Mädättäjille ja kontrolloijille tiedoksi

Te jotka pyritte rikkomaan ja hävittämään kaikki kauniit mielet tästä maailmasta ja mädättämään ne perverseillä jutuilla ja juoruilullanne ja muulla häiriintyneellä toiminnalla. Saatte maistaa omaa lääkettänne. Rakennan tän maailman uusiks ja siellä ei oo paikkaa kaltaisillenne, ainoastaan kiltit ihmiset pääsee sinne. Ette voi käyttää enää sosiaalisia paineita ihmisen eristämiseen, ette voi käyttää enää pedofiili tai rasismi korttia tuhotaksenne viattomia ihmisiä hävyttömästi ja julmasti, vieden heiltä kaiken ihmisarvon, ette voi enää vitsailla hävyttömiä misogynisia juttujanne. Ette voi kontrolloida toisia, toimintanne on muutenki hävytöntä ja epäempaattista, vain hirviömäinen mieli voi toimia sillä tavalla. Ette voi enää traumatisoida ihmisiä.

Olen joku yhteinen vihollinen teille, koska olen empatiakykyinen, välittävä, otan huomioon herkät ja kiltit, ujot. Olen myös tarpeeksi kylmä, että manipulaatiotaktiikkanne ei toimi minuun, koette minut suureksi uhaksi teille, kun näen suoraan läpi teidän sieluun. Mikäpä sen vaarallisempaa psykopaatille, kuin melkein kaltaisensa, jolla on empatiakyky ja korkea tunneäly.
8199
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Minkä ikäinen ihminen näitä kirjoittaa? M/N?

Äänestä
  • Gubbe 52v.

    Äänestä

  • Anonyymi00002 kirjoitti:

    Gubbe 52v.

    Viisikymppinen mies jota ei enää punnita neuvolassa juu.

    Äänestä

  • Tekoälyä käyttää.

    Äänestä

  • Aloittaja

    Anonyymi00002 kirjoitti:

    Gubbe 52v.

    melkein oikein, vaihda vaa numerojärjestys :0

    Äänestä

Sulla on taivaallisen ihana järjen juoksu🥰😍 ihana mies🙈minkä näköinen olet?

Äänestä
  • Käy gubbe katsomassa vaikka kylppärin peilistä, niin asia valkenee.

    Äänestä

  • Anonyymi00006 kirjoitti:

    Käy gubbe katsomassa vaikka kylppärin peilistä, niin asia valkenee.

    Ei ollut sulle gubbetar. Olen ed miesten perään sorry darling😜

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


BPDBunny6666 kirjoitti:

Te jotka pyritte rikkomaan ja hävittämään kaikki kauniit mielet tästä maailmasta ja mädättämään ne perverseillä jutuilla ja juoruilullanne ja muulla häiriintyneellä toiminnalla. Saatte maistaa omaa lääkettänne. Rakennan tän maailman uusiks ja siellä ei oo paikkaa kaltaisillenne, ainoastaan kiltit ihmiset pääsee sinne. Ette voi käyttää enää sosiaalisia paineita ihmisen eristämiseen, ette voi käyttää enää pedofiili tai rasismi korttia tuhotaksenne viattomia ihmisiä hävyttömästi ja julmasti, vieden heiltä kaiken ihmisarvon, ette voi enää vitsailla hävyttömiä misogynisia juttujanne. Ette voi kontrolloida toisia, toimintanne on muutenki hävytöntä ja epäempaattista, vain hirviömäinen mieli voi toimia sillä tavalla. Ette voi enää traumatisoida ihmisiä.

Olen joku yhteinen vihollinen teille, koska olen empatiakykyinen, välittävä, otan huomioon herkät ja kiltit, ujot. Olen myös tarpeeksi kylmä, että manipulaatiotaktiikkanne ei toimi minuun, koette minut suureksi uhaksi teille, kun näen suoraan läpi teidän sieluun. Mikäpä sen vaarallisempaa psykopaatille, kuin melkein kaltaisensa, jolla on empatiakyky ja korkea tunneäly.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu