Auttakaa.
Olen juuri 14 vuotta täyttänyt tyttö, mulla on kahvikuppineuroosi, eli aina kun yritän syödä, kädet alkavat täristä, sydän hakkaa ja tulee ällöttävä olo. En oo kertonu tästä kellekkään, en uskalla. Ennen se oli ihan pientä, mutta nykyään en pysty syömään edes KOTONA.
Tänäänkin äiti alko huutaa siitä kun en syönyt ruokaani.. :/. ja viikon päästä olisin lähdössä serkun luo pariks viikoks, mutta miten voin mennä, jos pystyn syömään vain jos olen yksin talossa.
Ja koulussakin tulee ongelmia, kouluruokailuun en voi mennä, mitä selityksiä keksin kavereille? En voi tehdä mitään. Tää rajottaa elämää liikaa :/..!
Olen juuri 14 vuotta täyttänyt tyttö, mulla on kahvikuppineuroosi, eli aina kun yritän syödä, kädet alkavat täristä, sydän hakkaa ja tulee ällöttävä olo. En oo kertonu tästä kellekkään, en uskalla. Ennen se oli ihan pientä, mutta nykyään en pysty syömään edes KOTONA.
Tänäänkin äiti alko huutaa siitä kun en syönyt ruokaani.. :/. ja viikon päästä olisin lähdössä serkun luo pariks viikoks, mutta miten voin mennä, jos pystyn syömään vain jos olen yksin talossa.
Ja koulussakin tulee ongelmia, kouluruokailuun en voi mennä, mitä selityksiä keksin kavereille? En voi tehdä mitään. Tää rajottaa elämää liikaa :/..!
Vastaukset 5
Vanhimmat
veikkaanpa, että jos ainaki kotona kerrot asiasta, niin oireet alakaa pikku hiljaa väheneen, kun sitä ei tarvi pelätä/hävetä.
Voi kun kävi sääliksi lukea tuota sun tekstiä. Voin kuvitella tilanteesi, sulla on varmasti henkisesti todella rankkaa!
Itse olen tällä hetkellä 17-vuotias opiskelijapoika. Mulla alkoi tuo kaikki siinä vaiheessa, kun täytin 16 vuotta. Aluksi jännitin ja pelkäsin vain esiintymistä, koska luulin, että kaikki näkee kuin tärisin (vaikka kukaan ei huomannut mitään). Sitten se kaikki laukesi kuin salaman iskusta ruokapöydässä: käteni tärisi, en uskaltanut nostaa haarukkaa suuhun, tilanne oli aivan kauhea. Suorastaan paniikkimainen. Seuraavana päivänä en voinut ruokalaan mennä. Olo oli niin ahdistava, että olin lähellä pyörtymistä ruokalassa. En uskaltanut kotonakaan syödä muiden nähden. Tuossa vaiheessa päätin ottaa itseäni niskasta kiinni ja mennä lääkärin juttusille. Sain Propral-nimistä lääkettä, jonka ansiosta olen uskaltanut osallistua noihin yleisiin ruokailutilanteisiin. Lääke on lieventänyt käsien tärinää sekä sydämen hakkaamista ja näin ollen pahin pelko usein lievenee. Lääke EI aiheuta riippuvuutta eikä ainakaan kohdallani mitään sivuoireita. Propral on todella yleinen lääke.
Tärkeintä kohdallasi olisi nyt puhua asiasta jollekin. Ei sinun tarvitse kertoa koko totuutta. Voit kertoa osan siitä tai niin paljon kuin uskallat. Kyllä vanhempasi varmasti ymmärtävät! Itse jouduin kertomaan koko tarinan, kun äitini oli huomannut nuo lääkkeet kaapissani ja huolestunut. Helpotus oli suuri, kun hän kertoi nuoruudessaan kärsivän täysin samanlaisista oireista. Olen parille kaverille kertonut myös, en tosin ihan koko totuutta, mutta osan siitä. KAIKKI ovat suhtautuneet asiallisesti. Ihmiset kärsivät PALJON suuremmistakin ongelmista kuin tämä. Usein tämä menee iän myötä ohi ja on yhteydessä murrosiän tuomiin muutoksiin. Älä häpeä liikaa ongelmaasi. Mitä enemmän yrität sitä vastaan kamppailla ja salata sitä, sitä enemmän kärsit. Jos sinua pelottaa kertoa, että pelkäät syödä muiden nähden, koska pelkäät tuota käsien tärinää, niin muuntele jotenkin tarinaa... kerro vaikka, että olet joskus meinannut tukehtua ruokaan tai jotain vastaavaa ja sinulle on jäänyt negatiivinen mielikuva yleisistä ruokailutilanteista.
Itse olen ainakin muuttunut avoimemmaksi tämän ongelman myötä. Olen huomannut, että jokaisella on omat ongelmansa, kukaan ei ole täydellinen. Ei sinun tarvitse tästä ongelmasta kärsiä. Käy vaikkapa lääkärin juttusilla, hän varmasti antaa sinulle lisää vinkkejä. Tsemppiä! :)
Itselläni kahvikuppineuroosin oireet alkoivat yläasteen 7. luokalla. Nyt olen 27-vuotias ja oireet eivät ole täysin poistuneet. Kyllä hyvää elämää voi elää näinkin. Ihan hyvin olen elämässäni pärjännyt. Kotona syöminen ei ole minulle ongelma, mutta kun esimerkiksi työporukalla mennään syömään, niin yritän valikoida "helposti" syötävää ruokaa. Kouluruokailussa tuo valikoiminen ei ollut niin helppoa. Keitot ja riisit ovat hankalia. Suosittelen totta kai, että menet puhumaan asiastasi vaikka aluksi terveydenhoitajalle. Kyllä hän ohjaa sut eteenpäin. Jos terkkari ei ota sua todesta, niin kyllä voit varata ajan lääkärille ihan itsekin. Mulle ainakin on tehnyt hyvää kertoa ongelmastani läheisilleni ja ei kukaan ole alkanu mua pitämään tän vuoksi mitenkään huonona ihmisenä.
Pieniä niksejä, joilla voit taas totutella käymään syömässä yhdessä muiden kanssa. Mene vaikka taas niille aterioille, joissa sattuu olemaan ruokana esim. perunaa ja muuta sellaista, joka tarttuu haarukkaan. Mulle ainakin tuollaisten ruokien syöminen on ollut aina helpompaa. Sitten sitä juomalasia ei kannata täyttää ihan täyteen. Aloita vaikka puolilasillisella ja täytä sitten lisää kun rohkeus riittää. Minulle itselleni oli helpompaa alkaa täyttää lasi vedellä kuin maidolla. Jotenkin tuolla päässä vain tuli sellainen ajatus, että jos vesi sattuu loiskumaan, niin sehän on vain vettä ja ei tahraa vaatteita.
Onneksi nykyään kouluissa ei niin paljoa enää tarvi värkätä piirtoheitinkalvojen kanssa, vaan esityksiä voi tehdä suoraan tietokoneelta. Mulle tuo kalvojen siirtely ja näyttäminen oli tuskaa
Toiset kyllä kai tästä paranee ja uskoisin, että lopuillakin oireet helpottaa ja näiden kanssa oppii elämään. Näin ainakin mulla on käynyt, eli kuulun tuohon jälkimmäiseen ryhmään.
moi,, kiitti vinkeistä.
siis mulla se ongelma ei niin paljoo oo se käsien täriseminen, vaan jos vaikka kun siis.. laitan haarukkaa suuhun niin mulla alkaa pää täristä, ei se haittais jos pelkät kädet tärisis mutta kun en saa sitä ruokaa suuhun, kohta on kiva kun alkaa taas koulu :/ :/. en sit tiiä et mitä tekosyitä taas keksisin vuoden kavereille että miks en syö. :O :/
Enkä ymmärrä, että kun olin kummini luona 2viikkoa, niin että miks mulla ei siellä tullu tätä kertaakaan :/. mutta kaikissa muissa paikoissa tulee.
En uskalla mennä minnekkään lääkärin tai terkkarin juttusille :/. Tästä ei tiedä vielä kukaan. Ja koulussa kanssa se tulee vaan aina siellä isossa ruokasalissa, mutta kotitalouden tunneilla ei tullu :/.
Yleensä leipiä on helppo syödä, mutta haarukoita ja lusikoita on vaikee käyttää. toivottavasti tää ei tästä pahennu :/. ääähh..
Olen luullu tosiaa, että mä oon ainoo, jolla on tollanen ongelma ton koulun ruokalan kanssa. Mulla alkaa kans pää täristä, ja niskat on jännittyneet. Nyt ku koulu alko, ni mul alko kans tekosyiden keksimiset siihen et miks en syö.
Olin kesällä ulkomailla sellasella leirin tapasella, missä syötiin isossa porukassa, mutta siellä tätä ongelmaa ei ollu; se on vaan koulun ruokalassa.
Ei oo kivaa ku sitä tilannetta alkaa välttelee, pitäis vaa kohdata se ongelma, mut ei oo niin helppoo :/