Kääntykää minun tyköni ja antakaa pelastaa itsenne, te maan ääret kaikki, sillä minä olen Jumala,

Vänden eder till mig, så varden I frälsta, I jordens alla ändar; ty jag är Gud och eljest ingen.

Anonyymi kirjoitti:

Vänden eder till mig, så varden I frälsta, I jordens alla ändar; ty jag är Gud och eljest ingen.

Look unto me, and be ye saved, all the ends of the earth: for I am God, and there is none else.

Näin se on.

Kyllä!

Selvä kehoitus, ilman mitään epäselvyyttä.

Me pysymme siinä.

Jumala on kaiken Luoja ja ylläpitäjä.

Anonyymi kirjoitti:

Jumala on kaiken Luoja ja ylläpitäjä.

Mitenkä Jumala loi sähkön?

Anonyymi kirjoitti:

Mitenkä Jumala loi sähkön?

Hän loi edellytykset sähkön olemassaolemiselle ja antoi ihmisille sen löytämiseen viisauden.

Anonyymi00017 kirjoitti:

Hän loi edellytykset sähkön olemassaolemiselle ja antoi ihmisille sen löytämiseen viisauden.

Näin on.

Anonyymi kirjoitti:

Mitenkä Jumala loi sähkön?

Jumala antoi luonnonlait ja ihmisten ymmärtää niitä totudessa.

Anonyymi kirjoitti:

Jumala on kaiken Luoja ja ylläpitäjä.

Kyllä. Ihminen on pieni ”kirppu”.

Ei mutta Jumalan profeetta.

On!

Näin siis Siikajoen henkilön kohdalla.

Anonyymi00023 kirjoitti:

Näin siis Siikajoen henkilön kohdalla.

Tarkoitat ilmeisesti sitä vl kodin kasvattia sieltä Hartaanselältä.

Ensin luodaan ongelma, ja sitten tarjotaan ratkaisu juuri siihen ongelmaan, joka juuri luotiin. Ongelmaa ei tarvitse luoda; silloin ei tarvitse keksiä myöskään "pelastusta".

Hajota ja hallitse, divide et impera.

Anonyymi00027 kirjoitti:

Ensin luodaan ongelma, ja sitten tarjotaan ratkaisu juuri siihen ongelmaan, joka juuri luotiin. Ongelmaa ei tarvitse luoda; silloin ei tarvitse keksiä myöskään "pelastusta".

Hajota ja hallitse, divide et impera.

Lue lisää

"Jumala tahtoo pelastaa Sinut"
Eli "Jumala" haluaa korjata ongelman, jonka on itse aiheuttanut.

Jos tahtoo mikä estää ”pelastamasta”?

Anonyymi00028 kirjoitti:

"Jumala tahtoo pelastaa Sinut"
Eli "Jumala" haluaa korjata ongelman, jonka on itse aiheuttanut.

Jos tahtoo mikä estää ”pelastamasta”?

Kop, kop, kop!

- Kuka siellä?

Jeesus.

- Tulin pelastamaan sinut.

Miltä?

- Siltä, mitä aion tehdä sinulle, jos et päästä minua sisään.

Mistä ironia syntyy?

Kristillisessä opetuksessa (esim. Ilmestyskirja 3:20) Jeesus sanoo:

“Katso, minä seison ovella ja kolkutan…”

Ajatus on, että Jeesus tarjoaa pelastusta rakkaudesta käsin – vapaaehtoisesti.

Vitsissä tämä asetelma käännetään nurin:

Jeesus “pelastaa”

…uhkaamalla tehdä jotain pahaa, jos et päästä häntä sisään.

Tässä syntyy ristiriita: pelastaja muuttuu uhkaajaksi. Ironia syntyy siitä, että pelastus ja uhka yhdistetään samaan lauseeseen.

Miksi se on mustaa huumoria?

Musta huumori syntyy, kun käsitellään vakavia tai pyhiä aiheita (uskonto, kuolema, helvetti) kevyellä tai käänteisellä tavalla.

Tässä:

Pelastuminen helvetiltä on vakava teologinen aihe.

Vitsi vihjaa, että pelastus on “suojelua” rangaistukselta, jonka sama taho aiheuttaa.

Se on siis absurdi kärjistys:
“Pelastan sinut… minulta.”

Anonyymi00029 kirjoitti:

Kop, kop, kop!

- Kuka siellä?

Jeesus.

- Tulin pelastamaan sinut.

Miltä?

- Siltä, mitä aion tehdä sinulle, jos et päästä minua sisään.

Mistä ironia syntyy?

Kristillisessä opetuksessa (esim. Ilmestyskirja 3:20) Jeesus sanoo:

“Katso, minä seison ovella ja kolkutan…”

Ajatus on, että Jeesus tarjoaa pelastusta rakkaudesta käsin – vapaaehtoisesti.

Vitsissä tämä asetelma käännetään nurin:

Jeesus “pelastaa”

…uhkaamalla tehdä jotain pahaa, jos et päästä häntä sisään.

Tässä syntyy ristiriita: pelastaja muuttuu uhkaajaksi. Ironia syntyy siitä, että pelastus ja uhka yhdistetään samaan lauseeseen.

Miksi se on mustaa huumoria?

Musta huumori syntyy, kun käsitellään vakavia tai pyhiä aiheita (uskonto, kuolema, helvetti) kevyellä tai käänteisellä tavalla.

Tässä:

Pelastuminen helvetiltä on vakava teologinen aihe.

Vitsi vihjaa, että pelastus on “suojelua” rangaistukselta, jonka sama taho aiheuttaa.

Se on siis absurdi kärjistys:
“Pelastan sinut… minulta.”

Lue lisää

Jos perisynti ymmärretään niin, että ihminen on moraalisesti jonkun kanta-isän teosta, se näyttää olevan ristiriidassa tavallisen oikeudenmukaisuuskäsityksen kanssa. Normaalisti vastuu kuuluu sille, joka teon tekee.

Kriitikot, kuten Heikki Räisänen, ovat huomauttaneet, että oppi voi joillekin ihmisille synnyttää tarpeetonta syyllisyyttä tai kokemuksen perustavanlaatuisesta kelvottomuudesta. Tällöin uskonto saattaa ensin luoda ongelman ja sitten tarjota siihen ratkaisun.

Jos kaikki ihmiset ovat samalla tavalla syntisiä, voidaan kysyä, heikentääkö tämä eroa vakavan pahuuden ja tavallisten inhimillisten virheiden välillä. Kriitikoiden mukaan on vaikea nähdä, miksi esimerkiksi kansanmurhan toteuttaja ja tavallinen kunnollinen ihminen olisivat moraalisesti samalla viivalla.

Miten voidaan pitää oikeudenmukaisena järjestelmää, jossa ihminen syntyy hengellisesti vajavaisena tai syyllisenä ennen omia valintojaan?

Myös huippututkijat ajattelevat samaa:

https://hyviauutisia.wordpress.com/2015/07/13/raisasen-rosoinen-raamattu/

Räisäsen Rosoinen Raamattu

Anonyymi00030 kirjoitti:

Jos perisynti ymmärretään niin, että ihminen on moraalisesti jonkun kanta-isän teosta, se näyttää olevan ristiriidassa tavallisen oikeudenmukaisuuskäsityksen kanssa. Normaalisti vastuu kuuluu sille, joka teon tekee.

Kriitikot, kuten Heikki Räisänen, ovat huomauttaneet, että oppi voi joillekin ihmisille synnyttää tarpeetonta syyllisyyttä tai kokemuksen perustavanlaatuisesta kelvottomuudesta. Tällöin uskonto saattaa ensin luoda ongelman ja sitten tarjota siihen ratkaisun.

Jos kaikki ihmiset ovat samalla tavalla syntisiä, voidaan kysyä, heikentääkö tämä eroa vakavan pahuuden ja tavallisten inhimillisten virheiden välillä. Kriitikoiden mukaan on vaikea nähdä, miksi esimerkiksi kansanmurhan toteuttaja ja tavallinen kunnollinen ihminen olisivat moraalisesti samalla viivalla.

Miten voidaan pitää oikeudenmukaisena järjestelmää, jossa ihminen syntyy hengellisesti vajavaisena tai syyllisenä ennen omia valintojaan?

Myös huippututkijat ajattelevat samaa:

https://hyviauutisia.wordpress.com/2015/07/13/raisasen-rosoinen-raamattu/

Räisäsen Rosoinen Raamattu

Lue lisää

Myös huippututkijat ajattelevat samaa:

https://hyviauutisia.wordpress.com/2015/07/13/raisasen-rosoinen-raamattu/

Räisäsen Rosoinen Raamattu


”Paha ikään kuin demokratisoidaan: kaikki ovat yhtä kelvottomia. Demokratisoinnin syy on siis mielestäni siinä, että teologinen teoria vaatii kaikkia olemaan toivottomassa tilanteessa, koska muuten Kristuksen uhri ei olisi totaalinen, kaikkia koskeva. Luterilaisella ihmiskuvalla on suuret ansionsa. Se edistää nöyryyttä ja auttaa kamppailemaan omahyväisyyttä ja itsekorotusta vastaan, se auttaa ihmisiä tunnustamaan oman pimeän puolensa. Asian kääntöpuoli kuitenkin on, että jos kaikki ovat Jumalan edessä yhtä syntisiä kuin julmin diktaattori, synti trivialisoituu. Traditio ikään kuin päästää todellisen pahan aikaansaajat vastuusta (kaikki muutkin ovat pohjimmiltaan samanlaisia). Ennen muuta se kasaa suuren kuorman juuri niiden harteille, joiden henkinen rakenne on heikoin sitä kestämään. (…) Siunattu synnintunto on ollut niiden pienten ja heikkojen etuoikeus, joiden mieli on arka ja itsetunto maassa. Heille kirkko julistaa ilosanomaa Kristuksesta, johon uskomalla syntinen saa syntinsä anteeksi. Usein julistus tuokin todellista lohtua – valitettavasti vain vaivaan, jonka sama julistus on itse aiheuttanut. Olemme lääkinneet haavoja, jotka olemme itse lyöneet.” (s. 163-164)

https://hyviauutisia.wordpress.com/2015/07/13/raisasen-rosoinen-raamattu/

Räisäsen Rosoinen Raamattu

Olemme lääkinneet haavoja, jotka olemme itse lyöneet.” (s. 163-164)

Heikki Räisänen-Helsingin yliopiston teologisen tiedekunnan Uuden testamentin eksegetiikan professori. Teologian tohtori Räisänen toimi Suomen Akatemian tutkijaprofessorina

Anonyymi00031 kirjoitti:

Myös huippututkijat ajattelevat samaa:

https://hyviauutisia.wordpress.com/2015/07/13/raisasen-rosoinen-raamattu/

Räisäsen Rosoinen Raamattu


”Paha ikään kuin demokratisoidaan: kaikki ovat yhtä kelvottomia. Demokratisoinnin syy on siis mielestäni siinä, että teologinen teoria vaatii kaikkia olemaan toivottomassa tilanteessa, koska muuten Kristuksen uhri ei olisi totaalinen, kaikkia koskeva. Luterilaisella ihmiskuvalla on suuret ansionsa. Se edistää nöyryyttä ja auttaa kamppailemaan omahyväisyyttä ja itsekorotusta vastaan, se auttaa ihmisiä tunnustamaan oman pimeän puolensa. Asian kääntöpuoli kuitenkin on, että jos kaikki ovat Jumalan edessä yhtä syntisiä kuin julmin diktaattori, synti trivialisoituu. Traditio ikään kuin päästää todellisen pahan aikaansaajat vastuusta (kaikki muutkin ovat pohjimmiltaan samanlaisia). Ennen muuta se kasaa suuren kuorman juuri niiden harteille, joiden henkinen rakenne on heikoin sitä kestämään. (…) Siunattu synnintunto on ollut niiden pienten ja heikkojen etuoikeus, joiden mieli on arka ja itsetunto maassa. Heille kirkko julistaa ilosanomaa Kristuksesta, johon uskomalla syntinen saa syntinsä anteeksi. Usein julistus tuokin todellista lohtua – valitettavasti vain vaivaan, jonka sama julistus on itse aiheuttanut. Olemme lääkinneet haavoja, jotka olemme itse lyöneet.” (s. 163-164)

https://hyviauutisia.wordpress.com/2015/07/13/raisasen-rosoinen-raamattu/

Räisäsen Rosoinen Raamattu

Olemme lääkinneet haavoja, jotka olemme itse lyöneet.” (s. 163-164)

Heikki Räisänen-Helsingin yliopiston teologisen tiedekunnan Uuden testamentin eksegetiikan professori. Teologian tohtori Räisänen toimi Suomen Akatemian tutkijaprofessorina

Lue lisää

Ironia ei synny pelkästään siitä, että "pelastaja muuttuu uhkaajaksi", vaan syvemmin siitä, että pelastuksen tarve näyttää syntyvän samasta järjestelmästä, joka tarjoaa pelastuksen.

Tuo vitsi on tunnettu uskonnon kritiikin piirissä juuri siksi, että se tiivistää yhteen lauseeseen erään perisyntiä ja helvettioppia koskevan filosofisen ongelman.
Ironia ei synny pelkästään siitä, että "pelastaja muuttuu uhkaajaksi", vaan syvemmin siitä, että pelastuksen tarve näyttää syntyvän samasta järjestelmästä, joka tarjoaa pelastuksen.
Jos ajatusketju esitetään kriittisessä muodossa, se menee suunnilleen näin:
Ihminen syntyy perisyntisenä.
Perisynti ei ole hänen oma valintansa.
Perisynnin seurauksena ihminen tarvitsee pelastusta.
Pelastuksen tarjoaa sama uskonnollinen järjestelmä, joka opettaa perisynnin olemassaolon.

Pelastuksen hylkäämisestä seuraa lopulta rangaistus.
Tällöin kriitikko kysyy: onko kyse aidosta pelastamisesta vai ongelman määrittelemisestä ja siihen tarjotusta ratkaisusta?


Räisäsen kuuluisa huomio osuu asian ytimeen:
"Usein julistus tuokin todellista lohtua – valitettavasti vain vaivaan, jonka sama julistus on itse aiheuttanut."


Räisänen ei tarkoita, etteivätkö ihmiset voisi aidosti kokea uskonnosta lohtua. Hänen pointtinsa on hienovaraisempi. Jos ihmiselle ensin opetetaan, että hän on syntymästään asti hengellisesti vajavainen, syyllinen tai kadotuksen alainen, ja vasta sen jälkeen tarjotaan vapautusta tästä tilanteesta, voidaan kysyä, olisiko ongelmaa edes ollut ilman kyseistä opetusta.
Tässä mielessä kritiikki ei kohdistu pelkästään perisyntiin vaan koko pelastushistorialliseen rakenteeseen:
Ihminen määritellään ongelmalliseksi.
Ongelma esitetään niin vakavana, ettei ihminen voi ratkaista sitä itse.
Ratkaisu tarjotaan uskonnon sisältä.
Ratkaisun hyväksymisestä tulee elämän keskeinen kysymys.


Kriitikon silmissä tämä muistuttaa tilannetta, jossa lääkäri ensin vakuuttaa terveelle ihmiselle, että tällä on näkymätön sairaus, ja tarjoaa sitten ainoan lääkkeen siihen.
Kristillinen teologia tietenkin vastaa tähän, ettei kyse ole keinotekoisesti luodusta ongelmasta vaan todellisen ihmistilan kuvaamisesta. Kristityn näkökulmasta synti, kärsimys, pahuus ja kuolema ovat todellisia ilmiöitä, jotka eivät katoa, vaikka niistä lakattaisiin puhumasta. Siksi pelastus ei olisi kuvitellun sairauden hoitoa vaan todellisen ongelman ratkaisua.
Mutta juuri tässä kulkee kiistan ydin. Kriitikko kysyy, onko ihminen todella syntymästään lähtien hengellisesti sairas vai onko hänelle opetettu olevansa sairas. Onko pelastus vastaus todelliseen ontologiseen ongelmaan vai vastaus uskonnollisesti määriteltyyn ongelmaan?
Tästä syystä tuo vitsi toimii niin tehokkaasti. Se kärjistää kysymyksen muotoon:
"Pelastaako pelastaja minut vaarasta, joka olisi olemassa joka tapauksessa, vai vaarasta, joka syntyy vasta siinä maailmankuvassa, jonka pelastaja itse esittää?"
Juuri tähän kysymykseen perisyntiopin ja helvettiopin kriitikot palaavat yhä uudelleen. Heidän mukaansa ongelmana ei ole vain oppien sisältö, vaan se, että ne voivat synnyttää ihmisessä syyllisyyden, pelon tai riittämättömyyden kokemuksen, jonka poistamiseen sama uskonnollinen järjestelmä sitten tarjoaa ratkaisun. Tämä on se ajatus, jota Räisänen kuvasi sanomalla, että joskus "lääkitään haavoja, jotka on itse lyöty".

Anonyymi00032 kirjoitti:

Ironia ei synny pelkästään siitä, että "pelastaja muuttuu uhkaajaksi", vaan syvemmin siitä, että pelastuksen tarve näyttää syntyvän samasta järjestelmästä, joka tarjoaa pelastuksen.

Tuo vitsi on tunnettu uskonnon kritiikin piirissä juuri siksi, että se tiivistää yhteen lauseeseen erään perisyntiä ja helvettioppia koskevan filosofisen ongelman.
Ironia ei synny pelkästään siitä, että "pelastaja muuttuu uhkaajaksi", vaan syvemmin siitä, että pelastuksen tarve näyttää syntyvän samasta järjestelmästä, joka tarjoaa pelastuksen.
Jos ajatusketju esitetään kriittisessä muodossa, se menee suunnilleen näin:
Ihminen syntyy perisyntisenä.
Perisynti ei ole hänen oma valintansa.
Perisynnin seurauksena ihminen tarvitsee pelastusta.
Pelastuksen tarjoaa sama uskonnollinen järjestelmä, joka opettaa perisynnin olemassaolon.

Pelastuksen hylkäämisestä seuraa lopulta rangaistus.
Tällöin kriitikko kysyy: onko kyse aidosta pelastamisesta vai ongelman määrittelemisestä ja siihen tarjotusta ratkaisusta?


Räisäsen kuuluisa huomio osuu asian ytimeen:
"Usein julistus tuokin todellista lohtua – valitettavasti vain vaivaan, jonka sama julistus on itse aiheuttanut."


Räisänen ei tarkoita, etteivätkö ihmiset voisi aidosti kokea uskonnosta lohtua. Hänen pointtinsa on hienovaraisempi. Jos ihmiselle ensin opetetaan, että hän on syntymästään asti hengellisesti vajavainen, syyllinen tai kadotuksen alainen, ja vasta sen jälkeen tarjotaan vapautusta tästä tilanteesta, voidaan kysyä, olisiko ongelmaa edes ollut ilman kyseistä opetusta.
Tässä mielessä kritiikki ei kohdistu pelkästään perisyntiin vaan koko pelastushistorialliseen rakenteeseen:
Ihminen määritellään ongelmalliseksi.
Ongelma esitetään niin vakavana, ettei ihminen voi ratkaista sitä itse.
Ratkaisu tarjotaan uskonnon sisältä.
Ratkaisun hyväksymisestä tulee elämän keskeinen kysymys.


Kriitikon silmissä tämä muistuttaa tilannetta, jossa lääkäri ensin vakuuttaa terveelle ihmiselle, että tällä on näkymätön sairaus, ja tarjoaa sitten ainoan lääkkeen siihen.
Kristillinen teologia tietenkin vastaa tähän, ettei kyse ole keinotekoisesti luodusta ongelmasta vaan todellisen ihmistilan kuvaamisesta. Kristityn näkökulmasta synti, kärsimys, pahuus ja kuolema ovat todellisia ilmiöitä, jotka eivät katoa, vaikka niistä lakattaisiin puhumasta. Siksi pelastus ei olisi kuvitellun sairauden hoitoa vaan todellisen ongelman ratkaisua.
Mutta juuri tässä kulkee kiistan ydin. Kriitikko kysyy, onko ihminen todella syntymästään lähtien hengellisesti sairas vai onko hänelle opetettu olevansa sairas. Onko pelastus vastaus todelliseen ontologiseen ongelmaan vai vastaus uskonnollisesti määriteltyyn ongelmaan?
Tästä syystä tuo vitsi toimii niin tehokkaasti. Se kärjistää kysymyksen muotoon:
"Pelastaako pelastaja minut vaarasta, joka olisi olemassa joka tapauksessa, vai vaarasta, joka syntyy vasta siinä maailmankuvassa, jonka pelastaja itse esittää?"
Juuri tähän kysymykseen perisyntiopin ja helvettiopin kriitikot palaavat yhä uudelleen. Heidän mukaansa ongelmana ei ole vain oppien sisältö, vaan se, että ne voivat synnyttää ihmisessä syyllisyyden, pelon tai riittämättömyyden kokemuksen, jonka poistamiseen sama uskonnollinen järjestelmä sitten tarjoaa ratkaisun. Tämä on se ajatus, jota Räisänen kuvasi sanomalla, että joskus "lääkitään haavoja, jotka on itse lyöty".

Lue lisää

Se muistuttaa kiristystä: “Hyväksy tämä oppi, usko ja pelastu – tai muuten…ase ohimolla -rahat tai henki"- meininki.

Vapaasta tahdosta tulee paradoksaalisesti sidottu siihen, että hyväksyy oman oletetun syyllisyytensä. Pelastus ei ole spontaani lahja, vaan mekanismi, joka rakentuu ongelman – perisynnin ja helvetin – ympärille, ja ongelma itsessään määritellään opetuksessa.

Tämä tuo esiin:

Psykologista painetta ja syyllisyyttä: Ihminen kantaa vastuuta jo syntyessään.
Manipulatiivisuuden: Pelastuksen lupaus on sidottu siihen, että ihminen hyväksyy järjestelmän ehdot.
Vapaan tahdon rajoittumisen: Valinnan illuusio säilyy, mutta todellinen vapaus on sidottu siihen, että ihminen hyväksyy oman “syyllisyytensä”.
Se on siis kuin ase olisi ohimolla: pelastuminen on mahdollista, mutta vain, jos ihminen noudattaa sääntöjä, jotka opetuksessa luovat ongelman alun perin.

Anonyymi00033 kirjoitti:

Se muistuttaa kiristystä: “Hyväksy tämä oppi, usko ja pelastu – tai muuten…ase ohimolla -rahat tai henki"- meininki.

Vapaasta tahdosta tulee paradoksaalisesti sidottu siihen, että hyväksyy oman oletetun syyllisyytensä. Pelastus ei ole spontaani lahja, vaan mekanismi, joka rakentuu ongelman – perisynnin ja helvetin – ympärille, ja ongelma itsessään määritellään opetuksessa.

Tämä tuo esiin:

Psykologista painetta ja syyllisyyttä: Ihminen kantaa vastuuta jo syntyessään.
Manipulatiivisuuden: Pelastuksen lupaus on sidottu siihen, että ihminen hyväksyy järjestelmän ehdot.
Vapaan tahdon rajoittumisen: Valinnan illuusio säilyy, mutta todellinen vapaus on sidottu siihen, että ihminen hyväksyy oman “syyllisyytensä”.
Se on siis kuin ase olisi ohimolla: pelastuminen on mahdollista, mutta vain, jos ihminen noudattaa sääntöjä, jotka opetuksessa luovat ongelman alun perin.

Lue lisää

Syvemmät uskonnolliset ja filosofiset traditiot korostavat vastuuta tässä maailmassa, ei hyvitystä seuraavassa.


Uskonto kaupankäyntinä – moraalin romahdus

Kun uskonto lupaa taivaan palkkioksi oikeasta uskosta tai teoista, se ei enää kasvata moraalia vaan kaupallistaa sen. Paratiisi muuttuu maksuksi, ja etiikka transaktioksi. Tämä ei ole hengellisyyttä vaan laskelmointia.


Taivasretoriikka ei ylitä ihmisen omaa etua, vaan lukitsee sen metafyysiselle tasolle. “Teen hyvää, jotta saan.”
Tämä on alhaisin mahdollinen moraalinen motiivi, sillä se ei ole hyvää sinänsä, vaan sijoitus tulevaan.



Kun tällainen ajattelu yhdistyy eksklusiiviseen totuusväitteeseen – vain meidän tiemme pelastaa – syntyy suvaitsemattomuus. Toisesta ei tule enää ihminen, vaan este omalle pelastukselle. Tässä vaiheessa uskonto ei ainoastaan salli väkivaltaa, vaan tekee siitä rationaalista.

Terrorismi tarvitsee aina palkinnon tuonpuoleisessa. Ilman paratiisilupausta kuolema ei ole voitto vaan tragedia. Siksi taivas on äärimmäisen väkivallan keskeisin valuutta.

Uskonto, joka muuttaa moraalin kaupankäynniksi Jumalan kanssa, tekee rikoksen omia eettisiä lähtökohtiaan vastaan. Se ei ole Jumalan palvelemista, vaan Jumalan käyttöä.

Uskonnollinen järjestelmä, joka perustuu palkkio–rangaistus-logiikkaan, on eettisesti haavoittuva ja altis radikalisoitumiselle.


Uskonto muuttuu moraaliseksi rikokseksi silloin, kun se tekee hyvästä teosta maksuvälineen ja Jumalasta kirjanpitäjän.

Hyvä teko maksuvälineenä – moraalin valuuttateoria

Kun hyvä teko ymmärretään maksuksi (taivas, pelastus, palkinto), tapahtuu moraalinen siirtymä:

Etiikka - talous

Vastuu - hyöty

Lähimmäinen - väline


Hyvä ei ole enää hyvää toiselle, vaan hyödyllistä tekijälle.

Tämä on moraalifilosofisesti ratkaiseva muutos:
teon arvo ei enää perustu sen vaikutukseen kärsimykseen, vaan sen kirjanpidolliseen asemaan pelastustaseessa.



Lähetyskäsky rakenteellisena ongelmana

Lähetyskäskyä puolustetaan usein “rakkaudella”:

Pelastamme ihmisiä ikuiselta helvetiltä.

Mutta eettinen analyysi paljastaa toisen logiikan:

a) Pelastettava ei ole päämäärä

Pelastettava ihminen ei ole autonominen subjekti, vaan:

projekti

kohde

väline oman pelastuksen tai kuuliaisuuden todistamiseen

Tämä rikkoo Kantin periaatetta: ihminen ei saa olla pelkkä väline.

“Hyvä teko” on ehdollinen

Pelastaminen on “hyvää” vain jos:

se lisää taivaspisteitä

se toteuttaa Jumalan käskyä

se vahvistaa omaa pelastusvarmuutta

Jos palkkiota ei olisi, teon motiivi katoaisi.
Tällöin teko ei ole moraalinen, vaan instrumentaalinen.


IKUINEN HELVETTI moraalisena kiristyksenä

“Ikuinen helvetti” ei ole vain oppi, vaan eettinen painostusmekanismi:

Usko tai kärsi

Taivu tai pala

Olet vastuussa toisen kohtalosta

Tämä synnyttää kolme vaarallista rakennetta:

1. Pelastamisen pakon

Jos toinen joutuu helvettiin, sinä olet syyllinen, ellet “pelastanut” häntä.

Tästä syntyy aggressiivinen käännyttäminen, ei myötätunto.

Moraalisen ylivallan

Pelastaja asettuu ontologisesti ylemmäksi:

Minä tiedän totuuden

Minä pelastan sinut

Sinä olet vaarassa

Tämä on suvaitsemattomuuden ydin.

Hyvä teko maksuvälineenä – moraalin valuuttateoria



Taivaspisteiden kerääminen ja moraalin rapautuminen

Ajatus “taivaspisteistä” ei ole karikatyyri vaan looginen seuraus palkkio–rangaistus-järjestelmästä:

enemmän käännytettyjä - enemmän pisteitä

enemmän uhrauksia - suurempi palkinto

enemmän kärsimystä nyt - parempi ikuisuus

Tässä maailmassa kärsimys menettää moraalisen painonsa.
Se voidaan siirtää kirjanpidollisesti tulevaisuuteen.



Jumala kirjanpitäjänä – teologinen paradoksi

Kun Jumala toimii kirjanpitäjänä:

hyvät teot - kredit

synnit - debet

pelastus - saldo

syntyy paradoksi:

Jumala ei ole enää hyvyyden lähde

vaan maksujärjestelmän ylläpitäjä


Tällainen Jumala ei ole moraalin perusta, vaan sen korruptoija.




Miksi tämä tekee järjestelmästä radikalisoitumisherkän

Radikalisaatio ei ole poikkeama vaan johdonmukainen seuraus, koska:

Palkinto on ääretön (ikuisuus)

Uhka on ääretön (helvetti)

Moraali on välineellinen

Vastuu siirtyy tuonpuoleiseen

Kun panokset ovat äärettömät, kaikki keinot alkavat näyttää kohtuullisilta.

Anonyymi00034 kirjoitti:

Syvemmät uskonnolliset ja filosofiset traditiot korostavat vastuuta tässä maailmassa, ei hyvitystä seuraavassa.


Uskonto kaupankäyntinä – moraalin romahdus

Kun uskonto lupaa taivaan palkkioksi oikeasta uskosta tai teoista, se ei enää kasvata moraalia vaan kaupallistaa sen. Paratiisi muuttuu maksuksi, ja etiikka transaktioksi. Tämä ei ole hengellisyyttä vaan laskelmointia.


Taivasretoriikka ei ylitä ihmisen omaa etua, vaan lukitsee sen metafyysiselle tasolle. “Teen hyvää, jotta saan.”
Tämä on alhaisin mahdollinen moraalinen motiivi, sillä se ei ole hyvää sinänsä, vaan sijoitus tulevaan.



Kun tällainen ajattelu yhdistyy eksklusiiviseen totuusväitteeseen – vain meidän tiemme pelastaa – syntyy suvaitsemattomuus. Toisesta ei tule enää ihminen, vaan este omalle pelastukselle. Tässä vaiheessa uskonto ei ainoastaan salli väkivaltaa, vaan tekee siitä rationaalista.

Terrorismi tarvitsee aina palkinnon tuonpuoleisessa. Ilman paratiisilupausta kuolema ei ole voitto vaan tragedia. Siksi taivas on äärimmäisen väkivallan keskeisin valuutta.

Uskonto, joka muuttaa moraalin kaupankäynniksi Jumalan kanssa, tekee rikoksen omia eettisiä lähtökohtiaan vastaan. Se ei ole Jumalan palvelemista, vaan Jumalan käyttöä.

Uskonnollinen järjestelmä, joka perustuu palkkio–rangaistus-logiikkaan, on eettisesti haavoittuva ja altis radikalisoitumiselle.


Uskonto muuttuu moraaliseksi rikokseksi silloin, kun se tekee hyvästä teosta maksuvälineen ja Jumalasta kirjanpitäjän.

Hyvä teko maksuvälineenä – moraalin valuuttateoria

Kun hyvä teko ymmärretään maksuksi (taivas, pelastus, palkinto), tapahtuu moraalinen siirtymä:

Etiikka - talous

Vastuu - hyöty

Lähimmäinen - väline


Hyvä ei ole enää hyvää toiselle, vaan hyödyllistä tekijälle.

Tämä on moraalifilosofisesti ratkaiseva muutos:
teon arvo ei enää perustu sen vaikutukseen kärsimykseen, vaan sen kirjanpidolliseen asemaan pelastustaseessa.



Lähetyskäsky rakenteellisena ongelmana

Lähetyskäskyä puolustetaan usein “rakkaudella”:

Pelastamme ihmisiä ikuiselta helvetiltä.

Mutta eettinen analyysi paljastaa toisen logiikan:

a) Pelastettava ei ole päämäärä

Pelastettava ihminen ei ole autonominen subjekti, vaan:

projekti

kohde

väline oman pelastuksen tai kuuliaisuuden todistamiseen

Tämä rikkoo Kantin periaatetta: ihminen ei saa olla pelkkä väline.

“Hyvä teko” on ehdollinen

Pelastaminen on “hyvää” vain jos:

se lisää taivaspisteitä

se toteuttaa Jumalan käskyä

se vahvistaa omaa pelastusvarmuutta

Jos palkkiota ei olisi, teon motiivi katoaisi.
Tällöin teko ei ole moraalinen, vaan instrumentaalinen.


IKUINEN HELVETTI moraalisena kiristyksenä

“Ikuinen helvetti” ei ole vain oppi, vaan eettinen painostusmekanismi:

Usko tai kärsi

Taivu tai pala

Olet vastuussa toisen kohtalosta

Tämä synnyttää kolme vaarallista rakennetta:

1. Pelastamisen pakon

Jos toinen joutuu helvettiin, sinä olet syyllinen, ellet “pelastanut” häntä.

Tästä syntyy aggressiivinen käännyttäminen, ei myötätunto.

Moraalisen ylivallan

Pelastaja asettuu ontologisesti ylemmäksi:

Minä tiedän totuuden

Minä pelastan sinut

Sinä olet vaarassa

Tämä on suvaitsemattomuuden ydin.

Hyvä teko maksuvälineenä – moraalin valuuttateoria



Taivaspisteiden kerääminen ja moraalin rapautuminen

Ajatus “taivaspisteistä” ei ole karikatyyri vaan looginen seuraus palkkio–rangaistus-järjestelmästä:

enemmän käännytettyjä - enemmän pisteitä

enemmän uhrauksia - suurempi palkinto

enemmän kärsimystä nyt - parempi ikuisuus

Tässä maailmassa kärsimys menettää moraalisen painonsa.
Se voidaan siirtää kirjanpidollisesti tulevaisuuteen.



Jumala kirjanpitäjänä – teologinen paradoksi

Kun Jumala toimii kirjanpitäjänä:

hyvät teot - kredit

synnit - debet

pelastus - saldo

syntyy paradoksi:

Jumala ei ole enää hyvyyden lähde

vaan maksujärjestelmän ylläpitäjä


Tällainen Jumala ei ole moraalin perusta, vaan sen korruptoija.




Miksi tämä tekee järjestelmästä radikalisoitumisherkän

Radikalisaatio ei ole poikkeama vaan johdonmukainen seuraus, koska:

Palkinto on ääretön (ikuisuus)

Uhka on ääretön (helvetti)

Moraali on välineellinen

Vastuu siirtyy tuonpuoleiseen

Kun panokset ovat äärettömät, kaikki keinot alkavat näyttää kohtuullisilta.

Lue lisää

Taivasbisnes on epäuskoa, ei uskoa.


Uskonto muuttuu moraaliseksi rikokseksi silloin, kun se tekee hyvästä teosta maksuvälineen ja Jumalasta kirjanpitäjän.

Mutta se on kai hyväksyttävää alkutasolla, mutta edessä on vielä kovin pitkä, ennen kuin motiivit ovat jaloja.

Totuus ei ole kulttuurinen konstrukti – Totuus, joka on transsendenttinen ja persoonallinen, ei ole sidottu mihinkään tiettyyn kulttuuriin, aikaan tai paikkaan. Vedalaisessa ajattelussa on syvällinen ymmärrys siitä, että Totuus ilmenee monella eri tavalla eri uskonnoissa ja kulttuureissa, mutta se on aina sama Totuus. Uskonnollinen muoto (kuten kristinusko, islam tai hindulaisuus) on vain tapa, jolla tämä Totuus tulee ilmi kulttuurissa ja tietyssä ajassa.

Kaikki uskonnot edustavat yhtä päämäärää – Vedalainen perinne korostaa, että kaikki maailman uskonnot ovat saman henkisen polun eri tasoja.

Tällä tavoin uskonnon muodot ovat välineitä, eivät päämääriä. Näin ollen, ei ole järkevää väittää, että vain yksi uskonnollinen muoto omistaa totuuden. Tämä ei ole vain kulttuurillinen virhe vaan myös hengellisesti rajoittava ajattelutapa, joka estää todellista hengellistä kasvua ja kehitystä.

Pakottaminen vääristää Totuuden kokemuksen – Jos muoto (uskonnollinen järjestelmä) otetaan totuuden ilmentymäksi, se estää ihmistä näkemästä, että Totuus voi ilmetä monin eri tavoin. Se johtaa uskonnolliseen intoleranssiin, jossa toinen uskonto tuomitaan vääräksi pelkästään siksi, että sen muoto eroaa omasta. Tämä ei ole aito henkinen etsintä — tämä on välineen palvomista ja päämäärän unohtamista.

Esimerkki koulumetaforessa:

Koulussa voi olla monia oppiaineita ja erilaisia opetustapoja, mutta kaikki niistä tähtäävät samaan päämäärään: oppimiseen ja kasvuun. Samoin uskonnolliset muodot voivat olla hyvin erilaisia, mutta niiden yhteinen päämäärä on epäitsekkään rakkauden kehittäminen Jumalaa kohtaan.

Jos taas joku yrittää väittää, että vain hänen uskontonsa on ainoa oikea muoto Totuudelle, hän tekee saman virheen kuin henkilö, joka väittää, että vain hänen koulunsa oppikirja on ainoa oikea ja kaikki muut ovat vääriä. Totuus ei ole sama kuin muoto, vaan Totuus on syvempää, ja se voi ilmetä monilla eri tavoilla. Tämän ymmärtäminen mahdollistaa kunnioituksen ja monimuotoisuuden hyväksymisen.

Totuus ei ole muoto, vaan se on universaali perusperiaate, joka ilmenee monin eri tavoin. Uskonnon muoto voi olla erilainen, mutta päämäärä on sama: epäitsekkään rakkauden kehittäminen Jumalaa kohtaan. Tämä ei ole kilpailevien totuuksien taistelu, vaan yhteinen matka kohti korkeampaa tietoisuutta ja ymmärrystä.

Yksikään uskonto ei voi julistautua henkisen viisauden monopoliasemaan, toisin sanoen yksinoikeuteen. Jos joku väittää, että hänen uskonnollinen suuntauksensa on ainoa ja oikea, se on seurausta tietämättömyydestä, sivistyksen alhaisesta tasosta, joka on vaarallista sekä henkilölle itselleen että koko sivilisaatiolle.


Ihmisen uskonto vastaa hänen senhetkistä tietoisuuden ja kehityksen tasoaan. Jos uskonto on alkeellinen, se tarkoittaa, että ihminen ei kykene nyt enempään, mutta kykenee siihen myöhemmin - ehkä. Tämä primitiivisyyden taso on tarpeellinen - aluksi, ellei siihen liity dogmatismia, jolloin se on tie alaspäin, taantumuksellinen.

Kaikkien uskontojen kannattajat jaetaan kahteen ryhmään: niihin, jotka ovat ymmärtäneet sisäisen piilotetun merkityksen, ja niihin, joilla on pinnallinen ymmärrys.
Äänestä

Anonyymi00035 kirjoitti:

Taivasbisnes on epäuskoa, ei uskoa.


Uskonto muuttuu moraaliseksi rikokseksi silloin, kun se tekee hyvästä teosta maksuvälineen ja Jumalasta kirjanpitäjän.

Mutta se on kai hyväksyttävää alkutasolla, mutta edessä on vielä kovin pitkä, ennen kuin motiivit ovat jaloja.

Totuus ei ole kulttuurinen konstrukti – Totuus, joka on transsendenttinen ja persoonallinen, ei ole sidottu mihinkään tiettyyn kulttuuriin, aikaan tai paikkaan. Vedalaisessa ajattelussa on syvällinen ymmärrys siitä, että Totuus ilmenee monella eri tavalla eri uskonnoissa ja kulttuureissa, mutta se on aina sama Totuus. Uskonnollinen muoto (kuten kristinusko, islam tai hindulaisuus) on vain tapa, jolla tämä Totuus tulee ilmi kulttuurissa ja tietyssä ajassa.

Kaikki uskonnot edustavat yhtä päämäärää – Vedalainen perinne korostaa, että kaikki maailman uskonnot ovat saman henkisen polun eri tasoja.

Tällä tavoin uskonnon muodot ovat välineitä, eivät päämääriä. Näin ollen, ei ole järkevää väittää, että vain yksi uskonnollinen muoto omistaa totuuden. Tämä ei ole vain kulttuurillinen virhe vaan myös hengellisesti rajoittava ajattelutapa, joka estää todellista hengellistä kasvua ja kehitystä.

