Tänään saimme suruviestin Heikki Silvennoisen poismenosta. Heikki Silvennoinen tuli tunnetuksi ennen muuta komediasarja Kummelista, mutta sitä ennen hän teki uraa muusikkona, säveltäjänä ja kitaristina. Hänen kitaristitaidoistaan kertonee jotakin se, että häntä kutsuttiin Suomen Claptoniksi. Kaksi ehkä maailman tunnetuinta ja arvostetuinta kitaristiahan ovat olleet Cream -yhtyeessä soittanut Eric Clapton ja samojen aikojen toinen kuuluisa kitaristi Jimi Hendrix.
Äkkiseltään tuntuisi, ettei Silvennoinen liity millään tavalla Kepuun. Ei liitykään, mutta hänellä on ollut tiivis yhteys tavallaan yhtä kautta myös Kepuun. Otetaan tähän yhden Silvennoisen säveltämän biisin sanoitus tai sen osa siitä:
"Minkä värinen on ihmiskunnan tulevaisuus, onko punainen?
Nousevatko alistetut yhteiskuntaluokat suureen vallankumoukseen?
Vaiheen luokattoman saavuttaako, kasvaako hän niin?"
Silvennoinen ei kuulunut Agit Prop -porukkaan, vaikka tuo teksti ja eräät muutkin Silvennoisen sävellysten tekstit viittaavat samaan suuntaan. Sitä voisi kaiketi pitää aika taistolaiseen musiikkimaun suuntaan sanoitusten osalta. Itsekin kuuntelin aikoinaan tätä Silvennoisen säveltämää musiikkia, joten minulle tämä on tuttua. Mutta kuinka tuttua asia on kepulaisille. Siksi kysynkin vähän niin kuin tietokilpailukysymyksenä, että kukahan mahtaa olla näiden Heikki Silvennoisen sävellysten sanoittajana, jonka päästä agit prop - tyylin sanoitukset ovat syntyneet? Oikea vastaus ei ole Björn Wahlroos, vaikka voisi se toki hänkin olla. Lisäpisteen saa, jos tietää, minkä nimiseen biisiin tuo sanoitus kuuluu.
Kysymys Heikki Silvennoista samalla muistellen
51
302
Vastaukset
- Anonyymi
Oliko Silvennoinen kommunisti, kuten annat ymmärtää. Nämä vallankumous ihmiset yleensä on. Antifa on hyvin yleinen liityntä vasemmistolla siellä oli Li: kin Antifa porukoissaan kuvassa. Antifa joissain maissa luokktelt terroristiseksi järjestöksi. Sitä on paljon yhä liikkeellä näitä Neuvostoliiton luovuuksia, jota Putin jatkaa terroristi soluineen. Putin tapa tullut ilmi, kielletään olemassa olo. Vasurein huono kieltää yhteyksiä Antifaan.
Tässä ei nyt ole kyse Silvennoisen poliittisesta suuntautumisesta. Hänhän vain sävelsi noita biisejä ja soitti yhtyeessä, joka niitä esitti. En tunne hänen poliittista kantaansa. Olennainen tässä on sanoittajan henkilön ja sitä siis kysyin. Hänen poliittisista mielipiteistään onkin sitten paljon enemmän dokumentoitua tietoa.
Antifa on väkivallan hyväksyvä äärivasemmistolaisten järjestö. Tietääkseni vasemmistoliittolaiset ovat eronneet tästä järjestöstä viimeistään vuonna 2015. Väkivalta on usein kuulunut ääriliikkeiden toimintaan niin äärioikealla kuin äärivasemmalla. Suojelupoliisin mukaan väkivaltaisia ääriliikkeitä on nyt lähinnä oikeiston puolella.- Anonyymi
mielipidepankki kirjoitti:
Tässä ei nyt ole kyse Silvennoisen poliittisesta suuntautumisesta. Hänhän vain sävelsi noita biisejä ja soitti yhtyeessä, joka niitä esitti. En tunne hänen poliittista kantaansa. Olennainen tässä on sanoittajan henkilön ja sitä siis kysyin. Hänen poliittisista mielipiteistään onkin sitten paljon enemmän dokumentoitua tietoa.
Antifa on väkivallan hyväksyvä äärivasemmistolaisten järjestö. Tietääkseni vasemmistoliittolaiset ovat eronneet tästä järjestöstä viimeistään vuonna 2015. Väkivalta on usein kuulunut ääriliikkeiden toimintaan niin äärioikealla kuin äärivasemmalla. Suojelupoliisin mukaan väkivaltaisia ääriliikkeitä on nyt lähinnä oikeiston puolella.Ajatellen kun olet vasemmistolaisnen ja kehut jotakuta, se teillä aian silloin Toveri. Ette koskaan kehu porvareita niin sanottuja. Kapista olen pannut saman merkille, vain teitä keskenänne kehutte. Jopa olen Kapia yrittänyt lypsää, että tule kertomaan, aavistaa sen etten ole vasemsmitoon tukeutuva. Se teillä tämä toverihenki on vahvaa, perityy ihan Bolseviikki.Venäjälle kommunsiteihin. Joka ei ollut hengessä mukana oli petturi, jopa henki lähti. Stalinilla oli ankasra kuri, kertoo jonkin tiedon mukaan jopa 20 miljoonaa kansalaistaan tapatti. Onko teillä Kapilla ja MPP:llä yhä tätä toveri henkeä, MPP on kyllä avoimempi, kertoo reilusti että kyllä tässä vasemmistolainen ollaan, Kapi kiertelee, ei kerro suoraan, yrittää siihen kokoomsuta työntää. Harvoin nyt vasemmsitoa ja kokoomusta yhtäaikaa äänestetään. Minun suuntaukseni on avointa ja tämän palstan mukaista, kyllä keskusta aina ollut suvussa voimakkaasti mukana, joka jatkunut omiinkin jälkeläisiin, vaikka jokaisella on oma vapaa valintansa, meillä ei tunneta "petturi" mallia, jokainen on oma itsensä. Nyt niin kaukana olekkaan -keskusta-persut -kokoomus -RKP -kritillisdemokraatit. Samalle kattilalle sovitaan syömään. Aina pitää eroja kuitenkin olla, mutta ne sieltä pienimmästä päästä.
Sama teilläkin MPP ja Kapi ym. SDP ja vasemmistoliitto paljon yhteistä, kommunistit vähän änkyrämpiä. ps -itse olette suuntanne näyttäneet kirjoituksillanne, ei ole Halla-ahon syytä, eikä muidenkaan. Itse Halla-ahoa ihailen, kuin Antti kepun puheenjohtajaakin, kuin Antti SDP johtajaakin aika ajoin, hän nyt on niin naisten puristuksessa puolueessaan, varoa mitä sanoo. Siinä jo oli halukas Afgaani nainen SDP puheenjohtajaksi kesken kauden.
Tämä omaa ajatusta, kirjoita itse omaa ajatusta, kaikki ei osaakkaan. - Anonyymi
mielipidepankki kirjoitti:
Tässä ei nyt ole kyse Silvennoisen poliittisesta suuntautumisesta. Hänhän vain sävelsi noita biisejä ja soitti yhtyeessä, joka niitä esitti. En tunne hänen poliittista kantaansa. Olennainen tässä on sanoittajan henkilön ja sitä siis kysyin. Hänen poliittisista mielipiteistään onkin sitten paljon enemmän dokumentoitua tietoa.
Antifa on väkivallan hyväksyvä äärivasemmistolaisten järjestö. Tietääkseni vasemmistoliittolaiset ovat eronneet tästä järjestöstä viimeistään vuonna 2015. Väkivalta on usein kuulunut ääriliikkeiden toimintaan niin äärioikealla kuin äärivasemmalla. Suojelupoliisin mukaan väkivaltaisia ääriliikkeitä on nyt lähinnä oikeiston puolella.Kuva kertoo toista. Antifa jäsen, joka nyt tullut laajemmin esille. Li Anderson kin lojaanina juokoissaan myös.:
Tuoreesta kuvasta voi laskea yhden Li Anderssonin ja kahdeksan Antifan lippua https://pbs.twimg.com/media/GZblHEZW8AE__1l.jpg
Kommunistit, vasurit, Antifa yhteiskuvassa.
Ja tämä juuri kuvattu 12/2024. - Anonyymi
Silvennoinen soitti ja lauloi suomeksi Tabula Rasa, Välikausitakki ja Coitus Int yhtyeissä, siis Mikko Alatalon kanssa, joten sanoittaja on Alatalo. Toki Juice teki tekstejä näille myös. Qstone aikoihin toinen Mikko, Kuustonen, testitti mutta myös lauloi yhtyeiden biisejä Silvennoisen ohella.
Silvennoinen oli bluesmiehiä, ja etenkin SF-Blues kokoonpanojen kanssa teki mahtavia keikkoja, joita olen nähnyt useita. Mukana oli sellaisia kotimaisia huippuja kuin Pepe Ahlqvist ja Dave Lindholm, Jossain vaiheessa Lindholmin paikalle tuli Erja Lyytinen, joka nykyisin on maailman parhaimpiin blueskitaristeihin luettava taituri. SF-Bluesin vieraina on ollut myös sellaisia nimiä kuin Jukka Tolonen Eero Raittinen ja Jukka Gustavson.
Sinä tietysti olet kuunnellut noita Agit Prop lauluja, jotka musiikillisesti ovat kääpiösarjaa näiden luetelluiden blues velhojen rinnalla, mutta kommunistina olivat varmaan sinulle läheisempiä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Silvennoinen soitti ja lauloi suomeksi Tabula Rasa, Välikausitakki ja Coitus Int yhtyeissä, siis Mikko Alatalon kanssa, joten sanoittaja on Alatalo. Toki Juice teki tekstejä näille myös. Qstone aikoihin toinen Mikko, Kuustonen, testitti mutta myös lauloi yhtyeiden biisejä Silvennoisen ohella.
Silvennoinen oli bluesmiehiä, ja etenkin SF-Blues kokoonpanojen kanssa teki mahtavia keikkoja, joita olen nähnyt useita. Mukana oli sellaisia kotimaisia huippuja kuin Pepe Ahlqvist ja Dave Lindholm, Jossain vaiheessa Lindholmin paikalle tuli Erja Lyytinen, joka nykyisin on maailman parhaimpiin blueskitaristeihin luettava taituri. SF-Bluesin vieraina on ollut myös sellaisia nimiä kuin Jukka Tolonen Eero Raittinen ja Jukka Gustavson.
Sinä tietysti olet kuunnellut noita Agit Prop lauluja, jotka musiikillisesti ovat kääpiösarjaa näiden luetelluiden blues velhojen rinnalla, mutta kommunistina olivat varmaan sinulle läheisempiä.MPP on juurikin noita Agit Prop tyyppejä, varmaan kuuntelee niitä Ultra Bran naivistisia lauluja kanssa kun ne on samalla tyylillä tehtyjä. '
Oli ne typeriä jollotuksia ne Agit Prop ja muut sen ajan vasemmistolaulut, vieläkin oksettaa jos niitä kuulee. Onneksi ei liian usein edes puna-Yle niitä soita Anonyymi kirjoitti:
Silvennoinen soitti ja lauloi suomeksi Tabula Rasa, Välikausitakki ja Coitus Int yhtyeissä, siis Mikko Alatalon kanssa, joten sanoittaja on Alatalo. Toki Juice teki tekstejä näille myös. Qstone aikoihin toinen Mikko, Kuustonen, testitti mutta myös lauloi yhtyeiden biisejä Silvennoisen ohella.
Silvennoinen oli bluesmiehiä, ja etenkin SF-Blues kokoonpanojen kanssa teki mahtavia keikkoja, joita olen nähnyt useita. Mukana oli sellaisia kotimaisia huippuja kuin Pepe Ahlqvist ja Dave Lindholm, Jossain vaiheessa Lindholmin paikalle tuli Erja Lyytinen, joka nykyisin on maailman parhaimpiin blueskitaristeihin luettava taituri. SF-Bluesin vieraina on ollut myös sellaisia nimiä kuin Jukka Tolonen Eero Raittinen ja Jukka Gustavson.
Sinä tietysti olet kuunnellut noita Agit Prop lauluja, jotka musiikillisesti ovat kääpiösarjaa näiden luetelluiden blues velhojen rinnalla, mutta kommunistina olivat varmaan sinulle läheisempiä.Agit Prop -laulut eivät ole minua koskaan kiinnostaneet. Sen sijaan ole samaa mieltä kanssasi manitsemistasi muusikoista, jotka kytkeytyvät myös tuon ajan koviin suomalaisbändeihin kuten Tasavallan Presidenttiin ja Wigwamiin.
Anonyymi kirjoitti:
MPP on juurikin noita Agit Prop tyyppejä, varmaan kuuntelee niitä Ultra Bran naivistisia lauluja kanssa kun ne on samalla tyylillä tehtyjä. '
Oli ne typeriä jollotuksia ne Agit Prop ja muut sen ajan vasemmistolaulut, vieläkin oksettaa jos niitä kuulee. Onneksi ei liian usein edes puna-Yle niitä soitaUltra Bran tyyli on purrut kyllä suuren suosion perusteella hyvinkin moneen suomalaiseen.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
MPP on juurikin noita Agit Prop tyyppejä, varmaan kuuntelee niitä Ultra Bran naivistisia lauluja kanssa kun ne on samalla tyylillä tehtyjä. '
Oli ne typeriä jollotuksia ne Agit Prop ja muut sen ajan vasemmistolaulut, vieläkin oksettaa jos niitä kuulee. Onneksi ei liian usein edes puna-Yle niitä soitaPersukepu taas niin pielessä kun ihminen voi olla.. Oletko koskaan oppinut häpeämään?
- AnonyymiUUSI
mielipidepankki kirjoitti:
Ultra Bran tyyli on purrut kyllä suuren suosion perusteella hyvinkin moneen suomalaiseen.
Naivismi puree, etenkin vihervasemmistoon, ja sitähän Ultra Bra kuin Agit Prop edustaa
- Anonyymi
Päivän uutisvälähdyksissä kerrottiin Heikki Silvennoisen soittaneen samassa bändissä Mikko Alatalon kanssa, joten veikkaan Alatalon tuon kappaleen sanoittajaksi.
Tämä oli oikea vastaus. Mikko Alatalohan on ollut kepulainen kansanedustaja muusikon uran ohella. Alatalon nuoruusvuodet ovat olleet sanoitusten perusteella hyvinkin punaiseen päin kallellaan. Kun täällä Kepunkin palstalla usein kaivellaan kaikenlaista punaväriin liittyvää menneisyyttä, niin ehkä tämäkin on syytä huomioda. Eli sitä punaväriä löytyy kepulaistenkin taustoista.
Heikki Silvennoinen soitti itse asiassa kahdessakin bändissä (ainakin kahdessa) yhdessä Mikko Alatalon kanssa. Ensimmäinen oli Tabula Rasa, jonka biisistä tuo sanoitus löytyy. Se on julkaistu yhtyeen nimikkölevyllä Tabula Rasa ja biisin nimi "Miks ette vastaa, vanhat puut?" Tabula Rasa soitti myös Alatalon taustabändinä. Toinen yhtye, missä molemmat olivat mukana oli Coitus Int eli suomennettuna "keskeytetty yhdyntä" tai "ehkäisy". Alatalohan on kotoisin Pohjanmaan lestadiolaisseuduilta Oulun lähistöltä, mikä ehkä selittää tuon Alatalon bändinimen. Toisena sanoittajana tässä on tietysti Juice Leskinen. Coitus Intin musiikki ei ollut mitään erityisen vasemmistolaista kuten Juicen teksteistä voi varmaan nähdä ja Alatalokin alkoi siirtyä porvarillisempaan suuntaan. Tabula Rasakin hajosi katsomuksillisiin erimielisyyksiin. Jotenkin epäilen, että Silvennoinen ei ehkä ihan allekirjoittanut Alatalon vasemmistohenkistä sanoitusta. Silvennoinen oli myös blues-mies joten proge-musiikki ei ehkä ollut ihan hänen omintaan. Tabula Rasan musiikissa näkyy varmaan tuon ajan suurten progebändien ja erityisesti King Crimsonin vaikutusta. Silvennoinen itse oli ennen muuta Clapton -fani. Alatalosta tuli sittemmin Repe Helismaan tapainen kotimaisten rallien säveltäjä ja esittäjä. Alatalon musiikillinen ura on toki paljon vaikuttavampi kuin hänen poliittiset saavutuksensa. Juicehan usein ilkkui Alatalon kepulaisuutta huonoksi vitsiksi.mielipidepankki kirjoitti:
Tämä oli oikea vastaus. Mikko Alatalohan on ollut kepulainen kansanedustaja muusikon uran ohella. Alatalon nuoruusvuodet ovat olleet sanoitusten perusteella hyvinkin punaiseen päin kallellaan. Kun täällä Kepunkin palstalla usein kaivellaan kaikenlaista punaväriin liittyvää menneisyyttä, niin ehkä tämäkin on syytä huomioda. Eli sitä punaväriä löytyy kepulaistenkin taustoista.
Heikki Silvennoinen soitti itse asiassa kahdessakin bändissä (ainakin kahdessa) yhdessä Mikko Alatalon kanssa. Ensimmäinen oli Tabula Rasa, jonka biisistä tuo sanoitus löytyy. Se on julkaistu yhtyeen nimikkölevyllä Tabula Rasa ja biisin nimi "Miks ette vastaa, vanhat puut?" Tabula Rasa soitti myös Alatalon taustabändinä. Toinen yhtye, missä molemmat olivat mukana oli Coitus Int eli suomennettuna "keskeytetty yhdyntä" tai "ehkäisy". Alatalohan on kotoisin Pohjanmaan lestadiolaisseuduilta Oulun lähistöltä, mikä ehkä selittää tuon Alatalon bändinimen. Toisena sanoittajana tässä on tietysti Juice Leskinen. Coitus Intin musiikki ei ollut mitään erityisen vasemmistolaista kuten Juicen teksteistä voi varmaan nähdä ja Alatalokin alkoi siirtyä porvarillisempaan suuntaan. Tabula Rasakin hajosi katsomuksillisiin erimielisyyksiin. Jotenkin epäilen, että Silvennoinen ei ehkä ihan allekirjoittanut Alatalon vasemmistohenkistä sanoitusta. Silvennoinen oli myös blues-mies joten proge-musiikki ei ehkä ollut ihan hänen omintaan. Tabula Rasan musiikissa näkyy varmaan tuon ajan suurten progebändien ja erityisesti King Crimsonin vaikutusta. Silvennoinen itse oli ennen muuta Clapton -fani. Alatalosta tuli sittemmin Repe Helismaan tapainen kotimaisten rallien säveltäjä ja esittäjä. Alatalon musiikillinen ura on toki paljon vaikuttavampi kuin hänen poliittiset saavutuksensa. Juicehan usein ilkkui Alatalon kepulaisuutta huonoksi vitsiksi.Millaista paskaa sinä olet kuunnellut. King Crimson!
Juice, lisää paskaa. Hassisen Koneen kaksi ensimmäistä levyä oli loistavia samoin Sielun Veljet.
Sen jälkeen Ismon tuotanto on ollut myös täyttä paskaa.
Mutta nyt minä alan kuuntelemaan Richard Hell and Voidoidsia.
"Rahat pois vaan" sano Mato kun Alatalon Iltatähdessä kysyttiin onko sliipoareilla sanomaa.Oikeisto.on.parasta kirjoitti:
Millaista paskaa sinä olet kuunnellut. King Crimson!
Juice, lisää paskaa. Hassisen Koneen kaksi ensimmäistä levyä oli loistavia samoin Sielun Veljet.
Sen jälkeen Ismon tuotanto on ollut myös täyttä paskaa.
Mutta nyt minä alan kuuntelemaan Richard Hell and Voidoidsia.
"Rahat pois vaan" sano Mato kun Alatalon Iltatähdessä kysyttiin onko sliipoareilla sanomaa.King Crimson oli aikansa proge-musiikin kärkinimiä. Sehän esiintyi vuoteen 2021 saakka tietenkin muuttuneessa kokoonpanossa mutta bändin ylimielinen perustajajäsen Robert Fripp oli loppuun saakka mukana. Eric Claptonin tapaiset muusikot olivat puolestaan luomassa pohjaa uudelle monipuoliselle populaarimusiikille. Mainitsemasi punk-pohjaiset bandit eivät ole minuun purreet. 1960- ja 70-lukujen musiikki oli kaikkinensa musiikillista kulta-aikaa. King Crimsonin mainitsin sen vuoksi, että se oli yhtenä esikuvana Silvennoisen Tabula Rasa -yhtyeen musiikille. Noiden vuosikymmenten musiikin suuri voima oli sen uutuus eli se, ettei vastaava ollut aiemmin kuultu. Myöhempinä aikoina on sitten eri tavoin matkittu ja varioitu tätä musiikkia, missä oli sekoitusta rockista, bluesista, jazzista, countrysta ja uudesta kokeellisesta progesta. Musiikki oli kaiken kaikkiaan innovatiivista. Sinä lienet sen verran nuori, ettet ole henkilökohtaisesti kokenust tuota kulta-aikaa. Ihmisten näkymät tulevaisuuteen olivat noina aikoina aika positiiviset eli läheskään niin synkät kuin nykyisin.
- Anonyymi
Oikeisto.on.parasta kirjoitti:
Millaista paskaa sinä olet kuunnellut. King Crimson!
Juice, lisää paskaa. Hassisen Koneen kaksi ensimmäistä levyä oli loistavia samoin Sielun Veljet.
Sen jälkeen Ismon tuotanto on ollut myös täyttä paskaa.
Mutta nyt minä alan kuuntelemaan Richard Hell and Voidoidsia.
"Rahat pois vaan" sano Mato kun Alatalon Iltatähdessä kysyttiin onko sliipoareilla sanomaa.Mikko Alatalo juurikin vei rahat kepuilta, loistava sanoittaja kepuille. Mikko ymmärsi kepulaisten sielua ja rahasti viimeisen päälle. Mä maalaispoika oon;-)))))
- Anonyymi
Miten jotain voi kiinnostaa joku heikki silvennoinen, en ymmärrä.
