Itsenäisyyspäivän tapahtumat olivat tietysti mielenkiintoisia ja niistä jo laitoin jotakin kyseiselle avaukselleni. Minulle, urheilun ystävänä vähintään yhtä mielenkiintoisia olivat viikonlopun urheilutapahtumat. Niitä seurasin tiiviisti tv:sta lauantaina ja ehdinpä seurata vielä eilenkin, kun palasin kotiin jo klo 14.45 Karjaan reissulta, jolle lähdin klo 10.00.
Surullinen näyttö tilanteestamme tuli jo kesällä. Suomi on osallistunut kymmeniin olympialaisiin, mutta nuo Pariisin olympialaiset olivat ensimmäiset, joissa jäimme ilman yhtäkään mitalia. Paljon paremmalta ei näytä tilanne nyt talvilajeissakaan. Viikonvaihteessa olivat monien lajien kisat Norjan Lillehammerissa, mäkikisat Puolan Vislassa ja ampumahiihdossa kisailtiin meidän Kontiolahdella.
Norjahan juhli hiihtolajeissa, jopa kolmoisvoitoin. Huimasti suomalaisia paremmin norjalaiset menestyivät myös mäkihypyssä ja ampumahiihdossakin. Kolmikisaisena viikonloppuna ainoa palkintopallille päässyt oli ampumahiihtäjämme Suvi Minkkinen ollen kolmas naisten pikamatkalla.
No, Iivo Niskanen toki voitti yhden hiihdon hiljattain Rukalla, mutta ”yksi pääsky ei kesää tee”, eikä hänen ”lentonsa” ollut enää kummoista tuolla Lillehammerissakaan. Surullista.
(Tämä avaukseni kai kuuluisi paremmin urheilun palstalle, mutta laitan tänne, kun en koskaan muilla palstoilla käy)
Huippu-urheilumme alennustilasta
11
321
Vastaukset
- Anonyymi
Kouluun ei enää kävellä tai hiihdetä, yllättävää kyllä vähiten liikkuvat ja lihavimmat lapset löytyy maaseudulta, sieltä ennen tuli hyviä urheilijoita. Nyt paremmin pärjäävät urheilijat tulee kaupungeista, mutta lähinnä joukkuelajeihin, toki se on sinällään hieno asia. Liikkumisen vähyys nuorena vaikuttaa paljon, samoin nuoria kiinnostaa muut asiat enemmän, eli liikunnasta kilpailee tietokonepelit, some jne jne.. Maaseudulla mopot, traktorit, mönkijät ja peltoautot kiinnostaa nuoria enemmän ja susien pelossa ei kouluun mennä muulla kuin taksilla tai bussilla kotiovelta.
- Anonyymi
Ei kouluun edes voi hiihtää nykyaikana, kun nykyajan varusteiden vaatimia latuja sinne ei ole. Sitä paitsi koulumatkat ovat venyneet jopa kymmeniin kilometreihin.
Kävely ja hiihto ovat hyvää kuntoilua, mutta kilpahiihtäjäksi ei millään koulumatkoilla kehitytä. Parhaat nykyhiihtäjämme tulevatkin urheilulukioista, joissa nuoret saavat ammattimaista valmennusta rankoissa maastoissa.
- Anonyymi
Kapin alennustilasta kertoo jotain, että kyseli itseltään, oletko sinä se Sisun johtaja? Kapiparka, narsisti hulluuden rajamailla.
- Anonyymi
Norja jyrää sekä naisten että miesten hiihdossa, mutta eipä se näytä tuottavan iloa norjalaisyleisöllekään. Jostain olin lukevinani arvion, että Lillehammerin hiihtoja katsoi paikan päällä noin 300 henkeä, vaikka kysymyksessä oli sentään maailmancupin kisa! Rukan Suomen cupikin kaksi viikkoa aiemmin keräsi enemmän yleisöä.
Norjalaisten ylivoima on siis vienyt myös kotiyleisön mielenkiinnon hiihtoon. Jo pitempään olen pannut merkille norjalaisyleisön hiljaisuuden. Miksi kannustaa omia, kun he voittavat miehissä takuuvarmasti ja naisissakin todennäköisesti. Mielenkiinnon puute ei voi olla heijastumatta myöskään hiihtäjien saamiin palkintorahoihin.Oletpa melkoinen psykologi! Noin varmaan on; norjalaiset ovat jo niin tottuneet urheilijoittensa voittoisuuteen, ettei niiden kisailu heitä enää kiinnosta.
Norjan huippu-urheilijoiden ei tarvinne välittää siitä, että heidän jatkuva voittoputkensa vie kotikisojen yleisön, kun rikas maa rahoittaa heitä muilla tavoilla. Kai nuo urheilijat saanevat ”lisäliksaa” myös voitoistaan muissa maissa.
- Anonyymi
Sinä Kapi olet hetken "lapsi". Vain peruskoulujen liikuntakasvatus kantaa e´hedelmää, siis pitkäjänteisyyttä tarvitaan. Sitä oli ennen myös Keskustan politiikassa vaan ei enää ole.
Ossi, oikea, lähelllä Keskustaa oleva aito SOTILAS- Anonyymi
Sinun rapamahasta päätellen sinä tarvitsisit liikuntaa todella kovasti. Sotilaan pilakuva tuollainen läski joka ei voisi enää makuulta edes ampua, keikkuisit kuin harakka pienestäkin rekyylistä. Muista aloittaa pitkäjänteisesti, tuolla läskimäärällä voi paikat muuten revähtää ja tyrä pahentua vielä entisestään tai jopa peräpukamasi puhjeta ponnistuksesta.
Olympiakomitean uusi puheenjohtaja vaikuttaa hyvältä.
Laittoi henkilökohtaisesti urheilijoiden vakuutus asiat kuntoon.
Pääasia ettei vanhan vallan kepunheittäjää valittu.
Jos olet huomannut naisten kestävyysjuoksussa on nyt hyvä pöhinä päällä.- Anonyymi
Tämä avaukseni kai kuuluisi paremmin urheilun palstalle, mutta laitan tänne, kun en koskaan muilla palstoilla käy
- Anonyymi
Nerokasta.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 2011571
Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies
Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?58981Anteeksipyynnöstä
Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän140954- 85902
- 61866
Martinan tarve valehdella.
Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t265754Tumman vihreä mercedes
Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,10750Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla
Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä339694Miksi tällainen pelottaa ja aiheuttaa joillakin ärtymystä?
"Sitoudun ystävien ja kollegoiden kanssa puuttumaan seksistisiin vitseihin ja vähättelyyn. Sanon ääneen, kun jokin ei ol74686Olisitko oikeasti valmis rikkomaan
Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk58684