🎩🎩🎩🎩🐜🐜🎩🚜☎️🕸️📞📞🎩👺👺👺😊😂😂
Eva: Suomalaisten verotus ensi vuonna kireintä ainakin 10 vuoteen
Palkansaajan verotus nousee aikaisempaa korkeammaksi, kun ansiotuloverojen lisäksi otetaan huomioon myös kulutusverot kuten arvonlisävero.
STT
6:17
Kuuntele juttu 1:07
Keskituloinen palkansaaja maksaa veroja ensi vuonna enemmän kuin kertaakaan viimeisen kymmenen vuoden aikana. Asia selviää Elinkeinoelämän valtuuskunnan Evan verokoneen laskelmista.
Palkansaajan verotus nousee aikaisempaa korkeammaksi, kun ansiotuloverojen lisäksi otetaan huomioon myös kulutusverot kuten arvonlisävero.
Evan esimerkkilaskelmassa keskituloinen henkilö tienaa palkkatuloja bruttona 3 746 euroa kuukaudessa keskimääräisellä suomalaisella kuntaverolla ja kuluttaa kaikki tulonsa keskimääräisen kulutuskorin mukaisesti. Veroprosentiksi muodostuu tällöin 43,7 prosenttia.
Keskimääräisen palkansaajan verotus kiristyy muun muassa hallituksen viime kehysriihessä päättämien kulutusverojen kiristysten takia, joista osa tuli voimaan jo syksyllä 2024.
Eva: Suomalaisten verotus ensi vuonna kireintä ainakin 10 vuoteen Palkansaajan verotus nousee aikais
Anonyymi-ap
5
53
Vastaukset
- Anonyymi
Joku orpomväitti että kevenee
Ainii rikkaiden kevenee - Anonyymi
Ei mikään ihme,kun Marin lahjoitti suomalaisten rahat ulkomaille. 7,2 MILJARDIA. Hyvinvointi yhteiskuntaan ei ole paluuta,kun kansan valitsemat päättäjät lahjoittavat rahat ulkomaille.Ei tarvitsisi nyt leikata,jos olisi ollut Suomen etu ykkösenä.
- Anonyymi
Aamun laskuhumalassa ei pitäisi......
- Anonyymi
Mistä ne miljardiavustukset ja mamutukset muualta maksetaan kuin verovaroilla.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik123650MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."
Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar711928Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun5421588Kirjoita yhdellä sanalla
Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin811214Olet hyvin erilainen
Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja651035Yksi syy nainen miksi sinusta pidän
on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s33978Hyödyt Suomelle???
Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt214888Hyvää Joulua mies!
Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o60853- 171844
Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!
Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill3778