Miksi hän toimii niin, kuin toimii?

En tiedä miten asian aloittaisin.. Olimme luokkaystäviä. kumpikin aikusia.Minä 36 ja hän 39 vuotias. Hän otti minuun yhteyttä viime marraskuussa. halusi tutustua. Olin laivalla ystävieni kanssa ja ihmettelin, kun hän soitti minulle. Oli humalassa ja kehiu minua mukavaksi naiseksi johon haluaa tutustua. Mielestäni hän oli koulussa vaikuttanut reippaalta ja mukavalta mieheltä.. Aina iloinen ja positiivinen. menimme yhdessä ulos kahden viikon kuluttua. Hän täytti vuosia.. huomasin hänen juovan melkoisesti ja äänen nousevan melkoiseen "falskettiin". kova itsekorostamisen tarve. Halusi huomion itselleen.. olen innokas laulamaan karaokea.. ja lauloinkin innoissani.. hän rupesi arvostelemaan ääntäni.. En kuulemma osaa laulaa lainkaan, vaan lauluni on yhtä teennäistä"ynffiä" Laulan kuulemma, kuin Nylon Beatin Jonna. Olin hiukan hämmentynyt, mutta ajattelin hänellä olevan oikeus omiin mielipiteisiinsä. Sen illan jälkeen hän rupesi soittelemaan minulle usein.. Lähinnä aina viikonloppuisin.. Aina alko mukana kuvioissa.. Huomasin hänellä olevan a-ongelmia. tapasin siskonsa ja ystäviään.. ja kas kummaa kaikki enemmän tai vähemmän" juoppoja. Itse juon melko vähän ja en polta.. Nyt joku ihmettelee mitä hänessä näin... Hän on komea ja älykäs.. osaa puhua ja tehdä vaikutuksen jos niin voi sanoa.. taisin hiukan ihastua. itse olen eronnut ja minulla on hyvä suhde ex mieheeni, vaikka emme yhdessä enää olekkaan.. Rupesimme tapailemaan.. Hän oli aina hyvin kärsimätön.. Minun piti aina tulla nopeasti hänen luokseen.. Arvosteli minua.. Ulkonäköäni.. olen hiukan pyöreä, mutta mielestäni aivan kaunis.. Sain aina kuulla olevani lihava ja ruma.. En omaa älykkyyttä ja olen niin yksinkertainen, että kanssani ei voi edes vaihtaa mielipiteitä.. itse olin aina hyvin ystävällinen ja rehellinen.. nyt täytyy sanoa, että meillä ei ole koskaan ollut seksiä.. olemme enemmänkin olleet kavereita, tai ystäviä.. muutama suukko vaihdettu. huomaan hänen olevan minusta mustasukkainen ja utelias.. Asiani kiinnostavat kovasti.. Suhteeni ex- mieheeni ja ystäviini.. Joskus hän kehuu ja sanoo minun olevan aito ihminen ja suuri sielu.. Usein sanoo minulle, että älä jätä minua koskaan ja, että minä tarvitsen häntä.. Hän kuulemma ohjaa minua eteenpäin.. outoa.. olen kyllä 36 vuotta tullut toimeen.. minulla on omat asiat hyvin.. ja huomasin, kun kävimme koulua, kuinka hän yritti"torpeeroida" minun koulunkäyntini kun itse ryssi sen juomisen takia.. Olen nyt käynyt kouluani ensimmäisen vuoden hyvin arvosanoin.. Ihmettelin hänen tapaansa laittaa asunnossaan paikat sekaisin, kun joi... Roskapusseja joka puolella, lasinsiruja, astioita, kaikkea mahdollista.. usein hävitteli tavaroitaan humalassa. milloin hävisi kännykkä ja milloin avaimet tai lompakko. Jos joskus halusin lähteä hänen luotaan pois saattoi hän seistä oven edessä estellen minua. piti aina keksiä jokin veruke jolla pääsen lähtemään. kerran eksyin hänen luokseen yöksi. ja helvetti mikä yö.. koko yön hän kuunteli musiikkia ja Hallowen elokuvan tuunusmusiikkia. mulla oli niskakarvat pystyssä ja ajattelin hänen olevan täys "kaheli". kun torkahdin pieneksi hetkeksi hän laittoi valot päälle ja tuli herättämään minut.. kippasi sängystä lattialle.. se riitti.. lähdin samantien ja päätin, että koskaan en sinne enää yöksi mene. Oli aikaisemmin ollut naimisissa ja vaimo jätti hänet ja teki abortin.. tästä hyvin katkera.. Ja vieläkin haikailee sellaisen suhteen perään joka hänellä oli, kun hän oli 16 vuotta. Kuulemma elämänsä suurin rakkaus. Olen huomannut, kuinka hän haluaisi hallita minua täysin.. sanoo, että en osaa rakastaa ja kukaan mies ei huoli minua.. olen kuulemma niin ruma ja ääliö.. tiedän, että se ei pidä paikkaansa, koska vientiä olisi, mutta en omasta halustani halua nyt seurustella kenenkään kanssa.. Selvinpäin emme pahemmin tapaile. harvoin. Nyt moni ihmettelee miksi olen tapaillut häntä näin kauan.. Suoraan sanottuna en tiedä itsekkään.. en todellakaan.. hän on, kuin mangneetti.. Haluaisn tietää miksi hän käyttäytyy niin kuin tekee? Mikä johtuu runsaasta juomisesta ja mikä taas psyyken ongelmista? olen auttanut häntä tosi hädässä.. kun hän oli esim: sairas.. kova kuume ja angiina.. tein hänelle ruokaa ja vein kotiin lääkettä.. ajattelin hänen arvostavan sitä...? olen luonteeltani liian kiltti.. ja jos voi sanoa laajasydäminen.. Kaksi vuotta ovat olleet elämässäni aika rankkaa, koska oma isäni yritti itsemurhaa.. tottakai se riipaisi ja otti syvältä.. onneksi minulla on paljon kavereita.. ja olen sosiaalinen.. laulan edelleen paljona ja kirjoitan runoja.. kertokaa omista kokemuksistanne sairaan ihmisen kanssa.. ja mitä sitten tapahtui. Kuinka pääsitte eroon? Oletteko vielä yhdessä? Antakaa neuvoja ja vaikka hyviä sivuja, kirjallisuutta jota voisin lukea... yhdessä jaetut kokemukset auttavat minua ymmärtämään mistä on kysymys ja miten suhtaudun häneen.. En halua jatkaa näin.. tarvitsen nyt voimia päästä irti.. tiedän, että en ole ansainnut tällaista kohtelua.. Eniten nyt mietinkin..MIKSI HÄN TOIMII NÄIN MINUA KOHTAAN! AI NIIN JA LOPUKSI HÄN AINA SANOO, ETTÄ EI OLE KOSKAAN LOUKANNUT MINUA.. MINUA, KUN EI VOI LOUKATA, ETTÄ HÄN ON AINOASTAAN REHELLINEN MINUA KOHTAAN JA , ETTÄ MINÄ TARVITSEN HÄNENKALTAISTAAN REHELLISTÄ IHMISTÄ!
5532
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Sinullahan on ystäviä ja harrastuksia.
Kyllä sinä tästä selviät. Älä silti anna kamusi
vahingoittaa itseäsi kohtuullista enempää.

mr 50

Äänestä
  • Olisiko sinulla ajatusta miksi hän on niin ilkeä, kuin on, vaikka olen ollut hänelle ystävällinen ja avulias.. Liiankin kanssa, kun jälkeenpäin ajattelen. Se nyt on, vain oma tapani kohdella ihmisiä. Moiseen ilkeyteen en ole ihmisten kohdalla koskaan törmännyt, vaikka olen nähnyt elämäni varrella kaikenlaista. Kyllä meinaan laittaa pisteen koko ns: ystävyydelle.En halua satuttaa itseäni enempää. kesäisinterveisin. Päivi.

    Äänestä

  • Kiitos vastauksestasi. kirjoitti:

    Olisiko sinulla ajatusta miksi hän on niin ilkeä, kuin on, vaikka olen ollut hänelle ystävällinen ja avulias.. Liiankin kanssa, kun jälkeenpäin ajattelen. Se nyt on, vain oma tapani kohdella ihmisiä. Moiseen ilkeyteen en ole ihmisten kohdalla koskaan törmännyt, vaikka olen nähnyt elämäni varrella kaikenlaista. Kyllä meinaan laittaa pisteen koko ns: ystävyydelle.En halua satuttaa itseäni enempää. kesäisinterveisin. Päivi.

    Lähde pois tuollaisesta suhteesta - ja nopeasti!!
    Täysi luuseri tuollainen "mies". Lähde, ennen kuin saamme lukea Sinusta iltapäivälehtien lööpeistä. Täysi psykopaatti koko kaveri!
    Voimia Sinulle!!!

    Äänestä

  • Nimetön kirjoitti:

    Lähde pois tuollaisesta suhteesta - ja nopeasti!!
    Täysi luuseri tuollainen "mies". Lähde, ennen kuin saamme lukea Sinusta iltapäivälehtien lööpeistä. Täysi psykopaatti koko kaveri!
    Voimia Sinulle!!!

    Niin meinaan tehdäkkin.. elämässäni on niin paljon iloa. ihanat ystävät. ja vanhempani elävät vielä. mietin onko hän psykopaatti, mutta sen myöntäminen teki kipeää.. kadun omaa naiviuttani ja sinisilmäisyyttäni..ja ennen kaikkea sitä, että menin ihastumaan häneen... Mutta eikö juuri nuo psykopaatit osaakkin olla hurmaavia ja loistaa älyllään, kuten hän.. terveisin: Päivi

    Äänestä

Kiireesti pois tuommoisen ihmisen läheltä!!!äläkä haikaile perään,ja "sotke" elämääsi...onnea matkaan,toivottavasti ymmärrät!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Omia kokemuksianne! kirjoitti:

En tiedä miten asian aloittaisin.. Olimme luokkaystäviä. kumpikin aikusia.Minä 36 ja hän 39 vuotias. Hän otti minuun yhteyttä viime marraskuussa. halusi tutustua. Olin laivalla ystävieni kanssa ja ihmettelin, kun hän soitti minulle. Oli humalassa ja kehiu minua mukavaksi naiseksi johon haluaa tutustua. Mielestäni hän oli koulussa vaikuttanut reippaalta ja mukavalta mieheltä.. Aina iloinen ja positiivinen. menimme yhdessä ulos kahden viikon kuluttua. Hän täytti vuosia.. huomasin hänen juovan melkoisesti ja äänen nousevan melkoiseen "falskettiin". kova itsekorostamisen tarve. Halusi huomion itselleen.. olen innokas laulamaan karaokea.. ja lauloinkin innoissani.. hän rupesi arvostelemaan ääntäni.. En kuulemma osaa laulaa lainkaan, vaan lauluni on yhtä teennäistä"ynffiä" Laulan kuulemma, kuin Nylon Beatin Jonna. Olin hiukan hämmentynyt, mutta ajattelin hänellä olevan oikeus omiin mielipiteisiinsä. Sen illan jälkeen hän rupesi soittelemaan minulle usein.. Lähinnä aina viikonloppuisin.. Aina alko mukana kuvioissa.. Huomasin hänellä olevan a-ongelmia. tapasin siskonsa ja ystäviään.. ja kas kummaa kaikki enemmän tai vähemmän" juoppoja. Itse juon melko vähän ja en polta.. Nyt joku ihmettelee mitä hänessä näin... Hän on komea ja älykäs.. osaa puhua ja tehdä vaikutuksen jos niin voi sanoa.. taisin hiukan ihastua. itse olen eronnut ja minulla on hyvä suhde ex mieheeni, vaikka emme yhdessä enää olekkaan.. Rupesimme tapailemaan.. Hän oli aina hyvin kärsimätön.. Minun piti aina tulla nopeasti hänen luokseen.. Arvosteli minua.. Ulkonäköäni.. olen hiukan pyöreä, mutta mielestäni aivan kaunis.. Sain aina kuulla olevani lihava ja ruma.. En omaa älykkyyttä ja olen niin yksinkertainen, että kanssani ei voi edes vaihtaa mielipiteitä.. itse olin aina hyvin ystävällinen ja rehellinen.. nyt täytyy sanoa, että meillä ei ole koskaan ollut seksiä.. olemme enemmänkin olleet kavereita, tai ystäviä.. muutama suukko vaihdettu. huomaan hänen olevan minusta mustasukkainen ja utelias.. Asiani kiinnostavat kovasti.. Suhteeni ex- mieheeni ja ystäviini.. Joskus hän kehuu ja sanoo minun olevan aito ihminen ja suuri sielu.. Usein sanoo minulle, että älä jätä minua koskaan ja, että minä tarvitsen häntä.. Hän kuulemma ohjaa minua eteenpäin.. outoa.. olen kyllä 36 vuotta tullut toimeen.. minulla on omat asiat hyvin.. ja huomasin, kun kävimme koulua, kuinka hän yritti"torpeeroida" minun koulunkäyntini kun itse ryssi sen juomisen takia.. Olen nyt käynyt kouluani ensimmäisen vuoden hyvin arvosanoin.. Ihmettelin hänen tapaansa laittaa asunnossaan paikat sekaisin, kun joi... Roskapusseja joka puolella, lasinsiruja, astioita, kaikkea mahdollista.. usein hävitteli tavaroitaan humalassa. milloin hävisi kännykkä ja milloin avaimet tai lompakko. Jos joskus halusin lähteä hänen luotaan pois saattoi hän seistä oven edessä estellen minua. piti aina keksiä jokin veruke jolla pääsen lähtemään. kerran eksyin hänen luokseen yöksi. ja helvetti mikä yö.. koko yön hän kuunteli musiikkia ja Hallowen elokuvan tuunusmusiikkia. mulla oli niskakarvat pystyssä ja ajattelin hänen olevan täys "kaheli". kun torkahdin pieneksi hetkeksi hän laittoi valot päälle ja tuli herättämään minut.. kippasi sängystä lattialle.. se riitti.. lähdin samantien ja päätin, että koskaan en sinne enää yöksi mene. Oli aikaisemmin ollut naimisissa ja vaimo jätti hänet ja teki abortin.. tästä hyvin katkera.. Ja vieläkin haikailee sellaisen suhteen perään joka hänellä oli, kun hän oli 16 vuotta. Kuulemma elämänsä suurin rakkaus. Olen huomannut, kuinka hän haluaisi hallita minua täysin.. sanoo, että en osaa rakastaa ja kukaan mies ei huoli minua.. olen kuulemma niin ruma ja ääliö.. tiedän, että se ei pidä paikkaansa, koska vientiä olisi, mutta en omasta halustani halua nyt seurustella kenenkään kanssa.. Selvinpäin emme pahemmin tapaile. harvoin. Nyt moni ihmettelee miksi olen tapaillut häntä näin kauan.. Suoraan sanottuna en tiedä itsekkään.. en todellakaan.. hän on, kuin mangneetti.. Haluaisn tietää miksi hän käyttäytyy niin kuin tekee? Mikä johtuu runsaasta juomisesta ja mikä taas psyyken ongelmista? olen auttanut häntä tosi hädässä.. kun hän oli esim: sairas.. kova kuume ja angiina.. tein hänelle ruokaa ja vein kotiin lääkettä.. ajattelin hänen arvostavan sitä...? olen luonteeltani liian kiltti.. ja jos voi sanoa laajasydäminen.. Kaksi vuotta ovat olleet elämässäni aika rankkaa, koska oma isäni yritti itsemurhaa.. tottakai se riipaisi ja otti syvältä.. onneksi minulla on paljon kavereita.. ja olen sosiaalinen.. laulan edelleen paljona ja kirjoitan runoja.. kertokaa omista kokemuksistanne sairaan ihmisen kanssa.. ja mitä sitten tapahtui. Kuinka pääsitte eroon? Oletteko vielä yhdessä? Antakaa neuvoja ja vaikka hyviä sivuja, kirjallisuutta jota voisin lukea... yhdessä jaetut kokemukset auttavat minua ymmärtämään mistä on kysymys ja miten suhtaudun häneen.. En halua jatkaa näin.. tarvitsen nyt voimia päästä irti.. tiedän, että en ole ansainnut tällaista kohtelua.. Eniten nyt mietinkin..MIKSI HÄN TOIMII NÄIN MINUA KOHTAAN! AI NIIN JA LOPUKSI HÄN AINA SANOO, ETTÄ EI OLE KOSKAAN LOUKANNUT MINUA.. MINUA, KUN EI VOI LOUKATA, ETTÄ HÄN ON AINOASTAAN REHELLINEN MINUA KOHTAAN JA , ETTÄ MINÄ TARVITSEN HÄNENKALTAISTAAN REHELLISTÄ IHMISTÄ!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu