On järjetöntä tehdä leikkauksia arvioimatta niiden hyötyä,

mutta hallituksella on nyt ainutlaatuinen tilaisuus tulonsiirroilla ryövätä valtion kassa. Ensin se aikoi ryövätä "vain" kuusi miljardia, mutta sitten se keksi,
että ryövätäänkin yhdeksän miljardia, kun uutta tilaisuutta ei ihan heti tule.
16272
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 16

Vanhimmat

Tuntuu uskomattomalta persujen joukosta löytyvän sellaisiakin kansanedustajia jotka uskaltavat ajatella omilla aivoillaan mm. äänestämällä sairaalaverkoston karsimista vastaan, eivätkä vain tottele sokeasti puoluejohdon määräyksiä.

Äänestä
  • En pitäisi urotyönä, jos kansanedustaja yhdessä äänestyksessä uskaltaa äänestää edustamiensa kansalaisten puolesta orpopurrien esitystä vastaan.

    Lähes kaikesta on jo leikattu. Entiset äänestäjät ovat vihaisia ja seuraavat vaalit lähestyvät. Hillotolpan menetys alkaa pelottaa. Moni kansanedustaja joutuu palaamaan arkielämään sopeutumisrahalla ellei halua oikeisiin töihin.

    Hyvin monella persuedustajalla on elämänmuutos edessä keväällä 2027. Antamanne tähän astiset näytöt puhuvat sen puolesta. Yksi sairaalaäänestys ei muuta mitään.

    Äänestä


Vallassa on ulosmittaajien hallitus. Nämä vievät tuhkatkin valtion pesästä.

Äänestä

Näin siinä käy, kun pitää tyhmyyttä ja tietämättömyyttä hyveenä ja äänestää niitä vaalipiirin tyhmimpiä eli persuja! Nyt nähdään mitä tapahtuu kun on tollot vallassa!

Äänestä

Sopii persuille aivan hyvin, että kohelletaan vain öykkärimäisesti eteenpäin.

Äänestä

siis montako suojatyöpaikkaa toimii edelleen vaikka kaikki on sähköistä ?

Äänestä
  • Logiikkasi mukaan töistä päästään eroon, kun sammutetaan sähköt.

    Äänestä

  • Anonyymi00007 kirjoitti:

    Logiikkasi mukaan töistä päästään eroon, kun sammutetaan sähköt.

    Välillä sammutetaan vosuvasun pyynnöstä ja taas hinta nousee kun ei tuule eikä talvella aurinko paista, vihervasut lentää lomille kaukomaille verottomasti, mitä siitä valtio hyötyy ?

    Äänestä

  • Anonyymi00012 kirjoitti:

    Välillä sammutetaan vosuvasun pyynnöstä ja taas hinta nousee kun ei tuule eikä talvella aurinko paista, vihervasut lentää lomille kaukomaille verottomasti, mitä siitä valtio hyötyy ?

    Tuonne mahtuu jos vasut-vihervasut tekee omallatunnollaan pesee puhtaaksi.
    https://yle.fi/a/3-10612861

    Äänestä

Valtio köyhtyy aina, kun laitaoikeisto on hallituksessa.
Se ei ole koskaan tehnyt muita kuin valtiolle tappiollisia
toimia ja kauppoja.

Äänestä
  • Nyt puhut omista joukoistasi, tuonnekin meni lähes 20 miljardia eikä loppua näkyvissä.
    https://yle.fi/a/3-12650920

    Äänestä

  • Tuo sitä vasuviher hörsöilyä kun rahat häviää matkalle, ottajia on jos hömelöt antaa.
    https://yle.fi/a/74-20123371

    Äänestä

Itse synnyin Suomen laman aikaan, tämän jälkeen meni Nokia, sen jälkeen tuli 2000-luvun taite, koteihin tuli tietokoneet ja monen nuoren elämä meni pilalle, sen jälkeen uusi lama, maahanmuuttokriisi, korona...

Se on ollut tätä samaa aina. Nyt on älypuhelimet, Norja ja Australia on jo kieltänyt sosiaalisen median alle 16-vuotiailta.

Suurempana kuviona taustalla on juutalaisvallat, joista hyvänä esimerkkinä George Soros, joka voi kaataa, ja onkin kaatanut, monen maan valuutan aivan milloin tahtoo. Tätäkin on jatkunut jo keskiajalta.

Tällä videolla väitetään, että ei niin nykyinen, kuin edellinenkään hallitus, tiedä yhtään miten talous toimii tässä maassa ja että siinä on valuvikoja.
https://www.youtube.com/watch?v=FGBtu78f7Ns

Pisteenä I:n päällä se, että koko planeetta on nyt räjähdyspisteessä, koska lyhytnäköistä tärvelemistä on pitänyt saada vain jatkaa...

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

mutta hallituksella on nyt ainutlaatuinen tilaisuus tulonsiirroilla ryövätä valtion kassa. Ensin se aikoi ryövätä "vain" kuusi miljardia, mutta sitten se keksi,
että ryövätäänkin yhdeksän miljardia, kun uutta tilaisuutta ei ihan heti tule.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu