Björn Wahlroos oli Koiviston konklaavin takapiru

"Koivisto kertoo "konklaavia" edeltäneestä maaliskuun talouskeskustelusta muistelmissaan _Kaksi kautta I, Muistikuvia ja merkintöjä _1982-1994. SYP:n pankinjohtaja Björn Wahlroos oli ilmaissut tilaisuudessa vakavan huolensa pankkien tilasta. Wahlroos oli sanonut muun muassa, että "en tiedä ymmärretäänkö oikein, miten vakava on koko rahoitusjärjestelmämme kriisi, joka suurella todennäköisyydellä on edessämme"."

https://yle.fi/a/3-6807049
13145
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

Niinpä tietysti

Äänestä

Saattaapi olla salaliittoteoriaa nämä konklaavit.

1Äänestä

Miksi Koivisto hylkäsi vasemmistolaisen talouspolitiikan kulmakiven, TÄYTYY OTTAA, SIELTÄ MISTÄ SAA!

Ja siirtyi KOPin Voutilaisen kannalle.

Äänestä
  • Koska Koivisto oli ensisijaisesti pankki- ja talousmies, vasta toissijaisesti oikeistodemari. Erityisen vasemmistolainen hän ei ollut.

    Äänestä

  • Anonyymi00005 kirjoitti:

    Koska Koivisto oli ensisijaisesti pankki- ja talousmies, vasta toissijaisesti oikeistodemari. Erityisen vasemmistolainen hän ei ollut.

    Siltä vaikuttaa, talouspolitiikkaa oli hänen toimivaltansa ulkopuolella. Vuonna 2000, valtiovarainministeriön mukaan veronmaksajien lopullinen tappio pankkikriisistä oli arviolta noin 50,2 miljardia markkaa eli noin kahdeksan miljardia euroa.

    Mistä sitten oli ottaa, velkarahoitus ja devalvointi kuitenkin ratkaisvat kriisin.

    TAAS ÄÄNESTÄJÄT OLIVAT PIETEETILLÄ PAAPONEET VÄÄRÄSSÄOLIJOITA. Koivisto halusi näyttää ulkomaiden silmissä finanssinerolta.

    Äänestä

  • Anonyymi00007 kirjoitti:

    Näitä keinoja muuten Viinanen ja Aho vastustivat eli olivat sysäämässä maata syvälle kurjuuden alhoon.

    Äänestä

  • Anonyymi00008 kirjoitti:

    Näitä keinoja muuten Viinanen ja Aho vastustivat eli olivat sysäämässä maata syvälle kurjuuden alhoon.

    Koivisto, Aho ja Viinanen saivat aikaan sen että pankkikriisi kaadettiin tavallisten ihmisten niskaan. Pankit pelastettiin velallisia ei. Pankkien pelastamiseen käytetyt rahat leikattiin hyvinvointipalveluista ja se meno jatkuu yhä.

    Äänestä

  • Anonyymi00009 kirjoitti:

    Esko Aho esiintyy nyt "viisaanaa vanhana miehenä", joka neuvoo tekemään isoja leikkauksia kaikkialta. Ahon neuvoihin en luottaisi missään asiassa.

    Äänestä

  • Anonyymi00009 kirjoitti:

    Koivisto, Aho ja Viinanen saivat aikaan sen että pankkikriisi kaadettiin tavallisten ihmisten niskaan. Pankit pelastettiin velallisia ei. Pankkien pelastamiseen käytetyt rahat leikattiin hyvinvointipalveluista ja se meno jatkuu yhä.

    Devalvaatio = markan pakkokellutus oli ainut , joka pelasti Suomen totaaliselta romahdukselta. Korot alkoivat lopulta tippua.

    Nekään , jotka eivät tajua, miten raskas haitta €URO- valuutta on Suomelle, myöntänevät tuon todeksi vaikka perimmältään siinä on kyse samasta.

    Äänestä

  • Anonyymi00011 kirjoitti:

    Koska muut maat kelluttivat valuuttojaan, Suomen olisi pitänyt varhain liittyä devalvoijien joukkoon. Lopputulos oli täysin sama.

    Sailas arvioi pian kellutuspäätöksen jälkeen, että valtio tarvitsee vuonna 1993 bruttomääräisesti – entisten velkojen korot ja kuoletukset mukaan lukien – 100 miljardia markkaa uutta velkaa. Velkansa valtio hankki valtaosin ulkomailta.

    Äänestä

"Ainakin näillä palstoilla konklaavista puhujat ovat käytännössä aina olleet salaliittouskovaisia."

Heh, Repeltä taas perusdemarina "virallinen puolustus" Koiviston tuhoisalle rahapoliiikalle.

Pieni vinkki: Kuka julisti radiossa Säästöpankkien teurastusoperaation alkaneeksi...?

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

"Koivisto kertoo "konklaavia" edeltäneestä maaliskuun talouskeskustelusta muistelmissaan _Kaksi kautta I, Muistikuvia ja merkintöjä _1982-1994. SYP:n pankinjohtaja Björn Wahlroos oli ilmaissut tilaisuudessa vakavan huolensa pankkien tilasta. Wahlroos oli sanonut muun muassa, että "en tiedä ymmärretäänkö oikein, miten vakava on koko rahoitusjärjestelmämme kriisi, joka suurella todennäköisyydellä on edessämme"."

https://yle.fi/a/3-6807049

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu