Meinataanko yhteiskunta hävittää?

Anonyymi-ap

Itse ainakin pysyn luterilaisessa kirkossa. Ei ainakaan mikään muu tule tilalle. Ainakin hautausmaat ovat kirkon pitämiä, joten oleellinen tehtävä siinä.

Kirkko voisi tehostaa esim. ruoka-apua ja suojia, jos kodittomia on. Jossa voi yöpyä ja saa jotain ruokaa.

10

236

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Itse en ole paljoa käynyt tilaisuuksissa, mutta Pyhä Ehtoollinen on ollut niinä kertoina kun olen käynyt ainutlaatuinen kokemus. Kristus elää Pyhässä Ehtoollisessa ja tulee varmuus hän on ylösnoussut.

      Usein olen kritisoinut kirkkoa vanhaksi ja paikoilleen jämähtäneeksi mutta myös uudistuksia kuten naispappeutta ja kuitenkin sen keskellä olen tavannut kaikkein mielenkiintoisimmat, ihanimmat ja arvollisimmat persoonat. Jokainen jumalanpalveluksissa käyvä on sävyisä ollut kuin vain voi olla.

      Kun kerran kirkko on sellainen löytää sinne tiensä ennemmin tai myöhemmin jokainen jota utopistinen ihanneyhteiskunta ja sen rakentaminen kiehtoo. Vaikka siihen kuluisi paljonkin aikaa vielä.

      • Anonyymi

        Joku voisi sanoa että Neuvostoliiton kommunismi osoittaa muuta. Kommunismi oli islamia käytännön läheisenä. Jopa Sudanin Mahdi kehotti kannattajiaan liittymään siihen jos muu ei ollut mahdollista. Islamillakin on paljon Utopioita yhteiskunnan rakentamiseksi ei pelkästään Kristuksella. Kommunismi oli myös jossain määrin toteuttamassa Gnostilaista käsitystä että sadan vuoden välein tulee uusi taivas, uusi maa ja Uusi Aadami eli uusi ihmisrotu. Sosialistit muistuttavat ulkonäöltään usein toisiaan ollen kuin uusi ihmisrotu.

        Kristuksen ja islamin lisäksi myös muilla uskonnoilla on omat Utopiansa. Mutta Kristus on kaiken perusta myös islamin ja Intian uskontojen. Ja kuten jo mainitsin se utopia joka on Kristus perustuu kristillisen ihmisen sävyisyyteen ja persoonaan eikä niinkään ulkoisiin puitteisiin.

        Kun etsitään yhteiskuntaa joka koostuu ihmisjoukosta eikä infrastruktuurista niin Kristillinen Väki on huipulla sävyisyydessä ja muissa ominaisuuksissa.


    • Anonyymi

      Hautaustoimi, väestökirjanpito, avustustoiminta jne. ovat kaikki yhteiskunnan tehtäviä, jotka pitäisi vapaasti kilpailuttaa.

    • Anonyymi

      Siinä menisi rikkaille sekin raha.

    • Anonyymi

      Yhteiskunta mieluummin, kuin roistot.

    • Anonyymi

      Miten joku muu tulisi tilalle? Ateisti on yleensä se vaikein käännytettävä. :D

      Mitä tärkeää on hautausmaiden ylläpidossa? En ole koskaan ymmärtänyt mätänevien ruumiiden palvontaa. Täyttä resurssien ja hyvän maa-alan haaskausta.

      Miksi ruoka-apuun tarvitaan erillistä organisaatiota? Yhteiskunta voisi järjestää kodittomille patjamajoituksen sosiaalitoimen palveluna.

    • Anonyymi

      Hyvä. Luterilainen kirkko on Pohjoismaissa tärkeä historiallinen, yhteikunnallinen, kulttuurinen sekä hengellinen instituutio. Se ei ole täällä merkityksetön edelleenkään. Kymmenen käskyn periaatteille on lainsäädäntö ja arvomaailma täällä rakentunut.

      Jeesuskaan ei käskenyt seuraajiaan hylkäämään juutalaisuutta.

      Hyvä idea. Toki myös valtion vastuulla on saada kodittomuus poistettua yhteiskunnasta. Kolmannen sektorin edustajat ja kirkko omalta osaltaan toki tekevät myös hyvää työtä ongelman eteen.

      Voimia!

      • Anonyymi

        Nykyinen luterilainen kirkko potkisi suvaitsemattoman Jeesuksen ja apostolit pihalle ensi töikseen.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Nykyinen luterilainen kirkko potkisi suvaitsemattoman Jeesuksen ja apostolit pihalle ensi töikseen.

        Jeesus kohtaa henkilökohtaisesti jokaisen. Edelleen Hän vuorollaan puhuttelee jokaista ja tarjoaa pelastusta. Voimia!


    • Kirkko ja valtio ovat erkaantuneet toisistaan tuollaiset 150 vuotta. Ei tässä mitään syytä ole pelätä sen kehityksen jatkumista. Hautausmaissa voi tapakulttuuri mennä oikealta ohi eli tuhkan sirottelu yleistyy, tai sitten noita aletaan siirtää kunnille tai sote-alueille.

      Sehän nyt on aika selvää, että kirkkoon kuuluvien osuus tulee edelleen laskemaan tuollaista reilua prosenttiyksikköä vuodessa. Johtaahan sekin väistämättä muutoksiin, ei vuodessa eikä kahdessa, mutta vuosikymmenten mittaan.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Persuja ei aluevaltuustoissa näy

      Ei tunnu persuja paljon paikalliset asiat kiinnostavan, vaan ainoastaan ulkomaalaiset, joku Israel ja Trumpin fanitus.
      Maailman menoa
      83
      3928
    2. Päivän Riikka: Uudenkaupungin autotehdas hiljeni

      Näin ne 100 000 uutta pysyvää ei-tempputyötä yksityiselle sektorille tämän hallituksen ansiosta syntyy. Työntekijöille j
      Maailman menoa
      97
      3297
    3. Riikka vie Suomen kohta ykköseksi työttömyyskisassa

      Espanja: 10,5 % Suomi: 10,3 % Ruotsi: 9,3 % Kisa on tiukkaa, mutta Riikalla hyvä draivi päällä. Vasemmistolaisen päämin
      Maailman menoa
      123
      2597
    4. Miten juhlitte ensi lauantaina?

      Se on kalenteriin merkitty juhlapäiväksi, niin sitä kai kuuluu juhlia.
      Maailman menoa
      207
      1898
    5. Mikä ihme teitä savolaisia tuossa

      p*rs*reiässä niin kiinnostelee? Että siitä pitää päntönnään huutaa.
      Tuusniemi
      20
      1764
    6. Varusmiehen kuolema

      Ei ollut vahinko, ei aiheuttanut vaaraa muille, eikä ollut rikos, mitä jää jäljelle? Oliko kyseessä oman käden kautta lä
      Kajaani
      95
      1628
    7. Laita tunniste josta kaivattusi tietää sun kirjoittavan täällä

      Joku yksilöity yhteinen juttu joka on sun ja kaivattusi välillä. Tuntomerkkinä esim. punainen pipopää, tonttu-ukko tai m
      Ikävä
      77
      1610
    8. Mikä tekee naisesta

      Seksikkään ja viehättävän? Entä miehestä?
      Ikävä
      110
      1509
    9. Kumpaan rahat, mummojen vaippoihin vai Nalle WahIroosille?

      JOS siis sinä saisit päättää?
      Maailman menoa
      1
      1281
    10. Mitä ajattelet rakkaastasi tällähetkellä?

      Itse haluaisin jo hänen viereen..
      Ikävä
      57
      1172
    Aihe