Entä sitten, kun
• Joku halveksii, mitätöi, vääristelee ja pilkkaa Raamatun opetuksia?
• Joku nostaa itsensä jopa Jeesuksen valitsemien apostolien (Pietari, Paavali) yläpuolelle?
• Joku rienaa Herramme Jeesuksen ristinkuolemaa, Pyhää lunastusveren voimaakin?
Väärien opettajien synnit
24
154
Vastaukset
- Anonyymi
Ainakin yksi esimerkki tuollaisesta on.
- Anonyymi
Jaak 3:1
”Veljeni, älkööt aivan monet teistä pyrkikö opettajiksi, sillä te tiedätte, että me saamme sitä kovemman tuomion.”
- Anonyymi
On väärin sanoa että tuollainen olisi opettaja. Aivan samoin jos uskova kannattaa kansanmurhaa, ei voi missään mielessä puhua että opettaisi jotain, vaan on vain eksynyt ja harhassa.
- Anonyymi
Totta. Jos kuitenkin joku määrätietoisesti julistaa jatkuvasti, jopa vuosikymmeniä harhaoppeja, hän on itse mielestään asettunut jonkinlaiseksi nettiopettajaksi.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Totta. Jos kuitenkin joku määrätietoisesti julistaa jatkuvasti, jopa vuosikymmeniä harhaoppeja, hän on itse mielestään asettunut jonkinlaiseksi nettiopettajaksi.
2 Piet 2:1
”Mutta myös valheprofeettoja oli kansan seassa, niinkuin teidänkin keskuudessanne on oleva valheenopettajia, jotka salaa kuljettavat sisään turmiollisia harhaoppeja, kieltävätpä Herrankin, joka on heidät ostanut, ja tuottavat itselleen äkillisen perikadon.”
Tämä kohta sopii oikein hyvin kyseisen ”opettajan” kohdalle, sillä niin paljon hän on herjannut Jeesuksen sovitustyötä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
2 Piet 2:1
”Mutta myös valheprofeettoja oli kansan seassa, niinkuin teidänkin keskuudessanne on oleva valheenopettajia, jotka salaa kuljettavat sisään turmiollisia harhaoppeja, kieltävätpä Herrankin, joka on heidät ostanut, ja tuottavat itselleen äkillisen perikadon.”
Tämä kohta sopii oikein hyvin kyseisen ”opettajan” kohdalle, sillä niin paljon hän on herjannut Jeesuksen sovitustyötä.Pitkään onkin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
2 Piet 2:1
”Mutta myös valheprofeettoja oli kansan seassa, niinkuin teidänkin keskuudessanne on oleva valheenopettajia, jotka salaa kuljettavat sisään turmiollisia harhaoppeja, kieltävätpä Herrankin, joka on heidät ostanut, ja tuottavat itselleen äkillisen perikadon.”
Tämä kohta sopii oikein hyvin kyseisen ”opettajan” kohdalle, sillä niin paljon hän on herjannut Jeesuksen sovitustyötä.2 Piet 2:2
”Ja moni on seuraava heidän irstauksiaan, ja heidän tähtensä totuuden tie tulee häväistyksi;” - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
2 Piet 2:2
”Ja moni on seuraava heidän irstauksiaan, ja heidän tähtensä totuuden tie tulee häväistyksi;”2 piet 2:3
”ja ahneudessaan he valheellisilla sanoilla kiskovat teistä hyötyä; mutta jo ammoisista ajoista heidän tuomionsa valvoo, eikä heidän perikatonsa torku.” - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
2 piet 2:3
”ja ahneudessaan he valheellisilla sanoilla kiskovat teistä hyötyä; mutta jo ammoisista ajoista heidän tuomionsa valvoo, eikä heidän perikatonsa torku.”2 piet 2:4
”Sillä ei Jumala säästänyt enkeleitä, jotka syntiä tekivät, vaan syöksi heidät syvyyteen, pimeyden kuiluihin, ja hylkäsi heidät tuomiota varten säilytettäviksi.” - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
2 piet 2:4
”Sillä ei Jumala säästänyt enkeleitä, jotka syntiä tekivät, vaan syöksi heidät syvyyteen, pimeyden kuiluihin, ja hylkäsi heidät tuomiota varten säilytettäviksi.”2 piet 2:5
”Eikä hän säästänyt muinaista maailmaa, vaikka varjelikin Nooan, vanhurskauden saarnaajan, ynnä seitsemän muuta, vaan antoi vedenpaisumuksen tulla jumalattomain maailman päälle.”
- Anonyymi
" Pyhää lunastusveren voimaakin?"
Voihan sitä pullon pari "merivettä" ostaa,
ja sillä lailla sieluansa valkaista.🎼🎵🎶 - Anonyymi
Silloin on piru merrassa kun aletaan opettaa että kansanmurha on oikein.
- Anonyymi
Kuka niin opettaa?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kuka niin opettaa?
Ne, joiden mielestä Israel ei tee mitään väärin, jahtaa vain terroristeja ja siinä sivussa nyt vain kuolee kymmeniä tuhansia viattomia siviilejä pommittamalla sekä nälkään ja tauteihin. Että Israelin toimet ovat täysin oikeutettuja ja Yk sekä muut vain vääristelevät asioita ja Isarel toimii juuri siten kuten pitää toimia.

Laitapa vielä nimiä näistä opettajista ja linkit, kiitos.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Laitapa vielä nimiä näistä opettajista ja linkit, kiitos.
Lueskele foorumia niin asia kyllä selviää.
Ei kaikkea tarvitse rautalangasta vääntää. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Lueskele foorumia niin asia kyllä selviää.
Ei kaikkea tarvitse rautalangasta vääntää.Niin arvelinkin että olit omasta päästäsi väitteesi keksinyt. Joopa joo.
- Anonyymi
"Joku nostaa itsensä jopa Jeesuksen valitsemien apostolien (Pietari, Paavali) yläpuolelle?"
Ei Jeesus valinnut Paavalia. Jeesus oli jo asettunut taivaaseen, kun Paavali lähti kulkemaan Barnabaan kanssa. Ja vielä 50-luvun lopussa Paavali sanoi Jerusalemin papistolle olevansa fariseus. Ei kukaan Jeesuksen opin sisäistänyt voinut olla fariseus. Juudean farisealaisuus oli suurin este (hepreaksi satan) Jeesuksen lähetystyölle. Ja Jeesuksen oli lähettänyt juutalaisten keskuuteen taivaan isä.
Valitsiko Jeesus muka Andreaan ja Simon Pietarin? Taivaan isä oli lähettänyt Johanneksen Jordanin varrelle opettamaan Joosuasta. Hän oli Betabarassa eli ylityspaikalla, siellä missä Joosua-messias (kreikaksi Jesus Kristos) oli johtanut valitun kansan luvattuun maahan. Niin, se Mooseksen voitelema Israelin valtias, messias, joka on Toorassa, Jumalan sanassa.
Johannes tarkkaili ja tunnisti juutalaisen rabbin juuri siksi henkilöksi, jota taivaan isä kaipasi. Ylipapin poika ja opettaja, tuleva Jerusalemin ylipappi. Jos hän ottaisi vastaan totuuden... Niin kaksi Johanneksen oppilasta lähti rabbin perään ja he viettivät loppupäivän ja yön hänen kanssaan. Seuraavana päivänä hän olikin halukas menemään mestoille. Ja hän tapasi kuin tapasikin Natanaelin. Ja otti tehtävän vastaan, koska niin kuin Johannes oli havainnut, pyhä henki pysyi tuossa rabbissa. Kohta hän ei enää ollut juutalainen vaan uudesti syntynyt ihmisen Pojasta eli Mooseksesta Israelin neitsyen myötävaikutuksesta.
Isä meidän, joka olet taivaassa, (Garisiminvuorella, Jaakobin taivaassa, Joosefin poikien perintömaalla)
pyhitetty olkoon sinun nimesi, (Natanael, Jojakim, Jonatan/Jeesus, Elishama/Simon Kallio...)
tulkoon sinun valtakuntasi, (Israel, juutalaisille "Samaria")
tapahtukoon sinun tahtosi myös maailmassa niin kuin taivaassa. (myös Juudeassa ja Galileassa, sillä Israel ennallistettaisiin ja koostuisi taas 12 heimosta)
Anna meille tänään meidän päivittäinen leipämme (Jeesus puhui, mitä taivaan isä antoi hänelle puhuttavaksi)
Ja anna meille anteeksi meidän rikkomuksemme, niin kuin mekin annamme anteeksi niille jotkat ovat tehneet rikkomuksen meitä vastaan.
