SEURAKUNTA ON TURVAPAIKKA!

Anonyymi-ap

Seurakuntayhteydessä olemme kaikki Jumalalle yhtä rakkaita ja kallisarvoisia, samanarvoisia, tasapäistä porukkaa, sekä veljet että sisaret.

Meitä opetetaan pitämään toista itseämme parempana (Filip.2:1-11). Mitä se tarkoittaa? – Se tarkoittaa, että meillä ei ole yhtään alapuolellamme olevaa seurakuntalaista, on vain yläpuolellamme olevia meitä parempia kristittyjä. Näin tulee jokaisen seurakuntalaisen ajatella. Se edellyttää Jumalan tahdon mukaista nöyrtymistä! 1 Piet. 5:5-7. Tämä oppi varjelee jokaista itsensä ylentämiseltä ja on meille yhteisesti turvallisuutta luova suuri siunauksen lähde. Siksi jokaisen tulee sisäistää tämä.

Olemme Jeesuksen veren kautta saaneet pääsyn Taivaan suojelukseen. Hb.10:19-25. ”Armosta te olette pelastuneet..” Efes. 2:8. Tämä ikuinen turvapaikka on ansaittu ristin kärsimystyöllä. Hänen seurakuntansa on taivaallinen kuningaskunta. Ilm. 1:5,6.
Uskossaan kasvanut kristitty iloitsee nähdessään ympärillään itseään parempia, menestyviä uskovia, eikä koe heitä uhkana. Jumalan seurakunnassa saamme olla vajavaisina ja keskeneräisinä omana itsenämme muiden vajavaisten joukossa. Näin onnistumme yhteisessä päämäärässämme seurakunnan rakentamisessa. Jeesus johdattaa meitä.

Seurakunta on rakkauden yhteisö, turvapaikka maailman riidoilta ja kilpailuilta.

Jokainen seurakunnan yhteyteen tuleva saa kokea tulevansa Jumalan rakkauden piiriin: Täällä on hyvä olla. Kukaan ei riitele. Kenenkään ei tarvitse pelätä että joku sanoisi pahasti. Ei ole parjausta eikä hyökkäyksiä. Kunnioittava hienotunteisuus ja hyväntahtoisuus hallitsee jokaista ihmistä. ”Toinen toisenne kunnioittamisessa kilpailkaa keskenänne.” Room.12:10. Hyviä tai huonoja arvosanoja ei anneta.

Seurakunta on siis turvapaikka vaarallisen ja riitaisan syntimaailman keskellä, perheyhteys, jossa saamme olla turvallisessa ilmapiirissä! Efes. 2:19-22.
Tarkoitus on, että seurakuntaperhe lisääntyy. Ihmisiä tulee uskoon, eikä kukaan koskaan lähde pois. ”Niin alhaalla ei kukaan kulje, et` ei siellä Jeesus ois. Hän ei ketään luotansa sulje, ei karkoita yhtään pois!”
– Mutta pahat henget viihtyvät kinastelun, riidan ja vihamielisyyden ilmapiirissä. Jaak. 3:13-18.
Riitely on mitä selvin merkki alaikäisyydestä. ”Kun keskuudessanne on kateutta ja riitaa, ettekö silloin ole lihallisia…?” 1 Kor.3:1-5. ”Lihallinen” Raamatussa tarkoittaa hengellisen vastakohtaa. ”Lihan mieli on vihollisuus Jumalaa vastaan..” Room. 8:7.
”… vihamielisyys, riita, kateellisuus… … jotka semmoista harjoittavat, eivät peri Jumalan valtakuntaa.” Gal. 5:19-21. Riitelijät tai kateelliset eivät pääse Taivaaseen elleivät tee parannusta. Sen tähden tämä asia tulee huomioida. ”Vihamielisyys kätkeytyy kavalasti, mutta seurakunnan kokouksessa sen pahuus paljastuu.” Snl.26:26. Lue myös 1 Tim. 6:3-6.
Seurakunnassa tahdomme auttaa toisiamme siihen, että riitaisa vihamielisyys vaihtuu Hengen mieleksi, ”joka on elämä ja rauha”. Tehtävämme on olla alaikäisten riitelijöidenkin kasvattaja.
Huomatessamme jossakin uskovassa riitaisaa mieltä, epäystävällisyyttä, kateutta ja rakkaudettomuutta on meidän otettava asia ensin rukouksen kohteeksi. Jos asia ei korjaannu, on se otettava hänen kanssaan puheeksi. Meidän on sävyisästi, rakkauden täyttäminä osattava auttaa langennut tai kasvamaton Hengen johdatukseen. Ojentaminen on pääasiassa vanhimpien ja muiden hengellisten seurakuntalaisten tehtävä. Gal. 6:1. Riitaisat uskovat eivät ole päteviä muita neuvomaan. Siihen tarvitaan rakkauden täyttämä sydän.

”Mutta vältä tyhmiä ja taitamattomia väittelyjä, sillä tiedäthän, että ne synnyttävät riitoja. Mutta Herran palvelijan ei sovi riidellä, vaan hänen tulee olla lempeä kaikkia kohtaan, kyetä opettamaan ja pahaa kärsimään; hänen tulee sävyisästi ojentaa vastustelijoita; ehkäpä Jumala antaa heille mielenmuutoksen, niin että tulevat tuntemaan totuuden ja selviävät perkeleen pauloista, joka on heidät vanginnut tahtoansa tekemään.” 2 Timot. 2:23-26.

Kaikkien Jumalan lasten tulee kasvaa ”Kristuksen täyteyden täyden iän määrään” voidakseen olla kykenevä ”palveluksen työhön, Kristuksen ruumiin rakentamiseen.” Efes.4:11-16. Kasvu tapahtuu esimerkin kautta.
Kun uudet mukaan tulevat näkevät ja kuulevat hengellisten ihmisten sävyisää ja ystävällistä totuuden toimintaa, he mielellään mukautuvat itsekin siihen.
”Ole sinä uskovaisten esikuva puheessa, vaelluksessa ja rakkaudessa..” 1 Timot. 4:12-16.
Yhteinen tehtävämme on siis luoda turvallinen ilmapiiri kaikille mukana oleville ja uusille uskoon tuleville!

Raamatullisen yhteyspaikan osoitetiedot ja muuta informaatiota löydät täältä:

www.Jeesus-on-Herra.com

PS. Tule sellaisena kuin olet. Raamatussa ei sanota että pitäisi ensin muuttua paremmaksi ihmiseksi ja kasvaa uskossa ennen kuin voi alkaa käydä kokouksissa… ”Tulla nyt saa aivan sellaisenaan, Jeesushan tarjoaa vapahdustaan..”

2

357

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi
    • Anonyymi

      En usko seurakuntaa jos on amerikkalaisia lahkoja,tai muita höpelöitä.
      Jotkut seurakunnat tekevät itsensä pelleksi temppuineen kuten maailman toiseksi suurin uskonto.
      Ihan turhia sirkustemppuja moni tekee ja luulevat ....

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. SDP palauttaa Suomen kansalle kulta-ajat

      Hyvinvointivalto on pääosin SDP:n ja osin myös Maalaisliiton rakentama. Hyvinvointivaltion ylläpito edellyttää oikeude
      Maailman menoa
      154
      13535
    2. Aamun Riikka: työttömyydessä lähestytään viime laman synkintä vaihetta

      Nopeasti mentiiin upean Marinin hallituksen ennätystyöllisyydestä toiseen ääripäähän, kohti Suomen historian kurjimpia t
      Maailman menoa
      74
      9804
    3. Älkää vassarit kuvitelko, että Marinin kulta-ajat palaavat

      Vaikka demarit voittaisivat seuraavat vaalit, se ei palauta Marinin taskut-täyteen-kelasta-aikaa takaisin, ei voi eikä h
      Maailman menoa
      99
      9172
    4. Suomen velka kasvoi ennätysvauhtia - Mäkynen repostelee

      – Velka kasvoi eniten tilaston historiassa, Mäkynen kirjoittaa. – Vuoden 2025 toisella neljänneksellä selvästi eniten k
      Maailman menoa
      21
      8159
    5. Giorgia Meloni vs Riikka Purra

      Kyllä Italian pääministeri on kauniimpi ja seksikkäämpi, kuin Suomen valtiovarainministeri Riikka Purra. Mitä jotkut näk
      Maailman menoa
      40
      6783
    6. 150
      6195
    7. Gallup, PS:lle JÄRISYTTÄVÄ nousu, SDP suurin laskija

      https://yle.fi/a/74-20186114 PS kovaa vauhtia nousemassa ennen 2027 vaaleja suurimmaksi puolueeksi. Nyt mennään jo etua
      Maailman menoa
      72
      4308
    8. Ohhoh. Kokoomusvirkamiehen mukaan Suomessa ei ole työttömyyskriisiä

      Kun kokoomuksen johtama hallitus epäonnistuu täydellisesti talouspolitiikassaan, niin aikaisemmin erittäin pahaksi määri
      Maailman menoa
      24
      3415
    9. Persut JYTKYTTÄÄ ylös, ohi kepun! +2,1 %

      Persut palasi kolmen suurimman joukkoon ja on matkalla kohti kevään 2027 eduskuntavaalivoittoa. Sosialistit ovat syöksy
      Maailman menoa
      39
      3407
    10. En lähde armeijaan enkä siviilipalvelukseen

      Maanantaina telkan uutisissa toistamiseen kerrottiin tästä luuserista, joka kärsii muka "masennuksesta", mutta nauraa rä
      Maailman menoa
      401
      1300
    Aihe