- h-laisuus toimii kastekiistojen hengessä -

Raamatun vastaisesti toimii !

Pelastunutta ristin ryöväriä ei oltu kastettu ollenkaan.
Helluntaiuskoon kuuluvat olennaisesti kastekiistat ja kehuminen kasterituaalin "pelastusvarmuudesta."

Missä hengessä ?

Kirje heprealaisille 6:1-2
JÄTTÄKÄÄMME sentähden Kristuksen opin alkeet ja pyrkikäämme täydellisyyteen, ryhtymättä taas uudestaan laskemaan perustusta: parannusta kuolleista töistä ja uskoa Jumalaan,
OPPIA KASTEISTA ja kätten päällepanemisesta, kuolleitten ylösnousemisesta ja iankaikkisesta tuomiosta.
17202
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 17

Vanhimmat

Kristillinen kaste alkoi vasta Jeesuksen antaessa sovintoverensä ja Henkensä kasteeseen veden lisäksi. Sitä helluntailaiset eivät tunnusta ollenkaan. Helluntailaisusu on Amerikasta tuotu paha eksytys ja heresia, mihin ei pidä sotkeentua millään tavalla.

Äänestä
  • Jeesus ei todista vedessä olevasta Hengestä, vaan uskon kautta Häneen saatavasta Hengestä.

    38 Joka uskoo minuun, hänen sisimmästään on, niinkuin Raamattu sanoo, juokseva elävän veden virrat."
    39 Mutta sen hän sanoi Hengestä, joka niiden piti saaman, jotka uskoivat häneen; sillä Henki ei ollut vielä tullut, koska Jeesus ei vielä ollut kirkastettu. ( Joh 7)

    Esim Korneliuksen kodissa ihmiset saivat Pyhän Hengen ilman vettä, uskottuaan Herraan Jeesukseen Kristukseen.

    43 Hänestä kaikki profeetat todistavat, että jokainen, joka uskoo häneen, saa synnit anteeksi hänen nimensä kautta."
    44 Kun Pietari vielä näitä puhui, tuli Pyhä Henki kaikkien päälle, jotka puheen kuulivat.
    45 Ja kaikki ne uskovaiset, jotka olivat ympärileikatut ja olivat tulleet Pietarin mukana, hämmästyivät sitä, että Pyhän Hengen lahja vuodatettiin pakanoihinkin,
    46 sillä he kuulivat heidän puhuvan kielillä ja ylistävän Jumalaa. Silloin Pietari vastasi:
    47 "Ei kaiketi kukaan voi kieltää kastamasta vedellä näitä, jotka ovat saaneet Pyhän Hengen niinkuin mekin?" ( Apt 10)

    Kertaus :

    14 hän on puhuva sinulle sanoja, joiden kautta sinä pelastut, ja koko sinun perhekuntasi'.
    15 Ja kun minä rupesin puhumaan, tuli Pyhä Henki heidän päällensä, niinkuin alussa meidänkin päällemme.
    16 Silloin minä muistin Herran sanan, jonka hän sanoi: 'Johannes kastoi vedellä, mutta teidät kastetaan Pyhällä Hengellä'.
    17 Koska siis Jumala antoi yhtäläisen lahjan heille kuin meillekin, kun olimme uskoneet Herraan Jeesukseen Kristukseen, niin mikä olin minä voidakseni estää Jumalaa?"
    18 Tämän kuultuansa he rauhoittuivat ja ylistivät Jumalaa sanoen: "Niin on siis Jumala pakanoillekin antanut parannuksen elämäksi".
    ( Apt 11)

    Usko tulee kuulemisesta ja kuuleminen Kristuksen sanasta.
    Pyhä Henki annetaan uskon kautta Jeesukseen Kristukseen.

    Pelastuksen evankeliumin ja sydämen uskon puolesta.

    Usko Toivonen

    Äänestä

Jos ryövärit oli muista uskonnoista ja heimoista käännynnäisiä, niin heidät oli kastettu proselyyttikasteella Juutalaisuuteen.

Äänestä

Ainoa rituaali, jossa mentiin kokonaan veden alle katseilta piiloon pesemään lihan saastaisuuksia yhdynnän ja kuukautisten jälkeen, oli Mikve-pesu, johonka Parhami ja Olseni tykästyivät.

Äänestä

Helluntaievankeliointi tarkoittaa uudelleenkastamista.
Saatanasta vai Jumalasta ?

Äänestä
  • Sinäkö kastat uudelleen ihmisiä ? Missä, milloin. Saimaallako joulukuussa ?

    Äänestä

Kun katsotaa tämän maan kirkkohistoriaa nimenomaa LUTERILAISET ovat vainonneet eniten baptisteja ja vapaakirkollisia. Siitä ei päästä minnekään. Vielä tänään siitä on todistuksena kirkosta eroinneitten hautausmaat. Niitä on jopa metsässä, kaukana asutuksesta. Olet aikamoinen valehtelija.

Äänestä

Helluntailaisuus on sielullista eksytystä.
Tavoitellaanko nykyään hurmahenkikokemuksia ?

Äänestä

Aloittaja fariseus

Mene itseesi. Nimenomaan haet kiistanaiheita. Kuulut roskaväkeen. Toimit raamatun vastaisesti itse.

Äänestä

Hebrealaiskirje tarkoittaa sitä että lihalliset uskovat kinastelevat lihallisen uskonnollisuuden asioista näin vai näin. Pyhässä Hengessä ei ole enää niitä uskon alkeita.

Äänestä

Me helluntailaiset olemme haudatut uskovien upotuskasteella, joten voimme olla hyvällä omallatunnolla!

Roomalaiskirje:
6:4 Niin olemme siis yhdessä hänen kanssaan haudatut kasteen kautta kuolemaan, että niinkuin Kristus herätettiin kuolleista Isän kirkkauden kautta, samoin pitää meidänkin uudessa elämässä vaeltaman.

Äänestä

Ei sillä kasteella kuitenkaan vaelleta vaan Pyhän Hengen lahjan avulla. Armon Hengen avulla.

Äänestä
  • Kyllä sinne vaelletaan omilla jaloilla. Vaan ei kanneta sylissä.

    Äänestä

  • Tottakai uskovien upotuskasteen jälkeen Jeesus kastaa Pyhällä Hengellä!

    Äänestä

  • Anonyymi00014 kirjoitti:

    Tottakai uskovien upotuskasteen jälkeen Jeesus kastaa Pyhällä Hengellä!

    Ei kasta kyllä kaikkia. Muuten ei kannatettaisi kansanmurhaa.

    Äänestä

Itse tuot tänne kastekiistasi. Haluat vaan väitellä. Elävä usko puuttuu sinulta. Niin tyypillistä luterilaisille.Kuulut roskaväkeen.

Äänestä

Sinulle ei ole mikään asia selvää, Toimit kiistojen hengessä, raamatun vastaisesti. Ota mielialalääkkeesi ja palaa heti B-sairaalaan.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Raamatun vastaisesti toimii !

Pelastunutta ristin ryöväriä ei oltu kastettu ollenkaan.
Helluntaiuskoon kuuluvat olennaisesti kastekiistat ja kehuminen kasterituaalin "pelastusvarmuudesta."

Missä hengessä ?

Kirje heprealaisille 6:1-2
JÄTTÄKÄÄMME sentähden Kristuksen opin alkeet ja pyrkikäämme täydellisyyteen, ryhtymättä taas uudestaan laskemaan perustusta: parannusta kuolleista töistä ja uskoa Jumalaan,
OPPIA KASTEISTA ja kätten päällepanemisesta, kuolleitten ylösnousemisesta ja iankaikkisesta tuomiosta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu