Suomi on testivaltio eristetty länsimais maa- ylläpidetty kielimuuri osana väestökoetta, -hallintaa

Anonyymi-ap

Suomi on testialue testivaltio koevaltio koska olemme eristetty länsimainen väestökoe testialue- jossa mm kieli-alueena ainoa toimii eristämisenä muusta maailmasta- tämä viesti estettiin täysin netti- ja hakkeroinnilla- Suomi väestökoe on testi EUn ja maailman liittovaltiohallintp-kommunismille

Suomi kansa siis pieni kieliryhmä joka ei ymmärrä muunkielisiä tietoja maailman asioista ja meille ei kerrota mitä maailmalla on- pidetään alhaisella sivistystasolla ja siis valvottavana testialueena väestönhallinnassa. Myös pakko-armeija ja väärä isänmaallisuus 100-vuotinen sota-ihannointi koko kansalle syötetty aivopesuna koko ajan kuin Pohjois-Koreassa.

Ruotsi johtaa tätä- ja nyt USA-Venäjä?
Suomessa pakkoruotsia tuputetaan kaikille suomenkielisille vaikka siihen ei ole mitään tarvetta. Opiskelijoilta estetään samalla sellaisten kielten opiskelu josta opiskelijalle itselleen, että koko Suomelle olisi eniten hyötyä.

SUOMES MYÖS PAKKORUOTSI RUOTSINKIELITYS ON KEINO JOLLA TÄÄ KANSA PIDETTY PIDETÄÄN KIELITAIDOTTOMANA KOSKA RUOTSI SEKOTTAA JA AIKAA EI JÄÄ ENGLANIN OPPIMISEEN...
Englanti on helppoa ruotsikielisille- on kuin sama kieli.

Ruotsinkieli-opetus on keino jolla suomenkansaa alistetaan- samoin kuin mm työpaikoissa vaadittava virkaruotsi jne.- suomaliset ei pääse niihin helppoihin tai rahakkaisiin ja päättävissä asemissa leviin virkoihin, töihin..

Rasismista yritetään eroon Paras tapa on pakkoruotsista luopuminen ja sen muuttaminen vapaaehtoisvalittavaksi. Myös ruotsinkielisten etuoikeudet ja oikopolut korkeakouluopintoihin ovat pelkkää rasismia.

Eräänlainen valta-eliitti siis RKP:lle alistettu kansa esim kaikki puolueet...?

8

193

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Täällä on aina joku stasi-supo jne linjoilla- olemme pahempi kuin DDR- joka tietysti on yksi ilmentymä tästä väestö-valvonnasta ja RKP-stalinistisesta järjestelmästä jossa ihmiset ei ole koskaan vapaita- ei ole edes oppineet koskaan olemaan vapaita- vaan toisiaan kyttääviä ja vainoavia DDR-ihmisiä.

      Netti ja nykytekniikka mahdollisti täydellisen valvonnan- ja USA-EU-CIAn astuminen Suomen johtoon kokoomuksen, RKPn, Sauli Niinistön ja Stubbin johdolla on luonut maastamme ääristalinistisen helvetin.

      • Anonyymi

        Täällä kansa tottelee valtaa kuin jossain Pohjois-Koreassa, jne...

        nytkin vaan katsellaan sivusta ja ihmetellään kun natsihallitus tuhoaa maatamme ja kansaamme..


    • Anonyymi

      Se on niiden vallanmerkki. Vähän kuin alko ja suomalaisten alkoholismi.pidetään orjuudessa. Henkisessä että fyysisessä.

    • Anonyymi

      Tekstissädi voisi olla pointti, jos osaisit kirjoittaa oikein. Nykyisellään vuodatuksesi on yksinkertaisen tajunnanvirtaa.

    • Anonyymi

      Jaa oltiiko me aiemmin venäjän testimaa?
      En minä eikä varmaan moni muukaan osannut venäjää, ei edes osata kyrilisiä aakkosia että voisi edes tavata heidän kirjoituksiaan.
      Itse osaan auttavasti englantia ja aika hyvin ruotsia, nämä siis puhekielenä ja luetun ymmärtämisenä, kieliopit on sitten luku erikseen.
      Jos ajatus on että länsimaat eristää suomea kielellisesti niin mitä teki venäjä, kysympä vain?

    • Anonyymi

      Maailman onnellisin maa.

    • Anonyymi

      tännekin sopii tuo AINUTLAATUINEN PALJASTUS !!!!! !!!! !!!!

      Leijonavaakuna onkin RKP:n vaakuna-

      tässä RKPn puolueen mainosjuliste- VUONNA 1905- eli kauan ennemmin kuin edes Suomen valtiota on ollut- ja heidän tunnuslippu on LEIJONAVAAKUNA- sama joka on Suomenlipussa lippuun laitettu kun Suomi-valtio eíku siis RKP-valtio perustettiin...
      https://upload.wikimedia.org/wikipedia/commons/thumb/0/00/Svenska_folkpartiet_election_poster_1907.jpg/436px-Svenska_folkpartiet_election_poster_1907.jpg

      eli tämähän jo paljastaa kenen valtio ollaan ja kutka täällä hallitsee, jne...

      - NYT olisikin syy kysyä mitä sakkia tuo FOLKUNGA-suku oikein on- tästä oli erään Terhin videot ja joitain kannanottoja netissä- joissa kertoi tarkasti tietoa mitä sakkia Ruotsin ja siis sittemmin Suomen nuo valtiaat- ja miten ne on alistaneet mm. suomikansan jo kai 1000 vuoden ajan... suomalaisethan hallitsi alkujaan ruotsiakin ja norjan pohjoisosia, jne...

      ja niinpä ei ole Ruotsalaisen aatelisen Folkunga-suvun vaakuna-Leijonaa poistettu Suomen lipusta koskaan-

      muilla pohjoismailla on ristilippunsa- mutta ei niissä mittään vieraan vallan vaakunoita ole...

      siis eihän tuo mikään Suomen vaakuna ole- vaan RKP:n vaakuna:
      https://keskustelu.suomi24.fi/t/14095813/suomen--vaakuna--on--ruotslaista--perua

    • Anonyymi

      Kun aloitusta (sisältöä ja sen kirjoitusilmiasua) katselee, niin tulee mieleen että onkohan jäänyt korkki auki tai peräti hukkunut - useammasta astiasta.
      Sama koskee kyllä muutamaa kommenttiakin

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 148
      3785
    2. Putin lähti takki auki sotaan....

      Luuli, että kolmessa päivässä hoidetaan, nyt on mennyt 3,5 vuotta eikä voitosta tietoakaan. Kaiken lisäksi putin luuli,
      Maailman menoa
      84
      3219
    3. SDP ylivoimainen ykkönen

      En ole koskaan viitsinyt käydä äänestämässä, mutta nyt SDP:n etumatka on niin kutkuttava, että pakkohan se on vaivautua.
      Maailman menoa
      85
      2624
    4. Suomalainen lähti ilman takkia sotaan

      Malli oli "kajander", johon kuului pelkästään kokardi, ja sotilaan itse metsästä katkoma puukeppi ryssien huitomiseen.
      Maailman menoa
      7
      2416
    5. Polttomoottoriauto on köyhän merkki

      Kun ei ole varaa ostaa sähköautoa, niin joutuu köyhän autoa käyttämään.
      Maailman menoa
      247
      2363
    6. Patteriauton ovia ei saatu auki - kuljettaja koki hirvittävän kuoleman!

      ”Oviongelma johti kuskin kuolemaan kolarissa – tämä ratkaisu saatetaan kieltää kokonaan Sivulliset pyrkivät tempomaan a
      Maailman menoa
      39
      2216
    7. Näitä venäjä-faneja tuntuu edelleen vaan riittävän - kummallista

      ja lähinnä siis ihan suomalaisia. Mitä hienoa ja hyvää he näkevät maassa joka on diktatuuri, maassa jossa ei ole sananv
      Maailman menoa
      79
      1807
    8. Mies älä

      Odota enää vaan toimi. Pieni vinkkivitonen 🫰💥
      Ikävä
      42
      959
    9. Harmittaa ettei paluuta entiseen enää ole

      Paluuta entiseen ei ole koska pilasit kaiken.
      Ikävä
      95
      958
    10. Mä tiedän

      Että sä tiedät, että mä tiedän, että sä tiedät. Me molemmat tiedetään. Onko näin?
      Ikävä
      53
      839
    Aihe