En voi kuin ihmetellä kun näkee puolueiden kannatus mittauksien tuloksia. Onko maassamme todellakin niin paljon aivottomia typeryksiä jotka kannattavat Sdp:n kaltaista paskapuoluetta. No, typerykset äänestävät typeryksiä ja niin pääsee eduskuntaamme pesiytymään Suomen roskajoukkoa.
Vastaukset 50
- Anonyymi
Samaa mieltä
- Anonyymi
Että kaksi tyhmää Persua.
Tuo katkeruuden purkaus Persuilta on musiikkia muitten korville.
Persut kahdessa hallituksessa molemmilla kerroilla AJOITE rikkaitten etuuksia.
Tässä maassa heitä ei riitä kolmelle puolueelle.
Mahtaako kuntavaalien jälkeen teidän kannatus edes olla 13 %:ia. - Anonyymi
Avaajan kysymys on aiheellinen. Meille on massatuotannolla syntynyt ja kasvanut kädettömiä idiootteja, joilla ei ole hitustakaan vastuuntuntoa. Jo kolmannella askeleella heiltä putoavat hanskat ja niitä keräämään tarvitaan joku perässä kävelijä.
Näitä idiootteja kasvatetaan ja ruokitaan valtiolta vastikkeetta saatavalla rahalla.
Tarvitsemme jatkossakin vastuuntuntoisia vahvoja ihmisiä valtio johtoon. Sellaisia kuin ministeri Rantanen. - Anonyymi00016UUSI
Anonyymi kirjoitti:
Että kaksi tyhmää Persua.
Tuo katkeruuden purkaus Persuilta on musiikkia muitten korville.
Persut kahdessa hallituksessa molemmilla kerroilla AJOITE rikkaitten etuuksia.
Tässä maassa heitä ei riitä kolmelle puolueelle.
Mahtaako kuntavaalien jälkeen teidän kannatus edes olla 13 %:ia.No ainakin Sinä tuot tyhmyytesi jo täälläkin esiin, kun hoet vaan "persua".🤣
- Anonyymi00022UUSI
Anonyymi00016 kirjoitti:
No ainakin Sinä tuot tyhmyytesi jo täälläkin esiin, kun hoet vaan "persua".🤣
Hokeminen on yksi asia, mutta persujen tekeminen on se varsinainen ongelma.
- Anonyymi00029UUSI
Anonyymi kirjoitti:
Että kaksi tyhmää Persua.
Tuo katkeruuden purkaus Persuilta on musiikkia muitten korville.
Persut kahdessa hallituksessa molemmilla kerroilla AJOITE rikkaitten etuuksia.
Tässä maassa heitä ei riitä kolmelle puolueelle.
Mahtaako kuntavaalien jälkeen teidän kannatus edes olla 13 %:ia."Että kaksi tyhmää Persua."
Lieko Sinulla siis persoonallisuushäiriö ja sitä kautta jakautunut mieli!? - Anonyymi00030UUSI
Anonyymi00022 kirjoitti:
Hokeminen on yksi asia, mutta persujen tekeminen on se varsinainen ongelma.
"Hokeminen on yksi asia, mutta persujen tekeminen on se varsinainen ongelma."
Samoin äärivihervassudemujen tekemättömyys!!! Kenenkään ei tarvitse mennä töihin, ok Ok elää sosiaaliturvan varassa: toitottaa äärivihervassudemut!!!!! - Anonyymi00039UUSI
Anonyymi00030 kirjoitti:
"Hokeminen on yksi asia, mutta persujen tekeminen on se varsinainen ongelma."
Samoin äärivihervassudemujen tekemättömyys!!! Kenenkään ei tarvitse mennä töihin, ok Ok elää sosiaaliturvan varassa: toitottaa äärivihervassudemut!!!!!Siinä persu taas hokee persuutta, onko meillä siksi lähes 300 000 työtöntä kun persut alkoivat usko tuon?
- Anonyymi
Persu etkai ole katkera, mitä tulee järjenkäytön taitoon, nähdään Persujen kannatuksen laskussa.
Meillä Suomessa on hyvin vähän heitä jotka eivät ymmärrä että Persut valehtelivat päästäkseen hallitukseen.
EMME LÄHDE MUKAAN SELLAISEEN HALLITUKSEEN JOKA LEIKKAA VÄHÄVARAISILTA.- Anonyymi00017UUSI
Me töihin sieltä kitisemästä. Kadunlakaisua voit tehdä "palkkasi" eteen!
- Anonyymi00023UUSI
Anonyymi00017 kirjoitti:
Me töihin sieltä kitisemästä. Kadunlakaisua voit tehdä "palkkasi" eteen!
Silloin vie työn jo siihen työhön palkatulta, eli lopputulos on ± nolla.
- Anonyymi00031UUSI
"EMME LÄHDE MUKAAN SELLAISEEN HALLITUKSEEN JOKA LEIKKAA VÄHÄVARAISILTA."
Mikä kohta tuossa oli valetta!? Ilmeisesti ET OLE katsonut 2019-2023 kauhukabinetin saavutuksia, joista pahimpia olivat:
50% lisää valtionvelkaa, 20% pois kansalaisten ostovoimasta, raju korkojen nousu, koska ilmaista lainarahaa jaettiin avokätisesti, 575000 suomalaista putosi köyhyysloukkuun, sus-sote, tunnin juna, jne.jne.!!!!!
TUOLLAISEN PUOLUEEN KANSSA Perussuomalaiset EIVÄT TODELLAKAAN VOINEET LÄHTEÄ HALLITUKSEEN, eikä onneksi tarvinnutkaan, koska jäivät oppositioon!!!!! - Anonyymi00040UUSI
Anonyymi00031 kirjoitti:
"EMME LÄHDE MUKAAN SELLAISEEN HALLITUKSEEN JOKA LEIKKAA VÄHÄVARAISILTA."
Mikä kohta tuossa oli valetta!? Ilmeisesti ET OLE katsonut 2019-2023 kauhukabinetin saavutuksia, joista pahimpia olivat:
50% lisää valtionvelkaa, 20% pois kansalaisten ostovoimasta, raju korkojen nousu, koska ilmaista lainarahaa jaettiin avokätisesti, 575000 suomalaista putosi köyhyysloukkuun, sus-sote, tunnin juna, jne.jne.!!!!!
TUOLLAISEN PUOLUEEN KANSSA Perussuomalaiset EIVÄT TODELLAKAAN VOINEET LÄHTEÄ HALLITUKSEEN, eikä onneksi tarvinnutkaan, koska jäivät oppositioon!!!!!Kummasti ansiotasot kuitenkin nousivat tuona aikana. Milloin persut laskevat bensan hintaa kuten oli puhe laskea?
- Anonyymi
Lisää velkaa tulee SSDPn sosialistisen myötä...
- Anonyymi
Mene ja tutki tämän hallituksen velanottoa? Ja mitä nämä tollot sillä saavat aikaan?
Syyskuu 28 tuhatta työtöntä lisää!
Lokakuu 29 tuhatta uutta työtöntä!
Marraskuu 36 tuhatta työtöntä lisää!
Pitkäaikaistyöttömiä tuli 11 tuhatta lisää!
Korkeakoulutettujen työttämyys kasvoi vuodessa 15%
Diplomiinsinöörien työttömyys kasvoi vuodessa 30%.
Ihmisiä ulos asunnoistaan 32 tuhatta!
Lapsia ruokajonoissa!
Pieni valehteleva Persu? Vituttaako?
Näinkö Suomi todella nousee? - Anonyymi00013UUSI
PeruSSuomalaiset on tehnyt hallituksessa kokoomuksen kanssa velkaa enemmän kuin edellinen hallitus ja nostanut kansalaisten verotuksen korkeammaksi kuin se on ollut runsaaseen 20 vuoteen.
Silti persut kehtaavat mölytä, että demareitten kädet ovat muitten taskuilla - Anonyymi00025UUSI
Anonyymi00013 kirjoitti:
PeruSSuomalaiset on tehnyt hallituksessa kokoomuksen kanssa velkaa enemmän kuin edellinen hallitus ja nostanut kansalaisten verotuksen korkeammaksi kuin se on ollut runsaaseen 20 vuoteen.
Silti persut kehtaavat mölytä, että demareitten kädet ovat muitten taskuillaJospa ne muut ovat rikkaita, eikä persujen mielestä rikkaiden taskulla saa kukaan edes käväistä.
- Anonyymi00032UUSI
Anonyymi kirjoitti:
Mene ja tutki tämän hallituksen velanottoa? Ja mitä nämä tollot sillä saavat aikaan?
Syyskuu 28 tuhatta työtöntä lisää!
Lokakuu 29 tuhatta uutta työtöntä!
Marraskuu 36 tuhatta työtöntä lisää!
Pitkäaikaistyöttömiä tuli 11 tuhatta lisää!
Korkeakoulutettujen työttämyys kasvoi vuodessa 15%
Diplomiinsinöörien työttömyys kasvoi vuodessa 30%.
Ihmisiä ulos asunnoistaan 32 tuhatta!
Lapsia ruokajonoissa!
Pieni valehteleva Persu? Vituttaako?
Näinkö Suomi todella nousee?"Ja mitä nämä tollot sillä saavat aikaan?"
Kaikki nuo ja paljon muuta, kiitos 2019-2023 kauhukabinetin, joka paskoi totaalisesti Suomen hyvinvoinnin ja talouden!!!
Ei kait kukaan selväjärkinen edes luullut, että Orpolla olisi joku taikasauva, jolla saisi hetkessä korjattua kaikki kyseisen 2019-2023 kauhukabinetin aiheuttamat vahingot!!! Eihän!!?? - Anonyymi00033UUSI
Anonyymi00013 kirjoitti:
PeruSSuomalaiset on tehnyt hallituksessa kokoomuksen kanssa velkaa enemmän kuin edellinen hallitus ja nostanut kansalaisten verotuksen korkeammaksi kuin se on ollut runsaaseen 20 vuoteen.
Silti persut kehtaavat mölytä, että demareitten kädet ovat muitten taskuilla"Silti persut kehtaavat mölytä, että demareitten kädet ovat muitten taskuilla."
Ei sitten näköjään ole vieläkään tutustunut SSDP puolueohjelmaan 2027!!??
Jotta SSDP voisi ekaa kertaa pitää kaikki ne lupaukset, mitä ennen vaaleja ovat luvanneet äänestäjilleen, DUUNAREIDEN verot tulevat nousemaan RAJUSTI, sekä saamme useita UUSIA VEROJA!!! Orpon pienet korotukset ovat lillukan varsia niihin verrattuna!!!!! SSDP tullee lisäämään lainanottoa 200Miljardilla VUODESSA, siis JOS pitää lupauksensa.... siis JOS..... - Anonyymi00041UUSI
Anonyymi00032 kirjoitti:
"Ja mitä nämä tollot sillä saavat aikaan?"
Kaikki nuo ja paljon muuta, kiitos 2019-2023 kauhukabinetin, joka paskoi totaalisesti Suomen hyvinvoinnin ja talouden!!!
Ei kait kukaan selväjärkinen edes luullut, että Orpolla olisi joku taikasauva, jolla saisi hetkessä korjattua kaikki kyseisen 2019-2023 kauhukabinetin aiheuttamat vahingot!!! Eihän!!??Orpo jatkoi hyvinvoinnin tuhoamista, siksi työttömyys vain pahenee.
- Anonyymi00042UUSI
Anonyymi00033 kirjoitti:
"Silti persut kehtaavat mölytä, että demareitten kädet ovat muitten taskuilla."
Ei sitten näköjään ole vieläkään tutustunut SSDP puolueohjelmaan 2027!!??
Jotta SSDP voisi ekaa kertaa pitää kaikki ne lupaukset, mitä ennen vaaleja ovat luvanneet äänestäjilleen, DUUNAREIDEN verot tulevat nousemaan RAJUSTI, sekä saamme useita UUSIA VEROJA!!! Orpon pienet korotukset ovat lillukan varsia niihin verrattuna!!!!! SSDP tullee lisäämään lainanottoa 200Miljardilla VUODESSA, siis JOS pitää lupauksensa.... siis JOS.....Minun verot nousivat jo, toivottavasti sinunkin veroja nostetaan seuraavalla hallituskaudella.
- Anonyymi
Persu eikö teille löydy riittävästi äänestäjiä jotka kannattavat teidän EK juoksupojan toimia sekä rikkaitten suosimista.
Kasvua mitä olette saaneet aikaiseksi velassa, työttömyydessä ja konkursien määrässä, nekään eivät äänestäjiä kovasti meilytä.- Anonyymi00018UUSI
EK on kokkareitten, muut hallituksen jäsenet on puudeleita. Edellisessä sak-vetoisessa demarihallituksessa muut oli puudeleita ja sitä edellisissä ja tulevissa hallituksissa pm-puolueen puudelit jää vielä nähtäviksi.
- Anonyymi00034UUSI
"Kasvua mitä olette saaneet aikaiseksi velassa, työttömyydessä ja konkursien määrässä, nekään eivät äänestäjiä kovasti meilytä."
Ai niin, että juurikin Persut ovat saaneet aikaiseksi!? Suomen velkaantuminenhan olisi loppunut jo, ellei 2019-2023 kauhukabinetti olisi tehnyt niin rajuja menojen lisäyksiä!!!! Samoin konkurssit ja työttömyyshän lähtivät rajuun nousuun 2020!!!! - Anonyymi00044UUSI
Anonyymi00034 kirjoitti:
"Kasvua mitä olette saaneet aikaiseksi velassa, työttömyydessä ja konkursien määrässä, nekään eivät äänestäjiä kovasti meilytä."
Ai niin, että juurikin Persut ovat saaneet aikaiseksi!? Suomen velkaantuminenhan olisi loppunut jo, ellei 2019-2023 kauhukabinetti olisi tehnyt niin rajuja menojen lisäyksiä!!!! Samoin konkurssit ja työttömyyshän lähtivät rajuun nousuun 2020!!!!Nyt orpon hallitus on vain lisännyt menoja, samalla hukkasi yli 7mrd sopeutuksista, on se melko suoritus velkoomuspersuilta.
- Anonyymi00009UUSI
Kyllä Suomalaiset ovet erittäin tyhmää porukkaa
- Anonyymi00011UUSI
Persu tietää.
- Anonyymi00014UUSI
Kyllä Suomalaiset ovat tyhmää porukkaa, mutta Virtaset, Lahtiset, Jokiset... ovat viisaita ja fiksuja.
- Anonyymi00035UUSI
Anonyymi00011 kirjoitti:
Persu tietää.
"Perussuomalaiset tietää."
Aivan tietävät tuonkin!!! Tietävät mm., mihin SSDP:n kannatus perustuu... eli siihen, että heillä on paljon helposti VALHEIN aivopestäviä kannattajia!!!! - Anonyymi00045UUSI
Anonyymi00035 kirjoitti:
"Perussuomalaiset tietää."
Aivan tietävät tuonkin!!! Tietävät mm., mihin SSDP:n kannatus perustuu... eli siihen, että heillä on paljon helposti VALHEIN aivopestäviä kannattajia!!!!Persujen äänestäjät tokenivat aivopesusta, eivät enään äänestä persuja.
- Anonyymi00010UUSI
Sdp:tä äänestävät, kaikenmaailman matut, mannet, sateenkaaripissikset ja elätit.
- Anonyymi00012UUSI
Persu tuntee kaikki äänestäjät henkilökohtaisesti.
- Anonyymi00019UUSI
Anonyymi00012 kirjoitti:
Persu tuntee kaikki äänestäjät henkilökohtaisesti.
Juu, aika monta demariluuseria tunnen, ikävä kyllä, sinua en eikä niin väliäkään.
- Anonyymi00026UUSI
Anonyymi00019 kirjoitti:
Juu, aika monta demariluuseria tunnen, ikävä kyllä, sinua en eikä niin väliäkään.
Mä en tunne yhtään demaria, koksua, kepua, vasuria tai yleensäkään minkää puolueen edustajaa tai äänestäjää, mä tunnen vain ihmisiä yksilöinä, tosin yhden entisen persun tunnen, eikä sekään äänestä ikinä enään persuja.
- Anonyymi00015UUSI
On, on ja vielä kerran on.
- Anonyymi00020UUSI
Voihan ne tulokset olla propagandaa
- Anonyymi00021UUSI
Jos suomalaiset maksaa kiinalaisesta viiden markan kuparikahvipannusta jopa 300 euroa, niin ei voi olettaa, että tällaiset ihmiset osaisivat äänestää kyvykkäitä ihmisiä johtaviin tehtäviin. Itseasiassa tästä maasta ei osaavia ihmisiä ei enää tule. Ahneus on vallannut päättäjät ja se on Suomen tuho.
- Anonyymi00024UUSI
Kaikki mihin sdp koskee muuttuu paskaksi.
- Anonyymi00046UUSI
Kaikki mihin persu koskee, muuttuu pysyväksi ongelmajätteeksi.
SDP on jotakin, joka oli kauan sitten. Nyt siitä on muodostunut irvokas ei-suomalainen puolue, joka ei aja kansalaistemme etua enää.
- Anonyymi00036UUSI
"SSDP on jotakin, joka oli kauan sitten. Nyt siitä on muodostunut irvokas ei-suomalainen puolue, joka ei aja kansalaistemme etua enää."
Hyvä oivallus!!! Heistä: Suomi ja suomalaiset ensin ajattelu on vahingollista!!!
Eli ovat siirtyneet vasemmalta äärivasemmalle ja ajavat hyvin samanlaista politiikkaan siskojensa Hirveät ja Äärivassut kanssa!!! - Anonyymi00047UUSI
Tuohan on PS, ajaa kiihkojen asiaa.
- Anonyymi00048UUSI
Anonyymi00036 kirjoitti:
"SSDP on jotakin, joka oli kauan sitten. Nyt siitä on muodostunut irvokas ei-suomalainen puolue, joka ei aja kansalaistemme etua enää."
Hyvä oivallus!!! Heistä: Suomi ja suomalaiset ensin ajattelu on vahingollista!!!
Eli ovat siirtyneet vasemmalta äärivasemmalle ja ajavat hyvin samanlaista politiikkaan siskojensa Hirveät ja Äärivassut kanssa!!!Persu taas hokee, Purra uskoo, siksi suomalaisilta köyhiltä leikataan koko ajan.
SDP on hukannut olemuksensa. Se ei enää ole tavisten, duunareiden puolue. Se ajaa lähinnä mamujen ja toisgendereiden asiaa unohtaen ne tavalliset suomalaiset. Vanhempi sukupolvi ehkä perinteen vuoksi äänestää heitä, mutta mitä tarjottavaa heillä on nuorille suomalaisille, ei mitään. Nasima Razmyarin kaltaisia ihmisiä...
- Anonyymi00049UUSI
Älä persu valehtele, demaritkin ovat parempi vaihtoehto kuin yksikään orpon hallituksen puolueista.
- Anonyymi00028UUSI
"En voi kuin ihmetellä..."
Tuota samaa on todella moni ihmetellyt!!! Netti on TÄYNNÄ informaatiota TÄYSIN PERSIILLEEN MENNEESTÄ 2019-2023 kauhukabinetin hallituskaudesta, MUTTA SILTI jotkut, aloittajan mainitsemat xxxxx ovat näin helposti AIVOPESTÄVISSÄ probakandaviestein. Yhtään VIRALLISTA TILASTOA SIITÄ, että jokin olisi KÄÄNTYNYT HUONOMPAAN SUUNTAAN NYKYISEN HALLITUKSEN AIKANA, EI OLE KUKAAN PYSTYNYT ESITTÄMÄÄN!!!! On VAIN SSDP-Trollien tuhansia ja taas tuhansia postauksia siitä, kuinka huonosti nykyinen hallitus nyt hoitaa asioita, mutta EI YHTÄKÄÄN LINKKIÄ!!! JA JOKU USKOO kaiken kirjoitetun!!!!!!!- Anonyymi00038UUSI
Niinkö meinaat että:
Marin toi koronan Suomeen jotta sai pakko lomautukset aikaan
sekä sai ottaa 18mrd velkaa.
Marin myös sai puuttinin hyökkäämään Ukrainaan jotta pakotteiden kautta
saataisin ihmiset maksamaan mm sähkön ja bensiinin hintojen nousut.
Onneksi puuttin hyökkäsi niin saatiin Suomi liittymään Natoon.
Onneksi meillä on peruSSuomalaiset niin aina löytyy hyvä syy
nauraa-hekottaa.
- Anonyymi00037UUSI
SDP voisi kertoa oman ohjelmansa... kovin ovat siitä hiljaa...
- Anonyymi00050UUSI
Mikäs se persujen tai velkoomuksen ohjelma on?
- Anonyymi00043UUSI
Kyllä suomalaiset ovat todella tyhmiä. Ovat äänestäneet hallitukseen perussuomalaiset. Sama kuin päästäisi apinalauman autonrattiin.
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 86892
- 53829
Carunan hinnat
Yks proffa vauuttaa, ettei Caruna voi noin vain nostaa hintoja koska suomen laki kieltää, toinen proffa sanoo että Carun67664- 40610
- 58598
Mikä sun kaivatussa on se miksi ihastuit
ja ikävöit? Eli se jokin asia, mikä aiheutti tunteen, että tuossa on sitä jotain? Meinasitko tehdä asialle jotain vai ka22542Kunnan päätie ja sen lähialueet
Arvon hyrynsalmelaiset. Tätä palstaa on näin Ukkohallan mökkiläisena ihan viihteellistä lukea. Milloin teitä ahdistaa la32529Toimittajat ulkomailta saapuivat eilen vaskiviikoille
Toimittajat lähtivät tutustumaan Lieksan yöelämään ja kultturitarjontaan. Kaikki yllättyivät kuinka aktiivista ja innoka24512Mitä luulet
Mitä luulet kaivattusi ajattelevan sonusta? Onko jotain mitä haluaisit oikaista hänelle?37468- 39453