaikki tulee vertauksina,

12.että he näkisivät, mutta eivät huomaisi, ja kuulisivat, mutta eivät ymmärtäisi, eivät kääntyisi ja saisi anteeksi."
[Jumalan Kansan Raamattu: Mark. 4:11-12]

Äänestä

Nythän useat palvovat "poikaa" Jumalan sijasta ja se on heidän sallittua, koska "poika" on Jumala.

Minäkään en ymmärrä, että miksi Jumala pitää hajottaa kolmeen osaan (persoonaan)? Ja miksi juuri kolmeen? Miksei äärettömiin persooniin, koska kun Jumalasta on kyse, niin olisi luontevaa olettaa hänen ilmaisevan itsensä äärettömin monin persoonin?
Mikä ihmeen kiveenhakattu luku 3 on?

Jotkut selittävät, että kolmipersoonainen Jumala on ihmisten mielestä helpompi käsittää. Mutta selitys tarkoittaisi, että kolminaisuusoppi olisikin vain apukeino Jumalan suuruuden ymmärtämiseen.

Mutta edelleen liian monta ristiriitaisuutta on siinä, että Jeesus olisi ollut Jumala tai että Pyhä henki olisi persoona.
Jumalan hajottaminen osiin on perua pakanallisista uskonnoista, joissa kaikilla asioilla oli oma jumalansa tai että ne edustivat yhden jumalan eri muotoja.

Olen pitkään ihmetellyt, että miksi uskontunnustuksessa hoetaan aina samaan kolminaisuusopin kaavaa?
Jos se olisi itsestään selvä, niin miksi sitä hoetaan läpi vuosisatojen?
Ja miksi "oppi" on kohotettu kynnyskysymykseksi, jotta "pelastautuisi"? Onko Jumala byrokraatti, joka vaatii ihmisiä uskomaan juuri tietyllä tavalla ja noudattamaan juuri tiettyjä tarkoin määriteltyjä sääntöjä?

Jos näin on, niin sittenhän olisi meidät luonut täysin samaan muottiin, eikä olisi sallinut meidän erottautua toisistamme niin paljoa.
Sillä täytyihän Hänen tietää, että erovaisuudet aiheuttavat eri tulkintoja ja ristiriitoja.
Ja vaikka puhutaan vapaasta tahdosta, niin juuri erilaisuus pakottaa meidät irti samoista muoteista.

Uskon Hänen suosivan erilaisuutta ja monimuotoisuutta, koska se näkyy kaikkialla ympärillämme elämän erimuotoina. Uskon myös hänen sallivan monet toisistaan poikkeavat tavat kunnioittaa ja toteuttaa Hänen tahtoaan.
Jumala ei ole byrokraatti!

Äänestä
  • Itse oletan että moninaisuus on oikeastaan nautinto Jumalalle.

    Jopa ihminen saattaa haaveilla tietokonepelistä jossa kaikki hättiäiset käyttäytyisivät yllättävästi, tuoden kukin seikkailuun jotain ainutlaatuista mitä ei osannut odottaa. Jos peli menee aina samaa rataa, mitä iloa siitä saa? Toki sen ylimielisen tunteen että minäpä osaan tämän nyt läpi vetää kun tiedän miten käy. Mutta ei enempää.

    Olisiko Jumala niin alkeellinen olento että nauttisi siitä että luo robotteja suorittamaan kellontarkkuudella tylsiä ja yksitoikkoisia tehtäviä (kuten esim. jankuttamaan kolminaisuudesta väkisin sellaiselle joka ei siitä saa mitään irti...) Epäilen!

    Mieleeni kuitenkin hiipii että olisiko siinä kolminaisuudessa sitten jokin mystisempi juttu joka on kautta vuosituhansien säilynyt ihmiskunnan tietoisuudessa, ja pulpahtaa väkisinkin aina esiin. Jos riisuus sen mahdollisimman nihilistiseen muotoonsa, niin silloin se on mielestäni: teesi - antiteesi - synteesi. Yksi voima jakautuu kahdeksi ääripään voimaksi, jotka yhtyvät ja synnyttävän amalgamisoituneen voiman, joka oikeastaan on taas sama kuin alkuperäinen, se mikä ei ollut vielä jakautunut.

    Mutta k-uskon kolminaisuusoppiin tämä ei ihan sellaisenaan mene, kun siinä ei sanota että ensin on Jumala, joka jakautuu Äidiksi ja Isäksi, jotka synnyttävät Jälkeläisen, joka on taas sama kuin Jumala. Kristillinen kolminaisuus menee käsittääkseni hieman eri tavoin, ja juuri se tekee siitä niin käsittämättömän opin. Katolilaiset ovat kyllä yrittäneet hieman nostaa N. Mariaa esiin, niin että tuo Äidinkin paikka saataisiin täytetyksi, mutta eihän ihmisestä Jumalaa noin vaan saa tehtyä. Eikä Jeesustakaan voi parhaalla tahdollakaan pitää alkuperäisen, jakautumattoman Jumalan vertaisena, koska hän itsekin sanoo että ei itsestään mitään mahda ja että häntä ei saa sanoa hyväksi.

    Omassa katsomuksessani tuo kolminaisuus menee niin että kun Nimeämätön Alkusyy on jakautunut hengeksi ja materiaksi, yhtyvät nämä ja synnyttävät elävät olennot joilla on sekä henki että ruumis. Alkusyyn luokse takaisin tuollainen materia aine-hybridi pääsee sitten kun nousee oman kaksinaisuutensa yläpuolelle.

    Noh, menipäs taas tällaiseksi monimutkaiseksi pohdiskeluksi, mutta todellakaan en voi pitää kahta enkä kolmea Jumalaa, kun uskon vain Yhteen mistä kaikki on tullut, mihin kaikki on tullut ja missä kaikki on. Ei mitään muuta kuin Jumala, eikä mitään ulkopuolella.

    Äänestä

  • Qadesha kirjoitti:

    Itse oletan että moninaisuus on oikeastaan nautinto Jumalalle.

    Kristityt eivät vain saaneet sijoitettua naista oppiinsa mukaan, koska "virallinen oppi" on hyvinkin naisvastainen.

    Muinaisissa uskonnoissa mies ja nainen edustaa "vastavoimia", jotka yhdistyessään luovat uutta. Siinä on ne kolme peruselementtiä.

    Kolminaisuusopissa lihallisuutta edustaa Jeesus (vaikka hän siis oli "synnitön"), Pyhä Henki hengellistä puolta ja Isä sitä, josta nämä kaksi on lähtöisin. Naisellinen elementti puuttuu siis kokonaan tai se on korvattu toisella.

    Jos kylmästi vertaa muita uskontoja ennen ensimmäistä kirkolliskokousta, niin ei ole yllätys, että kolminaisuusopissa ja ylipäätään kristinuskonnossa on monia vaikutteita muista uskonnoista.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Qadesha kirjoitti:

Kyselin tuolla Jeesus-osastolla miten ihmeessä Jeesus voi istua Isän oikealla puolella, jos he ovat yksi ja sama Jumala. En saanut tyydyttävää vastausta.

Minulle Jeesus ei ole Jumala, vaan Jumalasta emanoitunut olento siinä missä me kaikki muutkin. Mutta kun nyt lähdetään miettimään sitä että onko Jumala yksi vai kaksi vaiko mitä, niin katsoisin että Jumala on sekä yksi että ääretön, mutta ei hän/se mikään epämääräiset 2 - 3 persoonaa ole.

SAMALLE YHDELLE AINOALLE JUMALALLE on annettu useita nimiä kautta aikain. Jopa kristinuskon sisällä hänellä on useita nimiä. Omituista että yhden uskon sisällä hänelle on soveliasta antaa nimiä läjäpäin, mutta sitten kun tulee puhe muiden uskontojen jumalnimistä, niin nämä yhtäkkiä ovatkin sitten "kuolleita jumalia" tai epäjumalia.

Miten oletatte että jonkun toisen uskonnon edustajan Jumala ei olisi muka aivan yhtä pyhä hänelle kuin kristityille on Jehova joka Suomessa on saanut nimekseen Jumala? Jopa intialaisilla on näkemys että loppujenlopuksi kaikki jumalat ovat yksi; jokainen jumaluus vain on yksi osatekijä koko suuressa Jumalassa johon kaikki kuuluu.

Yksinkertaisuuteen kaipaavana en itse pidä monijumalaisuudesta tippaakaan, ja sen vuoksi en pidä edes kristittyjen jumalperheestä Isä/Poika/Pyhä Henki, varsinkin kun mielestäni Jumala ei ikinä voisi olla mitään niin pientä kuin "poika". (Poika on mielestäni kaikki elävät olennot jotka ovat siis Jumalasta lähtöisin.) Pyhä Henki on aivan hyvä "lempinimi" Jumalalle sikäli että Jumala penetroi kaiken ja on kaikessa (elämän)henkenä läsnä.

Mutta mikäli kristityille tämä isyys, poikuus ja henkeys on jotenkin erinomaisen tärkeä opinkappale, heillä ei ole mielestäni mitään nokan koputtamista niistä uskonnoista joissa niitä jumalia on läjäpäin ja kaikki kumminkin on YKSI.

Eniten tietysti ärsyttää tuollaisessa perhejumaluudessa se että siitä "pojasta" on tullut niin tavattoman tärkeä. Koska minä näen "pojan" olevan koko luomakunta, minusta pojan palvominen on kuin palvoisi itseään. Ehkäpä se sen takia niin ihmetyttääkin. Ajatus siitä että Jeesus olisi Jumala joka on tullut lihaksi on varmaankin juuri sen vuoksi niin suosittu, että jotkut haluavat vetää Jumalan meidän ihmisten tasolle?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu