Headland boikottiin.

Loppu henäkuun iltapäivä oli jo kääntymässä iltaan, ja järven pinta kimalteli kuin peili auringon viimeisten säteiden heijastuessa siihen. Kuvankaunis paikka, jossa linnut uiskentelivat tyytyväisinä ja rannan kasvillisuus kehysti veden reunaa, oli kuin luotu rauhalliseen luonnosta nauttimiseen. Mutta juuri tälle samalle hiekkakentälle, aivan vesirajaa vasten, alkaisi Headland.

Ensimmäinen huolenaihe nousi mieleen heti. Mitä mahtaisi tapahtua kaikille niille sadoille linnuille, jotka olivat tottuneet viettämään aikaansa järvellä ja sen rannoilla? Headlandin musiikki ja ihmisten aiheuttama melu voisivat säikäyttää ne kauas pois, ja erityisesti pesiville tai levähtäville linnuille tämä häiriö voisi olla vakava. Moni niistä voisi jättää turvallisen paikkansa eikä enää palata.

Vesistössä itsessään piili toinen uhka. Headlandissa ei koskaan vältytä roskaamiselta, ja vaikka järjestäjät tekisivät parhaansa, osa roskista aina löytää tiensä järveen. Muovipullot, tölkit, muut roskat, mutta vielä vakavampaa olisi, jos esimerkiksi kemiallisten wc:iden jätteet tai öljy pääsisivät vuotamaan. Se pilaisi veden, haittaisi kasveja ja eläimiä, ja samalla vahingoittaa alueen kaunista ekosysteemiä.

Headlandin kävijöiden tuhannet jalat tallaavat alueen maaperää ja sen herkkää kasvillisuutta. Hiekkainen rantaviiva, joka oli lintujen suosima paikka, ei enää olisi entisellään. Jokainen tallattu kasvi ja häiritty eläin on osa suurempaa muutosta, joka vaarantaa luonnon tasapainoa. Alue tulisi rajata niin, ettei kävijöitä päästettäisi aivan vesirajaan kuten viime vuonna. Melutasoja pitäisi myös rajoittaa joka oli viime vuonna aivan kamala.

Lopulta kysymys kuuluu: miten paljon olemme valmiita uhraamaan luonnon rauhaa ja sen kauneutta hetkellisen ilon vuoksi? Tämä järvimaisema, kultaisena hehkuva ranta ja hiljaa lipuvat linnut muistuttavat siitä, kuinka arvokasta luonto on – ja kuinka tärkeää on tehdä viisaita päätöksiä, kun se tarvitsee meidän suojeluamme.