Soittorasia näyttää sveitsiläiseltä alppimökiltä. Pieni poika raottaa kantta ja kuulee Mozartin menuetin. Musiikki kolahtaa välittömästi, siinäkin vajavaisessa muodossa.
Noin puolen vuosisadan päästä pieni poika on aikuinen mies. Hän istuu Keravan vankilan kirkossa. Harvinaisen masentuneen näköinen, ajattelee vankilalähetti.
Jukka Tolonen istuu vuoden verran vankilassa. Rikosnimikkeenä on törkeä pahoinpitely, naisystävän puukotus.
Jazz-soundeja ja huumeita
Soittorasian ja vankilan väliin mahtuu paljon. Siskot soittivat harrastuksekseen pianoa, mutta Jukka Tolosesta tuli ammattikitaristi. Kitaristi, joka soitti Tasavallan Presidentissä, etsi soundeja jostain jazzin ja rockin väliltä, teki Baddingin Paratiisin häkellyttävän kitarasoolon. Ovia avautui kiertueille ja suosiolle Suomen rajojenkin ulkopuolella.
– Se suosio nousi päähän. Olin hirveästi esillä ja musiikkilehdistö hehkutti paljon. Kaikki eivät osaa sitä käsitellä, Tolonen sanoo.
Alussa oli alkoholi, sitä seurasi amfetamiini. Suhde koviin huumeisiin kesti viitisentoista vuotta, välillä tiiviimmin, välillä löyhemmin.
– Kun jouduin vankilaan, olin kauheassa kunnossa, voi sanoa, että ihan puliukko. En uskonut selviäväni siitä.
Amfetamiinikoukusta huolimatta Tolonen soitti, kun ei muuta voinut. Kunnes alkoi mokailla keikkojakin. Kunnes tuli vankila.
– Olin vankilassa Jumalan puhuttelussa. Elämäni arvokkain asia on, että tulin synnintuntoon ja katumukseen. Anteeksianto voi nostaa ihmisen.
Tolonen päätti tehdä kaikkensa raitistumisen eteen. Sen hän lupasi itselleen ja lapsilleen.
Elämäni arvokkain asia on, että tulin synnintuntoon ja katumukseen.
– Olin tottunut siihen, että ainetta pitää olla aina veressä, jotta pääsee ovesta ulos. Kun on ollut monta vuotta psykoosissa, ihan kaikki pitää opetella alusta.
Masentunutta ihmistä katsonut vankilalähetti oli vastassa portilla, kun Jukka Tolonen vapautui vankilasta vuonna 2009. Tolonen vietiin suoraan Myyrmäen helluntaiseurakuntaan, jossa hänen puolestaan rukoiltiin.
Ikävä rytmikkäämpää musiikkia
Paperilla Jukka Tolonen kuuluu ortodoksiseen kirkkoon, mutta hengellinen koti on helluntailainen Siion-seurakunta Töölössä.
– Olen ennen kaikkea Jeesuksen seuraaja. Me kaikki olemme saman Jeesuksen lapsia.
Seurakunnassaan Tolonen palvelee ennen kaikkea musiikissa.
– Veisuu-urani alkoi virsistä, mutta nykyisin laulan helluntaikirkon lauluja. Lauluista melkein kaikki on sitä ihteään, kirkasta evankeliumia.
Samaan aikaan on tullut ikävä rytmikkäämpää musiikkia. Nyt neljän hengen bändi soittaa jazz-standardeja ja Tolosen vanhoja biisejä.
– Kitaraa en pysty enää soittamaan ja pianoakin vajavaisesti.
Mutta ei se mitään. Tolonen on bändin basisti. Varsinaista hengellistä musiikkia porukka ei tee. Tai mikä nyt on hengellistä ja mikä ei.
– Jumalalta se inspiraatio joka tapauksessa tulee. Jos jazz tai klassinen tai rock on hyvää, se on hengellistä. Musiikkia, joka ei kuole.
Jukka Tolonen, kitaristi
Anonyymi-ap
1
140
Vastaukset
- Anonyymi
Joo, mä muistan tuon kaverin, huippukitaristi. Hienoa, että on tullut uskoon.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Lavrov suivaantui Stubbille perustellusti.
Lavrov perusteli suivaantumistaan tosiasioilla Suomen tarinasta sotiemme jälkeen, tutkija Tynkkynen ja pankkihenkilö Sol4891854Sukupuolia on vain kaksi- kohukassista tuli kova tuomio perheenisälle oikeudessa.
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/4d4db0d9-4dda-4ba6-a699-25d725683ad6 Miten näin normaalista kassissa olevasta tekstis3781567Se ei ihan oikeasti vaatisi kuin yhden
Tekstiviestin... Jos rakastat minua vielä toivoisin että laittaisit minulle viestiä. Rakastatko? Oletko oikeasti niin pe641368Eronnut Janni Hussi palaa julkisuuteen - Aloittaa uudessa työssä, joka on aivan uusi pesti Suomessa
Janni Hussi on saanut viime aikoina kohujulkisuutta, kun hänen ja Joel Harkimon avioliitto päättyi eroon kesällä 2025. H181357- 113962
- 51919
JM lukkoliike
Mihin helvetin kuuseen te olette tällä kertaa siirtäneet Lukkoliikkeenne? Sen kerran kun ensimmäisen ja viimesen kerran19906Pankin avajaiset
Osuuspankin uuden toimitilan viralliset avajaiset vetävät väkeä. Kyllä oli outo nauhan leikkaus, kun leikkaajat pyllisti15761Miten kesäsi meni?
Oletko tyytyväinen siihen? Oliko kaivattusi mielessäsi? Lähennyitkö vai etäännyitkö hänen kanssaan?65756Helena Ahti-Hallberg uudessa elämäntilanteessa - Paljastaa eläkehaaveestaan Espanjassa: "Mä.."
Oi, kuulostaa ihanalta eläkepäivillä! Helena Ahti-Hallberg on ostanut kakkoskodin Espanjasta ja hänellä on puolisonsa ka10751