Maahan muuttaja oppilaita niin paljo et valot pois ettei määrä paljastus tunnilla

Anonyymi-ap

Kotimaa
MTV: Helsinkiläiskoulussa ei ole vaihdettu lamppuja kuukausiin – Vanhemmat ihmeissään pimeydestä
Vanhemmat kertovat MTV:lle lasten joutuneen kulkemaan pilkkopimeässä käytävässä.

Koulun ylläpitoinsinöörin mukaan käytävän vanhat lamput ovat sammuneet odotettua nopeammin. Arkistokuva ala-asteen luokasta. Kuva ei liity jutun kouluun. petteri paalasmaa / kl


Koulun joulujuhlaan torstaina saapuneet vanhemmat kohtasivat erikoisen näyn Meilahden ala-asteella Helsingissä – lasten luokkaan kuljettiin täysin pimeää käytävää, kertoo MTV. Yhden vanhemman mukaan koulun toisen kerroksen siivessä kaikki lamput olivat palaneet. Lamput ovat sammuneet vanhemman yksitellen ja lopputuloksena lapset ovat loppuvuodesta kulkeneet, sekä riisuneet ja pukeneet ulkovaatteita pitkässä pimeässä käytävässä.

Pimeydestä kertoneen vanhemman mukaan ainakaan kaikki oppilaiden vanhemmat eivät ole olleet valo-ongelmasta tietoisia, vaikka jotkut tiesivät niiden jatkuneen kuukausia. Vanhempi muistuttaa, että 7–8-vuotiailla lapsilla on muutenkin vaikeaa pitää tavaransa hallussa ja pimeys tekee siitä vielä paljon haastavampaa.

– Olisiko mahdollista, että aikuiset olisivat pilkkopimeässä työpaikalla, hän ihmetteli MTV:lle.

Koulun ylläpitoinsinööri Ville Hakamäki vahvisti MTV:lle vanhempien ihmettelemän pimeyden. Hänen mukaansa ongelma liittyy 1950-luvun alussa rakennetun koulun vanhoihin valaisimiin, joissa on loisteputkilamput. Tarvittavia lamppuja ei kuitenkaan saa enää saa kaupasta ja tämän takia valaisimet on tarkoitus korvata täysin uusilla, joita on jo alettu vaihtamaan. Työtä on kuitenkin Hakamäen mukaan hidastanut työvoiman saatavuus.

Vanhemman mukaan yksi isä on ottanut yhteyttä Helsingin apulaispormestariin, tilanteen korjaamiseksi.

21

123

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      oliko joukossa lusiakin ei erottanut kun oli pimeää .lucia pimeyden tuoja.

      • Anonyymi

        Ei kannata korjata, kun nämä vajaaälyi-
        set rikkoo ne kuitenkin heti uudelleen


    • Anonyymi

      maksettiinko opettajille pimeästi.

    • Anonyymi

      olko musta-aukko opetusta valo pakeni mustaan aukkoo vai työntykö opettaja sinne. pimeällä.

    • Anonyymi

      miten opettaja tiesi pimeässä onko mamut ees paikalla.

    • Anonyymi

      Miten helvetissä kuukausia pimeässä eihän siellä nähnyt mitään.Pimeää touhua

      vedettiikö siellä pimeää ainetta , saako pimeän todistuksen pimeästi

    • Anonyymi

      maahan muutto vie rahat ja valotkin koulusta sdp lisää mamuja valot sammuu suomesta.

    • Anonyymi

      ei ihime et pisa tulos laskee vasemmistoliiton vika pimeyttä li andersson

    • Anonyymi

      Täyttä kummeli kamaa.

    • Anonyymi

      ” SDP lahjoitti ulkomaille 7,2 miljardi kepun tuella. Olisi niille miljardeille nyt käyttöä

    • Anonyymi

      moniosaajia jengeistä rekrytoimaan lampun vaihtoon?

      Poliisi Taponen johtamaan toimia

    • Anonyymi

      Kotkassa sijaitseva koulu on päättänyt poistaa suunnitellun jouluevankeliumin perjantain joulujuhlasta.

      Iltalehden mukaan Kotkansaaren koulun apulaisrehtori lähetti alkuviikosta vanhemmille tiedon juhlan ohjelmasta. Päätös tehtiin palautteen perusteella ja yhdessä opetustoimen kanssa.

      Learn more
      Rehtori Anu Tiilikainen vetoaa siihen, että Opetushallituksen ohjeissa on niin paljon tulkinnanvaraa, ettei koulu halunnut ottaa juhlan suhteen riskiä. Koulujen yhteisissä juhlissa voi olla ”joitakin uskontoon viittaavia elementtejä”, mutta tulkinta on jätetty kouluille.

      Iltalehden mukaan Kotkansaaren oppilaiden oli tarkoitus esittää evankeliumi englanniksi. Ohjelmassa päätettiin pitää Lucia ja joitakin uskonnollista materiaalia sisältäviä joululauluja.

      Kotkalainen koulu toivoo Opetushallitukselta selkeämpiä ohjeita.

      – Ajattelen, että tämä meidän aikamme tarvitsee arvoja sekä vahvaa identiteettiä ja perinteiden ylläpitämistä, Anu Tiilikainen toteaa.

    • Anonyymi

      SVT: Räppäri ammuttu Ruotsissa
      Nuori mies ammuttiin torstaina Ruotsissa. SVT:n mukaan kyseessä on rap-artisti Gaboro.

      isaac sene

    • Anonyymi

      Taitaa olla erikoisen muotoisia loisteputkia jos ei kaupasta saa.

      Normi pitkiä putkia on kaupoissa edelleen. Erityisesti niinsanotuissa halpa-kaupoissa kuten Tokmanni ja Puupenni. Vanhat varastot myydään loppuun. Kunnon valikoimia ebayssa Saksassa.

      Vanhaan valaisinpohjaan voi vaihtaa myös led putken ja sitä varten kehitetyn sytyttimen. Ei ole vaikea juttu, ellei siitä halua tehdä vaikeaa.

      Joten enemmän herääkin kysymys miksi näin ei ole tehty vaan koulu on päästetty pimenemään?

    • Anonyymi

      "Työtä on kuitenkin Hakamäen mukaan hidastanut työvoiman saatavuus."

      Työstä pitää maksaa palkka.

    • Anonyymi

      Komento aukaiskaa silmät, jotta pystyy laskemaan montako on paikalla.

    • Anonyymi

      cavsb

    • Anonyymi

      "Työtä on kuitenkin Hakamäen mukaan hidastanut työvoiman saatavuus."
      Tä?
      Työvoiman saatavuus?
      Eikö ay-liike voisi auttaa ja patistella sähkömiehiä asialle?

      • Anonyymi

        Kutsukaa Lieksasta koneinsinöörejä sähköhommiin, ne vaihtaa lamput käden käänteessä. Koneinsinöörikanta on Lieksassa erinomainen ja aina niitä parikymmentä joutaa lainaksi lampunvaihtoon.


    • Anonyymi
      UUSI

      <zs<xzdcxv

    Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kiitos nainen

      Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik
      Tunteet
      12
      3690
    2. MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."

      Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar
      Maailman menoa
      72
      1934
    3. Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?

      Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun
      Maailman menoa
      542
      1598
    4. Kirjoita yhdellä sanalla

      Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin
      Ikävä
      81
      1224
    5. Olet hyvin erilainen

      Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja
      Ikävä
      67
      1057
    6. Yksi syy nainen miksi sinusta pidän

      on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s
      Ikävä
      33
      988
    7. Hyödyt Suomelle???

      Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt
      Maailman menoa
      214
      888
    8. Hyvää Joulua mies!

      Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o
      Ikävä
      60
      853
    9. Hyvää talvipäivänseisausta

      Vuoden lyhyintä päivää. 🌞 Hyvää huomenta. ❄️🎄🌌✨❤️😊
      Ikävä
      171
      844
    10. Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!

      Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill
      Suomalaiset julkkikset
      3
      778
    Aihe