Hen baptisma

Mikäli Kristillisen yhden kasteen kolmesta paikalla olevasta todistajasta yksikin puuttuu: Kyse ei ole kasteesta ollenkaan!

Ef.4:5 Yksi kaste, hen baptisma. Hen, kasteiden lukumäärää ilmaiseva sana yksi (1).

1. Joh. 5:8

Ja kolme ovat, jotka todistavat maan päällä: Henki ja vesi ja veri, ja ne kolme yhdessä ovat.

Jumalan ei tarvi uusia tekojaan!
7120
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Kirjoittaessaan: 'Sillä kolme on, jotka todistavat: Henki ja vesi ja veri, ja ne kolme pitävät yhtä' Johannes tarkoittaa erityisesti kahta tapahtumaan. Hengen todistus on kirjoitettuna ns. Jeesus ilmestysvuorella, jossa Johannes oli mukana. "kuuden päivän kuluttua Jeesus otti mukaansa Pietarin ja Jaakobin ja Johanneksen ja vei heidät erilleen muista korkealle vuorelle, yksinäisyyteen. Ja hänen muotonsa muuttui heidän edessään... Ja tuli pilvi, joka peitti heidät varjoonsa, ja pilvestä kuului ääni: "Tämä on minun rakas Poikani; kuulkaa häntä"Ja yhtäkkiä, kun he katsahtivat ympärilleen, eivät he enää nähneet ketään muuta kuin Jeesuksen, joka yksinänsä oli heidän kanssaan.
Vesi ja veri on todistavat Jeesuksen ristinkuoleman: Sanan mukaan Jeesuksen kuollessa Johannes oli läsnä. Jeesus näki äitinsä ja sen opetuslapsen, jota hän rakasti, seisovan siinä vieressä, sanoi hän äidillensä: "Vaimo, katso, poikasi!...Golgatan tapahtumat jatkuvat: Niin sotamiehet tulivat ja rikkoivat sääriluut ensin toiselta ja sitten toiselta hänen kanssaan ristiinnaulitulta... vaan yksi sotamiehistä puhkaisi keihäällä hänen kylkensä, ja heti vuoti siitä verta ja vettä. Ja joka (Johannes) sen näki, on sen todistanut, ja hänen todistuksensa on tosi, ja hän tietää totta puhuvansa, että tekin uskoisitte.
Henki todistaa Jeesuksen Jumalan Pojaksi ja veri ja vesi todista Jumalan Pojan kuoleman.

Äänestä
  • Kyllä tuo todistus kuultiin Jeesuksen Kasteen yhteydessä Jordanilla.

    Paikalla olivat kaikki todistajat: Isä, Poika ja Pyhä Henki, Johannes ja kastevesi.

    Jumala tunnustaa kasteessa Isyytensä.

    Hepr. 1:5

    Sillä kenelle enkeleistä hän koskaan on sanonut: "Sinä olet minun Poikani, tänä päivänä minä sinut synnytin"; ja taas: "Minä olen oleva hänen Isänsä, ja hän on oleva minun Poikani"?

    Äänestä

Kirkon pappi ei ole jumala, vaan Baal-papin kaavut päällä oleva pelle! Kirkko ei ole välimies Jumalan ja ihmisen välillä. Kirkko palvelee pahuutta olemalla tien tukkona ahtaalle poirtille.

Äänestä
  • Ef.4:5 hen baptisma, hen on numeraali, kasteiden lukumäärää yksi ilmaiseva sana.

    Helluntaina 3000 syntisille Juutalaiselle tehtiin vain yksi kaste syntien anteeksisaamiseksi, missä yhdessä ja samassa kasteessa oli vesi, Henki ja sovintoveren osallisuus. Ei heitä sen jälkeen enää millään toisenlaisella kasteella kastettu, koska he saivat uskon Hengen lahjan asuvaiseksi kasteessa. Monet lähtivät heti kasteen saatuaan omaan kotimaahansa viemään sanomaa eteenpäin.

    Helluntaina kukaan ei molissut sekavaa helluntailaisten siansaksaa, vaan apostolit puhuivat järkeviä asioita kuulijan ymmärtämällä äidinkielellä.

    Älä anna helluntailaisten eksyttää itseäsi helluntain tapahtumilla.

    Ap. t. 2:8

    Kuinka me sitten kuulemme kukin oman synnyinmaamme kieltä?

    Äänestä

  • Helluntaikirkon pappi voi olla tuolloinen pahuuden palvelija joka estää ihmisiä pääsemästä Jeesuksen luo.

    Äänestä

Kristittyjen Jumala on Kolmiyhteinen: Isä, Poika ja Pyhä Henki yhdessä.

Kristillinen Yksi Kaste kun tehdään Jeesuksen valtuuttamalla ja käskemällä tavalla Kolmiyhteisen Jumalan nimeen, niin kaikki Jumalan Kolme eri Persoonaa ovat kutsuttuina paikalla kasteessa veden lisäksi: Isä, Poika ja Pyhä Henki.

KR33/38 ja King James

Minä kirjoitan teille, lapsukaiset, sillä synnit ovat teille anteeksi annetut hänen nimensä tähden.
I write unto you, little children, because your sins are forgiven you for his name’s sake.

Ja Jeesus tuli heidän tykönsä ja puhui heille ja sanoi: "Minulle on annettu kaikki valta taivaassa ja maan päällä.
And Jesus came and spake unto them, saying, All power is given unto me in heaven and in earth.

Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni, kastamalla heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen
Go ye therefore, and teach all nations, baptizing them in the name of the Father, and of the Son, and of the Holy Ghost:

Ja opettamalla heitä pitämään kaikki, mitä minä olen käskenyt teidän pitää. Ja katso, minä olen teidän kanssanne joka päivä maailman loppuun asti."
Teaching them to observe all things whatsoever I have commanded you: and, lo, I am with you alway, even unto the end of the world. Amen.

Äänestä
  • Ei pidä luottaa hellareiden pelkkiin "henkijeesuksiin", eivät ne ole oikeita, vaan eksyttäisiä henkiä, jotka niitä temppujaan esittelee ja ihmisiä eksyttää....

    Mark. 13:6

    Monta tulee minun nimessäni sanoen: 'Minä se olen', ja he eksyttävät monta.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Mikäli Kristillisen yhden kasteen kolmesta paikalla olevasta todistajasta yksikin puuttuu: Kyse ei ole kasteesta ollenkaan!

Ef.4:5 Yksi kaste, hen baptisma. Hen, kasteiden lukumäärää ilmaiseva sana yksi (1).

1. Joh. 5:8

Ja kolme ovat, jotka todistavat maan päällä: Henki ja vesi ja veri, ja ne kolme yhdessä ovat.

Jumalan ei tarvi uusia tekojaan!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu