Yhdysvalloissa ufo-invaasio?

Anonyymi-ap

Jenkeissä ollut meneillään jo muutaman päivän ajan mielenkiintoinen tilanne. Taivaalla nähty lukuisia valopalloja jotka liikkuvat uskomattomilla tavoilla, sekä niitä jahtaamassa armeijan dronet. Hallitus ei suostu kertomaan mitään edes droneista tai saati sitten niistä toisista, ja salailevat sekä valehtelevat minkä ehtivät.

En mikään foliohattu ole, mutta olen seurannut aihetta ja on kyllä mielenkiintoista. Videoita on runsaasti, ja mikä muu sen kansan raivostuttaneen salailun voisi aiheuttaa kuin juuri ns. ufot? Kuitenkin miljoonat siellä jo niitä nähnyt, mutta viranomaiset väittää että ette te mitään näe ja samaa mantraa jauhettu uutisissa päivätolkulla.

40

566

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      voi vittu steffe.

    • Ääjh.... tuo nyt on niin tyhmä juttu kun voi olla, ja uppoaa vaan amerikkalaisiin, tai siis noin 50%tiin niistä... (demokrt.)
      Eivät ole valopalloja, kamera ei vaan tarkentunut niihin kunnolla, ts. eivät osaa tarkentaa linssiä kohteeseen.

      Ne on valtion omia droneja, salaisen palvelun tai armeijan, ehkä "navy", kun olivat lentäneet merelle, siellä varmaan tukialus.
      Kuulemma tutkivat radioaktiivisuutta, epäilevät että jostian on kadonnut ydinase...eivät halua paniikkia aikaiseksi. Tai oliko se että joku ulkomaan taho olisi mukamas tuonut ydinaseen sinne new yorkin alueelle, mutta luultavasi se on vaan niitten omia pommeja.

      Joku väitti että ovat kiinalaisten droneja tms. Ei minkään vieraan vallan lentolaitteet lentele kaupunkien yllä ja viranomaiset vaan katselevat vierestä ja sanovat ettei niistä ole mitään vaaraa.

      • Anonyymi

        Aivan


      • Anonyymi

        Pienet lentoaluksilla lentelevät kinkit voi aina luottaa siihen että Papa Joe KUORSAAAAAAA


    • Anonyymi

      Valehtelette. Viranomaisethan nimenomaan ovat kertoneet, että drooneja on ja ovat pyytäneet tekemään niistä ilmoituksia poliisille. Paikoitellen on julistettu lentokieltoalueitakin.

    • Anonyymi

      Jotkut niistä on kuulemma auton kokoisia ja jättää siviilidronen vaivatta jälkeensä

      Sheriffi lähetti dronensa mystisten ilma-alusten perään – seuraavaksi tapahtui jotain outoa

      "Ocean Countyn piirikunnan sheriffi Michael Mastonardy kertoo johtamiensa poliisivoimien lähettäneen oman dronensa mystisten ilma-alusten perään sen jälkeen, kun yksi hänen alaisistaan kertoi nähneensä peräti 50 dronen lentäneen Atlantin valtamereltä New Jerseyn rannikkoa kohti. Asiasta kertoo brittilehti Daily Mail.

      Dronet ovat miehittämättömiä ilma-aluksia.

      Sheriffi Mastonardy kertoo laittaneensa ”teollista luokkaa” olleen dronensa seuraamaan yhtä mysteerialuksista.

      Mysteerialus kuitenkin karisti sheriffin laatudronen kannoiltaan vaivatta, Mastonardy kertoo."

      https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000010902478.html

    • Anonyymi

      Jos laite näyttää ihmisen tekemältä, ääntelee kuin ihmisen tekemään ja käyttäytyy kuin ihmisen tekemä, niin se on ihmisen tekemä.

