• ”Kun Saatana Golgatalla näki Jeesuksen kuolleen, Hän hyppäsi kiireesti Golgatalta Jerusalemin temppelin harjalle ja sieltä alas temppeliin, repi väliverhon, koska hän oli nyt sen uusi omistaja, kirjoitusten mukaan.”
---------------------------------------------------------------------------------------------
Jokainen Raamattu tunteva osaa ymmärtää, että em. on ”sairas näky”, jollaisia nousee ihmisen korvien välistä, patologisessa kuvitelmassa, mutta varsinkin eksyttävien henkien voimasta! Terveestä ja raittiista uskosta, ei nouse "satuja"!
Tässä lisää Sunin sairaita kuvitelmia:
• ”Varsinkin, kun Pojan tappamisen jälkeen, Jumala heitti kaikki Moosekset ja Aaronit käärmeen valtakuntaan, ja sen johdatettavaksi, niin saivat kaikki uuden maailman ihmiset uuden Mooseksen, Paavalin ja uuden Aaronin, Pietarin, johdattamaan ihmisiä erämassa.”
Hyppelyä ja Mooseksen heittelyä
83
320
Vastaukset
- Anonyymi
Kyllä se on ihan kirjoituksien mukainen.
Saatana meni Jeesuksen tilalle temppeliin ja julisti itsensä Jumalaksi.
Joh. 14:30
En minä enää puhu paljoa teidän kanssanne, sillä maailman ruhtinas tulee, ja minussa hänellä ei ole mitää.- Anonyymi
Johannes puhui totta ja siksi luopiotilassa olleen pahat apostolit karkottivat hänet sieltä pois Patmos nimiselle saarelle kuolemaan. Vain Johannes oli kelvollinen saamaan Ilmestyskirjan tekstin.
1. Joh. 2:18
Lapsukaiset, nyt on viimeinen aika. Ja niinkuin te olette kuulleet, että antikristus tulee, niin onkin nyt monta antikristusta ilmaantunut; siitä me tiedämme, että nyt on viimeinen aika. - Anonyymi
Saata-na oli ja on henkiolento, langennut enkeli.
Hän siis kovastikin hyppeli? Varmaankin hyvä ponnistusvoima?
Missään ei kerrota, että Saa-tana olisi mitään väliverhoa repinyt.
Matt 27:51
”Ja katso, temppelin esirippu repesi kahtia ylhäältä alas asti, ja maa järisi, ja kalliot halkesivat,”
Miksi sinä annat Saa-Tanalle tällaisia erityistehtäviä, joita sillä ei ole? Miksi TS? - Anonyymi
Sellaisiakaan ei Raamatussa ole kerrottu, että Moosesta ja Aaronia olisi mihinkään heitetty. Sekin on sinun vilkkaan ja vääristyneen mielikuvituksesi tuotosta TS.
Voinko tulla joku päivä kahville? Voin tuoda pullat mukanani. Sopiiko tulevana vuonna? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Johannes puhui totta ja siksi luopiotilassa olleen pahat apostolit karkottivat hänet sieltä pois Patmos nimiselle saarelle kuolemaan. Vain Johannes oli kelvollinen saamaan Ilmestyskirjan tekstin.
1. Joh. 2:18
Lapsukaiset, nyt on viimeinen aika. Ja niinkuin te olette kuulleet, että antikristus tulee, niin onkin nyt monta antikristusta ilmaantunut; siitä me tiedämme, että nyt on viimeinen aika.Taas niin vinksahtanut väite TS!
Apostolit eivät varmasti Johannesta karkottaneet! Miksi sinulle ei riitä Raamatun Kirjoitukset? Miksi lisäät niihin omia juttujasi TS? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Saata-na oli ja on henkiolento, langennut enkeli.
Hän siis kovastikin hyppeli? Varmaankin hyvä ponnistusvoima?
Missään ei kerrota, että Saa-tana olisi mitään väliverhoa repinyt.
Matt 27:51
”Ja katso, temppelin esirippu repesi kahtia ylhäältä alas asti, ja maa järisi, ja kalliot halkesivat,”
Miksi sinä annat Saa-Tanalle tällaisia erityistehtäviä, joita sillä ei ole? Miksi TS?Toki Saatana voi ottaa fyysisen hahmon ja repiä esirippuja halki.
Matt. 16:23
Mutta hän kääntyi pois ja sanoi Pietarille: "Väisty tieltäni, Saatana! Sinä tahdot saada minut lankeamaan. Sinun ajatuksesi eivät ole Jumalasta, vaan ihmisestä!" - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Toki Saatana voi ottaa fyysisen hahmon ja repiä esirippuja halki.
Matt. 16:23
Mutta hän kääntyi pois ja sanoi Pietarille: "Väisty tieltäni, Saatana! Sinä tahdot saada minut lankeamaan. Sinun ajatuksesi eivät ole Jumalasta, vaan ihmisestä!"Saatana voi esiintyä enkelinä, ihmisenä, käärmeenä tai vaikka lohikäärmeenä.
lm. 20:2
Hän otti kiinni lohikäärmeen, tuon muinaisaikojen käärmeen, jonka nimet ovat Paholainen ja Saatana, ja pani sen kahleisiin tuhanneksi vuodeksi. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Saatana voi esiintyä enkelinä, ihmisenä, käärmeenä tai vaikka lohikäärmeenä.
lm. 20:2
Hän otti kiinni lohikäärmeen, tuon muinaisaikojen käärmeen, jonka nimet ovat Paholainen ja Saatana, ja pani sen kahleisiin tuhanneksi vuodeksi.Jumala on Henki ja Saa-tana on henkiolento. Nämä tilanteet tapahtuvat henkimaailmassa. Jumalan ei tarvitse muuttaa sielunvihollista fyysiseksi, pystyäkseen saamaan siitä otteen.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Toki Saatana voi ottaa fyysisen hahmon ja repiä esirippuja halki.
Matt. 16:23
Mutta hän kääntyi pois ja sanoi Pietarille: "Väisty tieltäni, Saatana! Sinä tahdot saada minut lankeamaan. Sinun ajatuksesi eivät ole Jumalasta, vaan ihmisestä!"Missään ei kerrota, että Saa-tana olisi repinyt esirippua.
Jeesus Kristus sovitustyöllään poisti esteen, esiripun, jotta meillä olisi esteetön pääsy Isän Jumalan luo Kaikkeinpyhimpään.
Heb 10:19-25
Koska meillä siis, veljet, on luja luottamus siihen, että meillä JEESUKSEN VEREN KAUTTA on pääsy kaikkeinpyhimpään,
jonka pääsyn hän on vihkinyt meille uudeksi ja eläväksi tieksi, joka käy esiripun, se on hänen lihansa, kautta,
ja koska meillä on "suuri pappi, Jumalan huoneen haltija",
niin käykäämme esiin totisella sydämellä, täydessä uskon varmuudessa, sydän vihmottuna puhtaaksi pahasta omastatunnosta ja ruumis puhtaalla vedellä pestynä;
pysykäämme järkähtämättä toivon tunnustuksessa, sillä hän, joka antoi lupauksen, on uskollinen;
ja valvokaamme toinen toistamme rohkaisuksi toisillemme rakkauteen ja hyviin tekoihin;
älkäämme jättäkö omaa seurakunnankokoustamme, niinkuin muutamien on tapana, vaan kehoittakaamme toisiamme, sitä enemmän, kuta enemmän näette tuon päivän lähestyvän.” - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Missään ei kerrota, että Saa-tana olisi repinyt esirippua.
Jeesus Kristus sovitustyöllään poisti esteen, esiripun, jotta meillä olisi esteetön pääsy Isän Jumalan luo Kaikkeinpyhimpään.
Heb 10:19-25
Koska meillä siis, veljet, on luja luottamus siihen, että meillä JEESUKSEN VEREN KAUTTA on pääsy kaikkeinpyhimpään,
jonka pääsyn hän on vihkinyt meille uudeksi ja eläväksi tieksi, joka käy esiripun, se on hänen lihansa, kautta,
ja koska meillä on "suuri pappi, Jumalan huoneen haltija",
niin käykäämme esiin totisella sydämellä, täydessä uskon varmuudessa, sydän vihmottuna puhtaaksi pahasta omastatunnosta ja ruumis puhtaalla vedellä pestynä;
pysykäämme järkähtämättä toivon tunnustuksessa, sillä hän, joka antoi lupauksen, on uskollinen;
ja valvokaamme toinen toistamme rohkaisuksi toisillemme rakkauteen ja hyviin tekoihin;
älkäämme jättäkö omaa seurakunnankokoustamme, niinkuin muutamien on tapana, vaan kehoittakaamme toisiamme, sitä enemmän, kuta enemmän näette tuon päivän lähestyvän.”Saatana meni temppeliin sillä hetkellä kun Jeesus huusi, Jumalani, Jumalani, miksi minut hylkäsit, ja repäisi esiriput pois edestään, jotta kaikki voivat ihailla hänen viisauttauttaan ja kauneuttaan.
Ap. t. 17:24
"Jumala, joka on luonut maailman ja kaiken, mitä siinä on, hän, joka on taivaan ja maan Herra, ei asu ihmiskäsin tehdyissä temppeleissä." - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Saatana meni temppeliin sillä hetkellä kun Jeesus huusi, Jumalani, Jumalani, miksi minut hylkäsit, ja repäisi esiriput pois edestään, jotta kaikki voivat ihailla hänen viisauttauttaan ja kauneuttaan.
Ap. t. 17:24
"Jumala, joka on luonut maailman ja kaiken, mitä siinä on, hän, joka on taivaan ja maan Herra, ei asu ihmiskäsin tehdyissä temppeleissä."Eikä siellä temppelissä enää mitään Jeesta ole. Hän meni taivaaseen, istuu Isän Jumalan oikealla puolella ja on sieltä tuleva tuomitsemaan vasta ajallaan niin eläviä kuin kuolleita.
Jeesus tarkoittt eläissään tulevansa muutaman, kahden tai kolmen apostolin mukaan, jos he sitä häneltä pyytävät. Mutta se jae koskee Jeesuksen maapäällistä aikaa. Ei niitä jakeita pidä irrottaa pois oikeasta kontekstista. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Saatana meni temppeliin sillä hetkellä kun Jeesus huusi, Jumalani, Jumalani, miksi minut hylkäsit, ja repäisi esiriput pois edestään, jotta kaikki voivat ihailla hänen viisauttauttaan ja kauneuttaan.
Ap. t. 17:24
"Jumala, joka on luonut maailman ja kaiken, mitä siinä on, hän, joka on taivaan ja maan Herra, ei asu ihmiskäsin tehdyissä temppeleissä."Kyllä Jeesus näki Saatanan tulevan maan päälle.
Joh. 14:30
En minä enää puhu paljoa teidän kanssanne, sillä maailman ruhtinas tulee, ja minussa hänellä ei ole mitään.
Luuk. 10:18
Jeesus sanoi heille: "Minä näin, kuinka Saatana sinkoutui taivaasta kuin salama.
2. Tess. 2:4
Hän, Vastustaja, korottaa itsensä kaiken jumalana pidetyn yläpuolelle, asettuu itse istumaan Jumalan temppeliin ja julistaa olevansa Jumala.
Kyllä siinä esiriput repesi, kun tuo uusi "jumala" sinne temppeliin asettui valtaistuimelleen. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Saatana meni temppeliin sillä hetkellä kun Jeesus huusi, Jumalani, Jumalani, miksi minut hylkäsit, ja repäisi esiriput pois edestään, jotta kaikki voivat ihailla hänen viisauttauttaan ja kauneuttaan.
Ap. t. 17:24
"Jumala, joka on luonut maailman ja kaiken, mitä siinä on, hän, joka on taivaan ja maan Herra, ei asu ihmiskäsin tehdyissä temppeleissä."Miksi olet tehnyt OMASTA MIELIKUVITUKSESTASI itsellesi epäjumalan? Olet hyvin vakavasti eksynyt pimeyteesi TS!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Eikä siellä temppelissä enää mitään Jeesta ole. Hän meni taivaaseen, istuu Isän Jumalan oikealla puolella ja on sieltä tuleva tuomitsemaan vasta ajallaan niin eläviä kuin kuolleita.
Jeesus tarkoittt eläissään tulevansa muutaman, kahden tai kolmen apostolin mukaan, jos he sitä häneltä pyytävät. Mutta se jae koskee Jeesuksen maapäällistä aikaa. Ei niitä jakeita pidä irrottaa pois oikeasta kontekstista.Vai oikein konteksti vielä! Rakentelet itseäsi viihdyttääksesi ihan omia pikku kontekstejasi! Ei niillä ole mitään tekemistä Jumalan sanan kanssa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Saatana meni temppeliin sillä hetkellä kun Jeesus huusi, Jumalani, Jumalani, miksi minut hylkäsit, ja repäisi esiriput pois edestään, jotta kaikki voivat ihailla hänen viisauttauttaan ja kauneuttaan.
Ap. t. 17:24
"Jumala, joka on luonut maailman ja kaiken, mitä siinä on, hän, joka on taivaan ja maan Herra, ei asu ihmiskäsin tehdyissä temppeleissä."Höpö höpö Teuvo. Ei Raamatussa niin kerrota.
- Anonyymi
Kävikö Paavali sitten uuden temppelinherran kanssa tekemässä sen nasiirilupauksen, vai miten asia meni?
Ap. t. 18:18
Paavali viipyi Korintissa vielä jonkin aikaa. Sitten hän hyvästeli veljet ja lähti purjehtimaan kohti Syyriaa yhdessä Priscillan ja Aquilan kanssa. Hän oli Kenkreassa leikkauttanut hiuksensa, koska oli antanut uhrilupauksen*. [Kysymys on Vanhan testamentin lupauskäytännöstä, ks. 4. Moos. 6.][4. Moos. 6:18; Ap. t. 21:24]- Anonyymi
Juuri siksi sinä olet niin pahasti eksynyt, koska sinulle on suurempi auktoriteetti sinun oma mielikuvituksesi kuin Jumalan sana.
Miksi olet ylentänyt oman mielesi Sanan yläpuolelle TS?
Ja mistä sinä tuon temppeliherrankin nykäisit? - Anonyymi
Matt 22:29
Jeesus vastasi ja sanoi heille: "Te eksytte, koska te ette tunne kirjoituksia ettekä Jumalan voimaa.
Niin Jesus vastaten sanoi heille: ”te eksytte ja ette tiedä Raamatuita, eikä Jumalan voimaa.”
Jesus svarade och sade till dem: "I faren vilse, ty I förstån icke skrifterna, ej heller Guds kraft.”
”Jesus answered and said unto them, Ye do err, not knowing the scriptures, nor the power of God.” - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Matt 22:29
Jeesus vastasi ja sanoi heille: "Te eksytte, koska te ette tunne kirjoituksia ettekä Jumalan voimaa.
Niin Jesus vastaten sanoi heille: ”te eksytte ja ette tiedä Raamatuita, eikä Jumalan voimaa.”
Jesus svarade och sade till dem: "I faren vilse, ty I förstån icke skrifterna, ej heller Guds kraft.”
”Jesus answered and said unto them, Ye do err, not knowing the scriptures, nor the power of God.”Irrallisten jakeiden kopiointi ja massapostitus ei todista mitään, että niiden lähettäjä tuntisi kirjoituksien sisällön, merkityksen ja kontekstin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Irrallisten jakeiden kopiointi ja massapostitus ei todista mitään, että niiden lähettäjä tuntisi kirjoituksien sisällön, merkityksen ja kontekstin.
TS tekee sitä nimenomaan jatkuvasti. Hän valitsee yhden jakeen ja rakentaa sen ympärille ihan oman mielikuvitustarinan, joka on kaukana Raamatun totuudesta.
Siksi juuri Jeesuksen muistutus on äärettömän tärkeä. Liikaa on kaikenlaista teuvohörhöilyä.
Jeesus vastasi ja sanoi heille: "Te eksytte, koska te ette tunne kirjoituksia ettekä Jumalan voimaa.”
Matt 22:29 - Anonyymi

Matt 22:29Sulla on jokin paha trauma edesmennettä Jumalanmiestä kohtaan?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sulla on jokin paha trauma edesmennettä Jumalanmiestä kohtaan?
Kaikki palstaa seuranneethan sen sen tietää mikä se trauma on, ja kenellä se on.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kaikki palstaa seuranneethan sen sen tietää mikä se trauma on, ja kenellä se on.
Paha hörhö se on. Massapostittaa ja tukkii palstan.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Paha hörhö se on. Massapostittaa ja tukkii palstan.
Ehkä se kuvittelee, että joku on kiinnostunut sen vainoharhaisista jutuista?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sulla on jokin paha trauma edesmennettä Jumalanmiestä kohtaan?
Ei tarvita mitään traumoja. En hyväksy eksytystä, jota hän harjoittaa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kaikki palstaa seuranneethan sen sen tietää mikä se trauma on, ja kenellä se on.
Kyllähän siitä trauma syntyykin, kun mikään ei ole häneltä onnistunut. Harhaoppi ei menesty, oma lahko hajosi ja kaikki menee mönkään. Kyllä siinä on trauman aineksia, totta.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kyllähän siitä trauma syntyykin, kun mikään ei ole häneltä onnistunut. Harhaoppi ei menesty, oma lahko hajosi ja kaikki menee mönkään. Kyllä siinä on trauman aineksia, totta.
Juurikin niin. Ilman Pyhän Hengen vaikutusta kaikki on mennyt vanhalla miehellä pieleen ja menee vastaisuudessakin.
- Anonyymi
Jeesus tulee takaisin taivaasta vasta joskus tulevaisuudessa näkyvässä hahmossa.
Ei hiippaile henkijeesuksina missään Syyyrian Damaskoksessa Assadin ja terroristien kanssa.
Ap. t. 1:11
ja nämä sanoivat: "Galilean miehet, mitä te seisotte ja katsotte taivaalle? Tämä Jeesus, joka otettiin teiltä ylös taivaaseen, on tuleva samalla tavalla, kuin te näitte hänen taivaaseen menevän."- Anonyymi
Ap. t. 1:11
ja nämä sanoivat: "Galilean miehet, mitä te seisotte ja katsotte taivaalle? TÄMÄ JEESUS, joka otettiin teiltä ylös taivaaseen, ON TULEVA SAMALLA TAVALLA kuin te NÄITTE hänen taivaaseen menevän."
Jeesus varoitti OIKEITA APOSTOLEITAAN luottamasta tuleviin henkijeesuksiin, jotka esiintyy oikeana Jeesuksena.
Matt.24: 24 Sillä vääriä kristuksia ja vääriä profeettoja nousee, ja he tekevät suuria tunnustekoja ja ihmeitä, niin että eksyttävät, jos mahdollista, valitutkin.
Matt. 24:5
Monet tulevat esiintymään minun nimelläni. He sanovat: 'Minä olen Messias', ja eksyttävät monia.
Mark. 13:6
Monet tulevat esiintymään minun nimelläni. He sanovat: 'Minä se olen', ja eksyttävät monia.
- Anonyymi
Miten pelkkä henki "istuu", jos sillä ei ole fyysistä ruumista?
2. Tess. 2:4
Hän, Vastustaja, korottaa itsensä kaiken jumalana pidetyn yläpuolelle, asettuu itse istumaan Jumalan temppeliin ja julistaa olevansa Jumala. - Anonyymi
Jeesus oli aina fyysisessä ihmisen hahmossa, ei pelkkänä henkijeesuksena.
Jeesus tullee kerran takaisin taivaasta fyysisessä ihmisen muodossa.
1. Joh. 4:2
Tästä te tunnette Jumalan Hengen: jokainen henki, joka tunnustaa Jeesuksen Kristuksen ihmiseksi, lihaan tulleeksi, on Jumalasta. [1. Kor. 12:3; 1. Joh. 5:1]
2. Joh. 7
Maailmassa on nyt liikkeellä monia eksyttäjiä, niitä jotka eivät tunnusta Jeesusta Kristusta ihmiseksi, lihaan tulleeksi. Siinä teillä on Antikristus, eksyttäjä. [1. Joh. 2:18, 4:1]
Jeesuksen muuttaminen pelkäksi henkijeesukseksi avaa portit monelle eksytykselle.
Ap. t. 1:11
Nämä sanoivat: "Galilean miehet, mitä te siinä seisotte katselemassa taivaalle? Tämä Jeesus, joka otettiin teidän luotanne taivaaseen, tulee kerran takaisin, samalla tavoin kuin näitte hänen taivaaseen menevän." - Anonyymi
Onko saatanalla varpaat?
- Anonyymi
Riisu kengät jalastasi ja tutki asiaa lähemmin.
- Anonyymi
Saatana voi ottaa vaikka sammakon muodon ja hyppii pitkiä loikkia.
Ilm. 16:13
Minä näin, kuinka lohikäärmeen suusta, pedon suusta ja väärän profeetan suusta lähti kolme saastaista henkeä, jotka olivat sammakon näköisiä. [1. Kun. 22:23; 1. Joh. 4:1 | Ilm. 12:3, 13:1,11]
Lahkolaisten anabaptismiin käytettävien kastealtaiden pohalla on nähty sammakon näköisiä kastedemoneita akvaariopumpun vieressä.
Kasteallas kannattaakin kokeilla vaikkka pitkällä kepillä, onko se vapaa niistä?- Anonyymi
Anabaptistinen upotusallas on peitetty levyillä ja on siellä puhuakorokkeen alla.
Job 18:8
Sillä hänen omat jalkansa vievät hänet verkkoon, hän käyskentelee katetun pyyntihaudan päällä. - Anonyymi
Kannattaisi harkita osallistumista olympialaisiin?
- Anonyymi
Saatana on korkein luotu olento, joka osaa hyppiä ja lentää ja vaikka mitä. Osaa Raamatun ulkoa.
Kielitaitoinen ja musikaalinen. Taivaan ylistyskuoron johtaja. Virittelee nytkin niitä ylistyskuoroja lahkoihin, tosin itsensä ylistämiseksi.- Anonyymi
Ei ihme, että olet hänen pauloissa Ts. Nimeänsä toistelet vuosikymmenestä toiseen.
- Anonyymi
Saatana meni korvasta sisään,
Siitti sinne sen karvaisen sian,
Kun lukea yritin
Pater Nosterin.
Sika söi silmän päästäni, sylki verta
Ja paskaa aukosta:
Tahrasi paidan ja parketin.
Saatana meni korvasta sisään, pani
Alulle käärmeen sikiön silloin ostoksilla
Karkkikaupassa... Kun käärme syöksyi
Suustani
Ja repi naamani siivuiksi:
Jauhelihaa ja merirosvonameja!- Anonyymi
Saatana voi siittää ihmisenkin, jos ei ole kasteessa liitetty Kristukseen.
Luuk. 3:7
Kun ihmisiä tuli joukoittain kastettavaksi, Johannes sanoi heille: "Te käärmeen sikiöt! Kuka teille on sanonut, että te voitte välttää tulevan vihan?
Lahkolaiset menivät uskovien upotuskasteelle, mutta Johannes ei kastanut heitä ollenkaan, koska tarjolla oli vain syntisten katumuskaste valelemalla vettä pään päälle. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Saatana voi siittää ihmisenkin, jos ei ole kasteessa liitetty Kristukseen.
Luuk. 3:7
Kun ihmisiä tuli joukoittain kastettavaksi, Johannes sanoi heille: "Te käärmeen sikiöt! Kuka teille on sanonut, että te voitte välttää tulevan vihan?
Lahkolaiset menivät uskovien upotuskasteelle, mutta Johannes ei kastanut heitä ollenkaan, koska tarjolla oli vain syntisten katumuskaste valelemalla vettä pään päälle.Vanhimmat säilyneet argeologiset piirrokset kuvaavat Jeesuksen kastetta Jordanilla.
Molemmat seisovat matalassa vedessä. Jeesus on kumartuneena eteenpäin ja Johannes valaa käsistään vettä Jeesuksen pään päälle.
Jeesus kruunattiin Ylipapin virkaan. Pyhä Henki tuli Kyyhkysen hahmossa Jeesuksen pään päälle siitä merkiksi.
Jordanilla kasteita tehtiin turvallisesti matalassa joen ylityspaikassa, missä joki voitiin kävellen ylittää molempiin suuntiin. Ihmisiä tuli kävellen joen toiselta puolelta katsomaan Johanneksen kastetoimintaa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Vanhimmat säilyneet argeologiset piirrokset kuvaavat Jeesuksen kastetta Jordanilla.
Molemmat seisovat matalassa vedessä. Jeesus on kumartuneena eteenpäin ja Johannes valaa käsistään vettä Jeesuksen pään päälle.
Jeesus kruunattiin Ylipapin virkaan. Pyhä Henki tuli Kyyhkysen hahmossa Jeesuksen pään päälle siitä merkiksi.
Jordanilla kasteita tehtiin turvallisesti matalassa joen ylityspaikassa, missä joki voitiin kävellen ylittää molempiin suuntiin. Ihmisiä tuli kävellen joen toiselta puolelta katsomaan Johanneksen kastetoimintaa.Matalia Jordanin joessa kävellen ylityspaikkoja oli useita, niitä nimitetään kahluupaikoiksi.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Matalia Jordanin joessa kävellen ylityspaikkoja oli useita, niitä nimitetään kahluupaikoiksi.
Perheenpään määräyksestä koko perhe/perhekunta kastettiin heti samaan uskoon perheenpään kanssa. Mitään sekauskoisia perheitä ei hyväksytty siihen aikaa.
Suurin tunnettu perhekuntakaste alkuseurakunnan aikan käsitti lähes 500 ihmisen kastamisen perheenpään määräyksestä.
Kaikki perheenpään taloudesta riippuvaiset ihmiset, oma perhe lapsineen, isovanhempineen, palvelijat, työntekijät, orjat perheineen ja lapsineen kastettiin heti perheenpään kanssa samaan uskoon hänen kanssaan. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Matalia Jordanin joessa kävellen ylityspaikkoja oli useita, niitä nimitetään kahluupaikoiksi.
Kuivaan kesäaikaan Jordanissa vettä saattoi olla vain nilkkoihin asti. Puhutaan "nilkkavesistä".
Raamatussa kastaa ja upottaa on täysin eri sanat ja niillä on eri merkitys.
Upottaminen liittyy aina johonkin pahaan.
Ps. 69:16
Älä anna vetten vuon minua upottaa, syvyyden minua niellä ja kuilun sulkea suutaan minun ylitseni.
Eikä Jeesusta haudattu ja upotettu maahan kaivettuun kuoppaan, kuten usein annetaan ymmärtää. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kuivaan kesäaikaan Jordanissa vettä saattoi olla vain nilkkoihin asti. Puhutaan "nilkkavesistä".
Raamatussa kastaa ja upottaa on täysin eri sanat ja niillä on eri merkitys.
Upottaminen liittyy aina johonkin pahaan.
Ps. 69:16
Älä anna vetten vuon minua upottaa, syvyyden minua niellä ja kuilun sulkea suutaan minun ylitseni.
Eikä Jeesusta haudattu ja upotettu maahan kaivettuun kuoppaan, kuten usein annetaan ymmärtää.Eipä sen hautapaikka ole tiedossa?
- Anonyymi
Matt. 18:6
Mutta joka viettelee yhden näistä pienistä, jotka uskovat minuun, sen olisi parempi, että myllynkivi ripustettaisiin hänen kaulaansa ja hänet upotettaisiin meren syvyyteen.
Lahkolaiset upotetaan meren syvyyteen, koska he estää lapsilta kristillisen kasteen Jeesuksen omaksi ja kasteessa annettavan Pyhän Hengen lahjan kuulumisesta uuden liiton jäseneksi.- Anonyymi
Kristinuskonharhaiset ja ja lahkolaiset kuuluu samaan epäjumalain palvojien porukkaan mitä noita erottelemaan. 😁
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kristinuskonharhaiset ja ja lahkolaiset kuuluu samaan epäjumalain palvojien porukkaan mitä noita erottelemaan. 😁
Kristinusko on eri asia kuin henkivaltoihin liittyvät hurmoslahkot.
- Anonyymi
Ihminen, joka alkaa sepittelemään omia tarinoita omasta päästään, tekee itsestään naurunalaisen.
No, onpahan jotain naurun aihetta maailmaa uhkaavien tummien pilvien alla. - Anonyymi
Kun joku – joka nimittää itseään ”jumalan valituksi”, ja käyttää paljon Raamatun sanoja postauksissaan - kun sellainen tyyppi eksyy noin säälittävään pimeyteen, että alkaa sepittää ”satukertomuksia” saatanasta ”joka hyppäsi kiiresti Golgatalta” - niin ei tiedä itkisikö vai nauraisiko?
Ja tästä tietysti seuraa loogisia ajatuksia ja päätelmiä, mikä Sunin taustalla tuottaa tällaista vihapuhetta. Siis täysin uskomatonta vihaa uskovia ja pappeja ja jopa Raamatun Sanaa kohtaan?- Anonyymi
Täysin oikea ilmaisu puhua, että Saatana voi hypätä temppelin harjalta sisälle temppelin kaikkein pyhimpään, niin toki siinä esiriput repeää halki.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Täysin oikea ilmaisu puhua, että Saatana voi hypätä temppelin harjalta sisälle temppelin kaikkein pyhimpään, niin toki siinä esiriput repeää halki.
Jeesus nousi taivaaseen, jossa Isä, Poika ja Pyhä Henki ovat.
Temppeli luovutettiin Saatanan haltuun. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Täysin oikea ilmaisu puhua, että Saatana voi hypätä temppelin harjalta sisälle temppelin kaikkein pyhimpään, niin toki siinä esiriput repeää halki.
Tuollainen höpöttely on helppoheikin hepsankeikkaa.
- Anonyymi
Elämme aikaa, jolloin tällaiset helppoheikkiteuvot melskaavat netissä ja yrittävät levitellä ( roiskia ) harhahörhöjään. Heillä ei ole mitään seurakuntakytköksiä ja siksi kukaan ei heitä kontrolloi.
- Anonyymi
Jenkkilahkot ja muut hihhuliporukat eivät ole mitään seurakuntia, vaan ihan jotain muuta. Uskonnollisia yhdistyksiä ja uskonkultteja ne ovat. Raamattu varoittaa ns. vapaista suunnista, niihin menemästä jotain väkevämpää hengellisyyttä tavoittelemaan.
He lupaavat teille vapautta, vaikka itse ovat turmeluksen orjia: kenen voittama ihminen on, sen orja hän on.- Anonyymi
Kenian lahkolaispastori kehotti seurakuntalaisiaan paastoamaan, että pääsevät kohta tulevassa tempauksessa taivaaseen.
Lehtitietojen mukaan 300 ruumista on löydetty ja 400 on vielä kateissa. - Anonyymi
Kaikki uskikset on omalla tavallaan hihhuleita, viisaimmat vaan pitää pienempää ääntä naurettavista uskomuksistaan.
- Anonyymi
Älä mene kaatolahkoihin mitään hurmoskokemuksia ja henkikasteita tavoittelemaan.
1. Tim. 4:1
Mutta Henki sanoo selvästi, että tulevina aikoina moniaat luopuvat uskosta ja noudattavat villitseviä henkiä ja riivaajien oppeja. - Anonyymi
Kannattaa mennä vain perinteisiin vanhoihin kirkkoihin, ja sinnekin vain takapenkkiin kuuntelemaan Jumalan sanaa.
Saarn. 4:17
Varo jalkasi, kun menet Jumalan huoneeseen. Tulo kuulemaan on parempi kuin tyhmäin teurasuhrin-anto, sillä he ovat tietämättömiä, ja niin he tekevät pahaa. - Anonyymi
Hurmostouhut, kaatamiset ja sekavat puheet lahkoissa on vakava varoitus ja merkki villitsevien henkien ja henkimaailman aktivoitumisesta.
1. Kun. 18:29
Puolenpäivän jälkeen he tulivat hurmoksiin ja olivat siinä tilassa ruokauhrin aikaan saakka. Mutta ei kuulunut ääntä, ei tullut vastausta, mitään ei tapahtunut.
Hes. 13:17
Ja sinä, ihmislapsi, käännä kasvosi kansasi tyttäriä vastaan, jotka joutuvat hurmoksiin oman sydämensä voimasta, ja ennusta heitä vastaan.- Anonyymi
Lahkolaisten telttojen kaatobileisiin ei pidä mennä mitään henkien kosketuksia ja voimavaikutuksia tavoittelemaan.
- Anonyymi
Helppoheikit ovat täysin ymmärtämättömiä hepsankeikkoja. Heillä ei ole mitään käsitystä profeettojen ja apostoleitten, kuten Mooseksen ja Aaronin, sekä Pietarin ja Paavalin merkityksestä, joille Jeesus Kristus antoi suuren arvon, olivathan he Majesteetin itsensä eli Jumalan lähettejä.
- Anonyymi
Paavali oli murhamies ja valehteli. Ei kulkenut päivääkään Jeesuksen seurassa maan päällä.
Room. 3:7
Sillä jos Jumalan totuus tulee minun valheeni kautta selvemmin julki hänen kirkkaudekseen, miksi sitten minutkin vielä syntisenä tuomitaan?
On arvioitu, että Paavalin puheista 80% olisi hyvää opetusta, mutta sinne sekaan on laitettu 20% valheita. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Paavali oli murhamies ja valehteli. Ei kulkenut päivääkään Jeesuksen seurassa maan päällä.
Room. 3:7
Sillä jos Jumalan totuus tulee minun valheeni kautta selvemmin julki hänen kirkkaudekseen, miksi sitten minutkin vielä syntisenä tuomitaan?
On arvioitu, että Paavalin puheista 80% olisi hyvää opetusta, mutta sinne sekaan on laitettu 20% valheita.Jeesus varoitti oikeita apostoleita ilmestyvistä eksyttäjistä, valejeesuksista ja Paavalin kaltaisista eksyttäjistä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Paavali oli murhamies ja valehteli. Ei kulkenut päivääkään Jeesuksen seurassa maan päällä.
Room. 3:7
Sillä jos Jumalan totuus tulee minun valheeni kautta selvemmin julki hänen kirkkaudekseen, miksi sitten minutkin vielä syntisenä tuomitaan?
On arvioitu, että Paavalin puheista 80% olisi hyvää opetusta, mutta sinne sekaan on laitettu 20% valheita.Äläpä ylläty sitten, kun tulen jonain päivänä käymään. Otetaan sitten selvää siitä ”edesmennyt”-väitteestä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Äläpä ylläty sitten, kun tulen jonain päivänä käymään. Otetaan sitten selvää siitä ”edesmennyt”-väitteestä.
Voin vaikka tuoda kahvit tullessani.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Äläpä ylläty sitten, kun tulen jonain päivänä käymään. Otetaan sitten selvää siitä ”edesmennyt”-väitteestä.
Elävien ja kuolleitten välille on rakennettu "juopa", jota ei voi ylittää.
Vainajien henkiin jos yrittää olla yhteydessä niiin siitä on varoitettu Raamatussa.
Sauli sitä yritti, mutta näin siinä kävi:
1. Sam. 16:14
Mutta Herran henki poistui Saulista, ja Herran lähettämä paha henki vaivasi häntä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Elävien ja kuolleitten välille on rakennettu "juopa", jota ei voi ylittää.
Vainajien henkiin jos yrittää olla yhteydessä niiin siitä on varoitettu Raamatussa.
Sauli sitä yritti, mutta näin siinä kävi:
1. Sam. 16:14
Mutta Herran henki poistui Saulista, ja Herran lähettämä paha henki vaivasi häntä.Voidaan sitä ”juopaakin” siinä sitten samalla tutkailla.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Elävien ja kuolleitten välille on rakennettu "juopa", jota ei voi ylittää.
Vainajien henkiin jos yrittää olla yhteydessä niiin siitä on varoitettu Raamatussa.
Sauli sitä yritti, mutta näin siinä kävi:
1. Sam. 16:14
Mutta Herran henki poistui Saulista, ja Herran lähettämä paha henki vaivasi häntä.Kahvinhan saa näppärästi siitä Torikadun S-marketista, ihan siitä vierestä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Elävien ja kuolleitten välille on rakennettu "juopa", jota ei voi ylittää.
Vainajien henkiin jos yrittää olla yhteydessä niiin siitä on varoitettu Raamatussa.
Sauli sitä yritti, mutta näin siinä kävi:
1. Sam. 16:14
Mutta Herran henki poistui Saulista, ja Herran lähettämä paha henki vaivasi häntä.Kummasta sinä tykkäät enemmän, Presidentistä vai Juhla Mokasta? Ja suodatinkarkeus varmaankin?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Elävien ja kuolleitten välille on rakennettu "juopa", jota ei voi ylittää.
Vainajien henkiin jos yrittää olla yhteydessä niiin siitä on varoitettu Raamatussa.
Sauli sitä yritti, mutta näin siinä kävi:
1. Sam. 16:14
Mutta Herran henki poistui Saulista, ja Herran lähettämä paha henki vaivasi häntä.Väität siis olevasi vainaja???
Kummallista. Sinä vaikutat olevan ihan elossa. Väitän, että vainajat eivät kirjoittele somessa.
- Anonyymi
Jeesus varoitti "seuraajistaan"....
Matt.24: 24 Sillä vääriä kristuksia ja vääriä profeettoja nousee, ja he tekevät suuria tunnustekoja ja ihmeitä, niin että eksyttävät, jos mahdollista, valitutkin.- Anonyymi
Ap. t. 19:15 mutta paha henki vastasi heille sanoen: "Jeesuksen minä tunnen, ja Paavalin minä tiedän, mutta keitä te olette?"
Biblia
13 Sillä senkaltaiset väärät apostolit ja petolliset työntekijät teeskelevät itsensä Kristuksen apostoleiksi.
14 Ei myös ihmekään ole; sillä itse Saatana muuttaa itsensä valkeuden enkeliksi.
15 Ei siis se ole suuri, jos myös hänen palveliansa itsensä asettelevat niinkuin he olisivat vanhurskauden saarnaajat, joiden loppu pitää oleman heidän töittensä perään. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ap. t. 19:15 mutta paha henki vastasi heille sanoen: "Jeesuksen minä tunnen, ja Paavalin minä tiedän, mutta keitä te olette?"
Biblia
13 Sillä senkaltaiset väärät apostolit ja petolliset työntekijät teeskelevät itsensä Kristuksen apostoleiksi.
14 Ei myös ihmekään ole; sillä itse Saatana muuttaa itsensä valkeuden enkeliksi.
15 Ei siis se ole suuri, jos myös hänen palveliansa itsensä asettelevat niinkuin he olisivat vanhurskauden saarnaajat, joiden loppu pitää oleman heidän töittensä perään.Piru tulee ihmistä vastaan lahkosaarnaajan hahmossa, siisti mittapuku päällä, krusifiksit kaulassa, nahkakantinen musta Raamattu kansalle painos kainalossa, leveästi hymyillen ja kysyy sinulta: Rakas ystävä, oletko uskossa, tunnetko Jeesuksen?...lähde meidän mukaan, niin tutkitaan sitä Raamattua yhdessä!
- Anonyymi
Varmasti teillä kaikilla on "hyvä ÄO"
- Anonyymi
Eksyttäjät sanoo "evankeliumi ensin", se on käännyttäjien stategia....
Jeesus sanoo: Kaste ensin ja vasta sitten käskyjen opetus.
Matt.28
18 Ja Jeesus tuli heidän tykönsä ja puhui heille ja sanoi: "Minulle on annettu kaikki valta taivaassa ja maan päällä.
19 Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni KASTAMALLA heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen
20 ja OPETTAMALLA heitä pitämään kaikki, mitä minä olen KÄSKENYT teidän pitää. Ja katso, minä olen teidän kanssanne joka päivä maailman loppuun asti."- Anonyymi
Lähimmäise ja Jeesuksen ja Jumalan rakastaminen tarkoittaa käskyjen pitämistä ja niiden mukaan elämistä. Silloin Jeesus voi ilmestyä ihmisen elämään.
Joh. 14:21
Joka on ottanut vastaan minun käskyni ja noudattaa niitä, se rakastaa minua. Ja minun Isäni rakastaa sitä, joka rakastaa minua, ja häntä minäkin rakastan ja ilmaisen hänelle itseni."
- Anonyymi
Job.1
6 Mutta kun eräänä päivänä Jumalan pojat tulivat ja asettuivat Herran eteen, tuli myöskin Saatana heidän joukossansa.
7 Niin Herra kysyi saatanalta: "Mistä sinä tulet?" Saatana vastasi Herralle ja sanoi: "Maata kiertämästä ja siellä kuljeksimasta".- Anonyymi
Saatanasta tuli uusi temppelinherra.
Joh. 14:30
En minä enää puhu paljoa teidän kanssanne, sillä maailman ruhtinas tulee, ja minussa hänellä ei ole mitään.
- Anonyymi
Saatana vei Jeeksenkin temppelinharjalle.
Toki sinne piti hypätä maasta..- Anonyymi
Matt. 4:5
Silloin otti perkele hänen kanssansa pyhään kaupunkiin, ja asetti hänen templin harjalle,
Luuk. 4:9
Ja hän vei hänen Jerusalemiin ja asetti hänen templin harjalle, ja sanoi hänelle: jos sinä olet Jumalan Poika, niin laske tästä itses alas; - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Matt. 4:5
Silloin otti perkele hänen kanssansa pyhään kaupunkiin, ja asetti hänen templin harjalle,
Luuk. 4:9
Ja hän vei hänen Jerusalemiin ja asetti hänen templin harjalle, ja sanoi hänelle: jos sinä olet Jumalan Poika, niin laske tästä itses alas;Paholainen nosti Jeesuksen temppelin harjalle?
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.
Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.3026907Viiimeinen viesti
Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill652079- 1751807
epäonnen perjantain rikos yritys
onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä151297- 1121257
Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa
- Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 181691190Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"
Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie71166RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.
Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j541076Kirjoitin sinulle koska
tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j411041Martina pääsee upeisiin häihin
Miltäs se tuntuu kateellisista. Anni Uusivirta on Martinan kavereita.288982