Kaikki idän opit eri muodoissaan yrittävät vallata tyhjiön

Kannattaa sunkin suosiolla tehdä parannus ja uskoa Jeesukseen, muuten viimeisellä tuomiolla odottaa karu yllätys. Eikä se hauskaa tule olemaan kuoleman jälkeenkään kun täytyy Tuonelassa odottaa sitä viimeistä tuomiota. Miten Tuonela ja lopullinen helvetti eroaa keskenään, niin siihen minulla ei ole vastausta.

Anonyymi kirjoitti:

Kannattaa sunkin suosiolla tehdä parannus ja uskoa Jeesukseen, muuten viimeisellä tuomiolla odottaa karu yllätys. Eikä se hauskaa tule olemaan kuoleman jälkeenkään kun täytyy Tuonelassa odottaa sitä viimeistä tuomiota. Miten Tuonela ja lopullinen helvetti eroaa keskenään, niin siihen minulla ei ole vastausta.

Lue lisää

"Kannattaa sunkin suosiolla tehdä parannus ja uskoa Jeesukseen"

Mutta enhän mä voi päättää alkaa uskovani. (Ja sitä paitsi Raamatun mukaan usko on Jumalan lahja, joten siitäkään näkökulmasta uskomaan alkaminen ei edes olisi vallassani.)

"muuten viimeisellä tuomiolla odottaa karu yllätys."

Mua jaksaa ihan oikeasti hämmästyttää vuodesta toiseen uskovien kyvyttömyys tajuta, että ihmistä, joka ei usko helvettiin, on yhtä tyhjän kanssa pelotella helvetillä. Kai nyt alkeellin ajattelu on sallittua, vaikka uskossa olisikin.

"Miten Tuonela ja lopullinen helvetti eroaa keskenään, niin siihen minulla ei ole vastausta."

Mutta juurihan aloituksessa totesit, että luotettavaan tahoon, jolta voi kysellä asioita, on koko ajan ovet auki. Miksi et kysy Jeesukselta asian laitaa? Vai etkö oikeasti uskokaan että Jeesukselta kannattaa kysellä?

Unohdit vastata kysymykseen:
Onko sinulla tämän väitteen ("Jeesus on siis kaikkien näkymättömien ja näkyvien valtojen Luoja") tueksi muuta kuin sokeaa uskoa tai väitteitä, jotka pitäisi uskoa sokeasti?

siare kirjoitti:

"Kannattaa sunkin suosiolla tehdä parannus ja uskoa Jeesukseen"

Mutta enhän mä voi päättää alkaa uskovani. (Ja sitä paitsi Raamatun mukaan usko on Jumalan lahja, joten siitäkään näkökulmasta uskomaan alkaminen ei edes olisi vallassani.)

"muuten viimeisellä tuomiolla odottaa karu yllätys."

Mua jaksaa ihan oikeasti hämmästyttää vuodesta toiseen uskovien kyvyttömyys tajuta, että ihmistä, joka ei usko helvettiin, on yhtä tyhjän kanssa pelotella helvetillä. Kai nyt alkeellin ajattelu on sallittua, vaikka uskossa olisikin.

"Miten Tuonela ja lopullinen helvetti eroaa keskenään, niin siihen minulla ei ole vastausta."

Mutta juurihan aloituksessa totesit, että luotettavaan tahoon, jolta voi kysellä asioita, on koko ajan ovet auki. Miksi et kysy Jeesukselta asian laitaa? Vai etkö oikeasti uskokaan että Jeesukselta kannattaa kysellä?

Unohdit vastata kysymykseen:
Onko sinulla tämän väitteen ("Jeesus on siis kaikkien näkymättömien ja näkyvien valtojen Luoja") tueksi muuta kuin sokeaa uskoa tai väitteitä, jotka pitäisi uskoa sokeasti?

Lue lisää

Jeesuksen ristiinnaulitsemisen osalta hänen oletetaan kuolleen, laskeutuneen helvettiin ja nousseen kolmantena päivänä kuolleista.

Jos kuitenkin tarkastelemme muita kulttuureja, joista monet ovat paljon vanhempia kuin kristinusko, tämä tuskin on yksittäinen tapahtuma. Persialaisen Zarathustran, egyptiläisten Osiriksen, Horuksen, Adoniksen, Bacchuksen, Herkuleksen ja skandinaavisen Baldurin sekä meksikolaisen Quetzalcoatlin oletetaan viettäneen kolme päivää helvetissä kuolemansa jälkeen ja nousseen sen jälkeen ylös.

Kaikki nämä henkilöt tekivät myös monia ihmeitä, joita voidaan verrata Jeesuksen tekemiin ihmetekoihin.

_____________________

Muinaisilla persialaisilla oli myös tapana kastaa lapsensa pian syntymän jälkeen kastamalla vauva. Myös vanhoihin mitralaisiin vihkimisseremonioihin kuului kaste. Egyptiläiset käyttivät kastetta henkisen uudistumisen symbolina ja riittinä. Myös pakanalliset kreikkalaiset, roomalaiset, mayat, inkat ja tietysti eessalaiset ja juutalaiset suorittivat kastetta upottamalla, kauan ennen kuin siitä tuli kristillinen tapa.
Jeesuksen elämässä on myös tapahtumia ja ihmeitä, joiden tiedettiin tapahtuneen muille erityisolennoille, kuten Buddhalle useita satoja vuosia aikaisemmin. Esimerkiksi Jeesuksen väitettiin säteilevän valoa syntymänsä jälkeen. Kuitenkin muitakin persoonallisuuksia, joista myös säteili valoa syntyessään, ovat muun muassa Bacchus, Apollo, ensimmäinen Zarathustra, Mooses.

Lisäksi aivan kuten Jeesus paastosi 40 päivää ja joutui paholaisen kiusaamaksi, myös Buddha paastosi ja joutui paholainen Maran kiusaamaksi ankarammin kuin Jeesus. Ja aivan kuten Jeesus sanoi paholaiselle: "Mene taakseni, Saatana", myös Buddha sanoi Maralle: "Mene pois luotani". Kuitenkin myös muita eri kulttuurien persoonia kiusattiin samalla tavalla, kuten persialaisten Zarathustraa ja muinaisen Meksikon Quetzalcoatlia.
Paavali hyväksyi myös sunnuntain lepopäiväksi mithralaisuudesta eikä heprealaisessa perinteessä esiintyvää seitsemättä päivää, lauantaita. Paavali otti myös pääsiäisen miitralaisuudesta päiväksi, jolloin Jeesus nousi haudasta. Mithran sanotaan kuolleen taistelussa perjantaina ja haudattiin kivihautaan, josta hän kolmen päivän kuluttua nousi ylös kevätpäiväntasauksen juhlapäivänä, jota kutsuttiin nimellä Eastra, joka on latinankielinen sana Astarte-äidille, maan äidille, jumalattarelle.
_____________________________

OM ja Aamen

Omista tai Aumista tuli tiibetiläisten pyhä sana Hum, muslimien Amin ja egyptiläisten, kreikkalaisten, roomalaisten, juutalaisten ja kristittyjen Amen." Tavu on käännetty monille eri kielille, kulttuureille ja uskonnollisille perinteille, mutta äänen luova ja transformatiivinen voima on pysynyt samana. Raamatussa sana Amen.,,

OM=AUM=Aamen

AUM (myös OM) on ääni ja symboli, joka edustaa kosmista värähtelyä tai maailmankaikkeuden alkuääntä.

AUM:ia pidetään perusvärähtelynä, josta kaikki luomakunta lähtee ja joka kattaa menneisyyden, nykyisyyden ja tulevaisuuden.

On erityistä, kun huomaamme, kuinka samankaltainen AUM on kuin AAMEN! joka on myös samankaltainen kuin muslimien rukouksen lopussa, kun he sanovat -AMIN.

Om Mandukya Upanishadissa - Mandukya Upanishad on omistettu yksinomaan Omin merkityksen selittämiselle. Siinä sanotaan, että Om symboloi kaikkea ilmenevää, ja kuitenkin sen alkuperä on ilmenemättömässä. Analyysissään se kirjoittaa Omin Aumiksi, ja jokaisella kolmella tavulla on erityinen merkitys.

Om ei ole vain filosofinen symboli, vaan myös käytännöllinen työkalu transformaatioon

Om on avain, joka voi avata oven äärettömään.

Katha Upanishad
Om toimii kuin alkemian tarunomainen viisasten kivi: se muuttaa epäjalon metallin kullaksi. Toisin sanoen se muuttaa täysin joogaharjoittajan havaintokyvyn ja ymmärryksen niin, että hän kykenee ymmärtämään sen, mikä aiemmin oli käsittämätöntä tai ajattelematonta.

Om juutalaisuudessa ja kristinuskossa - Intialainen mystinen ajattelu vaikutti juutalaisuuteen monin tavoin. Tässä prosessissa Aum (Om) muuttui Ameniksi, ja sellaisena se sisällytettiin myöhemmin kristinuskoon. Aamenin sanotaan tarkoittavan "olkoon niin", vaikka tämä saattaa olla myöhempi tulkinta.

Anonyymi kirjoitti:

Jeesuksen ristiinnaulitsemisen osalta hänen oletetaan kuolleen, laskeutuneen helvettiin ja nousseen kolmantena päivänä kuolleista.

Jos kuitenkin tarkastelemme muita kulttuureja, joista monet ovat paljon vanhempia kuin kristinusko, tämä tuskin on yksittäinen tapahtuma. Persialaisen Zarathustran, egyptiläisten Osiriksen, Horuksen, Adoniksen, Bacchuksen, Herkuleksen ja skandinaavisen Baldurin sekä meksikolaisen Quetzalcoatlin oletetaan viettäneen kolme päivää helvetissä kuolemansa jälkeen ja nousseen sen jälkeen ylös.

Kaikki nämä henkilöt tekivät myös monia ihmeitä, joita voidaan verrata Jeesuksen tekemiin ihmetekoihin.

_____________________

Muinaisilla persialaisilla oli myös tapana kastaa lapsensa pian syntymän jälkeen kastamalla vauva. Myös vanhoihin mitralaisiin vihkimisseremonioihin kuului kaste. Egyptiläiset käyttivät kastetta henkisen uudistumisen symbolina ja riittinä. Myös pakanalliset kreikkalaiset, roomalaiset, mayat, inkat ja tietysti eessalaiset ja juutalaiset suorittivat kastetta upottamalla, kauan ennen kuin siitä tuli kristillinen tapa.
Jeesuksen elämässä on myös tapahtumia ja ihmeitä, joiden tiedettiin tapahtuneen muille erityisolennoille, kuten Buddhalle useita satoja vuosia aikaisemmin. Esimerkiksi Jeesuksen väitettiin säteilevän valoa syntymänsä jälkeen. Kuitenkin muitakin persoonallisuuksia, joista myös säteili valoa syntyessään, ovat muun muassa Bacchus, Apollo, ensimmäinen Zarathustra, Mooses.

Lisäksi aivan kuten Jeesus paastosi 40 päivää ja joutui paholaisen kiusaamaksi, myös Buddha paastosi ja joutui paholainen Maran kiusaamaksi ankarammin kuin Jeesus. Ja aivan kuten Jeesus sanoi paholaiselle: "Mene taakseni, Saatana", myös Buddha sanoi Maralle: "Mene pois luotani". Kuitenkin myös muita eri kulttuurien persoonia kiusattiin samalla tavalla, kuten persialaisten Zarathustraa ja muinaisen Meksikon Quetzalcoatlia.
Paavali hyväksyi myös sunnuntain lepopäiväksi mithralaisuudesta eikä heprealaisessa perinteessä esiintyvää seitsemättä päivää, lauantaita. Paavali otti myös pääsiäisen miitralaisuudesta päiväksi, jolloin Jeesus nousi haudasta. Mithran sanotaan kuolleen taistelussa perjantaina ja haudattiin kivihautaan, josta hän kolmen päivän kuluttua nousi ylös kevätpäiväntasauksen juhlapäivänä, jota kutsuttiin nimellä Eastra, joka on latinankielinen sana Astarte-äidille, maan äidille, jumalattarelle.
_____________________________

OM ja Aamen

Omista tai Aumista tuli tiibetiläisten pyhä sana Hum, muslimien Amin ja egyptiläisten, kreikkalaisten, roomalaisten, juutalaisten ja kristittyjen Amen." Tavu on käännetty monille eri kielille, kulttuureille ja uskonnollisille perinteille, mutta äänen luova ja transformatiivinen voima on pysynyt samana. Raamatussa sana Amen.,,

OM=AUM=Aamen

AUM (myös OM) on ääni ja symboli, joka edustaa kosmista värähtelyä tai maailmankaikkeuden alkuääntä.

AUM:ia pidetään perusvärähtelynä, josta kaikki luomakunta lähtee ja joka kattaa menneisyyden, nykyisyyden ja tulevaisuuden.

On erityistä, kun huomaamme, kuinka samankaltainen AUM on kuin AAMEN! joka on myös samankaltainen kuin muslimien rukouksen lopussa, kun he sanovat -AMIN.

Om Mandukya Upanishadissa - Mandukya Upanishad on omistettu yksinomaan Omin merkityksen selittämiselle. Siinä sanotaan, että Om symboloi kaikkea ilmenevää, ja kuitenkin sen alkuperä on ilmenemättömässä. Analyysissään se kirjoittaa Omin Aumiksi, ja jokaisella kolmella tavulla on erityinen merkitys.

Om ei ole vain filosofinen symboli, vaan myös käytännöllinen työkalu transformaatioon

Om on avain, joka voi avata oven äärettömään.

Katha Upanishad
Om toimii kuin alkemian tarunomainen viisasten kivi: se muuttaa epäjalon metallin kullaksi. Toisin sanoen se muuttaa täysin joogaharjoittajan havaintokyvyn ja ymmärryksen niin, että hän kykenee ymmärtämään sen, mikä aiemmin oli käsittämätöntä tai ajattelematonta.

Om juutalaisuudessa ja kristinuskossa - Intialainen mystinen ajattelu vaikutti juutalaisuuteen monin tavoin. Tässä prosessissa Aum (Om) muuttui Ameniksi, ja sellaisena se sisällytettiin myöhemmin kristinuskoon. Aamenin sanotaan tarkoittavan "olkoon niin", vaikka tämä saattaa olla myöhempi tulkinta.

Lue lisää

Aamen mainitaan laajalti Raamatussa. Sitä käytetään jumalanpalveluksen aikana (Ilm. 3:14), valan vahvistamiseen tai moraalilakien noudattamisen vahvistamiseen (5. Moos. 27:15-26), siunauksen ilmaisuna (1. Aikakirja 16.36), Jumalan rakkauden ilmaisemiseen (2. Kor. 1:20) tai kiitoksen merkkinä (1. Kor. 14.16).

Vaikka ei ehkä suoraan, seuraava tunnettu lausuma viittaa myös Aumiin:
"Alussa oli Sana, ja Sana oli Jumalan kanssa, ja Sana oli Jumala". Aamen (Aum)" - Raamattu Joh. 1:1.

Joka tapauksessa 'Sana' (tai 'Logos' kreikaksi) tarkoittaa kosmista sykettä tai värähtelyä ja merkitsee täsmälleen samaa kuin Aum tai Om.
Om islamissa - Muutama vuosisata Kristuksen jälkeen Amen omaksuttiin islamiin nimellä Amin tai Alm.

Arabian kirjain "l" lausutaan kuten "u", kun se esiintyy konsonantin edessä, mikä tarkoittaa, että Almista tulee automaattisesti Aum.

Lisäksi, aivan samalla tavalla kuin useimmat perinteiset muinaiset tekstit, Koraani alkaa Aumilla muodossa Alm!

Tässä meillä on poikkeuksellinen rinnakkaisuus islamin ja joogan sekä Intian mystisen ajattelun välillä. Kaikki alkaa Aumilla.


Käyttivätkö keltit Omia? Irlannin kelttien muinaista mystistä kieltä kutsuttiin nimellä Ogham (lausutaan Ohm, Om tai Aum). Onko tämä vain sattumaa? Ogham ei ollut joustava, kehittynyt kieli, vaan pikemminkin joukko hieroglyfisiä sanoja, joilla kuvattiin rajallista määrää asioita, lähinnä druidien kunnioittamia esineitä.

Tämä viittaa mahdollisuuteen, että muinaiset keltit tunsivat ja käyttivät Omia druidipappiensa välityksellä.

Ogham-kielellä on kaukaiset juuret ja että se on saanut inspiraationsa Om-kielestä, joka puolestaan ilmentää sanskritin kieltä ja muinaisen Intian mystistä ajattelua.

Mayat ja Sana - Muinaisessa mayojen kirjoituksessa nimeltä Popal Vuh sanotaan:
Ensimmäiset todelliset ihmiset (tietäjät) saavat elämän ainoastaan Sanan (äänivärähtelyn) voimasta.".

Sama pätee moniin muinaisiin kulttuureihin kaikkialla maailmassa, jotka tunsivat äänen transformatiivisen voiman ja jotka ymmärsivät sen, minkä tiede on vasta hiljattain havainnut: että manifestiuniversumi perustuu energiaan, josta ääni on yksi aspekti.
Aumin ja Aamenin värähtelyerot - Kielitieteen mukaan Amen on kehittynyt Aumista (Om). Jos chanttaat jonkin aikaa Aumia ja sitten Aamenia, huomaat, että värähtelyssä on eroa: Aum on syvemmällä ja resonoi vatsassa ja itse asiassa koko kehossa, kun taas Amen värähtelee päässä ja kurkussa. Siksi Aumin värähtelyillä on taipumus viedä meidät älyllisyyden kahleiden ulkopuolelle, kun taas Aamenilla on taipumus rohkaista "ajattelua" ja älyllisiä prosesseja.

Om englanninkielisissä sanoissa - Onko sattumaa, että monet latinasta johdetut englanninkieliset sanat, joista joillakin on tärkeitä filosofisia merkityksiä, alkavat Omilla? Esimerkiksi Omniscience ja Om-nipotence.

Voiko olla sattumaa, että Om, joka symboloi universaalia äänivärähtelyä, joka sisältää kaikki äänet ja värähtelyt, sisältyy myös sanaan Omnipresent! Huomaa myös sanat Om-nifarious ja Om-en.

Latinankielinen juurisana omni tarkoittaa 'universaalia'. Eikö ole outoa (tai ehkä loogista!), että kreikkalaisten aakkosten viimeinen kirjain on Om-ega? Mahdollisesti Om on vaikuttanut kreikkalaisten ja roomalaisten kautta kulttuuriin enemmän kuin luulemmekaan, erityisesti filosofisella tasolla.
_________________

Raamatun tarinoita ja tekstejä, joiden juuret ovat muinaisessa kirjallisuudessa

Useiden Raamatun kertomusten ja tekstien huomattava samankaltaisuus muiden, usein vanhempien kertomusten kanssa on herättänyt kiistaa tutkijoiden keskuudessa sukupolvien ajan.

Monet raamatulliset kertomukset välitettiin suullisesti sukupolvien ajan ennen kuin ne kirjoitettiin muistiin. Perinteiset raamatuntutkijat ja apologeetat puolustavat tällaisten raamatunkertomusten alkuperäisyyttä ja historiallista arvoa.

Anonyymi kirjoitti:

Aamen mainitaan laajalti Raamatussa. Sitä käytetään jumalanpalveluksen aikana (Ilm. 3:14), valan vahvistamiseen tai moraalilakien noudattamisen vahvistamiseen (5. Moos. 27:15-26), siunauksen ilmaisuna (1. Aikakirja 16.36), Jumalan rakkauden ilmaisemiseen (2. Kor. 1:20) tai kiitoksen merkkinä (1. Kor. 14.16).

Vaikka ei ehkä suoraan, seuraava tunnettu lausuma viittaa myös Aumiin:
"Alussa oli Sana, ja Sana oli Jumalan kanssa, ja Sana oli Jumala". Aamen (Aum)" - Raamattu Joh. 1:1.

Joka tapauksessa 'Sana' (tai 'Logos' kreikaksi) tarkoittaa kosmista sykettä tai värähtelyä ja merkitsee täsmälleen samaa kuin Aum tai Om.
Om islamissa - Muutama vuosisata Kristuksen jälkeen Amen omaksuttiin islamiin nimellä Amin tai Alm.

Arabian kirjain "l" lausutaan kuten "u", kun se esiintyy konsonantin edessä, mikä tarkoittaa, että Almista tulee automaattisesti Aum.

Lisäksi, aivan samalla tavalla kuin useimmat perinteiset muinaiset tekstit, Koraani alkaa Aumilla muodossa Alm!

Tässä meillä on poikkeuksellinen rinnakkaisuus islamin ja joogan sekä Intian mystisen ajattelun välillä. Kaikki alkaa Aumilla.


Käyttivätkö keltit Omia? Irlannin kelttien muinaista mystistä kieltä kutsuttiin nimellä Ogham (lausutaan Ohm, Om tai Aum). Onko tämä vain sattumaa? Ogham ei ollut joustava, kehittynyt kieli, vaan pikemminkin joukko hieroglyfisiä sanoja, joilla kuvattiin rajallista määrää asioita, lähinnä druidien kunnioittamia esineitä.

Tämä viittaa mahdollisuuteen, että muinaiset keltit tunsivat ja käyttivät Omia druidipappiensa välityksellä.

Ogham-kielellä on kaukaiset juuret ja että se on saanut inspiraationsa Om-kielestä, joka puolestaan ilmentää sanskritin kieltä ja muinaisen Intian mystistä ajattelua.

Mayat ja Sana - Muinaisessa mayojen kirjoituksessa nimeltä Popal Vuh sanotaan:
Ensimmäiset todelliset ihmiset (tietäjät) saavat elämän ainoastaan Sanan (äänivärähtelyn) voimasta.".

Sama pätee moniin muinaisiin kulttuureihin kaikkialla maailmassa, jotka tunsivat äänen transformatiivisen voiman ja jotka ymmärsivät sen, minkä tiede on vasta hiljattain havainnut: että manifestiuniversumi perustuu energiaan, josta ääni on yksi aspekti.
Aumin ja Aamenin värähtelyerot - Kielitieteen mukaan Amen on kehittynyt Aumista (Om). Jos chanttaat jonkin aikaa Aumia ja sitten Aamenia, huomaat, että värähtelyssä on eroa: Aum on syvemmällä ja resonoi vatsassa ja itse asiassa koko kehossa, kun taas Amen värähtelee päässä ja kurkussa. Siksi Aumin värähtelyillä on taipumus viedä meidät älyllisyyden kahleiden ulkopuolelle, kun taas Aamenilla on taipumus rohkaista "ajattelua" ja älyllisiä prosesseja.

Om englanninkielisissä sanoissa - Onko sattumaa, että monet latinasta johdetut englanninkieliset sanat, joista joillakin on tärkeitä filosofisia merkityksiä, alkavat Omilla? Esimerkiksi Omniscience ja Om-nipotence.

Voiko olla sattumaa, että Om, joka symboloi universaalia äänivärähtelyä, joka sisältää kaikki äänet ja värähtelyt, sisältyy myös sanaan Omnipresent! Huomaa myös sanat Om-nifarious ja Om-en.

Latinankielinen juurisana omni tarkoittaa 'universaalia'. Eikö ole outoa (tai ehkä loogista!), että kreikkalaisten aakkosten viimeinen kirjain on Om-ega? Mahdollisesti Om on vaikuttanut kreikkalaisten ja roomalaisten kautta kulttuuriin enemmän kuin luulemmekaan, erityisesti filosofisella tasolla.
_________________

Raamatun tarinoita ja tekstejä, joiden juuret ovat muinaisessa kirjallisuudessa

Useiden Raamatun kertomusten ja tekstien huomattava samankaltaisuus muiden, usein vanhempien kertomusten kanssa on herättänyt kiistaa tutkijoiden keskuudessa sukupolvien ajan.

Monet raamatulliset kertomukset välitettiin suullisesti sukupolvien ajan ennen kuin ne kirjoitettiin muistiin. Perinteiset raamatuntutkijat ja apologeetat puolustavat tällaisten raamatunkertomusten alkuperäisyyttä ja historiallista arvoa.

Lue lisää

Israelilaiset kirjanoppineet ja papit perustivat usein hahmot, tarinat, rituaalit ja proosan aikaisempiin pakanallisiin myytteihin ja uskomusjärjestelmiin, ovat musertavia. Tämä on erityisen ilmeistä niin sanotuissa sankaritarinoissa, hartauksissa ja virsissä, joita esiintyy raamatullisessa ja pakanallisessa kirjallisuudessa kaikkialla muinaisessa Lähi-idässä.

Ristiriitaisiin tulkintoihin vaikuttavat muinaisen raamatullisen kirjallisuuden ja muinaisten tekstien kopioiden lisäykset, muokkaukset, muokkaukset ja useat käännökset. Asiaankuuluvien tekstien alkuperä on melko luotettava, mutta kopioitujen raamatunkäsikirjoitusten aikajanat ja alkuperäislähteet ovat usein hämärän peitossa. Kuolleenmeren kääröjen tekstit osoittivat, että ainakin osa Septuagintan (LXX) Raamatun versiosta on peräisin 4. vuosisadalta eaa. alkaen.

Raamatun kertomus Nooasta ja sumerilaiset tarinat Atrahasiksesta, Ziusudrasta ja Utnapishtimista

Monissa muinaisissa kulttuureissa on yliluonnollisia suuria vedenpaisumustarinoita, joissa ihmiskunnan jatkuvuuden takaa yksi vanhurskas sankari. Raamatun tarina kertoo Jumalan turhautumisesta ja vihasta tuhoisaa ja hallitsematonta ihmiskuntaa kohtaan. Jumala päättää sitten tuhota kaiken elämän maan päältä. Yhdelle hyvälle miehelle, Nooalle, kerrotaan tästä ja häntä kehotetaan rakentamaan ja varustamaan suuri alus - arkki. Jumala neuvoo häntä ottamaan mukaan vaimonsa, poikansa, miniänsä ja tarkan määrän kaikkia eläimiä, jotta elämä voitaisiin aloittaa uudelleen sen jälkeen. Sitten maa tuhoutuu ja Nooan jälkeläiset asuttavat sen uudelleen.

Samanlainen tarina kerrotaan myös säilyneissä sumerilaisissa ja vanhan Babylonian kiilakirjoitustauluissa. Jumalat ovat turhautuneita ja raivoissaan ihmisten jatkuvasta metelistä. Nooan vastineen nimi sumerilaisessa legendassa on Ziusudra (n. 2300 eaa.).

Myöhemmässä vanhassa babylonialaisessa versiossa n. 1646 eaa. hänen nimensä on Atrahasis. Vanhan Babylonian valtakunnan puolivälin tienoilla hän ja vedenpaisumuskertomus kudotaan Gilgameš-eepokseen nimellä Utnapishtim (myös Pir-Napishtim). Kaikki nämä tekstit edeltävät heprealaisia pyhiä tekstejä, joista myöhemmin tuli heprealainen Raamattu.

Oppilaat harjoittelivat taitojaan kopioimalla näitä tarinoita yhä uudelleen ja uudelleen. Mesopotamiasta on löydetty useita lähes kahden vuosituhannen ajalta peräisin olevia kopioita ja fragmentteja, muun muassa aikoinaan suuren palatsin ja kirjaston rauniot Ninivessä.

Mooses ja Sargon Akkadilainen
Raamatun kertomus Mooseksesta sijoittuu julman faraon aikaan. Faarao määräsi kaikki heprealaiset poikalapset tapettaviksi heti syntyessään, jotta israelilaisten määrä ei lisääntyisi ja heistä ei tulisi uhkaa. Farao pelkäsi, että runsaslukuinen heprealaiskansa voisi johtaa kapinaan ja kapinaan Egyptissä.

Raamatun tarinassa Mooseksen äiti valmistaa pajukorin, jonka hän sinetöi pikeillä tehdäkseen siitä vedenpitävän. Hän panee Mooseksen koriin ja kelluttaa sen Niiliä pitkin, jossa faraon tytär kylpee. Jälkimmäinen pelastaa lapsen ja kasvattaa hänet poikanaan - hänellä on etuoikeutettu ruhtinaallinen koulutus, johon kuuluu tähtitiedettä, uskontoa, matematiikkaa ja kirjoittamista, kuten Egyptin kirjeenvaihto ulkomaisten ruhtinaiden koulutuksesta heidän hovissaan todistaa.

Heprealaiset papit tarkistivat, muokkasivat ja lisäsivät olemassa olevia israelilaisten pyhiä tekstejä Babylonian vankeuden aikana. Raamatun Mooseksen tarina kehitettiin tuolloin muinaisista mesopotamialaisista sankaritarinoista.

Akkadin perustajalla Sargonilla oli samanlainen korimatka jokea pitkin pikkulapsena. Hänen äitinsä oli papitar, joka synnytti hänet salassa. Hän teki myös pajukorin, joka oli sinetöity pikeillä, ja laski pojan kellumaan Eufrat-jokeen. Hänet kuitenkin pelasti ja kasvatti nöyrä talonpoika, kunnes mahtava jumalatar Ishtar (entinen sumerien Inanna) kiinnostui hänestä. Nuorena hänestä tuli Kishin kuninkaan maljan kantaja, jonka hän myöhemmin syrjäytti, ennen kuin hän ryhtyi rakentamaan maailman ensimmäistä imperiumia.

Sargonin historiallisuudesta noin vuonna 2279 eaa. on todisteita useista kiilleliusketauluista, joita on löydetty muun muassa Amarnasta, Ashurista ja Ninivestä, sekä heettiläisistä katkelmista. Hänen syntymälegendansa on tallennettu Babyloniasta peräisin oleviin myöhempiin kopioihin. Raamatuntutkijat väittävät, että hajanaiset tekstit eivät ole ratkaisevia ja että suullisesti välitetyt Raamatun kertomukset ovat Sargonin syntymäkertomusta vanhempia.

Raamatun Job ja Mesopotamian vanhurskas kärsijä

Anonyymi kirjoitti:

Israelilaiset kirjanoppineet ja papit perustivat usein hahmot, tarinat, rituaalit ja proosan aikaisempiin pakanallisiin myytteihin ja uskomusjärjestelmiin, ovat musertavia. Tämä on erityisen ilmeistä niin sanotuissa sankaritarinoissa, hartauksissa ja virsissä, joita esiintyy raamatullisessa ja pakanallisessa kirjallisuudessa kaikkialla muinaisessa Lähi-idässä.

Ristiriitaisiin tulkintoihin vaikuttavat muinaisen raamatullisen kirjallisuuden ja muinaisten tekstien kopioiden lisäykset, muokkaukset, muokkaukset ja useat käännökset. Asiaankuuluvien tekstien alkuperä on melko luotettava, mutta kopioitujen raamatunkäsikirjoitusten aikajanat ja alkuperäislähteet ovat usein hämärän peitossa. Kuolleenmeren kääröjen tekstit osoittivat, että ainakin osa Septuagintan (LXX) Raamatun versiosta on peräisin 4. vuosisadalta eaa. alkaen.

Raamatun kertomus Nooasta ja sumerilaiset tarinat Atrahasiksesta, Ziusudrasta ja Utnapishtimista

Monissa muinaisissa kulttuureissa on yliluonnollisia suuria vedenpaisumustarinoita, joissa ihmiskunnan jatkuvuuden takaa yksi vanhurskas sankari. Raamatun tarina kertoo Jumalan turhautumisesta ja vihasta tuhoisaa ja hallitsematonta ihmiskuntaa kohtaan. Jumala päättää sitten tuhota kaiken elämän maan päältä. Yhdelle hyvälle miehelle, Nooalle, kerrotaan tästä ja häntä kehotetaan rakentamaan ja varustamaan suuri alus - arkki. Jumala neuvoo häntä ottamaan mukaan vaimonsa, poikansa, miniänsä ja tarkan määrän kaikkia eläimiä, jotta elämä voitaisiin aloittaa uudelleen sen jälkeen. Sitten maa tuhoutuu ja Nooan jälkeläiset asuttavat sen uudelleen.

Samanlainen tarina kerrotaan myös säilyneissä sumerilaisissa ja vanhan Babylonian kiilakirjoitustauluissa. Jumalat ovat turhautuneita ja raivoissaan ihmisten jatkuvasta metelistä. Nooan vastineen nimi sumerilaisessa legendassa on Ziusudra (n. 2300 eaa.).

Myöhemmässä vanhassa babylonialaisessa versiossa n. 1646 eaa. hänen nimensä on Atrahasis. Vanhan Babylonian valtakunnan puolivälin tienoilla hän ja vedenpaisumuskertomus kudotaan Gilgameš-eepokseen nimellä Utnapishtim (myös Pir-Napishtim). Kaikki nämä tekstit edeltävät heprealaisia pyhiä tekstejä, joista myöhemmin tuli heprealainen Raamattu.

Oppilaat harjoittelivat taitojaan kopioimalla näitä tarinoita yhä uudelleen ja uudelleen. Mesopotamiasta on löydetty useita lähes kahden vuosituhannen ajalta peräisin olevia kopioita ja fragmentteja, muun muassa aikoinaan suuren palatsin ja kirjaston rauniot Ninivessä.

Mooses ja Sargon Akkadilainen
Raamatun kertomus Mooseksesta sijoittuu julman faraon aikaan. Faarao määräsi kaikki heprealaiset poikalapset tapettaviksi heti syntyessään, jotta israelilaisten määrä ei lisääntyisi ja heistä ei tulisi uhkaa. Farao pelkäsi, että runsaslukuinen heprealaiskansa voisi johtaa kapinaan ja kapinaan Egyptissä.

Raamatun tarinassa Mooseksen äiti valmistaa pajukorin, jonka hän sinetöi pikeillä tehdäkseen siitä vedenpitävän. Hän panee Mooseksen koriin ja kelluttaa sen Niiliä pitkin, jossa faraon tytär kylpee. Jälkimmäinen pelastaa lapsen ja kasvattaa hänet poikanaan - hänellä on etuoikeutettu ruhtinaallinen koulutus, johon kuuluu tähtitiedettä, uskontoa, matematiikkaa ja kirjoittamista, kuten Egyptin kirjeenvaihto ulkomaisten ruhtinaiden koulutuksesta heidän hovissaan todistaa.

Heprealaiset papit tarkistivat, muokkasivat ja lisäsivät olemassa olevia israelilaisten pyhiä tekstejä Babylonian vankeuden aikana. Raamatun Mooseksen tarina kehitettiin tuolloin muinaisista mesopotamialaisista sankaritarinoista.

Akkadin perustajalla Sargonilla oli samanlainen korimatka jokea pitkin pikkulapsena. Hänen äitinsä oli papitar, joka synnytti hänet salassa. Hän teki myös pajukorin, joka oli sinetöity pikeillä, ja laski pojan kellumaan Eufrat-jokeen. Hänet kuitenkin pelasti ja kasvatti nöyrä talonpoika, kunnes mahtava jumalatar Ishtar (entinen sumerien Inanna) kiinnostui hänestä. Nuorena hänestä tuli Kishin kuninkaan maljan kantaja, jonka hän myöhemmin syrjäytti, ennen kuin hän ryhtyi rakentamaan maailman ensimmäistä imperiumia.

Sargonin historiallisuudesta noin vuonna 2279 eaa. on todisteita useista kiilleliusketauluista, joita on löydetty muun muassa Amarnasta, Ashurista ja Ninivestä, sekä heettiläisistä katkelmista. Hänen syntymälegendansa on tallennettu Babyloniasta peräisin oleviin myöhempiin kopioihin. Raamatuntutkijat väittävät, että hajanaiset tekstit eivät ole ratkaisevia ja että suullisesti välitetyt Raamatun kertomukset ovat Sargonin syntymäkertomusta vanhempia.

Raamatun Job ja Mesopotamian vanhurskas kärsijä

Lue lisää

Raamatun Job ja Mesopotamian vanhurskas kärsijä
Jobin kirja on kirjoitettu ainutlaatuisella tyylillä. Se eroaa muista Raamatun kirjoista asiayhteyden, tapojen, nimien ja kuvattujen tapahtumien osalta. Tutkijat ovat arvelleet, että se vastaa enemmän arabialaisia kuin israelilaisia kertomuksia.

Jobilla on varakas omaisuus ja perhe. Saatana, joka on tällä kertaa vielä enkeli, haastaa Jumalan siihen, että Job on hurskas vain siksi, että kaikki hänen elämässään on ihanaa. Jumala hyväksyy Saatanan haasteen, joka sitten tuhoaa Jobin omaisuuden, perheen ja lopulta Jobin terveyden. Job kieltäytyy kiroamasta Jumalaa. Hän ei ymmärrä, miksi hän kärsii, mutta hyväksyy, ettei hänellä ole oikeutta kyseenalaistaa Jumalaa. Raamatullinen kertomus päättyy siihen, että Jumala selittää Jobille kauniilla sanoilla maailmankaikkeuden laajuuden ja monimutkaisuuden. Jobin elämä päättyy siten, että hän on rikkaampi ja onnellisempi kuin ennen kärsimyksensä alkamista.

Mesopotamian tarinassa Ludlul-bēl-Numēqi eli Oikeudenmukainen kärsijä on samanlainen tausta, jossa hurskas mies noudattaa uskonnollisia sääntöjä tarkasti. Jobin tavoin hän ei ymmärrä onnensa muutosta. Hän kyseenalaistaa jumalansa, kun hän menettää kaiken, myös terveytensä. Toisin kuin Job, hän kuitenkin kuolee kurjuuteensa tarinan lopussa.

Jobin runolliset kuvaukset ovat samankaltaisia kuin monissa ennen Raamattua kirjoitetuissa muinaisissa teksteissä, kuten Enuma Elishissä.

Sananlaskut, saarnaaja ja egyptiläiset opetukset
Tutkijat ovat kiistelleet tekstien lainaamisesta Raamatun ja muinaisen egyptiläisen opetuskirjallisuuden välillä siitä lähtien, kun asiaa koskevat hieroglyfitekstit on tulkittu. Enemmistö on yhtä mieltä siitä, että suurin osa papyrus- ja ostrokateksteistä ja niiden katkelmista viittaa siihen, että heprealaiset kirjurit lainasivat vanhoja egyptiläisiä tekstejä.

On olemassa perusteluja sille, että molemmilla puolilla on juuret vielä vanhemmissa lähteissä, ja jotkut jopa näkevät muinaisten tietäjien keksimän universaalin tiedon ja maalaisjärjen.

Raamatun saarnaaja- ja sananlaskujen kirjat on omistettu israelilaiselle kuningas Salomolle, joka tutkii elämän tarkoitusta pohtimalla ihmistä, hänen motiivejaan ja tekojaan. Hän tekee monia viisaita johtopäätöksiä ponnistelujensa aikana.
Saarnaajain kirjan viimeisessä luvussa Salomo neuvoo nuoria nauttimaan elämästään niin kauan kuin he ovat nuoria. Hän kuvaa, miten ihmisen kyvyt vähenevät vähitellen iän myötä, kunnes lopulta mitään ei ole jäljellä. Kauniisti muotoilluilla vertauskuvilla hän havainnollistaa aistien rappeutumista, kunnes jäljelle jää vain pelko.

Osa Prissen papyruksen egyptiläisestä tekstistä valittaa samaa taantumaa samankaltaisella tyylillä. Papyrus alkaa Kagemnin ohjeen viimeisillä sivuilla. Sen jälkeen seuraa faarao Djedkaren visierin, nimeltä Ptahhotep, alkuperäisten opetusten eli sebaytin koko teksti, joka on peräisin 4. dynastian ajalta.

Prisse-papyrus on 12. tai 13. dynastian aikana tehty kopio, joka on peräisin noin vuodelta 2300 eaa. Nykyään se on Pariisin Biblioteque Nationale -kirjastossa. Tiedämme, että kyseessä on kopio, koska kirjoittaja toteaa lopussa, että nämä ovat täsmälleen samat sanat, jotka hän kopioi sellaisina kuin hän ne löysi.

Amenemopen ohjeen hieraattinen teksti, josta on löydetty useita sanontoja Tukholmasta, Pariisista ja Moskovasta sekä myöhäinen (noin 1000 eaa.) ostrakoni Kairosta, on Amenemopen laatima isän pojalleen antama ohje. Useat tutkijat ovat lainanneet vertailussa nimenomaan Sananlaskujen 22:17-23:10 sanoja, esimerkiksi sanoja:

Useat tutkijat ovat lainanneet vertailussa nimenomaan Sananlaskujen 22:17-23:10 sanoja, esimerkiksi sanoja:


"Enkö minä ole kirjoittanut sinulle kolmekymmentä neuvon ja tiedon sanontaa?" Sananlaskut 22:20
"Katsokaa näitä kolmeakymmentä lukua; ne tiedottavat, ne kasvattavat." Amenemopen opetus

On huomionarvoista, että vuonna 1986 uudistettu katolinen Raamattu - New American Bible - mainitsee Sananlaskujen 22:19:ssä Amenemopen jopa nimeltä

"Minä annan teille tiedoksi Amen-em-Open sanat."

Useat tutkijat ovat lainanneet vertailussa nimenomaan Sananlaskujen 22:17-23:10 sanoja, esimerkiksi sanoja:



"Enkö minä ole kirjoittanut sinulle kolmekymmentä neuvon ja tiedon sanontaa?" Sananlaskut 22:20
"Katsokaa näitä kolmeakymmentä lukua; ne tiedottavat, ne kasvattavat." Amenemopen opetus

On huomionarvoista, että vuonna 1986 uudistettu katolinen Raamattu - New American Bible - mainitsee Sananlaskujen 22:19:ssä Amenemopen jopa nimeltä


"Minä annan teille tiedoksi Amen-em-Open sanat."

Anonyymi kirjoitti:

Raamatun Job ja Mesopotamian vanhurskas kärsijä
Jobin kirja on kirjoitettu ainutlaatuisella tyylillä. Se eroaa muista Raamatun kirjoista asiayhteyden, tapojen, nimien ja kuvattujen tapahtumien osalta. Tutkijat ovat arvelleet, että se vastaa enemmän arabialaisia kuin israelilaisia kertomuksia.

Jobilla on varakas omaisuus ja perhe. Saatana, joka on tällä kertaa vielä enkeli, haastaa Jumalan siihen, että Job on hurskas vain siksi, että kaikki hänen elämässään on ihanaa. Jumala hyväksyy Saatanan haasteen, joka sitten tuhoaa Jobin omaisuuden, perheen ja lopulta Jobin terveyden. Job kieltäytyy kiroamasta Jumalaa. Hän ei ymmärrä, miksi hän kärsii, mutta hyväksyy, ettei hänellä ole oikeutta kyseenalaistaa Jumalaa. Raamatullinen kertomus päättyy siihen, että Jumala selittää Jobille kauniilla sanoilla maailmankaikkeuden laajuuden ja monimutkaisuuden. Jobin elämä päättyy siten, että hän on rikkaampi ja onnellisempi kuin ennen kärsimyksensä alkamista.

Mesopotamian tarinassa Ludlul-bēl-Numēqi eli Oikeudenmukainen kärsijä on samanlainen tausta, jossa hurskas mies noudattaa uskonnollisia sääntöjä tarkasti. Jobin tavoin hän ei ymmärrä onnensa muutosta. Hän kyseenalaistaa jumalansa, kun hän menettää kaiken, myös terveytensä. Toisin kuin Job, hän kuitenkin kuolee kurjuuteensa tarinan lopussa.

Jobin runolliset kuvaukset ovat samankaltaisia kuin monissa ennen Raamattua kirjoitetuissa muinaisissa teksteissä, kuten Enuma Elishissä.

Sananlaskut, saarnaaja ja egyptiläiset opetukset
Tutkijat ovat kiistelleet tekstien lainaamisesta Raamatun ja muinaisen egyptiläisen opetuskirjallisuuden välillä siitä lähtien, kun asiaa koskevat hieroglyfitekstit on tulkittu. Enemmistö on yhtä mieltä siitä, että suurin osa papyrus- ja ostrokateksteistä ja niiden katkelmista viittaa siihen, että heprealaiset kirjurit lainasivat vanhoja egyptiläisiä tekstejä.

On olemassa perusteluja sille, että molemmilla puolilla on juuret vielä vanhemmissa lähteissä, ja jotkut jopa näkevät muinaisten tietäjien keksimän universaalin tiedon ja maalaisjärjen.

Raamatun saarnaaja- ja sananlaskujen kirjat on omistettu israelilaiselle kuningas Salomolle, joka tutkii elämän tarkoitusta pohtimalla ihmistä, hänen motiivejaan ja tekojaan. Hän tekee monia viisaita johtopäätöksiä ponnistelujensa aikana.
Saarnaajain kirjan viimeisessä luvussa Salomo neuvoo nuoria nauttimaan elämästään niin kauan kuin he ovat nuoria. Hän kuvaa, miten ihmisen kyvyt vähenevät vähitellen iän myötä, kunnes lopulta mitään ei ole jäljellä. Kauniisti muotoilluilla vertauskuvilla hän havainnollistaa aistien rappeutumista, kunnes jäljelle jää vain pelko.

Osa Prissen papyruksen egyptiläisestä tekstistä valittaa samaa taantumaa samankaltaisella tyylillä. Papyrus alkaa Kagemnin ohjeen viimeisillä sivuilla. Sen jälkeen seuraa faarao Djedkaren visierin, nimeltä Ptahhotep, alkuperäisten opetusten eli sebaytin koko teksti, joka on peräisin 4. dynastian ajalta.

Prisse-papyrus on 12. tai 13. dynastian aikana tehty kopio, joka on peräisin noin vuodelta 2300 eaa. Nykyään se on Pariisin Biblioteque Nationale -kirjastossa. Tiedämme, että kyseessä on kopio, koska kirjoittaja toteaa lopussa, että nämä ovat täsmälleen samat sanat, jotka hän kopioi sellaisina kuin hän ne löysi.

Amenemopen ohjeen hieraattinen teksti, josta on löydetty useita sanontoja Tukholmasta, Pariisista ja Moskovasta sekä myöhäinen (noin 1000 eaa.) ostrakoni Kairosta, on Amenemopen laatima isän pojalleen antama ohje. Useat tutkijat ovat lainanneet vertailussa nimenomaan Sananlaskujen 22:17-23:10 sanoja, esimerkiksi sanoja:

Useat tutkijat ovat lainanneet vertailussa nimenomaan Sananlaskujen 22:17-23:10 sanoja, esimerkiksi sanoja:


"Enkö minä ole kirjoittanut sinulle kolmekymmentä neuvon ja tiedon sanontaa?" Sananlaskut 22:20
"Katsokaa näitä kolmeakymmentä lukua; ne tiedottavat, ne kasvattavat." Amenemopen opetus

On huomionarvoista, että vuonna 1986 uudistettu katolinen Raamattu - New American Bible - mainitsee Sananlaskujen 22:19:ssä Amenemopen jopa nimeltä

"Minä annan teille tiedoksi Amen-em-Open sanat."

Useat tutkijat ovat lainanneet vertailussa nimenomaan Sananlaskujen 22:17-23:10 sanoja, esimerkiksi sanoja:



"Enkö minä ole kirjoittanut sinulle kolmekymmentä neuvon ja tiedon sanontaa?" Sananlaskut 22:20
"Katsokaa näitä kolmeakymmentä lukua; ne tiedottavat, ne kasvattavat." Amenemopen opetus

On huomionarvoista, että vuonna 1986 uudistettu katolinen Raamattu - New American Bible - mainitsee Sananlaskujen 22:19:ssä Amenemopen jopa nimeltä


"Minä annan teille tiedoksi Amen-em-Open sanat."

Lue lisää

"Enkö minä ole kirjoittanut sinulle kolmekymmentä neuvon ja tiedon sanontaa?" Sananlaskut 22:20
"Katsokaa näitä kolmeakymmentä lukua; ne tiedottavat, ne kasvattavat." Amenemopen opetus

On huomionarvoista, että vuonna 1986 uudistettu katolinen Raamattu - New American Bible - mainitsee Sananlaskujen 22:19:ssä Amenemopen jopa nimeltä


"Minä annan teille tiedoksi Amen-em-Open sanat."

Anin opetus Anin papyruksesta, noin 18. dynastian ajalta, sisältää samoja opetuksia kuin edellä mainitut esimerkit. Sebayt (opetukset) käsittelevät samoja aiheita. Niissä korostetaan rehellisyyttä, oikeudenmukaisuutta, itsehillintää, rauhalliseen elämään pyrkimisen tärkeyttä ilman riitoja ja ahneutta ja korostetaan jumalten lopullista valtaa. Tämä ja heprealainen Raamattu ovat saaneet tutkijat arvelemaan, että kaikki opetukset saattavat olla peräisin yhdestä ainoasta, vanhemmasta lähteestä. Egyptiläiset viisaudenopettajat juontavat juurensa Imhotepiin, joka oli faarao Djoserin (3. dynastia n. 2686-2636 eaa.) visioitsija, rakennusmestari, lääkäri, tähtitieteilijä ja opettaja.

Raamatun psalmi 104 ja Akhenatenin Aten-hymni.

Psalmin 104 ja farao Atenin virren (1300-luvulta eaa.) tyyli-, ilmaisu- ja sävymaailman samankaltaisuutta ei voi kiistää.

Psalmin 104 ja faarao Atenin virren (14. vuosisata eaa.) tyyli-, ilmaisu- ja sävymaailman samankaltaisuutta psalmin 104 ja farao Akenatenin virren (14. vuosisata eaa.) välillä ei voi kiistää.

Muita samankaltaisia kielellisiä ylistys- ja kunnioituskuvioita, jotka liittyvät Atenin palvomiseen Atenin ainoana jumalana, esiintyy Amarnan rajakivien sanamuodoissa.


Niissä on havaittavissa yhtäläisyyksiä Raamatun psalmeihin ja muihin kuvaileviin raamatullisiin kertomuksiin.

Laulujen laulu ja sumerilainen kirjallisuus
Raamatun Laulujen laulussa on yhtäläisyyksiä sumerilaisten temppelihymnien ja akkadilaisten hymnien sekä rakkauslaulujen kanssa.

Se säesti vuosittain vietettävää Dumuzi-Inanna-kultin ja myöhemmän Tammuz-Ishtar-kultin avioliittoliturgiaa sumerien ja akkadien aikakausilla.

Ensimmäinen runoilija, jonka nimen tunnemme, oli akkadilainen ylipapitar, Sargonin tytär Enheduanna. Useat hänen runoistaan ja virsistään ovat säilyneet.

Tietyt Raamatun kertomukset ja käytännöt kasvoivat jo vakiintuneista juurista käsin.

On vain luonnollista, että Raamatun kertomuksia värittävät ympäröivät vaikutteet, jotka ovat vaikuttaneet heidän yhteisöllisen elämänsä ja kehittyvän kulttuurinsa jatkuvasti muuttuviin aikoihin. Meidän tarvitsee vain katsoa, miten israelilaisten uskonnolliset riitit ja rituaalit muuttuivat ja mukautuivat koko Raamatun aikajanan aikana, jotta ymmärrämme, miten maallisia ja vieraita käytäntöjä omaksuttiin.

Useat Tanakhin osat ovat suullisesti periytyneet yhteiskunnan toimesta, joka oli muuttumassa kansakunnaksi ja joka oli toisinaan paimentolaisuutta ja toisinaan eleli muukalaisten parissa maanpaossa. Pyhät tekstit kirjattiin lopulta vuosisatojen kuluessa erillisiin kääröihin, ja eri kirjoittajat, joilla oli erilaiset tavoitteet ja tyylit, pyrkivät tekemään viestinsä selväksi omassa nyky-yhteiskunnassaan.

Voidaan myös kysyä, eivätkö samankaltaisuudet, joissa on kullekin ihmiskunnan kulttuurin vaiheelle ja ajalle ominaisia käänteitä ja kaunistuksia, perustu esi-isiin vaikuttaneisiin historiallisiin tapahtumiin. Ehkä ihmisen syvään juurtuneessa muistissa ja genetiikassa oli tapahtumia ja viisautta, jotka tapahtuivat ennen kuin ihmiset jakautuivat kulttuuriryhmiin.

____________________________

YLÖSNOUSSUT "PELASTUSJUMALAT" EIVÄT OLE KRISTILLINEN IDEA, VAAN SE TULEE "PAKANUUDESTA", MITÄ SE SITTEN TARKOITTAAKIN.

Yleiset piirteet, jotka useimmiten ovat yhteisiä kaikille näille kulteille, ovat (kun poistamme kaikki niiden erot ja jäljelle jää vain se, mitä yhteistä niillä on):

Ne ovat henkilökohtaisia pelastuskultteja

Ne ovat kultteja, joiden jäseneksi liitytään (toisin kuin avoimet yhteisölliset uskonnot).

Ne takaavat yksilölle hyvän paikan kuolemanjälkeisessä elämässä (huolenaihe, jota ei ollut useimmissa aiemmissa uskonnon muodoissa).

Ne luovat fiktiivisen sukulaisryhmän (jäsenet ovat nyt kaikki veljiä ja sisaria).

Niihin liitytään kasteen kautta (vesikontaktirituaalien käyttäminen vihkimisen toteuttamiseksi).

Niitä ylläpidetään ehtoollisella (säännölliset pyhät ateriat, jotka toteuttavat jumalan läsnäolon).

Niihin liittyy salaisia opetuksia, jotka on varattu vain jäsenille (ja jotkin vain tietyn aseman omaaville jäsenille).

Anonyymi kirjoitti:

"Enkö minä ole kirjoittanut sinulle kolmekymmentä neuvon ja tiedon sanontaa?" Sananlaskut 22:20
"Katsokaa näitä kolmeakymmentä lukua; ne tiedottavat, ne kasvattavat." Amenemopen opetus

On huomionarvoista, että vuonna 1986 uudistettu katolinen Raamattu - New American Bible - mainitsee Sananlaskujen 22:19:ssä Amenemopen jopa nimeltä


"Minä annan teille tiedoksi Amen-em-Open sanat."

Anin opetus Anin papyruksesta, noin 18. dynastian ajalta, sisältää samoja opetuksia kuin edellä mainitut esimerkit. Sebayt (opetukset) käsittelevät samoja aiheita. Niissä korostetaan rehellisyyttä, oikeudenmukaisuutta, itsehillintää, rauhalliseen elämään pyrkimisen tärkeyttä ilman riitoja ja ahneutta ja korostetaan jumalten lopullista valtaa. Tämä ja heprealainen Raamattu ovat saaneet tutkijat arvelemaan, että kaikki opetukset saattavat olla peräisin yhdestä ainoasta, vanhemmasta lähteestä. Egyptiläiset viisaudenopettajat juontavat juurensa Imhotepiin, joka oli faarao Djoserin (3. dynastia n. 2686-2636 eaa.) visioitsija, rakennusmestari, lääkäri, tähtitieteilijä ja opettaja.

Raamatun psalmi 104 ja Akhenatenin Aten-hymni.

Psalmin 104 ja farao Atenin virren (1300-luvulta eaa.) tyyli-, ilmaisu- ja sävymaailman samankaltaisuutta ei voi kiistää.

Psalmin 104 ja faarao Atenin virren (14. vuosisata eaa.) tyyli-, ilmaisu- ja sävymaailman samankaltaisuutta psalmin 104 ja farao Akenatenin virren (14. vuosisata eaa.) välillä ei voi kiistää.

Muita samankaltaisia kielellisiä ylistys- ja kunnioituskuvioita, jotka liittyvät Atenin palvomiseen Atenin ainoana jumalana, esiintyy Amarnan rajakivien sanamuodoissa.


Niissä on havaittavissa yhtäläisyyksiä Raamatun psalmeihin ja muihin kuvaileviin raamatullisiin kertomuksiin.

Laulujen laulu ja sumerilainen kirjallisuus
Raamatun Laulujen laulussa on yhtäläisyyksiä sumerilaisten temppelihymnien ja akkadilaisten hymnien sekä rakkauslaulujen kanssa.

Se säesti vuosittain vietettävää Dumuzi-Inanna-kultin ja myöhemmän Tammuz-Ishtar-kultin avioliittoliturgiaa sumerien ja akkadien aikakausilla.

Ensimmäinen runoilija, jonka nimen tunnemme, oli akkadilainen ylipapitar, Sargonin tytär Enheduanna. Useat hänen runoistaan ja virsistään ovat säilyneet.

Tietyt Raamatun kertomukset ja käytännöt kasvoivat jo vakiintuneista juurista käsin.

On vain luonnollista, että Raamatun kertomuksia värittävät ympäröivät vaikutteet, jotka ovat vaikuttaneet heidän yhteisöllisen elämänsä ja kehittyvän kulttuurinsa jatkuvasti muuttuviin aikoihin. Meidän tarvitsee vain katsoa, miten israelilaisten uskonnolliset riitit ja rituaalit muuttuivat ja mukautuivat koko Raamatun aikajanan aikana, jotta ymmärrämme, miten maallisia ja vieraita käytäntöjä omaksuttiin.

Useat Tanakhin osat ovat suullisesti periytyneet yhteiskunnan toimesta, joka oli muuttumassa kansakunnaksi ja joka oli toisinaan paimentolaisuutta ja toisinaan eleli muukalaisten parissa maanpaossa. Pyhät tekstit kirjattiin lopulta vuosisatojen kuluessa erillisiin kääröihin, ja eri kirjoittajat, joilla oli erilaiset tavoitteet ja tyylit, pyrkivät tekemään viestinsä selväksi omassa nyky-yhteiskunnassaan.

Voidaan myös kysyä, eivätkö samankaltaisuudet, joissa on kullekin ihmiskunnan kulttuurin vaiheelle ja ajalle ominaisia käänteitä ja kaunistuksia, perustu esi-isiin vaikuttaneisiin historiallisiin tapahtumiin. Ehkä ihmisen syvään juurtuneessa muistissa ja genetiikassa oli tapahtumia ja viisautta, jotka tapahtuivat ennen kuin ihmiset jakautuivat kulttuuriryhmiin.

____________________________

YLÖSNOUSSUT "PELASTUSJUMALAT" EIVÄT OLE KRISTILLINEN IDEA, VAAN SE TULEE "PAKANUUDESTA", MITÄ SE SITTEN TARKOITTAAKIN.

Yleiset piirteet, jotka useimmiten ovat yhteisiä kaikille näille kulteille, ovat (kun poistamme kaikki niiden erot ja jäljelle jää vain se, mitä yhteistä niillä on):

Ne ovat henkilökohtaisia pelastuskultteja

Ne ovat kultteja, joiden jäseneksi liitytään (toisin kuin avoimet yhteisölliset uskonnot).

Ne takaavat yksilölle hyvän paikan kuolemanjälkeisessä elämässä (huolenaihe, jota ei ollut useimmissa aiemmissa uskonnon muodoissa).

Ne luovat fiktiivisen sukulaisryhmän (jäsenet ovat nyt kaikki veljiä ja sisaria).

Niihin liitytään kasteen kautta (vesikontaktirituaalien käyttäminen vihkimisen toteuttamiseksi).

Niitä ylläpidetään ehtoollisella (säännölliset pyhät ateriat, jotka toteuttavat jumalan läsnäolon).

Niihin liittyy salaisia opetuksia, jotka on varattu vain jäsenille (ja jotkin vain tietyn aseman omaaville jäsenille).

Lue lisää

He käyttivät yhteistä sanastoa kaikkien näiden käsitteiden ja niiden roolin tunnistamiseen.

Ne ovat synkretistisiä (ne muokkaavat tätä yhteistä ajatuskokonaisuutta käsitteillä, jotka ovat ominaisia omaksuvalle kulttuurille).
Ne ovat mono- tai henoteistisia (ne saarnaavat korkeinta jumalaa, jonka toimesta ja jolle kaikki muut jumaluudet on luotu ja jolle ne ovat alisteisia).

Ne ovat individualistisia (ne liittyvät ensisijaisesti yksilön pelastukseen, eivät yhteisön pelastukseen).

Ja ne ovat kosmopoliittisia (ne ylittävät tarkoituksellisesti rotuun, kulttuuriin, kansakuntaan, varallisuuteen tai jopa sukupuoleen liittyvät sosiaaliset rajat).

Kaikilla näillä muinaisilla pakanallisilla kulteilla oli yhteinen keskeinen pelastajajumala, jolla oli useimmat tai kaikki nämä piirteet:

Ne ovat kaikki ”pelastusjumalia” (kirjaimellisesti niin nimettyjä ja niin kutsuttuja).

He ovat yleensä ylimmän jumalan ”poikia” (tai toisinaan ”tyttäriä”).

He kaikki käyvät läpi ”intohimon” (kärsimyksen tai ”kamppailun”, kirjaimellisesti sama sana kreikaksi, patheôn).

Tuo kärsimys on usein, mutta ei aina, kuolema (jota seuraa ylösnousemus ja voitto).

Tämän ”kärsimyksen” (minkälaisen tahansa) kautta he saavat voiton kuolemasta.

Tämän voiton he sitten jakavat seuraajiensa kanssa (yleensä kasteen ja ehtoollisen kautta).

Heistä kaikista kerrotaan myös tarinoita, jotka sijoittuvat maanpäälliseen ihmiskunnan historiaan.

Tämä kuulostaa entistä enemmän kristinuskolta, eikö vain?

Jotkut jättivät tyhjiä hautoja tai hautapaikkoja; tai heidän ruumiinsa katosivat.Aivan kuten Jeesus.

Jotkut palasivat elämään ”kolmantena päivänä” kuoleman jälkeen. Aivan kuten Jeesus.

Kaikki jatkoivat elämään ja hallitsemaan taivaassa (ei maan päällä). Aivan kuten Jeesus.

Jotkut jopa kävivät maan päällä ylösnousemuksensa jälkeen pitämässä viestiä opetuslapsille tai seuraajille ennen taivaaseen nousemista. Aivan kuten Jeesus.


Kulttuurinen diffuusio ja synkretismi tuottavat määritelmän mukaan aina eroja alkuperäisten, olemassa olevien uskomusten ja tuloksena syntyvien uusien uskomusten välille.

Ajatukset, jotka ovat todistetusti laajalle levinneitä (monet erilaiset neitseestäsyntymiset; monet erilaiset ylösnousemukset), nähdään kulttuurisesti yhteisinä (”neitseestäsyntyminen”; ”ylösnousemus”), ja tämä yhteisyys mukautetaan sitten tiettyyn uskomusjärjestelmään, jolloin luodaan uusi uskonto.

Prosessiin liittyy aina muutos: erojen luominen.

Nämä erot ovat se, mitä alkuperäinen, omaksuva kulttuuri tuo mukanaan ja mitä sitten lisätään, jotta omaksuttu kulttuuri muuttuisi.

Nämä mukautukset eivät eroa merkittävästi siitä, että Jumala hedelmöitti Marian, jota kutsuttiin Pyhäksi Hengeksi.

Hänet ”löydettiin raskaana Pyhästä Hengestä” ...

Kuten jopa Herran enkeli sanoi Joosefille (Matt. 1:20) tai Marialle (Luuk. 1:35): ”Pyhä Henki tulee sinun päällesi” ...ja siksi ‘Pyhää, jonka synnytät’, tullaan ‘kutsumaan Jumalan Pojaksi’.

Kaiken kirjaimellisen sukupuoleen liittyvän vihjauksen pakkomielteinen poistaminen on juutalainen lisäys omaksuttuun mytologiaan. Silti silläkin oli edeltäjänsä - Egyptin Raassa, mitä ilmeisimmin Juudean naapurikulttuurissa; mutta jopa Olympiassa...

... ei antiikin uskonnollisessa käsityksessä eroa mitenkään merkityksellisesti Jeesukseen lentävästä maagisesta kyyhkystä. Kummassakin tapauksessa se on vain osoitus siitä, että ”Korkeimman voima” astuu sisään muuttamaan siunattuja. Ja kun sisään astuva on neitsyt ja pysyy sellaisena jopa syntymään asti (kuten Danaën ja Nanan kohdalla), rinnastus on riittävän täydellinen.

Lähes jokainen kulttuuri loi ja popularisoi sellaisen: egyptiläisillä oli sellainen, traakialaisilla oli sellainen, syyrialaisilla oli sellainen, persialaisilla oli sellainen ja niin edelleen.

Juutalaiset olivat itse asiassa myöhässä luomassa omansa Jeesuksen Kristuksen muodossa. Siitä ei vain tullut suosittua juutalaisten keskuudessa, ja siksi se päätyi pakanoiden uskonnoksi.

Mutta jos keneltä tahansa oppineelta uskonnonoppineelta olisi vuonna 1 eKr. kysytty: ”Jos juutalaiset olisivat keksineet yhden tällaisen jumalan, miltä se näyttäisi?”, he olisivat kuvailleet koko kristinuskon täydellisesti, ennen kuin sitä oli edes olemassa. Se ei voi olla sattumaa.

Anonyymi kirjoitti:

He käyttivät yhteistä sanastoa kaikkien näiden käsitteiden ja niiden roolin tunnistamiseen.

Ne ovat synkretistisiä (ne muokkaavat tätä yhteistä ajatuskokonaisuutta käsitteillä, jotka ovat ominaisia omaksuvalle kulttuurille).
Ne ovat mono- tai henoteistisia (ne saarnaavat korkeinta jumalaa, jonka toimesta ja jolle kaikki muut jumaluudet on luotu ja jolle ne ovat alisteisia).

Ne ovat individualistisia (ne liittyvät ensisijaisesti yksilön pelastukseen, eivät yhteisön pelastukseen).

Ja ne ovat kosmopoliittisia (ne ylittävät tarkoituksellisesti rotuun, kulttuuriin, kansakuntaan, varallisuuteen tai jopa sukupuoleen liittyvät sosiaaliset rajat).

Kaikilla näillä muinaisilla pakanallisilla kulteilla oli yhteinen keskeinen pelastajajumala, jolla oli useimmat tai kaikki nämä piirteet:

Ne ovat kaikki ”pelastusjumalia” (kirjaimellisesti niin nimettyjä ja niin kutsuttuja).

He ovat yleensä ylimmän jumalan ”poikia” (tai toisinaan ”tyttäriä”).

He kaikki käyvät läpi ”intohimon” (kärsimyksen tai ”kamppailun”, kirjaimellisesti sama sana kreikaksi, patheôn).

Tuo kärsimys on usein, mutta ei aina, kuolema (jota seuraa ylösnousemus ja voitto).

Tämän ”kärsimyksen” (minkälaisen tahansa) kautta he saavat voiton kuolemasta.

Tämän voiton he sitten jakavat seuraajiensa kanssa (yleensä kasteen ja ehtoollisen kautta).

Heistä kaikista kerrotaan myös tarinoita, jotka sijoittuvat maanpäälliseen ihmiskunnan historiaan.

Tämä kuulostaa entistä enemmän kristinuskolta, eikö vain?

Jotkut jättivät tyhjiä hautoja tai hautapaikkoja; tai heidän ruumiinsa katosivat.Aivan kuten Jeesus.

Jotkut palasivat elämään ”kolmantena päivänä” kuoleman jälkeen. Aivan kuten Jeesus.

Kaikki jatkoivat elämään ja hallitsemaan taivaassa (ei maan päällä). Aivan kuten Jeesus.

Jotkut jopa kävivät maan päällä ylösnousemuksensa jälkeen pitämässä viestiä opetuslapsille tai seuraajille ennen taivaaseen nousemista. Aivan kuten Jeesus.


Kulttuurinen diffuusio ja synkretismi tuottavat määritelmän mukaan aina eroja alkuperäisten, olemassa olevien uskomusten ja tuloksena syntyvien uusien uskomusten välille.

Ajatukset, jotka ovat todistetusti laajalle levinneitä (monet erilaiset neitseestäsyntymiset; monet erilaiset ylösnousemukset), nähdään kulttuurisesti yhteisinä (”neitseestäsyntyminen”; ”ylösnousemus”), ja tämä yhteisyys mukautetaan sitten tiettyyn uskomusjärjestelmään, jolloin luodaan uusi uskonto.

Prosessiin liittyy aina muutos: erojen luominen.

Nämä erot ovat se, mitä alkuperäinen, omaksuva kulttuuri tuo mukanaan ja mitä sitten lisätään, jotta omaksuttu kulttuuri muuttuisi.

Nämä mukautukset eivät eroa merkittävästi siitä, että Jumala hedelmöitti Marian, jota kutsuttiin Pyhäksi Hengeksi.

Hänet ”löydettiin raskaana Pyhästä Hengestä” ...

Kuten jopa Herran enkeli sanoi Joosefille (Matt. 1:20) tai Marialle (Luuk. 1:35): ”Pyhä Henki tulee sinun päällesi” ...ja siksi ‘Pyhää, jonka synnytät’, tullaan ‘kutsumaan Jumalan Pojaksi’.

Kaiken kirjaimellisen sukupuoleen liittyvän vihjauksen pakkomielteinen poistaminen on juutalainen lisäys omaksuttuun mytologiaan. Silti silläkin oli edeltäjänsä - Egyptin Raassa, mitä ilmeisimmin Juudean naapurikulttuurissa; mutta jopa Olympiassa...

... ei antiikin uskonnollisessa käsityksessä eroa mitenkään merkityksellisesti Jeesukseen lentävästä maagisesta kyyhkystä. Kummassakin tapauksessa se on vain osoitus siitä, että ”Korkeimman voima” astuu sisään muuttamaan siunattuja. Ja kun sisään astuva on neitsyt ja pysyy sellaisena jopa syntymään asti (kuten Danaën ja Nanan kohdalla), rinnastus on riittävän täydellinen.

Lähes jokainen kulttuuri loi ja popularisoi sellaisen: egyptiläisillä oli sellainen, traakialaisilla oli sellainen, syyrialaisilla oli sellainen, persialaisilla oli sellainen ja niin edelleen.

Juutalaiset olivat itse asiassa myöhässä luomassa omansa Jeesuksen Kristuksen muodossa. Siitä ei vain tullut suosittua juutalaisten keskuudessa, ja siksi se päätyi pakanoiden uskonnoksi.

Mutta jos keneltä tahansa oppineelta uskonnonoppineelta olisi vuonna 1 eKr. kysytty: ”Jos juutalaiset olisivat keksineet yhden tällaisen jumalan, miltä se näyttäisi?”, he olisivat kuvailleet koko kristinuskon täydellisesti, ennen kuin sitä oli edes olemassa. Se ei voi olla sattumaa.

Lue lisää

Kunhan sekoitetaan mukaan juutalaisuuden kulttuurisesti erityiset piirteet, joiden kanssa se synkretisoitui, kuten messiaanisuus, apokalyptisuus, pyhien kirjoitusten uskominen ja erityisesti juutalaiset ajatukset ylösnousemuksesta - sekä juutalainen soteriologia, kosmologia ja rituaalit ja muut juutalaisuudelle ominaiset asiat, kuten seksuaalisuuden vastenmielisyys ja pakkomielle veren sovitukseen ja korvaaviin uhreihin jne. Ennen kuin sitä oli edes olemassa.

Tämä ”yhteinen paketti” oli todellakin yksinkertaisesti ”synkretisoitu” juutalaisilla elementeillä, ajatuksilla, vaatimuksilla ja herkkyyksillä.

Tarina yksinkertaisesti juutalaistettiin. Ja sieltä syntyi kristinusko.

”Erot” ovat juutalainen elementti. Samankaltaisuudet ovat sitä, mitä omaksuttiin laajalle levinneistä mytheemeistä, jotka riehuivat suosiolla kaikkialla heidän ympärillään.

Strukturalismista vaikutteita saaneissa mytologian tutkimuksissa mytheemi on kerronnan rakenteen yleinen perusyksikkö (johon liittyy tyypillisesti hahmon, tapahtuman ja teeman välinen suhde), josta myyttien ajatellaan rakentuvan - minimaalinen yksikkö, joka on aina jaettu muiden, toisiinsa liittyvien mytheemojen kanssa ja joka on koottu eri tavoin (”niputettu”) tai yhdistetty monimutkaisemmiksi suhteiksi. Esimerkiksi kreikkalaisen Adoniksen ja egyptiläisen Osiriksen myyteillä on useita yhteisiä elementtejä, mikä saa jotkut tutkijat päättelemään, että niillä on yhteinen lähde, eli kulttuurien välityksellä tai kulttuurista toiseen siirtyneet kuvat, joille on liitetty uusia tulkintoja kuvatusta toiminnasta sekä uusia nimiä ikonien eri lukemissa.

Kuoleva ja nouseva Jumala-myteemi

Kaikki nämä pelastusjumalat eivät olleet kuolevia ja nousevia jumalia. Se oli alamyteemi. Itse asiassa kuolevat ja nousevat jumalat (ja pelkät ihmiset) olivat laajempi mytheemi, sillä esimerkkejä oli runsaasti myös tunnettujen pelastajakulttujen ulkopuolella (annan jäljempänä lähes täydellisen luettelon). Mutta pelastajakulttujen sisällä syntyi erityinen kuolevan ja nousevan jumalan laji. Ja Jeesus vastaa mitä suurimmassa määrin tuota myteemiä.

Muut tässä yhteydessä esiintyneet pelastajajajumalat kokivat ”intohimoja”, joihin ei liittynyt kuolemaa.

Esimerkiksi Mithras koki jonkin suuren kärsimyksen ja kamppailun, jonka kautta hän sai kuoleman yli hallitsevan voiman, jonka hän sitten jakaa kulttiinsa vihittyjen kanssa.
Maininnat ylösnousemuksesta mithralaisuuden opetuksena näyttävät koskeneen hänen seuraajiensa tulevaa kohtaloa (mikä vastaa persialaisen zarathustralaisen käsitystä yleisestä ylösnousemuksesta, jonka juutalaiset myöhemmin lainasivat).

Validi metodologia on korvattu apologeettisella retoriikalla.

Historiantutkijat ovat edelleen yleensä dogmaattisesti tietämättömiä näihin jumaliin liittyvistä todellisista tosiasioista ja kieltäytyvät tarkastelemasta mitään todisteita. Tämä epäonnistuminen diskreditoi heidät tältä osin.

Jeesus Kristus syntyi ilman sukupuoliyhteyttä, hänet ristiinnaulittiin, hän kuoli, nousi kuolleista ja nousi taivaaseen, emme esitä mitään uutta tai erilaista kuin mitä te uskotte niistä, joita te kutsutte Jumalan pojiksi.

Myteemi on yksinkertaisesti kuolema. Kuolema on kuolema. Kärsimys ja kuolema. Kuoleman tarkka tapa voi vaihdella vapaasti. Sillä ei ole mitään merkitystä myytin olemassaololle ja vaikutukselle. Se on vain yleisen abstraktion erityinen instantiointi.

Ja Justinuksen väite (että Saatana keksi nämä väärennetyt uskonnot hämmentääkseen ihmisiä) edellyttää, että Justin oli samaa mieltä siitä, että mytheemi oli olemassa: sitä todellakin levitettiin demonisesti, useita kertoja. Tarkoituksellisesti.
Samoin Justinus huomaa, että mytheemi ei ole neitseellinen syntymä, vaan sukupuoleton hedelmöittyminen. Josta monet esimerkit oli jo popularisoitu pakanallisessa mytologiassa (sattuu vain olemaan myös esimerkkejä todellisista neitseellisesti syntyneistä jumalista). Ja argumenttinsa (jonka mukaan "paholainen" jäljitteli tarkoituksellisesti Jeesuksen mythemiä etukäteen) perusteella Justinus hyväksyi selvästi saman periaatteen kuoleman jälkeisen ”ylösnousemuksen” osalta.

Justinus hyväksyi selvästi saman periaatteen kuoleman jälkeisen ”ylösnousemuksen” osalta: ylösnousemuksen erityinen tarkka metafysiikka saattoi vaihdella vapaasti, samoin kuin tarkka kuoleman tai hedelmöittymisen menetelmä.

Myteemi koostuu ainoastaan abstraktiosta: paluu elämään. Jotenkin. Jollain tavalla. Sanomme, että ainakin ruumiillisesti. Mutta millainen ruumis (sama, uusi, kuolevainen, kuolematon), sillä ei ollut merkitystä. Jos sillä olisi ollut, Justin olisi esittänyt väitteen, että ”nuo jumalat” eivät oikeasti heränneet henkiin. Mutta tuo argumentti ei koskaan tullut hänelle mieleen. Eikä kenellekään muullekaan kolmen ensimmäisen vuosisadan apologeetalle.

Zalmoxis

Anonyymi kirjoitti:

Kunhan sekoitetaan mukaan juutalaisuuden kulttuurisesti erityiset piirteet, joiden kanssa se synkretisoitui, kuten messiaanisuus, apokalyptisuus, pyhien kirjoitusten uskominen ja erityisesti juutalaiset ajatukset ylösnousemuksesta - sekä juutalainen soteriologia, kosmologia ja rituaalit ja muut juutalaisuudelle ominaiset asiat, kuten seksuaalisuuden vastenmielisyys ja pakkomielle veren sovitukseen ja korvaaviin uhreihin jne. Ennen kuin sitä oli edes olemassa.

Tämä ”yhteinen paketti” oli todellakin yksinkertaisesti ”synkretisoitu” juutalaisilla elementeillä, ajatuksilla, vaatimuksilla ja herkkyyksillä.

Tarina yksinkertaisesti juutalaistettiin. Ja sieltä syntyi kristinusko.

”Erot” ovat juutalainen elementti. Samankaltaisuudet ovat sitä, mitä omaksuttiin laajalle levinneistä mytheemeistä, jotka riehuivat suosiolla kaikkialla heidän ympärillään.

Strukturalismista vaikutteita saaneissa mytologian tutkimuksissa mytheemi on kerronnan rakenteen yleinen perusyksikkö (johon liittyy tyypillisesti hahmon, tapahtuman ja teeman välinen suhde), josta myyttien ajatellaan rakentuvan - minimaalinen yksikkö, joka on aina jaettu muiden, toisiinsa liittyvien mytheemojen kanssa ja joka on koottu eri tavoin (”niputettu”) tai yhdistetty monimutkaisemmiksi suhteiksi. Esimerkiksi kreikkalaisen Adoniksen ja egyptiläisen Osiriksen myyteillä on useita yhteisiä elementtejä, mikä saa jotkut tutkijat päättelemään, että niillä on yhteinen lähde, eli kulttuurien välityksellä tai kulttuurista toiseen siirtyneet kuvat, joille on liitetty uusia tulkintoja kuvatusta toiminnasta sekä uusia nimiä ikonien eri lukemissa.

Kuoleva ja nouseva Jumala-myteemi

Kaikki nämä pelastusjumalat eivät olleet kuolevia ja nousevia jumalia. Se oli alamyteemi. Itse asiassa kuolevat ja nousevat jumalat (ja pelkät ihmiset) olivat laajempi mytheemi, sillä esimerkkejä oli runsaasti myös tunnettujen pelastajakulttujen ulkopuolella (annan jäljempänä lähes täydellisen luettelon). Mutta pelastajakulttujen sisällä syntyi erityinen kuolevan ja nousevan jumalan laji. Ja Jeesus vastaa mitä suurimmassa määrin tuota myteemiä.

Muut tässä yhteydessä esiintyneet pelastajajajumalat kokivat ”intohimoja”, joihin ei liittynyt kuolemaa.

Esimerkiksi Mithras koki jonkin suuren kärsimyksen ja kamppailun, jonka kautta hän sai kuoleman yli hallitsevan voiman, jonka hän sitten jakaa kulttiinsa vihittyjen kanssa.
Maininnat ylösnousemuksesta mithralaisuuden opetuksena näyttävät koskeneen hänen seuraajiensa tulevaa kohtaloa (mikä vastaa persialaisen zarathustralaisen käsitystä yleisestä ylösnousemuksesta, jonka juutalaiset myöhemmin lainasivat).

Validi metodologia on korvattu apologeettisella retoriikalla.

Historiantutkijat ovat edelleen yleensä dogmaattisesti tietämättömiä näihin jumaliin liittyvistä todellisista tosiasioista ja kieltäytyvät tarkastelemasta mitään todisteita. Tämä epäonnistuminen diskreditoi heidät tältä osin.

Jeesus Kristus syntyi ilman sukupuoliyhteyttä, hänet ristiinnaulittiin, hän kuoli, nousi kuolleista ja nousi taivaaseen, emme esitä mitään uutta tai erilaista kuin mitä te uskotte niistä, joita te kutsutte Jumalan pojiksi.

Myteemi on yksinkertaisesti kuolema. Kuolema on kuolema. Kärsimys ja kuolema. Kuoleman tarkka tapa voi vaihdella vapaasti. Sillä ei ole mitään merkitystä myytin olemassaololle ja vaikutukselle. Se on vain yleisen abstraktion erityinen instantiointi.

Ja Justinuksen väite (että Saatana keksi nämä väärennetyt uskonnot hämmentääkseen ihmisiä) edellyttää, että Justin oli samaa mieltä siitä, että mytheemi oli olemassa: sitä todellakin levitettiin demonisesti, useita kertoja. Tarkoituksellisesti.
Samoin Justinus huomaa, että mytheemi ei ole neitseellinen syntymä, vaan sukupuoleton hedelmöittyminen. Josta monet esimerkit oli jo popularisoitu pakanallisessa mytologiassa (sattuu vain olemaan myös esimerkkejä todellisista neitseellisesti syntyneistä jumalista). Ja argumenttinsa (jonka mukaan "paholainen" jäljitteli tarkoituksellisesti Jeesuksen mythemiä etukäteen) perusteella Justinus hyväksyi selvästi saman periaatteen kuoleman jälkeisen ”ylösnousemuksen” osalta.

Justinus hyväksyi selvästi saman periaatteen kuoleman jälkeisen ”ylösnousemuksen” osalta: ylösnousemuksen erityinen tarkka metafysiikka saattoi vaihdella vapaasti, samoin kuin tarkka kuoleman tai hedelmöittymisen menetelmä.

Myteemi koostuu ainoastaan abstraktiosta: paluu elämään. Jotenkin. Jollain tavalla. Sanomme, että ainakin ruumiillisesti. Mutta millainen ruumis (sama, uusi, kuolevainen, kuolematon), sillä ei ollut merkitystä. Jos sillä olisi ollut, Justin olisi esittänyt väitteen, että ”nuo jumalat” eivät oikeasti heränneet henkiin. Mutta tuo argumentti ei koskaan tullut hänelle mieleen. Eikä kenellekään muullekaan kolmen ensimmäisen vuosisadan apologeetalle.

Zalmoxis

Lue lisää

Zalmoxis

Zalmoxis oli myös ylösnoussut pelastaja. Kreikkalaiset pilkkasivat häntä palvovaa traakialaista kulttia ja keksivät polemiikin, jonka mukaan hän ei oikeasti kuollut, vaan piiloutui vain luolaan ja esitti siten kuolleista ylösnousseensa. Mutta tämä polemiikki kertoo meille, että traakialaiset todella uskoivat Zalmoxiksen kuolleen ja nousseen kuolleista ja ilmestyneen opetuslapsille maan päällä todistaakseen sen.

Hänen opetuslapsensa uskoivat sitten, että he hyötyisivät hänen voimastaan, joka toisi heidät iankaikkiseen elämään paratiisissa.

Kirjassa, josta tuli vakiolukemista niissä retoriikkakouluissa, joita kaikkien kristittyjen raamatunkirjoittajien on täytynyt käydä vain voidakseen kirjoittaa niin monimutkaisia teoksia kreikaksi kuin he tekivät, Herodotos kertoo, että Zalmoxis ”ruokki maanmiestensä johtajia” salissa ”ja opetti heille, ettei hän eikä hänen vieraansa eikä kukaan heidän jälkeläisistään koskaan kuolisi.”

Herodotos kertoi, että hän ja hänen vieraansa tai kukaan heidän jälkeläisistään ei koskaan kuolisi, vaan että he menisivät paikkaan, jossa he eläisivät ikuisesti ja saisivat kaiken hyvän”, ja katosi sitten maan alle ‘kolmeksi vuodeksi, kun traakialaiset toivoivat häntä takaisin ja surivat häntä kuolleena’, ja sitten ‘neljäntenä vuonna hän ilmestyi traakialaisille, ja näin he tulivat uskomaan, mitä hän oli heille kertonut’, käyttäen näin omaa ylösnousemustaan todisteena omastaan.

Tarinaan kuuluu, että nämä kultistit uskoivat pelastusjumalansa ruumiilliseen kuolemaan ja ylösnousemukseen. Sillä vain siten Herodotoksen siteeraamassa kreikkalaisessa polemiikissa olisi järkeä, sillä siinä kuvitellaan, että Zalmoxis ilmestyy samassa ruumiissaan ja vierailee seuraajiensa luona todistaakseen, että hän oli jälleen elossa - eikä vain näkynyt näyissä tai aaveena.


Inanna
Inanna on varhaisin tunnettu ylösnoussut jumala. Hänestä on olemassa selkeä kertomus kuolemasta ja ylösnousemuksesta savitauluissa, jotka on kaiverrettu Sumeriaan yli tuhat vuotta ennen kristinuskoa ja joissa kuvataan selvästi hänen nöyryyttämisensä, oikeudenkäynti, teloituksensa ja ristiinnaulitsemisensa sekä hänen ylösnousemuksensa kolme päivää myöhemmin.

... ja ”kolmen päivän ja kolmen yön kuluttua” hänen avustajansa pyytävät hänen ruumistaan ja herättävät hänet henkiin..., ja ”Inanna nousi” sen mukaan, mikä oli ollut hänen suunnitelmansa koko ajan, koska hän tiesi, että hänen isänsä ”varmasti herättäisi minut henkiin”.

Asklepios oli myös suosittu ylösnoussut jumala. Kristityt apologeetat haluavat yrittää kiistää tämän, mutta niin ei ole.

Sitten hänet palautettiin kuolemasta eläväksi jumalaksi. Kuten Ovidius sanoo, ”jumala muutti [hänet] verettömäksi ruumiiksi, ja sitten ruumiista tuli jumala, joka kahdesti uudisti [hänen] kohtalonsa” (Metamorphoses 2.647-648). Se, että tätä pidettiin ylösnousemuksena, saa täyden vahvistuksen kertomuksesta.
Zeus tappoi Asklepioksen kuolleiden ylösnousemuksen vuoksi, mutta kun tapetun isä Apollo valitti, Zeus taipui ja palautti Asklepioksen takaisin elämään, tällä kertaa kuolemattomana jumalana. Ovidius huomauttaa näin ollen, että ”Zeus teki [poikansa] vuoksi sen, minkä hän kielsi tekemästä” (Fasti 6.761); toisin sanoen Zeus kielsi kuolleiden herättämisen, mutta teki poikkeuksen Asklepioksen hyväksi. Näin ollen ymmärretään, että Zeus herätti Asklepioksen kuolleista. Hän oli ollut ruumis. Niinpä hän olisi jäänytkin. Mutta Jumalan ihmeen kautta hän oli nyt elossa, ikuinen ja kuolematon, yliluonnollisen voimakas.
Aivan kuten Jeesus.

Baal (tai ”Ba'al”) oli yksi vanhimmista ylösnousseista jumalista. Mutta olipa niin tai ei, esikristillisissä teksteissä Baalin ruumiin löytää Anat, joten hänen myytissään jumala on ehdottomasti kuollut; eräässä tekstissä sanotaan jopa suoraan ”ja jumalat tietävät, että olet kuollut”, ja useat jumalat todella julistavat hänet kuolleeksi; hänet sitten haudataan ja suoritetaan hautajaisriitit Sitten on selviä viittauksia Baalin ylösnousemukseen.


Itse asiassa Baalin paluuta elämään ja sen jälkeen ikuista elämää käytetään analogiana esikristillisissä kuolemattomuusloitsuissa.

Hän muuttui yhdeksi niistä monista alueen henkilökohtaisista pelastajajumalista, joista kuulemme kristinuskon alkuaikoina, mutta joista emme saa tietää mitään, koska keskiajan kristityt tuhosivat pakanalliset todisteet.

Esimerkiksi Hippolytos omisti ”Kaikkien harhaoppien kumoamisen” -teoksessaan kaksi kokonaista lukua mysteerikultteihin ja niiden pelastusjumaluuksiin.

Kummallista kyllä, nämä ovat ainoat kaksi kirjaa, jotka on tuhottu kokonaan.Mitä keskiaikaiset yrittivät salata?

Mitä he eivät halunneet meidän lukevan?

Hercules

Melqart on toinen muinaisimmista ylösnousseista jumaluuksista, joka on Baalin kaltainen sekä alkuperältään että mahdolliselta myöhemmiltä hellenistisiltä mysteerikultilta. Hänen legendansa sulautui yhteen Herkuleksen legendan kanssa.

Vuosisatoja ennen kristinuskoa ja roomalaisten kirjailijoiden todistamana.

Anonyymi kirjoitti:

Zalmoxis

Zalmoxis oli myös ylösnoussut pelastaja. Kreikkalaiset pilkkasivat häntä palvovaa traakialaista kulttia ja keksivät polemiikin, jonka mukaan hän ei oikeasti kuollut, vaan piiloutui vain luolaan ja esitti siten kuolleista ylösnousseensa. Mutta tämä polemiikki kertoo meille, että traakialaiset todella uskoivat Zalmoxiksen kuolleen ja nousseen kuolleista ja ilmestyneen opetuslapsille maan päällä todistaakseen sen.

Hänen opetuslapsensa uskoivat sitten, että he hyötyisivät hänen voimastaan, joka toisi heidät iankaikkiseen elämään paratiisissa.

Kirjassa, josta tuli vakiolukemista niissä retoriikkakouluissa, joita kaikkien kristittyjen raamatunkirjoittajien on täytynyt käydä vain voidakseen kirjoittaa niin monimutkaisia teoksia kreikaksi kuin he tekivät, Herodotos kertoo, että Zalmoxis ”ruokki maanmiestensä johtajia” salissa ”ja opetti heille, ettei hän eikä hänen vieraansa eikä kukaan heidän jälkeläisistään koskaan kuolisi.”

Herodotos kertoi, että hän ja hänen vieraansa tai kukaan heidän jälkeläisistään ei koskaan kuolisi, vaan että he menisivät paikkaan, jossa he eläisivät ikuisesti ja saisivat kaiken hyvän”, ja katosi sitten maan alle ‘kolmeksi vuodeksi, kun traakialaiset toivoivat häntä takaisin ja surivat häntä kuolleena’, ja sitten ‘neljäntenä vuonna hän ilmestyi traakialaisille, ja näin he tulivat uskomaan, mitä hän oli heille kertonut’, käyttäen näin omaa ylösnousemustaan todisteena omastaan.

Tarinaan kuuluu, että nämä kultistit uskoivat pelastusjumalansa ruumiilliseen kuolemaan ja ylösnousemukseen. Sillä vain siten Herodotoksen siteeraamassa kreikkalaisessa polemiikissa olisi järkeä, sillä siinä kuvitellaan, että Zalmoxis ilmestyy samassa ruumiissaan ja vierailee seuraajiensa luona todistaakseen, että hän oli jälleen elossa - eikä vain näkynyt näyissä tai aaveena.