Äläkä saata meitä koetukselle, vaan päästä meidät pahuudesta. (esim. käskisikö Jeesus hakemaan viiniä vesiruukkuihin Kaanaan häissä - ei käskenyt eli ei ollut niitä juoppoja Daavidin poikia)
No mistä pyhä henki tulee? Se tulee Mooseksen kirjoista seurakunnalle, joka toimii sen mukaisesti. Tarvitaan ylipappi ja ylösnousemus Jumalan valitsemaan keskuspaikkaan. Miehet (miksei naisetkin, kts. Tuomas 114) nousevat Garisiminvuorelle niin että ovat kokoontuneet yhteen. Ylipappi siunaa heidät ja järjestää syntien anteeksi antamisen.
Kuolleista herättäminen, ylösnousemus ja Syntien anteeksi antaminen tapahtuvat Johanneksen evankeliumissa. Ilmeisesti kristityt eivät halua nähdä niitä.
Paavalihan ei ollut siellä eikä johdattanut sinne.
Ei Jeesus oikeastaan valinnut Simon Pietaria. Vietettyään sen yhden illan samarialaisen/israelilaisen Johanneksen samarialaisten/israelilaisten oppilaiden kanssa hän sai tietää, että nuoresta Simonista olisi määrä tulla Israelin ylipappi.
"Sinä olet Simon, Johanneksen poika. Sinua tullaan sanomaan Kallioksi." viitaten samaan Kallioon, johon patriarkka Jaakob viittasi siunatessaan Joosefin heimon. Kyseessä on se tärkein kulmakivi tai lakikivi, niin kuin jotkut haluavat sen kääntää, "jonka rakentajat hylkäsivät." Tämä oli juutalaisten suurimpia rikkomuksia. Samarialaisten varoituksista huolimatta he rakensivat Jebusiin eli Jerusalemiin babylonialaisen temppelin ja alkoivat pitää sitä keskuspaikkana, jossa muka voisi toimittaa polttouhreja. Tämä kaikki tapahtui vastoin Jumalan sanaa, vastoin Mooseksen kirjoja, vastoin liiton ehtoja. Lisäksi he pyyhkivät pois kymmenen käskyn lain kymmenennen käskyn, joka neuvoo, miten ja minne ylösnousemus suoritetaan.
Ei juutalaisuus ollut Jumalan valitsema kansa. Juutalaiset olivat lain kannalta kuolleita. Mutta tuo juutalaisten keskuudessa varttunut opettaja tarttui totuuteen ja toimi ilmiömäisesti totuuden hengen mukaan.
Ihmisen Pojan (egyptiksi Moses) eli Tooran hänelle antoi taivaan isä, koska juutalaisten Poika/Toora oli muokattu pilalle. Ja Jeesus-rabbille uskolliset juutalaiset oppilaat sanoivat:
"Anna meille aina TÄTÄ leipää." (Joh 6:34)
Se oli hieno hetki. Ei fariseusten hapatusta vaan sitä leipää, joka tuli alas taivaasta.- Anonyymi
Se meni niin kuin taivaan isä oli suunnitellut. Taivaan isä oli lähettänyt ensin Johanneksen. Mutta suunnitelmaan kuului juutalainen rabbi, joka Leevin heimoon kuuluvana pystyisi syntymään uudelleen ylhäältä totuuden hengessä israelilaiseksi. Hän vetäisi perässään (Joh 12:32) mahdollisimman paljon juutalaisuuteen eksytettyjä lampaita.
Eihän Jeesuksella ole mitään tekemistä Markionin ja Paavalin kanssa, vaan kyse oli Israelin ennallistamisesta, niin että lopputuloksena olisi "yksi lauma ja yksi paimen", (Joh 10:16) Simon Kallio. (Joh 1:42, 13:36) Pietari oli nuori ja hänen aikansa koitti evankeliumin tapahtumien jälkeen.
Fariseukset saivat erätappion. He menettivät paikkansa ja idumealaiset Herodeksensa, sen Simeonin Kerjotin kaupunkilais-Juuttaan. (Joh 6:71) Jeesus ja muut Joosefin pojat tappoivat Herodeksen ristiin kuristettuna. Joidenkin tekstien mukaan Juudas hirttäytyi. Ja Jerusalemissa apostolit kielsivät syömästä mitään mikä on kuristettu hengiltä. Ei risti ollut Jerusalemissa vaan siellä missä Joosefin poikien puutarha oli, Samariassa. Jerusalem mainitaan viimeisen kerran Joh 12:12. Se oli nukke, jonka torso oli Juudaksen säkki eli nahkaleili, ja säkissä oli vettä. Sitten se ristiin ripustettu hirttäytynyt 'Jeesus nasaretilainen, juutalaisten kuningas' keihästettiin ja vesi tuli ulos. Ja päätä esittänyt rypäleen veressä kastettu sieni kallistui eteenpäin.
Opettaja esiintyi juutalaisille esi-isän, Joosua messiaan, Jeesus Kristoksen nimellä. Ei Jonatan uskoutunut heille vaan samarialaiselle morsiamelle. (Joh 4:10)
"Hoosianna! Siunattu olkoon ISRAELIN valtias, joka tulee Herran nimellä!" (Joh 12:13) Joosua ben Nun, Efraimin heimosta, Joosefin poikia, Mooseksen osoittama voideltu, Israelin ensimmäinen johtaja.
Laki annettiin Pojan/Mooseksen välityksellä, mutta armo ja todellisuus tuli Joosua messiaan ansiosta. (Joh 1:17) Amen.
Jonatanin oppilaat söivät taivaasta alas annettua Jumalan sanaa ja heistä tuli israelilaisia, ei 'kristittyjä'. Ja Sikem rakennettiin uudelleen, Neapolis, Uusi kaupunki, ei Uusi Jerusalem. Se kaupunki oli jo kerran aiemmin laskeutunut alas siitä taivaasta (Garisiminvuoren rinteitä pitkin), mutta juutalaisten Johannes Hyrkanos hävitti sen ja poltti maan tasalle. Juutalaisten rikkomukset olivat todellakin suuria. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Se meni niin kuin taivaan isä oli suunnitellut. Taivaan isä oli lähettänyt ensin Johanneksen. Mutta suunnitelmaan kuului juutalainen rabbi, joka Leevin heimoon kuuluvana pystyisi syntymään uudelleen ylhäältä totuuden hengessä israelilaiseksi. Hän vetäisi perässään (Joh 12:32) mahdollisimman paljon juutalaisuuteen eksytettyjä lampaita.
Eihän Jeesuksella ole mitään tekemistä Markionin ja Paavalin kanssa, vaan kyse oli Israelin ennallistamisesta, niin että lopputuloksena olisi "yksi lauma ja yksi paimen", (Joh 10:16) Simon Kallio. (Joh 1:42, 13:36) Pietari oli nuori ja hänen aikansa koitti evankeliumin tapahtumien jälkeen.
Fariseukset saivat erätappion. He menettivät paikkansa ja idumealaiset Herodeksensa, sen Simeonin Kerjotin kaupunkilais-Juuttaan. (Joh 6:71) Jeesus ja muut Joosefin pojat tappoivat Herodeksen ristiin kuristettuna. Joidenkin tekstien mukaan Juudas hirttäytyi. Ja Jerusalemissa apostolit kielsivät syömästä mitään mikä on kuristettu hengiltä. Ei risti ollut Jerusalemissa vaan siellä missä Joosefin poikien puutarha oli, Samariassa. Jerusalem mainitaan viimeisen kerran Joh 12:12. Se oli nukke, jonka torso oli Juudaksen säkki eli nahkaleili, ja säkissä oli vettä. Sitten se ristiin ripustettu hirttäytynyt 'Jeesus nasaretilainen, juutalaisten kuningas' keihästettiin ja vesi tuli ulos. Ja päätä esittänyt rypäleen veressä kastettu sieni kallistui eteenpäin.
Opettaja esiintyi juutalaisille esi-isän, Joosua messiaan, Jeesus Kristoksen nimellä. Ei Jonatan uskoutunut heille vaan samarialaiselle morsiamelle. (Joh 4:10)
"Hoosianna! Siunattu olkoon ISRAELIN valtias, joka tulee Herran nimellä!" (Joh 12:13) Joosua ben Nun, Efraimin heimosta, Joosefin poikia, Mooseksen osoittama voideltu, Israelin ensimmäinen johtaja.
Laki annettiin Pojan/Mooseksen välityksellä, mutta armo ja todellisuus tuli Joosua messiaan ansiosta. (Joh 1:17) Amen.
Jonatanin oppilaat söivät taivaasta alas annettua Jumalan sanaa ja heistä tuli israelilaisia, ei 'kristittyjä'. Ja Sikem rakennettiin uudelleen, Neapolis, Uusi kaupunki, ei Uusi Jerusalem. Se kaupunki oli jo kerran aiemmin laskeutunut alas siitä taivaasta (Garisiminvuoren rinteitä pitkin), mutta juutalaisten Johannes Hyrkanos hävitti sen ja poltti maan tasalle. Juutalaisten rikkomukset olivat todellakin suuria."Ne, joiden mielestä Israel ei tee mitään väärin"
Se juutalaisten hallitsema valtio tahraa Mooseksen kirjojen Israelin nimen. Se Israel ei ole Raamatun Israel. Ja sen juutalaiset ovat maahanmuuttajia, joista yllättävän monet ovat ateisteja. Ei voi kuin ihmetellä, miten samarialaiset -tosi israelilaiset Jaakobin nimeämästä johtajaheimosta- edelleen suhtautuvat juutalaisiin kaukaisina veljinään. He ovat todellakin Lain ja liiton vaalijoita (shamerim). - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Ne, joiden mielestä Israel ei tee mitään väärin"
Se juutalaisten hallitsema valtio tahraa Mooseksen kirjojen Israelin nimen. Se Israel ei ole Raamatun Israel. Ja sen juutalaiset ovat maahanmuuttajia, joista yllättävän monet ovat ateisteja. Ei voi kuin ihmetellä, miten samarialaiset -tosi israelilaiset Jaakobin nimeämästä johtajaheimosta- edelleen suhtautuvat juutalaisiin kaukaisina veljinään. He ovat todellakin Lain ja liiton vaalijoita (shamerim)."Joku rienaa Herramme Jeesuksen ristinkuolemaa"
Hyvän uutiseen sisältyi tieto siitä, että opettaja oli elossa ja hän oli valmistanut uskollisille oppilaille paikan, jonne vihollinen ei päässyt. (Joh 20:19)
Lisäksi hyvään uutiseen sisältyi lupaus, että on mahdollista liittyä Jumalan lapsiin (Joh 1:12) eli Israelin kansaan, mutta se edellytti merkittävää asennemuutosta ja mahdollisesti suuria henkilökohtaisia uhrauksia.
Köyhille se oli helpompaa, koska heillä oli vaikeaa Jerusalemin temppelin vaatimien lahjoitusten kanssa ja farisealaisen sapattirajoituksen kanssa jne. Juutalaisten säännöt tekivät köyhistä rampoja ja farisealainen doktriini teki sokeaksi. Siis hallinto oli tappanut israelilaisuuden juutalaisten kansakunnasta. Jos joku olisikin ollut kiinnostunut Jumalan sanasta, hän ei välttämättä saanut sitä. Sitten tuli Jeesus ja avasi silmät ja rohkaisi kerjäläisen menemään temppeliin jne.
"Jos jotakuta janottaa, tulkoon luokseni ja juokoon." (Joh 7:37)
Vai mitä siinä evankeliumissa sinun mielestäsi sanotaan? Luotatko enemmän roomalaiseen Markuksen evankeliumiin, jossa Jeesus on henkien manaaja ensimmäisestä luvusta lähtien? Mooseksen laki kieltää manaamisen.
"Loukkaako tämä teitä?" (Joh 6:61)
"Entä jos näkisitte ihmisen Pojan nousevan sinne, missä hän oli aiemmin?" (Joh 6:62)
Israelin taivaaseen. Sieltä se on annettu ja siellä sitä vaalitaan. Joosef on pelastaja ja Juuda ja Ruuben ja Simeon pahantekijöitä. Ja juutalaiset eivät ole edes säilyttäneet heprealaista kirjoitusjärjestelmää.
Mutta ulkomaailma tuntee juutalaiset paljon paremmin kuin tosi israelilaiset. Siitä ei pääse mihinkään. - Anonyymi
Jeesus vastasi ja sanoi heille: "Te eksytte, koska te ette tunne kirjoituksia ettekä Jumalan voimaa.”
Matt 22:29
- Anonyymi
Myllynkivi
- Anonyymi
Ole huoleti ei se vaadi sinulta mitään toimenpiteitä, huolehdit vaan omista asioistasi.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.
Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.3076992Viiimeinen viesti
Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill652089- 1751807
epäonnen perjantain rikos yritys
onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä151307- 1121257
Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa
- Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 181691190Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"
Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie71176RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.
Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j541086Kirjoitin sinulle koska
tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j411041Martina pääsee upeisiin häihin
Miltäs se tuntuu kateellisista. Anni Uusivirta on Martinan kavereita.288992