Suomella menee huonosti. Hallituksen hommat ei suju. Miksi silti pitää kannattaa PS:ää?

Kulunut vuosi ei ole ollut kovinkaan hyvää aikaa perussuomalaisille. Orpon hallitukseen oltiin tyytyväisiä koska se lopetti vihervasemmiston ähäkutti-ilakoinnin sillä, että persut on ääritetty ja eristetty eivätkä tule ikinä pääsemään hallitukseen. Hallitustaival on kuitenkin ollut kivinen. Vihervasemmiston yritykset kaataa hallitus heti kättelyssä vaikka ulkoparlametaarisin toimin olivat raivokkaita. Toisaalta kokoomus ei ole ollut erityisen hyvä hallituskumppani. Kokoomus haluaa lähinnä toteuttaa omia kokoomuslaisia tavoitteitaan PS:n avulla. Suomen talouden kuntoonpaneminen on jäänyt pahasti kokoomuksen ideologisten tavoitteiden jalkoihin. Aika ikävää on ollut sekin, että kun oppositio on hyökännyt perussuomalaisten kimppuun rasismi, fasismi ja äärioikeistokorttia heiluttaen vaatien Orpolta "johtajuutta" niin Orpo ei ole puolustanut hallitustaan ja hallituskumppaneitaan vaan onkin mennyt opposition puolelle. Se on varsin outoa johtajuutta, pikemminkin selkärangatonta heikkoutta ja vihervasemmisto on sille varmaankin naureskellut, "meni halpaan khihihii".

Siitä huolimatta, että vuosi on PS-puolueen ja etenkin puoluetta äänestäneiden kannalta ollut surkea niin mielestäni perussuomalaisia on silti syytä edelleen kannattaa. Pistän nyt tähän niitä syitä, että miksi.

Persut ovat ainoa puolue, joka kannattaa aitoa demokratiaa eli kansanvaltaa. Muut puolueet ovat enemmän tai vähemmän elitistisiä ja kannattavat ohjattua demokratiaa. Maltillisemmat liberaalit kutsuvat perussuomalaisia populisteiksi, vihervasemmiston ääriliberaalit haukkuvat natseiksi.

Populismi on johdettu latinan sanasta populus, joka tarkoittaa kansaa. Demokratia taas on klassista kreikkaa ja tarkoittaa kansanvaltaa (demos=kansa). Populismi siis on aitoa demokratiaa, missä poliitikkojen pitää kuunnella kansaa ja toimia kansan tahdon ja kansan edun mukaisesti. Elitistisessä ohjatussa "demokratiassa" kansan on kuunneltava ja toteltava hallitsevaa eliittiä. Hallitseva eliitti ohjailee kansan mielipiteitä ja kansan tahtoa. Eliitti julistaa, että kansan on noudatettava eliitin tahtoa koska eliitillä on "oikeat arvot". Näin ovat hallitsevat eliitit toimineet kautta sivilisaation historian. Menneessä maailmassa oikeat arvot määritteli uskonto, jonka hallitseva eliitti muokkasi oman mielensä ja omien tarpeidensa mukaiseksi. Nykymaailmassa arvot määrittelee poliittinen ideologia.

Kommunismi on tyyppiesimerkki ideologisesta eliittivallasta, ns "liberaali" ideologia on kommunismin kaltaista vallankäyttöä, se eroaa kommunismista vain menettelytavoissa. Kommunismissa kansa pidetään kurissa tarvittaessa vaikka raakaa väkivaltaa käyttämällä. "Liberaalit" käyttävät hienovaraisempia menetelmiä kuten äärittämistä ja eristämistä, "väärien arvojen" kannattajat suljetaan vallankäytön ulkopuolelle. Vallankäytön tärkeä elementti on aina ollut huijaus. "Liberaali" ohjattu demokratian toimii arvohuijauksen avulla.

Natsismi, jolla ääriliberaalit pyrkivät leimaamaan aidon demokratian kannattajat demokratian vastustajiksi juontuu nationalismista, joka tarkoittaa, että valtion perustana on kansakunta. Kun Hitler joukkioineen väänsi nationalismista itselleen huijausversion eli tämän "natsismin" niin nationalismi oli ryvetetty ja siitä tuli liki kirosana. Kansallisvaltiota vastustavat "liberaalit" ovat käyttäneet sitä
hyväkseen ja mustamaalanneet nationalismia lisää. Ääriliberaalit ovat sitten sumeilematta laittaneet nationalismin ja natsismin välille yhtäläisyysmerkin ja käyttävät natsiksi leimaamista aseenaan nujertaakseen aidon kansallisen demokratian puolustajat.

