Suomesta Yhdysvaltojen osavaltioksi

Anonyymi-ap

Maailma tullaan tulevaisuudessa jakamaan voittajiin ja håviäjiin. Voittajiin kuulumiseksi tulisi tehdä jotain...

Näitä "osavaltioheittoja", kun on nyt jo muutaman kerran kuultu, niin voisiko joku asian hallitseva tehdä kansalaisaloitteen Suomen osalta lliittymisestä Yhdysvaltoihin osavaltiona ja avaamaan keskustelun jatkosta....EU on jo nähty eikä sillä ole enää mitään saavutettavissa, menetettävää kyllä....kaikki asiat eivät ole Yhdysvalloissakaan parhain päin, mutta katse pidemmälle tulevaisuuteen.

Mukaan joukkoon sopisivat ensimmäisessä vaiheessa hyvin Pohjoismaat, Britannia, Kanada ja toisessa vaiheessa entisiä EU-maita tahtotilan mukaan....tällä kokoonpanolla voitaisiin uudestaan luoda perusta todelliselle Pohjois-Atlantin liitolle ja supervaltiolle, jolla on todellista vaikutusvaltaa myös maailmanlaajuisesti.

EU:ssa Ranska ja etenkin Saksa ovat vahvoja vain pienempien jäsenmaiden joukossa niiden rikkauksia hyväksikäyttäessään (oli kyse sitten varakkuudesta, halvasta työvoimasta jne). Tällöin luonnollisesti myös näiden maiden asema määriteltäisiin uudestaan., tulisivat sitten mukaan tai eivät...todellisuudessa nämä maat eivät kykene eivätkä tee yhtään mitään ei sen paremmin EU:n kuin yksittäisten jäsenmaiden hyväksi.

Dollari valuutaksi ja samalla päästäisiin taloudellisesti myös uuden alueen sisämarkkinoille. Englanti viralliseksi toiseksi kieleksi Ruotsin sijaan.

Katse tulevaisuuteen ja Suomi turvattuna jatkossakin......

13

848

    Vastaukset 13

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Kalifornia palaa. Eikö länsimaiden palokunnat auta Los Anglesia?

    • Anonyymi

      hyi helvetti, yhdysvaltojen imperiumi hajoamassa jos yhtään seuraat uutisia länsimaiden ulkopuolelta. mikään järkevä maa ei haluasi alentaa tasoaan liittymällä yhdysvaltoihin. Tietenkin suomi viisaana poikana liittyi natoon joka oli vihre. Pupu pöksyssä suomalaiset ja kohta trump ja putin solmivat suomen kohtalon, englanti toisena kielenä ainoa hyvä idea ruotsilla ei tee mitään

    • Anonyymi

      Aina on maailmassa ollut voittajia ja häviäjiä. Näin tulee olemaan niin kauan, kun valtaa pitävillä raha, ahneus ja oman edun tavoittelu ovat tärkeitä seikkoja.

      • Anonyymi

        Näinhän se menee…..niin suurien linjojen kuin yksittäisten ihmisten osalta, joilla on jonkinlaista asemaa yhteiskunnassa….ja tämän pohjalta kun miettii maailmassa tapahtuvia asioita niin pääsääntöisesti kaikki tapahtuu intresseistä, joiden takana on joko vallan- tai rahanhimo….turha kuvitella, että tässä maailmassa kukaan tekee mitään kenellekään vain hyvää hyvyyttään…..näinkin varmaan moni vielä ajattelee!

        Ei tässä kukaan ole Ukrainaakaan huvikseen tukemassa ilman mitään intressejä….vallan ja rahanhimo tämänkin takana…. Suomen intressit maailmalla ovat EU:ssa olemattomat, ehkä vain sodan laajenemisen estäminen, mutta esim Saksa on hyötynyt ja hyötyy massiivisista investoinneistaan halvan työvoiman Itä-Euroopan maihin…..Suomi ei hyödy tästäkään, mutta eipähän tarvitse Saksan kuluttaa euroja suuremmin tähähänkään, kun on haalinut ympärilleen joukon hölmöjä, jotka aina maksavat laskut…….


    • Anonyymi

      Mehän ollaan oltu osavaltio jo kohta 100 vuotta, hokaa by.

    • Anonyymi

      Suomen tulee ehdottomasti potkia Suomesta ulos kaikki Yhdysvaltain joukot sekä agendan ajajat Suomi ei koskaan ollut yhtä paljon rähmällään Neuvostoliittoon mitä se tällä hetkellä on Yhdysvaltoihin. Kaikki tämänkaltaiset ajatukset, jossa Suomen itsenäisyyttä ja puolueettomuutta viedään osaksi Yhdysvaltoja tai länttä, huokuvat maanpetturuutta. Jokainen on vapaa muuttamaan USA:han jos siltä tuntuu, mutta USA:ta ei pidä tuoda meidän kotiin.

      • Anonyymi

        Pienestä Suomesta ei ole pitkässä juoksussa puolustamaan omaa kansallisuuttaan, mutta suomalaisuutta voi vaalia pidempään, kunnes häviää historiaan. Tärkeintä on turvata alueen taloudellinen kehitys ja muu on pelkkää kansallismielistä haihattelua.

        Aasiassa asioita on osattu ratkoa jo aiemmin...kannattaisi käydä katsomassa miten sulassa sovussa elävät niin maata kansoittavat malesialaiset, kiinalaiset, intialaiset jne....sekalaisine uskontoineen. Iso yhdistävä tekijä on yhteinen kansainvälinen kieli eli englantia opetetaan jo alakoulusta lähtien kaikille ja kaikki sitä osavaat...on toki sielläkin vielä alueita, jotka ovat kutakuinkin viidakkoa asukkaineen, mutta kaikki aikanaan......

        Kaksikielisyys on täysin turhaa kuormaa tässä maassa, jos toinen kieli ei sitten ole jonkin maailman valtakieli, jota ruotsi ei ole eikä tule koskaan olemaan.....häviää samalla tapaa aikanaan taka-alalle kuten suomikin....


      • Anonyymi

        Nato on puolustusliitto. Nato on poliittinen ja sotilaallinen liittoutuma, jossa on yhteensä 32 eurooppalaista ja pohjoisamerikkalaista jäsenmaata.

        Nato perustettiin 4. huhtikuuta 1949 Washington DC:ssä, Yhdysvalloissa allekirjoitetun Pohjois-Atlantin sopimuksen myötä, joka on Naton peruskirja ja josta järjestö on saanut nimensä. Nato perustettiin Neuvostoliiton länsimaille aiheuttaman uhan takia.


    • Anonyymi

      Suomella ei ole muuta turvattavaa kuin taloudellinen itsenäisyys ja sen jatkuvuus….unohtakaa kansanmielisyys, koska on vain ajan kysymys milloin se säilyy vain historiassa…..vaikka jenkkilä ei olekaan ehkä tervejärkisin maanosa kaikilta osin, niin siitä huolimatta osa sitä olisi parempi kuin irrallaan….

      • Anonyymi

        Puolustusliitto Natoon kuuluu itsenäisiä valtioita. Yhdysvallat on vain yksi muiden joukossa, olkoonkin, että on niistä kaikkein suurin.


    • Anonyymi

      USA on häviäjä maa, tietenkin suomalaiset laittoivat veikkauksen häviäjiin

    • Anonyymi

      Oli miten oli, mutta haukutun suomettuneisuuden aikaan Suomessa ei ollut vieraiden valtioiden joukkoja.

      • Anonyymi

        Kyllä on ollut vieraiden valtioiden joukkoja Suomessa harjoittelemassa jo monia vuosikymmeniä.


    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      108
      2227
    2. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      103
      896
    3. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      66
      843
    4. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      47
      818
    5. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      21
      786
    6. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      521
      734
    7. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      76
      650
    8. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      66
      648
    9. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

      Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
      Ikävä
      23
      590
    10. Kai sä olet

      Luovuttanut mun suhteen.
      Ikävä
      57
      561
    Aihe