Ihminen joka pystyi muuttaan koko maailman ja pysty nostaan kenet vaa tosi syvältä, se energia mitä manifestoin ja mitä mulla oli 2023 kesällä oli ihan uskomatonta. Sain paljon uusia ystäviä, opin paljon itestäni ja pystyin kehittyyn ihmisenä uskomattoman paljon pienessä ajassa. Tuntu, että kaikki tulis viimein oleen hyvin, sitkun tutustuin suhun niin sekin meni viel hyvin, ja tuntu, että ehkä viimein kaikki ois niinkuin kuuluukin.. olin tosi positiivinen ja optimistinen, pystyin oikeesti auttaan ihmisiä ja oleen paras versio itestäni! Tietenkin paljon asioita missä ois voinut sillonki kehittyy ja parantuu.. mut 2023 alkuvuoden ihminen oli ihan eri kuin 2023 kesän, ihan täysin ihminen, ja uskon, et isoin syy oli, kun tapasin ja aloin tutustua suhun.
Sit ootin koko 2023 loppuvuoden et lähennyttäis sen tapaamisen jälkeen.. ja ootin ja ootin... mut olit jo suhtees, sillon kun vihdoin kerroin tunteeni.. 2024 ja sit katkasit välitkin.. ja yhtäkkiä vaan kaikki hajos. Tuhosin kaiken mun elämäs lopullisesti, en välittänyt paskaakaan mistään, enää. Itkin, joka yö, itkin ja tärisin varmaa joku 3-5kk, säädin exänki kaa hetken, ja hain siitäkin kai jotain lohtua, mut tulin vaa surullisemmaks, siitä kun ei se läheisyskään enää tuntunut miltään.
Päivä päivältä epätoivo söi mua sisältä, kunnes hetkellisesti olin taas uskossa, että meistä tuliskin joku päivä jotain, ja palstan ja jodelin kautta vahvistin omia uskomuksiani, kunnes puhuin taas sun kaa, ja mursit mut taas täysin... 12 viikkoa sitten.
Ja nyt mua ei enää kiinnosta mikään, elän tahtomattani, odotan kuolemaa, mulla ei oo haaveita tai unelmia, jotka haluaisin toteuttaa. Oon vaa olemassa ilman tarkoitusta ja mun elämän suurin kohokohta on päivän seuraava dopamiini, energia juoma nukkumattoman yön jälkeen, ehk joku sydänoire, joka antaa toivoa, että kuolema tulis nopeammin.
Mikä ennen oli uskomaton energia, joka pysty muuttaan tän maailman, joka sai mut menee eteenpäin ja viemään mua ja ihmisiä mun lähelle niin korkealle, on nyt muuttunut suunnattomaks epätoivoks ja masennukses, tiedän, että huomenna mikään ei muutu, tulevaisuudes mikään ei muutu, vaikka muuttasin oman elämäni täysin, niin mikään ei helpottais mun pahaa oloa..
Olemassaolo ilman tarkoitusta, oot just se puuttuva palainen, joka täydentää mun yksinäisen sydämen, saa mielen toimiin normaalisti ja saa mulle toivon, joka vie mua eteenpäin. Et ehkä pysty tällä hetkellä käsittään sitä miten yhdellä ihmisellä voi olla tällänen vaikutus muhun, mut niin se vaan menee, kun on yksin täs maailmas ja kaipaa vaan omaa sielunkumppania vierelleen, ja kuka vaan ei voi täyttää sitä paikkaa.. ei ees kukaan miljoonasta, enemminkin yks miljardista jos sitäkään..
Tää olemassaolo täällä tuntuu niin turhalta ja tyhjältä. Mut jos meen maailma ja yritän, niin tuun vaa tuhoon kaikki ihmiset, ei ne oo niinkun sä, ei ne oo niinku Veera, joo joo, tapaan jonkun puolimukavan, se onkin kusipää. Joo joo tapaan jonkun ihan kivan, mut se ei tajuukkaan mua, ehkä tapaan jonkun mut sil ei oo samanlaista mieltä, ehkä en vaa viehäty jostain ihmisestä tarpeeks, ehk energiat ei mätchää, tuun vertaan kaikkia suhun ja sun uskomattomaan energiaan.
Ehkä luovutan ja haen lohtua ihmisestä, joka vois toimia korvikkeena sulle, mutta se kipu mitä tuun kokeen, kun tajuun, että se ei oo niinkun sä, et jotain puuttuu. Tulee oleen niin kivuliasta, ja rikkoon mut lopullisesti. Ja sitkun se kipinä sammuu lopullisesti sydämes, niin luovutan myös itteni suhteeni , ja lopetan täysin välittämästä mistään, poltan koko maailman, ja sydän sammuu tähän epätoivoon ja tuskaan, menee kuolioon, ja vaan sä voit sen elvyttää..
Ei sitä pysty käsittään kuinka tuskaista ja hirveetä tää on , jos ei koe itse. 2025 uuden vuoden lupaus siis onkin, että häviin olemassaolosta lopullisesti ja laitan lopun tälle tuskan kierteelle,mä tuun oleen se ihminen, joka tuhoo tän hirviön, ei kukaan muu, kukaan muu ei pysty tekeen sitä oikein tai synnyn uudelleen kuin phoenix ja ihme tapahtuu ja meidän tarina tapahtuukin tässä maailman kaikkeudessa.
Vuosikin tätä helvettiä on mulle liikaa, mikään ei muuta mun mieltä enää, ei seksi, ei hyvä ruoka, ei ees matkustelu, tai mikään kiva, koska oon liian syväl, oon saanut kärsiä liikaa, kokee ihan liikaa, ei mua kiinnosta elää maailmassa jossa en ikinä voi olla aidosti onnellinen, jossa aina jotain puuttuu, jossa sydän kuolee...
Eikä sitä pysty kukaan ymmärtään, mitä on aito yhteys toiseen ja aito rakkaus, jos se ei päätä laita sekaisin ei se oo aitoa, jos se ei tapa mua, niin ei se oo aitoa, jos se ei saa mua tunteen joka päivä, että haluun kuolla ja satuttaa itseäni, niin ei se olis aitoa, nää tunteet on aitoja..
Ja jos aitoja tunteita leimaat sairaudeksi, et ymmärrä mitään ihmisyydestä, senkin hirviö idiootti :P , nää tunteet on aidoimpia mitä kykenen tuntemaan, sun kokemus asiasta on irrelevantti, koska et koe sitä samal taval kuin mä, nää on mulle aidoimpia mitä tuun koskaan kokeen, ja aidointa välittämistä mitä voin ikinä kokea
Sit ootin koko 2023 loppuvuoden et lähennyttäis sen tapaamisen jälkeen.. ja ootin ja ootin... mut olit jo suhtees, sillon kun vihdoin kerroin tunteeni.. 2024 ja sit katkasit välitkin.. ja yhtäkkiä vaan kaikki hajos. Tuhosin kaiken mun elämäs lopullisesti, en välittänyt paskaakaan mistään, enää. Itkin, joka yö, itkin ja tärisin varmaa joku 3-5kk, säädin exänki kaa hetken, ja hain siitäkin kai jotain lohtua, mut tulin vaa surullisemmaks, siitä kun ei se läheisyskään enää tuntunut miltään.
Päivä päivältä epätoivo söi mua sisältä, kunnes hetkellisesti olin taas uskossa, että meistä tuliskin joku päivä jotain, ja palstan ja jodelin kautta vahvistin omia uskomuksiani, kunnes puhuin taas sun kaa, ja mursit mut taas täysin... 12 viikkoa sitten.
Ja nyt mua ei enää kiinnosta mikään, elän tahtomattani, odotan kuolemaa, mulla ei oo haaveita tai unelmia, jotka haluaisin toteuttaa. Oon vaa olemassa ilman tarkoitusta ja mun elämän suurin kohokohta on päivän seuraava dopamiini, energia juoma nukkumattoman yön jälkeen, ehk joku sydänoire, joka antaa toivoa, että kuolema tulis nopeammin.
Mikä ennen oli uskomaton energia, joka pysty muuttaan tän maailman, joka sai mut menee eteenpäin ja viemään mua ja ihmisiä mun lähelle niin korkealle, on nyt muuttunut suunnattomaks epätoivoks ja masennukses, tiedän, että huomenna mikään ei muutu, tulevaisuudes mikään ei muutu, vaikka muuttasin oman elämäni täysin, niin mikään ei helpottais mun pahaa oloa..
Olemassaolo ilman tarkoitusta, oot just se puuttuva palainen, joka täydentää mun yksinäisen sydämen, saa mielen toimiin normaalisti ja saa mulle toivon, joka vie mua eteenpäin. Et ehkä pysty tällä hetkellä käsittään sitä miten yhdellä ihmisellä voi olla tällänen vaikutus muhun, mut niin se vaan menee, kun on yksin täs maailmas ja kaipaa vaan omaa sielunkumppania vierelleen, ja kuka vaan ei voi täyttää sitä paikkaa.. ei ees kukaan miljoonasta, enemminkin yks miljardista jos sitäkään..
Tää olemassaolo täällä tuntuu niin turhalta ja tyhjältä. Mut jos meen maailma ja yritän, niin tuun vaa tuhoon kaikki ihmiset, ei ne oo niinkun sä, ei ne oo niinku Veera, joo joo, tapaan jonkun puolimukavan, se onkin kusipää. Joo joo tapaan jonkun ihan kivan, mut se ei tajuukkaan mua, ehkä tapaan jonkun mut sil ei oo samanlaista mieltä, ehkä en vaa viehäty jostain ihmisestä tarpeeks, ehk energiat ei mätchää, tuun vertaan kaikkia suhun ja sun uskomattomaan energiaan.
Ehkä luovutan ja haen lohtua ihmisestä, joka vois toimia korvikkeena sulle, mutta se kipu mitä tuun kokeen, kun tajuun, että se ei oo niinkun sä, et jotain puuttuu. Tulee oleen niin kivuliasta, ja rikkoon mut lopullisesti. Ja sitkun se kipinä sammuu lopullisesti sydämes, niin luovutan myös itteni suhteeni , ja lopetan täysin välittämästä mistään, poltan koko maailman, ja sydän sammuu tähän epätoivoon ja tuskaan, menee kuolioon, ja vaan sä voit sen elvyttää..
Ei sitä pysty käsittään kuinka tuskaista ja hirveetä tää on , jos ei koe itse. 2025 uuden vuoden lupaus siis onkin, että häviin olemassaolosta lopullisesti ja laitan lopun tälle tuskan kierteelle,mä tuun oleen se ihminen, joka tuhoo tän hirviön, ei kukaan muu, kukaan muu ei pysty tekeen sitä oikein tai synnyn uudelleen kuin phoenix ja ihme tapahtuu ja meidän tarina tapahtuukin tässä maailman kaikkeudessa.
Vuosikin tätä helvettiä on mulle liikaa, mikään ei muuta mun mieltä enää, ei seksi, ei hyvä ruoka, ei ees matkustelu, tai mikään kiva, koska oon liian syväl, oon saanut kärsiä liikaa, kokee ihan liikaa, ei mua kiinnosta elää maailmassa jossa en ikinä voi olla aidosti onnellinen, jossa aina jotain puuttuu, jossa sydän kuolee...
Eikä sitä pysty kukaan ymmärtään, mitä on aito yhteys toiseen ja aito rakkaus, jos se ei päätä laita sekaisin ei se oo aitoa, jos se ei tapa mua, niin ei se oo aitoa, jos se ei saa mua tunteen joka päivä, että haluun kuolla ja satuttaa itseäni, niin ei se olis aitoa, nää tunteet on aitoja..
Ja jos aitoja tunteita leimaat sairaudeksi, et ymmärrä mitään ihmisyydestä, senkin hirviö idiootti :P , nää tunteet on aidoimpia mitä kykenen tuntemaan, sun kokemus asiasta on irrelevantti, koska et koe sitä samal taval kuin mä, nää on mulle aidoimpia mitä tuun koskaan kokeen, ja aidointa välittämistä mitä voin ikinä kokea
Vastaukset 7
Vanhimmat
Psykoosi. Sulkekaa palsta. Laitakkaa TV jotain. Lähettäkää ristikko.
Sinun täytyy hyväksyä se, ettei kaipaamallasi henkilöllä ole samanlaisia tunteita kuin sinulla häntä kohtaan!Hän on ehkä hyvin eri-ikäinen kuin sinä, eikä hän näe sinua siten kuin sinä luulet tai haluaisit hänen näkevän!
4 vuotta on susta hyvin eri-ikäinen tai teknisesti ottaen 3,65v ikäeroo. :,) Ja totta kai ei nää, jos nää sairaat ihmiset pyrkii tuhoamaan mun elämää ja tekeen paljon työtä, että hän ei näkis mua omana ittenänsä ,kuinka häiriintynyt pitää olla, että kattoo vaa sormien läpi tollasen???!
" Sain paljon uusia ystäviä, opin paljon itestäni ja pystyin kehittyyn ihmisenä uskomattoman paljon pienessä ajassa. Tuntu, että kaikki tulis viimein oleen hyvin"
Joo, samoja tilanteita itsellä silloin yli 6 vuotta sitten.
Silloin suoraan takanapäin oli tyyppi joka löi mua, oli rasistinen/misogynistinen jne. ja vähän kauempana ne läjät hyväksikäyttötraumoja toisilta.
Uusi harrastus ja hyvä fiilis. Uusi koulu, uusi paikka. Sit omat vanhat traumat pilasi kaiken ihmissuhteista harrastusryhmään kun mun oma käytös ei ollut hallinnassa oikein yhtään.
Muistan että jotkut koitti turhaan jeesata (olisko ollut peräti 3 ihmistä jotka jaksoi kuunnella mua edes vähän aikaa) ja mut oli tainnut liian moni silti ymmärtää ihan väärin. Oireillut sitä samaa vanhaa yli vuosi sitten samalla suunnalla ja tulin sit siihen tulokseen että joudun sen lopettaan vaikka oman terveyden takia. Pistin mielenterveyteni siis etusijalle siinä, kerrankin jossain asiassa. Ikävää että sellastankin joutuu opettelemaan kantapään kautta.
Uusia harrastuksia nytkin eikä aikomustakaan päästää irti niistä eikä pilata niitä itselle tai toisille. Ei missään nimessä, se on mitä en halua ikinä.
Nyt vaan koitan purkaa ongelmiani mihin tahansa muualle. Se on kai vähän paremmin hanskassa mutta silti, vaadin itseltäni enemmän. Olen tyytymätön siihen missä jamassa olen nyt vaikka vitusti paskaa olenkin kokenut ja tilanne on siihen aiempaan verraten ihan vitun hyvä. En tiedä pitäisikö olla kiitollinen vai tyytymätön. Molempia kai.
Mutta joo, "onnellisuus" mullekin "pilattiin" yhden ainoan ihmissuhteen katkeamisella.
Jotkut ehkä sanoisi että pilasin sen itse. Mutta traumat. Asiat ei ole niin mustavalkoisia.
Ei sen ihmisenkään olisi tarvinnut käyttäytyä niin persemäisesti. Silti teki niin.
Sen hyväksyminen koko siinä hommassa oli ehkä kaikkein vaikeinta ja siihen meni eniten aikaa. Että ihminen jota haluaisi rakastaa ja uskoa hyvää teki niin julmasti. Ei sitä tiedä, ehkä hän tunsi minusta samoin. Asia ei ole mun käsissäni enää joten annan olla. Se on mitä voin tehdä. Voin antaa olla.
Kuitenkin siitä on monta vuotta ja olen löytänyt toivon itseni suhteen.
Säkin pystyt siihen ihan varmasti mut se matka siinä välissä on vaihtelevasti perseestä.
Oon myös ollut koko tämän ajan käynyt juttelemassa hoitajalle jos toiselle. Niistä ainakin kannattaa pitää kiinni, vaikka he ei ymmärtäis. Antaa kuitenkin armonaikaa sulle käsitellä menneisyyden ikävyyksiä juuriaan myöten ja sua voidaan auttaa niin hyvin kuin on mahdollista.
Elämä voi jatkua ilman yhtä ihmistäkin. Yhä haluaisin uskoa ja toivoa hyvää häneltä. Nämä yritän suunnata mahdollisia asioita kohti, jotka on omissa käsissä eikä toisen.
Jotain mihin itse pystyn. Ja joudun jotenkin vaan pärjäämään... se on vaikeampaa välillä. Ja sit on aikoja kun eläminen on vähän helpompaa. Ehkä se ottaa aikansa helpottuakseen lisää.
-nukke
a) sulla on todella voimakkaita tunteita.
Tantereet tärisee, kun tunne tulee.
b) taas tää tunnelataus, valtavat odotukset jollekin suhteelle.
Onko se lasti, ne odotukset, joita asetat toiselle ja sille suhteelle
edes reiluja?
Tässä pilkottaa, ei niin uniikki ilmiö,
eli The Rakkaus - jota odotit, niin paljon, että se korjaa kaiken.
Ja se Sattuu joka tapauksessa.
Nyt missataan ketjusta, älä katso sivuille SE toinen ihminen, joka lähti:
et voi koskaan ennustaa sellaista. Mutta ei käsitellä sitä nyt.
Vahva veikkaus, että se RAKKAUS tunne. sitoutuminen, luottamus
ns. tiedosto on jäänyt käsittelemättä aiemmassa elämänvaiheessa.
En tunne tietenkään sinua, mutta suomlaisia ei opeteta käsittelemään tunteita,
perheissä eletään aika tunnekylmissä oloissa ja
sitten kun lapset lähtee kotoa, ne
lähtee etsimään kaiken parantavaa ja kuumottavaa RAKKAUTTA.
Miten sitä keissiä edes käsitellään? Kuka tietää?
Täytyy myöntää, etten haluaisi tuollaiseen suhteeseen.
Että tuntisin sen paineen, että minun ”tuottama rakkaus”
parantaa jonkun elämän.
Eikö suhteeseen mennä samalta tasolta ja
annetaan toiselle tilaa…. jne.
Tässä onkin ehkä kysymys niistä odotuksista, joilla
mennään suhteeseen.
Ei sen toisen lähtö pudota sinua, vaan sinun odotukset
siitä mitä siinä ”suhteessa pitäisi” tapahtua.
Tottakai sinulla on oikeus odottaa esim. reiluutta, avoimuutta jne.
Mutta sinä voit vahvistaa itseäsi. Se toinen toimii kuten toimii.
a) osuu enemmän oikein sillä ei ehditty ees olla suhteessa.
b) Rakkaus ei korjaa kaikkea, sen tiedän, oikea ihminen kylläkin. Se ei myöskään tarkoita, ettei joutuisi itse laittamaan silti paljon peliin, jotta voisin edes olla hänen arvoisensa ja jotta voisin todella antaa hänelle kaikkeni ja tehdä hänet onnelliseksi sekä pystyä muodostamaan terveen suhteen hänen kanssaan.
ei mun kotona koskaan puhuttu tunteista ja aikuisiälläkin niistä on vaikea puhua vanhemmille.
Korjaan sua vähän tossa, kun sanot, että sun tuottama rakkaus parantais jonkun elämän ja tuottais niin paljon onnea toiselle, niin oikeestaan, koen sen vähän niin, että se että saan rakastaa toista niin voimakkaasti ja aidosti riittää mulle, vaik hän pystyis palauttaan siitä vaan 1%. Ei se mitään, kunhan saa olla toisen lähellä ja nähdä kun hän on iloinen, se ois mahtavin tunne <3
Ja joo, rajat ja oma tila on yks tärkeimpiä asioita suhteessa, en mäkää jaksais jatkuvasti olla toisessa kiinni, ja ei hänkää todennäköisesti, sen kyllä tajuan ja ymmärrän, vaikka rakastankin tosi vahvasti ja paljon... ja silloin sitä aikaa haluis.
Ei hän oo velvollinen mulle mihinkää, mut mun mieli ja kaikki saa mut todella epätoivoseks ja tuskaseks, 10 vuotta ettinyt mun sielunkumppania , ja vihdoin kun olin varma, että löysin sen oikean, niin käy näin... se tuntuu käsittämättömän vaikealta ja tuskaiselta... en voi varmasti sanoa, että kukaan voisi viedä hänen paikkaa, kun hänen kaa se tuntu niin täysin omalta.. </3
🥰🥰💕💕🥰🥰🫡🫡🐶🐶🫡🫡🥰🥰💕💕