Suomessa on paläljon yksinasuvia, sinkkuja,työttömiä tai sosiaalisesti syrjäytyneitä eli hyljeksittyjä. Osa ei saa itsetunnolleen mitään rohkaisua, vaan kokevat olevansa ulkopuolella harrastepiireissä. Tällaisissa tapauksissa kyynisyys vain kasvaa ja vaarana on jopa eristäytyminen. He eivät saa arvostusta, joka voi johtua monista tekijöistä. Kaupungissa elävä on riskiryhmässä, maaseudulla on yhteisöllisempää ja turvallisempaa.
Alkoholivoittoinen elämä on turmion tie..
Alkoholivoittoinen elämä on turmion tie..
Vastaukset 12
Vanhimmat
Oma kokemukseni on, että maalla ei ole yhteisöllisempää, jollei harrasta pesäpalloa tai uskontoa. Isommissa kaupungeissa on huomioitu yksinäisetkin ihan eri tavalla ja harrastuksiakin on laajemmasti. On helpompi lähteä mukaan vaikka mihin toimintaan, kun sitä toimintaa on. Enkä tarkoita ryyppäämistä.
Vimpeliin tarvittaisiin seuralaispalvelua yksinäisille.
Niin tai joku yhteinen tila miehille missä voi ainakin viikonlopppuna iltaisin vapautuneesti jakaa toisille seutukunnan miehille, tuntojaan ja ominaisuuttaan.
Seurakunnissa kun pitää ainavaan pahvilaatikko päässä pastoreiden ikeessä ja kätten alla "eheytyä."
Leijona sisällä haluaisi sitä ihan jotain muuta.
On tuokin sitten höh!
Se maaseudun "yhteisöllisyys" muuten tarkoittaa sitä, että ne sosiaalisesti syrjäytyneet tunnetaan ja osataan syrjiä heitä aikuisinakin ihan vanhasta muistista. Kaupungissa voi mennä rohkeammin mihin vain, kun kukaan ei tiedä, että sinä olet se ressukka, jota jo koulussa kiusattiin mennen tullen.
Minä viihdyn todella hyvin yksin. Ei ole mitään pakkoa löytää ketään. Tämän olisin voinut kertoa jo yli kymmenen vuotta sitten, mutta kukaan ei sitäkysynyt koskaan ja siksi aloitettiin häirintäprojekti!
Ystävyyttä vain ikäiseni miehen kanssa ei muuta.
Samoin minäkin viihdyn yksin ollaan samalla aaltopituuella , näin on helpompaa ei tarvitse kuunella toisten jorinoita eikä tuoda itseään esille .
No vimpelin yksinäiset miehimykset uskossa tai nou, ei ainakaan syrjäydy sinne maalle kotia.
Aamulla jo startataan pietarsaareen hurrrjastelemaan ja kauniita poikia kattelemaan, kyytiin hapuilemaan.
Ja mitä vielä muka ikäisiään haluaisivat kaveriksi, höpö höpö.
Mitä nuorempi ja tiukkaroppasempi, niin sitä kuumempi tavoiteltava.
Vai vimpeliin syrjäytyvät...
Hoohhoohhoo!
Niin pesäpallohan olisi ihmiselle se pelastus ja ihme kun sitä ei muualla maailmassa ymmärretä! 😂 Toisaalta mitenhän kävisi jos ei osuisi palloon, tai olisi "satakiloinen"? 🤣🤣
Trump oli tulossa saarikentälle hakemaan pelastusta, mutta pääsyliput oli loppuneet, joutui palaamaan Rapakon taakse.
Japanin suurlähettilään kävi samoin.
Anonyymi kirjoitti: "Voisi vielä sanoa, ettei psykologia ole täsmällistä tiedettä, mutta olkoon nyt..."
-- --
Tietäisitpä miten moni saa leipänsä ja sponsorirahoituksensa pelkällä filosofialla, lapiolla sekä rakentamalla tarinoita kaukaisesta menneisyydestä fossiilisista luunpalasista.