Ukrainan puolustusministeri: Tuki ensi vuonna riittävää

Venäjällä ei taida mennä hyvin jos Ukraina ilmoittaa että sillä on riittävästi tukea.


Ministeri korostaa Ukrainan osuutta tämän vuoden investoinneista.
Ukraina saa riittävästi apua kumppaneiltaan puolustukseensa vuonna 2025, arvioi Ukrainan puolustusministeri Rustem Umerov. Hän käsitteli Ukrainan saamaa sotilaallista tukea maan televisiossa, uutisoi Ukrinform.

Ministeri kertoo, että koko sodan aikana saatua sotilaallista apua on tarkasteltu Ukrainassa.

– Analysoimme sitä, mitä on luovutettu sotilaallisena apuna viimeisen kahden ja puolen vuoden aikana, määritimme prioriteetit, maksoimme paljon siitä, mitä tänä vuonna tehdään, ja toimitus tulee ensi vuonna, puolustusministeri selventää.

– Viime kuukaudet olemme työstäneet kahdenvälisiä suhteita amerikkalaisten ja eurooppalaisten kumppaneiden kanssa, sanoo Umerov.

Hänen mukaansa yhteistyö kumppanien kanssa on ollut hedelmällistä. Yhteistyö Yhdysvaltojen kanssa sotilasavun osalta kattaa noin 50 % sodan aikana saadun avun kokonaismäärästä, 40 % tulee eurooppalaisilta kumppaneilta ja loput Ukrainan omista investoinneista, arvioi Umerov.

Hän huomauttaa, että Ukrainan osuus on tänä vuonna ollut kolmannes puolustusinvestoinneista.

– Olemme luoneet oman puolustusteollisen kompleksin, Umerov kertoo.

Ukrainan puolustusministeriö myöntää ensi vuonna 2,1 miljardia grivnaa haavoittuneiden, sairaalassa toipuvien sotilaiden ravinnon parantamiseen.
092
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Venäjällä ei taida mennä hyvin jos Ukraina ilmoittaa että sillä on riittävästi tukea.


Ministeri korostaa Ukrainan osuutta tämän vuoden investoinneista.
Ukraina saa riittävästi apua kumppaneiltaan puolustukseensa vuonna 2025, arvioi Ukrainan puolustusministeri Rustem Umerov. Hän käsitteli Ukrainan saamaa sotilaallista tukea maan televisiossa, uutisoi Ukrinform.

Ministeri kertoo, että koko sodan aikana saatua sotilaallista apua on tarkasteltu Ukrainassa.

– Analysoimme sitä, mitä on luovutettu sotilaallisena apuna viimeisen kahden ja puolen vuoden aikana, määritimme prioriteetit, maksoimme paljon siitä, mitä tänä vuonna tehdään, ja toimitus tulee ensi vuonna, puolustusministeri selventää.

– Viime kuukaudet olemme työstäneet kahdenvälisiä suhteita amerikkalaisten ja eurooppalaisten kumppaneiden kanssa, sanoo Umerov.

Hänen mukaansa yhteistyö kumppanien kanssa on ollut hedelmällistä. Yhteistyö Yhdysvaltojen kanssa sotilasavun osalta kattaa noin 50 % sodan aikana saadun avun kokonaismäärästä, 40 % tulee eurooppalaisilta kumppaneilta ja loput Ukrainan omista investoinneista, arvioi Umerov.

Hän huomauttaa, että Ukrainan osuus on tänä vuonna ollut kolmannes puolustusinvestoinneista.

– Olemme luoneet oman puolustusteollisen kompleksin, Umerov kertoo.

Ukrainan puolustusministeriö myöntää ensi vuonna 2,1 miljardia grivnaa haavoittuneiden, sairaalassa toipuvien sotilaiden ravinnon parantamiseen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu