Kuoli toisessa maailmansodassa…
Uskon, että tässä on yksi syy monien tanskalaisten epäonnistumiseen suomalaisten organisaatoiden ja suomalaisten johtamisessa. Olemme niin erilaisia kaikista yhteisistä asioista huolimatta.
Tanska on hieno maa ja tanskalaisissa on upeita talousmiehiä- ja naisia ja ennen kaikkea ystäviä. On harmillista, että monien firmojen omistajat ja johtajat eivät ymmärrä eroja ja valitsevat täysin vääriin paikkoihin tanskalaisia … kaikki häviävät, mutta eniten me suomalaiset… tanskalainen on kyllä osannut kauppakansan jäsenenä neuvotella itselleen hyvät ehdot.
Ruotsalainen ymmärtää suomalaisia paljon paremmin - en toedä miksi. norjalaisia ei juuri näy - heillä lienee niin oma yhteisönsä öljyn vuoksi.
Suomalaisilla on vielä paljon opittavaa ja ennen kaikkea suomalaisten pitää alkaa luottamaan itseensä ja omien firmojensa kykyyn kasvattaa tulevia johtajia.Ruotsalaiset ja jopa norjalaiset ovat paljon itsevarmempia, vaikka tosi paikan tullessa sodassa Suomi- poika on ollut kaikkein luotettavin ja rohkein. Olemme Pohjolan #1 kun vain uskomme itseemme.
Omistajien ja hallitusten kannattaa uudeelleen lukea kirja Built to Last.
2100 tanskalaissotilasta ja 97000 suomalaissotilasta
Anonyymi-ap
0
126
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Miten Eerolan silmäkuvat voivat levitä muutamassa tunnissa ympäri maailmaa?
Seuraako koko maailma persujen ja erityisesti Eerolan somea reaaliajassa? Edes kansanedustajan itsemurha eduskuntatalos3845749Miten löydän sinut
Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit151722- 106991
Moraaliköyhä S-ryhmä
S-ryhmä on kehystänyt Israel-boikottipäätöksen “ihmisoikeuslinjaukseksi”, mutta toteutus paljastaa sen onttouden: valiko95904Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla
Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?132862- 51860
- 78851
Asentajako putosi radiomastosta
https://www.is.fi/tampereen-seutu/art-2000011707236.html Ihminen on kuollut pudottuaan radiomastosta Tampereen Teiskoss45850Haikeaa miten kaikki meni
Ei ole rohkeutta enää nähdä. Koska pelkään, että haavat aukeaa. Ikävä on silti, vaikka en vastannut...tiedät mihin.56827- 41823