Erittäin hyvä Facebook-päivitys Tere Sammallahdelta
Sananen yhteiskunnallisesta tekopyhyydestä ja kaksinaismoraalista, joka kirkuu hiljaisena vasten kasvoja mediasta, somesta ja veronmaksajien elättämältä järjestökentältä. Pohtikaapa reaktiota, jos kuvan graffiti olisikin tehty Sanna Marinista? Jos keskeltä Helsinkiä olisi löytynyt seinä, jossa armoitettu ex-pääministerimme olisi esitetty kaiken saksillaan tappavana paholaisena? Saati, että olisi esitetty joku puukottamassa hakaristi-silmäinen Marin hengiltä?
Se hulabaloo olisi ollut täysin vertaansa vailla. Koko mediakenttä olisi kirkunut naisvihasta kymmenien artikkelien voimalla ja tutkijan kaapuun naamioituneiden vasemmistoaktivistien lausuntoihin tukeutuen. Veronmaksajien rahoilla elävät nais-, ihmisoikeus-, taide- ja muut pääosin intersektionaalista feminismiä toitottavat järjestöt olisivat tehneet näkyviä some-kampanjoita, joille media olisi antanut auliisti tilaa ja näkyvyyttä. Poliitikot kautta puoluekentän olisivat tuominneet tapauksen näkyvästi ja asiasta olisi pian todennäköisesti keskusteltu myös täysistunnossa.
Mutta mitä tapahtuu nyt, kun "taideprotestin" kohteena on valtiovarainministeri Riikka Purra? Ei mitään. Ei näy mediassa pääkirjoituksia tai SKP-taustaisen "tutkijan" analyyseja naisministeriin kohdistuvasta naisvihasta. Itse asiassa sukupuoli näyttää lakanneen tässä tapauksessa olevan tekijä alkuunkaan. Veronmaksajien lihottama punertava järjestökenttä on hipihiljaa. Ei näy edustajakollegoiden julkista tukea Riikalle. Stadin varapormestari Paavo Arhinmäen FB-analyysissä usein leimakirveenä käyttämänsä termi "naisviha" onkin korvautunut ylevillä periaatteilla taiteen vapaudesta, demokratiasta, vapaasta yhteiskunnasta ja taiteen roolista vallanpitäjien kriitikoina.
Olen toki samaa mieltä Paavon kanssa siitä, että taiteen pitää olla vapaata. Mutta eihän taide ole Suomessa vapaata. Meillä yhteiskunnallinen reaktio tällaisiin taideprojekteihin riippuu täysin siitä, onko kritiikin kohde taustaltaan oikeistolainen vai vasemmistolainen. Yksikään, toistan, YKSIKÄÄN taidetukielätti ei haluaisi tai uskaltaisi tehdä puoliksikaan noin raflaavaa teosta yhdestäkään vasemmistopoliitikosta sukupuoleen katsomatta. Siinäpä sitä taiteen vapautta kerrakseen.
Hupaisana yksityiskohtana mainittakoon, että tässä tapauksessa vertailusta voidaan vieläpä poistaa sukupuolen, ihonvärin, uskonnon ja muiden vastaavien tekijöiden vaikutus, joihin vasemmistohegemonia mieluusti vetoaa selittäessään, miksi miksi heitä ei koske samat standardit, joita he vaativat muita noudattamaan.
Uskonko minä, että Riikka pahoittaa tällaisesta mielensä? En usko. Onko tämä naisvihaa? Ei tietenkään. Pitääkö poliittisia graffiteja, näitä raflaaviakin, voida tehdä? Tottakai.
Tämä Marin vs. Purra-ajatusharjoitus kuitenkin paljastaa todella syvään juurtuneita kaksoisstandardeja yhteiskunnastamme. Kaksoisstandardeja, joiden olemassaolon moni journalisti, järjestöaktiivi ja tiettyjä ideologiota tunnustava poliitikko mieluusti kieltää, mutta joita media, järjestöt, poliittiset aktiivit ja jopa tietyt viranomaiset toistavat työssään päivittäin ilman itsekritiikin häivääkään.
Toivon kirjoituksen toimivan lempeänä itsetutkiskelun työkaluna kaikille heille, jotka eivät tämän kaksoisstandardin olemassaoloon usko. Ja myös henkisenä tukena heille, jotka ihmettelevät, eivätkö muut näe mitä he itse näkevät? Kyllä me näemme ja meitä on paljon. Uskaltakaa kertoa havaintonne ääneen, vain niin asiat lopulta muuttuvat. #Terestroika
Sananen yhteiskunnallisesta tekopyhyydestä ja kaksinaismoraalista, joka kirkuu hiljaisena vasten kasvoja mediasta, somesta ja veronmaksajien elättämältä järjestökentältä. Pohtikaapa reaktiota, jos kuvan graffiti olisikin tehty Sanna Marinista? Jos keskeltä Helsinkiä olisi löytynyt seinä, jossa armoitettu ex-pääministerimme olisi esitetty kaiken saksillaan tappavana paholaisena? Saati, että olisi esitetty joku puukottamassa hakaristi-silmäinen Marin hengiltä?
Se hulabaloo olisi ollut täysin vertaansa vailla. Koko mediakenttä olisi kirkunut naisvihasta kymmenien artikkelien voimalla ja tutkijan kaapuun naamioituneiden vasemmistoaktivistien lausuntoihin tukeutuen. Veronmaksajien rahoilla elävät nais-, ihmisoikeus-, taide- ja muut pääosin intersektionaalista feminismiä toitottavat järjestöt olisivat tehneet näkyviä some-kampanjoita, joille media olisi antanut auliisti tilaa ja näkyvyyttä. Poliitikot kautta puoluekentän olisivat tuominneet tapauksen näkyvästi ja asiasta olisi pian todennäköisesti keskusteltu myös täysistunnossa.
Mutta mitä tapahtuu nyt, kun "taideprotestin" kohteena on valtiovarainministeri Riikka Purra? Ei mitään. Ei näy mediassa pääkirjoituksia tai SKP-taustaisen "tutkijan" analyyseja naisministeriin kohdistuvasta naisvihasta. Itse asiassa sukupuoli näyttää lakanneen tässä tapauksessa olevan tekijä alkuunkaan. Veronmaksajien lihottama punertava järjestökenttä on hipihiljaa. Ei näy edustajakollegoiden julkista tukea Riikalle. Stadin varapormestari Paavo Arhinmäen FB-analyysissä usein leimakirveenä käyttämänsä termi "naisviha" onkin korvautunut ylevillä periaatteilla taiteen vapaudesta, demokratiasta, vapaasta yhteiskunnasta ja taiteen roolista vallanpitäjien kriitikoina.
Olen toki samaa mieltä Paavon kanssa siitä, että taiteen pitää olla vapaata. Mutta eihän taide ole Suomessa vapaata. Meillä yhteiskunnallinen reaktio tällaisiin taideprojekteihin riippuu täysin siitä, onko kritiikin kohde taustaltaan oikeistolainen vai vasemmistolainen. Yksikään, toistan, YKSIKÄÄN taidetukielätti ei haluaisi tai uskaltaisi tehdä puoliksikaan noin raflaavaa teosta yhdestäkään vasemmistopoliitikosta sukupuoleen katsomatta. Siinäpä sitä taiteen vapautta kerrakseen.
Hupaisana yksityiskohtana mainittakoon, että tässä tapauksessa vertailusta voidaan vieläpä poistaa sukupuolen, ihonvärin, uskonnon ja muiden vastaavien tekijöiden vaikutus, joihin vasemmistohegemonia mieluusti vetoaa selittäessään, miksi miksi heitä ei koske samat standardit, joita he vaativat muita noudattamaan.
Uskonko minä, että Riikka pahoittaa tällaisesta mielensä? En usko. Onko tämä naisvihaa? Ei tietenkään. Pitääkö poliittisia graffiteja, näitä raflaaviakin, voida tehdä? Tottakai.
Tämä Marin vs. Purra-ajatusharjoitus kuitenkin paljastaa todella syvään juurtuneita kaksoisstandardeja yhteiskunnastamme. Kaksoisstandardeja, joiden olemassaolon moni journalisti, järjestöaktiivi ja tiettyjä ideologiota tunnustava poliitikko mieluusti kieltää, mutta joita media, järjestöt, poliittiset aktiivit ja jopa tietyt viranomaiset toistavat työssään päivittäin ilman itsekritiikin häivääkään.
Toivon kirjoituksen toimivan lempeänä itsetutkiskelun työkaluna kaikille heille, jotka eivät tämän kaksoisstandardin olemassaoloon usko. Ja myös henkisenä tukena heille, jotka ihmettelevät, eivätkö muut näe mitä he itse näkevät? Kyllä me näemme ja meitä on paljon. Uskaltakaa kertoa havaintonne ääneen, vain niin asiat lopulta muuttuvat. #Terestroika
Vastaukset 3
Vanhimmat
Sammallahti on tekopyhä kaksinaismoralisti.
Onneksi päästiin siitä supernoita vainosta Marinia kohtaan . Ja siitä naisvihasta hallitusta kohtaan . Ps. Super Marin on todella supernoita , Putinkin pelkäsi .
No Tere Tere vaan sinnepäin!
👀🤣