Analyysiä: Kiuru-keissi oli ja meni - demarit hävisi tässäkin

Tapauksen tultua julki alkoi demarit ja muu vasemmisto selittään, että tämä oli poliittista väkivaltaa, siis ennen kuin poliisit oli edes saanut tekijää kiinni ja kuulustellut häntä.

Siinä oli ensimmäinen munaus.

Toinen selvä munaus oli alkaa syyttämään tätä Halla-ahoa, että kun hän ei heti kättelyssä suoraan tuominnut hyökkäystä poliittiseksi terrorismiksi.

Kun sitten kävi ilmi, että tekijä ei edes tunnistanut Kiurua ja on joku moniongelmainen tyyppi, eli tapahtuma ei ollut poliittinen, niin koko homma lässähti ja Halla-aho kiistatta veti pidemmän korren - hän ei hötkyillyt.

Ja tällä sivullakin vasemmistolaisten suurin ongelma ei näyttänyt olevan se, että Kiurua läiskäistiin, vaan se kun Halla-aho ei heti selväsanaisesti tuominnut tekoa. Tämäkin osaltaan kertoo kuinka tyhmää sakkia vasemmistossa on, eli asia viedään Kiurusta aasinsillan kautta Halla-ahoon.
2222172
2Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 222

Vanhimmat

Eduskunnassa ei löydy yhtään vasemmistolaista joka älykkyydessä pärjäisi Halla-aholle.

3Äänestä
  • Ei älykäs voi olla vasemmistolainen.

    4Äänestä

  • Anonyymi00013 kirjoitti:

    Ei älykäs voi olla vasemmistolainen.

    100% näin.

    1Äänestä

  • Halla-Aho on äärimmäisen analyyttinen, Oli kysymys mistä tahansa asiasta.

    1Äänestä

  • Tyhmä,tyhmempi,demari
    Kiuru vois näyttää naamansa, veikkaan
    että ei jälkiä mistään lyönnistä eikä. edes
    huitaisusta.Törkeä sdp:ltä yritys kalastaa
    kannatusta.Älkää hyvät ihmiset äänestäkö näitä pösilöitä.

    Äänestä

  • Anonyymi00087 kirjoitti:

    Tyhmä,tyhmempi,demari
    Kiuru vois näyttää naamansa, veikkaan
    että ei jälkiä mistään lyönnistä eikä. edes
    huitaisusta.Törkeä sdp:ltä yritys kalastaa
    kannatusta.Älkää hyvät ihmiset äänestäkö näitä pösilöitä.

    Muiden rahoilla ja valheessa elävät naiset äänestävät suurin joukoin demareita.

    Äänestä

  • Anonyymi00102 kirjoitti:

    Fakta, jota ei pysty kiistämään.

    https://youtu.be/GOYbRiP9ZIA?t=161

    .
    .

    SDP:n JohtoRyhmä VAATI - SURU-LIPUTUSTA - Koko Maahan - !

    - Ja Lisäksi Puhemiehen Olis Pitänyt - ITKEÄ ja VOIHKIA vähintään 3päivää - !

    - Eikä "" Kuoliaaksi-Puhuja "" Liurua lyöty, pikkusen hutastu .

    .
    .

    Äänestä

  • Anonyymi00059 kirjoitti:

    Halla-Aho on äärimmäisen analyyttinen, Oli kysymys mistä tahansa asiasta.

    Se on totta.

    Äänestä

  • Anonyymi00087 kirjoitti:

    Tyhmä,tyhmempi,demari
    Kiuru vois näyttää naamansa, veikkaan
    että ei jälkiä mistään lyönnistä eikä. edes
    huitaisusta.Törkeä sdp:ltä yritys kalastaa
    kannatusta.Älkää hyvät ihmiset äänestäkö näitä pösilöitä.

    Mutta jotkut äänestää.

    Äänestä

  • Anonyymi00105 kirjoitti:

    .
    .

    SDP:n JohtoRyhmä VAATI - SURU-LIPUTUSTA - Koko Maahan - !

    - Ja Lisäksi Puhemiehen Olis Pitänyt - ITKEÄ ja VOIHKIA vähintään 3päivää - !

    - Eikä "" Kuoliaaksi-Puhuja "" Liurua lyöty, pikkusen hutastu .

    .
    .

    Näin on.

    Äänestä

  • Anonyymi00087 kirjoitti:

    Tyhmä,tyhmempi,demari
    Kiuru vois näyttää naamansa, veikkaan
    että ei jälkiä mistään lyönnistä eikä. edes
    huitaisusta.Törkeä sdp:ltä yritys kalastaa
    kannatusta.Älkää hyvät ihmiset äänestäkö näitä pösilöitä.

    Näittekö Kiurun äänestämässä, oli kun olisi hakattu kunnolla noin saa sympatiat puolelleen SDP ja muilta Vihervassareilta ei näkynyt mustelmaa tai muuta ruhjetta, ja nyt turvamies mitä maksaa taas toikin eduskunnalle, Kiuru saa mitä tilaa, ei tarvita puoluekantaa jos ämmä ärsyttää.

    Äänestä

  • Mistähän sinä kenenkin älykkyysosamäärän tiedät?

    Äänestä

  • Anonyymi00115 kirjoitti:

    Näittekö Kiurun äänestämässä, oli kun olisi hakattu kunnolla noin saa sympatiat puolelleen SDP ja muilta Vihervassareilta ei näkynyt mustelmaa tai muuta ruhjetta, ja nyt turvamies mitä maksaa taas toikin eduskunnalle, Kiuru saa mitä tilaa, ei tarvita puoluekantaa jos ämmä ärsyttää.

    HUH. On oikein kylmät väreet seljässä, kun on täällä äärikoiston natsisivulla. Jännä tunne.

    Äänestä

  • Anonyymi00087 kirjoitti:

    Tyhmä,tyhmempi,demari
    Kiuru vois näyttää naamansa, veikkaan
    että ei jälkiä mistään lyönnistä eikä. edes
    huitaisusta.Törkeä sdp:ltä yritys kalastaa
    kannatusta.Älkää hyvät ihmiset äänestäkö näitä pösilöitä.

    Näitten omat kannattajat yrittivät itsenäisyyspäivän rähinöissä Helsingissä viedä poliisilta aseita. Irvokasta onkin se että he syyttävät oikeistoa väkivallasta vaikka omansa ovat valmiit vaikka mihin. Olihan tässä hiljattain niitä opposition kannattajien suoria tappouhkauksiakin uutisoituna. Sosiaalidemokratia ja vasemmisto ovat ajoittain hallinneet Suomessa pelolla. Nyt kun kansa on noussut vastaan he valehtelevat minkä kerkeävät.

    Kiuru pitäis laittaa junaan ja kuskata venäjälle ,sinne kommariakka joutais.Ei ole kuin harmia Suomelle ja halonen samaan junaan ,eikä koskaan takaisin Suomeen ongelmat vähenisi ainiaaksi.

    Äänestä

  • Kyllä Tytti......noo vitsi vitsi.

    Äänestä

  • Anonyymi00101 kirjoitti:

    Muiden rahoilla ja valheessa elävät naiset äänestävät suurin joukoin demareita.

    Olisko noin?

    Äänestä

  • Anonyymi00018 kirjoitti:

    100% näin.

    Joo. Minun olisi aikanaan pitänyt jättää opinnot ja tutkinnot suorittamati. Olisi minustakin tullut oikein hyvä persujen kannattaja.

    Äänestä

  • Persut ne tyhmiä ovat, tuossakin huomaa kun haukkuvat vasemmistoa!!

    Äänestä

  • Anonyymi00136 kirjoitti:

    Näitten omat kannattajat yrittivät itsenäisyyspäivän rähinöissä Helsingissä viedä poliisilta aseita. Irvokasta onkin se että he syyttävät oikeistoa väkivallasta vaikka omansa ovat valmiit vaikka mihin. Olihan tässä hiljattain niitä opposition kannattajien suoria tappouhkauksiakin uutisoituna. Sosiaalidemokratia ja vasemmisto ovat ajoittain hallinneet Suomessa pelolla. Nyt kun kansa on noussut vastaan he valehtelevat minkä kerkeävät.

    Vasemmiston hallitessa ei Suomessa ole tarvinnut pelätä mitään. Eikä oikeistonkaan aikana sotien jälkeen, mutta hirvittää ajatella sellaista skenaariota, että persut olisi maan suosituin puolue ja yrittäisi koota hallitusta. Silloin kyllä pelättäisiin.

    Äänestä

  • Anonyymi00143 kirjoitti:

    Kiuru pitäis laittaa junaan ja kuskata venäjälle ,sinne kommariakka joutais.Ei ole kuin harmia Suomelle ja halonen samaan junaan ,eikä koskaan takaisin Suomeen ongelmat vähenisi ainiaaksi.

    Mitä ne "kommarit" siellä venäjänpersujen seassa tekisivät? Mitä ajattelit?

    Äänestä

  • Anonyymi00013 kirjoitti:

    Ei älykäs voi olla vasemmistolainen.

    Hyvin argumentoitu!

    Äänestä

  • Anonyymi00110 kirjoitti:

    Mutta jotkut äänestää.

    Ihmiset on keskimäärin umpitolloja. Puolet vieläkin tyhmempiä.

    Äänestä

  • Anonyymi00172 kirjoitti:

    Vasemmiston hallitessa ei Suomessa ole tarvinnut pelätä mitään. Eikä oikeistonkaan aikana sotien jälkeen, mutta hirvittää ajatella sellaista skenaariota, että persut olisi maan suosituin puolue ja yrittäisi koota hallitusta. Silloin kyllä pelättäisiin.

    Älä yritä kaunistella asioita. Itsenäisyyspäivän tapahtumissa väkivaltaiset riehujat olivat vassareita. Vassareiden aikaan elettiin pelossa ja kurjuudessa koska kaikilla tuli olla tasapuolisesti kurjaa kuten kommunismissa on tapana. Se johtui verotuksessa joka oli sietämätön. Lisäksi demareiden ja vassareiden aikana palvelut heikkenivät vaikka kansa kupattiin köyhäksi verotuksella. Mihin rahat meni???

    Äänestä

  • Anonyymi00087 kirjoitti:

    Tyhmä,tyhmempi,demari
    Kiuru vois näyttää naamansa, veikkaan
    että ei jälkiä mistään lyönnistä eikä. edes
    huitaisusta.Törkeä sdp:ltä yritys kalastaa
    kannatusta.Älkää hyvät ihmiset äänestäkö näitä pösilöitä.

    Pyytäisin ylevyyttä teiltä oikeistolaisystäväiseni, - haluan nähdä sen päivän, kun vasemmisto on ainoa, joka ei osaa käyttäytyä asiallisesti. Toisen tyhmäksi haukkuminen ei ole kovin ylevä argumentti, - sen taitaa vasurikin.

    Äänestä

  • Anonyymi00172 kirjoitti:

    Vasemmiston hallitessa ei Suomessa ole tarvinnut pelätä mitään. Eikä oikeistonkaan aikana sotien jälkeen, mutta hirvittää ajatella sellaista skenaariota, että persut olisi maan suosituin puolue ja yrittäisi koota hallitusta. Silloin kyllä pelättäisiin.

    Kyllä v 1966 alken piti pelätä -vasemmiston mielestä imperialisteja ja kapitalisteja ennen muuta USA:ta , sittemmin ydinsotaa , uutta jääkautta , metsätuhoja, perustuslaillista kansanpuoluetta jne kuten MTV uutisia, paikallisradioita
    Muiden piti pelätä Neuvostoliittoa , taistolaisia ja Kekkosta, OPECia

    Äänestä

  • Anonyymi00087 kirjoitti:

    Tyhmä,tyhmempi,demari
    Kiuru vois näyttää naamansa, veikkaan
    että ei jälkiä mistään lyönnistä eikä. edes
    huitaisusta.Törkeä sdp:ltä yritys kalastaa
    kannatusta.Älkää hyvät ihmiset äänestäkö näitä pösilöitä.

    Ei tartte kannatusta SDP hakea väkivallalla....on ollu kärjessä suositus mittauksissa jo kuukausia...lukekaa ääliöt uutisia ja puhukaa paskaa vasta sitte jos puhuttavaa....

    Äänestä

  • Anonyymi00110 kirjoitti:

    Mutta jotkut äänestää.

    Äänestää varmasti...ei ääntä persuille eikä kokkareille....

    Äänestä

  • Anonyymi00115 kirjoitti:

    Näittekö Kiurun äänestämässä, oli kun olisi hakattu kunnolla noin saa sympatiat puolelleen SDP ja muilta Vihervassareilta ei näkynyt mustelmaa tai muuta ruhjetta, ja nyt turvamies mitä maksaa taas toikin eduskunnalle, Kiuru saa mitä tilaa, ei tarvita puoluekantaa jos ämmä ärsyttää.

    Just persu täällä lietsoo itseään väkivaltaiseen kirjoitteluun...kukaan muu ei voi noin typerästi kirjoittaa ku persu

    Äänestä

  • Anonyymi00130 kirjoitti:

    Mistähän sinä kenenkin älykkyysosamäärän tiedät?

    No persuthan on kaikki yliviisaita omasta mielestään..niin nehän tietää muka

    Äänestä

  • Anonyymi00131 kirjoitti:

    HUH. On oikein kylmät väreet seljässä, kun on täällä äärikoiston natsisivulla. Jännä tunne.

    Todella kylmä karmii

    Äänestä

  • Anonyymi00143 kirjoitti:

    Kiuru pitäis laittaa junaan ja kuskata venäjälle ,sinne kommariakka joutais.Ei ole kuin harmia Suomelle ja halonen samaan junaan ,eikä koskaan takaisin Suomeen ongelmat vähenisi ainiaaksi.

    Mihinkäs Purra varmaan Jeesuksen yläpuolelle

    Äänestä

  • Anonyymi00172 kirjoitti:

    Vasemmiston hallitessa ei Suomessa ole tarvinnut pelätä mitään. Eikä oikeistonkaan aikana sotien jälkeen, mutta hirvittää ajatella sellaista skenaariota, että persut olisi maan suosituin puolue ja yrittäisi koota hallitusta. Silloin kyllä pelättäisiin.

    Nehän pakottaisi hallitus kaverit ..koska ei kait kukaan ole niin hullu että äänestäis ne enemmistöksi..paitsi nämä räkänokat jotka ei ymmärrä mistään mitään

    Äänestä

Niin tai näin, vasemmisto häviää tavalla tai toisella aina.

1Äänestä
  • Ne ei vaan itse sitä tajua, ennenkuin hoidetaan tuo vasemmiston valtaus Ylessä ym.mediassa ja yliopistoihin on vaihdettava myös nuo professorit muilla kuin poliittisilla perusteilla.

    1Äänestä

  • Anonyymi00026 kirjoitti:

    Ne ei vaan itse sitä tajua, ennenkuin hoidetaan tuo vasemmiston valtaus Ylessä ym.mediassa ja yliopistoihin on vaihdettava myös nuo professorit muilla kuin poliittisilla perusteilla.

    Yle pitäis purkaa.

    Äänestä

  • Jo vuodesta 1918.

    juu, näkee tästäkin, ettet tiedä asioista YHTÄÄN MITÄÄN. Väitätkö tosissasi, että professorit valitaan poliittisilla perusteilla? Ei siis muuta tarvitse, kuin vasemmistolainen jäsenkortti? Ei tohtorin tutkintoa, paljon julkaisuja tiedelehdissä, pitkä akateeminen koulutus - muutamia mainitakseni. Entä yle sitten? Ylen pääjohtaja on kokoomukselainen, Ylen hallintoneuvoston johtaja kokoomukselainen ja hallituksessa on 21 paikka, joista 12-14 on oikeiston hallussa. Vai onko ne kaikki vasemmistolaisia mielestäsi kuitenkin. Median omistajia yksi suurimmista on ovat esim. Erkon suku - meinaatko, että ovat vasemmistolaisia?

    Äänestä

  • Anonyymi00045 kirjoitti:

    Yle pitäis purkaa.

    Kannatan.

    Äänestä

  • Anonyymi00045 kirjoitti:

    Yle pitäis purkaa.

    Ärsyttääkö persua, kun Yle on Suomen luotettavin uutsimedia. Eikä sympatiseeraa persua.

    Äänestä

  • Anonyymi00026 kirjoitti:

    Ne ei vaan itse sitä tajua, ennenkuin hoidetaan tuo vasemmiston valtaus Ylessä ym.mediassa ja yliopistoihin on vaihdettava myös nuo professorit muilla kuin poliittisilla perusteilla.

    Ylekin on oikeistolainen. Hallintoneuvostossakin enemmän persuja kuin demareita.

    Äänestä

  • Anonyymi00045 kirjoitti:

    Yle pitäis purkaa.

    Eräs ylen tehtävistä on kertoa yhteiskunnan epäkohdista. Jos kerrotaan että tuloerot kasvaa ja köyhyys lisääntyy Suomessa nimenomaan nykyisen hallituksen aikana , niin se on sitä vasemmistolaista progandaa vaikka on täysin totta. Pitäisi vaan ylen laulaa ylistyslauluja nykyiselle politiikalle niin persut olisivat tyytyväisiä.

    Äänestä

  • Anonyymi00083 kirjoitti:

    juu, näkee tästäkin, ettet tiedä asioista YHTÄÄN MITÄÄN. Väitätkö tosissasi, että professorit valitaan poliittisilla perusteilla? Ei siis muuta tarvitse, kuin vasemmistolainen jäsenkortti? Ei tohtorin tutkintoa, paljon julkaisuja tiedelehdissä, pitkä akateeminen koulutus - muutamia mainitakseni. Entä yle sitten? Ylen pääjohtaja on kokoomukselainen, Ylen hallintoneuvoston johtaja kokoomukselainen ja hallituksessa on 21 paikka, joista 12-14 on oikeiston hallussa. Vai onko ne kaikki vasemmistolaisia mielestäsi kuitenkin. Median omistajia yksi suurimmista on ovat esim. Erkon suku - meinaatko, että ovat vasemmistolaisia?

    Mistähän syysta on Venäjäl l juuri kielletty HS YLE ja IS ?

    Äänestä

  • Vai aina anna mun nauraa..missä peräkamarissa kasvanu

    Äänestä

  • Anonyymi00026 kirjoitti:

    Ne ei vaan itse sitä tajua, ennenkuin hoidetaan tuo vasemmiston valtaus Ylessä ym.mediassa ja yliopistoihin on vaihdettava myös nuo professorit muilla kuin poliittisilla perusteilla.

    Ylessä vasemmisto ookko tyhmä ja lue tietoa niin huomaat että enemmistönä kokoomu

    Äänestä

  • Anonyymi00026 kirjoitti:

    Ne ei vaan itse sitä tajua, ennenkuin hoidetaan tuo vasemmiston valtaus Ylessä ym.mediassa ja yliopistoihin on vaihdettava myös nuo professorit muilla kuin poliittisilla perusteilla.

    Mistä näitä tietämättömiä persuja sikiää...YLESSÄ on edustustossa ollu kokoomuslaisia ja persuja enemmän kuin vasemmistoa..Ajatelkaa kun tämmöset tietämättömät äänestää persuja vain sen perusteella että on mukava kirjoitella paskaa mediassa

    Äänestä

- Ja Parasta on vielä SE - että SDP:n Kiurua - Ei Edes Lyöty - Sanoo Poliisi - !

- Se kutsuttu "Nyrkki-Sankari" -

- oli Pienellä Kätösellä Vai Huiskauttanut - Kiurun Kippuraisia "Kutreja"

Äänestä
  • Avarilla vähän huitaissut.

    Äänestä

  • Anonyymi00008 kirjoitti:

    Avarilla vähän huitaissut.

    Todennäköistä.

    Äänestä

Tämä Kiuru tapaus on SDP:n osalta ohi ja nyt keskitytään Halla-ahon empaattisuuden puutteeseen. Hän ei esim. itkenyt kuten moni demari teki kuultuaan Kiurua lyödyn hänen ollessaan hakemassa pienenpientä ja avutonta lastansa päiväkerhosta.

Äänestä

Koko tapausta on paisuteltu suhteettomiin mittoihin.Olisiko kyseessä ollut vain pikkutönäisy josta yritettiin saada iso juttu ja katseet pois Kiurun aiheuttamasta Sotevaliokunnan sotkusta.

1Äänestä
  • Katos
    24 sivustolla aletaan oppia.

    Äänestä

  • Luultavasti avokämmenellä huitaisi.

    Äänestä

  • Aivan älyttömiin on paisuteltu Kiurun "pahoinpitely "..Olisi varmaan jo korkea aika jättää uutisoimatta tuota aihetta.

    Eikö toimittajilla ole mitään tolkkua uutisoimisen suhtee,kansalaisia ei tuo "huitaisu"jota pahoinpitelyksi suurennellaan kiinnosta .
    Kiuru sai silläkeinoin "sairauslomaa-", ja suurella palkalla.

    1Äänestä

  • Yle ja hesari.....

    Äänestä

  • Anonyymi00015 kirjoitti:

    Aivan älyttömiin on paisuteltu Kiurun "pahoinpitely "..Olisi varmaan jo korkea aika jättää uutisoimatta tuota aihetta.

    Eikö toimittajilla ole mitään tolkkua uutisoimisen suhtee,kansalaisia ei tuo "huitaisu"jota pahoinpitelyksi suurennellaan kiinnosta .
    Kiuru sai silläkeinoin "sairauslomaa-", ja suurella palkalla.

    Punavihreät toimittajat.

    Äänestä

  • Anonyymi00007 kirjoitti:

    Katos
    24 sivustolla aletaan oppia.

    Tuskin.

    Äänestä

  • Kyllä minullekin tuli kyynel silmänurkkaan kun kuulin että kiurua on motattu, toivottavasti ei saanut aivotäräystä.

    Äänestä

  • Anonyymi00015 kirjoitti:

    Aivan älyttömiin on paisuteltu Kiurun "pahoinpitely "..Olisi varmaan jo korkea aika jättää uutisoimatta tuota aihetta.

    Eikö toimittajilla ole mitään tolkkua uutisoimisen suhtee,kansalaisia ei tuo "huitaisu"jota pahoinpitelyksi suurennellaan kiinnosta .
    Kiuru sai silläkeinoin "sairauslomaa-", ja suurella palkalla.

    tulee mieleen että valehteliko Kiuru tahallisesti asiasta! Jos lyödään niin siitä jää jälki kasvoihin, mustasilmä, mustelma! Kasvoissa ei näy mitään jälkiä?

    Äänestä

  • Aivan sama. Väkivalta on väkivaltaa. Ja siten tuomittavaa, riippuamatta putokaako uhri.
    Pian joku varmaan väittää, että Kiuru ihan itse huitaisi itseään..
    Eli ymmärtäkää nyt jo vihdoin, että tässä ei ole lopultakaan kyse puolueesta, vaan parlamentin jäseneen kohdistetusta väkivallasta. Hyvä puoli, jos sellaisen haluaa nähdä on, että kyse ei ilmeisesti ollut poliittisesta väkivallasta, vaan jonkinlaisesta juoppohullun deekun aikaansaannoksesta.

    Äänestä

  • Anonyymi00035 kirjoitti:

    Punavihreät toimittajat.

    Et viitsisi. Kyllä ne kaikki media, keltainen lehdistö jne. ovat isoin otsikoin asiasta kertoilleet.
    Enemmän olisin huolissani perustuslakivaliokunnasta joka vaikuttaisi olevan Kokoomuksen hallinnassa.

    Äänestä

  • Anonyymi00076 kirjoitti:

    Aivan sama. Väkivalta on väkivaltaa. Ja siten tuomittavaa, riippuamatta putokaako uhri.
    Pian joku varmaan väittää, että Kiuru ihan itse huitaisi itseään..
    Eli ymmärtäkää nyt jo vihdoin, että tässä ei ole lopultakaan kyse puolueesta, vaan parlamentin jäseneen kohdistetusta väkivallasta. Hyvä puoli, jos sellaisen haluaa nähdä on, että kyse ei ilmeisesti ollut poliittisesta väkivallasta, vaan jonkinlaisesta juoppohullun deekun aikaansaannoksesta.

    "Väkivalta on väkivaltaa." No niin, tulihan se meidän platitudiaristikin sieltä hokemaan työttömien päiväkerhon mummoilta kuulemiaan viisauksia. Itsekin luin sianhoito-oppaasta, että sikaa voi rapsuttaa joko oikealla tai vasemmalla kädellä.

    Äänestä

  • Anonyymi00035 kirjoitti:

    Punavihreät toimittajat.

    Punavihreä Sebastian Tynkkynenkin pahoitteli Kiurulle tapahtunutta. Mutta Jussin imago olisi sellaisesta tärvääntynyt.

    Äänestä

  • Anonyymi00015 kirjoitti:

    Aivan älyttömiin on paisuteltu Kiurun "pahoinpitely "..Olisi varmaan jo korkea aika jättää uutisoimatta tuota aihetta.

    Eikö toimittajilla ole mitään tolkkua uutisoimisen suhtee,kansalaisia ei tuo "huitaisu"jota pahoinpitelyksi suurennellaan kiinnosta .
    Kiuru sai silläkeinoin "sairauslomaa-", ja suurella palkalla.

    Ja äkkihän poliisi löysi tekijän. Jos meikäläistä tavallista tallaajaa olisi joku kolhaissut, ei olisi poliisi edes kirjannut ylös.

    Äänestä

Ja palstapersujen lauma kiljui, että Kiuru keksi koko jutun eikä kukaan lyönyt ketään.

Äänestä
  • Mistä tiedät, että oli juuri persuista kyse - aina?

    Et mistään, eli hävisit.

    Äänestä

  • Anonyymi00009 kirjoitti:

    Mistä tiedät, että oli juuri persuista kyse - aina?

    Et mistään, eli hävisit.

    Silminnäkijän mukaan avokämmenellä huitaisi osui olkapäähän, ei kasvoihin.

    Äänestä

  • Anonyymi00062 kirjoitti:

    Silminnäkijän mukaan avokämmenellä huitaisi osui olkapäähän, ei kasvoihin.

    paitsi ehkä jos olis isot posket ja hartiat kapealla niin voisko siinä osa kämmenen sivusta osua huomaamatta vähän poskeenkin

    Äänestä

  • Anonyymi00062 kirjoitti:

    Silminnäkijän mukaan avokämmenellä huitaisi osui olkapäähän, ei kasvoihin.

    Olin kaupassa äsken ja siellä räjähti (ilmapallo). Kymmenen ihmistä kuoli (melkein säikähdyksestä). Kuinka monta viikkoa laitetaan sairauslomaa? Laitetaanko tammikuu '25 vielä traumojen syntymisen ehkäisemiseksi?

    Äänestä

  • Anonyymi00009 kirjoitti:

    Mistä tiedät, että oli juuri persuista kyse - aina?

    Et mistään, eli hävisit.

    Älkää viitsikö naurattaa, persujan ne ovat.

    Äänestä

Kaikkien piti kilvan tuomita tämä järkyttävä poliittinen rikos. Olit huono, jos jäit odottamaan faktoja.

Äänestä
  • Juuri niin.

    Äänestä

  • Voine voine.....

    Äänestä

  • Ennen demaritkin, vaikkapa Kalevi Sorsan aikana yritti rakentaa hyvinvointivaltiota faktojen varaan, nyt valehtelun ja valheiden varaan.

    Äänestä

  • Anonyymi00029 kirjoitti:

    Ennen demaritkin, vaikkapa Kalevi Sorsan aikana yritti rakentaa hyvinvointivaltiota faktojen varaan, nyt valehtelun ja valheiden varaan.

