Jossakin JT julkaisussa sanottiin kerran, että naiset pitävät yleensä hoitotyöstä. Ei pidä yleistää. Minä en voi sietää sairaaloita. Enkä pidä hoitotyöstä ollenkaan.
Hoitotyöstä
Anonyymi-ap
22434
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 22
Vanhimmat
Minä tein työelämässäni viimeiset 17 vuotta hoitotyötä. Se oli palkitsevaa ja monipuolista. Ja olen mies.
Siinä näkee, että sillä ei ole mitään väliä, onko mies vai nainen. Se onnyksilöstä kiinni.
Järjestö antaa ymmärtää, että esimerkiksi hoitotyössä olevan todistajan tulee tarvittaessa rikkoa vaitiolovelvollisuutensa tietyissä tilanteissa. "Jehovan laki", joka käytännössä samaistetaan järjestön voimassaolevaan oppiin, menee tarvittaessa maallisen lain ja työnantajaan kohdistuvan uskollisuuden edelle.
"Työnantajilla on oikeus odottaa, että heidän kristityt työntekijänsä ”osoittavat täysin määrin hyvää uskollisuutta”, ja tähän sisältyy myös luottamuksellisuutta koskevien sääntöjen noudattaminen. (Tiitukselle 2:9, 10) Jos kristitty vannoo valan, hänen ei pitäisi suhtautua siihen kevyesti. Vala tekee lupauksesta juhlallisemman ja sitovamman. (Psalmi 24:4) Ja jos laki vielä vahvistaa luottamuksellisuuden vaatimuksen, asia on sitäkin vakavampi. Näin ollen ennen kuin kristitty vannoo valan tai sitoutuu luottamuksellisuuteen joko työpaikan yhteydessä tai muutoin, hänen olisi viisasta ratkaista siinä määrin kuin mahdollista, millaisia ongelmia tämä saattaa aiheuttaa, jos jokin on ristiriidassa Raamatun vaatimusten kanssa. Miten hän hoitaa asioita, jos joku veli tai sisar tulee asiakkaaksi? Yleensä esimerkiksi työskenneltäessä lääkärien tai asianajajien kanssa tai sairaalassa tai oikeudessa voi syntyä ongelmia. Emme voi jättää huomiotta keisarin lakia emmekä valan vakavuutta, mutta Jehovan laki on korkein.
--
Saattaa tulla tilanteita, jolloin uskollisen Jumalan palvelijan oma, Jumalan sanan tuntemukseen perustuva vakaumus saa hänet tulkitsemaan vapaasti tai jopa rikkomaan luottamuksellisuuden vaatimusta korkeampien Jumalan lain vaatimusten vuoksi. Silloin tarvitaan rohkeutta ja tahdikkuutta. Tarkoitus ei ole urkkia toisen vapautta vaan auttaa hairahtunutta ja säilyttää kristillinen seurakunta puhtaana. Synnistä johtuvat vähäiset rikkomukset pitäisi antaa anteeksi. Tällaisessa tapauksessa ”rakkaus peittää paljon syntejä”, ja meidän pitäisi antaa anteeksi ”seitsemänkymmentäseitsemän kertaa”. (Matteus 18:21, 22) Tällöin ”aika on olla vaiti”. Mutta kun yritetään salata suuria syntejä, niin silloin voi olla ”aika puhua”."
- Vartiotorni 1987 1/9 s. 12-15 ”Aika puhua” – milloin?
Minä pyyhin "sitä" noilla vartiotorni säädöksillä.
Kunhan nyt ensi jättäisivät valehtelun. Valehtelu on Jumalan silmissä VAKAVA SYNTI.
Miten vakava?
Ukko ei ole korvaansa lotkautanut isommissakaan asioissa tuhansiin vuosiin.
Ties vaikka olisi kuollut vanhuuteen.
Sitä ei voi kyllä rikkoa missään tapauksessa. Järjestö saa kirjoittaa mitä haluaa. Lakeja on noudatettava työssä.
Hänellä on aikaa katsella ihmisten touhuja ja nauraa, esim. ateisteille.
Jep. Lokitiedoista näkee ainakin jonkin verran, jos joku katselee ilman syytä.
Jehovan todistajan lojaalisuus kohdistuu aina ensisijaisesti hänen järjestöönsä, mikä tekee hänestä potentiaalisesti epäluotettavan työntekijän mm. salassapitokysymyksissä. Työnantajien olisi syytä olla tästä tietoisia.
Toisaalta JT voi olla työssään ihan rehti, jos työn vaatimukset eivät joudu törmäyskurssille Vartiotornin opetusten ja raamatuntulkintojen kanssa. Ongelmia voi kuitenkin odottaa, jos järjestön ja työn vaatimukset joutuvat ristiriitaan.
Minä en yhtään pitänyt verensiirrosta.
Olin Verpalvelussa 40 vuotta.
Minä tykkäsin nääs. Olen tehnyt mustaamakkaraa monet vuodet.
Kyllä naiset minun hoidoistani ovat kovasti tykänneet ja kiitelleet. Kerran eräs pyysi uusintakäynnin, kun tykkäsi erityisesti romanttisesta Peräilmasta.
Vartiotornihan on antanut ohjeet, että jos sairaalan tms toimessa oleva saa tietää JT:n ottaneen verensiirron, on siitä ilmoitettava lahkolle, siitäkin huolimatta että on työhön mennessään sitoutunut potilastietojen salassapitoon.
Niinkö? Jos tästä on ylitsevuotavat todisteet, niin mikä olisi oikea viranomaistaho, jota asian tiimoilta tulisi lähestyä?
Tuossahan ohje on ylempänä lainattuna.
No jos tuollainen ohje kerran on, niin eikö asialle voi tehdä mitään?
Kaikkeen moraalittomuuteen ei voi puuttua lain keinoin. Tuossakin ohje on laadittu niin, ettei suoraa käskyä vaitiolovelvollisuuden rikkomiseen anneta, mutta tehdään kuitenkin selväksi, "mitä Jehova haluaa" eli millaista toimintaa todistajalta odotetaan. Rikokseen yllyttämisen tunnusmerkistö tuskin täyttyisi.
Myöskin sama ohje on annettu tapauksesta, jossa aviossa olematon henkilö asioi lääkärillä ehkäisyvälinehankkimisen tarkoituksessa.
Muistikuvani mukaan näistä on kirjallinen tämä ohje / käsky, mutta se ei ollut ainakaan vakiopainotuotteissa vartiotorni / Herätkää
Ohjeethan ovat olleet vähintäänkin vuosikymmeniä
Valehtelemisen vaatimus teokraattisena sodankäyntinä on muuten ollut v. 1957 vartiotornissa. Ovat vissiin sen jälkeen katsoneet paremmaksi opettaa sen suullisesti valtakunnansalilla
Samaten tietysti sairaanhoitajan on tarkistettava että jos abortti on tehty JT:lle, niin ilmoitus srk:aan pikimmiten.
Jaa.
Minä tein elämäntyöni hoitotyöllä. Siitä sitten jäin eläkkeelle.
Ja olen sentään mies.
Jaa