Raskaus yksin ja masentuneena

Anonyymi-ap

Onko muilla kokemusta? Tänään taas tuntunut toivottomalta ja etten jaksa elää. En jaksa tavata juurikaan ketään. Joulun sentään vietin perheen kans.

2

250

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Saman kokeneena voin lohduttaa sinua sillä, että raskaus aiheuttaa omilla hormonitason muutoksilla muutoksia myös mielialaan, omiin tunteisiin, reaktioihin jne. Oireet korostuvat ja lisääntyvät silloin, jos ja kun on elämäntilanteessaan yksin, tai kokee olevansa yksin.

      Sinun kannattaa puhua omista tuntemuksistasi ja tilanteestasi läheisille. Tai avautua niistä ainakin jonkin verran. Voit myös hakea vertaistukea somesta ja vastaavista.

      Ajattele enemmän positiivisia asioita. Tee itsellesi mieluisia asioita. Suunnittele tulevaisuutta pienin askelin. Mieti, mitkä asiat ovat hyvin tällä hetkellä elämässäsi. Mitkä asiat tekevät sinut onnelliseksi.

      Itsetuhoisista ajatuksista kertominen terveydenhuollossa ei ole kaikista paras vaihtoehto. Koska silloin joutuu vain mitä todennäköisimmin suljetulle osastolle ja pakkohoitoon.

      Jos nyt on vaikeaa, niin ei tule olemaan aina. Jonakin päivänä kaikki on paremmin ja on valoisampaa. Omalla ajattelulla on ratkaiseva merkitys sille, että jaksaa ja selviytyy. Luovuttaminen on aivan liian helppoa, eikä siitä ole mitään hyötyä kenellekään. Se aiheuttaisi tuskaa kaikille läheisille.

      Sinä olet tärkeä ja arvokas. Nk. on elämäsikin.

    • Hei,

      Itsetuhoisista ajatuksista kannattaisi tosiaan keskustella ja hakea niihin apua. On olemassa monia auttavia tahoja, joihin voi olla yhteydessä anonyymisti ja matalalla kynnyksellä. Ao. palveluista voi halutessaan saada tukea ja vinkkejä myös muuhun avun hakemiseen.

      - Tukinet.net - Tukipisteesti netissä https://tukinet.net/

      Tukinetistä saa itselleen tukihenkilön, jonka kanssa voi keskustella kahden kesken mistä tahansa hankalasta elämäntilanteesta tai mielessä olevasta huolesta. Tukihenkilö löytyy mm. MIELI Tukisuhteesta. https://tukinet.net/teemat/mieli-tukisuhde/tukisuhteet/

      Tukinetissä on myös monenlaisia keskusteluryhmiä ja chattejä, joista voi saada vertaistukea sekä ammattilaisten neuvoja.

      Joka viikko maanantaista keskiviikkon klo 15-19 ja torstaina klo 15-21 on MIELI Kriisichat päivystys, jossa voi jutella kahden kesken päivystäjän kanssa. Tukinet on avoinna kellon ympäri vuoden jokaisena päivänä.

      - MIELI Kriisipuhelin

      Jos soittaminen tuntuu omimmalta vaihtoehdolta, niin Kriisipuhelin päivystää 24/7 numerossa 09 2525 0111.

      - Kriisikeskukset

      Ympäri Suomea toimii myös kriisikeskuksia, joihin voi mennä keskustelemaan paikan päälle. Osassa yksiköistä myös etävastaanotto on mahdollinen. Yhteystiedot löytyvät mm. MIELI Suomen Mielenterveys ry:n nettisivuilta: https://mieli.fi/tukea-ja-apua/keskusteluapua-kriisivastaanotoilla/

      Ystävällisin terveisin
      MIELI Kriisikeskus Helsinki/Kata

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies

      Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?
      Ikävä
      86
      1829
    2. Tumman vihreä mercedes

      Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,
      Hyrynsalmi
      17
      1141
    3. Käyttäkää kumia kajaanilaisten naisten kanssa

      Elkää ottako riskiä ilman kumia kun saattaa käydä niin että sinusta tuleekin isä lapselle ja elättäjä molemmille.
      Kajaani
      99
      1135
    4. Miksi tällainen pelottaa ja aiheuttaa joillakin ärtymystä?

      "Sitoudun ystävien ja kollegoiden kanssa puuttumaan seksistisiin vitseihin ja vähättelyyn. Sanon ääneen, kun jokin ei ol
      Maailman menoa
      79
      992
    5. Jymyuutinen: Suomen talous kasvaa hurjaa vauhtia

      https://www.iltalehti.fi/talous/a/11fba8a8-a7fb-44f4-a58b-f129f6d5bdf5 Akavan pääekonomistin mukaan Suomen kokonaistuot
      Maailman menoa
      153
      862
    6. Uskaltaako tässä luottaa siihen että

      Ehkä rakastetaan toisiamme?
      Ikävä
      92
      856
    7. Tunnusmerkkejä Kaivatulle

      Jotain mistä toinen tunnistaa. Täällä vaalea nainen kaipaa miestä jolla vaaleat hiukset ja asuu maalla. Pelataanko kortt
      Ikävä
      51
      764
    8. Pakkomielle

      Tahdon pyytää anteeksi, että olen kaivannut sinua kaikki nämä vuodet ja olet ollut minulle pakkomielle. Nyt on aika pääs
      Ikävä
      54
      761
    9. Oletko nainen enää täällä?

      En ole tunnistanut kirjoituksiasi hetkeen. Ainoastaan yhdessä neutraalissa ketjussa, missä ei ollut kyse tunteista. Hyv
      Ikävä
      54
      701
    10. Rakastan sinua

      Päivä päivältä enemmän 🥰 Miehelle.
      Ikävä
      53
      694
    Aihe