Inanna
Inanna on varhaisin tunnettu ylösnoussut jumala. Hänestä on olemassa selkeä kertomus kuolemasta ja ylösnousemuksesta savitauluissa, jotka on kaiverrettu Sumeriaan yli tuhat vuotta ennen kristinuskoa ja joissa kuvataan selvästi hänen nöyryyttämisensä, oikeudenkäynti, teloituksensa ja ristiinnaulitsemisensa sekä hänen ylösnousemuksensa kolme päivää myöhemmin.

... ja ”kolmen päivän ja kolmen yön kuluttua” hänen avustajansa pyytävät hänen ruumistaan ja herättävät hänet henkiin..., ja ”Inanna nousi” sen mukaan, mikä oli ollut hänen suunnitelmansa koko ajan, koska hän tiesi, että hänen isänsä ”varmasti herättäisi minut henkiin”.

Asklepios oli myös suosittu ylösnoussut jumala. Kristityt apologeetat haluavat yrittää kiistää tämän, mutta niin ei ole.

Sitten hänet palautettiin kuolemasta eläväksi jumalaksi. Kuten Ovidius sanoo, ”jumala muutti [hänet] verettömäksi ruumiiksi, ja sitten ruumiista tuli jumala, joka kahdesti uudisti [hänen] kohtalonsa” (Metamorphoses 2.647-648). Se, että tätä pidettiin ylösnousemuksena, saa täyden vahvistuksen kertomuksesta.
Zeus tappoi Asklepioksen kuolleiden ylösnousemuksen vuoksi, mutta kun tapetun isä Apollo valitti, Zeus taipui ja palautti Asklepioksen takaisin elämään, tällä kertaa kuolemattomana jumalana. Ovidius huomauttaa näin ollen, että ”Zeus teki [poikansa] vuoksi sen, minkä hän kielsi tekemästä” (Fasti 6.761); toisin sanoen Zeus kielsi kuolleiden herättämisen, mutta teki poikkeuksen Asklepioksen hyväksi. Näin ollen ymmärretään, että Zeus herätti Asklepioksen kuolleista. Hän oli ollut ruumis. Niinpä hän olisi jäänytkin. Mutta Jumalan ihmeen kautta hän oli nyt elossa, ikuinen ja kuolematon, yliluonnollisen voimakas.
Aivan kuten Jeesus.

Baal (tai ”Ba'al”) oli yksi vanhimmista ylösnousseista jumalista. Mutta olipa niin tai ei, esikristillisissä teksteissä Baalin ruumiin löytää Anat, joten hänen myytissään jumala on ehdottomasti kuollut; eräässä tekstissä sanotaan jopa suoraan ”ja jumalat tietävät, että olet kuollut”, ja useat jumalat todella julistavat hänet kuolleeksi; hänet sitten haudataan ja suoritetaan hautajaisriitit Sitten on selviä viittauksia Baalin ylösnousemukseen.


Itse asiassa Baalin paluuta elämään ja sen jälkeen ikuista elämää käytetään analogiana esikristillisissä kuolemattomuusloitsuissa.

Hän muuttui yhdeksi niistä monista alueen henkilökohtaisista pelastajajumalista, joista kuulemme kristinuskon alkuaikoina, mutta joista emme saa tietää mitään, koska keskiajan kristityt tuhosivat pakanalliset todisteet.

Esimerkiksi Hippolytos omisti ”Kaikkien harhaoppien kumoamisen” -teoksessaan kaksi kokonaista lukua mysteerikultteihin ja niiden pelastusjumaluuksiin.

Kummallista kyllä, nämä ovat ainoat kaksi kirjaa, jotka on tuhottu kokonaan.Mitä keskiaikaiset yrittivät salata?

Mitä he eivät halunneet meidän lukevan?

Hercules

Melqart on toinen muinaisimmista ylösnousseista jumaluuksista, joka on Baalin kaltainen sekä alkuperältään että mahdolliselta myöhemmiltä hellenistisiltä mysteerikultilta. Hänen legendansa sulautui yhteen Herkuleksen legendan kanssa.

Vuosisatoja ennen kristinuskoa ja roomalaisten kirjailijoiden todistamana.

Lue lisää

Ja kaikki nämä kuolevat ja kuollesta ylösnousevat jumalat tunnettiin Palestiinassa Uuden testamentin aikana.


Kaikki se, mitä sanotaan myyteissä Jeesuksen ja muutamien tutkimiensa jumalien välillä olevan erilaista, on kaikki selitettävissä joko hellenistisen mysteeriuskonnon yhteisenä kehyksenä tai SYNKRETISMIN juutalaisena elementtinä.


Jeesuksen kuolema ja ylösnousemus on apokalyptinen tapahtuma kuin osa ikuista MYYTTIEN kiertokulkua, koska se on juutalainen panos, joka on fuusioitunut kuolema- ja ylösnousemus-motiiviin.

Kuoleva ja ylösnouseva jumala juutalaistettaisiin. Samoin uhrilahjan ja sovituksen veritaikuuden rooli hänen kuolemansa kehystämisessä, mikä on täsmälleen juutalaisen temppelin sovituksen kopiointia.

Samoin uhrisynnin ja sovituksen verimagian rooli hänen kuolemansa kehystämisessä, joka on täsmälleen juutalaisen temppelin sovitusmagian jäljitelmä (Jeesuksesta tulee näin Jom Kippur), joka on juutalaiselle soteriologialle perustavaa laatua.

Voimme siis jo odottaa sitä myös minkä tahansa juutalaisen pelastajakultin luomisessa.

Samaan aikaan hellenistisiin kontribuutioihin kuuluu Jeesuksen rooli ruumiillistuneena jumalallisena olentona (ja siten puolijumalana eikä täysin inhimillisenä), joka tässä suhteessa muistuttaa eniten Romulusta.
Jeesus ruumiillistuneena jumalallisena olentona (ja siten puolijumalana eikä täysin inhimillisenä) muistuttaa tässä suhteessa eniten Romulusta (joka oli myös olemassaoloa edeltävä taivaallinen olento, joka omaksui kuolevaisen ruumiin; ja myytissä hän jopa syntyi ihmisnaiseen), monet muutkin ylösnousseet kuolevaiset ja puolijumalat ovat innoittaneet samaa käsitettä.

Samoin yhteisöllisen kontekstin hylkääminen ja sen korvaaminen tulkinnalla tulevasta yksilöllisestä pelastuksesta on juuri sitä, mitä monille muille ylösnousseille jumalille (kuten Osirikselle ja Adonikselle) tapahtui juuri hellenististen mysteeriuskontojen vaikutuksesta.

Joku jumala taas kuoli, jonka ruumis katosi ja joka sitten löydettiin jälleen elävänä palattuaan kuolleiden maasta - niin tehokas ylösnousemus kuin vain voi olla

Huomattavaa on, että Jeesus teki samoin: hänen ruumiinsa oli noussut ylös sieltä, mihin se oli laskettu, ja palasi tapaamaan opetuslapsiaan vasta käytyään tuonelassa (1. Piet. 3:18-19), aivan kuten Aristeas (jonka tarina on peräisin jo ennen kristinuskoa.

Kansanomaisessa mytologiassa kuolleista nousseet eivät siis olleet vain jumalia. Ylösnousemuksen tarinoita oli kaikkialla muinaisuudessa.

https://www.richardcarrier.info/archives/13890

Asklepios ei ollut ainoastaan ylösnoussut puolijumala, vaan hän oli itse ”kuolleiden ylösnousemuksen” ykkönen, mikä oli merkittävä syy siihen, että pakanat pitivät häntä niin suuressa arvossa.

Koska Justinus ei voinut kiistää tätä, hän joutui väittämään, että ”paholaisen” on täytynyt esitellä ”Asklepios kuolleiden herättäjänä” heikentääkseen kristillistä sanomaa etukäteen.

Ennen omaa ylösnousemustaan Asklepios oli herättänyt kuolleista useita ihmisiä.

Asklepioksen legendoihin liittyen oli runsaasti lukemattomia tarinoita kuolleiden ihmisten ylösnousemuksista.
Ja sitten, kuten kirjoitin vuosia sitten teoksessa Not the Impossible Faith:

Lucianus ja Apuleius kertovat molemmat, että uskomus siitä, että kuolleiden henkiin herättäminen, oli yksi velhon odotetuista kyvyistä, ja noituus oli hyvin suosittua pakanoiden enemmistön keskuudessa.

Kaikki nämä erilaiset kuolemisen ja ylösnousemuksen muodot, kaikki nämä kuolleiden ihmisten, jumalien ja puolijumalien erilaiset ylösnousemukset - niin monta lajia, niin monta versiota, niin monta uskomusta, niin paljon uskomuksia - osoittavat, että muinainen yleisö oli kaikkialla innostunut ajatuksesta ylösnousemuksesta tai kuolleista paluusta. Ja he uskoivat lukemattomiin myytteihin juuri siitä.

Ja he jopa muuttivat jotkut näistä myyteistä toiveikkaiksi palvontamalleiksi oman henkilökohtaisen pelastuksensa puolesta: ylösnoussut jumala, joka antaa heille saman lahjan tulevasta paluusta elämään. He olisivat väitelleet siitä, millaiseen tulevaan elämään he haluaisivat palata - samaan lihaan, joka oli kuollut, vai parannettuun ja kuolemattomaksi tehtyyn lihaan vai kokonaan uuteen, ylivertaiseen ruumiiseen - mutta jokaista mielikuvaa varten oli myytti, joka tyydytti heitä.


Myös kristityt kiistelivät siitä, millaisen ylösnousemuksen he halusivat heitä odottavan; he eivät olleet siinä asiassa sen yhtenäisempiä kuin pakanatkaan. Mutta he eivät myöskään eronneet heistä.

Kristityt eivät myyneet mitään uutta. He olivat itse asiassa pääsemässä mukaan jo suosittuun peliin.

Myös kristityt kiistelivät siitä, millaisen ylösnousemuksen he halusivat heitä odottavan; he eivät olleet siinä asiassa sen yhtenäisempiä kuin pakanatkaan. Mutta he eivät myöskään eronneet heistä.

Kristityt eivät myyneet mitään uutta. He olivat itse asiassa pääsemässä mukaan jo suosittuun peliin.

Anonyymi kirjoitti:

Ja kaikki nämä kuolevat ja kuollesta ylösnousevat jumalat tunnettiin Palestiinassa Uuden testamentin aikana.


Kaikki se, mitä sanotaan myyteissä Jeesuksen ja muutamien tutkimiensa jumalien välillä olevan erilaista, on kaikki selitettävissä joko hellenistisen mysteeriuskonnon yhteisenä kehyksenä tai SYNKRETISMIN juutalaisena elementtinä.


Jeesuksen kuolema ja ylösnousemus on apokalyptinen tapahtuma kuin osa ikuista MYYTTIEN kiertokulkua, koska se on juutalainen panos, joka on fuusioitunut kuolema- ja ylösnousemus-motiiviin.

Kuoleva ja ylösnouseva jumala juutalaistettaisiin. Samoin uhrilahjan ja sovituksen veritaikuuden rooli hänen kuolemansa kehystämisessä, mikä on täsmälleen juutalaisen temppelin sovituksen kopiointia.

Samoin uhrisynnin ja sovituksen verimagian rooli hänen kuolemansa kehystämisessä, joka on täsmälleen juutalaisen temppelin sovitusmagian jäljitelmä (Jeesuksesta tulee näin Jom Kippur), joka on juutalaiselle soteriologialle perustavaa laatua.

Voimme siis jo odottaa sitä myös minkä tahansa juutalaisen pelastajakultin luomisessa.

Samaan aikaan hellenistisiin kontribuutioihin kuuluu Jeesuksen rooli ruumiillistuneena jumalallisena olentona (ja siten puolijumalana eikä täysin inhimillisenä), joka tässä suhteessa muistuttaa eniten Romulusta.
Jeesus ruumiillistuneena jumalallisena olentona (ja siten puolijumalana eikä täysin inhimillisenä) muistuttaa tässä suhteessa eniten Romulusta (joka oli myös olemassaoloa edeltävä taivaallinen olento, joka omaksui kuolevaisen ruumiin; ja myytissä hän jopa syntyi ihmisnaiseen), monet muutkin ylösnousseet kuolevaiset ja puolijumalat ovat innoittaneet samaa käsitettä.

Samoin yhteisöllisen kontekstin hylkääminen ja sen korvaaminen tulkinnalla tulevasta yksilöllisestä pelastuksesta on juuri sitä, mitä monille muille ylösnousseille jumalille (kuten Osirikselle ja Adonikselle) tapahtui juuri hellenististen mysteeriuskontojen vaikutuksesta.

Joku jumala taas kuoli, jonka ruumis katosi ja joka sitten löydettiin jälleen elävänä palattuaan kuolleiden maasta - niin tehokas ylösnousemus kuin vain voi olla

Huomattavaa on, että Jeesus teki samoin: hänen ruumiinsa oli noussut ylös sieltä, mihin se oli laskettu, ja palasi tapaamaan opetuslapsiaan vasta käytyään tuonelassa (1. Piet. 3:18-19), aivan kuten Aristeas (jonka tarina on peräisin jo ennen kristinuskoa.

Kansanomaisessa mytologiassa kuolleista nousseet eivät siis olleet vain jumalia. Ylösnousemuksen tarinoita oli kaikkialla muinaisuudessa.

https://www.richardcarrier.info/archives/13890

Asklepios ei ollut ainoastaan ylösnoussut puolijumala, vaan hän oli itse ”kuolleiden ylösnousemuksen” ykkönen, mikä oli merkittävä syy siihen, että pakanat pitivät häntä niin suuressa arvossa.

Koska Justinus ei voinut kiistää tätä, hän joutui väittämään, että ”paholaisen” on täytynyt esitellä ”Asklepios kuolleiden herättäjänä” heikentääkseen kristillistä sanomaa etukäteen.

Ennen omaa ylösnousemustaan Asklepios oli herättänyt kuolleista useita ihmisiä.

Asklepioksen legendoihin liittyen oli runsaasti lukemattomia tarinoita kuolleiden ihmisten ylösnousemuksista.
Ja sitten, kuten kirjoitin vuosia sitten teoksessa Not the Impossible Faith:

Lucianus ja Apuleius kertovat molemmat, että uskomus siitä, että kuolleiden henkiin herättäminen, oli yksi velhon odotetuista kyvyistä, ja noituus oli hyvin suosittua pakanoiden enemmistön keskuudessa.

Kaikki nämä erilaiset kuolemisen ja ylösnousemuksen muodot, kaikki nämä kuolleiden ihmisten, jumalien ja puolijumalien erilaiset ylösnousemukset - niin monta lajia, niin monta versiota, niin monta uskomusta, niin paljon uskomuksia - osoittavat, että muinainen yleisö oli kaikkialla innostunut ajatuksesta ylösnousemuksesta tai kuolleista paluusta. Ja he uskoivat lukemattomiin myytteihin juuri siitä.

Ja he jopa muuttivat jotkut näistä myyteistä toiveikkaiksi palvontamalleiksi oman henkilökohtaisen pelastuksensa puolesta: ylösnoussut jumala, joka antaa heille saman lahjan tulevasta paluusta elämään. He olisivat väitelleet siitä, millaiseen tulevaan elämään he haluaisivat palata - samaan lihaan, joka oli kuollut, vai parannettuun ja kuolemattomaksi tehtyyn lihaan vai kokonaan uuteen, ylivertaiseen ruumiiseen - mutta jokaista mielikuvaa varten oli myytti, joka tyydytti heitä.


Myös kristityt kiistelivät siitä, millaisen ylösnousemuksen he halusivat heitä odottavan; he eivät olleet siinä asiassa sen yhtenäisempiä kuin pakanatkaan. Mutta he eivät myöskään eronneet heistä.

Kristityt eivät myyneet mitään uutta. He olivat itse asiassa pääsemässä mukaan jo suosittuun peliin.

Myös kristityt kiistelivät siitä, millaisen ylösnousemuksen he halusivat heitä odottavan; he eivät olleet siinä asiassa sen yhtenäisempiä kuin pakanatkaan. Mutta he eivät myöskään eronneet heistä.

Kristityt eivät myyneet mitään uutta. He olivat itse asiassa pääsemässä mukaan jo suosittuun peliin.

Lue lisää

Kristinuskossa ei ole mitään uutta, raamatulliset kertomukset on otettu muinaisuskonnoista, "pakanuudesta", synkretismiä.

Vedenpaisumuskertomus, kuolleiden henkiin herättämistarinat, ihmeteot jne. kaikki nämä asiat on otettu muualta, vain nimet ja paikannimet on muutettu.

Tarinoissa on hämmästyttävää samankaltaisuutta.

Itse asiassa esikristillinen historioitsija Theopompos kirjoitti, että ”[zarathustralaisen] tietäjän mukaan ihmiset herätetään henkiin ja heistä tulee kuolemattomia” maailmanlopun yhteydessä.


Ajatus itse ylösnousemuksesta, erityisesti koko maailman ylösnousemuksesta määrätyn lopun aikana, oli itsessään pakanallinen.

Se tuli juutalaisuuteen vasta vuosisatoja ennen kristinuskon syntyä. Siihen mennessä kristityt eivät ehkä edes tienneet, että ajatus oli alun perin ollut pakanallinen; tosin zarathustralainen opetus oli laajalti tunnettu koko valtakunnassa, ja siitä tuli jopa osa erittäin suosittua pelastuskultti Mithraismia samoihin aikoihin, kun kristinusko alkoi, sillä Mithraismi oli itse asiassa persialaisen zarathustralaisuuden hellenisointi tutummaksi mysteeriuskonnoksi.

Eri juutalaiset lahkot omaksuivat niin ikään erilaisia ajatuksia ylösnousemuksesta; ei ollut olemassa yhtä ainoaa, monoliittista, ”juutalaista” ajatusta ylösnousemuksesta, vaan monia ja erilaisia ajatuksia siitä.


Näissä silloisissa maailmankuvissa opetettiin pohjimmiltaan, että mekin nousisimme kuolleista jne.

Kristinusko ei ollut epätavallinen siinä, että se ehdotti samaa. Jopa se, että se käytti malliesimerkkiä pelastajahahmossaan, jäljitteli niin ikään suosittua käytäntöä rakentaa kuolevia ja ylösnousevia pelastusjumalia, joiden voitosta kuolemasta mekin voimme osallistua kasteen ja ehtoollisen kautta.

Monilla näistä jumalista oli myös muita myyttejä, joissa heille oli kuviteltu erilaisia tarinoita ja kohtaloita.


Mutta näin oli myös Jeesuksen kohdalla, jota varten kilpailevat kristilliset lahkot (ja kristittyjen vastaiset polemiikantit) kutoivat ja opettivat erilaisia tarinoita siitä, mitä Jeesukselle todella tapahtui, miten hänen ylösnousemuksensa todellisuudessa toteutui ja niin edelleen.

Juutalaiset kammoksuivat ajatusta jumalallisista olennoista, jotka osallistuivat seksuaaliseen lisääntymiseen.

Kun siis joku juutalainen rakensi omaa ylösnoussutta, ”naisesta syntynyttä” pelastusjumalaansa, hänen täytyi etsiä ympäriltään ideoita jumalista, jotka olivat saaneet alkunsa kuolevaisen naisen kautta ja joihin ei liittynyt seksiä. Tällaisia malleja oli monia, jotka innoittivat ajatusta (käsittelen useita niistä artikkelissani neitseellisestä syntymästä).

Se, että hänen puolijumalansa surmattiin ja herätettiin henkiin vauvana, ei myöskään sopinut messiaanisen mallin tarpeisiin, jota juutalainen tarvitsisi, joten ilmeisesti siihenkin katsottiin muita malleja (muita jumalia, joiden kuolemantarinat sopisivat paremmin juutalaisen soteriologian edellyttämään lopulliseen apokalyptiseen sovitusuhriin).


...yksi monista laajalti tunnetuista muodoista, jotka kuvaavat yhteistä motiivia ihmeellisesti syntyneestä, kuolevasta ja ylösnousseesta pelastusjumalasta - ja joista jokainen on Jeesuksen tavoin yhtä ainutlaatuinen kuin muutkin.

Ei yksinkertaisesti voida väittää, että juutalaiset, jotka loivat ajatuksen omasta ihmeellisesti syntyneestä, kuolevasta ja ylösnousseesta pelastajastaan, eivät olisi olleet millään tavalla tietoisia siitä, että heidän ympärillään, käytännössä kaikissa heidän tuntemissaan kulttuureissa, oli laajalti olemassa juuri tuollaisia pelastajia, eivätkä he olisi olleet lainkaan vaikuttuneita niistä. Se on yksinkertaisesti absurdia. Sattuma on mahdoton. Siksi edes muinaiset kristityt apologeetat eivät olleet niin hölmöjä, että olisivat väittäneet näin - tai vielä absurdimmin, ettei tällaista kuolevan ja ylösnousseen pelastajan mallia edes ollut olemassa. Totta kai sitä oli olemassa. Ja he tiesivät sen hyvin.

He päättivät syyttää siitä paholaista.

TÄMÄ KAIKKI ALKAA JO MUISTUTTAA KRISTITTYJEN SAATANAPUHEITA.

He plagioivat idean etukäteen yrittäessään luoda kulttuuria, joka sitten hylkäisi Jeesuksen tarinan vain yhtenä samanlaisena myyttinä kuin muutkin Paholaisen loihtimat.

Tämä on naurettava puolustus, joka on samankaltainen kuin väite, että evoluutio on ilmeisesti väärä, koska paholainen ”istutti kaikki fossiilit”.

Ainoa uskottava syy siihen, miksi jotkut juutalaiset keksivät juutalaisen kuolevan ja nousevan pelastusjumalan juuri tuolla alueella ja tuona aikakautena, on se, että kaikki muutkin olivat keksineet; se oli niin suosittu ja vaikutusvaltainen, niin muodikas ja tehokas, että oli väistämätöntä, että ajatus tunkeutuisi joidenkin juutalaisten tietoisuuteen ja purkautuisi näyttämölle ”inspiroituneena” vallankumouksellisena pidetyn korruptoituneen uskon vallankumouksellisuutena.

He tietysti juutalaistivat sen.

Jeesus eroaa Osiriksesta yhtä paljon kuin Osiris eroaa Dionysoksesta tai Inannasta tai Romuluksesta tai Zalmoxiksesta.

Anonyymi kirjoitti:

Kristinuskossa ei ole mitään uutta, raamatulliset kertomukset on otettu muinaisuskonnoista, "pakanuudesta", synkretismiä.

Vedenpaisumuskertomus, kuolleiden henkiin herättämistarinat, ihmeteot jne. kaikki nämä asiat on otettu muualta, vain nimet ja paikannimet on muutettu.

Tarinoissa on hämmästyttävää samankaltaisuutta.

Itse asiassa esikristillinen historioitsija Theopompos kirjoitti, että ”[zarathustralaisen] tietäjän mukaan ihmiset herätetään henkiin ja heistä tulee kuolemattomia” maailmanlopun yhteydessä.


Ajatus itse ylösnousemuksesta, erityisesti koko maailman ylösnousemuksesta määrätyn lopun aikana, oli itsessään pakanallinen.

Se tuli juutalaisuuteen vasta vuosisatoja ennen kristinuskon syntyä. Siihen mennessä kristityt eivät ehkä edes tienneet, että ajatus oli alun perin ollut pakanallinen; tosin zarathustralainen opetus oli laajalti tunnettu koko valtakunnassa, ja siitä tuli jopa osa erittäin suosittua pelastuskultti Mithraismia samoihin aikoihin, kun kristinusko alkoi, sillä Mithraismi oli itse asiassa persialaisen zarathustralaisuuden hellenisointi tutummaksi mysteeriuskonnoksi.

Eri juutalaiset lahkot omaksuivat niin ikään erilaisia ajatuksia ylösnousemuksesta; ei ollut olemassa yhtä ainoaa, monoliittista, ”juutalaista” ajatusta ylösnousemuksesta, vaan monia ja erilaisia ajatuksia siitä.


Näissä silloisissa maailmankuvissa opetettiin pohjimmiltaan, että mekin nousisimme kuolleista jne.

Kristinusko ei ollut epätavallinen siinä, että se ehdotti samaa. Jopa se, että se käytti malliesimerkkiä pelastajahahmossaan, jäljitteli niin ikään suosittua käytäntöä rakentaa kuolevia ja ylösnousevia pelastusjumalia, joiden voitosta kuolemasta mekin voimme osallistua kasteen ja ehtoollisen kautta.

Monilla näistä jumalista oli myös muita myyttejä, joissa heille oli kuviteltu erilaisia tarinoita ja kohtaloita.


Mutta näin oli myös Jeesuksen kohdalla, jota varten kilpailevat kristilliset lahkot (ja kristittyjen vastaiset polemiikantit) kutoivat ja opettivat erilaisia tarinoita siitä, mitä Jeesukselle todella tapahtui, miten hänen ylösnousemuksensa todellisuudessa toteutui ja niin edelleen.

Juutalaiset kammoksuivat ajatusta jumalallisista olennoista, jotka osallistuivat seksuaaliseen lisääntymiseen.

Kun siis joku juutalainen rakensi omaa ylösnoussutta, ”naisesta syntynyttä” pelastusjumalaansa, hänen täytyi etsiä ympäriltään ideoita jumalista, jotka olivat saaneet alkunsa kuolevaisen naisen kautta ja joihin ei liittynyt seksiä. Tällaisia malleja oli monia, jotka innoittivat ajatusta (käsittelen useita niistä artikkelissani neitseellisestä syntymästä).

Se, että hänen puolijumalansa surmattiin ja herätettiin henkiin vauvana, ei myöskään sopinut messiaanisen mallin tarpeisiin, jota juutalainen tarvitsisi, joten ilmeisesti siihenkin katsottiin muita malleja (muita jumalia, joiden kuolemantarinat sopisivat paremmin juutalaisen soteriologian edellyttämään lopulliseen apokalyptiseen sovitusuhriin).


...yksi monista laajalti tunnetuista muodoista, jotka kuvaavat yhteistä motiivia ihmeellisesti syntyneestä, kuolevasta ja ylösnousseesta pelastusjumalasta - ja joista jokainen on Jeesuksen tavoin yhtä ainutlaatuinen kuin muutkin.

Ei yksinkertaisesti voida väittää, että juutalaiset, jotka loivat ajatuksen omasta ihmeellisesti syntyneestä, kuolevasta ja ylösnousseesta pelastajastaan, eivät olisi olleet millään tavalla tietoisia siitä, että heidän ympärillään, käytännössä kaikissa heidän tuntemissaan kulttuureissa, oli laajalti olemassa juuri tuollaisia pelastajia, eivätkä he olisi olleet lainkaan vaikuttuneita niistä. Se on yksinkertaisesti absurdia. Sattuma on mahdoton. Siksi edes muinaiset kristityt apologeetat eivät olleet niin hölmöjä, että olisivat väittäneet näin - tai vielä absurdimmin, ettei tällaista kuolevan ja ylösnousseen pelastajan mallia edes ollut olemassa. Totta kai sitä oli olemassa. Ja he tiesivät sen hyvin.

He päättivät syyttää siitä paholaista.

TÄMÄ KAIKKI ALKAA JO MUISTUTTAA KRISTITTYJEN SAATANAPUHEITA.

He plagioivat idean etukäteen yrittäessään luoda kulttuuria, joka sitten hylkäisi Jeesuksen tarinan vain yhtenä samanlaisena myyttinä kuin muutkin Paholaisen loihtimat.

Tämä on naurettava puolustus, joka on samankaltainen kuin väite, että evoluutio on ilmeisesti väärä, koska paholainen ”istutti kaikki fossiilit”.

Ainoa uskottava syy siihen, miksi jotkut juutalaiset keksivät juutalaisen kuolevan ja nousevan pelastusjumalan juuri tuolla alueella ja tuona aikakautena, on se, että kaikki muutkin olivat keksineet; se oli niin suosittu ja vaikutusvaltainen, niin muodikas ja tehokas, että oli väistämätöntä, että ajatus tunkeutuisi joidenkin juutalaisten tietoisuuteen ja purkautuisi näyttämölle ”inspiroituneena” vallankumouksellisena pidetyn korruptoituneen uskon vallankumouksellisuutena.

He tietysti juutalaistivat sen.

Jeesus eroaa Osiriksesta yhtä paljon kuin Osiris eroaa Dionysoksesta tai Inannasta tai Romuluksesta tai Zalmoxiksesta.

Lue lisää

Erot ovat juutalaisten tekemiä hienosäätöjä. Aivan kuten persialainen zarathustralainen järjestelmä, johon kuului messiaanisuus, apokalyptisismi, maailmanlaajuinen ylösnousemus, paha Saatana, joka sotii Jumalaa vastaan, ja tuleva taivas ja helvetti, jotka tekevät oikeutta kaikkien ikuisena kohtalona, juutalaistettiin, kun ne tuotiin juutalaisuuteen.


Mitään näistä ajatuksista ei ollut juutalaisuudessa ennen sitä (eikä niitä löydy mistään Vanhan testamentin osasta, joka on kirjoitettu ennen Persian valloitusta).

Kukaan ei väittänyt, että he ”turmelivat” juutalaisuutta noilla pakanallisilla ajatuksilla (vaikka itse asiassa niin olikin).

He yksinkertaisesti väittivät, että nämä uudet ajatukset olivat kaikki juutalaisia.

Jumalan määräämiä ja välittämiä, inspiroitujen kirjoitusten ja ilmoituksen kautta.

Kristityt tekivät täsmälleen samoin.

______________________

10 käskyn alkuperä?

ON "PAKANUUDESSA"

Sumerissa - Sargon Akkadilainen (2250 eKr.) on vanhin tunnettu versio Mooses-hahmosta.

Babyloniassa - Marduk (Belin poika) antoi lait Hammurabille.

Kreetalla - Minos nousi Dikta-vuorelle, jossa Zeus antoi hänelle pyhät lait.

Syyriassa - Mises, joka kantoi mukanaan kivitauluja, joihin kirjoitettiin jumalan lait.

Mooses tunnetaan lain antajana, kymmenen käskyn, Mooseksen lain, antajana.

Ajatus siitä, että laki annetaan Jumalalta profeetalle vuorella, on kuitenkin myös hyvin vanha motiivi.

Mooses on vain yksi lainsäätäjä Mytologisen historian Lainsäätäjien PITKÄSSÄ RIVISSÄ.

