sdp sallii työpaikkakiusaamisen kun ei erota krista kiurua

Anonyymi-ap

Rikoslaki ja työpaikkakiusaaminen
» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »
Rikoslaissa ei ole erikseen mainintaa työpaikkakiusaamisesta, mutta työpaikkakiusaaja voi silti syyllistyä esimerkiksi rikoslain mukaiseen pahoinpitelyyn, mikäli teko täyttää rikoksen tunnusmerkit. Mikäli työpaikkakiusaaja on työnantaja tai tämän edustaja, voi kiusaaja syyllistyä työsyrjintään.

Työsyrjintä voi kohdistua työpaikkailmoitukseen, valintaan, tai palvelussuhteen aikaan, jolloin työnhakija tai -tekijä asetetaan epäedulliseen asemaan ilman hyväksyttävää syytä. Syrjinnän tulee kuitenkin johtua jostain henkilöön liittyvästä seikasta, esim. Alkuperä, ihonväri, kieli, ikä, perhesuhteet, sukupuolinen suuntautuminen, terveydentila, yhteiskunnallinen mielipide, ammatillinen toiminta tai muu vastaava. Työsyrjinnästä työnantaja tai tämän edustaja tuomitaan sakkoon tai vankeuteen vähintään kuudeksi kuukaudeksi.

Jos henkilö tekee työpaikalla toiselle ruumiillista väkivaltaa tai vahingoittaa toisen terveyttä tekemättä tällaista väkivaltaa, syyllistyy hän pahoinpitelyyn. Lisäksi, jos henkilö aiheuttaa työpaikalla toiselle kipua tai saattaa toisen tiedottomaan tai muuhun vastaavaan tilaan, on henkilö tuomittava pahoinpitelystä. Pahoinpitelyä voidaan tehdä siis myös sanallisesti. Rikosta arvioitaessa, tärkeää on uhrin oma näkemys asiasta ja vammoistaan. Rangaistus pahoinpitelystä on sakko tai vankeutta enintään kahdeksi vuodeksi. Myös yritys on rangaistavaa.

Työpaikkakiusaaja voi syyllistyä myös vammantuottamukseen, jos hän huolimattomuudellaan aiheuttaa toiselle ruumiinvamman tai sairauden, joka ei ole vähäinen. Vammantuottamuksesta voidaan tuomita sakkoon tai vankeuteen enintään kuudeksi kuukaudeksi.


- Lakipuhelin neuvoo aamusta iltaan joka päivä -


Suomen paras lakipuhelin! Kiitos tästä palvelusta.


Jos kiusaaja levittää valheellista tietoa kiusatusta voi kiusaaja syyllistyä kunnianloukkaukseen tai jopa törkeään kunnianloukkaukseen. Rangaistus kunnianloukkauksesta on myös sakko tai kuusi kuukautta vankeutta.

Lisäksi työpaikkakiusaaminen voi täyttää laittoman uhkauksen tai yksityiselämää loukkaavan tiedon levittämisen tunnusmerkistön.

Kiusatulla on joissain tapauksissa mahdollista hakea vahingonkorvausta tuomitulta kiusaajalta esimerkiksi henkisestä kärsimyksestä. Kiusatun on kuitenkin kyettävä näyttämään vahinko toteen, esimerkiksi lääkärinlausunnolla.


- Lakipuhelin neuvoo aamusta iltaan joka päivä -
Pyydä tarjous lakipalvelusta


Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi
Kuvaus
Voit halutessasi kuvata tilannettasi lyhyesti.

Sähköpostiosoite

Puhelinnumero

Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.




Selvitämme maksutta, tarvitseeko sinun maksaa lakikulujasi
Tiesitkö, että monissa asioissa lakikulusi ovat katettavissa kotivakuutuksen oikeusturvavakuutuksesta tai julkisesta oikeusavusta. Usein lakikulut voidaan myös vaatia vastapuolen maksettavaksi.

Lähettämällä yllä olevan tarjouspyynnön tai soittamalla asiakaspalveluun 0400 4111 43 saat:

maksuttoman selvityksen lakikuluistasi
maksuttoman alkukartoituksen asiaasi
halutessasi asiaasi erikoistuneen juristin maan kattavasta, laajasta juristiverkostosta.
Jos tarvitset vain lakineuvontaa, niin soitathan lakipuhelimeen 0600 12 450. Asiakaspalvelu ei anna lakineuvoja.

