NEWSWEEK: Miten Amnesty Internationalista tuli vitsi | Opinion: John Spencer, Arsen Ostrovsky
Amnesty International julkaisi tällä viikolla 296-sivuisen raportin, jossa se syyttää Israelia ”kansanmurhasta” Gazassa. Tämä syytös, joka on suorastaan nykyaikainen verivalhe, on vain viimeisin hyökkäys Amnestyn pitkäaikaisessa Israelin valtion vastaisessa ja sen mustamaalaamiseen tähtäävässä kampanjassa, sillä se on aiemmin syyttänyt juutalaisvaltiota yhtä perusteettomasti apartheidista.
Tämä kansainvälisen oikeuden ja ihmisoikeuksien varjolla laadittu raportti on täysin perusteeton, täynnä pahansuopia valheita ja törkeitä tosiasioiden vääristeltyjä sekä laajamittaisia oikeudellisia sepustuksia. Kansanmurhan rikos, jonka puolalais-juutalainen juristi Raphael Lemkin keksi vuonna 1944 kuvaamaan juutalaisten järjestelmällistä tuhoamista natsien toimesta, on yksi vakavimmista syytöksistä, joita voidaan esittää kansainvälisessä oikeudessa. Israelin syyttäminen ”kansanmurhasta” Gazassa on itse termin irvokasta ja törkeää aliarviointia ja aseellistamista.
On tärkeä ymmärtää, että kansanmurha on vuoden 1948 kansanmurhaa koskevan yleissopimuksen II artiklassa määritelty hyvin selkeästi ”teoiksi, jotka on tehty tarkoituksella tuhota kokonaan tai osittain kansallinen, etninen, rodullinen tai uskonnollinen ryhmä”. Kansanmurhan tekemisellä ei ole mitään tekemistä konfliktissa tapahtuvien siviiliuhrien määrän kanssa; keskeistä on, että teolla on oltava asianmukainen ”aikomus”.
Vaikka Israelin politiikkaa tai Israelin puolustusvoimien (IDF) toimia Gazassa arvosteltaisiinkin, Israel ei ole missään vaiheessa pyrkinyt tuhoamaan Gazan kansaa kokonaan, osittain tai millään tavalla.
Israelin johtajat ohjaavat sotilaspolitiikkaa sotakabinetin päätösten mukaisesti, ja pääministeri Netanjahu, puolustusministeri ja IDF:n esikuntapäällikkö ovat olleet yksiselitteisiä: Lokakuun 7. päivän jälkeen Gazassa toteutettavan operaation tarkoituksena on eliminoida Hamas tuhoamalla sen sotilaalliset ja hallinnolliset voimavarat ja pelastaa panttivangit. Nämä molemmat ovat täysin oikeutettuja sotilaallisia tavoitteita aseellisen konfliktin lakien mukaisesti.
Siviiliuhrien syntyminen Gazassa on traagista, mutta se on myös väistämätön seuraus siitä, että Hamas käyttää omia kansalaisiaan ihmiskilpinä ja sijoittaa sotilasoperaationsa kouluihin, sairaaloihin, päiväkoteihin ja koteihin. Huolimatta siitä, että operointi näin vaikeassa ympäristössä on monimutkainen haaste, IDF on tehnyt poikkeuksellisen paljon, mitä ei ole nähty nykyaikaisessa sodankäynnissä, noudattaakseen kansainvälisen humanitaarisen oikeuden periaatteita ja välttääkseen vahinkoa siviileille Gazassa. Tähän on sisältynyt historiallisia toimenpiteitä siviileille aiheutuvien vahinkojen estämiseksi, kuten ennakkovaroitukset varhaisvaroituksen antamiseksi ja tilapäiset evakuoinnit, päivittäiset taukoja taistelussa, karttojen jakaminen siviileille, täsmäaseiden käyttö sekä päivittäisen avun toimittamisen helpottaminen.
Ehkäpä Amnesty tietää, ettei sillä ole oikeudellista pohjaa, jonka varassa se voisi seistä, ja se on turvautunut oman kansanmurhan määritelmän laatimiseen. Amnesty väittää, että vuonna 1948 tehdyssä kansanmurhaa koskevassa yleissopimuksessa esitetty yleismaailmallisesti vakiintunut ja ainoa hyväksytty oikeudellinen määritelmä, joka edellyttää tahallisuuden olemassaoloa, on ”liian suppea tulkinta kansainvälisestä oikeuskäytännöstä ja sellainen, joka käytännössä estäisi kansanmurhan toteamisen aseellisen konfliktin yhteydessä”.
Tämä uusi määritelmä ei ole naurettava vain Israelin mielestä. Jopa Amnestyn oma Israelin-toimisto hylkäsi täysin Amnesty Internationalin raportin ja sanoi sen olevan ”ennalta määrätty johtopäätös”, joka perustui ”puolueelliseen” ja ”keinotekoiseen” analyysiin Gazan tilanteesta ja ”motivoitunut halusta tukea Amnesty Internationalin kohdeyleisön keskuudessa suosittua kertomusta”.
Jos joku on syyllistynyt kansanmurhaan, se on Hamas. Sen lisäksi, että Hamas ilmoittaa avoimesti, että Israelin tuhoaminen on sen perimmäinen tavoite, kuten sen peruskirjasta käy ilmi, se toteutti nämä aikeet 7. lokakuuta, jolloin Hamas murhasi yli 1 200 israelilaista raiskaamalla, polttamalla, silpomalla, teloittamalla ja sieppaamalla naisia ja lapsia. Olemme seisoneet kibbutsimeissa ja yhteisöissä Israelin eteläosassa ja nähneet omakohtaisesti kuoleman ja tuhon. Siellä tapahtui todellinen kansanmurhayritys.
Haastattelussa viime vuonna, pian verilöylyn jälkeen, Hamasin korkea virkamies Ghazi Hamad myönsi, että terroristiryhmä toistaisi lokakuun 7. päivän verilöylyn ”yhä uudelleen”, kunnes Israel ”tuhottaisiin”, ja myönsi avoimesti ryhmän kansanmurha-aikeet. Amnesty on kuitenkin jättänyt tämän täysin huomiotta ja sen sijaan antanut Hamasin hirvittäville teoille synninpäästön ja kaunistellut niitä.
Tulevan Trumpin hallinnon pitäisi julistaa Amnesty viharyhmäksi ja hyväksyä sitä vastaan räikeitä pakotteita, mukaan lukien taloudellisen tuen ja kaiken yhteistyön peruuttaminen,
Amnesty International julkaisi tällä viikolla 296-sivuisen raportin, jossa se syyttää Israelia ”kansanmurhasta” Gazassa. Tämä syytös, joka on suorastaan nykyaikainen verivalhe, on vain viimeisin hyökkäys Amnestyn pitkäaikaisessa Israelin valtion vastaisessa ja sen mustamaalaamiseen tähtäävässä kampanjassa, sillä se on aiemmin syyttänyt juutalaisvaltiota yhtä perusteettomasti apartheidista.
Tämä kansainvälisen oikeuden ja ihmisoikeuksien varjolla laadittu raportti on täysin perusteeton, täynnä pahansuopia valheita ja törkeitä tosiasioiden vääristeltyjä sekä laajamittaisia oikeudellisia sepustuksia. Kansanmurhan rikos, jonka puolalais-juutalainen juristi Raphael Lemkin keksi vuonna 1944 kuvaamaan juutalaisten järjestelmällistä tuhoamista natsien toimesta, on yksi vakavimmista syytöksistä, joita voidaan esittää kansainvälisessä oikeudessa. Israelin syyttäminen ”kansanmurhasta” Gazassa on itse termin irvokasta ja törkeää aliarviointia ja aseellistamista.
On tärkeä ymmärtää, että kansanmurha on vuoden 1948 kansanmurhaa koskevan yleissopimuksen II artiklassa määritelty hyvin selkeästi ”teoiksi, jotka on tehty tarkoituksella tuhota kokonaan tai osittain kansallinen, etninen, rodullinen tai uskonnollinen ryhmä”. Kansanmurhan tekemisellä ei ole mitään tekemistä konfliktissa tapahtuvien siviiliuhrien määrän kanssa; keskeistä on, että teolla on oltava asianmukainen ”aikomus”.
Vaikka Israelin politiikkaa tai Israelin puolustusvoimien (IDF) toimia Gazassa arvosteltaisiinkin, Israel ei ole missään vaiheessa pyrkinyt tuhoamaan Gazan kansaa kokonaan, osittain tai millään tavalla.
Israelin johtajat ohjaavat sotilaspolitiikkaa sotakabinetin päätösten mukaisesti, ja pääministeri Netanjahu, puolustusministeri ja IDF:n esikuntapäällikkö ovat olleet yksiselitteisiä: Lokakuun 7. päivän jälkeen Gazassa toteutettavan operaation tarkoituksena on eliminoida Hamas tuhoamalla sen sotilaalliset ja hallinnolliset voimavarat ja pelastaa panttivangit. Nämä molemmat ovat täysin oikeutettuja sotilaallisia tavoitteita aseellisen konfliktin lakien mukaisesti.
Siviiliuhrien syntyminen Gazassa on traagista, mutta se on myös väistämätön seuraus siitä, että Hamas käyttää omia kansalaisiaan ihmiskilpinä ja sijoittaa sotilasoperaationsa kouluihin, sairaaloihin, päiväkoteihin ja koteihin. Huolimatta siitä, että operointi näin vaikeassa ympäristössä on monimutkainen haaste, IDF on tehnyt poikkeuksellisen paljon, mitä ei ole nähty nykyaikaisessa sodankäynnissä, noudattaakseen kansainvälisen humanitaarisen oikeuden periaatteita ja välttääkseen vahinkoa siviileille Gazassa. Tähän on sisältynyt historiallisia toimenpiteitä siviileille aiheutuvien vahinkojen estämiseksi, kuten ennakkovaroitukset varhaisvaroituksen antamiseksi ja tilapäiset evakuoinnit, päivittäiset taukoja taistelussa, karttojen jakaminen siviileille, täsmäaseiden käyttö sekä päivittäisen avun toimittamisen helpottaminen.
Ehkäpä Amnesty tietää, ettei sillä ole oikeudellista pohjaa, jonka varassa se voisi seistä, ja se on turvautunut oman kansanmurhan määritelmän laatimiseen. Amnesty väittää, että vuonna 1948 tehdyssä kansanmurhaa koskevassa yleissopimuksessa esitetty yleismaailmallisesti vakiintunut ja ainoa hyväksytty oikeudellinen määritelmä, joka edellyttää tahallisuuden olemassaoloa, on ”liian suppea tulkinta kansainvälisestä oikeuskäytännöstä ja sellainen, joka käytännössä estäisi kansanmurhan toteamisen aseellisen konfliktin yhteydessä”.
Tämä uusi määritelmä ei ole naurettava vain Israelin mielestä. Jopa Amnestyn oma Israelin-toimisto hylkäsi täysin Amnesty Internationalin raportin ja sanoi sen olevan ”ennalta määrätty johtopäätös”, joka perustui ”puolueelliseen” ja ”keinotekoiseen” analyysiin Gazan tilanteesta ja ”motivoitunut halusta tukea Amnesty Internationalin kohdeyleisön keskuudessa suosittua kertomusta”.
Jos joku on syyllistynyt kansanmurhaan, se on Hamas. Sen lisäksi, että Hamas ilmoittaa avoimesti, että Israelin tuhoaminen on sen perimmäinen tavoite, kuten sen peruskirjasta käy ilmi, se toteutti nämä aikeet 7. lokakuuta, jolloin Hamas murhasi yli 1 200 israelilaista raiskaamalla, polttamalla, silpomalla, teloittamalla ja sieppaamalla naisia ja lapsia. Olemme seisoneet kibbutsimeissa ja yhteisöissä Israelin eteläosassa ja nähneet omakohtaisesti kuoleman ja tuhon. Siellä tapahtui todellinen kansanmurhayritys.
Haastattelussa viime vuonna, pian verilöylyn jälkeen, Hamasin korkea virkamies Ghazi Hamad myönsi, että terroristiryhmä toistaisi lokakuun 7. päivän verilöylyn ”yhä uudelleen”, kunnes Israel ”tuhottaisiin”, ja myönsi avoimesti ryhmän kansanmurha-aikeet. Amnesty on kuitenkin jättänyt tämän täysin huomiotta ja sen sijaan antanut Hamasin hirvittäville teoille synninpäästön ja kaunistellut niitä.
Tulevan Trumpin hallinnon pitäisi julistaa Amnesty viharyhmäksi ja hyväksyä sitä vastaan räikeitä pakotteita, mukaan lukien taloudellisen tuen ja kaiken yhteistyön peruuttaminen,
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.