    Hyvä kommentti.

    Äänestä

  • Näin on, vasemmistossa ensin hutkitaan ja sitten vasta tutkitaan.

    Äänestä

  • Politiikassa on taottava silloin kun on rauta kuumaa, jos jää odottamaan faktoja ne voivat häiritä pahasti agendaa.

    Äänestä

  • Anonyymi00029 kirjoitti:

    Ennen demaritkin, vaikkapa Kalevi Sorsan aikana yritti rakentaa hyvinvointivaltiota faktojen varaan, nyt valehtelun ja valheiden varaan.

    Mikä lie sorasalintu ollut, mutta tänän päivänä Persupoliitikokt valehtelevat minkä hillotolpan lypsämiseltään ehtivät. Jos penäätte edes yhtä esimerkkiä niin aloitetaan ihan puolueen huipulta, eli Purrasta. Petti äänestäjät 100 - 0. Takki kääntyi heti kun valtaan pääsi. Mielenkiinnolla odotan kuntavaalien tulosta joka ennakoi myös eduskuntavaalien tulosta.
    Persupuolue passittaa ihmisiä kortistoon sitä tahtia, että ainakin minä haluan nähdä kuinka he itse tulevat työllistymään kun putoavat eduskunnasta. Sitten Petterikin voi sanoa, että no toivotaan toivotaan, että löytävät työtä yksityiseltä sektorilta.

    Äänestä

  • Anonyymi00079 kirjoitti:

    Niin, niin siinä "valitettavasti" käy, kun vihervassarit ovat järjestäneet valtiolle ja kunnille hillotolppa- työpaikkoja jo 20 vuoden ajan, että kun nyt maailman lähes suurinta julkista sektoria (lue: täysin tarpeettomia paperinpyörittäjävassareita) pienennetään, Jumalan kiitos, vihdoin ja viimein, että kortistoon joutuvat ja sinne myös joutavat ylimääräiset tyhjäntoimittaja- vassarit. Tai no edes pieni osa niistä. Se on hyvä alku...
    Sekin tässä on hyvä asia, että nythän siellä on kortistossa ilman maahantunkeutujiakin riittävästi työikäisiä vassareita tekemään niitä kaikkia työvoimapula- töitä...

    Äänestä

  • Anonyymi00029 kirjoitti:

    Ennen demaritkin, vaikkapa Kalevi Sorsan aikana yritti rakentaa hyvinvointivaltiota faktojen varaan, nyt valehtelun ja valheiden varaan.

    Kyllähän se on perussuomalainen puolue, joka valehtelee ja vääntää faktoja. Mutta mitä on sanottava niistä harhaanjohdetuista kansalaisista, jotka nuo valheet uskovat ja persuja äänestävät. Vasemmiston ollessa vallassa, on köyhällä kansalla tässä maassa ollut aina hieman paremmat oltavat, mutta miten on tulevaisuudessa, kun tuo valheellisesti itseään työväen puolueeksi nimittänyt persut on saanut enmmän jalansijaa Suomen polittisella kentällä.

    Äänestä

Kyllä yle, Hesari ja muu valtamedia tämän vielä persujen syyksi laittaa. Aina löytyy haastateltavaksi joku vihervassari "tutkija" joka näin väittää.

Äänestä
  • Nimenomaan.

    Äänestä

  • No Ylenannollahan oli jo "tutkija" Helsingin Yliopistosta kommentoimassa suuntaan, että teko on poliittinen ja puheet sitä myöten taas kerran oikeistoa arvostelevia.

    On tunne, että woken,canselin ja feminismin nousun myötä Suomi muuttuu todella väkivaltaiseen suuntaan??

    Juurisyitä nuo ja turvapaikkaturismi siitä aiheutuvine valtavine lisäharmeineen.

    Äänestä

  • Anonyymi00033 kirjoitti:

    No Ylenannollahan oli jo "tutkija" Helsingin Yliopistosta kommentoimassa suuntaan, että teko on poliittinen ja puheet sitä myöten taas kerran oikeistoa arvostelevia.

    On tunne, että woken,canselin ja feminismin nousun myötä Suomi muuttuu todella väkivaltaiseen suuntaan??

    Juurisyitä nuo ja turvapaikkaturismi siitä aiheutuvine valtavine lisäharmeineen.

    Oliko vassari Emilia?

    Äänestä

  • Anonyymi00037 kirjoitti:

    Oliko vassari Emilia?

    Juu, Paloniemi oli Ylen kommentaattorina ja uhkui tietämystä kuten Ylen femakot muutenkin.

    Äänestä

  • Anonyymi00040 kirjoitti:

    Juu, Paloniemi oli Ylen kommentaattorina ja uhkui tietämystä kuten Ylen femakot muutenkin.

    Se on tiukka vassari.

    Äänestä

  • Oho, perusuhriutuja. Tämä on jo niin kulunut persuslogan ihan jo Soinin ajoilta.

    Äänestä

  • Ja kyllä persut kaikkensa koettavat, että syyllisyyden sädekehän kutreilleen saisivat.

    Äänestä

Oliko tekijä mamu. Missään ei lue kantasuomalainen.

Äänestä
  • Kyllä se on sanottu, että on suomalainen.

    Äänestä

  • Niin oliko edes kantasuomalainen ja löikö hän tosiaan, jos mies kyllä jälki näkyy, vai oliko hanskalla läpäisy. Vihervassarit hutaa kurkku suorana ja lehdet, Yle ,MTV, kukaan ei ottanut selvää vaan oikeisto löi Kiurua, mutta sitä saa mitä tilaa, ei tarvita poliittista kantaa siihen jos Kiuru ärsyttää niin että jollain keittää yli. Ja suosittelen politiikoille menkää kävelemään illalla Kaisaniemen puistoon voi olla että turpaan tulee ilman syytä.

    Äänestä

Se on media nykyään kuin huono saippuasarja, jossa on hyvikset ja pahikset. Mutta elämä ei ole oikeasti niin mustavalkoista ja pelkistettyä.

Jopa Harry Potter on lähempänä todellisuutta, kun lopussa kävi selväksi, ettei Kalkaros ollutkaan pahis vaan sankari.

Äänestä
  • Yle ja hesari.

    Äänestä

  • Anonyymi00023 kirjoitti:

    Yle ja hesari.

    Kalkaros sanoin ja nyt hankaan esariini kun luen Harry Potteria kalukukkaroni paine on mieletön

    Äänestä

Kiurut ja Kiljuset ovat naurettavia pellejä. Kiuru nosti tahallaan ISON KOHUN mitättömästä asiasta. Ja juuri sopivaan aikaan, kun itse oli kiipelissä sotevaliokunnan puheenjohtajana. Ei kansa näin tyhmää ole. Halka-aho hoiti taas hommansa hyvin. Ei lähtenyt kommentoimaan ilman faktoja. Kiurun luonne on kyllä pelottava. Tekee mitä tahansa saadakseen tahtonsa läpi. SDPn olisi syytä poistaa hänet sotesta, ennen kuin joku muu elin sen tekee.

Äänestä
  • Muistuu mieleen ex-kansanedustaja Hussein al-Taee. Demarinaisten suosikki alias Risto Reipas.
    Olisiko seuraava suosikki sitten Kimmo Kiljunen?

    Äänestä

  • Anonyymi00025 kirjoitti:

    Muistuu mieleen ex-kansanedustaja Hussein al-Taee. Demarinaisten suosikki alias Risto Reipas.
    Olisiko seuraava suosikki sitten Kimmo Kiljunen?

    Rasse- al-taee.

    Äänestä

  • Kiuru missään kiipelissä ollut, muutamat valiokunnan jäsenet kyllä tunsivat olevansa kiipelissä, kun kävi selväksi, ettei se sairaalaverkoston alasajo ihan läpihuutojuttu ole.

    Äänestä

Nyt sai sen tiedon et lyöjä olikin vasemmistohäirikkö. Jäikö Itsenäisyyspäivän nyrkkimellakka päälle?

1Äänestä
  • Ei, ei ollut vasemmistolainen. Kyllä persu oli.

    Äänestä

  • Väärä tieto. OLi kyllä persujen kannattaja ja Halla-ahon oppiltas. Kyllä persuksi on tunnustautunut.

    Äänestä

"Tämäkin osaltaan kertoo kuinka tyhmää sakkia vasemmistossa on, eli asia viedään Kiurusta aasinsillan kautta Halla-ahoon."

Älä nyt mollaa demareita Antti Adolf Lindtman leikki natsileikkejä:

https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/8f2a7952-d5ef-4d7e-9ed4-5e2627bac7b8#gallery

Tytti tuppurainen Sanna Marinin kanssa junaili 6 miljardin euron apupaketin Espanjan ja Italian tukemiseksi koska Macron ja Merkel saivat pelastetua Saksan ja Ranskan pankit jotka olivat lainoittaneet holtittomasti noita maita.
Piti saada 4 miljardia takaisin...Todellisuusessa ekonomistien mukaan saanee takaisin 1.2 miljardia ja kun korot nousi Suomen kulut n. 5.5miljardia.
Merkittävä osa mennyt Italian mafialle ja Espanjan korruptioon talousasiantuntujoitten mukaan.
Niillä rahoilla olisi saatu paljon Suomen vanhusten ja opiskelijoitten ja yksinhuotajien hyväksi.
Mutta loistihan Tytin Sannan ja Saarikon huulipuna kilpaa.

Äänestä
  • Persuille pitäisi pitää omat matikkakurssit kun eivät osaa edes peruskoulun matematiikkaa. Päästä keksitään kaikenlaisia lukuja ilman mitään todisteita.

    Kreikkakin makselee sovitun suunnitelman mukaisesti takaisin Urpilaisen aikana myönnettyä lainaa.

    Äänestä

  • Joo minäkin luin tuosta dokumentista.

    Äänestä

  • Se oli mielestäni virhe, koko hanke olisi pitänyt ehdottomasti torpata.
    Mutta mutta, mitä luulet, että Kokoomus ja persut tekevät kun seuraavaa "apupakettia", "kertaluonteista pakettia" tai yhteisvelkaa EU:n suunnasta ehdotetaan?
    Minäpä sanon, vain kannat kolisevat kun persu on kokkarin kanssa asennossa ja kysyy mihin kohtaan sopimusta kirjoitan nimeni?

    Äänestä

  • Anonyymi00031 kirjoitti:

    Persuille pitäisi pitää omat matikkakurssit kun eivät osaa edes peruskoulun matematiikkaa. Päästä keksitään kaikenlaisia lukuja ilman mitään todisteita.

    Kreikkakin makselee sovitun suunnitelman mukaisesti takaisin Urpilaisen aikana myönnettyä lainaa.

    Sit mä heräsin ja huomasin, ettei latin latia ole todellisuudessa tullut takaisin, eikä tule...

    Äänestä

Ylen ja Hesarin toimittajat on patistettu etsimään Kaisaniemenpuiston huitojan tutun tuttua, joka kertoisi nähneensä huitojan joskus persujen vaaliteltalla makkaralla. Voila! Yhteys persuihin osoitettu kiistattomasti.

Äänestä
  • Tuosta tulikin mieleen, että tämä "Suomen Vatikaani", Mätä Yle oli teettättänyt taas uunituoreen tutkimuksen ns. "luotettavimmasta mediasta" ja yllätys,yllätys Ylehän se taas ykkösenä kuten aina.

    Ja toinen Suomen ja suomalaisuuden syöjä Helsingin Sanomat kakkosena, teatteriahan tuon täytyy olla, sillä kukaan oikeasti suomalainen ei arvosta noista kumpaakaan varauksettomasti.

    Mikähän se saakaan mm. Ylen tutkituttamaan erinomaisuuttaan? Jotenkin sisäänlämpiävää touhua ja todistelua jonkin puolesta joka on kuin kuuluisan keisarin uudet vaatteet.

    Äänestä

  • Molemmille maistuu kalja ja makkara.

    Äänestä

  • Anonyymi00042 kirjoitti:

    Tuosta tulikin mieleen, että tämä "Suomen Vatikaani", Mätä Yle oli teettättänyt taas uunituoreen tutkimuksen ns. "luotettavimmasta mediasta" ja yllätys,yllätys Ylehän se taas ykkösenä kuten aina.

    Ja toinen Suomen ja suomalaisuuden syöjä Helsingin Sanomat kakkosena, teatteriahan tuon täytyy olla, sillä kukaan oikeasti suomalainen ei arvosta noista kumpaakaan varauksettomasti.

    Mikähän se saakaan mm. Ylen tutkituttamaan erinomaisuuttaan? Jotenkin sisäänlämpiävää touhua ja todistelua jonkin puolesta joka on kuin kuuluisan keisarin uudet vaatteet.

    Kukaan oikeasti suomalainen? Hesarista en tiedä, mutta luotan 100 prosenttisesti Yleen, olen aina luottanut. Ja olen kyllä ihan oikea suomalainen. Kansakoulun käynyt ja armeijassakin olin 11kk, nykyään vääpeli reservissä.

    Äänestä

Lyöjä olisi voinut olla äärioikeistolainen natsi jonka vuoksi eduskunnan puhemiehen lepsuilu natsismin tuomitsemisessa on natsismin hyväksymistä.

Äänestä
  • Mitäs nyt kun oli äärivasemmistolainen, eikä Halla-aho tuominnut lainkaan äärivasemmistoa heti tapahtuman jälkeen?

    Äänestä

  • Mitä ? Onko kaikkien riehuvien äärivassarien joukosta löytynyt kuitenkin yksi oikeistolainen, joka on lähestulkoon huitassut kädellä toista ihmistä, kun on vilkuttanut kaverilleen niin, että sen voi etäisesti nähdä muistuttavan vaikkapa nyt sitten natsitervehdystä...
    Tästäpä saadaan taas huimat otsikot " Äärioikeistolaiset riehuivat, ja tekivät natsitervehdyksiä toisilleen ".
    Ei siis tarvitse taaskaan vassaritoimittajan kirjoittaa uutista omistaan, eli satapäisestä äärivasemmistolaisesta vandaalien ja huligaanien joukkiosta...

    Äänestä

On se poliittista väkivaltaa jos se kohdistuu poliitikkoon. Ja tätä väkivaltaa ei persausten ideologinen johtaja halla-aho edes eduskunnan puhemiehen roolissaan kyennyt suoraselkäisesti tuomitsemaan. Vaan heti alkoi perussuomalainen selittelyselkärankaisuus.

Äänestä
  • Höh, MOTIIVI ei ollut poliittinen.

    Äänestä

Demarit munasi kun menivät hötkyileen heti kättelyssä.

Äänestä
  • Persuthan tässä on hötkyillyt oikein palstan täydeltä.

    Äänestä

Tuuttaa silti vielä jatkuvaa aloitusta, vaikka tämäkin geissi jo tuli ja meni.

Äänestä

Nyt seuraavaksi taas voisi antaa persuille joku opetuksen.

Hehän ovat saaneet aikaa jo niin paljon pahaa, eikö näitä pahan leitsojia voi joku opettaa.
Tynkkyskäkin sai aikanaan pieneltä naiselta selkäänsä Lahdessa.

Itki kuin pienet tytöt ja sais elkäänsä myös Halal-ahoa on isketty kunnolla näköä päin.

Raukkamaisinta on, että naisia ja lapsi lyödään tai puukotetaan, ammutaan.

Nyt vaan jäämme odottamaan koska näitä rasisti säkittäjiä joku sipaisee ohikulkiessaan.

Sinimusta hallitus on kaiken pahan alku ja juuri ja olemme menossa heidän vuokseen tuhoon ja 612 fasismiin.

Mikis lyödään viattomia, kun näitä syyllsiä ja vihaajia on ties kuinka palljon. Insallah.

Äänestä

Tuohon normaaliin miehen kuolinikään vielä jäljellä parikymmentävuotta. Jotkut neljät eduskuntavaalit ilmeisesti vielä käytävänä ja varmasti niinä en tule äänestämään porvaripuolueita. Viime vaaleissa äänestin persuehdokasta. Kai sitä alkoi jo silloin olemaan vanhuudenhöperö?

Äänestä
  • Olen myös joskus äänestänyt persua.
    En enää ikinä koskaan tule äänestämään persuja tai kokkareita, en vaikka aseella uhattaisiin.
    Sillä minä en kannata saneluyhteiskuntaan vaan neuvotteluyhteiskuntaa ja hyvinvointivaltiota tasavertaisesti kaikille. Haluan myös, että heikoimmastakin pidetään huolta eikä jätetä yksin.

    Äänestä

  • Anonyymi00084 kirjoitti:

    Olen myös joskus äänestänyt persua.
    En enää ikinä koskaan tule äänestämään persuja tai kokkareita, en vaikka aseella uhattaisiin.
    Sillä minä en kannata saneluyhteiskuntaan vaan neuvotteluyhteiskuntaa ja hyvinvointivaltiota tasavertaisesti kaikille. Haluan myös, että heikoimmastakin pidetään huolta eikä jätetä yksin.

    Neuvotteleminen on ihan eri asia kuin jankkaaminen vain ajan kuluttamiseksi, koska jankutusta voi jatkaa miten kauan vaan.

    Äänestä

Kansa on kyllä totaalisen tyhmää jos tykkää, että kyykkytys iankaikkisuuteen on mukavata.

Äänestä
  • Näitä vätyksiä, kukaan saa käymässä äänestämässä, niin kauvan, kun sossu ja kela, niitä elättää. Kaikkihan on aina muitten syytä.

    Äänestä

  • Toimeentulotukien liitänäistukiin pitää lisätä äänestämäänkuljetuspalvelu, verorahoilla sekin. Toimeentulotuesta riippuvainen kun on varma sosialistipuolueen äänestäjä, Sosialistipuolueet haluavat kaikki toimeentulotuelle, he ovat valtion budjetissa kaikki menopuolella. Näin rakennetaan sosialismi ja myös lopetetaan sitten kun valtion kassa on tyhjä.

    Äänestä

Käys Itä-Helsingin Kelojen ikkunoiden takana kurkkaamassa, joita ei ole vielä lakkautettu. Kurkkaamassa, mikä väri sieltä ulos loistaa.

Äänestä

Vähän jatkoanalyysia, tai oikeastaan pari huomiota / kysymystä: oletteko huomanneet että uutisoinnissa Kiurun ns, "pahoinpitelijä" on nimetty "vantaalaiseksi" mutta termiä "kantasuomalainen" ei ole taidettu käyttää kertaakaan? Vantaan asukkaista pitkälti yli 20% on muuten ulkomaalaistaustaisia. Olisikin vallan ironista jos syyllinen olisi sekakäyttäjä mamu, vai mitä?!

Toiseksi, onko Kiurusta julkaistu mitään kuvaa ns. pahoinpitelyn jälkeen? Onko kasvoissa mitään jälkiä, mustelmia?

Äänestä
  • Kuin voi noin oletettavat jääneet nyrkinjäljet kiinnostaa?

    Äänestä

  • Anonyymi00058 kirjoitti:

    Kuin voi noin oletettavat jääneet nyrkinjäljet kiinnostaa?

    Niin siis lähinnä siltä kantilta että onko niitä vai eikö? Keskustan Juha Sipilän "raaka" pahoinpitely yhä tuoreessa muistissa. Faktat ja niitä tukevat todisteet ovat mielestäni tärkeitä näissä jutuissa joissa mopo niin helposti karkaa käsistä ja tarina muuttuu.

    Äänestä

  • Anonyymi00058 kirjoitti:

    Kuin voi noin oletettavat jääneet nyrkinjäljet kiinnostaa?

    No, jos on itse nyrkkisankari ja haluaa nähdä kätettensä jäljet, jälkikäteen, mitenpaljon niistä aiheuttamistaan ruhjeista saattaa saada tuomiota?

    Äänestä

  • Ei siellä naamassa ainakaan mitään huonommaksi mennyt, jos nyt siis edes tavoitti naamaa...

    Äänestä

Hyvä esimerkki siitä kuinka arveluttavaa on kaikille kuljeskella väärissä paikoissa väärään aikaan. Pitäisköhän asialle tehdä nyt jotain ?

Äänestä
  • Aivan. Jos halutaan asian positiivinen puoli nähdä niin ehkä tämän jälkeen Kaisaniemen puisto siivotaan tämän jälkeen ja sitä aletaan vartioida huolellisesti niin että siitä tulisi taas turvallisempi alue? Tuli myös todistettua että halutessaan Suomen poliisi pystyisi ratkomaan ihan tavallisetkin pahoinpitelyt jos sille vain annettaisiin tarpeeksi resursseja ja motivaatiota.

    Äänestä

  • Kyllä pitäisi!
    Ihmisten syrjättämisen ja ulkopuolelle heittämisen on loputtava. Kaikista on pidettävä huolta. Apua tarvitse on autettava.

    Äänestä

  • Anonyymi00085 kirjoitti:

    Kyllä pitäisi!
    Ihmisten syrjättämisen ja ulkopuolelle heittämisen on loputtava. Kaikista on pidettävä huolta. Apua tarvitse on autettava.

    Ja itsehän ei tarvinnut tehdä mitään ??? Näinhän se sossu haluaa asioiden menevän...

    Äänestä

Onko se sinusta jotenkin ihmeellisiä että ensimmäinen ajatus on ihan vaan se että tapaus riippuu poliittisita asioista , sillä jos kateselee hieman historiaa niin moni rikos on tehty juuri poliittista syistä . Ruotsissa onnistuttiin ottamaan hengiltä Anna Lind vaikka hän oli vaan ostoksilla , Olof Palme kävelee kotiin elokuvista ja tönittiin ammutaan , ja nyt viimeksi oli murha toisen ihmisen kohtalo vaikka alunperin oli ajateltu murhata politiikko. Niin että jos hän ei olisi ollut politiikko niin asi olisi ainoastaan ollut vaan tapahtumissa lehdissä . Joten silloin kun käydään politiikon kimppuun on aina ensimmäinen ajatus että se on joku joka ei pidä sen poliitikon aatteista. Tässäkin tapauksessa tietää ainoastaan lyöjä mikä motiivi hänellä oli, ja tietää senkin että tuomio on kovempi jos sen kohdistaa poliittiseen vihaamaansa henkilöön . Joten anna olla selittelemästä asioita , koska et ole niistä perillä. Tälläisessä asiassa si ole ketään voittajia ainoastaan häviäjiä . Mitä tulee Halla- Ahon. Motiiveihin niin hän tietää ainoastaan itse miten ajattelee sinä et ole kelvollinen tulkitsemaan koska et ole ajatusten lukija

Äänestä
  • No kun kyse oli Kaisaniemen puistosta niin ensimmäisenä ei todellaakn tule mieleen poliittinen motiivi ja sekopäinen narkkari, usein vielä ulkomaalaistaustainen. En tiedä tunnetko Helsikiä kovin hyvin, mutta Kaisaniemi on pahimmillaan sellainen "pelon maantiede"paikka tai suoranainen "no go zone". Varsinkin naisille.

    Mutta niinkuin todettu ehkä vasemmistonaiset ja viranomaiset alkavat vihdoin kiinnittämään huomiota paikan epämääräiseen luonteeseen ja sen turvallisuutta aidosti parannetaan?

    Äänestä

  • Anonyymi00068 kirjoitti:

    No kun kyse oli Kaisaniemen puistosta niin ensimmäisenä ei todellaakn tule mieleen poliittinen motiivi ja sekopäinen narkkari, usein vielä ulkomaalaistaustainen. En tiedä tunnetko Helsikiä kovin hyvin, mutta Kaisaniemi on pahimmillaan sellainen "pelon maantiede"paikka tai suoranainen "no go zone". Varsinkin naisille.

    Mutta niinkuin todettu ehkä vasemmistonaiset ja viranomaiset alkavat vihdoin kiinnittämään huomiota paikan epämääräiseen luonteeseen ja sen turvallisuutta aidosti parannetaan?

    *mieleen poliittinen motiivi, vaan sekopäinen narkkari! piti kirjoittaman.

    Äänestä

Haiskahtaa omituiselta koko juttu...

Äänestä

Se on totta, että useat poliitikot tuomitsivat, -niin oikealta kuin vasemmaltakin tämän väkivallanteon. Osa meni vähän liian pitkälle oletuksissaan.
Voidaan kysyä miksi menivät liian pitkälle? Koska Suomi on voimakkaasti jakautunut yhteisteiskunta ja oikeistosta nimenomaan Persut ihan ministereitä myöten ruokkivat tätä voimistuvaa petoa.
Mitä me sitten teemme kun peto pääsee todella irti, kuka sen pysäyttää?
Jos ja kun kuvittelemme olevamme kovia poikia, jotka vetävät kaikenlaisia vihervassareita turpiin, niin se on itsensä yliarvioimista ja suorastaan hölmöä teiniuhoa.
Tehkää mieluummin parempaa, hallituskausien yli kestävää politiikkaa. Ainostaan tutkittuun tietoon perustuvia päätöksiä. Toivoisin, että neuvotteluyhteiskunta palautetaan, nyt kun se vielä on mahdollista.

Äänestä

Ilmeisesti Kiurua kuitenkin joku koski. Sipiläänhään ei edes koskettu. Helposti joutuvat nämä kyllä sairaalaan ja pitkille sairauslomille. Kiljunenkin kai loppuvuoden poissa.

Äänestä
  • Kilju tutkii ja pesee suutaan saippualla.

    Äänestä

SDPn Kiljuset ja Kiurukat hääräävät joka puolella. Huomenna on jännä nähdä Kiurun naamavärkki. Veikkaan, että ei ole mitään näkyvää. Tämä oli luultavimmin SDPn vastahyökkäys, kun Kiuru on pöljä sotepuheenjohtaja. Kyllä tekee mieli nauraa. Seuraavaksi on sit Tuppuraisen ja natsikäsi Lindtmanin vuoro töpeksiä. Voi näitä SOSIALISTEJA.

Äänestä

Lynkkaaminen, maalitus ja nimittely alkaa välittömästi ja ehdoitta. Aivan sama mikä asia kunhan päästään vaahtoamaan.
Vittu näillä vassarivajakeilla ole oikeasti ketään kotona!
Kansakunnan visvaa koko porukka. Eivät osaa edes hävetä!

Äänestä

Eduskunnan puheenmiehen rooliinkiin kuuluu olla puolueeton ja ei lähteä kaikenlaisiiin hapatuksiin mukaan.

Äänestä

Mikä lie tumpelo sielä vielä tätänykyä.

Äänestä

Veditkö tumppuun ?

Äänestä

Suomessa esim sairaanhoitajia lyödään, raavitaan, uhkaillaan yms eikä kukaan korvaansa lotkauta vaikka on tehty viralliset ilmoitukset.
Ministeriä huitastaan hieman ohimennen niin koko maan poliisivoimat on hälytetty,
Laki ei sittenkään taida olla ihan sama kaikille.....Ja häpeä Kiuru jäät vielä tekosairaslomalle tuon takia etkä sanallakaan huomio en ihmisiä vaikka taattu on tiedossasi nämäkin.
Ihme rääpäleitä tämän maan johdossa, kuka milloinkin-ja mistäkin turhasta saikuttaa kuten viimeisiä myös kiljunen reppana...oksettavan tekopyhää

Äänestä
  • Kiljulla ja Kiurulla on molemmilla ne suuviat.

    Äänestä

Hukkaan meni sekin satsaus.

Äänestä

Pelaatko mielessäsi jonkinlaista peliä? Käy kirjastossa välillä... lainaa vaikkaisac asimovin säätiö trilogia

Äänestä

Niin raju tuo sukupuolitauti on ja useita yhtä aikaa päällä
Huh huh! Pernilla Böckermanin hurja päivä: "Itku tuli"...

Äänestä

Kiljunen ja Kiuru ovat outoja tyyppejä, joiden suuvärkeissä on paljon moitittavaa. He puhuvat aivan liikaa ja aivan mitä sattuu sylki suuhun tuomaan. Ja sit heti HENKISELLE SAIRAUSLOMALLE, kun ensin itse on aiheutettu koko paska. Mahtavia esimerkkejä koko kansalle siitä, kuinka täällä Suomessa eletään. Menkää Kiljunen ja Kiuru itseenne ja PEILIN eteen. Olisikohan jotakin korjattavaa siinä omassa käytöksessä?!

Äänestä
  • Ei tuollaiset narsistiset psykopaatit (sosialistit) pysty itsereflektioon.

    Äänestä

Hallitus irvistelemään peilin eteen nyt kun ovat saaneet tahtonsa läpi ja asettaneet eriarvoiseen asemaan kansalaiset asuinpaikan mukaan lopettamalla useilla paikkakunnilla tärkeän yö-päivystyksen kokonaan.

Äänestä
  • : lisään äskeiseeni ja kiitos tästä naishallituksen
    Marin metsästi Uuttavirtaa,muttei edes sähkö halvnnuy

    Marinin rumat irvistkyset, eivät siis ghuoneet mitään hyvää

    Ja AnrriLindtman natsikuvissaan....SSDP on pelle ja kissankiusaaaja

    en enää äämestä kästaan

    Äänestä

Vasurit jauhaa edelleenkin Halla-ahosta tossa trendaavissa olevassa jutussa.

Äänestä

Tuomitsen, kun muotia on, Vantaan Hämeenkylän väkivallan teon, jossa kaupassa puukotettiin sivullista henkilöä. Tuomitsevatko demarit?

Äänestä

Persut tässä Kiurun tapauksessa taisivat eniten mekastaa. Varautuivat jo siihen, että teon tekijä voi olla persu. Kummallista, että en huomannut demareiden asiasta juuri puhuneen, muuten kuin oivat huolissaan poliitikkojen turvallisuudesta.

Mietin tässä vähän, miten moni persu on vuosien varrella erotettu eduskuntaryhmästä erilaisten töppäilyjen takia...

Äänestä

Vähä-älysten tekosia näyttää olleen. Melkein kaikki tuomitsee sen.

Äänestä
  • Tarkoitat tuota vasemmiston toimintaa tässä tapauksessa.

    Äänestä

Natsikäsi Lindtman. Kyllä demareilla on paljon luurankoja kaapeissaan. Eivät ole persuja parempia.

Äänestä

Sosialisti valehtelee ja vääristelee.

Äänestä

– Mikäli Krista Kiuru --- aikoo jatkaa tällaista jarruttamista ja eduskunnan toiminnan haittaamista, ja mikäli demarijohto ei aio asialle mitään tehdä, niin tarvittaessa Krista Kiuru on vaihdettavissa toiseen henkilöön valiokunnan johdossa, (il.fi)

Zysse tylyttää jo! Ei vähääkään inhimillistä myötätuntoa pahoinpitelyn uhrille. Kovat kokoomuslaiset arvot, ja rystyset.

Äänestä
  • Kristan toimintatavat valiokunnassa eivät ole oikeat.
    Zyskowicz kyllä pahoitteli kovasti sitä, että Kiurua lyötiin. Joten ei kannata sekoittaa keskenään noita kahta asiaa.

    Äänestä

Eihän demarit tai muukaan vasemmisto puhunut sellaisesta mitään, mutta persujen puolella taidettiin kyllä ajatella sellaista. Siksihän Halla-ahollakaan "ei ollut eväita" ottaa kantaa asiaan. MItä siihen demarien häviöön tulee, niin millaiset ovatkaan kannatuslukemat tällä hetkellä? Taitaa olla kymmenen %;tin eroa. Ja kasvaa vaan.

Äänestä
  • Seli seli. Täällä on pari päivää vanhoja viestejä joissa tekijä leimattu suoraan perussuomalaiseksi ja teon olleen suunniteltu. Nyt teillä on selitykset kun väitteenne osoittautuikin valheeksi.

    Äänestä

  • Vai eivät? Todisteet kuule puhuvat aivan toista.

    Äänestä

Miten niin hävisi, onko ollut jokin kilpailu meneillään. Aika sekoilemasta kun on oikein häviäjät ja voittajat tapeetilla. Silloin ollaan hyvin kaukana itse asiasta .
Näinhän se teikäläisillä

Äänestä
  • Siinä vassaripösilö luulee kilpailun olleen kyseessä 🤡 Tajuatko tampio että teidän maalituskampanjointi hallituksen kaatamiseksi kusi jälleen. Kuten kaikki muutkin enne sitä. Vihervasemmisto ja sosialistit ovat häviäjiä ihan sama mitä teet 👎

    Äänestä

Eduskunnan puhemiehen pitäisi aina pitää edustajien puolta, mutta ei Halla Aholla riitä empatia.
Eikä ole ammattitaitoa hoitaa tehtäväänsä

Äänestä

Näytetäänhän tuosta geissistä jaksettavan jauhaa vieläkin. Ilmeisesti joillekkin persuille. Henki ja elämä.

Äänestä
  • Mikä on "geissi", lol?

    Äänestä

Kiuru oli letti aivan sekaisin eduskunnassa.

Äänestä
  • Se oli jäljettömyyden peittely-yritystä.

    Äänestä

  • Tuli viimeisenä saliin.

    Äänestä

  • Se lienee ollut joku tukkapöllyperformanssi?

    Äänestä

  • Anonyymi00147 kirjoitti:

    Se oli jäljettömyyden peittely-yritystä.

    Höpöhöpö.

    Äänestä

Demarit munasi kun aloittivat öyhötyksen liian aikaisesti.

Äänestä

Vihervassarius on mielenterveyden häiriö, joka saa sairastuneen pyrkimään itsensä ja muiden vahingoittamiseen poliitiikan avulla.

Äänestä

Vasemmistolle on tärkeintä valhe. Ensin keksitään joku valheellinen narratiivi, ja kun se osoittautuu valheeksi niin syytetään muita. Näin se aina menee, johtuu historiasta.

Vasemmistolaiset halusivat aikanaan liittää Suomen osaksi "Suurta ja Mahtavaa Neuvostoliittoa". Kun tämä aikomus sitten Marsakkka Carl Gustaf Emil Mannerheimin johdolla torpattiin, niin siitä tuli vasemmistolle ikuinen trauma.

Äänestä

Ei Kiuru mitään ollut saanut naamaansa. Tää keissi on SDPn keksintö. En usko hetkeäkään, että Kiurua olisi lyöty. Korkeintaan jokin hipaisu. Luultavasti ei sitäkään. Heh. Taitaa Kiuru ottaa henkistä sairauslomaa kuten Pikkukilju.

Äänestä
  • Kilju vetäytyi saikulle tutkimaan ja pesemään suutansa saippualla.

    Äänestä

Ei näistä räksytksistä tarvitse välittää. Trollitehdas valjastettu nostamaan suosta puoluetta, joka menossa lippu liehuen johtajansa kanssa tappioon. Läksiäislahjaksi voidaan antaa Fiskarsin muumisakset.

Äänestä

Demarit johtaa puolue kannatuksessa.
OrpoPurran oikeisto hallitus on pohjalukemissa.
Tää hyvältä näyttää, tiedät sen itsekin.
Keväällä on vaalit.
Purraorpot saa laskea alamäkeä leikkuulaudalla

Äänestä
  • Luulet että ihmiset kaipaavat lisää velkaa, lisää väkivaltaa ja lisää raiskauksia?

    Äänestä

Demareita kannattaa ainoastaan oppositioasema.

Äänestä

Vasemmistolaiset sotkee joka asiaan persut.

Äänestä

Demarit hävisi? Sehän on persun toiveajattelua. Uusin kannatusmittaus: demarit, 24% , persut 15%. Siinä välissä on kokoomuskin n.19% . Nämähän ovat HS:n kannausmittauksen tuloksia, ja sekin kuuluu persukäsityksen mukaan epäluotettavaan uutiskanavaan kuten Ylekin. JOnka kannatusmittaukset noudattelevat kuitenkin samaa latua. Mutta mistä löytyisi semmoinen kanava, siis tämän sivuston lisäksi, joka ymmärtäisi persujen eriomaisuuden?

Äänestä
  • Kun demarit ovat seuraavassa hallituksessa, niin he peruvat kaikki leikkaukset ja yöpäivystykset palautetaan. Näin uskon heidän tekevän, koska ovat pitäneet noita asioita kovasti esillä.
    Olisiko parempi kaataa jo nyt tämä hallitus, niin pääsisivät heti toimeen?
    🌹🌹🌹🌹🌹🌹🌹🌹

    Äänestä

  • Persut persut öyh ööyyhh.

    Äänestä

  • Anonyymi00177 kirjoitti:

    Kun demarit ovat seuraavassa hallituksessa, niin he peruvat kaikki leikkaukset ja yöpäivystykset palautetaan. Näin uskon heidän tekevän, koska ovat pitäneet noita asioita kovasti esillä.
    Olisiko parempi kaataa jo nyt tämä hallitus, niin pääsisivät heti toimeen?
    🌹🌹🌹🌹🌹🌹🌹🌹

    Niin kaikki leikkaukset peruvat ja ottavat lisää velkaa niiden maksamiseksi. Heti toimeen, rahaa riittää, lol

    Äänestä

Kerropa sinä sosialisti mistä ne rahat otetaan siihen, että niitä voidaan taas alkaa jakaa, aivan kuten Sanna Marinin aikana. Uskonpa vain, että SDPn paluu tulee olemaan teille demareille hirveä pettymys, koska ette osaa laskea. RAHAT on nimittäin loppu valtion kassassa. Ei näitä leikkauksia tahallaan tehdä. Sanna Marinin SDP rahahimmelit pitää purkaa.

Äänestä
  • Listtamattomien osakeyhtiöiden verotuksesta. Holding yhtiöiten vero kusetuksesta.Ulkomaisten kaivosyhtiöiden verotuksesta yms. Kyllä näitä kohteita riittää jos halutaan puuttua laillistettuun veronkiertoon.

    Äänestä

  • Anonyymi00183 kirjoitti:

    Listtamattomien osakeyhtiöiden verotuksesta. Holding yhtiöiten vero kusetuksesta.Ulkomaisten kaivosyhtiöiden verotuksesta yms. Kyllä näitä kohteita riittää jos halutaan puuttua laillistettuun veronkiertoon.

    Vasemmisto mielellään ohjaa yrityksetkin pois maasta.

    Äänestä

  • Anonyymi00197 kirjoitti:

    Vasemmisto mielellään ohjaa yrityksetkin pois maasta.

    Kaikilla tulee olla tasapuolisesti yhtä kurjaa kuten kommunismissa on tapana. Ei työtä tekemätön vassari tajua yrittämisestä saati siitä mitään että jokainen elättää itsensä työllään. Työssäkäyvien ja yrittäjien työstä näidenkin ituhippien elämä kustannetaan, toistaiseksi.

    Äänestä

Ottiko Kiuru henkistä baamavärkkisairauslomaa??

Äänestä

Halla-aho on Puutinin pahimmpia kätyreitä Suomessa niin kuin monet perussuomalaiset politikot. Varmaan Jussi on fiksu mutta tuo jatkuva sekasorron ja tavallisten ihmisten aseman heikentäminen on juuri sitä mitä Kremlissä halutaan nähdä. Kansaa pitää yhtenäistää eikä ajaa kahteen leiriin. Kyllä ne tyhmimmät löytyy persuista niin kansasta kuin eduskunnasta.

Äänestä
  • Ja vasemmistossa on niin erityinen, ylimaallinen, suorastaan uskonnollinen (itämainen) kyky tietää kaikki, mitä toiset ajattelevat . Ennen kuin arviolta toisenmielinen ennättää edes muodostaa mielipiteen asiasta, tutkien mielessään, ei tutkien, niin vasemmistolainen osaa jo kertoa, mitä tämä oikeasti ajattelee ja "öyhöttää" omilleen. Kunpa me kaikki olisimme vassareita, ei olisi huolen häivää, ei tarvitsisi ajatella, kunhan kiivain mielin papattaa päiväuniaan ja mitä sylki suuhun tuo. Hitsarit maksaa ja lyövät rukkasia tiskiin.

    Äänestä

  • Anonyymi00205 kirjoitti:

    Ja vasemmistossa on niin erityinen, ylimaallinen, suorastaan uskonnollinen (itämainen) kyky tietää kaikki, mitä toiset ajattelevat . Ennen kuin arviolta toisenmielinen ennättää edes muodostaa mielipiteen asiasta, tutkien mielessään, ei tutkien, niin vasemmistolainen osaa jo kertoa, mitä tämä oikeasti ajattelee ja "öyhöttää" omilleen. Kunpa me kaikki olisimme vassareita, ei olisi huolen häivää, ei tarvitsisi ajatella, kunhan kiivain mielin papattaa päiväuniaan ja mitä sylki suuhun tuo. Hitsarit maksaa ja lyövät rukkasia tiskiin.

    Siis: "ei hutkien". (Vassari jo pääsi muokkaamaan ..?).

    Äänestä

  • Lue Tiitisen lista.

    Äänestä

Vasemmistohan se haluaa pitää rajan auki Venäjälle. Ei Halla-ahon porukka. Jotain rajaa tähän disinformaatioon.

Äänestä

Jos kok ja persut katosisivat eduskunnasta, jäljelle
jäisi itäblokin maa Suomi. Onneksi on oikeisto, joka pitää Suomen länsimaana.

Äänestä

Persukannatus laski jälleen hesarin gallupissa. Mahtaa persuja harmittaa!

Äänestä
  • Teillä vassareilla on nyt sitten varmaan onnenpäivät....?🤣🤣🤣

    Äänestä

Gallupissa huomaa vassareiden disinformaation läpimenosta ehkä ensisijaisesti nuorempiin naisiin niinkuin meillä neuvostoliitossa

Äänestä
  • Teillä neuvostoliitossa?!?

    No, mutta jokatapauksessa; kirjoittihan myös Orwell kirjassaan 1984, että nuoret naiset on kaikista kiihkomielisempiä "isoveljen" tukijoita.

    Huom! Ei saa yleistää että kaikki nuoret naiset, koska itsekin olen sellainen, mutta olen oikeistolainen.

    Uskon, että nuoret naiset ovat alttiita ideologioille, koska he eivät selviä yhteiskunnassa ilman toisten tukea. Minäkin tarvitsen kelan ja mieheni. Harva entisistä naispuolisista luokkakavereistanikaan on luonut uraa. Nuoruuden kokemattomuus on heikentävä tekijä.

    Lisäksi miesten luoma yhteiskunta on naiselle raju, koska biologiamme on erilainen niin fyysisesti kuin henkisestikin. En sano huonompi, sanon vain erilainen. Feministi olisi paljon naisystävällisempi, jos suostuisi myöntämään eromme.

    Äänestä

Kiurun pesä pitäisi rauhoittaa.

Äänestä

Kiuru äkkiä PESÄLIVEen joulun ajaksi. Voitaisiin suojella sitä kuvan voimalla. Heh.

Äänestä

Odotan hetkeä, jolloin vassarit taas vallassa, ja hoitamassa Suomen taloutta. Heh. Ei hyvä hytky, koska joutuvat jakamaan tyhjästä kassasta, ellei talouskasvua saada aikaan.

Äänestä

Joo. Suomen verotus ei innosta tekemään työtä. Ehdotan, että Suomi poistaa progression ja säätää kaikille tasaveron 20%. Tämä motivoisi työtekoon.

Äänestä

Ei missään nimessä tehdä niin.

Äänestä

Folkhälsan on samaa terrori järjetöä kuin hamas.rahaakin tulee terroristeilta yms.venäjän veri rahaa.. puuttinismi ja islamisaatio järjestö,, lucia pommittaja

Äänestä

Kiuru ajaa maahanmuuttoa erityisesti arabimaista.

Äänestä

Älykkäiden pitäisi olla yksityisissä yrityksissä tekemässä tuottavaa työtä.

Äänestä

Vasemmistoa ei kiinnosta faktat, vaan ideologia. Näin on aina ollut ja näin tulee olemaan. Pätee joka asian suhteen.

Äänestä

Kiuru pitkitti puheita sote-valiokunnassa ettei asia etenisi ja syyttää vastapuolta kumileimasimeksi koska se ei lähtenyt mukaan hänen puhumiskilpailuunsa jolloin puhuminen kestää loputtomasti.

"Sosiaali- ja terveysvaliokunnan jäsen Päivi Räsänen (kd) kertoi, että Kiurulla on ”oma persoonallinen neuvottelutyylinsä, jossa vastustajaa väsytetään”.

"Kiurun tunteva oppositiolähde painotti, ettei Kiurun leikkiin pitäisi lähteä.
– Et saa lähteä jallitukseen mukaan. Se upottaa sut suohon ja sitä kautta ajaa tavoitteitaan eteenpäin. Kyllä hänkin lopettaa, jos tajuaa, että asiasta ei ole hänelle hyötyä."

Kiurun jankutukseen ei lähdetä mukaan.

Äänestä

Vasureiden touhut lässähtää jatkuvasti.

Äänestä

Kuka sitä löi?

Äänestä

Ketjusta on poistettu 12 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

Tapauksen tultua julki alkoi demarit ja muu vasemmisto selittään, että tämä oli poliittista väkivaltaa, siis ennen kuin poliisit oli edes saanut tekijää kiinni ja kuulustellut häntä.

Siinä oli ensimmäinen munaus.

Toinen selvä munaus oli alkaa syyttämään tätä Halla-ahoa, että kun hän ei heti kättelyssä suoraan tuominnut hyökkäystä poliittiseksi terrorismiksi.

Kun sitten kävi ilmi, että tekijä ei edes tunnistanut Kiurua ja on joku moniongelmainen tyyppi, eli tapahtuma ei ollut poliittinen, niin koko homma lässähti ja Halla-aho kiistatta veti pidemmän korren - hän ei hötkyillyt.

Ja tällä sivullakin vasemmistolaisten suurin ongelma ei näyttänyt olevan se, että Kiurua läiskäistiin, vaan se kun Halla-aho ei heti selväsanaisesti tuominnut tekoa. Tämäkin osaltaan kertoo kuinka tyhmää sakkia vasemmistossa on, eli asia viedään Kiurusta aasinsillan kautta Halla-ahoon.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu