Uuden Suomen Blogit: "demarien syy"

Viitala taas oksentaa

https://puheenvuoro.uusisuomi.fi/juhani-viitala-2/olemmeko-me-nain-huonoja/

"Pian kaksikymmentä vuotta on kakkua syöty enemmän, kun sitä on leivottu. Liian ison julkisen sektorin ja hövelin jakopolitiikan alijäämät on katettu ottamalla syömävelkaa."

Viitalan mainostamissa Tanskassa ja Ruotsissa julkinen sektori on Suomea isompi per nokka ja kummassakin maassa hyvä työllisyys perustuu juuri siihen, että julkinen sektori työllistää enemmän.

"Olemme jatkuvasti ylisäännelleet yritystoimintaa ja sälyttäneet ja keksineet jatkuvasti uusia velvoitteita ja kustannuksia."

Mikähän mahtaa olla ero muihin Pohjoismaihin? Tuskinpa sitä on.

" Verotus on liian kireää ja sen motivaatio vaikutus on huomattavan negatiivinen."

Tanskassa, jonka kasvuprosentti oli siis peräti 14%, verotus on vielä kireämpää. Vain Suomessa oikeisto on niin laiskaa, että työnteko ei kiinnosta, vaikka jokainen hallitus on alentanut "työn verotusta" sitten vuoden 1987.

" Meillä on hyvin aggressiivinen ja lakkoherkkä ay-liike joka sahaa omaa oksaansa. Lakkoja ja työnseisauksia on ennätysmäärä."

Meillä on myös työnantajat, jotka eivät suostu yritysdemokratiaan kuten Ruotsissa ja niinpä lakot ovat ainoa keino saada jääräpäät työnantajat pitämään meikäläiset työntekijät edes lähellä samoilla tasoilla kuin läntisissä naapureissamme.

"Konkursseja tehdäänkin ennätysmäärä, investointeja ei tehdä tai ne tehdään muihin maihin."

Niinhän niitä nyt tehdään, kun oikeisto pääsi hallitukseen. Demarihallitus nimenomaan otti velkaa estääkseen konkurssit koronan kurittaessa taloutta ja onnistui siinä aika hyvin. Oikeistohallitus on vain ja ainoastaan kiihdyttänyt talouden romahdusta.

MIkä tyyppi tuo Viitala oikein on? Yhteen aikaan hän oli kovasti harrastamassa sopivasti teksteihin kätkettyä piilovittustelua, ja pitkään hän oli aukomatta päätään, ehkä sitten ryyppäsi kotonaan, tai mitä lie tehnyt. Tuo palava viha AY-liikettä ja SDP:ta kohtaan on ainoa asia, mitä hänen viesteissään on. Ei asiantynkääkään, ei vahingossakaan.

Ensin ajattelin, että koko tyyppi on joku kaljabaarin vakiasiakas jostain persujen huoltsikalta, mutta tyyppihän on kirjoittanut useita liike-elämän oppaita 2000-luvun alkupuolella. Ovatkohan nekin samanlaista mitään järkeä vailla olevaa raivoamista kuin nuo blogikirjoitukset?

Tyyppi on saanut jonkun yrittäjä palkinnon jostain sahasta, jonka perusti Ruotsista ostetuilla käytetyillä koneilla. Etelä-pohjalaiset ovat kovia leveilemään, mutta ei ole varaa ostaa edes kunnollisia koneita, kun aletaan yrittämään? Etelä-Pohjanmaan BKT/asukas on mutuen samaa tasoa kuin Pohjois-Karjalan. Voi olla, että yrityksiä on enemmän, mutta ne tuottavat vähemmän kuin yritykset keskimäärin Suomessa. Sen sijaan Pohjanmaan ruotsinkielisellä rannikolla tuottavat, siellä BKT/asukas on Ahvenanmaan jälkeen korkein, eli kolmanneksi korkein koko maassa.

Tuo kuran syytäminen, mitä Viitala on taas alkanut harrastaa, vaikuttaa aivan pelkälle politikoinnille. Aivan kuten persujen mekkala maahanmuuttajista. Kylvetään vihaa ja raivoa, jopa valehdellaan, jotta saataisiin ääniä, mitään yritystäkään ei ole muuttaa asioita mitenkään paremmiksi.

Onkohan loppuuntahkotuilla koneilla pyörivän yrityksen tuomat vähät tulot tullut tuhlattua pohjalaiseen tapaan liian leveään elämään ja nyt pitäisi löytää uutta tulonlähdettä poliitikkona, joka itse tai lähipiiri. Vai mikä idea tuossa järjettömässä raivoamisessa on?
176
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Kuten niin usein näkyy sattuvan, myös Viitalan palkkitehtaassakin sattui tulipalo, joka tuhosi varaston juuri sopivasti, kun palkit lakkasivat käymästä kaupaksi. Viitala itse ei tainnut silloin enää olla mukana toiminnassa, mutta kaverit kyllä.

Netti on siitä kiva paikka, että sieltä löytää hyvin mielenkiintoisia vanhoja uutisia, myös niitä paikallisuutisia.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Viitala taas oksentaa

https://puheenvuoro.uusisuomi.fi/juhani-viitala-2/olemmeko-me-nain-huonoja/

"Pian kaksikymmentä vuotta on kakkua syöty enemmän, kun sitä on leivottu. Liian ison julkisen sektorin ja hövelin jakopolitiikan alijäämät on katettu ottamalla syömävelkaa."

Viitalan mainostamissa Tanskassa ja Ruotsissa julkinen sektori on Suomea isompi per nokka ja kummassakin maassa hyvä työllisyys perustuu juuri siihen, että julkinen sektori työllistää enemmän.

"Olemme jatkuvasti ylisäännelleet yritystoimintaa ja sälyttäneet ja keksineet jatkuvasti uusia velvoitteita ja kustannuksia."

Mikähän mahtaa olla ero muihin Pohjoismaihin? Tuskinpa sitä on.

" Verotus on liian kireää ja sen motivaatio vaikutus on huomattavan negatiivinen."

Tanskassa, jonka kasvuprosentti oli siis peräti 14%, verotus on vielä kireämpää. Vain Suomessa oikeisto on niin laiskaa, että työnteko ei kiinnosta, vaikka jokainen hallitus on alentanut "työn verotusta" sitten vuoden 1987.

" Meillä on hyvin aggressiivinen ja lakkoherkkä ay-liike joka sahaa omaa oksaansa. Lakkoja ja työnseisauksia on ennätysmäärä."

Meillä on myös työnantajat, jotka eivät suostu yritysdemokratiaan kuten Ruotsissa ja niinpä lakot ovat ainoa keino saada jääräpäät työnantajat pitämään meikäläiset työntekijät edes lähellä samoilla tasoilla kuin läntisissä naapureissamme.

"Konkursseja tehdäänkin ennätysmäärä, investointeja ei tehdä tai ne tehdään muihin maihin."

Niinhän niitä nyt tehdään, kun oikeisto pääsi hallitukseen. Demarihallitus nimenomaan otti velkaa estääkseen konkurssit koronan kurittaessa taloutta ja onnistui siinä aika hyvin. Oikeistohallitus on vain ja ainoastaan kiihdyttänyt talouden romahdusta.

MIkä tyyppi tuo Viitala oikein on? Yhteen aikaan hän oli kovasti harrastamassa sopivasti teksteihin kätkettyä piilovittustelua, ja pitkään hän oli aukomatta päätään, ehkä sitten ryyppäsi kotonaan, tai mitä lie tehnyt. Tuo palava viha AY-liikettä ja SDP:ta kohtaan on ainoa asia, mitä hänen viesteissään on. Ei asiantynkääkään, ei vahingossakaan.

Ensin ajattelin, että koko tyyppi on joku kaljabaarin vakiasiakas jostain persujen huoltsikalta, mutta tyyppihän on kirjoittanut useita liike-elämän oppaita 2000-luvun alkupuolella. Ovatkohan nekin samanlaista mitään järkeä vailla olevaa raivoamista kuin nuo blogikirjoitukset?

Tyyppi on saanut jonkun yrittäjä palkinnon jostain sahasta, jonka perusti Ruotsista ostetuilla käytetyillä koneilla. Etelä-pohjalaiset ovat kovia leveilemään, mutta ei ole varaa ostaa edes kunnollisia koneita, kun aletaan yrittämään? Etelä-Pohjanmaan BKT/asukas on mutuen samaa tasoa kuin Pohjois-Karjalan. Voi olla, että yrityksiä on enemmän, mutta ne tuottavat vähemmän kuin yritykset keskimäärin Suomessa. Sen sijaan Pohjanmaan ruotsinkielisellä rannikolla tuottavat, siellä BKT/asukas on Ahvenanmaan jälkeen korkein, eli kolmanneksi korkein koko maassa.

Tuo kuran syytäminen, mitä Viitala on taas alkanut harrastaa, vaikuttaa aivan pelkälle politikoinnille. Aivan kuten persujen mekkala maahanmuuttajista. Kylvetään vihaa ja raivoa, jopa valehdellaan, jotta saataisiin ääniä, mitään yritystäkään ei ole muuttaa asioita mitenkään paremmiksi.

Onkohan loppuuntahkotuilla koneilla pyörivän yrityksen tuomat vähät tulot tullut tuhlattua pohjalaiseen tapaan liian leveään elämään ja nyt pitäisi löytää uutta tulonlähdettä poliitikkona, joka itse tai lähipiiri. Vai mikä idea tuossa järjettömässä raivoamisessa on?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu