Marokkolainen Linnan neito 💃
Linnan juhlat ovat katiskavaimolle tuttu juttu
Anonyymi-ap
15299
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 15
Vanhimmat
Häät huumekauppiaan kanssa linnassa eivät sitten toteutuneetkaan sattuneesta syystä. Naikkonen nostettiin kadulle Ikea-kasseineen ja elatus loppui. Mutta ei hätää, Sofialla on taito aina saada uusi elättäjä jostain perheenisästä.
Sofialla on kokemusta monenlaisista asioista. Työnteko on kuitenkin vielä kokeilematta.
Onko tällä naisella koskaan ollut fiksuja/ huumeita käyttämättömiä mieheiä?
Tekeekö muutakin kuin on konttaus asennossa ja miksi ei mene töihin ja viimme vuoden ansiotulot tulot olivat pyöreät tasan 0.€ - Sofialla.
Kaunis nainen on vieläkin ja nuori.
On siitä marokkolaisesta perimästä se hyöty, että hiukset ovat upeat tummanruskeat ja omat. Ei tarvitse tekohiuksia.
Eipä juu. Tekotukkaahan sillä rievulla on pää täynnä.
Sofian manageri Roope on jo etsimässä Sofialle uutta miljonääriä elättäjäksi ja näin tehdään "vit*sti rahaa"?
Roope oli postannut pari viikkoa sitten yhteiskuvan Sofian kanssa eikä siinä ole montaa kommenttia. Sofian itsensä ja ilmeisesti joku toinen ihailee Sofian toimintatapaa iskeä perheenisiä.
Sitä on kaikenlaisia keinoja ansaitsemiseen ja tuo on yksi keino. Itseasiassa rikkaan miehen elättinä oleminen on yhä enemmän yleistymässä nuorten naisten keskuudessa.
Meneekö Seiskakin jotenkin halpaan vai veetuileeko se Sofian stooreille koska näyttää siltä että Sofian insta on pelkkää feikkiä. Se kuvaa kaupoissa asioita ja sitten jossain hotellien auloissa ja feikkaa kaikki treeninsä ja kuvaa toisten annoksia ravintolassa usein jne. Kun oli salakuva sen oletetun miljonäärin kanssa niin oli kommentteja että Sofialla oli Ranta-ahon ostama laukku. Kuvaa stooriin kuin saisi jatkuvasti laukkuja mutta nehän laukkujen esittelytkin on tehty jossain kaupassa.
Soila on määrännyt että Seiskan pitää nyt esitellä Sofian luksuselämää ja tuoda esiin että tämä miljonääri elättää Sofiaa. Näin on jäänyt pitkä pätkä Sofian elämästä kertomatta että millä silloin eli luksuselämää kun tämä miljonääri ei ollut kuvioissa. Tämä mieshän on ollut kuvioisssa vasta muutaman kuukauden. Syyskuun alkupuolella miehen vaimo haki avioeroa.
Vaimo kertoi että vielä kesällä mies halusi hänet mukaan matkoille ja sitten vaimo ottikin eron eli taasko kävi niin että Sofia oli jollekin perheenisälle vain viihdyke mutta jäi ns. käteen kun puoliso ottikin miehestä eron. Ja sitten seurasi se että miehet haukkuvat julkisesti exänsä ja Sofia naureskelee partoihinsa.
Nousiaisen exä avautui julkisesti että Sofia purjehti sisään asuntoon ennenkuin hän ehti viedä kaikkia tavaroitaan pois. Jos noin nopeasti edennyt suhde niin sehän kertoo että Sofia oli ensin Nousiaisen salarakas. Ja sitten Nousiainen haukkuin tämän exänsä julkisesti BB-talossa. Mikään ei siis ole muuttunut.
Ei koskaan fiksut ja sivistyneet naiset heittäydy miesten armopaloiksi ja niiden patjoiksi ja sylkikupiksi. Naisella pitää olla omat ansiotulot ja näin ei mies pysty alistaa ja nöyryttää pari suhteessa puolisoaan.
Huumeprinsessalla paljon kontakteja Marbellassa vaikuttaviin venäläispiireihin. Kunpa ei rillimiljonäärille kävisi huonosti siellä.