Jos sota syttyisi, miten Karvia on varautunut?

Karvia on lähellä Niinisaloa. Olisi mielenkiintoista tietää miten Karvian kunta on varautunut suojelemaan väestöään.
Onko esimerkiksi joka kylässä omat väestönsuojat? Jos ei niin miksi ei?
Vanha virsi: kulttuuriin ja matkailuun on rahaa, mutta ei varautumiseen.
882231
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 88

Vanhimmat

Pitkospuita pitkin karkuun.

Äänestä

Mennään pernakellariin, sahtihaarikka kainalossa.

Äänestä
  • Jos ei ole kuin se sahtihaarikka?

    Äänestä

Kai kirkonkylän taloyhtiöillä on varautumissuunnitelma.

Äänestä
  • Kyllä o n.

    Äänestä

Sivukylille tuodaan sanaa polkupyörällä.

Äänestä
  • Pitää tehdä tähystystorni

    Äänestä

  • Niinpä. Paikkakunta on levinnyt niin laajalle, että täytyy olla hyväkuntoiset sähköpyöräilijät viestinviejinä.

    Äänestä

Nyt ois aika alkaa kaivamaan pommisuojia, viimeistään. Muuten herätään taas kasakan nauruun.

Äänestä

Kaivoja ja tuulimyllyjä vartioimaan. Myllyn yläluukusta näkee vissiin kauas.

Äänestä

Kanttiin puomi ja vartiomiehet, desantteja varten.

Äänestä

Lähdettäisiin käpykaartiin niin kuin ennenkin. Kai kanttissa mettään piisaa.

Äänestä

Karvian SuojelusKunta hakis häpykaartilaiset metsästä. Laittais ne Alkkiaan.

Äänestä

Karvian reservi mahtuu varmaan yhteen pikkubussiin ja kaljapytylle jäis viä tilaa. Valtaosa saa jonku sijais homman maatalouden ja teollisuuden turvaamiseen. Loput menee pubiin.

Äänestä

12.8.1808 hävittiin viimein taistelu karviassa. Syynä oli sauna ja sahti. Vihollinen pääsi yllättämään.

Äänestä

Yllätettiin housut kintuissa, pienissä pieruissa.

Äänestä

Nää jutut pitäisi olla ennakkoon mietittynä. Muuten käy ohrasesti.

Äänestä
  • Ihan samaa mieltä.

    Samoinntyönantajien varautuminen mitä tekevät sota-aikana ja kuka jää kotirintamalle.

    Äänestä

Huhuja on ollu että pienes hiljasuudes nämä asiat olis jo sovittu. Edellä todettu että Karvian ruotuväki on melko pienilukuinen. Siinä mellakka tulee ku tiedotetaan tuomiopäivänä aamukahvilla töis että kuka jää ja kuka lähtee ongelle. Järjestelmä kaatuu siinä vaihees.

Äänestä

Marttyyri puistoon mennään, kaivetaan poterot ja korsut siellä eletähän kriisi aika.

Äänestä

Tai piiloudutaan alkkilan vuoren kiven ja kallion koloihin.

Äänestä

Karvian käpy kaarti yhdistyy Korvaluoman käpy kaartiin.

Äänestä
  • Torros käpykaartin pesä

    Äänestä

Käpykaartilaiset Mestarinsa johdolla luikkivat pakoon Venäjälle ja Valko-venäjälle. Siellä saman aatteen jakavat toverit palkitsevat heidät -Venäjän federaation sankari- kunniamerkillä, Suomen alasajon johdosta.

Äänestä

Niimpä yllätävän paljon karviassakin on Putinisteja. Esimerkiksi monet Persut.

Äänestä
  • Ainakin sosialismin aate puskee karvialaisista läpi samoin kuin vihreä aate.

    Äänestä

  • Karvia on puti nistien vallassa

    Äänestä

Karvia joutaa mennä.

Äänestä
  • Minne?

    Eikö tässä keskusteltu sodasta ja siihen varautumisesta,?

    Olkoon karvia, Kankaanpää tai jokin muu, niin kyllä jonkinlainen kriisisuunnitelma täytyy kunnassa olla.

    Äänestä

Kai sitä voi kysyä kunnantalon info pisteellä. Kyllä kait ne sitte ilmottaa kun on sen aika. Nyt vain uuttavuotta alotteleen.

Äänestä
  • Karviassako vieläkin pitää itse mennä kunnantoimistoon kyselemään ja itse onkia muualta vastaus kysymykseensä kun on ohjattu paperinpyörittäjältä toiselle saamatta vastausta kysymykseen.

    Äänestä

Putinismi, Aatunismi, Trumppinismi. Ym. Driktatuurin ihailu. Pahoja sairauksia.

Äänestä

No peukalo suuhun ja istuun terassille seuraahan liikennettä. Se on paras konsti.

Äänestä
  • Niinkö sinä teet?

    Äänestä

Aika heikoissa kantimissa nää hommat Karvia cityssä.

Äänestä
  • Kyllä kun tämän päivän lehtäkin lukee pitäisi jo muutakin ajatella kuinbkulttuuria ja teatteria sekä matkailua.
    Jokaiseen kylään oma valmius väestönsuojaan.

    Äänestä

  • Anonyymi00037 kirjoitti:

    Kyllä kun tämän päivän lehtäkin lukee pitäisi jo muutakin ajatella kuinbkulttuuria ja teatteria sekä matkailua.
    Jokaiseen kylään oma valmius väestönsuojaan.

    Kuraojahan nopiaa maate kun alkaa paukkumaan.

    Äänestä

Tarvitaan eläkeläisiä suojelutyöhön talkoo voimin. Kunnostamaan väestösuojia ja varastoimaan muonaa

Äänestä
  • Eläkkeellä olevat lähtee pitkälle loma matkalle

    Äänestä

Tyhjiä perunakuoppia kyllä riittää ku kukaan ei viljele enää sitä. Toisaalta se on osa huonoa huoltovarmuutta.

Äänestä
  • Ei nykypäivänä enään ole perunakuoppia eikä kellareita maaseudullakaan. Ne on aikoja sitten lyöty kaivuteilla tasaseksi.
    Eihän koko Suomessa enään ole kunnollista huoltovarmuutta niin miten sitten näin pienessä kunnassa.

    Äänestä

Ja teatteri sekä kulttuuri nyt ovat varautumista estämässä. Joka asiaan tämä yksilö jaksaa nämä vetää. Sallikaa mun nauraa, on täällä tietämätöntä väkeä. Kyllä näitä harjoitellaan ja testaillaan koko ajan.

Äänestä
  • Jos näystä asioista kerrottaisiin myös kuntalaisille olisi ihan ok.
    Tehdä vaikka lehtinen missä kerrotaan kriisitilanteeseen varautumisesta, miten toimitaan ja valmiussuunnitelma. Missä järjestyksessä evakuoidaan ym.
    Eihän näistä asioista täällä keskusteltaisi jos jotain informaatiota tai vastaavaa annettaisiin.
    Sivukylistä ei paljoa lohduta jos kirkonkylässä on väestösuoja.
    Jotenkin täällä kuvitellaan, että Karvia on lintukoto, ettei täällä voi tapahtua mitään.
    Mutta näin ei ole. Tämä elämä ei ole mitään pumpulin päällä kävelyä ainakaan nyt kun maailma ympärillä kuohuu.
    Se on myöhäistä sitten alkaa varautua mihinkään kun kaupungeista aletaan siirtää tännekin päin väkeä. Puhutaan tosiasioista.

    Äänestä

  • Anonyymi00043 kirjoitti:

    Jos näystä asioista kerrottaisiin myös kuntalaisille olisi ihan ok.
    Tehdä vaikka lehtinen missä kerrotaan kriisitilanteeseen varautumisesta, miten toimitaan ja valmiussuunnitelma. Missä järjestyksessä evakuoidaan ym.
    Eihän näistä asioista täällä keskusteltaisi jos jotain informaatiota tai vastaavaa annettaisiin.
    Sivukylistä ei paljoa lohduta jos kirkonkylässä on väestösuoja.
    Jotenkin täällä kuvitellaan, että Karvia on lintukoto, ettei täällä voi tapahtua mitään.
    Mutta näin ei ole. Tämä elämä ei ole mitään pumpulin päällä kävelyä ainakaan nyt kun maailma ympärillä kuohuu.
    Se on myöhäistä sitten alkaa varautua mihinkään kun kaupungeista aletaan siirtää tännekin päin väkeä. Puhutaan tosiasioista.

    Tämä yllättää monet kun kaupungeista virtaa pakolaiset maalle

    Äänestä

  • Mikä näytelmä on kesäksi tulos kun niin harjoitellaan

    Äänestä

Tosipaikan tullen palaa kaupunkilaisetkin maan pinnalle, niin vihervasemmisto kuin persutkin. Silloin viimeistään ehkä ymmärtävät, mistä ruoka tulee ja mitä sen eteen on tehtävä. Maaseutu asutettaisiin uudelleen. Varmaan peruspalvelutkin palautuisi samalla koko maahan. Ja koko Suomi uuteen nousuun.

Äänestä
  • Ei taida noususta tulla mitään jos kaupunkilaiset pakenee maalle

    Äänestä

  • Nyt on taas persu-kortti heitetty kuten kaikissa keskusteluissa.

    Äänestä

  • Eikös keskusta ollut ex-hallituksessa nuijimassa sotea läpi?

    Äänestä

  • Anonyymi00055 kirjoitti:

    Eikös keskusta ollut ex-hallituksessa nuijimassa sotea läpi?

    Yleensä ex-hallitusten virheistä opitaan ja tehdään asiat paremmin. Tai ainakin edes yritetään. Entiset hallitukset eivät tee päätöksiä tässä ja nyt. Eikä tässä hetkessä voi elää mennyttä aikaa. Nyt on nyt ja vain tulevaisuuteen voidaan vaikuttaa.

    Jos esim. alhainen ä-o, psykedeelit, muut päihteet, doupit, henkiset traumat, pään alueen vammat ja/tai sairaudet aiheuttavat henkilön ajan-, paikan- ja todellisuudentajun vääristymiä, ei pidä silloin tehdä yhteiskunnallisesti merkittäviä päätöksiä, saati muutoinkaan olla vaikuttamassa yhtään missään.

    Äänestä

  • Anonyymi00055 kirjoitti:

    Eikös keskusta ollut ex-hallituksessa nuijimassa sotea läpi?

    Ainahan voi haaveilla ajasta ennen entisiä hallituksia, nimittäin tsaarin aikaa. Siihenkö nykyisellä "keskustelulla" pyritään?

    Äänestä

  • Anonyymi00058 kirjoitti:

    Yleensä ex-hallitusten virheistä opitaan ja tehdään asiat paremmin. Tai ainakin edes yritetään. Entiset hallitukset eivät tee päätöksiä tässä ja nyt. Eikä tässä hetkessä voi elää mennyttä aikaa. Nyt on nyt ja vain tulevaisuuteen voidaan vaikuttaa.

    Jos esim. alhainen ä-o, psykedeelit, muut päihteet, doupit, henkiset traumat, pään alueen vammat ja/tai sairaudet aiheuttavat henkilön ajan-, paikan- ja todellisuudentajun vääristymiä, ei pidä silloin tehdä yhteiskunnallisesti merkittäviä päätöksiä, saati muutoinkaan olla vaikuttamassa yhtään missään.

    Nykyhallituksen olisi pitänyt heti lyödä viisikkohallituksen sotepäätös jäihin ja palata vanhaan toimivaan järjestelmään.
    Nyt on kaikki kuralla Suomessa. Politikkojen suusta suoltaa varpusparvi kuin entisen vasikan takapuolesta.

    Äänestä

  • Anonyymi00058 kirjoitti:

    Yleensä ex-hallitusten virheistä opitaan ja tehdään asiat paremmin. Tai ainakin edes yritetään. Entiset hallitukset eivät tee päätöksiä tässä ja nyt. Eikä tässä hetkessä voi elää mennyttä aikaa. Nyt on nyt ja vain tulevaisuuteen voidaan vaikuttaa.

    Jos esim. alhainen ä-o, psykedeelit, muut päihteet, doupit, henkiset traumat, pään alueen vammat ja/tai sairaudet aiheuttavat henkilön ajan-, paikan- ja todellisuudentajun vääristymiä, ei pidä silloin tehdä yhteiskunnallisesti merkittäviä päätöksiä, saati muutoinkaan olla vaikuttamassa yhtään missään.

    Siinä on nyt järkimiehen kommentti. :DD

    Äänestä

  • Anonyymi00054 kirjoitti:

    Nyt on taas persu-kortti heitetty kuten kaikissa keskusteluissa.

    Ja heti perään uhriutumis-kortti.

    Äänestä

Ydinkärjet on valmiina maastoitettuna viljasiiloissa

Äänestä
  • Järkiä myös tässä kommentissa

    Äänestä

Joo ei oo tietoo mitä tehrä ku losahtaa. Kunnan hallinto ja työntekijät voi tietää jotain mutta rivikansalainen on kyllä tietämätön. Valtio antaa kyllä vaara tiedotteita mutta mitäs siitä eteenpäin. Mistä veten jako, muona, ensiapu? Kuka suorittaa ja tiedottaa. Siis varautumis suunnitelma. Maatiloilla on jo vähä generaattoreita mistä saa virtaa puhelimeen

Äänestä
  • Harvalla enään edes omia kaivoja edes sivukylissä.
    Joten miten vedenjakelu kunnassa on aiottu järjestää?
    Entä polttoaineet. Ei ne agrekaatit toimi ilman polttoainetta.
    Entäpä ruoka. Se kotivara ei riitä pidemmänpäälle.
    Kuka hoitaa syrjäkylien vanhukset jotka eivät pääse itse liikkeelle...monta käytännön asiaa mihin pitää varautua .

    Äänestä

Pienissä kunnissa, oma apu on paras apu.
Kunnon kotivara, ruokaa , pensaat, akrikaatti, jauhesammuttimet, ea välineet, LA-ja VHF-puhelimet kunnossa ja testattuna. Ne on ainoita jotka toimii kun linkit kyykkää.

Äänestä
  • Tästä nyt tuli tiedote postissa.

    Mutta harjoitus olisi paikallaan. Vuorokaudeksi pariksi sähköt ja vesi poikki niin nuoriso näkisi miten toimitaan hätätilanteessa.
    Vanhat kyllä pärjää ja osaa varautua.
    Siis harjoitus koko kuntaan.

    Äänestä

Karvian parhaat miehet on koulutettu (lintsareita lukuun ottamatta) ja myös osa vastuuntuntevista naisistakin.
Nyky yösi rauhassa!

Äänestä

Joopasenjoo ja muonaa jemmaan. Patteri ratio kans

Äänestä

Naiset kaulimineen etulinjaan. Niillä on muutenkin suomessa etuajo-oikeus kaikessa, niin olkoon myös rintamalla. Ainahan sopii yrittää ryssän kusetusta, on ainakin suomimiehillä hyvin harjoiteltu 😬.

Äänestä

Lainaus elokuvasta: ne ottaa sinne semmosia miehiä jolla on järkiä pääs.
- mistähän sellaasia mahtaas löytyä?

Äänestä

Hongonjoelta

Äänestä

Mahtaa se aika ny olla, kun pitäsi mennä kaivamahan poterot, pyhälle maalle marttyyri puistohon.

Äänestä
  • Kivistä on marttyyrin maa

    Äänestä

  • Sorry...olen ulkona kuin lumiukko.
    Mikä on "marttyyrin puisto", mistä moinen nimitys?

    Äänestä

Liittyy varmaan alkkilan vankilaan/pakkotyölaitokseen joka ajettiin alas aikanaan.

Äänestä

Mahtaako koko Karviassa olla edes väestönsuojia? "Ennan vanhaan" väestönsuojat piti Satakunnassakin rakentaa vain Raumalle ja Poriin, puhuttiin niin sanotuita suojelulukunnista. Tuohon aikaan tieto suojelukunnista oli salainen.
Vasta joskus 90-luvun alun jälkeen on rakennettu väestönsuojia koko maakuntaan. Nekin omistaa kiinteistön omistajat, ei persaukinen yhteiskunta. Yli 1500 neliön rakennukset sekä 1200 neliön asuinrakennukset eli kerrostalot on varustettu väestönsuojalla.

Äänestä
  • Ei ole. Eikä Karviassa ole kuin yksi kerrostalo.

    Äänestä

Eli mennäänkö Poriin evakkoon🤔

Äänestä

Karviatalos tarjotaan pulla kahvit

Äänestä

Kunnasta tuli just tiedote.Lukekaa se ja varautukaa . ruokaa,vettä, pattereita polttoainetta kannattaa nyt varastoida. huomenna20.1.25 Trumppi ottaa vallan . .......

Äänestä

Pihalle sitte kuunteleen mistä kuuluu kuminaa ku alkaa isot mitteleen.

Äänestä

Patteri rario, hirvee pakkaseen, sahtia kellariin, puranaa loota, paali paskapaperia, klapeja takkaan, laa-puhelin valmiudessa. Olen varautunut.

Äänestä

Jokka pelkää sotaa menkää kellariin. Pelukurien talot pommitetaan ensimmäiseksi jotta niinisalo sailyy. T. Putin.

Äänestä

Minoon kaivanu oman korsun marttyyri puistoo.on kaminat ja kaikki.

Äänestä

Esimerkillinen kansalainen. Pieni varautuminen ei oo pahasta.

Äänestä

Hippiliike elpyy pian. Kukkia ja rauhaa.

Äänestä

Karviassa on aina ollut hippejä, jo 60-luvulta alkaen.
Hipeistä ei sillai oo hyötyä, jos vihulainen rynnii paikkakunnalle.

Äänestä

Lyijyä. Mutta seki on eeuun alasajo listalla. Vaikka käytetty vuosisatojen ajan.

Äänestä

Talkoovoimin väestösuojia ja varmuusvarastoja rakentamaan! Betonitehdas kunnasta löytyy sekä metallipajoja. Tämä lisäisi yhteisöllisyyttä näinä poliittisten äärimmäisyyksien aikana.

Äänestä

Turha murehtia ku dumppi alottaa hommat. Pensan hinta laskee ja sodat loppuu. Tehdään amerikasta taas mahtava.

Äänestä

Ei Dumppi lopettanutkaan sotaa.

Äänestä

Sen täytyy eka saada putte kii.

Äänestä

Karvia on niin kaukana kaikesta että ois tarpeellista alkaa miettimään kyläradio järjestelmää, kriisiajan viestintään.

Äänestä
  • Tämä on totta. Kaukana mutta silti lähellä.
    Ei syrjäkyläläiset kuule, mitään ilmahälyytysääniä.
    Karvia on harvaan asuttu pinta-alaltaan väkimäärään iso.
    Vuestintää pitää kehittää kriisiajan varalle.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Karvia on lähellä Niinisaloa. Olisi mielenkiintoista tietää miten Karvian kunta on varautunut suojelemaan väestöään.
Onko esimerkiksi joka kylässä omat väestönsuojat? Jos ei niin miksi ei?
Vanha virsi: kulttuuriin ja matkailuun on rahaa, mutta ei varautumiseen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu