Vihdoinkin Lähi-itä kääntyy kristityksi

Anonyymi-ap

Kun venäläiset on saatu lyötyä, muuttuu Syyria vihdoinkin kristityksi maaksi Isrealin johdolla. Kaikkialla maailmassa kristityt nyt iloitsevat kristillisyyden voitosta.

Eikö olisi aika soittaa kirkonkelloja voiton merkiksi läpi koko maan.

Jumalan palveluksissa läpi koko maan tulisi nyt kiittää Herraa hänen laupeudentyöstään syyrialaisten hyväksi!

31

315

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Kyllä kapinallisjohtajat ja kansa ovat edelleenkin muslimeja ja onhan se pienempi paha kuin äärikristillisyys.

      Israel ei puutu kansojen uskontoon ja ovathan Syyrian arabit Raamatun juutalaisten jälkeläisiä.

      Pe.ku

      • Anonyymi

        Siinä tuli oikein puna-ateistin uskontunnustus.

        Sen me näemme kuinka paljon äärikristillisiä suvaitsevampia valtaan nousseet islamistit ovat.

        Israelin koko valtio on perustettu uskonnolliselle perustalle. Se kelpaa oikein hyvin suomalaiselle puna-ateistille, eikä siitä seuranneet lukemattomat sodat ja teurastukset nekään haittaa ollenkaan. Sen sijaan jos puna-ateistin pikkupirpana kuulee koulussa Jeesuksen nimen mainittavan, niin jo on merkittävä ihmisoikeusrikkomus tapahtunut.

        Koko teidän ajatusmaailmanne vaikuttaa olevan täynnä typerää atavista vihaa, rasismiin verrattavaa, sillä se kohdistuu vain yhtä uskontokuntaa kohtaan ilman mitään perusteitakaan.

        Onhan se tietysti kovaa, jos sinunkin suvustasi on punavanki ammuttu kirkkoherran jääkäripojan aseella. Mutta kannattaako siitäkään tehdä uskontoa itselleen tai punatovereilleen?


    • Anonyymi

      Pahaa pelkään että jihadistit ajavat kristityt pois Syyriasta.

      • Anonyymi

        Toivonmukaa jatkaa voittokulkuaan ja vapauttaa seuraavaks georgian venäjän vallasta ja siitä seuraavaks marssivat venäjälle ja vapauttaa moskovan puuttinista ja siiä jatkavat matkaa ja vapauttaa suomen orposta,stumpista ja purrasta.
        Suomen valtioha on tukenu noit muslmi terroristeja jo vuosia.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Toivonmukaa jatkaa voittokulkuaan ja vapauttaa seuraavaks georgian venäjän vallasta ja siitä seuraavaks marssivat venäjälle ja vapauttaa moskovan puuttinista ja siiä jatkavat matkaa ja vapauttaa suomen orposta,stumpista ja purrasta.
        Suomen valtioha on tukenu noit muslmi terroristeja jo vuosia.

        Nyt on taas kipa valahtanut silmille saakka. Menepä ottamaan tuoppi halal-olutta johonkin sukulaisesi omistamaan baariin, yhdessä lakimieskaveri kanssa.


    • Anonyymi

      Aloittajalla on melkoisia aukkoja tiedoissa. Israelilaiset eivät ole kristittyjä.

      • Anonyymi

        Eikä Israel muutoinkaan sotkeennut koko selkkaukseen. Israel vain ilmoitti että rajaseudulle on turha tulla pälyilemään ja pakoilemaan jos on hätä. Mitään apua ei tule, vaan siinä tapauksessa käytetään voimakeinoja kuten yleensä aina eikä anneta mitään humanitääristä apua.

        Se on Israelin rooli eikä siinä tosiaan ole mitään kristillistä.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eikä Israel muutoinkaan sotkeennut koko selkkaukseen. Israel vain ilmoitti että rajaseudulle on turha tulla pälyilemään ja pakoilemaan jos on hätä. Mitään apua ei tule, vaan siinä tapauksessa käytetään voimakeinoja kuten yleensä aina eikä anneta mitään humanitääristä apua.

        Se on Israelin rooli eikä siinä tosiaan ole mitään kristillistä.

        Juutalaisille gojimit ovat eläimiä eikä eläimiä tarvitse auttaa


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eikä Israel muutoinkaan sotkeennut koko selkkaukseen. Israel vain ilmoitti että rajaseudulle on turha tulla pälyilemään ja pakoilemaan jos on hätä. Mitään apua ei tule, vaan siinä tapauksessa käytetään voimakeinoja kuten yleensä aina eikä anneta mitään humanitääristä apua.

        Se on Israelin rooli eikä siinä tosiaan ole mitään kristillistä.

        Hyvin sanottu!


      • Anonyymi

        kasakat on ajettu häntä koipien välissä moskovaan


      • Eivätkä liioin ISIS ja muut islamilaiset äärijärjestöt, jotka oletettavasti alkavat taistella vallasta Syyriassa....


      • Tipale kirjoitti:

        Eivätkä liioin ISIS ja muut islamilaiset äärijärjestöt, jotka oletettavasti alkavat taistella vallasta Syyriassa....

        Kuka nyt he ovat Syyriasta he ovat ISIS -B Luokaa ja he ovat sama paska kuin Syyria diktatuuri


    • Aloituksen täytyy olla vitsi....

      • Anonyymi

        Niin toivoisi senkin olevan että jotkut uskovat oikein hekumoivat viattomien ihmisten, lasten ja naisten tappamisella ja näkevät sen oikeutettuna, vaikka maailma lähtökohtaisesti sen tuomitsee sotarikoksena.

        Voisi helposti kuvitella että jos ei ole vitsi, niin jonkin omasta päästä keksimä herja.

        Mutta valitettavasti.....


    • Anonyymi

      Syyriassa oikea uskontojen sekamelska joista kuitenkin sunnit enemmistönä.
      Tulisiko ns onnenmaa missä rauha vallitsisi ja ihmisillä hyvä tahto?
      Tietäen ihmisen ahneuden ja vallanhimon tuskin mitään onnenmaata tukee, niin on aina ollut ja on aina oleva.

    • Anonyymi

      muistan sen venäläisen tarkka ampujan , joka pyysi pommitusta päälleen isisin piiritettyä hänet 🤔

      • Anonyymi

        tais olla syyriassa siellä näitä piisaa


    • Anonyymi

      Venäjä ei tehnyt mitään hyvää Syyriassa, yhtä vähän kuin Ukrainassa.

      Kansanmurhan kätilö.

    • Kuten ”Anonyymi” 2024-12-08 20:02:04 kirjoittaa: ”Aloittajalla on melkoisia aukkoja tiedoissa. Israelilaiset eivät ole kristittyjä.”, niin taisi olla trollaamista tuo aloitus.
      Tuskin kenelläkään noin huonoja tietoja voi olla.

      Israel näki tilaisuutensa ja alkoi pommittamaan Syyriaa. Se on hyökännyt jo useisiin kohteisiin, Tehnyt 300 iskua lentokentille, ilmavoimien laivueisiin, tutkiin sekä useisiin ase- ja ammusvarastoihin. Samoin se on vallannut demilitarisoidun puskurivyöhykkeen Golanin kukkuloilla.

    • Anonyymi

      Mites ei ole pommittanut siviilikohteita.
      Niin ne terroristit tapetaan.

    • Anonyymi

      Israel ei ole kristitty vaan juutalainen maa. Juutalaisen 'tiedon' mukaan Jeesus Kristus oli Rooman valtakunnan sotilaan äpäräpoika jonka Maria synnytti. Kristityt pitävät Jeesusta Jumalan poikana!

      • No arvaa mitä juutalaiset ajatelle Mariasta -----


      • Anonyymi
        Kardox89 kirjoitti:

        No arvaa mitä juutalaiset ajatelle Mariasta -----

        Pidä se omana tietonasi, tai aloitamme pogromin!


      • Anonyymi kirjoitti:

        Pidä se omana tietonasi, tai aloitamme pogromin!

        No älä pelkää sinulle kaunis nimi Anynymi haheha


    • Anonyymi

      Israel valmistautuu tuhoamaan Iranin ydinlaitokset, luultavasti vasta tammikuun loppupuolella, mutta jos on pakko, niin jo aikaisemmin, ilman USA:n apua. Nyt heillä oli hyvä tilaisuus raivata hyökkäyskäytävä poistamalla Syyrian ilmapuolustusta. Israel myös tuhosi kemiallisen ja biologisen sodan asevarastoja, joita ei voi jättää ISIS:in jälkeläisen käsiin. Tuo vallan ottanut ryhmä on jo ilmoittanut aikovansa jatkaa valloitustaan Israeliin ja piirittävänsä pian Jerusalemia. Raamatun lopun ajan ennustukset jatkavat toteutumistaan.

      Israel ei voi sallia vihollismaan tuloa Golanille, josta olisi suora näköyhteys Tel Aviviin ja suureen osaan muuta Israelia, ja josta olisi helppo pommittaa maa. Voi olla, että se on Israel, joka pian ydinpommittaa Damaskoksen maan tasalle ja asuinkelvottomaksi, Raamatun profetian mukaan Jesajan 17. luvussa. Damaskos on kauan ollut Iranin aseiden varasto. Se on lähellä Israelin rajaa.

      Myös psalmin 83 tapahtumat taitavat olla lähellä. Lukekaapa se, ja lukekaa myös, miten Jumala auttoi Gideonia, johon tuossa psalmissa viitataan. Onko uskovien kristittyjen ylöstempaus samoihin aikoihin, pian saamme nähdä.

      • "Voi olla, että se on Israel, joka pian ydinpommittaa Damaskoksen maan tasalle..."

        Meinaat että Israel laajentaa sotaa ja alkaa tuhota kaiken ympäriltään. Ehkä eivät ole noin tyhmiä.


    • Anonyymi

      Syyriassa aletaan nyt jälleenrakentamaan paikkoja sodan jäljiltä ja vaikka Israel osallistuu siihen tuhoamalla lisää paikkoja, ei tämä suunnitelma muutu

    • Anonyymi

      On aivan liian ennenaikaista sanoa Syyriasta minkälainen se tulee olemaan. Pääasia on jos alueelle saadaan rauha.

      • Näinpä. Toivon mukaan Israel lakkaa hyökkäämästä sinne.


    • Anonyymi

      Syyriassa ja Libanonissa on kaiken aikaa ollut enemmän kristittyjä kuin koko Israelissa.

      Minkä vuoksi juutalainen Israel haluaisi käännyttää Syyrian kristityiksi? Se on heille yhtä epätoivottavaa kuin kristityt juutalaistenkäännyttäjät Israelissa.

    • Anonyymi

      riitelevät, lapsia silpovat basaari kulttuurit vain siirtää vihaa, kostaa ja kostaa.
      Ei siellä muuta tapahdu....

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ikävä sinua

      Onkohan sulla ollut sama tunne kuin mulla viimeisten parin päivän aikana, eilen varsinkin. Ollaan oltu ihan lähellä ja k
      Ikävä
      39
      5238
    2. Oletko sä oikeesti varattu?

      Että sen takii ei voida olla tekemisissä?
      Ikävä
      85
      3742
    3. Horoskooppikysely

      Oma ja ikävän kohteen horoskooppi? Sopivatko yhteen?
      Ikävä
      48
      3145
    4. Rakas, kerro mulle

      Miltä se tuntuu?
      Ikävä
      62
      3035
    5. Suuri tulipalo

      Missä mikä palaa?
      Kiuruvesi
      11
      3025
    6. Kesäseuraa

      Kesäseuraa mukavasta ja kauniista naisesta. Viesti tänään mulle muualla asiasta jos kiinnostaa Ne ketä tahansa huoli, t
      Ikävä
      56
      2383
    7. Miksi haluat pitää estettynä mutta täällä puhut?

      Eikö olisi parempi puhua ihan kasvotusten?
      Ikävä
      41
      1868
    8. Kiusaaja otti yhteyttä, mitä tekisit?

      Minulle kävi näin pari kk sitten. Olin aluksi todella ystävällinen. Sanoin, että olin jo unohtanut jne. Asia jäi vai
      Sinkut
      145
      1838
    9. Tuksu on edelleen sinkku - nuori Joonas jätti!

      Hihhahihhahhaahheee Joonas keksi hyvän syy. : Tuksu on liian Disney-prinsessa hänelle. (Mikähän prinsessa lie kyseessä….
      Kotimaiset julkkisjuorut
      10
      1815
    10. Mies! Lupaatko

      enskerral kertoo mis mennään..? :D <3
      Ikävä
      18
      1741
    Aihe