Pakottaminen vääristää Totuuden kokemuksen – Jos muoto (uskonnollinen järjestelmä) otetaan totuuden ilmentymäksi, se estää ihmistä näkemästä, että Totuus voi ilmetä monin eri tavoin. Se johtaa uskonnolliseen intoleranssiin, jossa toinen uskonto tuomitaan vääräksi pelkästään siksi, että sen muoto eroaa omasta. Tämä ei ole aito henkinen etsintä — tämä on välineen palvomista ja päämäärän unohtamista.

Esimerkki koulumetaforessa:

Koulussa voi olla monia oppiaineita ja erilaisia opetustapoja, mutta kaikki niistä tähtäävät samaan päämäärään: oppimiseen ja kasvuun. Samoin uskonnolliset muodot voivat olla hyvin erilaisia, mutta niiden yhteinen päämäärä on epäitsekkään rakkauden kehittäminen Jumalaa kohtaan.

Jos taas joku yrittää väittää, että vain hänen uskontonsa on ainoa oikea muoto Totuudelle, hän tekee saman virheen kuin henkilö, joka väittää, että vain hänen koulunsa oppikirja on ainoa oikea ja kaikki muut ovat vääriä. Totuus ei ole sama kuin muoto, vaan Totuus on syvempää, ja se voi ilmetä monilla eri tavoilla. Tämän ymmärtäminen mahdollistaa kunnioituksen ja monimuotoisuuden hyväksymisen.

Totuus ei ole muoto, vaan se on universaali perusperiaate, joka ilmenee monin eri tavoin. Uskonnon muoto voi olla erilainen, mutta päämäärä on sama: epäitsekkään rakkauden kehittäminen Jumalaa kohtaan. Tämä ei ole kilpailevien totuuksien taistelu, vaan yhteinen matka kohti korkeampaa tietoisuutta ja ymmärrystä.

Yksikään uskonto ei voi julistautua henkisen viisauden monopoliasemaan, toisin sanoen yksinoikeuteen. Jos joku väittää, että hänen uskonnollinen suuntauksensa on ainoa ja oikea, se on seurausta tietämättömyydestä, sivistyksen alhaisesta tasosta, joka on vaarallista sekä henkilölle itselleen että koko sivilisaatiolle.


Ihmisen uskonto vastaa hänen senhetkistä tietoisuuden ja kehityksen tasoaan. Jos uskonto on alkeellinen, se tarkoittaa, että ihminen ei kykene nyt enempään, mutta kykenee siihen myöhemmin - ehkä. Tämä primitiivisyyden taso on tarpeellinen - aluksi, ellei siihen liity dogmatismia, jolloin se on tie alaspäin, taantumuksellinen.

Kaikkien uskontojen kannattajat jaetaan kahteen ryhmään: niihin, jotka ovat ymmärtäneet sisäisen piilotetun merkityksen, ja niihin, joilla on pinnallinen ymmärrys.
Äänestä

Lue lisää

Epätoivoinen yritys pelastaa ihmiset Jumalalta.
Joten jopa älykkäät kristityt ymmärtävät sen. He ovat ihmisiä.
https://www.kirkkojakaupunki.fi/-/toimittajalta-kristinusko-on-joko-jumalallinen-rakkaustarina-tai-kosminen-painajainen
Tässä, voitte itse lukea.

Anonyymi00036 kirjoitti:

Epätoivoinen yritys pelastaa ihmiset Jumalalta.
Joten jopa älykkäät kristityt ymmärtävät sen. He ovat ihmisiä.
https://www.kirkkojakaupunki.fi/-/toimittajalta-kristinusko-on-joko-jumalallinen-rakkaustarina-tai-kosminen-painajainen
Tässä, voitte itse lukea.

Lue lisää

Tässä, voitte itse lukea.
Kyseessä on ihan kristittyjen uutislehti.

https://www.kirkkojakaupunki.fi/-/toimittajalta-kristinusko-on-joko-jumalallinen-rakkaustarina-tai-kosminen-painajainen
Se on kirjoitettu tähän. Kirkko ja kaupunki -lehteen. He ovat ihmisiä. Harvinaisia aarteita jopa kristittyjen joukossa, he ovat aidosti ihmisiä.

Älykkäät kristityt sanovat myös:

Jos yksikin luotu joutuisi lopulta ikuiseen tuskaan, maailma olisi kosminen painajainen ja sen luoja kosminen Hitler.

Anonyymi00037 kirjoitti:

Tässä, voitte itse lukea.
Kyseessä on ihan kristittyjen uutislehti.

https://www.kirkkojakaupunki.fi/-/toimittajalta-kristinusko-on-joko-jumalallinen-rakkaustarina-tai-kosminen-painajainen
Se on kirjoitettu tähän. Kirkko ja kaupunki -lehteen. He ovat ihmisiä. Harvinaisia aarteita jopa kristittyjen joukossa, he ovat aidosti ihmisiä.

Älykkäät kristityt sanovat myös:

Jos yksikin luotu joutuisi lopulta ikuiseen tuskaan, maailma olisi kosminen painajainen ja sen luoja kosminen Hitler.

Lue lisää

Epätoivoinen yritys pelastaa ihmiset Jumalalta.

Nimittämällä kiduttaminen pyhäksi ei ratkaise moraalisia ristiriitoja

IKUISEN KIDUTTAMISEN YLISTÄMINEN JA PUOLUSTAMINEN nimittämällä se pyhäksi ei ratkaise moraalisia ristiriitoja, se vain peittää ne sanoilla.
Kristinuskon perinteissä on historian saatossa esiintynyt myös manipuloivaa opetusta: pelottamalla ihmisiä helvetillä on ohjattu ja kontrolloitu yhteisöjä. Tämä korostaa sitä, että oppi ei ole vain teologinen kysymys, vaan myös moraalinen ja sosiaalinen ongelma: jos Jumala on rakkaus ja kaikkivaltias, miksi hän sallisi näin epäoikeudenmukaisen, loputtoman rangaistuksen?

Anonyymi00038 kirjoitti:

Epätoivoinen yritys pelastaa ihmiset Jumalalta.

Nimittämällä kiduttaminen pyhäksi ei ratkaise moraalisia ristiriitoja

IKUISEN KIDUTTAMISEN YLISTÄMINEN JA PUOLUSTAMINEN nimittämällä se pyhäksi ei ratkaise moraalisia ristiriitoja, se vain peittää ne sanoilla.
Kristinuskon perinteissä on historian saatossa esiintynyt myös manipuloivaa opetusta: pelottamalla ihmisiä helvetillä on ohjattu ja kontrolloitu yhteisöjä. Tämä korostaa sitä, että oppi ei ole vain teologinen kysymys, vaan myös moraalinen ja sosiaalinen ongelma: jos Jumala on rakkaus ja kaikkivaltias, miksi hän sallisi näin epäoikeudenmukaisen, loputtoman rangaistuksen?

Lue lisää

Ajatus siitä, että Jumala alistaisi ihmisvihollisensa loputtomaan tietoiseen kidutukseen, tekisi Hänestä moraalisesti pahemman kuin Hitleristä.

Loppujen lopuksi Hitler saattoi pirullisesti kiduttaa, polttaa ja kaasuttaa kuoliaaksi miljoonia ihmisiä, mutta hän ainakin antoi heidän kuolla.

Sitä vastoin oppi ikuisesta tuskasta viittaa siihen, että vaikka Jumalalla on valta teloittaa helvettiin heitetyt ihmiset armollisesti, hän päättää sen sijaan pitää heidät sadistisesti hengissä ilman armollista taukoa tai loppua heidän piinalleen. Tämä on törkeän moraalitonta.

Mitä oikeudenmukaisuuteen tulee, niin mikä synti tai synnillinen elämäntapa voisi ansaita loputtoman tietoisen kidutuksen? Eikö ole ilmeistä, että ajassa ja avaruudessa tehdyt äärelliset synnit eivät mitenkään voi ansaita ääretöntä rangaistusta
Äänestä
Anonyymi00207
2026-06-11 14:18:48
UUSI

Anonyymi00206 kirjoitti:

Ajatus siitä, että Jumala alistaisi ihmisvihollisensa loputtomaan tietoiseen kidutukseen, tekisi Hänestä moraalisesti pahemman kuin Hitleristä.

Loppujen lopuksi Hitler saattoi pirullisesti kiduttaa, polttaa ja kaasuttaa kuoliaaksi miljoonia ihmisiä, mutta hän ainakin antoi heidän kuolla.

Sitä vastoin oppi ikuisesta tuskasta viittaa siihen, että vaikka Jumalalla on valta teloittaa helvettiin heitetyt ihmiset armollisesti, hän päättää sen sijaan pitää heidät sadistisesti hengissä ilman armollista taukoa tai loppua heidän piinalleen. Tämä on törkeän moraalitonta.

Mitä oikeudenmukaisuuteen tulee, niin mikä synti tai synnillinen elämäntapa voisi ansaita loputtoman tietoisen kidutuksen? Eikö ole ilmeistä, että ajassa ja avaruudessa tehdyt äärelliset synnit eivät mitenkään voi ansaita ääretöntä rangaistusta

Sitä vastoin oppi ikuisesta tuskasta viittaa siihen, että vaikka Jumalalla on valta teloittaa helvettiin heitetyt ihmiset armollisesti, hän päättää sen sijaan pitää heidät sadistisesti hengissä ilman armollista taukoa tai loppua heidän piinalleen. Tämä on törkeän moraalitonta.

Anonyymi00039 kirjoitti:

Ajatus siitä, että Jumala alistaisi ihmisvihollisensa loputtomaan tietoiseen kidutukseen, tekisi Hänestä moraalisesti pahemman kuin Hitleristä.

Loppujen lopuksi Hitler saattoi pirullisesti kiduttaa, polttaa ja kaasuttaa kuoliaaksi miljoonia ihmisiä, mutta hän ainakin antoi heidän kuolla.

Sitä vastoin oppi ikuisesta tuskasta viittaa siihen, että vaikka Jumalalla on valta teloittaa helvettiin heitetyt ihmiset armollisesti, hän päättää sen sijaan pitää heidät sadistisesti hengissä ilman armollista taukoa tai loppua heidän piinalleen. Tämä on törkeän moraalitonta.

Mitä oikeudenmukaisuuteen tulee, niin mikä synti tai synnillinen elämäntapa voisi ansaita loputtoman tietoisen kidutuksen? Eikö ole ilmeistä, että ajassa ja avaruudessa tehdyt äärelliset synnit eivät mitenkään voi ansaita ääretöntä rangaistusta
Äänestä
Anonyymi00207
2026-06-11 14:18:48
UUSI

Anonyymi00206 kirjoitti:

Ajatus siitä, että Jumala alistaisi ihmisvihollisensa loputtomaan tietoiseen kidutukseen, tekisi Hänestä moraalisesti pahemman kuin Hitleristä.

Loppujen lopuksi Hitler saattoi pirullisesti kiduttaa, polttaa ja kaasuttaa kuoliaaksi miljoonia ihmisiä, mutta hän ainakin antoi heidän kuolla.

Sitä vastoin oppi ikuisesta tuskasta viittaa siihen, että vaikka Jumalalla on valta teloittaa helvettiin heitetyt ihmiset armollisesti, hän päättää sen sijaan pitää heidät sadistisesti hengissä ilman armollista taukoa tai loppua heidän piinalleen. Tämä on törkeän moraalitonta.

Mitä oikeudenmukaisuuteen tulee, niin mikä synti tai synnillinen elämäntapa voisi ansaita loputtoman tietoisen kidutuksen? Eikö ole ilmeistä, että ajassa ja avaruudessa tehdyt äärelliset synnit eivät mitenkään voi ansaita ääretöntä rangaistusta

Sitä vastoin oppi ikuisesta tuskasta viittaa siihen, että vaikka Jumalalla on valta teloittaa helvettiin heitetyt ihmiset armollisesti, hän päättää sen sijaan pitää heidät sadistisesti hengissä ilman armollista taukoa tai loppua heidän piinalleen. Tämä on törkeän moraalitonta.

Lue lisää

Onko ääretön kidutus yhteensopiva rakkauden ja oikeudenmukaisuuden kanssa?
Jos ikuinen tietoinen kidutus on moraalisesti pahaa silloin, kun ihminen tekee sen, se ei muutu moraalisesti hyväksi vain siksi, että sen tekijäksi väitetään Jumala.

Sanat eivät muuta todellisuutta. Jos sadismi nimetään pyhyydeksi, se ei lakkaa olemasta sadismia.
Jos julmuus nimetään oikeudenmukaisuudeksi, se ei muutu oikeudenmukaisuudeksi.

Jos julmuus nimetään oikeudenmukaisuudeksi, se ei muutu oikeudenmukaisuudeksi.
Jos joku määrittelee rakkaudeksi teon, joka koostuu päättymättömästä tietoisesta kidutuksesta, hän ei ole muuttanut teon moraalista luonnetta – hän on vain vaihtanut sanan merkitystä.

Jos joku määrittelee rakkaudeksi teon, joka koostuu päättymättömästä tietoisesta kidutuksesta, hän ei ole muuttanut teon moraalista luonnetta – hän on vain vaihtanut sanan merkitystä.
Jos evankelista Saatana kutsuu sadismia rakkaudeksi ja pahuutta pyhäksi, se ei muuta sitä tosiasiaa, että hän palvoo Saatanaa.

Anonyymi00040 kirjoitti:

Onko ääretön kidutus yhteensopiva rakkauden ja oikeudenmukaisuuden kanssa?
Jos ikuinen tietoinen kidutus on moraalisesti pahaa silloin, kun ihminen tekee sen, se ei muutu moraalisesti hyväksi vain siksi, että sen tekijäksi väitetään Jumala.

Sanat eivät muuta todellisuutta. Jos sadismi nimetään pyhyydeksi, se ei lakkaa olemasta sadismia.
Jos julmuus nimetään oikeudenmukaisuudeksi, se ei muutu oikeudenmukaisuudeksi.

Jos julmuus nimetään oikeudenmukaisuudeksi, se ei muutu oikeudenmukaisuudeksi.
Jos joku määrittelee rakkaudeksi teon, joka koostuu päättymättömästä tietoisesta kidutuksesta, hän ei ole muuttanut teon moraalista luonnetta – hän on vain vaihtanut sanan merkitystä.

Jos joku määrittelee rakkaudeksi teon, joka koostuu päättymättömästä tietoisesta kidutuksesta, hän ei ole muuttanut teon moraalista luonnetta – hän on vain vaihtanut sanan merkitystä.
Jos evankelista Saatana kutsuu sadismia rakkaudeksi ja pahuutta pyhäksi, se ei muuta sitä tosiasiaa, että hän palvoo Saatanaa.

Lue lisää

https://www.abc.net.au/religion/david-bentley-hart-obscenity-of-belief-in-eternal-hell/13356388

Kuka loppujen lopuksi sanoo jotain objektiivisesti kauheampaa tai aggressiivisesti perverssiä? Henkilö, joka väittää, että jokainen vastasyntynyt lapsi tulee maailmaan oikeutetusti ikuisen kidutuksen uhan alla ja että hyvä Jumala määrää tai sallii ikuisen tuskan tilan äärellisille, luoduille järkeville olennoille osana rakkautensa tai suvereenisuutensa tai oikeudenmukaisuutensa (tai minkä tahansa muun) mysteeriä?

https://www.abc.net.au/religion/david-bentley-hart-obscenity-of-belief-in-eternal-hell/13356388

Tosiasiassa käsitys ikuisesta kidutuksesta on niin kiistatta, niin täydellisen vääristynyt ja järjetön, että jokainen sen puolustaminen, joka on koskaan tehty koko kristillisen historian aikana, on ollut huono.
Saatamme uskotella itsellemme, että olemme kuulleet hyviä argumentteja sen puolesta, mutta vain siksi, että olemme jo tehneet eksistentiaalisen päätöksen uskoa helvetin ikuisuuteen, oli miten oli - tai oikeastaan siksi, että tämä päätös tehtiin puolestamme ennen kuin olimme tarpeeksi vanhoja ajattelemaan itse.

https://www.abc.net.au/religion/david-bentley-hart-obscenity-of-belief-in-eternal-hell/13356388

...on emotionaalisesti mahdotonta rakastaa täysin Jumalaa, joka kykenee lähettämään minkä tahansa luodun ikuiseen kärsimykseen (vaikka itse asiassa ajattelen näin). Sanon sen pikemminkin siksi, että ehdoton lähimmäisenrakkaus ja täysin vakuuttunut usko helvettiin ovat periaatteessa toistensa vastakohtia ja että kaikki kristillinen rakkauden kieli on tyhjää juuri siinä määrin kuin todella uskomme ikuiseen kadotukseen.

Anonyymi00041 kirjoitti:

https://www.abc.net.au/religion/david-bentley-hart-obscenity-of-belief-in-eternal-hell/13356388

Kuka loppujen lopuksi sanoo jotain objektiivisesti kauheampaa tai aggressiivisesti perverssiä? Henkilö, joka väittää, että jokainen vastasyntynyt lapsi tulee maailmaan oikeutetusti ikuisen kidutuksen uhan alla ja että hyvä Jumala määrää tai sallii ikuisen tuskan tilan äärellisille, luoduille järkeville olennoille osana rakkautensa tai suvereenisuutensa tai oikeudenmukaisuutensa (tai minkä tahansa muun) mysteeriä?

https://www.abc.net.au/religion/david-bentley-hart-obscenity-of-belief-in-eternal-hell/13356388

Tosiasiassa käsitys ikuisesta kidutuksesta on niin kiistatta, niin täydellisen vääristynyt ja järjetön, että jokainen sen puolustaminen, joka on koskaan tehty koko kristillisen historian aikana, on ollut huono.
Saatamme uskotella itsellemme, että olemme kuulleet hyviä argumentteja sen puolesta, mutta vain siksi, että olemme jo tehneet eksistentiaalisen päätöksen uskoa helvetin ikuisuuteen, oli miten oli - tai oikeastaan siksi, että tämä päätös tehtiin puolestamme ennen kuin olimme tarpeeksi vanhoja ajattelemaan itse.

https://www.abc.net.au/religion/david-bentley-hart-obscenity-of-belief-in-eternal-hell/13356388

...on emotionaalisesti mahdotonta rakastaa täysin Jumalaa, joka kykenee lähettämään minkä tahansa luodun ikuiseen kärsimykseen (vaikka itse asiassa ajattelen näin). Sanon sen pikemminkin siksi, että ehdoton lähimmäisenrakkaus ja täysin vakuuttunut usko helvettiin ovat periaatteessa toistensa vastakohtia ja että kaikki kristillinen rakkauden kieli on tyhjää juuri siinä määrin kuin todella uskomme ikuiseen kadotukseen.

Lue lisää

Kristittyjen on pakko rakastaa sitä, joka lähettää ihmisiä ikuiseen kidutukseen. Koska jos ei rakasta, se on syy joutua ikuiseen kidutukseen. Mutta entä jos hän jonain päivänä lähettää myös "pelastuneet" ikuiseen kidutukseen? Koska miten voitte luottaa sellaisen sanaan, joka käyttäytyy niin? Kristityn elämä on siis jatkuvaa pelkoa, jopa "taivaassa".

https://hyviauutisia.wordpress.com/2015/07/13/raisasen-rosoinen-raamattu/

Räisäsen Rosoinen Raamattu

Olemme lääkinneet haavoja, jotka olemme itse lyöneet.” (s. 163-164)

Heikki Räisänen-Helsingin yliopiston teologisen tiedekunnan Uuden testamentin eksegetiikan professori. Teologian tohtori Räisänen toimi Suomen Akatemian tutkijaprofessorina.

"Jumala" on luonut maailman, jossa synti on väistämätöntä. Hän tarjoaa pelastuksen niille, jotka uskovat ja elävät oikein. Mutta sama Jumala voi tuomita osan ihmiskunnasta ikuiseen kärsimykseen – ei myöhemmin arvioimatta tekoja, vaan perustuen järjestelmään, jossa väärä usko tai epäonnistuminen voi johtaa ikuiseen tuhoon.

Anonyymi00042 kirjoitti:

Kristittyjen on pakko rakastaa sitä, joka lähettää ihmisiä ikuiseen kidutukseen. Koska jos ei rakasta, se on syy joutua ikuiseen kidutukseen. Mutta entä jos hän jonain päivänä lähettää myös "pelastuneet" ikuiseen kidutukseen? Koska miten voitte luottaa sellaisen sanaan, joka käyttäytyy niin? Kristityn elämä on siis jatkuvaa pelkoa, jopa "taivaassa".

https://hyviauutisia.wordpress.com/2015/07/13/raisasen-rosoinen-raamattu/

Räisäsen Rosoinen Raamattu

Olemme lääkinneet haavoja, jotka olemme itse lyöneet.” (s. 163-164)

Heikki Räisänen-Helsingin yliopiston teologisen tiedekunnan Uuden testamentin eksegetiikan professori. Teologian tohtori Räisänen toimi Suomen Akatemian tutkijaprofessorina.

"Jumala" on luonut maailman, jossa synti on väistämätöntä. Hän tarjoaa pelastuksen niille, jotka uskovat ja elävät oikein. Mutta sama Jumala voi tuomita osan ihmiskunnasta ikuiseen kärsimykseen – ei myöhemmin arvioimatta tekoja, vaan perustuen järjestelmään, jossa väärä usko tai epäonnistuminen voi johtaa ikuiseen tuhoon.

Lue lisää

Tällöin kysymys luottamuksesta ei ole enää teoreettinen: Miten voi luottaa sanaan, jonka toteutumista määrittää ikuinen ja peruuttamaton tuomio? Luottamus edellyttää ennustettavuutta, johdonmukaisuutta ja turvallisuutta – mutta oppi ei sitä anna. Pelastus ei ole vapautta, se on mahdollisuutta, jonka epävarmuus on sisäänrakennettu: jopa ne, jotka ovat pelastuneet, elävät aina varauksella.

"Pelastettu" "oikei uskova" ei voi koskaan täysin irrottautua pelosta, koska koko järjestelmä rakentuu mahdollisuudelle, että pelastetutkin voivat jonain päivänä kohdata rangaistuksen. Luottamuksen ja rakkauden suhde Jumalaan ei ole vapaaehtoinen, vaan jatkuvan jännitteen tila: jokainen hetki on mahdollisuus kokea pelkoa siitä, että sanan uskottavuus ei kestä.

Koska miten voitte luottaa sellaisen sanaan, joka käyttäytyy niin? Kristityn elämä on siis jatkuvaa pelkoa, jopa "taivaassa".

Tavallisesti luotamme ihmiseen silloin, kun tiedämme, ettei hän käytä valtaansa mielivaltaisesti. Emme luota vanhempaan siksi, että hän on voimakkaampi kuin lapsi, vaan siksi, että hänen oletetaan käyttävän voimaansa lapsen hyväksi. Emme luota tuomariin siksi, että hän voi tuomita, vaan siksi, että hänen täytyy noudattaa oikeudenmukaisia periaatteita.

Mutta jos ajatellaan oppia, jossa Jumala luo ihmisen maailmaan valmiiksi langenneena, pitää häntä syntisenä ennen tämän omia valintoja ja asettaa vaihtoehdoksi ikuisen autuuden tai ikuisen kärsimyksen, asetelma muuttuu.

Anonyymi00043 kirjoitti:

Tällöin kysymys luottamuksesta ei ole enää teoreettinen: Miten voi luottaa sanaan, jonka toteutumista määrittää ikuinen ja peruuttamaton tuomio? Luottamus edellyttää ennustettavuutta, johdonmukaisuutta ja turvallisuutta – mutta oppi ei sitä anna. Pelastus ei ole vapautta, se on mahdollisuutta, jonka epävarmuus on sisäänrakennettu: jopa ne, jotka ovat pelastuneet, elävät aina varauksella.

"Pelastettu" "oikei uskova" ei voi koskaan täysin irrottautua pelosta, koska koko järjestelmä rakentuu mahdollisuudelle, että pelastetutkin voivat jonain päivänä kohdata rangaistuksen. Luottamuksen ja rakkauden suhde Jumalaan ei ole vapaaehtoinen, vaan jatkuvan jännitteen tila: jokainen hetki on mahdollisuus kokea pelkoa siitä, että sanan uskottavuus ei kestä.

Koska miten voitte luottaa sellaisen sanaan, joka käyttäytyy niin? Kristityn elämä on siis jatkuvaa pelkoa, jopa "taivaassa".

Tavallisesti luotamme ihmiseen silloin, kun tiedämme, ettei hän käytä valtaansa mielivaltaisesti. Emme luota vanhempaan siksi, että hän on voimakkaampi kuin lapsi, vaan siksi, että hänen oletetaan käyttävän voimaansa lapsen hyväksi. Emme luota tuomariin siksi, että hän voi tuomita, vaan siksi, että hänen täytyy noudattaa oikeudenmukaisia periaatteita.

Mutta jos ajatellaan oppia, jossa Jumala luo ihmisen maailmaan valmiiksi langenneena, pitää häntä syntisenä ennen tämän omia valintoja ja asettaa vaihtoehdoksi ikuisen autuuden tai ikuisen kärsimyksen, asetelma muuttuu.

Lue lisää

Mutta jos ajatellaan oppia, jossa Jumala luo ihmisen maailmaan valmiiksi langenneena, pitää häntä syntisenä ennen tämän omia valintoja ja asettaa vaihtoehdoksi ikuisen autuuden tai ikuisen kärsimyksen, asetelma muuttuu.

Silloin kysymys kuuluu:

Onko kyse luottamuksesta vai alistumisesta?

Jos seurauksena väärästä valinnasta on ääretön rangaistus, valinta ei enää tunnu aidosti vapaalta. Jos joku sanoisi sinulle: "Rakasta minua, luota minuun ja tottele minua, tai kärsit ikuisesti", useimmat eivät kutsuisi sitä rakkaussuhteeksi. He kutsuisivat sitä pakottamiseksi.

Tässä kohden syntyy syvin paradoksi.

Kristitylle sanotaan usein, ettei Jumalaa pidä seurata pelosta vaan rakkaudesta. Mutta samaan aikaan järjestelmän taustalla on mahdollisuus äärettömään rangaistukseen. Pelko ei ole sivuseikka, jonka voisi vain poistaa. Se on rakennettu itse järjestelmään.

Mitä enemmän ihminen uskoo helvetin todellisuuteen, sitä vaikeampi hänen on erottaa, rakastaako hän Jumalaa vai pelkääkö hän Jumalaa.

Ja jos hän huomaa pelkäävänsä, seuraa uusi ongelma: pelkääminenkin voidaan nähdä uskon puutteena.

Mitä enemmän ihminen uskoo helvetin todellisuuteen, sitä vaikeampi hänen on erottaa, rakastaako hän Jumalaa vai pelkääkö hän Jumalaa.

Ja jos hän huomaa pelkäävänsä, seuraa uusi ongelma: pelkääminenkin voidaan nähdä uskon puutteena.

Syntyy psykologinen ansa.

Jos rakastat Jumalaa, hyvä.

Jos pelkäät Jumalaa, sinun pitäisi rakastaa enemmän.

Jos epäilet Jumalaa, olet vaarassa.

Jos kyseenalaistat järjestelmän oikeudenmukaisuuden, olet vaarassa.

Jos et hyväksy pelastusta, olet vaarassa.

Poistumistietä ei ole.

Joten Heikki Räisäsen kritiikki osuu syvälle. Ongelma ei ole vain se, että ihmiselle tarjotaan lääke sairauteen. Ongelma on, että sairaus, diagnoosi, lääke ja hoitojärjestelmä näyttävät tulevan samasta lähteestä. Ensin ihmiselle kerrotaan olevansa sairas. Sen jälkeen hänelle kerrotaan, että hän tarvitsee pelastusta. Lopuksi hänelle kerrotaan, että pelastuksesta kieltäytyminen johtaa katastrofiin.

Eli haava ja sideharso tulevat samasta kädestä.

Ja silloin kaikkein vaikein kysymys ei ole:

"Miten pääsen pelastukseen?"

vaan:

"Miten voin tietää, että pelastaja on luottamuksen arvoinen?"

Jos sama olento kykenee katsomaan miljardien ihmisten ikuista kärsimystä ja silti pysymään täydellisen hyvänä, kysymme, millä perusteella hänen lupauksensa turvallisuudesta ovat uskottavia.

Jos taivaassa tiedetään, että Jumala on kerran luonut maailman, jossa ikuinen helvetti on mahdollinen, voiko siellä koskaan vallita täydellinen turvallisuuden tunne? Vai jääkö kaikkein syvimpään kerrokseen ajatus, jota ei uskalleta lausua ääneen:

Anonyymi00044 kirjoitti:

Mutta jos ajatellaan oppia, jossa Jumala luo ihmisen maailmaan valmiiksi langenneena, pitää häntä syntisenä ennen tämän omia valintoja ja asettaa vaihtoehdoksi ikuisen autuuden tai ikuisen kärsimyksen, asetelma muuttuu.

Silloin kysymys kuuluu:

Onko kyse luottamuksesta vai alistumisesta?

Jos seurauksena väärästä valinnasta on ääretön rangaistus, valinta ei enää tunnu aidosti vapaalta. Jos joku sanoisi sinulle: "Rakasta minua, luota minuun ja tottele minua, tai kärsit ikuisesti", useimmat eivät kutsuisi sitä rakkaussuhteeksi. He kutsuisivat sitä pakottamiseksi.

Tässä kohden syntyy syvin paradoksi.

Kristitylle sanotaan usein, ettei Jumalaa pidä seurata pelosta vaan rakkaudesta. Mutta samaan aikaan järjestelmän taustalla on mahdollisuus äärettömään rangaistukseen. Pelko ei ole sivuseikka, jonka voisi vain poistaa. Se on rakennettu itse järjestelmään.

Mitä enemmän ihminen uskoo helvetin todellisuuteen, sitä vaikeampi hänen on erottaa, rakastaako hän Jumalaa vai pelkääkö hän Jumalaa.

Ja jos hän huomaa pelkäävänsä, seuraa uusi ongelma: pelkääminenkin voidaan nähdä uskon puutteena.

Mitä enemmän ihminen uskoo helvetin todellisuuteen, sitä vaikeampi hänen on erottaa, rakastaako hän Jumalaa vai pelkääkö hän Jumalaa.

Ja jos hän huomaa pelkäävänsä, seuraa uusi ongelma: pelkääminenkin voidaan nähdä uskon puutteena.

Syntyy psykologinen ansa.

Jos rakastat Jumalaa, hyvä.

Jos pelkäät Jumalaa, sinun pitäisi rakastaa enemmän.

Jos epäilet Jumalaa, olet vaarassa.

Jos kyseenalaistat järjestelmän oikeudenmukaisuuden, olet vaarassa.

Jos et hyväksy pelastusta, olet vaarassa.

Poistumistietä ei ole.

Joten Heikki Räisäsen kritiikki osuu syvälle. Ongelma ei ole vain se, että ihmiselle tarjotaan lääke sairauteen. Ongelma on, että sairaus, diagnoosi, lääke ja hoitojärjestelmä näyttävät tulevan samasta lähteestä. Ensin ihmiselle kerrotaan olevansa sairas. Sen jälkeen hänelle kerrotaan, että hän tarvitsee pelastusta. Lopuksi hänelle kerrotaan, että pelastuksesta kieltäytyminen johtaa katastrofiin.

Eli haava ja sideharso tulevat samasta kädestä.

Ja silloin kaikkein vaikein kysymys ei ole:

"Miten pääsen pelastukseen?"

vaan:

"Miten voin tietää, että pelastaja on luottamuksen arvoinen?"

Jos sama olento kykenee katsomaan miljardien ihmisten ikuista kärsimystä ja silti pysymään täydellisen hyvänä, kysymme, millä perusteella hänen lupauksensa turvallisuudesta ovat uskottavia.

Jos taivaassa tiedetään, että Jumala on kerran luonut maailman, jossa ikuinen helvetti on mahdollinen, voiko siellä koskaan vallita täydellinen turvallisuuden tunne? Vai jääkö kaikkein syvimpään kerrokseen ajatus, jota ei uskalleta lausua ääneen:

Lue lisää

Jos sama olento kykenee katsomaan miljardien ihmisten ikuista kärsimystä ja silti pysymään täydellisen hyvänä, kysymme, millä perusteella hänen lupauksensa turvallisuudesta ovat uskottavia.

Jos taivaassa tiedetään, että Jumala on kerran luonut maailman, jossa ikuinen helvetti on mahdollinen, voiko siellä koskaan vallita täydellinen turvallisuuden tunne? Vai jääkö kaikkein syvimpään kerrokseen ajatus, jota ei uskalleta lausua ääneen:

Jos tämä tapahtui heille, mistä tiedän varmasti, ettei se voi koskaan tapahtua minulle?

Juuri tuo kysymys on kritiikin terävin kärki. Ei niinkään helvetin kauhu, vaan epäilys siitä, voiko ehdotonta valtaa käyttävään olentoon kohdistua ehdoton luottamus. Jos täydellinen rakkaus edellyttää täydellistä turvallisuutta, kriitikko kysyy, voiko ikuiseen rangaistukseen perustuvassa järjestelmässä koskaan syntyä täysin pelotonta rakkautta.

Anonyymi00045 kirjoitti:

Jos sama olento kykenee katsomaan miljardien ihmisten ikuista kärsimystä ja silti pysymään täydellisen hyvänä, kysymme, millä perusteella hänen lupauksensa turvallisuudesta ovat uskottavia.

Jos taivaassa tiedetään, että Jumala on kerran luonut maailman, jossa ikuinen helvetti on mahdollinen, voiko siellä koskaan vallita täydellinen turvallisuuden tunne? Vai jääkö kaikkein syvimpään kerrokseen ajatus, jota ei uskalleta lausua ääneen:

Jos tämä tapahtui heille, mistä tiedän varmasti, ettei se voi koskaan tapahtua minulle?

Juuri tuo kysymys on kritiikin terävin kärki. Ei niinkään helvetin kauhu, vaan epäilys siitä, voiko ehdotonta valtaa käyttävään olentoon kohdistua ehdoton luottamus. Jos täydellinen rakkaus edellyttää täydellistä turvallisuutta, kriitikko kysyy, voiko ikuiseen rangaistukseen perustuvassa järjestelmässä koskaan syntyä täysin pelotonta rakkautta.

Lue lisää

"Jumala tahtoo pelastaa Sinut"
Eli "Jumala" haluaa korjata ongelman, jonka on itse aiheuttanut.

Jos tahtoo mikä estää ”pelastamasta”?

Kop, kop, kop!

- Kuka siellä?

Jeesus.

- Tulin pelastamaan sinut.

Miltä?

- Siltä, mitä aion tehdä sinulle, jos et päästä minua sisään.

Anonyymi00046 kirjoitti:

"Jumala tahtoo pelastaa Sinut"
Eli "Jumala" haluaa korjata ongelman, jonka on itse aiheuttanut.

Jos tahtoo mikä estää ”pelastamasta”?

Kop, kop, kop!

- Kuka siellä?

Jeesus.

- Tulin pelastamaan sinut.

Miltä?

- Siltä, mitä aion tehdä sinulle, jos et päästä minua sisään.

Lue lisää

Tukholma-syndrooma on psykologinen tila, jossa panttivangeille tai muulla tavoin vastoin tahtoaan kaapatuille henkilöille kehittyy myötämielinen suhtautuminen kaappaajiinsa. Syndrooman vaikutuksesta kaapatut saattavat puolustaa kaappaajiaan tai auttaa näitä, sekä antaa jälkeenpäin näistä myötämielisiä todistuksia.

Ehkä tällä ikuisella helvettiopilla on jotain tekemistä sen kanssa, vaikkakin huonommassa muodossa. Kristittyjen on pakko rakastaa sitä, joka lähettää ihmisiä ikuiseen kidutukseen. Koska jos ei rakasta, se on syy joutua ikuiseen kidutukseen. Mutta entä jos hän jonain päivänä lähettää myös "pelastuneet" ikuiseen kidutukseen? Koska miten voitte luottaa sellaisen sanaan, joka käyttäytyy niin? Kristityn elämä on siis jatkuvaa pelkoa, jopa "taivaassa".

Koska miten voitte luottaa sellaisen sanaan, joka käyttäytyy niin? Kristityn elämä on siis jatkuvaa pelkoa, jopa "taivaassa".

Kristityn elämä voi näyttäytyä jatkuvana epävarmuutena: rakkauden rinnalla kulkee pelko. Ja jos Jumala kykenee lähettämään osan ihmisistä ikuiseen kärsimykseen, herää kysymys, millä perusteella pelastetut voivat olla täysin varmoja siitä, ettei sama kohtalo voisi joskus kohdata myös heitä.

Kysymys ei ole vain siitä, onko Jumala hyvä, vaan siitä, voiko hänen lupauksiinsa luottaa. Jos vallalla ei ole mitään rajoja ja rangaistus on ikuinen, luottamuksen tilalle voi helposti tulla varovaisuus, kuuliaisuus tai pelko.

Rakkauden ja luottamuksen sijasta ihmisen suhdetta Jumalaan voi alkaa määrittää pelko siitä, mitä tapahtuu, jos on väärässä.


Pelastettujen asema ei ole lopullisesti turvattu.

Kristityn elämä, sellaisena kuin ikuinen helvetti- ja pelastusoppi sen muotoilee, on kuin kulkemista säännöttömässä myrskyssä: mikään ei ole pysyvää, mikään ei ole varmaa. Rakkauden kokemus Jumalaan kietoutuu jatkuvaan epävarmuuteen: jokaista rukousta, jokaista hetkeä, jolloin ihminen yrittää elää oikeamielisesti, seuraa ajatus siitä, että kaikki voi silti kääntyä toisin.

Anonyymi00047 kirjoitti:

Tukholma-syndrooma on psykologinen tila, jossa panttivangeille tai muulla tavoin vastoin tahtoaan kaapatuille henkilöille kehittyy myötämielinen suhtautuminen kaappaajiinsa. Syndrooman vaikutuksesta kaapatut saattavat puolustaa kaappaajiaan tai auttaa näitä, sekä antaa jälkeenpäin näistä myötämielisiä todistuksia.

Ehkä tällä ikuisella helvettiopilla on jotain tekemistä sen kanssa, vaikkakin huonommassa muodossa. Kristittyjen on pakko rakastaa sitä, joka lähettää ihmisiä ikuiseen kidutukseen. Koska jos ei rakasta, se on syy joutua ikuiseen kidutukseen. Mutta entä jos hän jonain päivänä lähettää myös "pelastuneet" ikuiseen kidutukseen? Koska miten voitte luottaa sellaisen sanaan, joka käyttäytyy niin? Kristityn elämä on siis jatkuvaa pelkoa, jopa "taivaassa".

Koska miten voitte luottaa sellaisen sanaan, joka käyttäytyy niin? Kristityn elämä on siis jatkuvaa pelkoa, jopa "taivaassa".

Kristityn elämä voi näyttäytyä jatkuvana epävarmuutena: rakkauden rinnalla kulkee pelko. Ja jos Jumala kykenee lähettämään osan ihmisistä ikuiseen kärsimykseen, herää kysymys, millä perusteella pelastetut voivat olla täysin varmoja siitä, ettei sama kohtalo voisi joskus kohdata myös heitä.

Kysymys ei ole vain siitä, onko Jumala hyvä, vaan siitä, voiko hänen lupauksiinsa luottaa. Jos vallalla ei ole mitään rajoja ja rangaistus on ikuinen, luottamuksen tilalle voi helposti tulla varovaisuus, kuuliaisuus tai pelko.

Rakkauden ja luottamuksen sijasta ihmisen suhdetta Jumalaan voi alkaa määrittää pelko siitä, mitä tapahtuu, jos on väärässä.


Pelastettujen asema ei ole lopullisesti turvattu.

Kristityn elämä, sellaisena kuin ikuinen helvetti- ja pelastusoppi sen muotoilee, on kuin kulkemista säännöttömässä myrskyssä: mikään ei ole pysyvää, mikään ei ole varmaa. Rakkauden kokemus Jumalaan kietoutuu jatkuvaan epävarmuuteen: jokaista rukousta, jokaista hetkeä, jolloin ihminen yrittää elää oikeamielisesti, seuraa ajatus siitä, että kaikki voi silti kääntyä toisin.

Lue lisää

Koska jos ei rakasta, se on syy joutua ikuiseen kidutukseen. Mutta entä jos hän jonain päivänä lähettää myös "pelastuneet" ikuiseen kidutukseen? Koska miten voitte luottaa sellaisen sanaan, joka käyttäytyy niin? Kristityn elämä on siis jatkuvaa pelkoa, jopa "taivaassa".

Totta