Aiheeseen liittyvät artikkelit
Rikoslaki ja työsyrjintä
Rikoslaki ja työturvallisuusrikos
Salassapitorikos työsuhteessa
Työaikasuojelurikos vahingoittaa työntekijän etua
Työntekijöiden edustajien oikeuksien loukkaaminen
Työntekijöiden järjestäytymisvapauden loukkaaminen
Työsyrjintä voi alkaa jo rekrytoinnista
Työturvallisuusrikos ei ole vähäinen teko
Kiskonnantapainen työsyrjintä
Luvattoman ulkomaisen työvoiman käyttö
Suosittele tätä artikkelia:



Selaa lakitietoa
Asunto- ja kiinteistö
Ihmis- ja perusoikeudet
Immateriaalioikeus
Irtain omaisuus
Julkinen hallinto
Kilpailuoikeus
Kuluttajansuoja
Lainat ja velat
Lakipuhelin
Liikenne
Oikeudenkäynti
Perheoikeus
Perintöoikeus
Persoonallisuusoikeus
Rahoitus
Rikosasiat
Sopimukset
Työ- ja virkasuhde
Ulosotto- ja konkurssi
Vahingonkorvaus
Vakuusoikeus
Verotus
Vuokra-asiat
Ympäristö ja asuminen
Yritykset ja yhteisöt

13

118

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Työpaikkakiusaamisen ilmeneminen
      Työturvallisuus lain mukaan: Jos työssä esiintyy työntekijään kohdistuvaa hänen terveydelleen haittaa tai vaaraa aiheuttavaa häirintää tai muuta epäasiallista kohtelua, työnantajan on asiasta tiedon saatuaan käytettävissään olevin keinoin ryhdyttävä toimiin epäkohdan poistamiseksi.
      Sisällysluettelo
      Epä­asial­li­sen koh­te­lun muo­to­ja
      huutaminen ja haukkuminen
      aiheeton arvostelu
      mitätöinti
      mustamaalaaminen
      naurunalaiseksi saattaminen
      sosiaalinen eristäminen: ei puhuta, ei kuunnella, kohdellaan kuin ilmaa
      tiedonvälityksen ulkopuolelle jättäminen
      kohtuuton työn valvonta
      osaamisen vähättely
      perusteeton työtehtävien pois ottaminen
      osaamisen kannalta tai aikaisempia tehtäviä selvästi vaatimattomampien työtehtävien antaminen.
      Sek­su­aa­li­nen häi­rin­tä
      Seksuaaliseen häirintään puuttumisesta säädetään myös tasa-arvolaissa, yhdenvertaisuuslaissa ja rikoslaissa.

      Seksuaalisella häirinnällä tarkoitetaan sanallista, sanatonta tai fyysistä, luonteeltaan seksuaalista ei-toivottua käytöstä, jolla tarkoituksellisesti tai tosiasiallisesti loukataan henkilön henkistä tai fyysistä koskemattomuutta erityisesti luomalla uhkaava, vihamielinen, halventava, nöyryyttävä tai ahdistava ilmapiiri.

      Sukupuoleen perustuvalla häirinnällä tarkoitetaan henkilön sukupuoleen, sukupuoli-identiteettiin tai sukupuolen ilmaisuun liittyvää ei-toivottua käytöstä, joka ei ole luonteeltaan seksuaalista, jolla tarkoituksellisesti tai tosiasiallisesti loukataan tämän henkistä tai fyysistä koskemattomuutta ja jolla luodaan uhkaava, vihamielinen tai ahdistava ilmapiiri.

    • Anonyymi

      Työpaikkakiusaaminen
      Työpaikkakiusaaminen on koko työyhteisön ongelma, johon pitää ja voidaan puuttua työpaikan kaikilla tasoilla. Tavoitteena pitää olla kiusaamisen nollatoleranssi eli organisaatiokulttuuri, jossa kiusaamista ei hyväksytä eikä suvaita.
      Kolme työntekijää keskustelevat yhdessä istuen ja neljäs työntekijää seuraa keskustelua yksin sivussa seisten.
      Työpaikkakiusaaminen on toistuvaa, pitkään jatkuvaa kielteistä kohtelua, loukkaamista, mitätöintiä tai sosiaalista eristämistä. Kiusaaminen etenee prosessina, jonka seurauksena kohteeksi joutunut ajautuu puolustuskyvyttömään tilanteeseen. Arjen ohimenevä huono kohtelu muuttuu kiusaamiseksi, kun asiaton ja loukkaava käyttäytyminen on toistuvaa ja pitkään jatkuvaa.

      Pitkään jatkuneen kiusaamiskokemuksen kustannukset voivat nousta useisiin kymmeniin tuhansiin euroihin.

      Kiusaamisella vaikutetaan yksilön mahdollisuuksiin tehdä työtään sekä hänen maineeseensa ja mahdollisuuksiinsa kommunikoida muiden kanssa työyhteisössä. Kiusaamisen ja jatkuvan epäasiallisen kohtelun kohteeksi joutuminen heikentää hyvinvointia. Työyhteisössä ilmenevä kiusaaminen heijastuu myös sitä havainnoiviin ja työyhteisön toimivuuteen.

      Kiusaaja on useimmin yksi tai useampi työtoveri, toiseksi yleisimmin lähiesihenkilö. Kiusaaja voi myös olla alainen tai jokin ryhmä.

      Noin 10 % kuntatyöntekijöistä kokee olevansa kiusaamisen kohteena työpaikallaan.*

      Kiusaamisen tunnistamista voi häiritä usean eri käsitteen käyttö samasta asiasta. Käsitteitä ovat henkinen väkivalta, kiusaaminen, häirintä ja epäasiallinen kohtelu. Arjessa näillä sanoilla tarkoitetaan yleensä samaa asiaa.

      Kiusaa­mi­sen nol­la­to­le­rans­si
      Kiusaamisen nollatoleranssi tarkoittaa sitä, että työyhteisössä ei hyväksytä eikä suvaita minkäänlaista kiusaavaa ja epäasiallista käyttäytymistä.

      Työpaikalla vallitsee nollatoleranssi, kun:

      Johto viestittää, että minkäänlaista häirintää tai kiusaamista ei hyväksytä.
      Työyhteisön jäseniä tuetaan ottamaan puheeksi, jos he kokevat tai havaitsevat häirintää tai epäasiallista kohtelua.
      Esihenkilö puuttuu tilanteeseen asianmukaisesti ja viivytyksettä saatuaan tiedon kiusaamiskokemuksesta ja -havainnosta.
      * Tieto perustuu Työterveyslaitoksen Kunta10-pitkittäistutkimukseen tuloksiin vuodelta 2020 (n = 65 179).

      Kys

    • Anonyymi

      – Joulukuun etäkuulemisessa tosiaan tuo (Kiurun) reilu 17 minuutin luento kysymyspuheenvuorona. Aki Lindén (sd) piti samanlaisen, Ilmari Nurmisen (sd) monologeja on kerrottu koko matkalta, IS:lle kerrotaan.

      Osa kansanedustajista on kokenut, että valiokunnassa on syyllistämistä, manipulointia ja muiden puheiden vääristelyä.

    • Anonyymi

      Aloittaja unohtaa, että Krista on demari. Eli häntä ei voi syyttää.

      • Anonyymi

        Yle ja HS heti puolustaa! Totta


    • Anonyymi

      ddd

    • Anonyymi

      KK on!

    • Anonyymi

      Miten ukko kestää?

    • Anonyymi

      www

    • Anonyymi

      aaa

    • Anonyymi

      Ahdistus juu
      Hoitoalan ongelma nyt kuten valiokunnassa myös

    • Anonyymi

      cVD

    • Anonyymi

      x cx

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kiitos nainen

      Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik
      Tunteet
      11
      3545
    2. MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."

      Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar
      Maailman menoa
      69
      1886
    3. Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?

      Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun
      Maailman menoa
      542
      1578
    4. Kirjoita yhdellä sanalla

      Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin
      Ikävä
      81
      1204
    5. Olet hyvin erilainen

      Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja
      Ikävä
      61
      1002
    6. Yksi syy nainen miksi sinusta pidän

      on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s
      Ikävä
      33
      968
    7. Hyödyt Suomelle???

      Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt
      Maailman menoa
      214
      888
    8. Hyvää Joulua mies!

      Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o
      Ikävä
      60
      833
    9. Hyvää talvipäivänseisausta

      Vuoden lyhyintä päivää. 🌞 Hyvää huomenta. ❄️🎄🌌✨❤️😊
      Ikävä
      171
      824
    10. Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!

      Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill
      Suomalaiset julkkikset
      3
      768
    Aihe