isänmaa ja suomalinen uskontoperinne

Anonyymi-ap

Ihmettelen suuresti kun puhutaan isänmaasta, perinteistä ja suomeen kuuluvasta kulttuurista. Siihen on aina kuulunut kouluissa enkeli taivaan ja suvivirsi. On ihan järjenvastaista miettiä, voiko niitä kouluissa esittää. Totta kai voi, ollaan omassa kotimaassa ja suomalaiseen perinteeseen ne ovat aina kuuluneet. Mielestäni eletään maassa maan tavalla. Vielä ainakin kouluissa on valtaosa lapsista perimältään suomalaisia. Hyväksyn täysin muualta muuttaneet, eri uskontoa ja perinteitä kunnioittavat ihmiset. Mutta se ei käy järkeen että meillä kotimaassa pitäisi hävittää omat perinteet ettei pahoitettaisi kenenkään mieltä. Tuntuu tosi surulliselta; meillä nöyristellään ihan liikaa. Tällä menolla suomen kielikin häviää, kirkot muuttuvat moskeijoiksi tai mitä niitä nyt onkaan. Tyhjä on "jorista" suomen itsenäisyydestä , muusta puhumattakaan jos ei meillä oman maan perinteitä arvosteta. Se on helppoa koulussakin; ilmoitetaan ennakkoon että enkeli taivaan soi joulujuhlassa ja kevätjuhlassa on suvivirsi. Kuka ei halua kuulla, jääköön pois. Toki kaikkien vakaumusta pitää kunnioittaa, niin meidän omaakin. Mielestäni isänmaan puolustus ulottuu myös uskontoon. On mennyt kirkollisvero- markat ja myöhemmin eurot ihan hukkaan, jos ei perinteitä kunnioiteta. Kertokaa; mitä isänmaallisuus oikeasti teille on? Minulle se on sitä että isäni oli sodassa viisi vuotta, haavoittui. Setäni olivat ja ukkini äidin puolelta. Jos suomessa ei saa olla suomalainen, silloin tämä maa on menetetty. En kannata mitään puoluetta enkä ole poliittisesti sitoutunut mihinkään. Tämä on minun henkilökohtainen mielipide ja uskon että moni muukin on samaa mieltä. Minusta ei siihen ole mutta voisiko joku viedä asiaa eteenpäin. Suomessa eletään suomalaisin perintein; enkeli taivaan, suvivirsi kouluissa ja muut kotimaan perinteet. Mitä on isänmaan puolustus ja mitä se sisältää? Se onkin iso kysymys.

11

523

    Vastaukset 11

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Samaa mieltä.

      • Anonyymi

        Siis te persusaastat.Paskajutit.


    • Anonyymi

      Mulle suomalaisena kelpaa noi laulut. Ei mitään pahaa,
      mutta on kai maassa, jossa on uskonvapaus ollut jo yli sata vuotta, oltava muittenkin mahdollisuus olla?
      Ei jehovalaisetkaan vietö joulua, en tiedä miksi. Eivöt ota vastaan vierasta verta, sen tiedön sairaalasta.

      Juhlat, joihin kaikki kuuluu mukaan , pitäis olla sellaisia, että kukaan ei pahota mieltään`Omat juhlat on erikseen.

    • Anonyymi

      Meillä kansakuntana ei ole sellaista 'valkoisen miehen taakkaa' että me olisimme sanelemassa kuinka tulee elää ja uskoa. Me ollaan oltu alusvaltio.

    • Anonyymi

      Kristinusko on nostanut Suomen, pakanuus vetää alas tuhoon.

      • Anonyymi

        "Kristinusko on nostanut Suomen, pakanuus vetää alas tuhoon."

        Kristinusko pysäytti tieteellisen kehityksen 1700 vuodeksi, pelkästään esittämällä raamatun ylimmäksi totuudeksi omalla valta-asemallaan. Puhumattakaan siitä, että sekularisoituneissa maissa on korkein elintaso. Venäjällä ja Lähi-Idässä nähdään miten uskonto vetää alas tuhoon.


      • Anonyymi

        Kristinusko hävitti suomalaiset perinteet ja oman uskonnon lähes tyystin ja toi tilalle lähi idän uskonnon. Omaksuimme toisen kulttuurin ja uskonnon arvot ja hylkäsimme omamme.

        Mitä väliä siis jos hylkäämme tämän tuontiuskonnon kans? teimmehän saman tempun jo satoja vuosia aikaisemmin.


    • Anonyymi

      Se valittaja oli supisuomalainen ateisti. Tiesitkö sen. Ei siis maahanmuuttaja.

    • Anonyymi

      Tunne oma arvosi, anna arvo toisillekin.

    • Anonyymi

      On huomattava että nämä mielensäpahoittajat ovat suomalaisia, joille kaikki eksoottinen on hienoa ja alkuasukkaiden (suomalaisten) perinteet ovat jotain nurkan taakse siivottavaa.

    • Anonyymi

      ''Mutta se ei käy järkeen että meillä kotimaassa pitäisi hävittää omat perinteet ettei pahoitettaisi kenenkään mieltä. ''
      Semminkään kun asiasta mielensä pahoittajat on pääsääntösesti ihan näitä kantasuomalaistaustaisia 'kukkahattutätejä' ja sunmuita woke-persoonia. Toisuskosia maahanmuuttajia, esmes muslimitaustaisia, ei suvivirret ja enkeli-taivaat juuri häiritse. Koraanikin mainitsee enkelit, eikä Suvivirressäkään ole oikein mikään islamin opinkappaleitten kanssa ristiriidassa - jos ei nyt sitten se, ettei moskeijoissa nyt yleensäkään taideta minkäänlaisia virsiä varsin veisailla.

    Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Nyt se syksy on sitten alkanut

      Esimerkiksi tänään sataa aamusta iltaan, ja nytkin.
      Maailman menoa
      75
      1220
    2. Olet nainen ollut vaikein rasti

      Eniten olet tunteitani myllännyt ja niitä kuluttanut, ja tuottanut. 🤔
      Ikävä
      82
      1137
    3. Kuhmolainen opettaja tuomittu vainoamisesta

      https://yle.fi/a/74-20248184 ”Kuusikymppinen kuhmolaisnainen piinasi naapureitaan lähes kahdeksan vuoden ajan. Nainen
      Kuhmo
      24
      1105
    4. Anteeksi J-mies

      Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t
      Ikävä
      129
      965
    5. Elämäni biisi -paljastus: Tänä lauantaina 26.9. nämä julkkikset istahtavat sinisille sohville!

      Katsotko Elämäni biisiä? Elämäni biisi on monen suomalaisen suosikki. Vieraslista lauantaina 26.9. tarjoilee vieraita m
      Tv-sarjat
      6
      918
    6. Riittääkö mahkut

      Kaivattuusi 🤭.
      Ikävä
      60
      854
    7. Mihin Asiakirjat ovat voineet kunnasta kadota???

      LUE kuinka verorahoja haaskattiin Yle: Ähtärin pandalaskelmat salattiin ja hukattiin - Satakunnan Kansa https://share.
      Ähtäri
      73
      724
    8. Mitä muuta on olemassa kuin lisääntyminen

      Jos mies ei pääse lisääntymään niin mikä hänen osansa elämässä on? mitä jää jäljelle? Hän on vain muiden palvelija kok
      Sinkut
      132
      682
    9. Ähtäri on taas TV: n ja radion ykkösuutinen

      Uusi podcast on julkaistu ja on nyt kuunneltavissa. Mot on tehnyt hyvää työtä! Mikko Savola ja kepu ei ota mitään vast
      Ähtäri
      50
      652
    10. Siinä kävi mies nyt niin että tämä ämmä muuttaa ulkomaille

      Vuonojen maa kutsuu, joten ei hätää. Et kuule minusta enää. 😂 Lycka till! Ämmä riittää.
      Ikävä
      80
      632
    11. Tilanteenne

      Onko tilanteenne tällä hetkellä hyvä?
      Ikävä
      48
      547
    12. Miten sinä voit?

      Kysytkö kukaan sitä sinulta? Olen huomannut, että jos kohtaa empaattisen ihmisen ja hän kysyy noin, saattaa padot murtua
      Ikävä
      90
      540
    13. Kerro kolme hyvää asiaa

      Kaipaamastasi ihmisestä ja lisää perään onko kaivattusi n vai m 😍
      Ikävä
      25
      512
    14. haluatko lopettaa

      ihan lopullisesti
      Ikävä
      112
      502
    15. Minulla on ikävä Sinua kulta, rakas

      Olisitpa lähelläni, tarvitsen sinua ❤️
      Ikävä
      36
      495
    16. Suomen 4. seksikkäin mies Miika Nousiaisen tilalle - Pitääkö olla huolissaan palaa tv:seen

      Suosittu keskusteluohjelma tekee paluun. Tällä kertaa panelistina ei jatka enää Miika Nousiainen, vaan hänen tilalleen t
      Suomalaiset julkkikset
      11
      490
    17. 43
      477
    18. Moottoripyöräonnettomuus

      Mopomiitissä tapahtunut onnettomuus ja uutisointi. Ajoradan ylityksen vaarallisuudesta ei mitään uutisointia. Ei myöskää
      Alajärvi
      40
      448
    19. voi luoja kun uskaltaisin

      laittaa viestiä sinulle...
      Ikävä
      19
      446
    20. Jos oikeasti haluat mies

      Tiedät mitä on tehtävä. Luotan, että etenet jos haluat. En voi tehdä enää mitään kun ei ole numeroasi.
      Ikävä
      70
      421
    Aihe