Egyptissä taas oli Mises, joka kantoi mukanaan kivitauluja, joihin oli kirjoitettu jumalan lait. Mitä tulee kymmeneen käskyyn, ne on otettu suoraan Egyptin kuolleiden kirjan loitsusta 125.


Se, mitä Kuolleiden kirjassa sanottiin ”En ole varastanut”, muuttui muotoon ”Älä varasta”. ”En ole tappanut” muuttui muotoon ”Älä tapa.” ”En ole valehdellut” muuttui muotoon ‘Älä anna väärää todistusta’, ja niin edelleen.

Se, mitä Kuolleiden kirjassa sanottiin ”En ole varastanut”, muuttui muotoon ”Älä varasta”. ”En ole tappanut” muuttui muotoon ”Älä tapa.” ”En ole valehdellut” muuttui muotoon ‘Älä anna väärää todistusta’, ja niin edelleen.

Itse asiassa egyptiläinen uskonto on todennäköisesti juutalais-kristillisen teologian ensisijainen perusta. Kaste, kuolemanjälkeinen elämä, lopullinen tuomio, neitseellinen syntymä ja ylösnousemus, ristiinnaulitseminen, liitonarkki, ympärileikkaus, pelastajat, pyhä ehtoollinen, suuri vedenpaisumus, pääsiäinen, joulu, pääsiäinen, pääsiäisjuhla ja monet muut ovat kaikki egyptiläisten ajatusten piirteitä, jotka ovat kauan ennen kristinuskoa ja juutalaisuutta.

Yleinen käsitys on, että Ramses I oli farao, joka ajoi Mooseksen ja 2 miljoonaa ihmistä pois Egyptistä (yhdessä yössä ... siellä on täytynyt olla melkoinen pakkaaminen käynnissä) on todiste siitä, että tarina on ihmisen keksimä eikä todellinen historiallinen tapahtuma. Raamatun Mooseksen väitetään syntyneen vuonna 1592 eKr. Toisten mukaan hänen syntymäaikansa on 1619 eKr. Myytintekijöiden epäonneksi Ramses I hallitsi vuosina 1295-1291 eaa. ja Ramses II vuosina 1279-1212 eaa.

Anonyymi kirjoitti:

Erot ovat juutalaisten tekemiä hienosäätöjä. Aivan kuten persialainen zarathustralainen järjestelmä, johon kuului messiaanisuus, apokalyptisismi, maailmanlaajuinen ylösnousemus, paha Saatana, joka sotii Jumalaa vastaan, ja tuleva taivas ja helvetti, jotka tekevät oikeutta kaikkien ikuisena kohtalona, juutalaistettiin, kun ne tuotiin juutalaisuuteen.


Mitään näistä ajatuksista ei ollut juutalaisuudessa ennen sitä (eikä niitä löydy mistään Vanhan testamentin osasta, joka on kirjoitettu ennen Persian valloitusta).

Kukaan ei väittänyt, että he ”turmelivat” juutalaisuutta noilla pakanallisilla ajatuksilla (vaikka itse asiassa niin olikin).

He yksinkertaisesti väittivät, että nämä uudet ajatukset olivat kaikki juutalaisia.

Jumalan määräämiä ja välittämiä, inspiroitujen kirjoitusten ja ilmoituksen kautta.

Kristityt tekivät täsmälleen samoin.

______________________

10 käskyn alkuperä?

ON "PAKANUUDESSA"

Sumerissa - Sargon Akkadilainen (2250 eKr.) on vanhin tunnettu versio Mooses-hahmosta.

Babyloniassa - Marduk (Belin poika) antoi lait Hammurabille.

Kreetalla - Minos nousi Dikta-vuorelle, jossa Zeus antoi hänelle pyhät lait.

Syyriassa - Mises, joka kantoi mukanaan kivitauluja, joihin kirjoitettiin jumalan lait.

Mooses tunnetaan lain antajana, kymmenen käskyn, Mooseksen lain, antajana.

Ajatus siitä, että laki annetaan Jumalalta profeetalle vuorella, on kuitenkin myös hyvin vanha motiivi.

Mooses on vain yksi lainsäätäjä Mytologisen historian Lainsäätäjien PITKÄSSÄ RIVISSÄ.

Egyptissä taas oli Mises, joka kantoi mukanaan kivitauluja, joihin oli kirjoitettu jumalan lait. Mitä tulee kymmeneen käskyyn, ne on otettu suoraan Egyptin kuolleiden kirjan loitsusta 125.


Se, mitä Kuolleiden kirjassa sanottiin ”En ole varastanut”, muuttui muotoon ”Älä varasta”. ”En ole tappanut” muuttui muotoon ”Älä tapa.” ”En ole valehdellut” muuttui muotoon ‘Älä anna väärää todistusta’, ja niin edelleen.

Se, mitä Kuolleiden kirjassa sanottiin ”En ole varastanut”, muuttui muotoon ”Älä varasta”. ”En ole tappanut” muuttui muotoon ”Älä tapa.” ”En ole valehdellut” muuttui muotoon ‘Älä anna väärää todistusta’, ja niin edelleen.

Itse asiassa egyptiläinen uskonto on todennäköisesti juutalais-kristillisen teologian ensisijainen perusta. Kaste, kuolemanjälkeinen elämä, lopullinen tuomio, neitseellinen syntymä ja ylösnousemus, ristiinnaulitseminen, liitonarkki, ympärileikkaus, pelastajat, pyhä ehtoollinen, suuri vedenpaisumus, pääsiäinen, joulu, pääsiäinen, pääsiäisjuhla ja monet muut ovat kaikki egyptiläisten ajatusten piirteitä, jotka ovat kauan ennen kristinuskoa ja juutalaisuutta.

Yleinen käsitys on, että Ramses I oli farao, joka ajoi Mooseksen ja 2 miljoonaa ihmistä pois Egyptistä (yhdessä yössä ... siellä on täytynyt olla melkoinen pakkaaminen käynnissä) on todiste siitä, että tarina on ihmisen keksimä eikä todellinen historiallinen tapahtuma. Raamatun Mooseksen väitetään syntyneen vuonna 1592 eKr. Toisten mukaan hänen syntymäaikansa on 1619 eKr. Myytintekijöiden epäonneksi Ramses I hallitsi vuosina 1295-1291 eaa. ja Ramses II vuosina 1279-1212 eaa.

Lue lisää

Glossolalia pakanallisuudessa ja okkultismissa
Huomasin nopeasti, että glossolalia ei ole kristillinen ilmiö. Itse asiassa Jeesus viittaa Raamatussa glossolaliaan pakanallisena käytäntönä. ”Ja kun rukoilette, älkää höpöttäkö niin kuin pakanat (pakanat)...” (Matt 6:7) Alkuperäinen sana, jota käytetään sanasta ‘höpöttää’, on battologéō, joka tarkoittaa ‘oikein, höpöttää järjettömiä toistoja; höpöttää (olla ’pitkäveteinen”), käyttää tyhjiä (turhia) sanoja (Souter)”. Tätä ajatusta, että Jeesus viittaa glossolaliaan jo pakanallisena käytäntönä, ei tue ainoastaan historia, vaan myös Jeesuksen toteamus: ”Minun nimessäni he ajavat ulos riivaajia; he puhuvat uusilla kielillä (glṓssa)” (Mark. 16:17).
https://www.patheos.com/blogs/matauryn/2017/12/11/glossolalia-paganism/

Anonyymi kirjoitti:

Glossolalia pakanallisuudessa ja okkultismissa
Huomasin nopeasti, että glossolalia ei ole kristillinen ilmiö. Itse asiassa Jeesus viittaa Raamatussa glossolaliaan pakanallisena käytäntönä. ”Ja kun rukoilette, älkää höpöttäkö niin kuin pakanat (pakanat)...” (Matt 6:7) Alkuperäinen sana, jota käytetään sanasta ‘höpöttää’, on battologéō, joka tarkoittaa ‘oikein, höpöttää järjettömiä toistoja; höpöttää (olla ’pitkäveteinen”), käyttää tyhjiä (turhia) sanoja (Souter)”. Tätä ajatusta, että Jeesus viittaa glossolaliaan jo pakanallisena käytäntönä, ei tue ainoastaan historia, vaan myös Jeesuksen toteamus: ”Minun nimessäni he ajavat ulos riivaajia; he puhuvat uusilla kielillä (glṓssa)” (Mark. 16:17).
https://www.patheos.com/blogs/matauryn/2017/12/11/glossolalia-paganism/

Lue lisää

George B. Cutten kirjoittaa teoksessaan An Ethnological Study of Glossalalia, että ”glossolaliaa harjoitetaan ei-kristillisissä uskonnoissa: Pohjois-Amerikan intiaanien Peyote-kultti, Tyynenmeren luoteisosan Haida-intiaanit, Sudanin shamaanit, Afrikan länsirannikon Shango-kultti, Trinidadin Shago-kultti, Haitin Voodoo-kultti, Etelä-Amerikan ja Australian aboriginaalit, Pohjois-Amerikan ja Aasian subarktisten alueiden eskimot, Grönlannin shamaanit, Borneon djakit, Etiopian zor-kultti, Siperian shamaanit, Etelä-Amerikan chaco-intiaanit, Andeilla asuvat curanderot, Afrikan Sudanin kinkat, Afrikan thonga-shamaanit ja Tiibetin munkit. ”

Glossolalia löysi tiensä myös varhaiseen mormonikirkkoon, sillä Joseph Smith totesi, että ”palautettu” (mormonien) kirkko ”uskoo kielten lahjaan, profetoimiseen, ilmestyksiin, näkyihin, parantamiseen ja kielten tulkitsemiseen”. Glossolalialla on myös vahva historia meediossa, spiritismissä ja spiritismissä. Spiritismin (joka oli vähemmän uskonnollisesti suuntautunut kuin spiritismi) perustaja Allan Kardec viittasi glossolaliaan todisteena hengen läsnäolosta. Allan Kardecin työ oli perustana monille nykyaikaisen meedioinnin käytännöille.

Anonyymi kirjoitti:

George B. Cutten kirjoittaa teoksessaan An Ethnological Study of Glossalalia, että ”glossolaliaa harjoitetaan ei-kristillisissä uskonnoissa: Pohjois-Amerikan intiaanien Peyote-kultti, Tyynenmeren luoteisosan Haida-intiaanit, Sudanin shamaanit, Afrikan länsirannikon Shango-kultti, Trinidadin Shago-kultti, Haitin Voodoo-kultti, Etelä-Amerikan ja Australian aboriginaalit, Pohjois-Amerikan ja Aasian subarktisten alueiden eskimot, Grönlannin shamaanit, Borneon djakit, Etiopian zor-kultti, Siperian shamaanit, Etelä-Amerikan chaco-intiaanit, Andeilla asuvat curanderot, Afrikan Sudanin kinkat, Afrikan thonga-shamaanit ja Tiibetin munkit. ”

Glossolalia löysi tiensä myös varhaiseen mormonikirkkoon, sillä Joseph Smith totesi, että ”palautettu” (mormonien) kirkko ”uskoo kielten lahjaan, profetoimiseen, ilmestyksiin, näkyihin, parantamiseen ja kielten tulkitsemiseen”. Glossolalialla on myös vahva historia meediossa, spiritismissä ja spiritismissä. Spiritismin (joka oli vähemmän uskonnollisesti suuntautunut kuin spiritismi) perustaja Allan Kardec viittasi glossolaliaan todisteena hengen läsnäolosta. Allan Kardecin työ oli perustana monille nykyaikaisen meedioinnin käytännöille.

Lue lisää

Kuinka muinaiset kolminaisuusjumalat vaikuttivat kolminaisuuden hyväksymiseen
Marie Sinclair, Caithnessin kreivitär, toteaa vuonna 1876 ilmestyneessä kirjassaan Old Truths in a New Light: ”Yleisesti, vaikkakin virheellisesti, oletetaan, että kolminaisuusoppi on kristillistä alkuperää. Lähes kaikilla antiikin kansoilla oli samanlainen oppi. [Varhaiskatolinen teologi] Pyhä Hieronymus todistaa yksiselitteisesti: 'Kaikki muinaiset kansat uskoivat kolminaisuuteen'” (s. 382).

Huomaa, miten seuraavat lainaukset dokumentoivat uskoa jumalalliseen kolminaisuuteen monilla antiikin maailman alueilla ja uskonnoissa.
Sumeria

”Maailmankaikkeus jaettiin kolmeen alueeseen, joista jokaisesta tuli jonkin jumalan valtakunta. Anun osuus oli taivas. Maa annettiin Enlilille. Easta tuli vesien hallitsija. Yhdessä he muodostivat suurten jumalien kolmikon.” (The Larousse Encyclopedia of Mythology, 1994, s. 54-55).
Babylonia

”Muinaiset babylonialaiset tunnustivat opin kolminaisuudesta tai kolmesta henkilöstä yhdessä jumalassa - kuten käy ilmi heidän mytologiaansa kuuluneesta kolmipäisestä komposiittijumalasta, jolla oli kolme päätä, ja myös tasasivuisen kolmion käytöstä tällaisen kolminaisuuden tunnuksena ykseydessä” (Thomas Dennis Rock, The Mystical Woman and the Cities of the Nations, 1867, s. 22-23).

Kreikka

”Neljännellä vuosisadalla eKr. Aristoteles kirjoitti: 'Kaikki on kolme, ja kolminkertainen on kaikki; ja käyttäkäämme tätä lukua jumalten palvonnassa; sillä kuten pythagoralaiset sanovat, kaikki ja kaikki on rajattu kolmeen, sillä loppu, keskikohta ja alku ovat kaikessa tätä lukua, ja nämä muodostavat kolminaisuuden luvun'” (Arthur Weigall, Paganism in Our Christianity, 1928, s. 197-198).
Egypti

”Hymni Amunille määräsi, että 'Yksikään jumala ei syntynyt ennen häntä (Amunia)' ja että 'Kaikkia jumalia on kolme: Amun, Re ja Ptah, eikä heidän rinnallaan ole toista jumalaa. Kätkettynä hänen nimensä on Amon, kasvoiltaan hän on Re, ja hänen ruumiinsa on Ptah.” . . . Tämä on kolminaisuuslausuma, Egyptin kolme pääjumalaa sulautetaan yhteen heistä, Amoniin. On selvää, että käsite orgaanisesta ykseydestä moninaisuuden sisällä sai poikkeuksellisen paljon lisäpontta tämän muotoilun myötä. Teologisesti se tuli karkeassa muodossaan silmiinpistävän lähelle myöhempää kristillistä moniarvoista kolminaisuusmonoteismia.” (Simson Najovits, Egypti, Trunk of the Tree, Vol. 2, 2004, s. 83-84).

Anonyymi kirjoitti:

Kuinka muinaiset kolminaisuusjumalat vaikuttivat kolminaisuuden hyväksymiseen
Marie Sinclair, Caithnessin kreivitär, toteaa vuonna 1876 ilmestyneessä kirjassaan Old Truths in a New Light: ”Yleisesti, vaikkakin virheellisesti, oletetaan, että kolminaisuusoppi on kristillistä alkuperää. Lähes kaikilla antiikin kansoilla oli samanlainen oppi. [Varhaiskatolinen teologi] Pyhä Hieronymus todistaa yksiselitteisesti: 'Kaikki muinaiset kansat uskoivat kolminaisuuteen'” (s. 382).

Huomaa, miten seuraavat lainaukset dokumentoivat uskoa jumalalliseen kolminaisuuteen monilla antiikin maailman alueilla ja uskonnoissa.
Sumeria

”Maailmankaikkeus jaettiin kolmeen alueeseen, joista jokaisesta tuli jonkin jumalan valtakunta. Anun osuus oli taivas. Maa annettiin Enlilille. Easta tuli vesien hallitsija. Yhdessä he muodostivat suurten jumalien kolmikon.” (The Larousse Encyclopedia of Mythology, 1994, s. 54-55).
Babylonia

”Muinaiset babylonialaiset tunnustivat opin kolminaisuudesta tai kolmesta henkilöstä yhdessä jumalassa - kuten käy ilmi heidän mytologiaansa kuuluneesta kolmipäisestä komposiittijumalasta, jolla oli kolme päätä, ja myös tasasivuisen kolmion käytöstä tällaisen kolminaisuuden tunnuksena ykseydessä” (Thomas Dennis Rock, The Mystical Woman and the Cities of the Nations, 1867, s. 22-23).

Kreikka

”Neljännellä vuosisadalla eKr. Aristoteles kirjoitti: 'Kaikki on kolme, ja kolminkertainen on kaikki; ja käyttäkäämme tätä lukua jumalten palvonnassa; sillä kuten pythagoralaiset sanovat, kaikki ja kaikki on rajattu kolmeen, sillä loppu, keskikohta ja alku ovat kaikessa tätä lukua, ja nämä muodostavat kolminaisuuden luvun'” (Arthur Weigall, Paganism in Our Christianity, 1928, s. 197-198).
Egypti

”Hymni Amunille määräsi, että 'Yksikään jumala ei syntynyt ennen häntä (Amunia)' ja että 'Kaikkia jumalia on kolme: Amun, Re ja Ptah, eikä heidän rinnallaan ole toista jumalaa. Kätkettynä hänen nimensä on Amon, kasvoiltaan hän on Re, ja hänen ruumiinsa on Ptah.” . . . Tämä on kolminaisuuslausuma, Egyptin kolme pääjumalaa sulautetaan yhteen heistä, Amoniin. On selvää, että käsite orgaanisesta ykseydestä moninaisuuden sisällä sai poikkeuksellisen paljon lisäpontta tämän muotoilun myötä. Teologisesti se tuli karkeassa muodossaan silmiinpistävän lähelle myöhempää kristillistä moniarvoista kolminaisuusmonoteismia.” (Simson Najovits, Egypti, Trunk of the Tree, Vol. 2, 2004, s. 83-84).

Lue lisää

”Käsitteen alkuperä on täysin pakanallinen”

Egyptologi Arthur Weigall, joka itse oli trinitaarinen, kiteytti antiikin uskomusten vaikutuksen siihen, että katolinen kirkko omaksui kolminaisuusopin, seuraavassa otteessa aiemmin siteeratusta kirjastaan:

”Ei pidä unohtaa, että Jeesus Kristus ei koskaan maininnut tällaista ilmiötä [kolminaisuutta], eikä sana 'kolminaisuus' esiinny missään Uudessa testamentissa. Kirkko omaksui ajatuksen vasta kolmesataa vuotta Herramme kuoleman jälkeen, ja käsityksen alkuperä on täysin pakanallinen ... .

”Muinaiset egyptiläiset, joiden vaikutus varhaisiin uskonnollisiin ajatuksiin oli syvä, järjestivät jumalansa tai jumalattarensa yleensä kolminaisuuksiksi: oli Osiriksen, Isiksen ja Horuksen kolminaisuus, Aamenin, Mutin ja Khonsun kolminaisuus, Khnumin, Satiksen ja Anukiksen kolminaisuus ja niin edelleen ... .

”Varhaiset kristityt eivät kuitenkaan aluksi ajatelleet soveltaa tätä ajatusta omaan uskoonsa. He osoittivat hartauttaan Isä Jumalalle ja Jeesukselle Kristukselle, Jumalan Pojalle, ja he tunnustivat Pyhän Hengen salaperäisen ja määrittelemättömän olemassaolon, mutta he eivät ajatelleet, että nämä kolme olisivat varsinainen kolminaisuus, joka olisi yhtä suuri ja yhdistynyt yhdeksi ... .

Anonyymi kirjoitti:

”Käsitteen alkuperä on täysin pakanallinen”

Egyptologi Arthur Weigall, joka itse oli trinitaarinen, kiteytti antiikin uskomusten vaikutuksen siihen, että katolinen kirkko omaksui kolminaisuusopin, seuraavassa otteessa aiemmin siteeratusta kirjastaan:

”Ei pidä unohtaa, että Jeesus Kristus ei koskaan maininnut tällaista ilmiötä [kolminaisuutta], eikä sana 'kolminaisuus' esiinny missään Uudessa testamentissa. Kirkko omaksui ajatuksen vasta kolmesataa vuotta Herramme kuoleman jälkeen, ja käsityksen alkuperä on täysin pakanallinen ... .

”Muinaiset egyptiläiset, joiden vaikutus varhaisiin uskonnollisiin ajatuksiin oli syvä, järjestivät jumalansa tai jumalattarensa yleensä kolminaisuuksiksi: oli Osiriksen, Isiksen ja Horuksen kolminaisuus, Aamenin, Mutin ja Khonsun kolminaisuus, Khnumin, Satiksen ja Anukiksen kolminaisuus ja niin edelleen ... .

”Varhaiset kristityt eivät kuitenkaan aluksi ajatelleet soveltaa tätä ajatusta omaan uskoonsa. He osoittivat hartauttaan Isä Jumalalle ja Jeesukselle Kristukselle, Jumalan Pojalle, ja he tunnustivat Pyhän Hengen salaperäisen ja määrittelemättömän olemassaolon, mutta he eivät ajatelleet, että nämä kolme olisivat varsinainen kolminaisuus, joka olisi yhtä suuri ja yhdistynyt yhdeksi ... .

Lue lisää

”Tämän vanhan pakanallisen kolminaisuuskäsityksen soveltamisen kristilliseen teologiaan teki mahdolliseksi se, että Pyhä Henki tunnustettiin vaadituksi kolmanneksi 'persoonaksi', joka on muiden 'persoonien' kanssa samanarvoinen...”.

”Ajatus siitä, että Henki on Jumalan kanssa samanarvoinen, tunnustettiin yleisesti vasta neljännen vuosisadan jälkipuoliskolla jKr. . . Vuonna 381 Konstantinopolin kirkolliskokous lisäsi aikaisempaan Nikean uskontunnustukseen kuvauksen Pyhästä Hengestä 'Herrana ja elämän antajana, joka lähtee Isästä ja jota yhdessä Isän ja Pojan kanssa palvotaan ja ylistetään'. . .

”Näin Athanasiuksen uskontunnustuksessa, joka on myöhempi sävellys mutta heijastaa Athanasiuksen [4. vuosisadan trinitaarisuuden kannattaja, jonka näkemyksestä tuli lopulta virallinen oppi] ja hänen koulukuntansa yleisiä käsityksiä, muotoiltiin käsitys rinnakkaisarvoisesta Kolminaisuudesta, jossa Pyhä Henki oli kolmas 'persoona'; ja niin siitä tehtiin uskon dogmi, ja uskosta kolmeen yhdessä ja yhteen kolmessa tuli kristinuskon tärkein oppi, vaikkakaan ei ilman kauheita mellakoita ja verenvuodatusta ... .

Anonyymi kirjoitti:

”Tämän vanhan pakanallisen kolminaisuuskäsityksen soveltamisen kristilliseen teologiaan teki mahdolliseksi se, että Pyhä Henki tunnustettiin vaadituksi kolmanneksi 'persoonaksi', joka on muiden 'persoonien' kanssa samanarvoinen...”.

”Ajatus siitä, että Henki on Jumalan kanssa samanarvoinen, tunnustettiin yleisesti vasta neljännen vuosisadan jälkipuoliskolla jKr. . . Vuonna 381 Konstantinopolin kirkolliskokous lisäsi aikaisempaan Nikean uskontunnustukseen kuvauksen Pyhästä Hengestä 'Herrana ja elämän antajana, joka lähtee Isästä ja jota yhdessä Isän ja Pojan kanssa palvotaan ja ylistetään'. . .

”Näin Athanasiuksen uskontunnustuksessa, joka on myöhempi sävellys mutta heijastaa Athanasiuksen [4. vuosisadan trinitaarisuuden kannattaja, jonka näkemyksestä tuli lopulta virallinen oppi] ja hänen koulukuntansa yleisiä käsityksiä, muotoiltiin käsitys rinnakkaisarvoisesta Kolminaisuudesta, jossa Pyhä Henki oli kolmas 'persoona'; ja niin siitä tehtiin uskon dogmi, ja uskosta kolmeen yhdessä ja yhteen kolmessa tuli kristinuskon tärkein oppi, vaikkakaan ei ilman kauheita mellakoita ja verenvuodatusta ... .

Lue lisää

Perustuuko Jeesus muinaisen Egyptin jumalaan Horukseen?

Tarkastelemme väitettä, jonka mukaan Jeesus on vain muinaisegyptiläisen Horus-jumalan kopio.
Jeesuksen tarina ja Horuksen tarina:
Horus syntyi neitsyt Isiksestä 25. joulukuuta luolassa.
Hänellä oli maallinen isä nimeltä Seb, joka tarkoittaa suomeksi Joosefia.
Hänen syntymänsä ennusti idässä oleva tähti, jota kolme viisasta miestä seurasi nähdäkseen hänet.
Hänet kastoi Anup Kastaja.
Horuksella oli 12 opetuslasta.
Horus teki ihmeitä, kuten herätti El-Osiriksen kuolleista ja käveli vetten päällä.
Hän piti vuorisaarnan.
Heidät molemmat ristiinnaulittiin kahden varkaan välissä ennen kuin heidät haudattiin kolmeksi päiväksi ja herätettiin henkiin.
Molemmat tunnettiin seuraavilla nimillä: Kristus, voideltu, tie, totuus ja valo, messias, ihmisen poika.
Kristinuskon lainaukset Isiksen kultilta


Sisällöltään Isiksen ja Osiriksen kultin kanssa samankaltaisia olivat Syyrian Adoniksen ja Astarten kultti, Vähä-Aasian Cybelen ja Attiksen kultti, Babylonian Tammuzin kultti ja monet muut. Kaikissa näissä kulteissa suuri merkitys oli kuolevan jumalan kärsimyksellä ja hänen ylösnousemuksellaan. Nämä kultit saivat uusia ihailijoita paitsi idässä myös valtakunnan länsiosassa.

Kehittyvä kristillinen uskonto lainasi paljon Isiksen kultista. Tunnetut kuvat Neitsyt Mariasta, jolla on vauva sylissään, ovat itse asiassa kopio paljon vanhemmista vastaavista Isiksen ja Horuksen kuvista. Kuten Isis ja Horus pakenivat aasin selässä Setin vainoja, niin Maria ja Jeesus ”aasin selässä” pakenivat Egyptiin Herodeksen vainoja. Kristillisen kultin Neitsyt on monessa suhteessa Isiksen roolinsa takana. Monet säikeet johtavat myös kuolevasta ja ylösnousseesta Osiriksesta Jeesukseen, jossa kristilliset myytintekijät yhdistivät sekä Osiriksen että Horuksen piirteitä.

Ovatko pakanalliset uskonnot vaikuttaneet Uuteen testamenttiin?
1900-luvun alkupuoliskolla monet liberaalit kirjailijat ja professorit väittivät, että Uuden testamentin opetukset Jeesuksen kuolemasta ja ylösnousemuksesta, neitseestä syntymisestä sekä kristillisistä kasteen ja ehtoollisen sakramenteista olivat lainattu pakanallisista mystisistä uskonnoista. Kaikkein huolestuttavimpia ovat syytökset siitä, että Uuden testamentin opetus pelastuksesta kaikui mystisissä uskonnoissa usein esiintyviä teemoja: pelastajajajumala kuolee raa'an kuoleman niiden vuoksi, jotka hänen on määrä pelastaa, minkä jälkeen hän palaa elämään.

Kristinuskossa on paljon synkretismiä eri uskontojen, niin sanottujen pakanauskontojen kanssa.
Useilla niin sanotuilla pakanallisilla uskonnoilla on paljon yhteistä keskenään, joka myöhemmin ilmeni kristinuskossa.

Myös muiden "pakanauskontojen" kanssa:
Zarathustra vs. Jeesus

Zarathustra syntyi neitsyestä ja "tahrattomasta hedelmöityksestä jumalallisen järjen säteen vaikutuksesta".
Hänet kastettiin joessa.
Nuoruudessaan hän hämmästytti viisaita miehiä viisaudellaan.
Paholainen kiusasi häntä erämaassa.
Hän aloitti palvelutehtävänsä 30-vuotiaana.
Zarathustra kastoi vedellä, tulella ja "pyhällä tuulella".
Hän ajoi ulos riivaajia ja palautti sokean miehen näön.
Hän opetti taivaasta ja helvetistä ja paljasti salaisuuksia, kuten ylösnousemuksen, tuomion, pelastuksen ja maailmanlopun.
Hänellä oli pyhä malja eli graalin malja.
Hänet surmattiin.
Hänen uskonnollaan oli eukaristia.
Hän oli "lihaksi tullut sana".
Zarathustran seuraajat odottavat "toista tulemista" neitseestä syntyneessä Saoshyantissa eli Vapahtajassa, jonka on määrä tulla vuonna 2341 jKr. ja joka aloittaa palvelutyönsä 30-vuotiaana ja aloittaa kultaisen aikakauden.

Yllättäviä yhtäläisyyksiä kristinuskon ja zarathustralaisuuden välillä

KRISTINUSKO ON KOPIO MYÖS MITRALAISESTA USKONNOSTA.

Mithralainen teksti:

"He who will not eat of my body and drink of my blood, so that he will be made one with me and I with him, the same shall not know salvation." (Mithraic inscription)


Kristinuskon teksti:

Joh. 6:56 Joka syö minun lihani ja juo minun vereni, se pysyy minussa, ja minä hänessä.


Viimeinen ehtoollinen ja useimmat muut kristinuskon kopioimat opit.

Anonyymi kirjoitti:

Perustuuko Jeesus muinaisen Egyptin jumalaan Horukseen?

Tarkastelemme väitettä, jonka mukaan Jeesus on vain muinaisegyptiläisen Horus-jumalan kopio.
Jeesuksen tarina ja Horuksen tarina:
Horus syntyi neitsyt Isiksestä 25. joulukuuta luolassa.
Hänellä oli maallinen isä nimeltä Seb, joka tarkoittaa suomeksi Joosefia.
Hänen syntymänsä ennusti idässä oleva tähti, jota kolme viisasta miestä seurasi nähdäkseen hänet.
Hänet kastoi Anup Kastaja.
Horuksella oli 12 opetuslasta.
Horus teki ihmeitä, kuten herätti El-Osiriksen kuolleista ja käveli vetten päällä.
Hän piti vuorisaarnan.
Heidät molemmat ristiinnaulittiin kahden varkaan välissä ennen kuin heidät haudattiin kolmeksi päiväksi ja herätettiin henkiin.
Molemmat tunnettiin seuraavilla nimillä: Kristus, voideltu, tie, totuus ja valo, messias, ihmisen poika.
Kristinuskon lainaukset Isiksen kultilta


Sisällöltään Isiksen ja Osiriksen kultin kanssa samankaltaisia olivat Syyrian Adoniksen ja Astarten kultti, Vähä-Aasian Cybelen ja Attiksen kultti, Babylonian Tammuzin kultti ja monet muut. Kaikissa näissä kulteissa suuri merkitys oli kuolevan jumalan kärsimyksellä ja hänen ylösnousemuksellaan. Nämä kultit saivat uusia ihailijoita paitsi idässä myös valtakunnan länsiosassa.

Kehittyvä kristillinen uskonto lainasi paljon Isiksen kultista. Tunnetut kuvat Neitsyt Mariasta, jolla on vauva sylissään, ovat itse asiassa kopio paljon vanhemmista vastaavista Isiksen ja Horuksen kuvista. Kuten Isis ja Horus pakenivat aasin selässä Setin vainoja, niin Maria ja Jeesus ”aasin selässä” pakenivat Egyptiin Herodeksen vainoja. Kristillisen kultin Neitsyt on monessa suhteessa Isiksen roolinsa takana. Monet säikeet johtavat myös kuolevasta ja ylösnousseesta Osiriksesta Jeesukseen, jossa kristilliset myytintekijät yhdistivät sekä Osiriksen että Horuksen piirteitä.

Ovatko pakanalliset uskonnot vaikuttaneet Uuteen testamenttiin?
1900-luvun alkupuoliskolla monet liberaalit kirjailijat ja professorit väittivät, että Uuden testamentin opetukset Jeesuksen kuolemasta ja ylösnousemuksesta, neitseestä syntymisestä sekä kristillisistä kasteen ja ehtoollisen sakramenteista olivat lainattu pakanallisista mystisistä uskonnoista. Kaikkein huolestuttavimpia ovat syytökset siitä, että Uuden testamentin opetus pelastuksesta kaikui mystisissä uskonnoissa usein esiintyviä teemoja: pelastajajajumala kuolee raa'an kuoleman niiden vuoksi, jotka hänen on määrä pelastaa, minkä jälkeen hän palaa elämään.

Kristinuskossa on paljon synkretismiä eri uskontojen, niin sanottujen pakanauskontojen kanssa.
Useilla niin sanotuilla pakanallisilla uskonnoilla on paljon yhteistä keskenään, joka myöhemmin ilmeni kristinuskossa.

Myös muiden "pakanauskontojen" kanssa:
Zarathustra vs. Jeesus

Zarathustra syntyi neitsyestä ja "tahrattomasta hedelmöityksestä jumalallisen järjen säteen vaikutuksesta".
Hänet kastettiin joessa.
Nuoruudessaan hän hämmästytti viisaita miehiä viisaudellaan.
Paholainen kiusasi häntä erämaassa.
Hän aloitti palvelutehtävänsä 30-vuotiaana.
Zarathustra kastoi vedellä, tulella ja "pyhällä tuulella".
Hän ajoi ulos riivaajia ja palautti sokean miehen näön.
Hän opetti taivaasta ja helvetistä ja paljasti salaisuuksia, kuten ylösnousemuksen, tuomion, pelastuksen ja maailmanlopun.
Hänellä oli pyhä malja eli graalin malja.
Hänet surmattiin.
Hänen uskonnollaan oli eukaristia.
Hän oli "lihaksi tullut sana".
Zarathustran seuraajat odottavat "toista tulemista" neitseestä syntyneessä Saoshyantissa eli Vapahtajassa, jonka on määrä tulla vuonna 2341 jKr. ja joka aloittaa palvelutyönsä 30-vuotiaana ja aloittaa kultaisen aikakauden.

Yllättäviä yhtäläisyyksiä kristinuskon ja zarathustralaisuuden välillä

KRISTINUSKO ON KOPIO MYÖS MITRALAISESTA USKONNOSTA.

Mithralainen teksti:

"He who will not eat of my body and drink of my blood, so that he will be made one with me and I with him, the same shall not know salvation." (Mithraic inscription)


Kristinuskon teksti:

Joh. 6:56 Joka syö minun lihani ja juo minun vereni, se pysyy minussa, ja minä hänessä.


Viimeinen ehtoollinen ja useimmat muut kristinuskon kopioimat opit.

Lue lisää

KRISTINUSKO ON KOPIO MYÖS MITRALAISESTA USKONNOSTA.

Mithralainen teksti:

"He who will not eat of my body and drink of my blood, so that he will be made one with me and I with him, the same shall not know salvation." (Mithraic inscription)


Kristinuskon teksti:

Joh. 6:56 Joka syö minun lihani ja juo minun vereni, se pysyy minussa, ja minä hänessä.


Viimeinen ehtoollinen ja useimmat muut kristinuskon kopioimat opit.


_______________________________________

Mithralaisuuden ja kristinuskon oppien läheisyys on johtanut siihen, että molemmille uskonnoille on yhteisiä monia osatekijöitä.

Mithralaiset näkivät Mithrassa valon jumalan ja tulevan Vapahtajan - ihmiskunnan vapauttajan. Kristityt näkivät Kristuksessa saman Vapahtajan. Kristus on Jumalan poika ja Mithra on Jumalan poika.

Kristus syntyi neitsyestä ja Mithra syntyi neitsyestä. Jopa mithralaisten ja kristittyjen joulumyytit ovat hyvin samankaltaisia

Mithra, samoin kuin Kristus, on välittäjä ihmisten ja Jumalan välillä.

Sekä Kristus että Mithra toteuttavat Isä Jumalan tahtoa, joka lähetti heidät maan päälle, sillä erotuksella, että Kristus on Jahven poika ja Mithra Ahura-Mazdan poika (huomaa, että muinaiset juutalaiset samaistivat Jahven persialaiseen Ahura-Mazdaan, kuten Raamattu kaunopuheisesti todistaa).


Kristuksen maallinen tehtävä on taistella paholaista ja hänen palvelijoitaan vastaan, Mithra laskeutui maan päälle samaa tarkoitusta varten

Kristuksen maanpäällinen tehtävä on taistella paholaista ja hänen palvelijoitaan vastaan, Mithra laskeutui maan päälle samaa tarkoitusta varten, ja demonien joukot - Angra-Manyun kätyrit - kukistettiin.

Mutta lopullinen voitto pimeyden voimista on mithralaisten mukaan mahdollinen vasta maailman olemassaolon viimeisenä päivänä, jolloin Mithra tulee tuomitsemaan ihmiskunnan. Kristillinen eskatologinen perinne on erittäin lähellä persialaisen jumalan kannattajien näkemyksiä - myös kristityt puhuvat toisesta tulemisesta ja viimeisestä tuomiosta.

Mithran nousu Ahura-Mazdan valtaistuimelle maallisen tehtävänsä lopussa liittää hänet myös Kristukseen, joka täytti Isänsä tahdon maan päällä ja palasi taivaaseen.

Jopa kristinuskon ja mithralaisuuden symboliikka on äärimmäisen lähellä toisiaan - siellä ja siellä esiintyy ristin kuva, sillä erotuksella, että mithralaiset kuvasivat ristin ympyrän muotoisena. Risti ympyrässä on vanhin aurinkosymboli, joka löytyy monista perinteistä.

Mithraismi ja kristinusko.
Ensimmäisinä vuosisatoina jKr. mithralaisuus oli kristinuskon vakava kilpailija, sillä Mithraa pidettiin pelastajana, joka näytti ihmisille tien ikuiseen elämään. Monet tutkijat uskovat, että Mithran syntymäpäivästä 25. joulukuuta tuli Kristuksen syntymäpäivä juuri siksi, että nämä kaksi vahvinta uskonnollista järjestelmää olivat rinnakkain samaan aikaan ja samassa paikassa. Nyt käytännössä kukaan ei kiistä zarathustralaisuuden vaikutusta kristinuskoon Mithrasin mysteerikultin kautta. Kristinuskoon liittyvistä mithralaisista ajatuksista voidaan mainita legenda jumalasta ja paimenista, jotka tulivat palvomaan vastasyntynyttä, pyhällä vedellä kasteleminen, sunnuntain viettäminen jumalalle omistettuna päivänä, ehtoollinen leivän ja viinin kanssa sekä usko jumala-ihmisen taivaaseen nousemiseen. Mithrakultin papit sekä kristityt teologit lupasivat mithralaisille ylösnousemuksen sielun kuolemattomuuden.

Anonyymi kirjoitti:

KRISTINUSKO ON KOPIO MYÖS MITRALAISESTA USKONNOSTA.

Mithralainen teksti:

"He who will not eat of my body and drink of my blood, so that he will be made one with me and I with him, the same shall not know salvation." (Mithraic inscription)


Kristinuskon teksti:

Joh. 6:56 Joka syö minun lihani ja juo minun vereni, se pysyy minussa, ja minä hänessä.


Viimeinen ehtoollinen ja useimmat muut kristinuskon kopioimat opit.


_______________________________________

Mithralaisuuden ja kristinuskon oppien läheisyys on johtanut siihen, että molemmille uskonnoille on yhteisiä monia osatekijöitä.

Mithralaiset näkivät Mithrassa valon jumalan ja tulevan Vapahtajan - ihmiskunnan vapauttajan. Kristityt näkivät Kristuksessa saman Vapahtajan. Kristus on Jumalan poika ja Mithra on Jumalan poika.

Kristus syntyi neitsyestä ja Mithra syntyi neitsyestä. Jopa mithralaisten ja kristittyjen joulumyytit ovat hyvin samankaltaisia

Mithra, samoin kuin Kristus, on välittäjä ihmisten ja Jumalan välillä.

Sekä Kristus että Mithra toteuttavat Isä Jumalan tahtoa, joka lähetti heidät maan päälle, sillä erotuksella, että Kristus on Jahven poika ja Mithra Ahura-Mazdan poika (huomaa, että muinaiset juutalaiset samaistivat Jahven persialaiseen Ahura-Mazdaan, kuten Raamattu kaunopuheisesti todistaa).


Kristuksen maallinen tehtävä on taistella paholaista ja hänen palvelijoitaan vastaan, Mithra laskeutui maan päälle samaa tarkoitusta varten

Kristuksen maanpäällinen tehtävä on taistella paholaista ja hänen palvelijoitaan vastaan, Mithra laskeutui maan päälle samaa tarkoitusta varten, ja demonien joukot - Angra-Manyun kätyrit - kukistettiin.

Mutta lopullinen voitto pimeyden voimista on mithralaisten mukaan mahdollinen vasta maailman olemassaolon viimeisenä päivänä, jolloin Mithra tulee tuomitsemaan ihmiskunnan. Kristillinen eskatologinen perinne on erittäin lähellä persialaisen jumalan kannattajien näkemyksiä - myös kristityt puhuvat toisesta tulemisesta ja viimeisestä tuomiosta.

Mithran nousu Ahura-Mazdan valtaistuimelle maallisen tehtävänsä lopussa liittää hänet myös Kristukseen, joka täytti Isänsä tahdon maan päällä ja palasi taivaaseen.

Jopa kristinuskon ja mithralaisuuden symboliikka on äärimmäisen lähellä toisiaan - siellä ja siellä esiintyy ristin kuva, sillä erotuksella, että mithralaiset kuvasivat ristin ympyrän muotoisena. Risti ympyrässä on vanhin aurinkosymboli, joka löytyy monista perinteistä.

Mithraismi ja kristinusko.
Ensimmäisinä vuosisatoina jKr. mithralaisuus oli kristinuskon vakava kilpailija, sillä Mithraa pidettiin pelastajana, joka näytti ihmisille tien ikuiseen elämään. Monet tutkijat uskovat, että Mithran syntymäpäivästä 25. joulukuuta tuli Kristuksen syntymäpäivä juuri siksi, että nämä kaksi vahvinta uskonnollista järjestelmää olivat rinnakkain samaan aikaan ja samassa paikassa. Nyt käytännössä kukaan ei kiistä zarathustralaisuuden vaikutusta kristinuskoon Mithrasin mysteerikultin kautta. Kristinuskoon liittyvistä mithralaisista ajatuksista voidaan mainita legenda jumalasta ja paimenista, jotka tulivat palvomaan vastasyntynyttä, pyhällä vedellä kasteleminen, sunnuntain viettäminen jumalalle omistettuna päivänä, ehtoollinen leivän ja viinin kanssa sekä usko jumala-ihmisen taivaaseen nousemiseen. Mithrakultin papit sekä kristityt teologit lupasivat mithralaisille ylösnousemuksen sielun kuolemattomuuden.

Lue lisää

"Kristillinen uskonto on auringonpalvonnan parodia.

He ovat korvanneet auringon Kristus-nimisellä miehellä ja palvovat häntä samalla tavalla kuin he ennen palvoivat aurinkoa."

Thomas Paine (1737-1809).
_______________________________

Ei siis ole väliä, ketä "palvotaan". Attista, Osirista tai ketä tahansa muuta, kun he kaikki "ottivat maailman synnit kantaakseen, kuolivat ja heräsivät henkiin kolmen päivän kuluttua,

Jos tykkäät palvoa jotakuta, valitse suosikkijumalasi luettelosta ja ala palvoa häntä.
________________________________

EI VOI MUUTA KUIN HYMYILLÄ, KUN KRISTITYT YLENKATSOVAT MUSLIMEJA, JOTKA PALVOVAT KUUJUMALAA, MUTTA EIVÄT TAJUA, ETTÄ HE ITSE PALVOVAT AURINGONJUMALAA, KOSKA KRISTINUSKO ON AURINKOKULTTI.

___________________________________

Alkoiko kristinusko auringonjumalan palvonnasta?

Kristinuskon "Kristus" saattoi olla vain yksi taivaanjumala. Erilaisten pakanallisten/mysteeristen kulttijumalien ja kristinuskon välillä on useita yhtäläisyyksiä. Nämä ovat joitakin niistä.

Useimpien auringonjumalien syntymäpäivä on joulukuun 25. päivä. Se on talvipäivänseisauksen päivämäärä ja päivä, jonka kirkko on hyväksynyt Jeesuksen Kristuksen syntymäpäiväksi. Joulukuun 25. päivä on annettu, vaikka Raamatun mukaan paimenet olivat pelloillaan, kun Jeesus syntyi, eli Jeesuksen on täytynyt syntyä keväällä (Luuk. 2:8).

Talvipäivänseisauksen aikaan aurinko "kuolee" kolmeksi päiväksi alkaen noin 22. joulukuuta, jolloin se pysäyttää etelään liikkumisensa; se syntyy (herää henkiin) 25. joulukuuta, jolloin se alkaa liikkua pohjoiseen.

Auringon nähtiin kulkevan eläinradan 12 merkin kautta. On mahdollista, että Jeesuksen 12 opetuslasta symboloivat eläinradan merkkejä. Auringonjumalilla oli usein opetuslapsia tai palvelijoita (joskaan ei aina 12:ta).

Pakanallisilla jumalilla oli maagisia syntymiä, ja jotkut syntyivät neitsyelle. Jumalat hedelmöittivät usein nuoria ihmisneitoja.

Pakanallisilla jumalilla oli usein nimityksiä, kuten "maailman valo", "tie", "hyvä paimen" jne. Näitä nimiä on käytetty Jeesuksesta Kristuksesta.

Pakanalliset jumalat viettivät joskus "viimeisen ehtoollisen" seuraajiensa kanssa ennen kuolemaansa.

Pakanalliset jumalat herätettiin usein henkiin kuoleman jälkeen.

Kaste oli yleinen rituaali mysteerikulttien seuraajien keskuudessa. Johannes Kastaja saattoi jäljitellä tätä rituaalia ja tuoda sen juutalaisuuteen.

Perinne nauttia leipää ja viiniä jumalan symbolisena (tai todellisena) verenä ja lihana oli osa mysteeriuskontoja. Tämä vastaa Jeesuksen sanoja: "Joka syö minun lihaani ja juo minun vertani, sillä on iankaikkinen elämä, ja minä herätän hänet viimeisenä päivänä" (Joh. 6:54).

Varhaiskristillinen kirkko tunnusti nämä yhtäläisyydet. Kristityt apologeetat Justinus Marttyyri (100-165 jKr.) ja Tertullianus (160-220 jKr.) kommentoivat kristillisten uskomusten, riittien ja rituaalien yhtäläisyyksiä mysteeriuskontoihin.

Anonyymi kirjoitti:

"Kristillinen uskonto on auringonpalvonnan parodia.

He ovat korvanneet auringon Kristus-nimisellä miehellä ja palvovat häntä samalla tavalla kuin he ennen palvoivat aurinkoa."

Thomas Paine (1737-1809).
_______________________________

Ei siis ole väliä, ketä "palvotaan". Attista, Osirista tai ketä tahansa muuta, kun he kaikki "ottivat maailman synnit kantaakseen, kuolivat ja heräsivät henkiin kolmen päivän kuluttua,

Jos tykkäät palvoa jotakuta, valitse suosikkijumalasi luettelosta ja ala palvoa häntä.
________________________________

EI VOI MUUTA KUIN HYMYILLÄ, KUN KRISTITYT YLENKATSOVAT MUSLIMEJA, JOTKA PALVOVAT KUUJUMALAA, MUTTA EIVÄT TAJUA, ETTÄ HE ITSE PALVOVAT AURINGONJUMALAA, KOSKA KRISTINUSKO ON AURINKOKULTTI.

___________________________________

Alkoiko kristinusko auringonjumalan palvonnasta?

Kristinuskon "Kristus" saattoi olla vain yksi taivaanjumala. Erilaisten pakanallisten/mysteeristen kulttijumalien ja kristinuskon välillä on useita yhtäläisyyksiä. Nämä ovat joitakin niistä.

Useimpien auringonjumalien syntymäpäivä on joulukuun 25. päivä. Se on talvipäivänseisauksen päivämäärä ja päivä, jonka kirkko on hyväksynyt Jeesuksen Kristuksen syntymäpäiväksi. Joulukuun 25. päivä on annettu, vaikka Raamatun mukaan paimenet olivat pelloillaan, kun Jeesus syntyi, eli Jeesuksen on täytynyt syntyä keväällä (Luuk. 2:8).

Talvipäivänseisauksen aikaan aurinko "kuolee" kolmeksi päiväksi alkaen noin 22. joulukuuta, jolloin se pysäyttää etelään liikkumisensa; se syntyy (herää henkiin) 25. joulukuuta, jolloin se alkaa liikkua pohjoiseen.

Auringon nähtiin kulkevan eläinradan 12 merkin kautta. On mahdollista, että Jeesuksen 12 opetuslasta symboloivat eläinradan merkkejä. Auringonjumalilla oli usein opetuslapsia tai palvelijoita (joskaan ei aina 12:ta).

Pakanallisilla jumalilla oli maagisia syntymiä, ja jotkut syntyivät neitsyelle. Jumalat hedelmöittivät usein nuoria ihmisneitoja.

Pakanallisilla jumalilla oli usein nimityksiä, kuten "maailman valo", "tie", "hyvä paimen" jne. Näitä nimiä on käytetty Jeesuksesta Kristuksesta.

Pakanalliset jumalat viettivät joskus "viimeisen ehtoollisen" seuraajiensa kanssa ennen kuolemaansa.

Pakanalliset jumalat herätettiin usein henkiin kuoleman jälkeen.

Kaste oli yleinen rituaali mysteerikulttien seuraajien keskuudessa. Johannes Kastaja saattoi jäljitellä tätä rituaalia ja tuoda sen juutalaisuuteen.

Perinne nauttia leipää ja viiniä jumalan symbolisena (tai todellisena) verenä ja lihana oli osa mysteeriuskontoja. Tämä vastaa Jeesuksen sanoja: "Joka syö minun lihaani ja juo minun vertani, sillä on iankaikkinen elämä, ja minä herätän hänet viimeisenä päivänä" (Joh. 6:54).

Varhaiskristillinen kirkko tunnusti nämä yhtäläisyydet. Kristityt apologeetat Justinus Marttyyri (100-165 jKr.) ja Tertullianus (160-220 jKr.) kommentoivat kristillisten uskomusten, riittien ja rituaalien yhtäläisyyksiä mysteeriuskontoihin.

Lue lisää

Jumalten syntymäpäivä. Miksi kaikkien muinaisten uskontojen jumalat syntyivät samana päivänä?

Mitä yhteistä on muinaisegyptiläisellä Horuksella, kreikkalaisella Adoniksella, persialaisella Mithrasilla, babylonialaisella Tammuzilla ja Kristuksella? Kävi ilmi, että paljon.

Mithra - Syntyi 25. joulukuuta tahrattoman sikiämisen seurauksena. Aka persialainen auringonjumala, aka Messias, jolla oli 12 opetuslasta. Otti ihmisten synnit itselleen. Hänet tapettiin ja herätettiin sitten henkiin, jolloin hänestä tuli Jumalan ruumiillistuma ja palvonnan kohde. Mithrasin kulttiin kuuluu ehtoollinen, kaste jne.

Adonis - Syntynyt 25. joulukuuta. Kreikkalainen ja foinikialainen hedelmällisyyden jumala, myös Babylonian Tammuz, myös Syyrian Vapahtaja. Tapettiin ja haudattiin, herätettiin henkiin kolme päivää myöhemmin.

Attis - Sama kuin Adonis, mutta fryygialainen. Syntyi neitsyenä. Tapettiin männyn juurella 24. maaliskuuta, haudattiin kallioon ja herätettiin henkiin 25. maaliskuuta. Kultin pakolliset elementit ovat ehtoollinen ja kaste.

Dionysos - Syntyi 25. joulukuuta ylijumala Zeusin itsensä tekemän tahrattoman hedelmöityksen kautta kuningatar Semelelle. Kreikkalainen viininvalmistuksen jumala. Aka Bacchus, eli ihmiskunnan pelastaja ja vapauttaja. Vuosittaisiin bakkanaaleihin liittyi kuvia kuolemasta, helvettiin laskeutumisesta ja Dionysoksen myöhemmästä ylösnousemuksesta. No, tietysti hyvän viinin kanssa.

Osiris - syntyi joulukuun lopussa neitsyelle. Egyptiläinen auringon ja manalan jumala, eli kuolleiden tuomari, eli yksi Egyptin kolminaisuudesta. Kreikkalaiset pitivät häntä Dionysoksena (ks. edellä). Hallitsi kahtatoista kuningasta. Petettiin, tapettiin ja haudattiin. Jäi helvettiin kolmeksi päiväksi ja herätettiin henkiin. Hän ruumiillisti ylösnousemuksen ja ikuisen elämän Ialun paratiisikentillä.

Miksi kaikilla ylösnousseilla jumalilla on syntymäpäivä 25. joulukuuta? Ehkä siksi, että noin tähän aikaan (kolmen tai neljän päivän virheellä, jonka muinaiset tähtitieteilijät voivat antaa anteeksi) on talvipäivänseisaus. Näin ollen heidän tahraton, jumalallinen hedelmöittymisensä tapahtuu maaliskuussa ja osuu kevätpäiväntasauksen päivälle.

Anonyymi kirjoitti:

Jumalten syntymäpäivä. Miksi kaikkien muinaisten uskontojen jumalat syntyivät samana päivänä?

Mitä yhteistä on muinaisegyptiläisellä Horuksella, kreikkalaisella Adoniksella, persialaisella Mithrasilla, babylonialaisella Tammuzilla ja Kristuksella? Kävi ilmi, että paljon.

Mithra - Syntyi 25. joulukuuta tahrattoman sikiämisen seurauksena. Aka persialainen auringonjumala, aka Messias, jolla oli 12 opetuslasta. Otti ihmisten synnit itselleen. Hänet tapettiin ja herätettiin sitten henkiin, jolloin hänestä tuli Jumalan ruumiillistuma ja palvonnan kohde. Mithrasin kulttiin kuuluu ehtoollinen, kaste jne.

Adonis - Syntynyt 25. joulukuuta. Kreikkalainen ja foinikialainen hedelmällisyyden jumala, myös Babylonian Tammuz, myös Syyrian Vapahtaja. Tapettiin ja haudattiin, herätettiin henkiin kolme päivää myöhemmin.

Attis - Sama kuin Adonis, mutta fryygialainen. Syntyi neitsyenä. Tapettiin männyn juurella 24. maaliskuuta, haudattiin kallioon ja herätettiin henkiin 25. maaliskuuta. Kultin pakolliset elementit ovat ehtoollinen ja kaste.

Dionysos - Syntyi 25. joulukuuta ylijumala Zeusin itsensä tekemän tahrattoman hedelmöityksen kautta kuningatar Semelelle. Kreikkalainen viininvalmistuksen jumala. Aka Bacchus, eli ihmiskunnan pelastaja ja vapauttaja. Vuosittaisiin bakkanaaleihin liittyi kuvia kuolemasta, helvettiin laskeutumisesta ja Dionysoksen myöhemmästä ylösnousemuksesta. No, tietysti hyvän viinin kanssa.

Osiris - syntyi joulukuun lopussa neitsyelle. Egyptiläinen auringon ja manalan jumala, eli kuolleiden tuomari, eli yksi Egyptin kolminaisuudesta. Kreikkalaiset pitivät häntä Dionysoksena (ks. edellä). Hallitsi kahtatoista kuningasta. Petettiin, tapettiin ja haudattiin. Jäi helvettiin kolmeksi päiväksi ja herätettiin henkiin. Hän ruumiillisti ylösnousemuksen ja ikuisen elämän Ialun paratiisikentillä.

Miksi kaikilla ylösnousseilla jumalilla on syntymäpäivä 25. joulukuuta? Ehkä siksi, että noin tähän aikaan (kolmen tai neljän päivän virheellä, jonka muinaiset tähtitieteilijät voivat antaa anteeksi) on talvipäivänseisaus. Näin ollen heidän tahraton, jumalallinen hedelmöittymisensä tapahtuu maaliskuussa ja osuu kevätpäiväntasauksen päivälle.

Lue lisää

Sama kristitty riehuu ympäri idän ja hindujen palstoja "varoittaen ihmisiä" kaikenlaisista kauheuksista, hän on väkivalloin haluaa käännyttäa kaikki kristinuskoon, niin pakolla, että siitä tulee oksettava olo. Se pitää keppiä käärmeenä ja käärmettä keppinä. Kaikkialla on suuri vaara, ja kaikki, mikä on idässä, on vaarallista, kaikkialla hän ei näe muuta kuin Intian, ja vaikka Japani on myös itää, se on hänelle kaikki Intiaa, joten Intiasta on tullut hänelle suuri mörkö. Ja kaikki idässä on niin vaarallista, jopa kasvit ja yrtit, kaikki.

Idän palstoilla ei ole ollut rauhaa yli puoleen vuoteen, ja käännyttäjä puhuu vain saatanasta, hän puhuu vain joogasta ja meditaatiosta, joka kaikki on pahuuttaa ja saatanaa. Vain hänen uskontonsa, helluntailaisuus puhuu pelastaa, jopa luterilaiset ovat kaikki saatanasta.


Meditaatio on saatanasta ja noituudesta, vaikka hän ei tiedä, että hänkin meditoi jatkuvasti, hän meditoi idän "saatanallisia" oppia. Meditaatio tarkoittaa ainoastaan intensiivistä ajattelua jostakin asiasta, mitään muuta meditaatio ei tarkoita. Hän itse meditoi intensiivisesti vuodesta toiseen pohtiessaan, miten käännyttää pakanat kristinuskoon. Tämä juuri, jos jotain, se on voimakasta meditaatiota, jopa voimakkaampaa kuin muut meditaatiot.

Vaikka ajattelisitte taloa, kotia, sekin on meditaatiota. Jos ajattelette voimakkaasti jotakuta, jota rakastatte tai vihaatte, meditoitte, se on meditaatiota.

Joka paikassa on "noituutta ja saatanaa," vaikka saatana onkin allegoria.Hän puhuu koko ajan helvetin kidutuksesta, johon kaikki uskottomat joutuvat. Heikoimmat idän palstoilla tarvitsevat jo Uskontojen uhrit järjestön apua. Vaikka idän palstoilla ei pitäisi puhua kristiniskosta lainkaan.

Vaikka idän palstoilla ei pidä puhua lainkaan kristinuskosta, hän on ottanut haltuunsa myös muun Suomi24: n ja "hyvyyttään" "tuo ihmiset Jumalan luo", puhumalla jatkuvasti helvetin kidutuksista.

Hän puhuu kaikkialla siitä, miten kaikki muut ovat riivattuja, tajuamatta, että hän itse käyttäytyy riivaajamaisesti.

Jättämättä huomiotta sitä tosiasiaa, että idässä on kovin paljon eri etnisiä ryhmiä ja tuhansia eri uskontoja, filosofioita, hän niputtaa koko itäisen pallonpuoliskon yhteen ja sanoo, että se on kaikki Intia, vaikka kyseessä olisi Japani. Jopa kasvit idässä on kaikki pahasta, siis ihan saatanasta kaikki.

Anonyymi kirjoitti:

Sama kristitty riehuu ympäri idän ja hindujen palstoja "varoittaen ihmisiä" kaikenlaisista kauheuksista, hän on väkivalloin haluaa käännyttäa kaikki kristinuskoon, niin pakolla, että siitä tulee oksettava olo. Se pitää keppiä käärmeenä ja käärmettä keppinä. Kaikkialla on suuri vaara, ja kaikki, mikä on idässä, on vaarallista, kaikkialla hän ei näe muuta kuin Intian, ja vaikka Japani on myös itää, se on hänelle kaikki Intiaa, joten Intiasta on tullut hänelle suuri mörkö. Ja kaikki idässä on niin vaarallista, jopa kasvit ja yrtit, kaikki.

Idän palstoilla ei ole ollut rauhaa yli puoleen vuoteen, ja käännyttäjä puhuu vain saatanasta, hän puhuu vain joogasta ja meditaatiosta, joka kaikki on pahuuttaa ja saatanaa. Vain hänen uskontonsa, helluntailaisuus puhuu pelastaa, jopa luterilaiset ovat kaikki saatanasta.


Meditaatio on saatanasta ja noituudesta, vaikka hän ei tiedä, että hänkin meditoi jatkuvasti, hän meditoi idän "saatanallisia" oppia. Meditaatio tarkoittaa ainoastaan intensiivistä ajattelua jostakin asiasta, mitään muuta meditaatio ei tarkoita. Hän itse meditoi intensiivisesti vuodesta toiseen pohtiessaan, miten käännyttää pakanat kristinuskoon. Tämä juuri, jos jotain, se on voimakasta meditaatiota, jopa voimakkaampaa kuin muut meditaatiot.

Vaikka ajattelisitte taloa, kotia, sekin on meditaatiota. Jos ajattelette voimakkaasti jotakuta, jota rakastatte tai vihaatte, meditoitte, se on meditaatiota.