Nationalismin aate syntyi Euroopassa ennen modernia demokratiaa ja se on demokratian välttämätön joskaan ei riittävä ehto. Aitoa demokratiaa ei voi olla olemassa ilman nationalismia. Demokratian perustana on oltava kansallisvaltio. Kansallisvaltio ei kuitenkaan vielä riitä vaan tarvitaan toimivia instituutioita, joista kansakunta yhdessä sopii. Toimiva demokratia sitten mahdollistaa ne arvot, joita "liberaalit" käyttävät arvohuijauksessaan aivan niinkuin Saksan natsit käyttivät nationalismin aatetta omassa elitistisessä huijauksessaan (natsit muuten huijasivat myös sosialismilla, joka toinen oli kansan suosima ideologia 1900-luvun alussa). Hitlerin "natsismi" oli siis itse asiassa suuri huijaus, ellittivallan malli pahimmasta päästä. Kommunismi, "liberaali demokratia" ja natsismi ovat kaikki erilaisia versioita aidon demokratian vastaisesta eliittivallasta.

15

143

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Suomella on mennyt todella huonosti 2019 alkaen, jolloin maa velkaantui ja talous ajettiin alas....

    • Anonyymi

      Tuollaista 💩:ko persut ovat miettineet kevään vaalitaistossa esittävänsä?!

      😂😂😂

      Olette valehdelleet uskottavuutenne taivaan tuuliin. Eliittinne joutuu parin vuoden päästä katselemaan itselleen uusia hillopaaluja. Tavallisella kansalaisella ei ole yhtään syytä äänestää nykypersuja enää koskaan.

      • Anonyymi

        ota ap banaani ja rauhotu kun sivupersoonasi joille päätä auot jokaisessa viestiketjussa poikkeuksetta ovat taas persuja. Joiden kirjoittamisen sinä sinimustia fanittava Soinisti estät ylläpidon suojista.


    • Anonyymi

      "Persut ovat ainoa puolue, joka kannattaa aitoa demokratiaa eli kansanvaltaa. Muut puolueet ovat enemmän tai vähemmän elitistisiä ja kannattavat ohjattua demokratiaa."

      Millä planeetalla ap mahtaa elellä?

      • Anonyymi

        Persut on tulleet Suomeen apinoitten planeetalta.


      • Anonyymi

        Siinä sinulla ap onkin miettimistä miltä planeetalta sinä ap olet kotoisin?


    • Anonyymi

      Tyypillinen persun aloitus. Buahhahhah.

      • Anonyymi

        Suksippa maitojunasotilas takaisin kepupalstalle itsesi kanssa väittelemään ja vie kaikki sivupersoonat mukanasi eiks jeh?


    • Anonyymi

      Ihan turhaan sinä persuista pihalle potkittu ääliöoikeistolainen koko ajan nikkejäsi vaihtelet jokaisen niistä toistaessa yhdet ja samat persupakkomielteet, hokemat, kirjoitusvirheet, raivarit jopa harhat. Jokaisen nikkisi ollessa edelleen samanlainen sensuuriherkkä heikkohermo jonka psyyke hajoaa aina kun sinun viestien kalasteluviesteihin vastataan joilla sinä vttuile persuille ylläpidon suojeluksessa palstan antipersuluotsi vastauksia kalastelet. Puutu enää kuin se perinteinen avaus missä sinä s24 palstat persujen maalittamiseen valjastanut trolli huudat pää punaisena ylläpitoa apuun kun keskustelupalstalla vastataan sinun keskustelujen avauksiin?

      • Anonyymi

        Persujen äänestäminen on yhtä järkevää kuin täyden likaämpärin kaataminen päähänsä. Kukapa aikuiselta persulta sellaista voi kieltää, mutta järjetöntähän se on.


    • Anonyymi

      Populismin isää Soinia palvovaksi populistiksi sinä ap olet kova poika populismia vastaan sotimaan joita itsekkin edustat..🥱

    • Anonyymi

      Persuihin syvästi pettynyt pölhöpopulisti yrittää selittää itselleen miksi ei tehnytkään tyhmästi kun äänesti persuja, koska virheiden myöntäminen on kiellettyä persuilta.

      Uhriutuminen ja itselleenkin valehtelu on taas persuismin syvintä olemusta.

    • Anonyymi

      "Persut ovat ainoa puolue, joka kannattaa aitoa demokratiaa eli kansanvaltaa."

      Persujen voitaisiin katsoa ajavan enemmänkin poliittista tyranniaa. Orbanin Unkari on oiva esimerkki siitä.

      "Me emme ole diktaattoreita vaan pikemminkin kansan tahdon välikappaleita." -Joseph Goebbels-

      Demokratiaan kuuluvat myös demokratia-arvot. Tunnistavatkos persut ne? Orban ei ainakaan. Ja samasta oikeusvaltiolle pyllistämisestä on saatu jo merkkejä persuilta esim. seuraavassa tapauksessa:

      "Nyt ärähtää korkeimman hallinto-oikeuden presidentti: oikeusvaltion horjuttamisen täytyy loppua

      KHO:n johtaja on huolestunut, koska hallituksen päätösten laillisuutta valvoneelle apulaisoikeuskanslerille ehdotettiin hiljan jopa potkuja."

      https://yle.fi/a/74-20066668

      Ei ole mitään syytä kannattaa tuollaista touhua eli persujen "suoraa kansanvaltaa". Siksi lainasin tuota Goebbelsin sitaattia, koska Hitlerin Saksa on historiassa se kaikista näkyvin esimerkki, mitä "kansan tahdon välikappaleet" saattavat pahimmillaan saada aikaan. Tyranniaa.

      • Ohhoh ja kjeh kjeh. Kiva yllätys, että tuli noin ärhäköitä vastauksia. Olisiko pitänyt pistää vielä kovempaa ja iskevämpää tarinaa jotta tämä tietty palstaporukka olisi hyppinyt seinille? Johonkin hermoon kuitenkin sain osumia. Tämmöisiä vastauksia minulle ei ole tullut kuin ilmastonmuutos-palstalla. En ole millään muotoa pyrkinyt olemaan trolli enkä sata varmasti ole kenenkään muun kuin ihan omalla asiallani. Eiväthän nämä vastaajat ajatuksistani mitään muuta ole ymmärtäneet kuin että puolustan persuja, mutta siinä tuntuu olevan ärsykettä tarpeeksi,


    • Anonyymi

      Perussuomalaiset on Suomen suurin avoimesti rasistinen ja uusnatsistinen puolue

      Itsenäisyyspäivänä paljastui PS:stä toinen "julkinen salaisuus",
      PS-puolueessa on natsismin kannattajia.
      Se ei ole enää tabu, josta ei voisi puhua eikä kirjoittaa,
      koska he tulivat itse "kaapista ulos".

      Ent. pääministeri Sanna Marin rohkeasti nosti kissan pöydälle ja lausui ääneen ensimmäisen "julkisen salaisuuden": "Perussuomalaiset on avoimesti rasistinen puolue".
      Sen jälkeen Perussuomalaisten rasismi ei ole ollut enää tabu,
      josta ei saa puhua eikä kirjoittaa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kaksi vuotta

      Sitten mä ihastuin suhun päätä pahkaa, kun meillä klikkasi heti ekasta päivästä lähtien. Et varmasti tunne samoin ja tek
      Ikävä
      18
      4371
    2. Raamatun kiroukset ja uhkaukset osoittavat sen ihmisperäisyyden

      "Se sanotaan galatalaiskirjeessä, että jos joku levittää väärää evankeliumia: "...jos joku julistaa teille evankeliumia
      Hindulaisuus
      503
      2380
    3. Onko kenellekään muulle käynyt niin

      Että menetti tilaisuutensa? Kaivattu oli kuin tarjottimella, osoitti kiinnostusta vahvasti, silmät ja olemus täynnä rakk
      Ikävä
      142
      1941
    4. Alahan tulla paikkaamaan tekojas

      Ja lopeta se piilossa oleminen. Olet vastuussa mun haavoista. Vien asian eteenpäin jos ei ala kuulumaan.
      Suhteet
      16
      1530
    5. Onko hän elämäsi rakkaus?

      Itse olen sitä mieltä että kyllä se näin taitaa nyt olla
      Ikävä
      77
      1525
    6. Tekisin mitä vaan että

      Pääsisin eroon susta.
      Ikävä
      159
      1483
    7. Ei tunnu, että välität yhtään

      Tuntuu, että et edes muista minua koko ihmistä. 😢
      Ikävä
      10
      921
    8. Olisitko maailmani?

      Ajattelen sinua ja pelkään välillä, että olenko antanut sinulle liikaa kannettavaksi. Olenko vaatinut sinulta aivan liik
      Ikävä
      34
      798
    9. Tietääkö kaivattusi että

      olet häneen ihastunut? 🤠
      Ikävä
      65
      778
    10. Nainen, vaikka olen ja asun yksin

      Saan silti seksiä aina kun tahdon. :/
      Ikävä
      106
      777
    Aihe