Tiernapojat

Esitys ei ollut rasistinen ennen pakolaisia.

Esityksessä on aina ollut sekä valkoisia että musta murjaani.

Eikö se kuitenkin olisi tasapuolista, että molemmat värikartan värit olisi edustettuina? Eikö kouluista löytyisi mustia murjaaneja vaikka kuinka paljon? Vai eikö murjaanien lapset saa kotoutua suomeen?
26298
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 26

Vanhimmat

Somppujen uskonto estää kotoutumisen? Ei saa harrastaa Kristinuskon juttuja?

Äänestä
  • Ei saa saa avartaa maailmakuvaa ettei harhaudu.

    Mutta suomalaisten pitää harhautua yhä vain kauemmas omista perinteistä jotka on niin väärin muita kansoja kohtaan.

    Äänestä

  • Castron mallin toteutus näkyy useissa paikoissa. Mallin mukaisesti useat maat ovat tyhjentäneet vankilat ja mielisairaalat lähettämällä niissä olleen haitta-aineksen pois omasta maastaan.

    Malli on saanut nimensä, kun Kuuba tyhjensi vankilat ja hullujenhuoneet yhteiskunnalle haitallisesta heikosta aineksesta.

    Näin saadaan roskaväki pois omasta maasta tuhoamaan muiden maiden turvallisuuden ja talouden, johon rikolliset ja hullut vastaanotetaan. Se on tehokasta hybridivaikuttamista, jonka avulla tuhotaan länsimaalaista taloutta ja kulttuuria.

    Tuho on pysyvää, kun haitta-aines lisääntyy uudessa oleskelumaassa keskenään. Näin heikennetään maan hallintoa ja hyvinvointia pysyvästi. Osa lähetetyistä matuista on valittu soluttautumaan hallintoon, jolloin vastaanottomaan tuhoaminen on tehokkaampaa.

    Suomi on nyt ollut yhtenä vastaanottajamaana, joka rapautuu hybridihyökkäyksien vuoksi hiljalleen.

    Äänestä

  • Jos harrastaa tålläisiä länsimaisia perinteitä , lähetetään eheytykseen ja kurinpalautukseen oikeaan kotimaahansa muutamaksi vuodeksi.
    Oppii siellä tavoille kepin ja koraanin opeilla.

    Äänestä

Murjaani on nimityksenä rasistinen ja sitä nimitystä raiskattavat spermanaama-apinat tykkäävät viljellä.

Äänestä
  • Näin me taas punikkisuvakit näytämme kuinka sitä suvaitsevaisuutta kanssaihmisiä kunnioittaen edistetään. Onneksi en tule tuollaiseksi koskaan vaan pysyn suomalaisena, suomalaisuutta ja suomalaista kulttuuria arvostaen.

    Äänestä

  • Ei varmaan kannata tulla kauas pohjoiseen jossa enemmistö on geneettisesti vaaleaa aukomaan turpaansa kantaväestön ulkonäöstä(ja viljelemään niitä yonigga sanoja)?
    Murjaani ei ole rasistinen sana missään merkityksessä. Jos ei pysty tajuamaan että muiden maissa sanojen merkitykset ovat erilaisia tai huih, neutraaleja niin kannattaa pysyä poissa ja paasata niistä jenkkiöyhösanoista siellä jenkkilässä.

    Äänestä

  • Tuota ihan ohiksena, ei varmaan ensimmäisenä eurooppalaisia kannata kutsua apinoiksi koska eh, useat mustat näyttävät oikeasti simiaaneilta. Niillä on huomattavia eroja kallossa verrattuna muihin ihmisryhmiin. Jopa keltainen kalvo silmissä mitä tavataan simpansseilta. Ja mitä siihen "valkoiseen" ihoon tulee niin monet itä-aasialaiset ovat kalpeampia kuin suomalaiset. Nehän ne vasta niitä spermaturpia ovatkin maidonvalkoisella iholla.

    Äänestä

  • Kyllä nëekeriä kutsutaan nèkruksi!

    Äänestä

Miksi se murjaani muuttu, vaikka ķuutsuisi sitä miksitahansa?

Äänestä

Ei ole milloinkaan hyvä. Jos on murjaani se on rasismia. Jos ei ole murjaania sekin on rasismia ja syrjintää.

Äänestä

Maahanmuutto tuhoaa kulttuureja.

Äänestä

Murjaani on nimityksenä rasistinn. Koulun omat "murjaanit" ovat yleensä islamin uskoisia eiväktä halua osallistua esitykseen jossa tuputetaan kristinuskoa. Pahin kaikista oli se versio jossa joku valkonaamalapsi esittää murjaania, naama täynnä mustaa kenkälankkia.

Tiernapoikaperinnettä ylläpitävä Tiernasäätiö on linjannut, että jatkossa murjaanien kuninkaan kasvoja ei enää tule maalata mustaksi.

https://yle.fi/a/3-12142724

Äänestä
  • Mikä on valkonaamalapsi? Te käytätte ihan pimeitä nimityksiä eurooppalaisista tai jopa aasialaisista? Valkonaamalapsi. En tiedä missä maassa kuolleet zombi lapset elävät ja harrastavat teatteria hyh.
    Vai että kenkälankkia..tuo on noille groideille jostain syystä hirrveän kamala asia, eivät tajua että naama voidaan mustata muunkin esityksen takia, että eivät kaikki asiat aina koske heitä. Ja milloin mustanaamat lopettavat vaaleiden hiuksien käyttämisen ja feikki-piilareiden pitämisen? Ne kun eivät geneettiesti kuitenkaan koskaan voi näyttää tuollaiselta? Picpocien feikkiblondaukset ja piilarit ovat aivan sama asia kuin blackface, paitsi että meitä vaaleita on huomattavasti vähemmän pallolla joten meidän matkiminen on vieläkin rässistisempää.

    Äänestä

Aiemmin tuota ei ole koettu rasistisena. "Murjaanien kuningas" on herättänyt ihmisissä lähinnä sympatiaa, koska sitä knihtillään alistava Herodeshan on varsinainen tarinan pahis. Juuri se kuningas, joka määräsi lapset tapettavaksi ja virtaan heitettäväksi. Tarinan kaaressa kohtaamisella murjaanien kuninkaan kanssa taustoitettiin hahmoa ja annettiin esimakua sen roolista.

Toki nykyäänhän hammastahnakin on rasistista, koska se on valkoista.

Äänestä
  • Norjassa huru-ukko proffa tutki onko valkoinen maali rasistista..Tämä ei ole vitsi ^-^

    Äänestä

  • Moni murjaanien kuninkaasta pillastunut psykopaatti ei välttämättä ole edes ymmärtänyt koko tarinaa ja sen taustoja.

    Jotakin syytä loukkaantua on vain hakemalla haettu.

    Äänestä

Esitys on rasistinen, koska se on ollut perinteisesti kulttuurista omimista.

Enää ei tarvitsisi olla, maassa on riittävästi mustia maahanmuuttajia murjaanin rooliin.

Äänestä
  • Riittävästi mustia murjaaneja, joiten tulee kumartaman herroa valkoisia miehiä.

    Äänestä

Olen aina ollut sitä mieltä että jos tunkeutujille ei meidän tavat ja perinteet käy niin painu omaan maahasi. Sopeutuminen on tulijan tehtävä, ei meidän.

Äänestä
  • Nyt osuit just asian ytimeen hyvä !

    Äänestä

Näiden afro-öyhöttäjien tulo pilaa kaiken. oikeasti. Monissa maissa ollaan vidduuntuneita niihin, ovat pilanneet monia pelejä ja sarjojakin. En vieläkään ymmärrä miksi joku ihmisryhmä pitää itseään niin erinomaisena ja uniikkina että tunkee isoa pärstäänsä joka paikkaan minne se ei kuulu ja tulee muille latelemaan mitä "värityksiä" saa käyttää. Kunnon nätsi touhua.

Äänestä
  • Jeesuksen syntymä Palestiinassa on myös tuhonnut monta elämää.

    Äänestä

  • Anonyymi00021 kirjoitti:

    Jeesuksen syntymä Palestiinassa on myös tuhonnut monta elämää.

    Melkonen murjaani

    Äänestä

Elkää antako periksi suomalaiset pitääkää kiinni omista perinteistä kansakunta jolla, ei ole perinteitä ja elämäntapoja on tuhoon tuomittu. Suomessa ei ole pakko olla täältä voi ihan vapåaasti lähteä pois sinne missä on mieleiset pwerinttet ja tavat.
Maassa maan tavalla tai maasta pois.

Äänestä

Oulu on pitänyt tiernapoika perinteen elossa vuosisadat ja pitää myös tulevat vuosisadat, se on muuten varma. Lauluissa on kauniit melodiat ja sanat kertoo historiasta, mitä pahaa. Ei sitten mitään.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Esitys ei ollut rasistinen ennen pakolaisia.

Esityksessä on aina ollut sekä valkoisia että musta murjaani.

Eikö se kuitenkin olisi tasapuolista, että molemmat värikartan värit olisi edustettuina? Eikö kouluista löytyisi mustia murjaaneja vaikka kuinka paljon? Vai eikö murjaanien lapset saa kotoutua suomeen?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu