Heinäkuussa hyväksyttiin kiihkeän keskustelun ja kauhean kiireen saattelemana "Suomen turvallisuudelle välttämätön" ns. rajalaki.
Rajalakikeskustelussa lakia epäilleet leimattiin surutta "epäisänmaallisiksi". Lakihan oli "turvallisuudelle välttämätön" ja sillä oli kiire. Nyt "välttämätön ja kiireellinen" laki on ollut voimassa yli 4 kuukautta eikä sitä ole käytetty kertaakaan. Itäraja on edelleen kiinni vaikka lakia perusteltiin sillä, että se mahdollistaa rajanylityspaikkojen avaamisen. Avaamista ei ole edes harkittu - rajalaista huolimatta.
Ottawan sopimuksesta irtautumisesta on odotettavisa samanlainen hysteerinen keskustelu jossa keskeisintä on patrioottinen poseeraaminen eikä itse asia. Ottawan sopimuksesta irtautumista vastustavat tullaan taas leimaamaan Putinin kätyreiksi ja Suomea vihaaviksi pettureiksi. Se onko jalkaväkimiinoilla mitään todellista merkitystä puolustustaktiikan osina tulee jäämään epäselväksi. Koska eihän sisältö ole tärkeä, vaan poseeraaminen.
Suomi on siirtynyt sotahysterian aikaan, jossa tärkeintä on oman isänmaallisuuden osoittaminen eikä se mitä lopulta päätetään ja mitä seurauksia päätöksillä on - jos mitään. Rajalakihan on tähän mennessä ollut täysin kuollut kirjain vailla mitään merkitystä. Tulipahan osoitettua, että perustuslaki ei paljoa paina, kun saadaan "isänmaallinen henki päälle".

Vastaukset 7
Vanhimmat
Se on varmaa, että Suomi24-palstat tulee täyttymään sulutusasiantuntijoiden lausumista, vaikka suurin osa heistä ei aiemmin edes tiennyt mitä "sulutuksella" tarkoitetaan ja mikä rooli jalkaväkimiinoilla siinä olisi.
Aloitus on täyttä venäläispropagandaa.
Tällaista "keskustelua" juuri tarkoitin.
Palsta ei täyty kolmesta kommentista, joten et voi vielä tietää.
Hysteria on päällä eikä mikään puolustukseen tai "turvallisuuteen" liittyvä rationaalinen keskustelu ole enää mahdollista. Turvallisuus-huudollla kumotaan kaikki yritykset keskustella.
Ilmeisesti kyse on jonkinlaisesta rekyylistä, mikä johtuu aiemmasta sinisilmäisen hyväuskoisesta suhtautumisesta Venäjään. Virossa, jossa suhtautuminen Venäjään on ollut koko ajan realistista, suhtaudutaan henkilömiinoihin paljon rationaalisemmin ja pohditaan mitä se oikeasti merkitsisi jos niitä kriisin yhteydessä käytetään. Ja erityisesti mikä olisi tilanne kriisin jälkeen.
Käännynnäiset ovat aina kiivaimpia ja Suomen viimein herättyä Venäjän todelliseen luonteeseen, täällä kaikki turvallisuuskeskustelu kiehuu yli, kun tärkeintä ei ole asia, josta keskustellaan, vaan se, että osoittaa itse olevansa "isänmaallisempi" kuin muut.
Ne, jotka huusivat, että vain Putinin kätyrit vastustavat rajalakia joka oli ihan pakko saada hyväksyttyä ennen eduskunnan kesälomaa, voisivat nyt kertoa, että mikä se kiire oli, kun koko lakia ei ole sovellettu kertaakaan? Pitikö vain osoittaa, että perustuslain läpi kyllä voidaan kävellä, kun vain saadaan media mukaan "turvallisuuskouhotukseen"?
Viher- ja äärivasemmisto vastustavat ja YLE antaa äänen ainostaan viher. ja äärivasemmiston edustajille ohjelmissaan ja "asiantuntija"lausunnoissa?