"Viro kiihkoilee Venäjää vastaan ja uhoaa NATO-jäsenyydellään. "
Ei todellakaan, mutta kremlinsejä se harmittaa.
Kuten Suomen jäsenyyskin.
Niin pitääkin
Vir on turvassa Nato-maana!
2
175
Vastaukset
- Anonyymi
Viron suunnitelmat maan puolustamiseksi ovat nerokkaat, pistetään kaikki paskaksi ja painutaan vittuun:
Viro valmistautuu evakuoimaan maansa koko väestön ulkomaille, jos sota syttyy. Näin kertoi Viron puolustusvoimien tuore komentaja, kenraalimajuri Andrus Merilo Tallinnassa järjestetyssä seminaarissa.
Seminaarista ja Merilon puheenvuorosta uutisoi virolainen päivälehti Postimees.
− Meidän pitää olla valmiita evakuoimaan ihmisiä vaara-alueen ulkopuolelle ja pahimmassa tapauksessa vaara-alue käsittää koko Viron. (Siinä tapauksessa) meri-, maa- ja ilmakuljetukset ovat kaikki meille tärkeitä, Merilo kertoi Tallinnassa.
Merilon mukaan Viron armeija alkaa sodan sattuessa itse tuhota omia kaupunkejaan, sillä se estää tai ainakin vaikeuttaa Viroon tunkeutuvan vihollisen etenemistä. Merilon mukaan Venäjällä on sotiessaan aina tavoitteena vallata maa-alueita.
Merilon mukaan Viron puolustusvoimat ei tahdo kuitenkaan paljastaa tarkemmin, millaisia suunnitelmia sillä on Viron kaupungeille sotatilanteessa.
− Jos joku uskoo, että me emme ala sotia Narvasta, hän erehtyy. Jos on tarvetta, Viron armeija alkaa itse tuhota Viron kaupunkeja. Esimerkiksi Narvassa on oltava valmis siihen, että kaupungin infrastruktuuri ja kadut muutetaan vastustajan kannalta läpipääsemättömiksi, Merilo sanoi- Anonyymi
Ukrainassa Venäjän itse on pitänyt nähdä vaivaa kaupunkien tuhoamiseksi. Virossa Venättä pääsee helpommalla kun Viro itse on luvannut hoitaa homman Venäjän puolesta.
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Medvedev: Suomi tuhoutuu ydinsodassa ensimmäisenä
Venäjän ydinaseilla on lyhyin matka Suomeen, joten ydinsodassa Suomi tuhoutuu heti sodan alkuminuuteilla, muilla mailla5932075- 1021030
Hotellille löytyi ostaja....
Tämän päivän Kainuun Sanomissa oli uutinen, että pesänhoitajan mukaan Hotelli Kainuu myydään ensiviikolla. Hieno homma,18977Saana airola ja. muusikko spekulaatiota
Saara airolan kirja muusikko mies. Oisko redrama tai lauri tähkä? Saana oli 13 v vuonna 2014 Tekoäly sanoo : tähkä Julki4837Onko se loukkaavaa
Kun joka kerta tuijotan sun peppua. En mahda sille mitään, että se vangitsee katseeni. Pohdin vain että ei minusta ole k101835Onko kaivattusi seinäruusu?
Kun hän saapuu paikalle, huomaako kukaan, vai kääntyvätkö päät? Onko se hyvä vai huono juttu? Oletko sinä huomattu vai50749- 70747
- 63715
Jos saisit palata takaisin johonkin vuoteen
Mikä vuosi se olisi? Ja mitä siinä hetkessä tapahtuisi?74678- 65563