Elävätkö katoliset papit oikeasti uskossa? Vai ovatko vain esittävinää ? Voiko katolisen papin puoleen kääntyä uskon asioissa ja rukoilla papin kanssa ja.
Ilman että se on papille vaan työtä?
Kiitos
Uskovainen pappi?
6
871
Vastaukset
- Anonyymi
Voitaneen melkoisen suurella varmuudella todeta, että ylivoimaisesti suurin osa elää hyvinkin vahvassa uskossa. Miksi muuten kukaan lukisi vuosikausia itsensä teologian maisteriksi, sitoutuisi naimattomuuten ja selibaattiin eikä palkkakaan ole kovin kummoinen? Kyllä papin puoleen voi kääntyä uskon asioissa, sitä varten he ovat täällä.
- Anonyymi
Jaa, kyllä varmaan on niitäkin jotka ihan luuseriuttaan vapaaehtoisesti opiskelevat pappisseminaarissa monta vuotta, luopuvat avioliiton ja perheen ja mahdollisuudesta, joutuvat lähes automaattisesti kaikenlaisten ennakkoluulojen ja irvailujen kohteeksi (tätä on ollut aina eikä ainoastaan nykyaikana skandaalien myötä) ja useimmiten vielä omien seurakuntalaistensakin hampaisiin ja sitoutuvat monenlaisiin uskonnon asettamiin elämäntyyliä ja ajankäyttöä koskeviin vaatimuksiin. Meinaan että kyllä sitä helpommallakin pääsee elämässä jos haluaa vain esittää jotain.
- Anonyymi
Papin sängyssä asia selviää.
- Anonyymi
99,9% ovat leipäpappeja.
- Anonyymi
Miksi joku valitsisi niin kapean leivän ja vieläpä selibaatissa eläen? Jos on päätä sen verran että pappisopinnoista selviää, niin kyllä sitä mukavamman ammatin itselleen pystyisi hommaamaan.
- Anonyymi
Luterilainen pappi onkin todellisuudessa leipäpappi, katoliselta papilta vaaditaan enemmän.
Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala
Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka782464- 671435
Kyläkauppias ajoi kännissä töistä kotiin
Ei edes kallis auto estä humalassa ajamista, vaikka luulisi alkolukko olevan sellaisessa jo vakiovarusteena. https://ww811301EU komissio - EU-elpymisrahoja voidaan käyttää TILAPÄISESTI väärin!
Espanja ohjasi miljardeja euroja – Nyt EU-komissio teki yllättävän paljastuksen Skandaaliksi noussut Espanjan EU-rahoje111182- 79895
Kiitos upeasta palvelusta kukkamyyjä
Kiitos sinulle upea kaunis kukkamyyjä Kuhmon torilla 🌹 Upea iloinen asenteesi ja kaunis hymysi pelasti päiväni ❤️ Jäi19890- 54763
Ratikka Turkuun
Ei hyvä. Ja syy on siinä , kukaan ei osaa suunnitella oikeaa reittiä. Pitää huomioide, kiskoja sijaintia ei voi muutta98736Miehet trikoissaan
On se kauhian näkköistä, kun miehet tiukossa trikkoissa juoksentelloo ja mulukku paestaa trikkoijjen läpi. Kahtokkee pe29731- 30686