Ähtäri sai tänäön päätöksen koko maan suurimmasta valtion tukipotista, miljuuna euroa=1 000 000€. Tämä tarkoittaa sitä että Ähtärin talous on koko maan surkein, eikä Ähtäri enään pärjää omillaan. Nyt odotellaan miten kuntapäättäjät alkavat kehua miten heidän "toimensa" ovat auttaneet kuntaa vähentämään velkojaan.
On kyllä surkea tuo taloustilanne. Kunnan ja elukkapuiston taloudet ovat samassa jamassa. Tämä on samanlaista touhua kuin maatalous, Kepu toitottaa ettei se kannata ja siksi sitä tukea...kannettu vesi ei kaivossa pysy.
On kyllä surkea tuo taloustilanne. Kunnan ja elukkapuiston taloudet ovat samassa jamassa. Tämä on samanlaista touhua kuin maatalous, Kepu toitottaa ettei se kannata ja siksi sitä tukea...kannettu vesi ei kaivossa pysy.
Vastaukset 28
Vanhimmat
Hyvä kun se tuli.
Nyt on hyvä.
Se käytetään päättäjien palkkioiden ja palkkojen nostamisesksi.
Ja missä on sun lähteet ja todisteet väitteellesi? Valittajavanhuksen korinoita.
On tää Kautokurun maailmankuva aivan sairas.
Perussuomalaiset valtiovarainministeriössä päättivät auttaa kepulaisten raunioittamaa Ähtärin kaupungin taloutta 1- miljoonan euron köyhäinavulla.
Rahat käytetään Nisupitkoihin.
Ähtärin kunta on lainoittanut pulaan joutunutta eläintarhaa ja olisi halunnut lainoittaa enemmänkin, mutta oikeus on harannut vastaan.
Ehkä ähtäriläisten olisi aiheellista kantaa kultatuolissa pääraitilla sarjavalittajaksikin kutsuttua Olli Sahimäkeä, joka jaksoi kannella kaupungin pandasuunnitelmista oikeuteen vuosi toisensa jälkeen.
Vielä vuonna 2016 Ähtärin eläinpuiston tuolloinen toimitusjohtaja Juhani Haapaniemi sanoi, että hanke on täysin Ähtärin oma. Ongelmavuosina kävi kuitenkin selväksi, että eläinpuisto odotti apua ulkoa. Tämän vuoden elokuussa toimitusjohtaja Arja Väliaho sanoi Hesarin haastattelussa, että "olemme jääneet pandojen kanssa aika yksin".
Vuonna 2020 Ähtärille myönnettiinkin puolitoista miljoonaa euroa valtion lisätalousarviossa. Nämä rahat pysähtyivät EU:n valtiontukisääntöihin, joiden mukaan taloudellisissa vaikeuksissa olevaa yritystä saa tukea vain ”vähämerkityksisesti”. Tällainen tuki oli 200 000 euroa.
Se jäi lopulta Suomen valtion koko tukisummaksi hankkeelle. Vielä viime vuoden tammikuussa maa- ja metsätalousministeri Antti Kurvinen toi pöytään ehdotuksen viiden miljoonan lisärahoituksesta Ähtärin pandoille. Asiasta nousi poru ja Kurvinen veti ehdotuksen pois.
Eri asia on, olisiko tuokaan rahoitus läpäissyt EU-sääntelyn siivilää.
Sen jälkeen MMM asetti työryhmän selvittämään, miten Ähtärin pandoja voisi rahoittaa. Lopputulos oli, että eipä oikein mitenkään. Mahdollinen reitti olisi voinut olla osakeyhtiömuotoisen eläinpuiston muuttaminen säätiöksi Korkeasaaren tapaan.
Tällaiseen puljaukseen ei ryhdytty. Nyt on helppo sanoa, että onneksi.
Pääseekö merimakkara jotenkin keinolla osingoille irrottamaan itselleen siivua tuosta köyhäinapu miljoonasta?
Kysy Jarilta
Jee, saatiin 1 miltsi lahjarahaa. Nisu takaisin Kiinaan hakemaan pandat vielä yhdeksi vuodeksi Eläinpuistoon. Miljoona riittää just ja just Lumin ja Pyryn vuosivuokraan.
Kurvinen petti Ähtärin pandahankkeen. Kepu pettää aina.
Mikko petti, Mikko piiloutua kun oli puheet miljoonille pidetty
Vuodenvaihteessa Ähtärin väkiluku tulee vähenemään usealla sadalla. Jokainen vähänkään tienaava siirtää kirjansa muualle. Jäljellejäävien työttömien ja eläkeläisten verokertymällä ei kuntaa pyöritetä.
No turha noita eurojaan on Alavudelle tyrkätä. Samanlainen kriisikunta, avustus oli toki vain 450.000e. Alavus ei kykene Ähtärin kanssa yhteistyöhön, se nyt on jo huomattu näissä Sote-kuvioissa ym.
Koko suomi alkaa olla konkurssi kypsä ,ja kaikesta syytetään venäjää vaikka kaikki on itse aiheitettua .sitä saa mitä sotapsykoosissa ja natokiimoissaan pyytää ,ja katsokaa tällä haetaan liitovaltiota euhuhun ja yhteisvelkaa.🤫suomi on menetetty köyhä valtio kartalla kärpäsen paskan kokoinen jossa on väkilukuun suhteuttetuna eniten maahan muuttajia kelan asukkeja ja vähäälyistä kansaa ja maanpetturi politikoita.
On se hyvä, että kansa suurella enemmistöllä päätti liittyä EU:n ja Natoon. Jäävät nämä peräkammarien putinistit omaan tunkioonsa, Eivät tee muuta kuin kirjoittavat näihin viemäreihin. Merkityksettömiä höpsöjä
Ei voi kunta mennä konkkaan
pakkoliitos.
EI tämä milli kauan lämmitä päättäjien housuja ,kuntarahoitukselta tuli 300 tuhannen lainamaksu elukkapuiston lainoja ,jaloput menee konkussipuiston laskuihin joita on iso pino että se siitä millistä .
700 tuhatta on jo kirjattu ennakkoon kirjanpitoon eli 300 th. tuli lohdutusta, kyllä loppaus auttoi jäi saamatta 2, 5 miljoonan potti.
Voisko joku ihana ihminen valittamalla estää tuon tuen?
Aika typerä kysymys.
Valittiinhan viime kesänä uusi talousjohtaja muutaman vuoden paussin jälkeen.
Ei juuri kuntatalouden kokemusta
Samaan aikaan muualla: Puolangan ja Kittilän päättäjät rikkoneet lakia. Ähtäriin ne yhdistää Kepun enemmistö valtuustossa. Lisäksi Kepun kultasormen Kärnän johdolla, Rautavaaran kunta on ostamassa kannattamatonta Hotelli Tillikkaa vuokratakseen sitä yrittäjille, mikä voisikaan mennä pieleen.
Voi nähdä osan siitä haitallisesta kehityksestä, joka on perustunut liiallisiin odotuksiin, esim. todennäköisesti hotelli Tillikka on perustunut liian luottavaisen tulevaisuuden näkymiin.
On toiminut aikansa, kunnes olot muuttuneet ja toiminta kuihtunut vähitellen.
Mitä ovat nämä "liian luottavaiset tulevaisuuden näkymät" ?
Onhan muitakin useitakin vastaavia tullut näkyviin, monien paikkakuntien tilanne on
hyvinkin samantapainen.
Juu. Onnettominta näissä on se miten kunta yrittää elvyttää kuollutta ''lypsy lehmää". Ajat on muuttuneet mutta sitä ei haluta hyväksyä.
Vaali teltoilla on kireä tunnelma ensi keväänä.
Jännästi tavallinen kansa on aivopesty käsittämään miljoona euroa suureksi rahaksi.