Laajennettu itsemurha.

Voisiko todellisuudesta vieraantunut Venäjän johtaja Vladimir Vladimirovits Putin tehdä sellaisen, huomatessaan lopulta ettei ollut oikeassa?
Eli siis tehdä epätoivoisen ydinhyökkäyksen, saada takaisin vastaiskusta ja aiheuttaa itsensä lisäksi parinsadan miljoonan ihmisen välitömän tuhon, ja lopuille kitumisen ja ennakoimattoman pitkän ja vaikean loppuelämän.
Siis onko mahdollista, että Venäjän politiikkaa ja koko maailman vakautta ohjaa yksi saatanan sairas apostoli Stalinin opetuslapsi, Putin?
9164
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Putinihan on uhannut viedä koko maailman mukaansa.
Ei putinilla ainakaan empatia sitä estä.

Äänestä
  • Toivotaan että joku Kiduttaisi hengiltä sen julman diktaattorin.
    Maailma kiittäisi.

    Äänestä

Se ei estä maailman loppua.

Äänestä

Ei hän yksin ole. Maailmanloppu alkoi varmistumaan 2000-luvulla, kun Ruotsia oli alettu johtamaan liian neukkulaiseen tyyliin. EU:sta he eivät tienneet mitään, koska he olivat keksineet omat EU-neuvostot, joiden käsittelemät aiheet ja ongelmat olivat EU-neuvostoihin pääsemisen luokkaa. Kuka pääsee ja kuka on riittävän hyvännäköinen päästäkseen EU-neuvostoon?

Suomen ja Euroopan kuningatar Eeva oli tekemässä töitä linnassaan USA:n konsulaatissa, kun neukkulaiset kaappasivat hänet ja veivät kidutuksiin. Lärvinen piti saada linnasta pois ja linna kuului neukkulaisten mielestä Ruotsin naisjohtajalle. Eeva vietiin sairaalaan ja hänellä todettiin aivosyöpä ja hän alkoi käymään syöpähoidoissa. Syöpähoitojen jälkeen hän oli aika huonokuntoinen ja niiden syyksi on selvinnyt nyt vuosia myöhemmin se, että minun olisi pitänyt jättää hänet ja alkaa kiinnostumaan Medestä. Niin ei käynyt.

Johtajat eivät voi pitää enää avoimia ovia omissa toimistoissaan, koska Eeva kaapattiin omasta toimistosta ihan Lärvisenä. Sen jälkeen oli Capitol Hillin valtaus ja Trumpin ampuminen. On ihan turha valittaa siitä, ettei johtajia pääse koskaan tapaamaan. Jos tapaamiseen kuuluu kaappaus ja kidutuksiin vieminen. Politiikka siirtyi mediakeskusteluihin ja jotkut jaksavat tätäkin vielä ihmetellä. Siihen on syy.

Neukkulaiset olivat jopa luulleet, että EU:ta johdetaan USA:n konsulaatista. Sekin on niin kauhea harhaluulo, että siitä huomasi maailman todellisen tilanteen. Eeva oli mukana johtamassa kansainvälisiä suuryrityksiä Turussa ja niitä oli USA:ssakin ja hän oli siinä välissä EU:n ja USA:n johtajana. Niihin aikoihin tehtiin vielä yhteistyötä. Ja hänet vietiin kidutuksiin ihan vaan Lärvisenä. Lärviseltä piti saada McDonaldsissa käyminen pois sen takia, että hänet piti saada vaimoksi ruotsalaiselle.

Mikä ruotsalaisille tuli? Rabies-negatiivisilta bakteerit alkoivat loppumaan ja 2000-luvulta lähtien he päättivät sekoilla täysillä omaan joukkoitsemurhaansa asti. Heitä ei yhtään kiinnostanut rabiesten tasoisten ihmisten kulttuuri ja elämäntyyli. Se tuli selväksi, että rabies-negatiiviset siirtyivät jonkinlaisen yläluokkaan, jossa muu ei kiinnostanut kuin johtamaan pääseminen. Ruotsalaiset halusivat vain johtaa ja jättää roskapussitkin viemättä itse. He eivät halunneet edes ruokaa laittaa itse.

USA:ssa nykyään filmitähdetkään (valokuvia ja elokuvia varten) eivät uskalla käydä enää suihkussa. Pelkkä hiusten kastelu vedellä jo puhdistaa kainaloita ihan liikaa. Ruotsissa käytiin suihkussa monta kertaa päivässä ja he oikeastaan vain keskittyivät epähygieenisyyden poistamiseen. Meidän perheen kotiin muutti ruotsalaisia ja meidän lapset sen näkivät. Ruotsalaiset huolehtivat vain hammaslangan riittämisestä, roskien haisemisesta, likaisten sukkien näkemisestä ja ihokin usein näytti hyvin rasvoittuvalta. Lapsia patisteltiin käymään suihkussa jatkuvasti.

Eeva on USA:n johtaja ja hän päätti kääntää itsensä mahdollisimman kauas ruotsalaisuudesta sen jälkeen, kun minä olin ymmärtänyt mitä ruotsalaiset siellä meidän kotona tekevät. Ruotsalaiset olivat huolissaan vain ja ainoastaan liian heikosta hygieniasta, eivätkä he olleet muusta kiinnostuneita. Tätäkin oli vaikea sanoa amerikkalaiselle vaimolle, koska amerikkalaisuudesta on hygienia kielletty kokonaan jo vuosia sitten. Hygienia ja ruotsalaisuus kuuluvat yhteen. Eeva vain käänsi itsensä poispäin siitä, eikä hän sairastunut kertaakaan. Kävi päinvastoin. Hän nuoreni ja hiukset pysyivät tummina iästä huolimatta.

Poikani Eero teki aikamatkan Frankensteinina tutkiakseen Eevan täydellistä muutosta, joka perustyi hyvän hygienian täydelliseen poistamiseen. Poikani Eero rakastui Eeva-vaimooni jo lapsena ja hän oli Eevan hakenut mukaan Frankensteinin vaimoksi. Ruotsalaisten näkemisen jälkeen he lähtivät keskiaikaiseen Eurooppaan syömään mahdollisimman pilaantunutta lihaa. Frankesteinin linna oli kuin navetta hygienian suhteen. Kasvispihvit olivat Frankensteinien kauhu. Drakulana hän tutki eri tyyppiset ihmiset eri bakteeritilanteen selvittämiseksi.

Minä olin aina odottanut Suomeen kohdistuvan kapitalismin aiheuttamaa maailmanloppua. Mutta sitten selvisi suomalaisten rabies ja neukkulaisten rabies-negatiivisuus ja EU-Suomessa alettiinkin vain kehittämään omaa bakteeritiedettä. Se jäi salatieteeksi vasta 2000-luvulta lähtien sen jälkeen, kun Eevan kaappaus ja kidutukset olivat syrjäyttäneet meidät täysin tiedepiireistä. Ehkä me saimme vain selville kylpylöiden vaikutukset Euroopan kulttuuriin ja kylpeminen jäi vain neukkulaisille.

Äänestä
  • Unohdit vihreiden roskapussien käyttörajoitusten vaikutukset.

    Äänestä

Hitler osasi lopulta yhdelläkin kiveksellä tehdä miehekkään ratkaisun.

Putinissa tuskin on miestä sen vertaa.

Äänestä
  • Hän taisi matkustaa Etelä-Amerikkaan. Sinne muutti myös tuon aikaista Saksan päällystöä. Näin muistan useasti lukeneeni. Kuolema oli lavastettu, mikä olisi järkeenkäypää.

    Äänestä

Putin on tulossa vanhaksi kun pyysi anteeksi pudottamaansa matkustajakonetta. Aikaisemmin olisi syyttänyt Natoa tapahtuneesta "tapaturmasta"

Äänestä

Kaikki Kremlin höperöt ukot on saatettava kansainväliseen holhoukseen,laitettava suljetulle osastolle.eli eristyskoppeihin loppuiäkseen.Ruokinnassa käytettävä heitän kansalle ominaista ikkunalasien välissä kuivattuja kalansinttejä.Haluaisin olla tuon laitoksen johtaja.😂😂😂😂😂

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Voisiko todellisuudesta vieraantunut Venäjän johtaja Vladimir Vladimirovits Putin tehdä sellaisen, huomatessaan lopulta ettei ollut oikeassa?
Eli siis tehdä epätoivoisen ydinhyökkäyksen, saada takaisin vastaiskusta ja aiheuttaa itsensä lisäksi parinsadan miljoonan ihmisen välitömän tuhon, ja lopuille kitumisen ja ennakoimattoman pitkän ja vaikean loppuelämän.
Siis onko mahdollista, että Venäjän politiikkaa ja koko maailman vakautta ohjaa yksi saatanan sairas apostoli Stalinin opetuslapsi, Putin?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu