Kertokaa keiden tiedätte eniten euromääräisesti onnistuneen viekkaudella kavaltamaan mm sairaalta 90 v vanhukselta suuria raha summia? Tämän hetkisten tietojen mukaan, suurin summa on 1076.000 euroa brutto. Tämän tietojen perusteella epäillään erästä naishenkilöä, jotka oli puolisonsa kanssa vanhuksen edunvalvoja valtuutettuja. Jos tunnette heidät, kysykää ihmeessä heiltä itseltään. Ilmeet ja vastaukset kertovat paljon. Tietenkin valehtelevat samoin, kuin he valehtelivat vainajan omaisille. Eivät he ole sieluttomia, syyllisyys polttanee sydän alaa. Mahtaako olla muita vastaavan laisiin joutuneita petettyjä meillä Kiuruvedellä? Kertokaa!
Keitä ovat meidän suurimmat kavaltavat?
Anonyymi-ap
11923
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 11
Vanhimmat
Minä männä suvena yhtenä aamuna huomasin, että minulta oli saatana viety tililtä huomattava summa rahaa!
Kovasti siitä kiukustuin ja meinasin tehdä rikosilmoituksen.
Sitten onneksi löysin takataskusta paperimytyn, joka paljastui otto-automaatin kuitiksi.
Hämärästi muistin nostaneeni kyseisen rahamäärän itse ja sen myös kesäisten päivien ja öiden huminoissa itse käyttäneeni...
Niin että se siitä.
Tarkemmin sanottuna niitä kuitteja oli mytyssä useita, eli useissa erissä olin rahaa nostellut ja sitä rennosti käyttänyt.,.
Onko todisteita?
Oikeiksi todistettavia todisteita?
Ilmeet eivät todista mitään.
Jos menee vaikkapa sanomaan jollekin päin naamaa,
että olet sika, tämä voi punastua, mutta ei siksi, että olisi sika,
vaan kiukusta.
Ei tietenkään ole. Asia olisi silloin käräjillä. Mustamaalausta, kateutta, panettelua, jne.
Ei päässyt itse perinnöille.
Ja pidättäytyy syystä tai toisesta reagoimasta solvaukseen rajummin.
Kannattaa tämä Optia pankki kiertää kaukaa ,virkailijat pettureita
En kierrä.
Pankkien toiminta vain on muuttunut niin, että vähemmän tarvitsee asioida tiskin takana.
Olen Säästöpankin asiakas jo kolmannessa polvessa.
Todisteita odotellessa...
Oikeastaan vähemmän pääsevät asiakkaat asioimaan pankkitiskillä, kuten vanhaan hyvään aikaan, kaikkina arkipäivinä, aamusta iltaan.
Meidän suurimmat kavaltajat asioivat venäläisellä Lukoil Teboil huoltiksella. He kavaltavat oman maansa.