      • Anonyymi

        Oletko katsonut niitä videoita? VALTAVAN kokoisia tavallinen drone ei näkyisi tuon kokoisena


      • Anonyymi kirjoitti:

        Oletko katsonut niitä videoita? VALTAVAN kokoisia tavallinen drone ei näkyisi tuon kokoisena

        Ei kukaan ole väittänytkään että ne olisivat "tavallisia" droneja, vaan valtion/salaisen palvelun/merivoimien droneja, jotka maksaa 100 000 dollarista ylöspäin. Ja ovat tosiaan pienen auton kokoisia, tai pienen lentokoneen kokoisia.

        Usassa on nyt juuri tilanne päällä, pommiuhka. Maahan salakuljetettu ydinase, mukamas, en oikein jaksa uskoa että olisi edes mahdollista. Omia ovat.


    • Anonyymi

      Demareiden tekosia

    • Anonyymi

      Kaikilla ei ymmärrys riitä universumin laajuuteen.
      Psyyke hajoaa jos onkin tyhmää ihmistä kehittyneempää elämää jossakin.
      Pysyy pää paremmin kasassa kun kieltää sen mitä ei ymmärrä 😀

    • Anonyymi

      Kyseessä ilmeisesti tarkoituksella tehty lavastus, jolla yritetään pelotella tavallisia amerikkalaisia kadunmiehiä ja saada yleinen hyväksyntä sille, että maahan julistetaan hätätila ja sen varjolla estetään Trump astumasta virkaansa.

      • Anonyymi

        Liian sekopäistä huuhaata ollakseen totta.


      • Anonyymi

        Ei lavastus, vaan todennäköistä jatkumoa sille tapahtumasarjalle josta medioissakin kerrottiin "outoina maailmanlaajuisina taivaalta kuuluvina ääninä". Mutta mikä on näiden ilmiöiden syy ja tarkoitus?


      • Anonyymi

        Naulan kantaan.


    • Anonyymi

      Taitaa olla kuvittelua.

    • Anonyymi

      Nyrkkeilijälle tuli kehässä ns. vastapalloon, sen jälkeen hän näki valopalloja

    • Anonyymi

      Todennäköisesti on valtioiden hallitusten omia touhuja ja sekoitetaan taas ihmisten mieliä ja ajetaan erinäisiä agendoja?

      • Anonyymi

        Jenkkien erikoisalaa. Muualla maailmassa tuollaista ei juuri tapahdu.


    • Anonyymi

      Maailmanlopun merkkejä

      • Anonyymi

        Ovat.


    • Anonyymi

      Ei sen kummempaa kuin että Amazon toimittaa droneilla ihmisten tilaamia joululahjoja ja näin iso numero siitä nyt tehty.

    • Anonyymi

      Kerroin puolenvuosikytä ETUkäteen aina kuvioista; että myrkkypiikkiylikuolleisuudet, ven, kinuskit, sitten nälkä ja lopuksi tämä;

      Independence Day 1996-vuoden Will Smithin InRealLife-versio pyrkii likvidoimaan ihmiskunnan sekä jopa itse luomakunnankin, megalomaniasta ja KATEUDESTA Luojaa ja Luojan"laista" täydellistyvää ihmistä kohtaan.

      Meni Finskilä-periferoissa yli hilseen niin, että klassiset letkajenkatkin jopa soi korvien väleissä.

    • Anonyymi

      Ufot singahtelee sinne ja tänne ja näyttävät maanpäälisille sotatouhoille, miten se käypi maapallon valloitus. Ilman ensimmäistäkään viikkojen neuvottelua ja kokoontumista Naton päämajassa taikka Brysselissä.

    • Anonyymi

      Eiköhän ne ole Kiinan niinkuin valkoiset rätti-ilmapallotkin. Jos niihin ladattu jotain atomiainetta ja sitten kun ammutaan alas leviää joku ympäristömyrkky.

    • Anonyymi

      Miks ne ei lennä venäjällä tai kiinassa?

    • Anonyymi

      "Droneja" lentelee kaikilla mantereilla, mutta media ei kerro asioista. Tässä on USA:n viranomaisten lausunto, jossa myönnetään mielenkiintoisia asioita koko maailmaan liittyen. Kerry Cassidy lukee lausunnon läpi ja avaa siinä myönnettyjä asioita laajemmin ja niiden taustoja.
      https://rumble.com/v60e22b-kerry-cassidy-video-blog-drones-uap-ufo-militaryor-alien-or-both.html
      Tämä on osa sitä odotettua disclousurea ufoista ja aliens'eista. Keiden kanssa Suomen viranomaiset ovat tehneet yhteistyösopimuksen?

    • Anonyymi

      Ei siellä jahtaa mitkään viranomaisten dronet mitään ne vain VAHTAA tilannetta maassa

      • Anonyymi

        Valo-olentoja jos ovat niin ovat aineettomia


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Valo-olentoja jos ovat niin ovat aineettomia

        Valoesitys mereltä on vain valoesitys.


    • Anonyymi

      AIkamoinen banaanivaltio kun eivät saa selvitettyä mikä ja ketkä siellä lentelee....kyllä muuten kehutaan olevan tekniikan huippuja ja edelläkäviöitä, mm satelliitit kuvaa terroristia aavikkolla meterin tarkkuudella....

    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Niitä kutsutaan lentokoneiksi, joissa on valot.

    • Anonyymi

      Kannettava ydinase on kuulemma hukassa.
      Epätoivoisesti etsivät.

    • Anonyymi

      Lisää ET-droneista: https://www.youtube.com/watch?v=stKk4T6Mrfs
      Niitä lentää kaikkialla maapallolla, mutta media pitää suurimman osan tiedoista piilossa hallitusten käskystä.
      Tässä jaksossa Farsight ET Board Metting'ssä on tällä kertaa mukana 2 ET:tä näkymättömänä, ja edellisessä kokouksessa kerrottiin miksi.
      Katsokaa edellisiä jaksoja, joissa kerrottiin 14.12. kokouksessa, että 18.12. ET:t alkavat
      lentää laitteillaan, ilman näkymättömäksi tekevää naamiointia. Ja niinhän tapahtuikin.
      Tässä kokouksessa julkaistiin tietoa, mitä on tulossa seuraavaksi.

    • Anonyymi

      Siellä on kymmeniä miljoonia asehulluja on se perkele ihme, että yhtään ufoa ei ole saatu alas autotallissa tutkittavaksi.

      • Anonyymi

        Belgian ja USAn hävittäjät ovat ampuneet vaan ei kummassakaan tapauksessa muuta kuin hämmentynyt lentäjä joka ihmetteli minne ohjukset hävisivät.
        On julkistettu ja löytyy dokumentteja kun etsii.
        Taitaa ihmiskunta olla kaukana kehityksessä perässä ja tyhmempää kun aletaan ampua kohdetta jota ei edes ymmärretä ja ei osoita uhkaa.
        Suuri osa ihmisistä pelkää asiaa jota ei ymmärrä.


    • Anonyymi

      Kai niitä nyt on jo noita emp-kanuunoitakin. Kun sota taas avittaa teknologista kehitystä. Että tulisi ihmehärveli alas kuin tähden lento. Jos olisi maanpäällistä tekoa.

    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Eipä Suomessakaan media oo kuullu ei nähny jenkkien ufoista🙈🙉🙊

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      193
      1422
    2. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      138
      913
    3. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      85
      872
    4. Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies

      Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?
      Ikävä
      52
      811
    5. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      758
    6. Martinan tarve valehdella.

      Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t
      Kotimaiset julkkisjuorut
      253
      667
    7. Tumman vihreä mercedes

      Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,
      Hyrynsalmi
      9
      646
    8. Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla

      Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä
      Maailman menoa
      330
      639
    9. Olisitko oikeasti valmis rikkomaan

      Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk
      Ikävä
      57
      629
    10. Rakastan sinua

      Päivä päivältä enemmän 🥰 Miehelle.
      Ikävä
      53
      594
    Aihe