Useatkin taitelijat kiinnostavat kansalaisia, koska monet ihmiset ovat kosketuksissa kulttuuriin. Käyvät teattereissa, lukevat kirjoja, katselevat maalaustaidettä ja osallistuvat muihin kulttuutirientoihin. Myös menestyneet urheilijat kiinnostavat kansalaisia. Esim. Matti Nykäsen kiinnostavuus oli valtavaa monien vuosien ajan. Minulle Sivennoinen oli avauksessa vain aasin silta varsinaiseen kysymykseen, jolla on poliittisia yhteyksiä.
- Anonyymi
Heikki Silvennoinen muistetaan sketsisarjoista Kummeli ja Mankeli, jotka toivat tv-viihteeseen uuden näkökulman jo kyllästyttävän pitkään jatkuneiden Petelius ja Kalliala hupailujen seuraan. Tässä mielestäni yksi parhaista pätkistä, joissa Silvennoinen esiintyy:
https://www.youtube.com/watch?v=XQs2V4AEpQA - Anonyymi
mielipidepankki kirjoitti:
Useatkin taitelijat kiinnostavat kansalaisia, koska monet ihmiset ovat kosketuksissa kulttuuriin. Käyvät teattereissa, lukevat kirjoja, katselevat maalaustaidettä ja osallistuvat muihin kulttuutirientoihin. Myös menestyneet urheilijat kiinnostavat kansalaisia. Esim. Matti Nykäsen kiinnostavuus oli valtavaa monien vuosien ajan. Minulle Sivennoinen oli avauksessa vain aasin silta varsinaiseen kysymykseen, jolla on poliittisia yhteyksiä.
Taiteilijat on paljolti vasemmiston sanansaattajia, se on tosi niin monen kohdalla.
Jotkut jopa räikeitä puheissaan vasemmiston hyväksi. En usko MPP sinua miten kiertelet.
Kapi ei näihin ota yleensä osaa pelkää leimautuvansa puolkueeseen jossa oli kuntavaali ehdokkaana. Mitä salaamista siinä puoluesuunnassaan, mutta turha sanoa että olen puolueeton, kaikilla on suuntansa. Jos hyvä kaveri tai sukulainen, naapuri ym, niin kyllä silti voi "loikata" ja äänestää häntä. Laitan vielä ihailtaviini, mm vasemmistoliiton kansanedustaja aikanaan oli jolle olisin voinut ääneneni antaa, muutaman kerran puheitaan kuuntelin, ne oli niin isänmaallisen oikeita, ajatusiini juuri sopivai, että oikein kummastutti että miten vasemmistoliitossa. Kun nyt noita muutamia siinä puolueessa katsoo, nehän ihan p# skoja.
/suoraa puhetta niin ei jää epäselvää) - Anonyymi

/suoraa puhetta niin ei jää epäselvää)Taiteilijoiden nykypolven suuntautuneisuudesta en tiedä, mutta menneinä vuosikymmeninä se riippui pitkälti taiteenalasta.
Kuvataiteilijoiden näkemyksiä on pidetty enimmäkseen porvarillisina, kevyen musiikin esittäjien näkemyksiä enemmän vasemmalle ja klassisen musiikin esittäjien näkemyksiä enemmän oikealle suuntautuneina. Teatteri- ja elokuva-alalla suosiossa on ollut enemmän vasemmistolaisuus kuin oikeistolaisuus. Kirjailijoiden näkemykset ovat jakautuneet ehkä tasaisimmin vasemmalle, keskelle ja oikealle. Anonyymi kirjoitti:
Taiteilijoiden nykypolven suuntautuneisuudesta en tiedä, mutta menneinä vuosikymmeninä se riippui pitkälti taiteenalasta.
Kuvataiteilijoiden näkemyksiä on pidetty enimmäkseen porvarillisina, kevyen musiikin esittäjien näkemyksiä enemmän vasemmalle ja klassisen musiikin esittäjien näkemyksiä enemmän oikealle suuntautuneina. Teatteri- ja elokuva-alalla suosiossa on ollut enemmän vasemmistolaisuus kuin oikeistolaisuus. Kirjailijoiden näkemykset ovat jakautuneet ehkä tasaisimmin vasemmalle, keskelle ja oikealle.Kirjailijoiden ja elokuvien osalta voisin sanoa niin, että yleinen jakauma ei ole kovin merkityksellinen. Mielikuvat pohjautuvat helposti suuriin menstysteoksiin ja menestyjiin. Kirjailijoiden osalta luetuin ja tunnetuin lienee Väinö Linna. Hänen "Täällä Pohjantähden alla" ja myös "Tuntematon sotilas" olivat kirjoitettu tavallisen rahvaaseen kuuluneen kansanmiehen näkökulmasta. Punaisten motiiveja ja sorrettua asemaa ymmärrettiin. Ahkerat torpparit olivat sankareita ja pappi riistäjä. Kansanmies ja taitava realisti Rokka oli sankari ja nationalisti Lammio natsimielinen typerys. Elokuvien alalla Aki Kaurismäki on nykyajan tunnetuin tekijä. Hän on keskittynyt työläiselämän kuvauksiin eikä hänen poliittisesta suuntaumisestaan ole epäselvyyttä. Kansakuntaa ravistelleet Hannu Salama ja Timo K. Mukka eivät ainakaan sieltä oikealta laidalta ole olleet. Samoin Mikko Niskanen, jonka tunnetuin elokuva on vaikuttava "Kahdeksan surmaluotia". Nykykirjailijoista Finlandia voittaja Sirpa Kähkönen on myös hyvin julkisen vasemmistomielinen.
- Anonyymi
mielipidepankki kirjoitti:
Kirjailijoiden ja elokuvien osalta voisin sanoa niin, että yleinen jakauma ei ole kovin merkityksellinen. Mielikuvat pohjautuvat helposti suuriin menstysteoksiin ja menestyjiin. Kirjailijoiden osalta luetuin ja tunnetuin lienee Väinö Linna. Hänen "Täällä Pohjantähden alla" ja myös "Tuntematon sotilas" olivat kirjoitettu tavallisen rahvaaseen kuuluneen kansanmiehen näkökulmasta. Punaisten motiiveja ja sorrettua asemaa ymmärrettiin. Ahkerat torpparit olivat sankareita ja pappi riistäjä. Kansanmies ja taitava realisti Rokka oli sankari ja nationalisti Lammio natsimielinen typerys. Elokuvien alalla Aki Kaurismäki on nykyajan tunnetuin tekijä. Hän on keskittynyt työläiselämän kuvauksiin eikä hänen poliittisesta suuntaumisestaan ole epäselvyyttä. Kansakuntaa ravistelleet Hannu Salama ja Timo K. Mukka eivät ainakaan sieltä oikealta laidalta ole olleet. Samoin Mikko Niskanen, jonka tunnetuin elokuva on vaikuttava "Kahdeksan surmaluotia". Nykykirjailijoista Finlandia voittaja Sirpa Kähkönen on myös hyvin julkisen vasemmistomielinen.
Mikko Niskanen haki muusansa julkisestikin kepulaisista piireistä siirryttyään 1970-luvulla maaseutuaiheisiin elokuviin (mm. Kahdeksan surmanluotia, Pulakapina, Ajolähtö ja Päätalo-aiheiset elokuvat). Ilmeisesti kepulaisuus ei ollut Elokuvasääätiössä "synti", vaan rahoitus pikemminkin näin varmistui, koska ei säätiökään voinut sitä pelkästään vasemmistolaisille ohjaajille ja teemoille suunnata. Niskasen ohjaajakumppani Tapio Suominen (mm. Täältä tullaan elämä) laskettiin myös kepulaiseksi.
Clspton ja Hendrix ovat molemmat yliarvostettua vingutusta.
Kuuntele mieluummin Talking Headsin Jerry Harrisonia tai Televisionin Tom Verlainea.
Tai Bowien luottokitaristit Adrian Belew ja Robert Fripp joka soitti Bowien parhaalla levyllä Scary Monsters sekä tietysti Pistolsin Steve Cook.
Clapton ja Hendrix oli hämyjä.- Anonyymi
Ei silvennoinen ollut poliittisesti varmaan mitään
En ole samaa mieltä kanssasi, mutta Talking Headsiä olen kyllä kuullut ja nähnyt myös elokuvan heidän konsertistaan. Sen perusteella lavaesiintyminen oli kovaa kamaa ja musiikkin erityislaatuisuudellaan hyvinkin kiinnostavaa.
mielipidepankki kirjoitti:
En ole samaa mieltä kanssasi, mutta Talking Headsiä olen kyllä kuullut ja nähnyt myös elokuvan heidän konsertistaan. Sen perusteella lavaesiintyminen oli kovaa kamaa ja musiikkin erityislaatuisuudellaan hyvinkin kiinnostavaa.
Stop Making Sensen aikaan homma oli jo mennyt vähän maailmanmusiikkipelleilyksi.
Nykin bändit oli täysin erilaisia mutta ne eivät olisi voineet tulla muualta kuin New Yorkista.
Musiikki tietysti heijastaa aikaansa ja me kasvoimme Kekkoslovakian diktatuurista ja heikon Carterin ajan maailmassa.
Yksi talvella 1980.pelattu jääkiekko-ottelu muokkasi sukupolvemme maailmankuvan länteen suuntautuneeksi. Ja sitten tuli Reagan..
- Anonyymi
Eipä yllätä että Kepulainen yrittää saaja irtopisteitä tuosta.
- Anonyymi
MPP vilttuilee Wahlroosille köyhä nariseca ukkeli joka valehteli
isjoittaneensa Nvidaan ja maksavansa mielennään pääomaveroja
vilttu mitä mpp:tä- Anonyymi
Oikeisto.on.parasta kirjoitti:
Oleellisempaa on että Hendrix ja Clapton on paskaa.
joo mutta ei tietenkään kukaan sijoittaja pottuile wahlroosille
joka on tehnyt minut varakkaanski Sammolla
ja monet UPM:llä
MPP on kateellinen huijaava demari, tekobjektiivinen lindtmanin agitoija Anonyymi kirjoitti:
joo mutta ei tietenkään kukaan sijoittaja pottuile wahlroosille
joka on tehnyt minut varakkaanski Sammolla
ja monet UPM:llä
MPP on kateellinen huijaava demari, tekobjektiivinen lindtmanin agitoijaPuhtaat Valkeat Lakanat sarjassa Raikkaan perheen kommunistipoika kääntää takkinsa 1970-luvun lopulla samoin Uutishuoneen Raija hylkää vasemmistolaisuuden päästyään ulkomaankirjeenvaihtajaksi. Fiktiota toki mutta ajankuvaa.
Jotkut tulivat järkiinsä kuten Nalle..
Niin ja tietysti Johnny Ramone unohtui.- Anonyymi
Oikeisto.on.parasta kirjoitti:
Puhtaat Valkeat Lakanat sarjassa Raikkaan perheen kommunistipoika kääntää takkinsa 1970-luvun lopulla samoin Uutishuoneen Raija hylkää vasemmistolaisuuden päästyään ulkomaankirjeenvaihtajaksi. Fiktiota toki mutta ajankuvaa.
Jotkut tulivat järkiinsä kuten Nalle..
Niin ja tietysti Johnny Ramone unohtui.niin ei vain järkiinsä
vaan siirsi Nordean pääkonttorin Suomeen
jolloin piensijoittajan ei tarvi maksaa 15% veroa Ruotsiin
osingoista vaan kaikki maksetaan Suomeen
ja päälle Sampo ja UPM vaurastumisen rahakoneita En ole valhedellut sijoituksistani. Minun on edelleen iso potti Nvidiaa ja se on pääsijoituskohteeni. Uskon vahvasti, että sen arvo kahdessa-kolmessa vuodessa kaksinkertaistuu. Köyhänä en itseäni pidä, kun sijoitun siihen eniten ansaitsevaan kymmenesosaan. Kyllä silloin on varaa maksaa veronsakin.
- Anonyymi
mielipidepankki kirjoitti:
En ole valhedellut sijoituksistani. Minun on edelleen iso potti Nvidiaa ja se on pääsijoituskohteeni. Uskon vahvasti, että sen arvo kahdessa-kolmessa vuodessa kaksinkertaistuu. Köyhänä en itseäni pidä, kun sijoitun siihen eniten ansaitsevaan kymmenesosaan. Kyllä silloin on varaa maksaa veronsakin.
paskanpuhetta jokainen ymmärtää että et ole sijoitaja vaan veroja kyttäävä demarisurkimus
et puhu oikealla tyylillä ja termeillä
mpp on jari
hui hui
varaa maksaa veronsa -pskanpuhuja
- Anonyymi
Eikö alatalo ottanut kaikki keikkakorvaukset pimeänä?
Mato ja Sakke Jytinää Eestissä kirjassa: "Vittu mitään veroja makseta".
Hyvä ohje tänääbkin.- Anonyymi
Ainakin vielä 1970-1980 -luvuilla oli yleistä, että järjestäjän edustaja toi keikan päätteeksi lippukassasta muovipussissa seteleitä soittajille ja laulajille. Setelikasan jako bändin jäsenten kesken oli bändin oma asia, joten järjestäjä ei siihen sekaantunut, eikä ryhtynyt kirjoittamaan kuitteja kullekin erikseen. Ehkä bändin saama yhteiskorvaus kuitenkin allekirjoitettiin molemmin puolin kaiken varalta. Keikkakorvausten ilmoittamatta jättäminen verotuksessa oli siten lähinnä bändin ja sen jäsenten vastuulla.
Palkkio perustui usein (ja perustuu ehkä vieläkin) sovittuun provikkaan lipunmyyntituloista. Tällöin palkkion suuruuskin selvisi vasta keikan jälkeen. Bändi otti tässä järjestäjää suuremman riskin, mutta väliin se kannatti, koska parhaimmillaan provikkapalkkiosta tuli suurempi kuin mihin vakiohintasopimuksella olisi päästy. Kokenutta esiintyjää järjestäjä ei onnistunut huijaamaan väittämällä yleisömäärän olleen todellisuutta pienempi. Sitä paitsi bändi saattoi vaatia myydyistä lipuista samanlaisen selvityksen, minkä huviverottaja tai poliisikin saattoi vaatia. Anonyymi kirjoitti:
Ainakin vielä 1970-1980 -luvuilla oli yleistä, että järjestäjän edustaja toi keikan päätteeksi lippukassasta muovipussissa seteleitä soittajille ja laulajille. Setelikasan jako bändin jäsenten kesken oli bändin oma asia, joten järjestäjä ei siihen sekaantunut, eikä ryhtynyt kirjoittamaan kuitteja kullekin erikseen. Ehkä bändin saama yhteiskorvaus kuitenkin allekirjoitettiin molemmin puolin kaiken varalta. Keikkakorvausten ilmoittamatta jättäminen verotuksessa oli siten lähinnä bändin ja sen jäsenten vastuulla.
Palkkio perustui usein (ja perustuu ehkä vieläkin) sovittuun provikkaan lipunmyyntituloista. Tällöin palkkion suuruuskin selvisi vasta keikan jälkeen. Bändi otti tässä järjestäjää suuremman riskin, mutta väliin se kannatti, koska parhaimmillaan provikkapalkkiosta tuli suurempi kuin mihin vakiohintasopimuksella olisi päästy. Kokenutta esiintyjää järjestäjä ei onnistunut huijaamaan väittämällä yleisömäärän olleen todellisuutta pienempi. Sitä paitsi bändi saattoi vaatia myydyistä lipuista samanlaisen selvityksen, minkä huviverottaja tai poliisikin saattoi vaatia.Ei kukaan enää provikkakeikkaa tee. Keikkapalkkio saatettiin maksaa esim. perunoina kuten Irwinistä tehdyssä elokuvassa viitattiin.
Kommebtillani hämymusiikista halusin luonnollisesti ärsyttää mutten koskaan ole pitänyt soolon vinguttelijoista. Ramonesin käsitys kitarasoolosta on oikea.
Juicen tekstit olivat itsetarkoituksellista riimittelyä vailla suurempaa merkitystä.
Arvostan itse asiassa Alataloa muusikkona paljon enemmän.
Loirihan jossain lehdessä poltti lisäverolappunsa.
"Siksi kysynkin vähän niin kuin tietokilpailukysymyksenä, että kukahan mahtaa olla näiden Heikki Silvennoisen sävellysten sanoittajana, jonka päästä agit prop - tyylin sanoitukset ovat syntyneet?" Tällä kysymykselläsi nolasit pahasti eräät siihen vastanneet. Et tietenkään tarkoituksella;-)
- Anonyymi
Hienon kysymyksen heitit. Heikin kanssa nuoren kitaraa soittanut, tai harjoitellut, en osaa vastata.
- Anonyymi
MPP aivan mahtava avaus, siis kerrankin jotain hyvää kepu palstalla.
Arvostajasi kokoomuksesta,- Anonyymi
mpp on jari
hui hui
ota se huomioon kehuissa - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
mpp on jari
hui hui
ota se huomioon kehuissalisää https://keskustelu.suomi24.fi/t/18747088/kysymys-heikki-silvennoista-samalla-muistellen#comment-132871636
aiheesta
- Anonyymi
Hyvää joulua Mielipidepankille, työkaverini oli nuorempi Voionmaa..
- Anonyymi
Käsittääkseni Mikko Alatalon sijainti keskustan vasemmalla laidalla on ollut yleisessä tiedossa. Hän ei itsekään ole sitä millään tavalla salannut.
Oma kysymyksensä on se, onko Alatalo sanoittanut lauluja tilaustöinä. Silloin on tietenkin pysyttävä tilaajan määrittämien raamien sisällä. Olkoon tämä asia niin tai näin, en kuitenkaan pidä vastausta alkuperäiseen kysymykseen yllättävänä.
Ainakin yhdessä asiassa Mikko Alatalo on Suomen paras. Häntä parempaa yhteislaulutilaisuuksien vetäjää ei ainakaan televisiossa ole näkynyt.- Anonyymi
Ei myös kepulaisten vedättäjänä, tippa valui kepun silmistä ja maksoivat Mikolle miljoonia levyillä. Sen Mikko osasi maalaisviisuillaan.
- AnonyymiUUSI
Sanat ja sisältö ovat puhtasasti Alatalon.
Yle-Areenassa on Silvennoisen haastattelu ("Heikki Silvennoinen muistelee progenuoruuttaan"), jossa hän kertoo, että ei nuorena kitaristina kiinnittänyt juuri huomiota sanoituksiin ja huomasi niiden (Silvennoiselle vieraan) vasemmistolaisuuden vasta jälkikäteen. - AnonyymiUUSI
Anonyymi kirjoitti:
Sanat ja sisältö ovat puhtasasti Alatalon.
Yle-Areenassa on Silvennoisen haastattelu ("Heikki Silvennoinen muistelee progenuoruuttaan"), jossa hän kertoo, että ei nuorena kitaristina kiinnittänyt juuri huomiota sanoituksiin ja huomasi niiden (Silvennoiselle vieraan) vasemmistolaisuuden vasta jälkikäteen.S vaikuttaa oppimattomalta laiskalta pinnalliselta joka ei tunne nuotteja eikä harjoittele
näyttelemistä mutta ei ole aivan nolla
erilaiset kieroilijat kuten ala talot sitten poliitikkoina kehuva taivaaseen
asti näiden noustua taivaaseen koska ne eivät ole kilpailijoita enää
ja
kehuminen tapahtuu siten että kehutaan hän oli virtuoosi jonka
kyky pääsi kukkaan minun tekemissä sanoituksissa minun johtamassani bändissä
ja jolle minä aina järjestin hänen talentinsa mukaisia keikkoja ja valmistelin minun ohjelmani joissa hän oli todella taitava- todella hyvä - AnonyymiUUSI
Anonyymi kirjoitti:
Sanat ja sisältö ovat puhtasasti Alatalon.
Yle-Areenassa on Silvennoisen haastattelu ("Heikki Silvennoinen muistelee progenuoruuttaan"), jossa hän kertoo, että ei nuorena kitaristina kiinnittänyt juuri huomiota sanoituksiin ja huomasi niiden (Silvennoiselle vieraan) vasemmistolaisuuden vasta jälkikäteen.Minun puolestani Alatalon osalta ookoo. Silvennoiseen en ota kantaa.
- AnonyymiUUSI
Anonyymi kirjoitti:
Ei myös kepulaisten vedättäjänä, tippa valui kepun silmistä ja maksoivat Mikolle miljoonia levyillä. Sen Mikko osasi maalaisviisuillaan.
Alatalolle itselleen merkityksellisimmät ovat kaiketi siirtomaasuomen laulut. Ne eivät ole saaneet sellaista huomiota kuin hän olisi halunnut.
Millään muotoa en pidä Alataloa laulavana liikemiehenä. Tuskin hän on lähtenyt alalle mahdollisimman suurta kassavirtaa ajatellen. En ymmärrä vedätyskäsitystäsi lainkaan.
Alatalo on monipuolinen. Hän osaa esittää monenlaisia lauluja. Esimerkistä käy Iisalmen Ieva
https://www.youtube.com/watch?v=SaGq590Q6vM
Esityksessä on kaikki paikallaan. Alatalon äänessä loistaa optimistisuus ja riemu. Epäilen suuresti, että kukaan ei pysty parempaan.
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Jos ottaisit yhteyttä, näyttäisin viestin kaikille
Yhdessä naurettaisiin sulle. Ymmärräthän tämän?1631596Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos
Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä291574Heikki Silvennoinen ( Kummeli)
Kuollut 70-vuotiaana. Kiitos Heikille hauskoista hetkistä. Joskus olen hymyillyt kyynelten läpi. Sellaista se elämä on701348Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?
Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?2251262- 1281135
Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.
Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda1761115Kauanko valitatte yöpäivystyksestä?
Miks tosta Oulaisten yöpäivystyksen lopettamisesta tuli nii kova myrsky? Kai kaikki sen ymmärtää että raha on nyt tiuk3271094Hyvää huomenta 18. luukku
Hyvää keskiviikkoa. Vielä pari päivää ja sitten on talvipäivänseisokki. 🎄🌌❄️😊❤️2271047- 781046
Nyt kun Pride on ohi 3.0
Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että3121043