Meidän on tunnustettava se tosiasia, että me olemme kaikki yhtä hukassa ja harhassa. Me emme aikoinaan olleet uskollisia Jeesuksen opetuksille, joten siteet elävään seurakuntaan katkaistiin lopullisesti. On vain iso joukko erilaisia joukkoja, jotkut ekumeenisempia, kuin toiset, mutta joilla kaikilla on omanlaisensa oppi ja opetukset.
Meillä ei ole enää edes alkuperäistä Raamattua. Nykyiset Raamatut (luit oikein, niitä on lukuisia) ovat kaikki enemmän ja vähemmän peukaloituja. Puhdasta Jumalan Sanaa ei ole missään tuntemassamme Raamatussa, eikä sitä löydy muistakaan isoista kirjoista, kuten Talmudista, Koraanista jne. Yhteys Jumalaan on siis kadotettu aika lahjakkaasti.
Mutta pitääkö meidän olla tästä huolissaan? Pitääkö meidän taistella siitä, että juuri minä, tai meidän joukkomme on oikeassa ja vain tällä tavoin pelastuu? Tai pitääkö pelätä sydämen kyllyydestä sitä, että me kaikki hukassa olevat joudumme helvettiin?
Ei. Meidän ei tarvitse pelätä. Eikä meidän tarvitse edes uskoa. Jumala on luvannut, että Jeesus sovitti meidän syntimme. Ja hän totisesti teki sen. Ja nyt olemme pelastettuja. Meidän ainut tehtävä maapallolla on vain elää sovussa. Kaikki eivät osaa, on sotia yms. Miksi? No, kun Saatana vaikuttaa voimallisena keskuudessamme.
Jumala on luvannut, että tälle paskalle maailmalle tulee kerran loppu. Meidän on vain tämän paskan elämän ajan kestettävä epätäydellisyyttä. Kerran pääsemme taivaaseen ja siellä ei vajavaisuutta ole. Siellä on täydellinen autuus! Miten pääsemme sinne? No kuoleman kautta. Jeesus on valmistanut meille tien ja meidän ei tarvitse itse enää tehdä mitään sen eteen. Kun kerran kuolemme, tulemme siirtymään iankaikkiseen autuuden satamaan taivaaseen! Sen me saamme yksin Kristuksen ansiosta! Emme minkään uskonnon, tekojen yms vuoksi, vaan vain ja ainoastaan Kristuksen ansiosta!
Kaikki uskonnolliset joukot ovat harhassa!
5
106
Vastaukset
- Anonyymi
""Emme minkään uskonnon, tekojen yms vuoksi, vaan vain ja ainoastaan Kristuksen ansiosta!""
- Anonyymi
Väärin ihminen vanhurskautetaan tekojen tähden, jos ei ole uskollinen Jeesukselle ei pelastu, varsinkin köyhien auttaminen oli apostolien sydäntä lähellä, ei Jeesus ole mikään automaatti jos ei elä hengen neuvojen mukaan ei pelastu, kukaan ei löydä itsestään sen puolen kun syntiä,mut yritettävä on,harhanen lutter saa painuu hiiteen sen opeilla menee helvettiin, " oppi-isämme" Martti lutter sanoo vl-pappi ja koko vitun päivämies, Jeesus on meidän oppi isämme meidän kristittyjen ei vl-luterilaisten, VL oppi harha oppi toki synnin päästö menettelee
- Anonyymi
En nyt lähde sitä kumoamaan et syntisten ystävä se on ja se pelastaa jos on hätä
- Anonyymi
Jumala on katkassu lopullisesti siteensä lestadiolaisliikkeeseen
- Anonyymi
Uskominen on ongelma. Pitäisi uskaltaa hyväksyä itsensä sellaisena kun on. Maailma on oikeastaan sama asia kuin ihminen itse maailmankuvansa kanssa. Me joudumme uskomaan kaikenlaista, sellaistakin jota ei pitäisi. Siksi pitäisi osata avata silmät ja katsoa mitä on tässä ja nyt. Muu on sitä harhaa. Ei siihen Jeesusta tarvita sen jälkeen kun on Vuorisaarnan ymmärtänyt. Lapset eivät ole oppineet kaikkea harhaa, heillä ei ole menneisyyttä. Siksi he osaavat ottaa päivän vastaan sellaisena kun se on. Aikuisellekin se on mahdollista. Se ei kuitenkaan onnistu, jos alkaa ehdollistamaan elämäänsä toisenlaisilla asioilla ja kieltämään sitä minkä on oppinut. Toisten lupaukset on harhaa. Ihan ne kaikki.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kalle Palander kertoi fantasioivansa siitä, kuinka Kiira Korpi naisi häntä sträppärillä ahteriin
Sai potkut Yleltä. https://yle.fi/a/74-201400005047558- 2302640
- 262571
- 1601907
- 1141768
24h Kirppis
Olen muuttamassa paikkakunnalle ja mietin olisiko tälläiselle liikkeelle tarvetta alueella?31479Kansallismieliset järjestöt muistelivat Tammisunnuntaita eri puolilla maata
Ugissa muisteltu kunnolla. 🔥 https://www.kansalainen.fi/kansallismieliset-jarjestot-muistelivat-tammisunnuntaita-eri-p01367- 761183
Nyt mielipiteitä kehiin?
Niin ,onko arvon kuhmolaiset teidän mielestänne kaupungin hommissa turhia työpaikkoja/työntekijöitä? Mielipiteitä tu621158IS: Paljastus - Tästä syystä Marika jätti Diilin kesken -Tilittää: "Jäi vähän karvas maku, koska..."
Diilissä lähti yllättäen yksi kisaaja. Voi harmi, leikki loppui liian varhain… Diilissä Jaajo Linnonmaa etsii vetäjää Ka41155