Joka paikassa on "noituutta ja saatanaa," vaikka saatana onkin allegoria.Hän puhuu koko ajan helvetin kidutuksesta, johon kaikki uskottomat joutuvat. Heikoimmat idän palstoilla tarvitsevat jo Uskontojen uhrit järjestön apua. Vaikka idän palstoilla ei pitäisi puhua kristiniskosta lainkaan.

Vaikka idän palstoilla ei pidä puhua lainkaan kristinuskosta, hän on ottanut haltuunsa myös muun Suomi24: n ja "hyvyyttään" "tuo ihmiset Jumalan luo", puhumalla jatkuvasti helvetin kidutuksista.

Hän puhuu kaikkialla siitä, miten kaikki muut ovat riivattuja, tajuamatta, että hän itse käyttäytyy riivaajamaisesti.

Jättämättä huomiotta sitä tosiasiaa, että idässä on kovin paljon eri etnisiä ryhmiä ja tuhansia eri uskontoja, filosofioita, hän niputtaa koko itäisen pallonpuoliskon yhteen ja sanoo, että se on kaikki Intia, vaikka kyseessä olisi Japani. Jopa kasvit idässä on kaikki pahasta, siis ihan saatanasta kaikki.

Lue lisää

Jeesuksen ristiinnaulitsemisen osalta hänen oletetaan kuolleen, laskeutuneen helvettiin ja nousseen kolmantena päivänä kuolleista.

Jos kuitenkin tarkastelemme muita kulttuureja, joista monet ovat paljon vanhempia kuin kristinusko, tämä tuskin on yksittäinen tapahtuma. Persialaisen Zarathustran, egyptiläisten Osiriksen, Horuksen, Adoniksen, Bacchuksen, Herkuleksen ja skandinaavisen Baldurin sekä meksikolaisen Quetzalcoatlin oletetaan viettäneen kolme päivää helvetissä kuolemansa jälkeen ja nousseen sen jälkeen ylös.

Kaikki nämä henkilöt tekivät myös monia ihmeitä, joita voidaan verrata Jeesuksen tekemiin ihmetekoihin.

Anonyymi kirjoitti:

Jeesuksen ristiinnaulitsemisen osalta hänen oletetaan kuolleen, laskeutuneen helvettiin ja nousseen kolmantena päivänä kuolleista.

Jos kuitenkin tarkastelemme muita kulttuureja, joista monet ovat paljon vanhempia kuin kristinusko, tämä tuskin on yksittäinen tapahtuma. Persialaisen Zarathustran, egyptiläisten Osiriksen, Horuksen, Adoniksen, Bacchuksen, Herkuleksen ja skandinaavisen Baldurin sekä meksikolaisen Quetzalcoatlin oletetaan viettäneen kolme päivää helvetissä kuolemansa jälkeen ja nousseen sen jälkeen ylös.

Kaikki nämä henkilöt tekivät myös monia ihmeitä, joita voidaan verrata Jeesuksen tekemiin ihmetekoihin.

Lue lisää

Kastamisrituaali. Se on pakanallista

Erittäin avulias tukija osti minulle juuri kalliin mutta tärkeän uuden kirjan kristillisen kasteen alkuperästä: Donghyun Jeongin Paavalin kaste mysteerien joukossa: Ritual Messages and the Promise of Initiation (De Gruyter, 2023). Siinä vahvistetaan se, mitä olemme jo pitkään epäilleet (ja monet tutkijat ovat sitä ennen väittäneet): kristillinen kasteajatus on omaksuttu hellenistisissä mysteerikultissa kaikkialla esiintyneestä kaste-rituaalien käytöstä. Kyllä, kuten kaikki muukin, ydinilmiön jokainen instanssi on monissa yksityiskohdissa erilainen, mutta abstrakteissa olennaisissa asioissa sama. Ja sitä mukautettiin synkretistisesti: rituaali ja sen ideologia muotoiltiin uudelleen juutalaisten ennakkotapausten ja ajatusten valossa ja kristillisen ydintehtävän ja uskontunnustuksen mukaiseksi. Sen keskeinen idea on kuitenkin peräisin pakanoilta, joilla oli jo vuosisatojen ajan ollut pohjimmiltaan sama asia.

Jos sitä ei ole täällä, se ei välttämättä ole totta. Vain se, mikä on täällä, on tarkistettu oikeaksi. Tähän kuuluu myös se, että on saatu oikein, miten uskonnollinen synkretismi ja kulttuurin leviämismallit todella toimivat, mitä olen jo käsitellyt kirjassa Ei, alkuperäiskristityt eivät ryöstäneet Egyptiä. Jos et ymmärrä tämän artikkelin metodologiaa, sinun on luettava ensin tuo artikkeli. https://www.richardcarrier.info/archives/30551

Siinä käytän kastetta vain yhtenä monista malleista ja osoitan, että kekseliäät väitteet siitä, että kaste ”varastettiin Egyptistä”, ovat vääriä, mutta että kun jätämme pois kaikki logiikkahakkeroinnit ja valheelliset tai väärää tietoa sisältävät väitteet ja ajatukset, jäljelle jää todisteita diffuusiosta, jopa mahdollisesti ”Egyptistä”, mutta ei yksinomaan eikä väittämieni tapojen mukaisesti. Esitän tämän näkökohdan useiden kristinuskon näkökohtien, kuten kasteen, osalta. Lopputulos on, että alun perin Egyptin Osiris-kultilla ei ollut sellaista ajatusta kuin pelastava kaste. Sillä oli erilaisia vesirituaaleja, mutta mikään niistä ei vastannut sitä, mistä me nyt puhumme. Mutta sitten kreikkalaisten vaikutuksesta, kun hellenistinen Osiriksen mysteerikultti kehittyi (mikä tapahtui ennen kristinuskon syntyä), se omaksui yleisesti levinneen ajatuksen pelastavasta kasteesta, jonka tiedämme olleen esikristillinen, koska meillä on tekstien ja arkeologisen aineiston vahvistus siitä, että se oli yleinen muissa mysteereissä ennen kuin kristinusko saattoi koskaan olla hyväksytty vaikutus niihin.

Lyhyesti sanottuna sekä egyptiläinen Osiris-kultti että juutalainen Jeesus-kultti lainasivat ajatuksensa kasteesta olemassa olevista kreikkalaisista mysteeriuskonnoista. Esitin tämän graafisesti näin:

…
Kun kreikkalainen mysteerikultti saapui Egyptiin ja muutti egyptiläisen uskonnon Isiksen ja Osiriksen mysteereiksi, tapahtui jotain aivan muuta [kuin pelkkä muumioihin kohdistuva loitsu], kuten voimme nähdä Apuleiukselta, toisen vuosisadan roomalaiselta kirjailijalta, joka omisti kokonaisen luvun romaanissaan asian kuvaamiselle. Sieltä näemme, mikä on muuttunut: nyt yksilö käy elävänä läpi rituaalin, jolla varmistetaan hänen tuleva ylösnousemuksensa; rituaali on kaste, joka jäljittelee ja siten toistaa kuoleman ja ylösnousemuksen; ja nimetyt jumalat ovat niitä, jotka varmistavat, että rituaali jatkuu tuonpuoleiseen. Yksi pyrkii nyt yhdistymään Osirikseen, jotta Osiris voisi olla pelastajasi.

Anonyymi kirjoitti:

Kastamisrituaali. Se on pakanallista

Erittäin avulias tukija osti minulle juuri kalliin mutta tärkeän uuden kirjan kristillisen kasteen alkuperästä: Donghyun Jeongin Paavalin kaste mysteerien joukossa: Ritual Messages and the Promise of Initiation (De Gruyter, 2023). Siinä vahvistetaan se, mitä olemme jo pitkään epäilleet (ja monet tutkijat ovat sitä ennen väittäneet): kristillinen kasteajatus on omaksuttu hellenistisissä mysteerikultissa kaikkialla esiintyneestä kaste-rituaalien käytöstä. Kyllä, kuten kaikki muukin, ydinilmiön jokainen instanssi on monissa yksityiskohdissa erilainen, mutta abstrakteissa olennaisissa asioissa sama. Ja sitä mukautettiin synkretistisesti: rituaali ja sen ideologia muotoiltiin uudelleen juutalaisten ennakkotapausten ja ajatusten valossa ja kristillisen ydintehtävän ja uskontunnustuksen mukaiseksi. Sen keskeinen idea on kuitenkin peräisin pakanoilta, joilla oli jo vuosisatojen ajan ollut pohjimmiltaan sama asia.

Jos sitä ei ole täällä, se ei välttämättä ole totta. Vain se, mikä on täällä, on tarkistettu oikeaksi. Tähän kuuluu myös se, että on saatu oikein, miten uskonnollinen synkretismi ja kulttuurin leviämismallit todella toimivat, mitä olen jo käsitellyt kirjassa Ei, alkuperäiskristityt eivät ryöstäneet Egyptiä. Jos et ymmärrä tämän artikkelin metodologiaa, sinun on luettava ensin tuo artikkeli. https://www.richardcarrier.info/archives/30551

Siinä käytän kastetta vain yhtenä monista malleista ja osoitan, että kekseliäät väitteet siitä, että kaste ”varastettiin Egyptistä”, ovat vääriä, mutta että kun jätämme pois kaikki logiikkahakkeroinnit ja valheelliset tai väärää tietoa sisältävät väitteet ja ajatukset, jäljelle jää todisteita diffuusiosta, jopa mahdollisesti ”Egyptistä”, mutta ei yksinomaan eikä väittämieni tapojen mukaisesti. Esitän tämän näkökohdan useiden kristinuskon näkökohtien, kuten kasteen, osalta. Lopputulos on, että alun perin Egyptin Osiris-kultilla ei ollut sellaista ajatusta kuin pelastava kaste. Sillä oli erilaisia vesirituaaleja, mutta mikään niistä ei vastannut sitä, mistä me nyt puhumme. Mutta sitten kreikkalaisten vaikutuksesta, kun hellenistinen Osiriksen mysteerikultti kehittyi (mikä tapahtui ennen kristinuskon syntyä), se omaksui yleisesti levinneen ajatuksen pelastavasta kasteesta, jonka tiedämme olleen esikristillinen, koska meillä on tekstien ja arkeologisen aineiston vahvistus siitä, että se oli yleinen muissa mysteereissä ennen kuin kristinusko saattoi koskaan olla hyväksytty vaikutus niihin.

Lyhyesti sanottuna sekä egyptiläinen Osiris-kultti että juutalainen Jeesus-kultti lainasivat ajatuksensa kasteesta olemassa olevista kreikkalaisista mysteeriuskonnoista. Esitin tämän graafisesti näin:

…
Kun kreikkalainen mysteerikultti saapui Egyptiin ja muutti egyptiläisen uskonnon Isiksen ja Osiriksen mysteereiksi, tapahtui jotain aivan muuta [kuin pelkkä muumioihin kohdistuva loitsu], kuten voimme nähdä Apuleiukselta, toisen vuosisadan roomalaiselta kirjailijalta, joka omisti kokonaisen luvun romaanissaan asian kuvaamiselle. Sieltä näemme, mikä on muuttunut: nyt yksilö käy elävänä läpi rituaalin, jolla varmistetaan hänen tuleva ylösnousemuksensa; rituaali on kaste, joka jäljittelee ja siten toistaa kuoleman ja ylösnousemuksen; ja nimetyt jumalat ovat niitä, jotka varmistavat, että rituaali jatkuu tuonpuoleiseen. Yksi pyrkii nyt yhdistymään Osirikseen, jotta Osiris voisi olla pelastajasi.

Lue lisää

Apuleius selittää tämän edelleen ”uudestisyntymisenä”. Jumalat puuttuvat asiaan suoraan. Kyse ei ole kolmannen osapuolen rituaalista ruumiisi yli sen jälkeen, kun olet kuollut. Se on henkilökohtainen initiaatio, jonka käydään läpi, yhdistymällä hengessä Herran kanssa (jäljittelemällä hänen kuolemaansa ja ylösnousemustaan elävän rituaalin uudelleen suorittamisen kautta). Tämä ei ole egyptiläistä. Se on kreikkalaista. Siihen mennessä siitä oli tietysti tullut egyptiläinen, aivan kuten persialaisesta [zarathustralaisesta] ylösnousemuksen mallista tuli juutalainen. Mutta se ei ole peräisin sieltä. Ja itse asiassa on selvää, että ensimmäiset kristityt tiesivät tämän: he näkivät tämän mallin kaikkialla, eivät vain Egyptissä, ja ottivat käyttöönsä yleisen helleenisen paketin, eivät mitään nimenomaan egyptiläistä.

Ja jälleen kerran meillä on erityisiä todisteita, jotka osoittavat tämän: Paavali mainitsee eräässä kohdassa satunnaisesti kasteen kuolleiden puolesta, aivan kuin se olisi ollut kristinuskon vakio-ominaisuus sen alkuaikoina. Hän sanoo: ”Mutta jos ylösnousemusta ei ole, mitä tekevät ne, jotka on kastettu kuolleiden puolesta?”. Jos kuolleita ei herätetä henkiin lainkaan, miksi ihmiset kastetaan heidän puolestaan?” Tämä on hyvin omituista. Kristillinen kaste ei ollut pelkästään, kuten Apuleiukselle, rituaalinen kuolema ja ylösnousemus (ks. taas Room. 6:2-4); se oli rituaali, jonka joku saattoi suorittaa jonkun toisen, jo kuolleen puolesta.

Tästä ei todellakaan ole egyptiläistä ennakkotapausta - muuta kuin, kuten voisi epäillä, hellenisoidussa Osiris-kultissa. Mutta tiedämme, ettei se tullut sieltä. Koska meillä on tekstejä ja fyysisiä merkintöjä, jotka osoittavat tämän olevan mysteerikulttien yleinen piirre (ks. Hans Conzelmann, 1 Corinthians: A Commentary on the First Epistle to the Corinthians (1975), s. 275-76; tähän viitataan myös Platonin tasavallassa 364e-365a.

Conzelmann siteeraa 5. vuosisadalla muinaisen orfisen kirjallisuuden lainausta, joka koskee pakanallisen kommentaattorin Damasciuksen (On Phaedo § 11) tekemää kuolleiden sijaisvihkimystä Bacchus-Dionysoksen mysteereissä, ja toisen vuosisadan arkeologista kirjoitusta, joka vahvistaa, että samanlaiset sijaisvihkimykset sisälsivät rituaalisen pesun Mithrasin mysteereissä (katelouseto, rituaalinen ”kylpeminen”, Supplementum Epigraphicum § 4.). 649, Lydia; ja tunnistetaan kutsumalla Anahitaa, Mithraksen äitiä). Platonin lainaus osoittaa kuitenkin, että dionyysinen versio alkoi vuosisatoja ennen kristinuskoa. Se, että tähän bakkilaiseen initiaatiopalvelusrituaaliin kuului kaste (pesuseremonia), ei ole missään selvästi ilmaistu, mutta se olisi tyypillistä (puhdistusrituaaleja on ilmeisesti pidetty olennaisena osana mitä tahansa pyhää riittiä); ja voimme itse asiassa päätellä, että se on todennäköisesti toiminut ennakkotapauksena, jonka mithralaisuus ja kristinusko ovat ottaneet käyttöönsä, mikä selittää sen, miten kumpikin omaksui sen samaan aikaan (on epätodennäköistä, että kristinusko tai mithralaisuus olisivat omaksuneet sen toisiltaan, sillä viimeisimmän tutkimustiedon mukaan ne syntyivät ensimmäisen vuosisadan alkupuolella, ja molemmat olivat tuolloin liian pieniä ja hämäräperäisiä, jotta ne olisivat voineet juurikaan välittää toisistaan: ks. Roger Beckin teos The Religion of the Mithras Cult in the Roman Empire).
Tätä johtopäätöstä vahvistaa entisestään se, että mithralaisuus ei ole ainoa esimerkki siitä, että kaste on olennainen osa pelastajakulttia. Meidän on rekonstruoitava kaikki tämä eri lähteistä, koska meillä ei ole yksityiskohtaista kuvausta bakkilaisesta riitistä, mutta Osiriksen kultin osalta meillä on. Apuleiuksen teoksessa Kultainen aasi 11 todetaan seuraavaa:

Pappi sanoi, että sekä manalan portit että elämän vartiointi ovat Isiksen käsissä, ja vihkimysriitit ovat sukua halukkaalle kuolemalle ja pelastukselle hänen armonsa kautta. Jumalattaren voima kutsuu [monia] tavallaan uudestisyntymään hänen armonsa kautta ja asettumaan uudelleen uudistuneen elämän tielle. Kun olin kylpenyt tavan mukaisesti, pappi pyysi jumalilta suosiota ja puhdisti minut rituaalisen puhdistuksen avulla, kastelemalla minut vedellä. ... [Ja tällaisten ja muiden rituaalien avulla] saavuin kuoleman porteille, astuin Persefonen [kuoleman kuningattaren] kynnykselle, mutta silti kuljin sen läpi ... ja palasin. ... [Mutta] en ollut vielä tutustunut voittamattoman Osiriksen mysteereihin, [jotka olivat] erillisiä, [mutta] sidoksissa, jopa yhdistettyinä Isiksen mysteereihin. [Silti] minua etsittiin myös hänen suuren jumaluutensa palvelijaksi.

Anonyymi kirjoitti:

Apuleius selittää tämän edelleen ”uudestisyntymisenä”. Jumalat puuttuvat asiaan suoraan. Kyse ei ole kolmannen osapuolen rituaalista ruumiisi yli sen jälkeen, kun olet kuollut. Se on henkilökohtainen initiaatio, jonka käydään läpi, yhdistymällä hengessä Herran kanssa (jäljittelemällä hänen kuolemaansa ja ylösnousemustaan elävän rituaalin uudelleen suorittamisen kautta). Tämä ei ole egyptiläistä. Se on kreikkalaista. Siihen mennessä siitä oli tietysti tullut egyptiläinen, aivan kuten persialaisesta [zarathustralaisesta] ylösnousemuksen mallista tuli juutalainen. Mutta se ei ole peräisin sieltä. Ja itse asiassa on selvää, että ensimmäiset kristityt tiesivät tämän: he näkivät tämän mallin kaikkialla, eivät vain Egyptissä, ja ottivat käyttöönsä yleisen helleenisen paketin, eivät mitään nimenomaan egyptiläistä.

Ja jälleen kerran meillä on erityisiä todisteita, jotka osoittavat tämän: Paavali mainitsee eräässä kohdassa satunnaisesti kasteen kuolleiden puolesta, aivan kuin se olisi ollut kristinuskon vakio-ominaisuus sen alkuaikoina. Hän sanoo: ”Mutta jos ylösnousemusta ei ole, mitä tekevät ne, jotka on kastettu kuolleiden puolesta?”. Jos kuolleita ei herätetä henkiin lainkaan, miksi ihmiset kastetaan heidän puolestaan?” Tämä on hyvin omituista. Kristillinen kaste ei ollut pelkästään, kuten Apuleiukselle, rituaalinen kuolema ja ylösnousemus (ks. taas Room. 6:2-4); se oli rituaali, jonka joku saattoi suorittaa jonkun toisen, jo kuolleen puolesta.

Tästä ei todellakaan ole egyptiläistä ennakkotapausta - muuta kuin, kuten voisi epäillä, hellenisoidussa Osiris-kultissa. Mutta tiedämme, ettei se tullut sieltä. Koska meillä on tekstejä ja fyysisiä merkintöjä, jotka osoittavat tämän olevan mysteerikulttien yleinen piirre (ks. Hans Conzelmann, 1 Corinthians: A Commentary on the First Epistle to the Corinthians (1975), s. 275-76; tähän viitataan myös Platonin tasavallassa 364e-365a.

Conzelmann siteeraa 5. vuosisadalla muinaisen orfisen kirjallisuuden lainausta, joka koskee pakanallisen kommentaattorin Damasciuksen (On Phaedo § 11) tekemää kuolleiden sijaisvihkimystä Bacchus-Dionysoksen mysteereissä, ja toisen vuosisadan arkeologista kirjoitusta, joka vahvistaa, että samanlaiset sijaisvihkimykset sisälsivät rituaalisen pesun Mithrasin mysteereissä (katelouseto, rituaalinen ”kylpeminen”, Supplementum Epigraphicum § 4.). 649, Lydia; ja tunnistetaan kutsumalla Anahitaa, Mithraksen äitiä). Platonin lainaus osoittaa kuitenkin, että dionyysinen versio alkoi vuosisatoja ennen kristinuskoa. Se, että tähän bakkilaiseen initiaatiopalvelusrituaaliin kuului kaste (pesuseremonia), ei ole missään selvästi ilmaistu, mutta se olisi tyypillistä (puhdistusrituaaleja on ilmeisesti pidetty olennaisena osana mitä tahansa pyhää riittiä); ja voimme itse asiassa päätellä, että se on todennäköisesti toiminut ennakkotapauksena, jonka mithralaisuus ja kristinusko ovat ottaneet käyttöönsä, mikä selittää sen, miten kumpikin omaksui sen samaan aikaan (on epätodennäköistä, että kristinusko tai mithralaisuus olisivat omaksuneet sen toisiltaan, sillä viimeisimmän tutkimustiedon mukaan ne syntyivät ensimmäisen vuosisadan alkupuolella, ja molemmat olivat tuolloin liian pieniä ja hämäräperäisiä, jotta ne olisivat voineet juurikaan välittää toisistaan: ks. Roger Beckin teos The Religion of the Mithras Cult in the Roman Empire).
Tätä johtopäätöstä vahvistaa entisestään se, että mithralaisuus ei ole ainoa esimerkki siitä, että kaste on olennainen osa pelastajakulttia. Meidän on rekonstruoitava kaikki tämä eri lähteistä, koska meillä ei ole yksityiskohtaista kuvausta bakkilaisesta riitistä, mutta Osiriksen kultin osalta meillä on. Apuleiuksen teoksessa Kultainen aasi 11 todetaan seuraavaa:

Pappi sanoi, että sekä manalan portit että elämän vartiointi ovat Isiksen käsissä, ja vihkimysriitit ovat sukua halukkaalle kuolemalle ja pelastukselle hänen armonsa kautta. Jumalattaren voima kutsuu [monia] tavallaan uudestisyntymään hänen armonsa kautta ja asettumaan uudelleen uudistuneen elämän tielle. Kun olin kylpenyt tavan mukaisesti, pappi pyysi jumalilta suosiota ja puhdisti minut rituaalisen puhdistuksen avulla, kastelemalla minut vedellä. ... [Ja tällaisten ja muiden rituaalien avulla] saavuin kuoleman porteille, astuin Persefonen [kuoleman kuningattaren] kynnykselle, mutta silti kuljin sen läpi ... ja palasin. ... [Mutta] en ollut vielä tutustunut voittamattoman Osiriksen mysteereihin, [jotka olivat] erillisiä, [mutta] sidoksissa, jopa yhdistettyinä Isiksen mysteereihin. [Silti] minua etsittiin myös hänen suuren jumaluutensa palvelijaksi.

Lue lisää

Huomatkaa, miten pelastavan kasteen ydinkäsite yhdistyy tässä nimenomaan egyptiläisiin tapoihin käsitteellistää se viittaamalla myyttiin Isiksestä, joka kokoaa Osiriksen uudelleen, ja viittaamalla ”kuoleman portteihin” ja yhdessä toimivien sisarjumalien rooliin, samoin kuin egyptiläisen uskonnon kuuluisaan juhlallisuuteen yleensä. Aivan kuten kristillinen kaste otti keskeisen pakanallisen paketin (kaste vihkimisrituaalina ja uudestisyntymisenä pelastajan siipien suojissa miellyttävän iankaikkisen elämän varmistamiseksi) ja mukautti sitä tavoilla, jotka ovat omaleimaisempia juutalaisille. Ne eivät siis ole identtisiä: kumpikin on kehystetty paikallisen uskonnollisen mytologiansa ja ideologiansa mukaisesti, mutta ne ovat selvästi lainanneet saman peruspaketin: ikuinen pelastus kuoleman ja uudestisyntymisen symboloivan vesirituaalisen vihkimyksen kautta.

Tämä luuranko tarvitsee vain paikallisen kulttuurisen nahan. Iho vaihtelee kulttuureittain (egyptiläinen, juutalainen, persialainen, kreikkalainen), mutta sen alla oleva luuranko on pohjimmiltaan sama, ja se on peräisin ulkoisesta vaikutuksesta: Helleenien pakanallinen mysteeriuskonto.
…
Sana itsessään saattoi olla muuttuja. ”Kaste” tarkoitti kirjaimellisesti kastamista. Mihin tahansa mysteerikasteeseen saattoi kuulua tai olla kuulumatta jonkinlainen kaste (Apuleius viittaa kylpemiseen, mutta lopputekona oli kastaminen). Keskeinen elementti on vesirituaali, jolla on juuri kuvattu symboliikka ja vaikutukset, eikä niinkään rituaalin toteuttamistapa (näin kaste ymmärretään vielä nykyäänkin). Se, kuinka yksinkertainen tai monimutkainen rituaali on, vaihtelee. Rituaalin mekaaniset yksityiskohdat vaihtelevat. Se, kuinka lyhyt tai perusteellinen kosketus veteen on, vaihtelee.
…
Useimmat kirjallisuudessa esiintyvät yritykset kiistää tämä ovat apologeettisia eivätkä aidosti tieteellisiä. Ne puetaan näyttämään tieteelliseltä retorisen vaikutuksen vuoksi, ja niitä esitetään tieteellisissä paikoissa, jotta ne voisivat käyttää arvovaltaansa, mutta ne eivät kestä rehellistä analyysia. Tämä todettiin hiljattain Benjamin Snyderin teoksessa ”Inventing Baptism: The Religious Histories of the Origin of Christian Baptism”, joka toimitettiin Midwest Region Society of Biblical Literature -järjestön kilpailuun vuonna 2017 ja jonka keskeinen teema on, että suurin osa kasteen historiaa koskevasta pyöränkierrosta on todellisuudessa ollut vain uskonnollisten ennakkoluulojen rationalisointia. Snyder kokoaa arvokkaan kirjallisuusluettelon ja tekee useita hyviä huomioita keskustelun apologeettisesta sävystä - mutta joutuu kuitenkin samojen ennakkoluulojen uhriksi, joita hän yrittää haukkua.

Snyder esimerkiksi väittää, että ”mysteerien kasteet eivät itsessään vihkiytyneet, vaan ne olivat pikemminkin rituaalisen puhdistautumisen alustavia tekoja, jotka suoritettiin osana monimutkaista vihkimisprosessia”. Mutta kuten olemme nähneet, tämä ei ole olennainen ero.
…
Tämä on sitäkin ilmeisempää, kun kristitty jättää syrjään vähäpätöiset opilliset kiistat ja yksinkertaisesti myöntää, että ainoa asia, jolla kasteessa on oikeastaan merkitystä, ei ole se, miten se suoritetaan, vaan se, mitä se tarkoittaa: Kuolema ja uudestisyntyminen iankaikkiseen pelastukseen kosketuksen tai veteen upottamisen kautta. Kristillisen rituaalin pelkistävä yksinkertaisuus koostuu todennäköisesti kristillisen synkretismin ja pakanallisen pelastuskultin juutalaisesta puolesta: se poimii Johannes Kastajan ja mahdollisesti muidenkin aikakauden juutalaisten kastekulttien (Ablution, s. 266-67) tavan yksinkertaisesta sovintoseremoniasta. Näin kristityt saattoivat ottaa etäisyyttä pakanallisen rituaalin eliittimäiseen mahtipontisuuteen ja säästää sitä. Tämän rinnastaminen metafyysiseen kuolemaan ja uudestisyntymiseen ikuiseen elämään olisi sitten pakanallinen panos, jolloin yhdistettäisiin kaksi tavallista vesirituaalia, jotka olivat kaikkialla läsnä maailmassa, johon kristityt syntyivät.

Tästä pääsemmekin takaisin Jeongin Paavalin kaste mysteerien joukossa -teokseen. Hän suorittaa massiivisen ja yksityiskohtaisen tutkimuksen tästä asiasta, ja hänen johtopäätöksensä vie asian ytimeen:

Anonyymi kirjoitti:

Huomatkaa, miten pelastavan kasteen ydinkäsite yhdistyy tässä nimenomaan egyptiläisiin tapoihin käsitteellistää se viittaamalla myyttiin Isiksestä, joka kokoaa Osiriksen uudelleen, ja viittaamalla ”kuoleman portteihin” ja yhdessä toimivien sisarjumalien rooliin, samoin kuin egyptiläisen uskonnon kuuluisaan juhlallisuuteen yleensä. Aivan kuten kristillinen kaste otti keskeisen pakanallisen paketin (kaste vihkimisrituaalina ja uudestisyntymisenä pelastajan siipien suojissa miellyttävän iankaikkisen elämän varmistamiseksi) ja mukautti sitä tavoilla, jotka ovat omaleimaisempia juutalaisille. Ne eivät siis ole identtisiä: kumpikin on kehystetty paikallisen uskonnollisen mytologiansa ja ideologiansa mukaisesti, mutta ne ovat selvästi lainanneet saman peruspaketin: ikuinen pelastus kuoleman ja uudestisyntymisen symboloivan vesirituaalisen vihkimyksen kautta.

Tämä luuranko tarvitsee vain paikallisen kulttuurisen nahan. Iho vaihtelee kulttuureittain (egyptiläinen, juutalainen, persialainen, kreikkalainen), mutta sen alla oleva luuranko on pohjimmiltaan sama, ja se on peräisin ulkoisesta vaikutuksesta: Helleenien pakanallinen mysteeriuskonto.
…
Sana itsessään saattoi olla muuttuja. ”Kaste” tarkoitti kirjaimellisesti kastamista. Mihin tahansa mysteerikasteeseen saattoi kuulua tai olla kuulumatta jonkinlainen kaste (Apuleius viittaa kylpemiseen, mutta lopputekona oli kastaminen). Keskeinen elementti on vesirituaali, jolla on juuri kuvattu symboliikka ja vaikutukset, eikä niinkään rituaalin toteuttamistapa (näin kaste ymmärretään vielä nykyäänkin). Se, kuinka yksinkertainen tai monimutkainen rituaali on, vaihtelee. Rituaalin mekaaniset yksityiskohdat vaihtelevat. Se, kuinka lyhyt tai perusteellinen kosketus veteen on, vaihtelee.
…
Useimmat kirjallisuudessa esiintyvät yritykset kiistää tämä ovat apologeettisia eivätkä aidosti tieteellisiä. Ne puetaan näyttämään tieteelliseltä retorisen vaikutuksen vuoksi, ja niitä esitetään tieteellisissä paikoissa, jotta ne voisivat käyttää arvovaltaansa, mutta ne eivät kestä rehellistä analyysia. Tämä todettiin hiljattain Benjamin Snyderin teoksessa ”Inventing Baptism: The Religious Histories of the Origin of Christian Baptism”, joka toimitettiin Midwest Region Society of Biblical Literature -järjestön kilpailuun vuonna 2017 ja jonka keskeinen teema on, että suurin osa kasteen historiaa koskevasta pyöränkierrosta on todellisuudessa ollut vain uskonnollisten ennakkoluulojen rationalisointia. Snyder kokoaa arvokkaan kirjallisuusluettelon ja tekee useita hyviä huomioita keskustelun apologeettisesta sävystä - mutta joutuu kuitenkin samojen ennakkoluulojen uhriksi, joita hän yrittää haukkua.

Snyder esimerkiksi väittää, että ”mysteerien kasteet eivät itsessään vihkiytyneet, vaan ne olivat pikemminkin rituaalisen puhdistautumisen alustavia tekoja, jotka suoritettiin osana monimutkaista vihkimisprosessia”. Mutta kuten olemme nähneet, tämä ei ole olennainen ero.
…
Tämä on sitäkin ilmeisempää, kun kristitty jättää syrjään vähäpätöiset opilliset kiistat ja yksinkertaisesti myöntää, että ainoa asia, jolla kasteessa on oikeastaan merkitystä, ei ole se, miten se suoritetaan, vaan se, mitä se tarkoittaa: Kuolema ja uudestisyntyminen iankaikkiseen pelastukseen kosketuksen tai veteen upottamisen kautta. Kristillisen rituaalin pelkistävä yksinkertaisuus koostuu todennäköisesti kristillisen synkretismin ja pakanallisen pelastuskultin juutalaisesta puolesta: se poimii Johannes Kastajan ja mahdollisesti muidenkin aikakauden juutalaisten kastekulttien (Ablution, s. 266-67) tavan yksinkertaisesta sovintoseremoniasta. Näin kristityt saattoivat ottaa etäisyyttä pakanallisen rituaalin eliittimäiseen mahtipontisuuteen ja säästää sitä. Tämän rinnastaminen metafyysiseen kuolemaan ja uudestisyntymiseen ikuiseen elämään olisi sitten pakanallinen panos, jolloin yhdistettäisiin kaksi tavallista vesirituaalia, jotka olivat kaikkialla läsnä maailmassa, johon kristityt syntyivät.

Tästä pääsemmekin takaisin Jeongin Paavalin kaste mysteerien joukossa -teokseen. Hän suorittaa massiivisen ja yksityiskohtaisen tutkimuksen tästä asiasta, ja hänen johtopäätöksensä vie asian ytimeen:

Lue lisää

Kaste on Paavalin yhteisöissä rituaali, joka vastaa mysteeriin vihkimistä. Sekä mysteerien vihkimysrituaalit että paavalilaisten ryhmien harjoittama kaste-rituaali perustuvat samankaltaisiin sosiokulttuurisiin käsityksiin siitä, miten vihkimys rakentaa jumalallis-inhimillisiä ja inhimillis-yhteiskunnallisia suhteita. [Esimerkiksi varhaiskristillisellä kasteella] on samantyyppisiä rituaalisia viestejä kuin dionysialaisten mysteerien ja Isiksen mysteerien vihkimysrituaaleilla. Itseensä viittaavien viestien (tai initiaation lupaamien etujen) osalta kaste oli ensisijaisesti Paavalin Kristus-ryhmiin (jotka koostuivat suurelta osin pakanallisesta taustasta tulleista Kristus-hartauksista) sisäänpääsyrituaali tavalla, joka oli samanlainen kuin mysteerien initiaatiorituaalit. Nämä vihkimysrituaalit muuttavat yksilön ja yhteisön identiteettiä (muodostetaan ihmisen sisäisiä suhteita) ja vastaavasti luovat ryhmälle rajat ja normit, joiden avulla he voivat identifioida itsensä. Merkittävää on, että sekä Kristus-kaste että mysteeri-initiaatio välittävät itsereferenssiviestin, jonka mukaan rituaaliin osallistuminen luo persoonallisen, luotettavan siteen jumaluuden ja hartaan (harrastajien) välille. Tämän siteen jatkeena jumalallinen lupaus hartaille siunatusta kuolemanjälkeisestä elämästä (vaikka se, mitä siihen sisältyy, voi vaihdella) välitetään usein osana initiaation lupausta, kuten kaste välittää eskatologisen lupauksen.

Samoin:

Dionysos, Isis, Kristus), jumaluuden läheisyys palvojaan (Dionysos, Kristus) sekä myötätunto/merettisyys (Isis, Kristus) ja jumaluuden ja palvojaan metonymian logiikkaan perustuva samaistuminen (tai jonkinlainen ykseys) (Dionysos, Isis, Kristus) löytyvät mutatis mutandis sekä mysteereistä että Paavalin kirjeiden kasteen kuvauksesta. Kaikissa kolmessa ryhmässä korostetaan hartaiden uskoa/luottamusta jumaluuteen (itse rituaalitoiminnan lisäksi), heidän oikeaa käsitystään rituaalin merkityksestä ja, kuten edellä mainittiin, heidän eettistä käyttäytymistään järjestyksen ylläpitämiseksi kulttiyhteisössä.

Mikä on luonnollista, koska:

Ensimmäisen vuosisadan Välimeren alueen pakanat, jotka tunsivat, miten dionyyttiset mysteerit tai Isiksen mysteerit toimivat, ymmärtäisivät helposti, mitä rituaalisia viestejä kasteella välitettiin. Kaste sopii siihen mysteeriin vihkimisen kognitiiviseen malliin, josta on todisteita Paavalin kaupunkien pakanoiden keskuudessa.

Jeong valitsee nämä kaksi mysteerikultia kristillisiä kultteja lähimpänä oleviksi samanlaisten demokratisoinnin piirteiden vuoksi (ne olivat kaikille avoimia kastejuhlia), mutta on huomattava, että vaikka tätä piirrettä lievennettiinkin muissa kulteissa (Eleusinuksen mysteerit oli tarkoitettu Ateenan kansalaisille, ja Mithraisten mysteerit oli rajoitettu vain miehille), niiden vesipohjaiset initiaatiorituaalit jakoivat saman ydinrakenteen ja samat käsitteelliset tehtävät. Jeong jatkaa myös osoittamalla tapoja, joilla Paavali (tai toiset saattavat epäillä, että apostolit ennen häntä) sovittivat mysteerikultin kasteen luovasti juutalais-kristilliseen muotoonsa. Jeong ei luonnehdi tätä ”suoraksi alkuperäksi” vaan ”analogisen kehyksen” tarkoitukselliseksi käyttämiseksi kristillisen lähetystehtävän ihanteiden ja tavoitteiden välittämiseen, mikä on pohjimmiltaan sitä, mitä tarkoitan mukautuvalla kulttuurisella diffuusiolla. Voimme itse asiassa sanoa täsmälleen samaa kaikista muista mysteerikultteista: nekään eivät ole yksinkertaisesti aiempien mysteerikulttien ”alkuperää”, vaan kunkin yksittäisen mysteerikultin luojat ovat kehittäneet ne omaan muotoonsa käyttäen tätä yhteistä ”analogista kehystä” luurankona ja kaikkea luovaa lähetystyötä ja kulttuurista kerrostuneisuutta sen päälle lihaksina ja ihona. Siksi tällaista kulttuurisuuntausta ei löydy esimerkiksi muinaisesta Kiinasta, mutta se oli kaikkialla Rooman valtakunnassa. Kristityt käyttivät valmiita paikallisia työkaluja.

Anonyymi kirjoitti:

Kaste on Paavalin yhteisöissä rituaali, joka vastaa mysteeriin vihkimistä. Sekä mysteerien vihkimysrituaalit että paavalilaisten ryhmien harjoittama kaste-rituaali perustuvat samankaltaisiin sosiokulttuurisiin käsityksiin siitä, miten vihkimys rakentaa jumalallis-inhimillisiä ja inhimillis-yhteiskunnallisia suhteita. [Esimerkiksi varhaiskristillisellä kasteella] on samantyyppisiä rituaalisia viestejä kuin dionysialaisten mysteerien ja Isiksen mysteerien vihkimysrituaaleilla. Itseensä viittaavien viestien (tai initiaation lupaamien etujen) osalta kaste oli ensisijaisesti Paavalin Kristus-ryhmiin (jotka koostuivat suurelta osin pakanallisesta taustasta tulleista Kristus-hartauksista) sisäänpääsyrituaali tavalla, joka oli samanlainen kuin mysteerien initiaatiorituaalit. Nämä vihkimysrituaalit muuttavat yksilön ja yhteisön identiteettiä (muodostetaan ihmisen sisäisiä suhteita) ja vastaavasti luovat ryhmälle rajat ja normit, joiden avulla he voivat identifioida itsensä. Merkittävää on, että sekä Kristus-kaste että mysteeri-initiaatio välittävät itsereferenssiviestin, jonka mukaan rituaaliin osallistuminen luo persoonallisen, luotettavan siteen jumaluuden ja hartaan (harrastajien) välille. Tämän siteen jatkeena jumalallinen lupaus hartaille siunatusta kuolemanjälkeisestä elämästä (vaikka se, mitä siihen sisältyy, voi vaihdella) välitetään usein osana initiaation lupausta, kuten kaste välittää eskatologisen lupauksen.

Samoin:

Dionysos, Isis, Kristus), jumaluuden läheisyys palvojaan (Dionysos, Kristus) sekä myötätunto/merettisyys (Isis, Kristus) ja jumaluuden ja palvojaan metonymian logiikkaan perustuva samaistuminen (tai jonkinlainen ykseys) (Dionysos, Isis, Kristus) löytyvät mutatis mutandis sekä mysteereistä että Paavalin kirjeiden kasteen kuvauksesta. Kaikissa kolmessa ryhmässä korostetaan hartaiden uskoa/luottamusta jumaluuteen (itse rituaalitoiminnan lisäksi), heidän oikeaa käsitystään rituaalin merkityksestä ja, kuten edellä mainittiin, heidän eettistä käyttäytymistään järjestyksen ylläpitämiseksi kulttiyhteisössä.

Mikä on luonnollista, koska:

Ensimmäisen vuosisadan Välimeren alueen pakanat, jotka tunsivat, miten dionyyttiset mysteerit tai Isiksen mysteerit toimivat, ymmärtäisivät helposti, mitä rituaalisia viestejä kasteella välitettiin. Kaste sopii siihen mysteeriin vihkimisen kognitiiviseen malliin, josta on todisteita Paavalin kaupunkien pakanoiden keskuudessa.

Jeong valitsee nämä kaksi mysteerikultia kristillisiä kultteja lähimpänä oleviksi samanlaisten demokratisoinnin piirteiden vuoksi (ne olivat kaikille avoimia kastejuhlia), mutta on huomattava, että vaikka tätä piirrettä lievennettiinkin muissa kulteissa (Eleusinuksen mysteerit oli tarkoitettu Ateenan kansalaisille, ja Mithraisten mysteerit oli rajoitettu vain miehille), niiden vesipohjaiset initiaatiorituaalit jakoivat saman ydinrakenteen ja samat käsitteelliset tehtävät. Jeong jatkaa myös osoittamalla tapoja, joilla Paavali (tai toiset saattavat epäillä, että apostolit ennen häntä) sovittivat mysteerikultin kasteen luovasti juutalais-kristilliseen muotoonsa. Jeong ei luonnehdi tätä ”suoraksi alkuperäksi” vaan ”analogisen kehyksen” tarkoitukselliseksi käyttämiseksi kristillisen lähetystehtävän ihanteiden ja tavoitteiden välittämiseen, mikä on pohjimmiltaan sitä, mitä tarkoitan mukautuvalla kulttuurisella diffuusiolla. Voimme itse asiassa sanoa täsmälleen samaa kaikista muista mysteerikultteista: nekään eivät ole yksinkertaisesti aiempien mysteerikulttien ”alkuperää”, vaan kunkin yksittäisen mysteerikultin luojat ovat kehittäneet ne omaan muotoonsa käyttäen tätä yhteistä ”analogista kehystä” luurankona ja kaikkea luovaa lähetystyötä ja kulttuurista kerrostuneisuutta sen päälle lihaksina ja ihona. Siksi tällaista kulttuurisuuntausta ei löydy esimerkiksi muinaisesta Kiinasta, mutta se oli kaikkialla Rooman valtakunnassa. Kristityt käyttivät valmiita paikallisia työkaluja.

Lue lisää

Jeongin esittämä kaavio kulttuurisen vaikutuksen tuloksena syntyneestä matriisista auttaa myös ymmärtämään tätä:

…
Sankarin taistelun roolista

Eri mysteereihin vihkiminen, jota yleensä helpotti jonkinlainen kaste, ymmärrettiin sulautumiseksi pelastajajajumalaan (yleensä puolijumalaan) ja siten osallisuudeksi sekä heidän kärsimyksistään että voitostaan. Tämä ei aina tarkoittanut kirjaimellista kuolemaa. Todisteet viittaavat siihen, että Mithras kävi läpi intohimon (suuren kamppailun tai kärsimyksen), josta hän sai voiman voittaa kuolema, mutta ei kuolemalla. Samoin Attis, joka kuolee, mutta joka päinvastoin voittaa, mutta ei palaamalla elämään, vaan olemalla kuolematon ja aina elossa; tai Persefone (Eleusiksen mysteereissä), jossa hänet kaapataan kuolleiden maahan ja pelastetaan, mutta joka ei koskaan ”kirjaimellisesti” kuole. On siis totta, että kaikilla vapahtajakulteilla oli intohimotarina, jonka kautta he saavuttivat voiton kuolemasta ja siten ikuisen elämän. Mutta useimmille pelastajaherroille tämä intohimo oli kirjaimellinen kuolema, ja voitto oli kirjaimellinen paluu elämään kuolleena olon tilasta (Bacchus-Dionysos, Adonis-Tammuz, Hercules-Melqart, Baal-Dolichenus ja luultavasti Zalmoxis, ja varmasti Osiris - ja viimeisenä Jeesus).

Jeong (joka on harras uskovainen, mutta joka edelleen pyrkii puolustamaan uskoa mahdolliselta pakanalliselta turmeltumiselta) on sitä mieltä, että kasteen kiinteä yhteys sankarin todelliseen kuolemaan ja ylösnousemukseen ei ole yhtä selvästi kehittynyt mysteerikulttien kuin kristinuskon piirissä. Mutta olemme jo nähneet, että tämä ei pidä paikkaansa tai ei ole relevantisti totta. Apuleius ymmärtää selvästi kasteen rituaalinsa Isiksen avustuksella tapahtuvaksi kuolemaksi ja ylösnousemukseksi ja jäljittelee näin pelastajansa Osiriksen kuolemaa ja ylösnousemusta. Se, että Apuleius ei riisu koko käsitettä tähän yhteen selkeään tosiasiaan, on pikemminkin painotusero kuin sisällöllinen ero. Samoin dionyysisten (eli bakkilaisten) mysteerien tapauksessa meillä ei vain ole säilynyttä kertomusta sen vihkimysrituaalista, johon verrata, joten emme oikeastaan voi sanoa, mikä ei ollut sen fyysinen tai ideologinen osa (vielä enemmän monien muiden mysteerien tapauksessa). Mutta ne vihjeet ja vihjeet, joita meillä on, viittaavat siihen (esimerkiksi rituaalikaavoissa esiintyvä epiteetti ”kolminkertaisesti syntynyt”, joka viittaa Dionysoksen myyttiseen taipumukseen herätä henkiin kuoleman jälkeen), että sen vihkimyspuhdistus - ja näin ollen myös kaste - olisi toiminut (mahdollisesti yhdessä monitahoisen rituaalin muiden osien kanssa) sitomalla vihittävä Dionysoksen henkeen, nimenomaan jakamaan osuuden hänen kuolemastaan ja ylösnousemuksestaan (ks. taustatietoa kohdista Mask of Dionysos ja Dionysian Gospel).

Jeong saattaa toimia vanhan paradigman pohjalta, jossa virheellisesti väitetään, että kuolevat ja nousevat pelastajat eivät ole trooppi; se on perusteellisesti kumottu. Ei ole uskottavaa ajatella, että lukuisten mysteerikulttien erityinen mieltymys kuoleviin ja ylösnouseviin pelastajiin olisi ollut pelkkä sattuma ja että tällä piirteellä ei olisi ollut mitään merkitystä niiden initiaatiorituaalien kannalta. Voimme varmuudella päätellä päinvastaista. Apuleiuksen käsitys Osiruksen kasteesta on paljon todennäköisemmin tyypillinen näille kulteille kuin jokin sattumanvarainen ja ainutlaatuinen kehityskulku. Tämä selittäisi itse asiassa paremmin sen, että kristityt käyttivät tätä mekanismia samojen vaikutusten aikaansaamiseksi: ilmiö oli heidän kulttuurissaan yleisesti ymmärretty, ja se soveltui siten hyvin siihen, että se voitiin mukauttaa täsmälleen samaan tarkoitukseen heidän kuolevan ja nousevan sankarinsa - ja hänen kannattajiensa - kohdalla. Ironista kyllä, tulkinnallisesta manööveristään huolimatta Jeongin dionyysistä kulttia ja sen käytäntöjä ja uskomuksia käsittelevät todisteelliset luvut ovat täynnä todisteita tämän johtopäätöksen puolesta, varsinkin kun niitä verrataan hänen vielä selvempiin Osiris-kulttia koskeviin todisteisiinsa.

Anonyymi kirjoitti:

Jeongin esittämä kaavio kulttuurisen vaikutuksen tuloksena syntyneestä matriisista auttaa myös ymmärtämään tätä:

…
Sankarin taistelun roolista

Eri mysteereihin vihkiminen, jota yleensä helpotti jonkinlainen kaste, ymmärrettiin sulautumiseksi pelastajajajumalaan (yleensä puolijumalaan) ja siten osallisuudeksi sekä heidän kärsimyksistään että voitostaan. Tämä ei aina tarkoittanut kirjaimellista kuolemaa. Todisteet viittaavat siihen, että Mithras kävi läpi intohimon (suuren kamppailun tai kärsimyksen), josta hän sai voiman voittaa kuolema, mutta ei kuolemalla. Samoin Attis, joka kuolee, mutta joka päinvastoin voittaa, mutta ei palaamalla elämään, vaan olemalla kuolematon ja aina elossa; tai Persefone (Eleusiksen mysteereissä), jossa hänet kaapataan kuolleiden maahan ja pelastetaan, mutta joka ei koskaan ”kirjaimellisesti” kuole. On siis totta, että kaikilla vapahtajakulteilla oli intohimotarina, jonka kautta he saavuttivat voiton kuolemasta ja siten ikuisen elämän. Mutta useimmille pelastajaherroille tämä intohimo oli kirjaimellinen kuolema, ja voitto oli kirjaimellinen paluu elämään kuolleena olon tilasta (Bacchus-Dionysos, Adonis-Tammuz, Hercules-Melqart, Baal-Dolichenus ja luultavasti Zalmoxis, ja varmasti Osiris - ja viimeisenä Jeesus).

Jeong (joka on harras uskovainen, mutta joka edelleen pyrkii puolustamaan uskoa mahdolliselta pakanalliselta turmeltumiselta) on sitä mieltä, että kasteen kiinteä yhteys sankarin todelliseen kuolemaan ja ylösnousemukseen ei ole yhtä selvästi kehittynyt mysteerikulttien kuin kristinuskon piirissä. Mutta olemme jo nähneet, että tämä ei pidä paikkaansa tai ei ole relevantisti totta. Apuleius ymmärtää selvästi kasteen rituaalinsa Isiksen avustuksella tapahtuvaksi kuolemaksi ja ylösnousemukseksi ja jäljittelee näin pelastajansa Osiriksen kuolemaa ja ylösnousemusta. Se, että Apuleius ei riisu koko käsitettä tähän yhteen selkeään tosiasiaan, on pikemminkin painotusero kuin sisällöllinen ero. Samoin dionyysisten (eli bakkilaisten) mysteerien tapauksessa meillä ei vain ole säilynyttä kertomusta sen vihkimysrituaalista, johon verrata, joten emme oikeastaan voi sanoa, mikä ei ollut sen fyysinen tai ideologinen osa (vielä enemmän monien muiden mysteerien tapauksessa). Mutta ne vihjeet ja vihjeet, joita meillä on, viittaavat siihen (esimerkiksi rituaalikaavoissa esiintyvä epiteetti ”kolminkertaisesti syntynyt”, joka viittaa Dionysoksen myyttiseen taipumukseen herätä henkiin kuoleman jälkeen), että sen vihkimyspuhdistus - ja näin ollen myös kaste - olisi toiminut (mahdollisesti yhdessä monitahoisen rituaalin muiden osien kanssa) sitomalla vihittävä Dionysoksen henkeen, nimenomaan jakamaan osuuden hänen kuolemastaan ja ylösnousemuksestaan (ks. taustatietoa kohdista Mask of Dionysos ja Dionysian Gospel).

Jeong saattaa toimia vanhan paradigman pohjalta, jossa virheellisesti väitetään, että kuolevat ja nousevat pelastajat eivät ole trooppi; se on perusteellisesti kumottu. Ei ole uskottavaa ajatella, että lukuisten mysteerikulttien erityinen mieltymys kuoleviin ja ylösnouseviin pelastajiin olisi ollut pelkkä sattuma ja että tällä piirteellä ei olisi ollut mitään merkitystä niiden initiaatiorituaalien kannalta. Voimme varmuudella päätellä päinvastaista. Apuleiuksen käsitys Osiruksen kasteesta on paljon todennäköisemmin tyypillinen näille kulteille kuin jokin sattumanvarainen ja ainutlaatuinen kehityskulku. Tämä selittäisi itse asiassa paremmin sen, että kristityt käyttivät tätä mekanismia samojen vaikutusten aikaansaamiseksi: ilmiö oli heidän kulttuurissaan yleisesti ymmärretty, ja se soveltui siten hyvin siihen, että se voitiin mukauttaa täsmälleen samaan tarkoitukseen heidän kuolevan ja nousevan sankarinsa - ja hänen kannattajiensa - kohdalla. Ironista kyllä, tulkinnallisesta manööveristään huolimatta Jeongin dionyysistä kulttia ja sen käytäntöjä ja uskomuksia käsittelevät todisteelliset luvut ovat täynnä todisteita tämän johtopäätöksen puolesta, varsinkin kun niitä verrataan hänen vielä selvempiin Osiris-kulttia koskeviin todisteisiinsa.

Lue lisää

Mutta tätä yhtä epäilyttävää apologeettista lähestymistapaa lukuun ottamatta Jeong seuraa johdantoluvussaan tämän keskustelun historiaa, ja Snyderin tavoin hän pitää diffuusiohypoteesin hylkäämistä huonosti perusteltuna ja epäasianmukaisesti motivoituna. Hän asettuu osaksi yhä useampien tutkijoiden nousevaa virtaa, jotka hylkäävät tämän vihamielisen asenteen ja ryhtyvät asiantuntevammin selvittämään, mitä diffuusiota todella tapahtui ja miksi ja miten. Jeong korostaa tapoja, joilla se muuttui, mutta samalla hän myöntää, että kyseessä oli pitkään vallalla olleen rituaalisen käsitteen muutos. Hänen todistusaineistonsa on vaikuttava. En usko, että vihamielinen asenne voi selvitä. On aivan selvää, että kristillinen kaste oli nosto tuon ajan suosituista pelastuskulteista, juutalaisten ja pakanallisten vesirituaalien luova risteytys, jolla saatiin aikaan pohjimmiltaan sama lopputulos: varmistettiin vihittyjen ikuinen pelastus sitomalla heidät jumalaansa ja hänen myyttisesti todistettuun kykyynsä voittaa kuolema.

Päätelmä

Kaste on aivan kuten ylösnousemus ja neitseellinen syntymä, jokainen yleisen tyypin toteutus on erilainen: erilaiset kuolemat, erilaiset ylösnousemukset, erilaiset tavat tulla ihmeellisesti sikiöksi, todellakin lähes jokainen yksittäinen erilainen (joka vastaa runsaasti luovaa ja kulttuurista materiaalia, joka on ominaista kullekin traditiolle ja sen tarkoitukselle) ja erilaiset vihkimysrituaalit vesikontaktin yhteydessä (jotka vaihtelevat monitahoisina ja yksityiskohtaisina). Kaikissa tapauksissa on kuitenkin nähtävissä yleinen ydinrakenne: kuolema ja uudestisyntyminen (usein iankaikkiseen elämään); ei-seksuaalinen hedelmöittyminen (joskus kirjaimellisesti neitsyt); ja nyt symbolinen kuolema ja uudestisyntyminen, joka on puhdistettu synnistä ja valmis vastaanottamaan iankaikkisen elämän, ja jossa käytetään vettä porttina, jonka läpi on kuljettava (joko kirjaimellisesti ”kasteena” upottamalla tai vertauskuvallisesti tai symbolisesti voitelemalla, vihmomalla tai pesemällä vedellä).

Kristityt ovat ottaneet pakanallisista mysteereistä seuraavat piirteet: siirtyminen tilasta toiseen - kuoleman kautta uuteen elämään - symbolisesti vesirituaalin kautta. Kristityt ottivat juutalaisista vesirituaaleista seuraavat piirteet: nöyrä yksinkertaisuus, liittyminen Israelin ruumiiseen ja sovitustehtävä, joka takaa pääsyn tulevaan ylösnousemukseen.

Sekä juutalaisilla että pakanoilla oli jo yhteinen piirre, joka oli syntien puhdistaminen, jotta he voisivat valmistautua vastaanottamaan tämän uuden tilan ja hyödyn. Kristityt käyttivät tätä yhteistä yhteyttä rakentaakseen hybridirituaalin, jossa he yhdistivät molemmista haluamiaan elementtejä ja toteuttivat näin oman kastemuotonsa. Ja kun tämä alkoi, he toivat mukanaan jopa sellaisia yksityiskohtia kuin kaste kuolleille, mikä osoitti yhteyden sen pakanalliseen kulttuuriseen menneisyyteen, ja lisäsivät ”Kristuksen ruumiiseen” liittymisen analogiana ”Israelin ruumiiseen” liittymiseen juutalaisissa käännytys- ja vihkimysvesirituaaleissa. Juutalaisen ennakkotapauksen mukaisesti riitti pelkistettiin yksinkertaisimpaan ytimeen, ja siitä poistettiin mahtipontisuus, kunniamerkit ja taidokkaat esitykset. Pakanallisen ennakkotapauksen mukaisesti riitti käsitettiin symbolisena mutta metafyysisesti voimakkaana kuolemana ja ylösnousemuksena. Sekä juutalaisuuden että pakanuuden ennakkotapausten mukaisesti tämä kaikki liittyi menneiden syntien puhdistamiseen.

Kaste ei siis ollut kristinuskolle sen enempää ainutlaatuinen kuin ylösnoussut tai neitseestä syntynyt pelastaja. Se oli ainutlaatuinen vain siinä, miten se synkretisoitiin-hybridisoitiin-luomalla. Se oli siten ainutlaatuinen vain sillä tavalla, jolla kirjaimellisesti jokaisen uskonnon jokainen piirre historiassa on ”ainutlaatuinen”, toisin sanoen ainutlaatuinen vain luovissa yksityiskohdissa ja yhdistelmissä, mutta täysin ympäröivien kulttuurien vaikutusvaltaisten ennakkotapausten innoittamana (ja itse asiassa niiden pohjalta rakennettuna). Kristillinen kaste oli oikeastaan vain Mac PC:lle: ympäröivässä markkinakulttuurissa jo suositun tuotteen pinnallinen uudelleenkäsitteellistäminen.

Kaste ei siis ollut kristinuskolle sen enempää ainutlaatuinen kuin ylösnoussut tai neitseestä syntynyt pelastaja. Se oli ainutlaatuinen vain siinä, miten se synkretisoitiin-hybridisoitiin-luomalla. Se oli siten ainutlaatuinen vain sillä tavalla, jolla kirjaimellisesti jokaisen uskonnon jokainen piirre historiassa on ”ainutlaatuinen”, toisin sanoen ainutlaatuinen vain luovissa yksityiskohdissa ja yhdistelmissä, mutta täysin ympäröivien kulttuurien vaikutusvaltaisten ennakkotapausten innoittamana (ja itse asiassa niiden pohjalta rakennettuna). Kristillinen kaste oli oikeastaan vain Mac PC:lle: ympäröivässä markkinakulttuurissa jo suositun tuotteen pinnallinen uudelleenkäsitteellistäminen.
https://www.richardcarrier.info/archives/30551

Anonyymi kirjoitti:

Kaste ei siis ollut kristinuskolle sen enempää ainutlaatuinen kuin ylösnoussut tai neitseestä syntynyt pelastaja. Se oli ainutlaatuinen vain siinä, miten se synkretisoitiin-hybridisoitiin-luomalla. Se oli siten ainutlaatuinen vain sillä tavalla, jolla kirjaimellisesti jokaisen uskonnon jokainen piirre historiassa on ”ainutlaatuinen”, toisin sanoen ainutlaatuinen vain luovissa yksityiskohdissa ja yhdistelmissä, mutta täysin ympäröivien kulttuurien vaikutusvaltaisten ennakkotapausten innoittamana (ja itse asiassa niiden pohjalta rakennettuna). Kristillinen kaste oli oikeastaan vain Mac PC:lle: ympäröivässä markkinakulttuurissa jo suositun tuotteen pinnallinen uudelleenkäsitteellistäminen.
https://www.richardcarrier.info/archives/30551

Lue lisää

Tietoja tohtori Carrierista

Richard Carrier on maailmankuulu kirjailija ja puhuja.

Hän on väitellyt tohtoriksi antiikin historiasta Columbian yliopistossa ja on erikoistunut Kreikan ja Rooman älylliseen historiaan, erityisesti antiikin filosofiaan, uskontoon ja tieteeseen, painottaen kristinuskon syntyä ja tieteen käyttöä ja kehitystä Rooman valtakunnan aikana.

Edelliset tekstit ovat kumonneet kaikki AP:n väitteet perusteellisesti.