Lauri Thuren kastoi lapseni

Anonyymi-ap

Puolisoni piti hoitaa kaikki kasteeseen liittyvät asiat, mutta hän oli unohtanut kaste kaavakkeen, joten kävin sen nopeasti hakemassa.

Kummit olivat myöhässä ja Lauri Thuren käski minun hankkia heti yksi uusi kummi!
Kaikki vieraat oli kumppanin puolelta joten kävin pyytämässä kumppanin serkkua kummiksi.
Tein sen vasten tahtoisesti ja kumppanin olisi pitänyt tämä asia hoitaa.
Sain kuulla, että joku vanhempi oli sanonut lapsen nimeä sanottaessa myös sukunimen ja siitä hän saa kuulla vieläkin monen vuoden jälkeen!

En sanonut kasteessa lapsen sukunimeä

Kasteen jälkeen olin juttelemassa appivanhempien kanssa ja Thuren tuli hakemaan minut täyttämään kaste kaavake - hän oli hyvin hädissään ja lähdein heti, vaikka puolisoni piti tämäkin asia hoitaa.
Myös toisen perheen äiti oli sakastissa täyttämässä kaste kaavaketatta.
Kirjoitien kaavakkeen täyteen niin nopeasti kuin pystyin.
Annoin sen Lauri Thureenille ja tämä rupesi heti haukkumaan käsialaani!
Pappi Lauri Thruren ja suntio Tapani Aalto rupesivat yhdessä keksimään herjaavia nimiä lapsen nimestä!
Olin todella järkyttynyt ja sitten myös vihainen!
Nimittelin Pastori Thureenia, hänen tekojensa takia

Olen ollut mukana kasteissa Suomessa ja ulkomailla ja myös ns. aikuisten kasteella ja KOSKAAN ei ole mitään tällaista tapahtunut!
Tilaisuuden alussa Lauri Thuren sakastissa ivaten sanoi toisen lapsen isälle! : sinä olet jopa vaihtanut paidan!
Uskomatonta! Noinko tarkkaan pastori Thuren tietää mitä vaatteita joku ihminen pitää päällään!

Jälkeenpäin olen selvitellyt asiaa ja on selvinnyt, että uutta kummia ei olisi tarvittu - todistaja olisi riittänyt ja niitä kirkossa olisi ollut - Kummit tulviat sitten tunnin myöhässä. Tällaista varmasti sattuu useinkin
Pastori kirjoittaa/täyttää kaste kaavakkeen ja vanhemmat vain allekirjoittavat!

Jokunen aika tämän jälkeen Anne Mari Laato (Lauri Thurenin sisko) piti minulle puhuttelun Turun Luther Kirkolla ja korosti miten tärkeä tämä kaste kaavake on - totesin hänelle, että tämä kaavake on meitä ihmisiä varten - tärkeintä on se että Jeesus tunnistaa ja tietää omat lapsensa.
Kaikki tämä kertoo vain siitä miten röyhkeitä ja pöyhkeitä ja omahyväisiä Thurenit ovat!
Olisi luullut, että olisi pyytänyt anteeksi veljensä tekemiä järjettömyyksiä

Turun Lutherkirkolla myös Teologi Tom Holmen herjaten kirosi minua!
En vastannut siihen mitään.
Tuo varmasti liittyy valheisiin jota Thureenit ovat levittäneet
Ihmettelen syvästi Tom Holmen toimintaa, koska tunnemme toisemme jo Martin Serniorinuoret ryhmästä ja olemme vierailleet toistemme kotona.

0

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.

        Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.
        Terveys
        291
        6357
      2. Viiimeinen viesti

        Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill
        Suhteet
        65
        2009
      3. Mikä olisi sinun ja kaivattusi

        Tarinan kertovan elokuvan nimi?
        Ikävä
        180
        1780
      4. Onko kaivattusi täysin vietävissä ja

        vedätettävissä?
        Ikävä
        119
        1241
      5. epäonnen perjantain rikos yritys

        onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä
        Kajaani
        14
        1225
      6. Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa

        - Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 18
        Maailman menoa
        167
        1141
      7. Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"

        Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie
        Suomalaiset julkkikset
        7
        1116
      8. Kirjoitin sinulle koska

        tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j
        Ikävä
        41
        1001
      9. RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.

        Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j
        Puolanka
        50
        991
      10. Martina pääsee upeisiin häihin

        Miltäs se tuntuu kateellisista. Anni Uusivirta on Martinan kavereita.
        Kotimaiset julkkisjuorut
        288
        962
      Aihe