Hallituksen kauhein virhe nykyaikana

Mielestäni nyt, taas, jos koskaan enää on mahdollisuutta, on toimia niin, että kansalaiset tuntevat olevansa arvokkaita ja samassa veneessä pienessä maassamme!

Nyt pahin mahdollinen virhe on lietsoa vastakkainasettelua, laittaa hintalappuja vanhusten hoidolle, sairaille, vammaisille ja vähätuloisille hyödyttöminä yhteiskunnan jäseninä!

Suomi on edelleen rikas maa. 10% leikkaus omistajilta taittaisi velan julkisen ja huonosti toimivan yksityisen sektorin väliltä. Pakko on on omavaraisuuteen ruuantuotannossa panostaa verovaroin maantieteestä johtuen. Pakko on puolustukseen panostaa maantieteestä johtuen.

Se, millä itsenäisyytemme pidimme, oli kansan yhteinen halu puolustaa tätä maata.

Tasavaltaa. Suomea. Jossa ihmisinä pidetiin punikkien lapsia ja tehtaantyöläisiä.
Sodissa saatiin takkin, mutta oma valtiomuoto ja hallinto säilyi. Kun erottiin natseista ajoissa. Pitkän eduskunnan aikana SDP:llä oli 84 kansanedustajaa ja Maalaisliitolla 53. Eli kolmasosa oli porvareita, niistä 4% kannatti IKL:ää.

Suomen vahvuus oli se, että ketään ei jätetä. Ja sen perinnön turvin itsekin pienipalkkaista sairaanhoitotyötä tein yli neljäkymmentä vuotta. Ajatuksena, että ei ihminen paljon tarvitse, eikä sitäkään kauan aikaa. Onnellista aikaa!

Olenko yksin kummallisten ajatusteni kanssa?
4113
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Niinpä. Ennen oli se, että kaveria ei jätetä, nykyään on että kaverille ei jätetä.

Äänestä

Onkohan se paras tapa saada Suomi yhtenäiseksi kansaksi?

Äänestä

Olen kiitollinen siitä, että Suomen ensimmäiseksi presidentiksi saatiin J.K. Ståhlberg, juristi. Joka kannatti laillisuutta. Jonka aikana Suomen tasavallan perustuslaki luotiin.

Uskon, että hän on ollut suuri syy, Suomen kansan yhtenäisyyteen.

Äänestä

En ole punakapinallisen jälkeläinen, koska esivanhempani pikkuveli kuoli vankileirillä.
Mutta tiedän, että meillä kotona oltiin luokkatietoisia. Me oltiin ahkeria, tehtiin töitä rahapalkkaa vastaan. Ja vapaa-aikana harrastettiin urheilua ja kulttuuria. Jotta meistä tulisi parempia ihmisiä ja muutaisimme yhteiskuntaa niin, että ketään ei syrjitä.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Mielestäni nyt, taas, jos koskaan enää on mahdollisuutta, on toimia niin, että kansalaiset tuntevat olevansa arvokkaita ja samassa veneessä pienessä maassamme!

Nyt pahin mahdollinen virhe on lietsoa vastakkainasettelua, laittaa hintalappuja vanhusten hoidolle, sairaille, vammaisille ja vähätuloisille hyödyttöminä yhteiskunnan jäseninä!

Suomi on edelleen rikas maa. 10% leikkaus omistajilta taittaisi velan julkisen ja huonosti toimivan yksityisen sektorin väliltä. Pakko on on omavaraisuuteen ruuantuotannossa panostaa verovaroin maantieteestä johtuen. Pakko on puolustukseen panostaa maantieteestä johtuen.

Se, millä itsenäisyytemme pidimme, oli kansan yhteinen halu puolustaa tätä maata.

Tasavaltaa. Suomea. Jossa ihmisinä pidetiin punikkien lapsia ja tehtaantyöläisiä.
Sodissa saatiin takkin, mutta oma valtiomuoto ja hallinto säilyi. Kun erottiin natseista ajoissa. Pitkän eduskunnan aikana SDP:llä oli 84 kansanedustajaa ja Maalaisliitolla 53. Eli kolmasosa oli porvareita, niistä 4% kannatti IKL:ää.

Suomen vahvuus oli se, että ketään ei jätetä. Ja sen perinnön turvin itsekin pienipalkkaista sairaanhoitotyötä tein yli neljäkymmentä vuotta. Ajatuksena, että ei ihminen paljon tarvitse, eikä sitäkään kauan aikaa. Onnellista aikaa!

Olenko yksin kummallisten ajatusteni kanssa?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu